Kielen funktionaalinen olemus

Tutkielmani teoriatausta tukeutuu näkemykseen kielen funktionaalisesta luonteesta, joka poh-jaa edelleen M. A. K. Hallidayn systeemis-funktionaaliseen kielioppiin (mm. Halliday 1973, 2014a). Vaikka en hyödynnä Hallidayn kielioppia metafunktioineen yksityiskohtaisesti tutki-muksessani, kehystän sen avulla lähestymistapaani tarkastella kielenkäyttöä ylipäätään funk-tionaalisena toimintana. Funktionaalinen lähestymistapa kielen tutkimiseen painottaa sitä, mi-ten kieli toimii käytössä ja millaisena sosiaalisena ilmiönä se näyttäytyy (Halliday 1973: 22;

Luukka 2000: 135). Kielenkäyttöön liittyy vahvasti variaatio, jonka mukaan kieli muuttuu ja vaihtelee eri puhetapojen lailla (Luukka 2000: 142). Kieltä ei siis käytetä vain asioiden kuvaa-mista varten, vaan sillä myös jokaisessa kielenkäyttötilanteessa tehdään jotakin ja rakennetaan todellisuutta. Kun kieltä käytetään tietyllä tavalla, on toiminnalla aina käyttöön sidottuja seura-uksia. (Jokinen, Juhila & Suoninen 2004b: 41–42.) Näin ollen tieteen popularisoinnin voi tästä näkökulmasta nähdä siten, että se on kielenkäyttöä, joka paitsi kuvaa tiedettä ja tieteellistä tut-kimusta, myös tekee sen tietyllä tavalla eli popularisoiden. Kiinnostukseni kohdistuu siihen, millaisena kielellisenä toimintana popularisointi erilaisissa kielenkäyttötilanteissa realisoituu ja millaisin kielellisin keinoin popularisointia tuotetaan. Toisaalta tutkin popularisointia myös siitä näkökulmasta, millaisia merkityksiä eri kohderyhmät antavat ryhmähaastatteluissa popula-risoivalle kielenkäytölle.

Systeemis-funktionaalisen kielikäsityksen mukaan kieltä käytetään sellaisten kielen sys-teemeiden avulla, jotka todentuvat aina kulloisessakin kielenkäyttötilanteessa, esimerkiksi teks-tin tasolla (Halliday 2014a: 27; Hiidenmaa 2000: 178). Tällöin vuoropuhelu kielen ja sosiaali-sen systeemin välillä on jatkuvaa, sillä kieli rakentaa sosiaalista systeemiä yhtä lailla kuin sosi-aalinen systeemi luo kieltä (Luukka 2000: 140). Keskeisessä asemassa kielenkäytössä on se, millä tavoin kielellä rakennetaan ja ilmaistaan merkityksiä todellisissa vuorovaikutustilanteissa (Halliday 2014a: 20; Luukka 2000: 138–139). Tarkastelun keskiössä ovat siis ennen kaikkea kielellä rakennettavat merkitykset sen sijaan, että korostettaisiin kielen rakenteita ja muotoja.

Tämän vuoksi kielen kuvaamisessa kiinnostus kohdistuu ensisijaisesti kielenkäyttötilanteeseen ja siinä rakentuviin merkityksiin ja vasta toissijaisesti kielisysteemin rakentumiseen kielenkäy-tön kautta. Kielen kuvauksessa edetään siis ennemminkin aineistojohtoisesti. (Luukka 2000:

141–142.) Teksti on tällöin valintojen tuotos, joka muodostuu eri systeemeistä koostuvan ver-koston pohjalta (Halliday 2014a: 23).

Systeemit voidaan jakaa karkeasti kielisysteemeihin ja kulttuurisiin merkityssysteemei-hin. Kun ensimmäisellä tarkoitetaan kielen sisäisiä ulottuvuuksia, kuten lauseenmuodostusta, sanajärjestystä ja sananjohtoa, jälkimmäisellä viitataan laajempiin kielen resurssien varaan ra-kentuviin systeemeihin, kuten diskursseihin, genreihin ja yhteisön tekstuaalisiin käytänteisiin.

Kielen systeemeitä eli erilaisia kielen järjestelmiä on siis useita ja ne ovat alati muutoksessa rinnakkain ja sisäkkäin, jolloin jokainen kielenkäyttötapahtuma ja tekstituotos rakentaa sys-teemiä yhtä lailla kuin systeemi ohjailee kielenkäyttöä. (Hiidenmaa 2000: 178; Karvonen 1995:

40.) Diskurssianalyysin näkökulmasta ei siis ole olemassa vain yhtä ainutta kieltä konstruoivaa systeemiä, vaan erilaiset merkityssysteemit muuttuvat ja uusiutuvat alituisesti, kun kieltä käyte-tään (Jokinen & Juhila 1999: 67). Systeemis-funktionaalista lähestymistapaa noudattavassa tekstianalyysissä kaikkia näitä kielenkäyttöön vaikuttavia systeemeitä tarkastellaan erityisesti siitä näkökulmasta, millaisia valinnanmahdollisuuksia ne tarjoavat ja miten tehdyt valinnat vaikuttavat merkitysten muodostumiseen. Vaikka systeemi kuin systeemi on dynaaminen, sen systemaattinen luonne takaa, että lukijan tai kuulijan on mahdollista tulkita teksteihin kirjoittu-via merkityksiä. (Hiidenmaa 2000: 178–179.)

Funktionaalinen näkökulma kieleen korostaa kielenkäytön monimuotoista luonnetta, jos-sa kielen rakenne, merkitys ja käyttö riippuvat toisistaan ja luovat yhdessä kokonaisvaltaista kuvaa kielestä. Toisin sanoen kieli on aina yhteydessä kontekstiinsa, jota vuorovaikutus ja kie-lenkäytön sosiaalisuus määrittävät. (Karvonen 1995: 30; Luukka 2000: 140.) Funktionaalisen näkemyksen mukaan kielellä rakennettaviin merkityksiin vaikuttavat lukuisat tekijät: paitsi vallitseva kulttuuriympäristö ja kielenkäyttötilanne, myös kielenkäyttäjien verbaalinen ja

non-verbaalinen viestintä sekä puheenaihe (Luukka 2000: 137). Kielen funktionaalinen ja varioiva luonne ilmentyy kielen sosiaalisissa funktioissa, kun kieltä käytetään eri konteksteissa eri ta-voin. Merkitykset todentuvat tällöin kielessä kieliopillisina ja sanastollisina valintoina. Kielen-käyttö on siis kielellisten systeemien näkökulmasta valintojen tekemistä, jolloin jotain valitaan lukuisten muiden vaihtoehtoisten mahdollisuuksien joukosta. (Halliday 1973: 23–27.) Saman-aikaisesti tekstilaji vaikuttaa siihen, millaisia valintoja tekstiä tuotettaessa tehdään (Shore 2012b: 158−159). Tätä valintojen verkostoa Halliday (1973: 25, 55; Halliday 2014a: 23) kut-suu merkityspotentiaaliksi, jonka mukaan kieli näyttäytyy merkityksiä sisältävänä resurssina.

Merkityspotentiaalin näkökulmasta olennaisia ovat semanttiset valinnat, jotka kuitenkin todel-listuvat kieliopillisina tekoina (Halliday 1973: 55). Kun kieli toimii resurssina merkityksen muodostamisessa, realisoituu kielenkäytössä rakentuva teksti tässä semanttisessa prosessissa aina kulloisessakin kontekstissa tietynlaisena merkityspotentiaalin toteutumana (Halliday 2014a: 3; Halliday 2014b: 265). Koska kielenkäyttö riippuu aina kontekstista, myös käytettä-vissä olevien kielellisten valintojen määrä on rajallinen suhteessa kontekstiin. Tällöin merki-tyspotentiaali on yhtä spesifi kuin on kontekstikin. (Halliday 1973: 26.)

Hallidayn mukaan (2014a: 30) kielen perustavanlaatuisina funktionaalisina tehtävinä on paitsi merkityksellistää kokemuksiamme, myös kuvata sosiaalisia suhteitamme. Kielisysteemi on sidottu kielen funktioihin (Halliday 1973: 23). Tarkemmin semanttisesta näkökulmasta tar-kasteltuna kieli rakentuu kolmen metafunktion varaan: ideationaaliseen, interpersoonaiseen ja tekstuaaliseen metafunktioon (Halliday 2014a: 30–31). Tiivistetysti ideationaalisella metafunk-tiolla tarkoitetaan sitä, miten kieli heijastaa kielenkäyttäjän kokemuksia todellisuudesta ja rep-resentoi maailmaa. Interpersoonainen metafunktio taas painottaa kielen aktiivista roolia henki-lökohtaisten ja sosiaalisten suhteiden luojana ja ylläpitäjänä. Tekstuaalinen metafunktio puoles-taan liittyy edellisiin metafunktioihin siinä mielessä, että sen avulla kielellä rakennetut koke-mukset ja interpersoonaiset suhteet saavat konkreettisen tekstuaalisen muodon. (Halliday 2014a: 30–31.) Kielenkäytössä rakentuvat merkitykset siis koostuvat kokonaisuudessaan kaik-kien metafunktioiden keskinäisestä nivoutumisesta toisiinsa: kun merkityksiä välitetään, jokai-sella kielen piirteellä on oma funktionsa (Halliday 2014a: 30–21; Luukka 2000: 141). Toisin sanoen kaikki kolme semanttisen systeemin osa-alueet linkittyvät toisiinsa erilaisina sanastol-lis-kieliopillisina rakenteina muodostaen tekstistä yhtenäisen kokonaisuuden (Halliday 2014b:

268). Metafunktioihin pohjautuva jäsennys auttaakin näkemään kielen moniulotteisena merki-tyksiä rakentavana järjestelmänä.

Tekstissä rakentuvat merkitykset ovat sidoksissa sellaiseen sosiaaliseen toimintaan ja ti-lanteeseen, jossa teksti varsinaisesti herää eloon (Karvonen 1995: 31; Halliday 2014b: 265).

Tähän suhteuttaen Halliday (2014a: 27–36) käsittää kontekstin siten, että sen ilmentymismuo-doista laajimpana kehyksenä on kulttuurinen konteksti (context of culture) ja suppeimpana ti-lanteinen konteksti (context of situation) (Halliday 2014a: 27–29). Tutkijana tekemäni rajauk-sen vuoksi tarkastelen kielenkäyttöä ennen kaikkea tilannekontekstin osalta, joten sosiokulttuu-risen kontekstin ulottuvuus vain lähinnä taustoittaa tutkimusasetelmaani. Tilanteisesta näkö-kulmasta tilannetta määrittää tällöin kolme ulottuvuutta: ala (field), osallistujaroolit (tenor) ja ilmenemismuoto (mode) (Halliday 2014a: 32–34; ks. Shore 2012b). Toisiinsa kytkeytyvinä sosiaalisen kontekstin käsitteinä ne kuvaavat sitä semioottista viitekehystä, jossa kielenkäyttä-jät vaihtavat merkityksiä keskenään (Halliday 2014b: 266). Näistä alalla viitataan sellaiseen sosiaaliseen toimintaan, jota tekstissä ja tietyssä tilanteessa tuotetaan. Mukana on sekä toimin-nan ala (esim. luennoiminen) että sisällön ala (esim. luennon aihe). Osallistujarooleilla taas tarkoitetaan tilanteeseen osallistuvien toimijoiden välisiä keskinäisiä suhteita ja sosiaalisia roo-leja. Ilmenemismuoto puolestaan hahmottuu siitä näkökulmasta, millainen merkitys kielellä ja sen tietynlaisella käytöllä on tilannetta rakentavana ulottuvuutena. (Halliday 2014a: 33–34;

Halliday 2014b: 266; Shore 2012a: 135; Shore 2012b: 160.) Systeemis-funktionaalisen kie-liopin jäsennykseen tilannekontekstin osa-alueet liittyvät siten, että ala vastaa ideationaalista, osallistujaroolit interpersoonaista ja ilmenemismuoto tekstuaalista metafunktiota (Halliday 2014b: 267). Kun nämä tilannekontekstin eri osa-alueet huomioidaan tekstin tasolla, tarvitaan rekisterin (register) käsitettä, joka ilmentää tekstin semanttista variaatiota. Se on toisin sanoen sellainen semanttisten resurssien muodostama merkityspotentiaali, joka aktivoituu ihmisen toiminnan seurauksena tietyssä sosiaalisessa kontekstissa. Vastaavasti kielen variaatiota tarkas-teltaessa voidaan puhua myös kielenkäyttäjän puhetavasta (dialect), joka riippuu ennen kaikkea ihmisestä ja hänen taustoistaan. (Halliday 2014b: 266–267). Tutkielmassani huomioin rekiste-rin ulottuvuuden siitä näkökulmasta, miten se popularisointiprosessissa vaihtelee tieteellisen ja yleistajuisen tekstin välillä.

Vaikka edellä esittelemäni funktionaalinen lähestymistapa kielenkäyttöön toimii tutkiel-mani teoreettisena selkärankana, en kuitenkaan sido systeemis-funktionaalisen kieliopin meta-funktioihin perustuvaa jäsennystä suoraan tutkimusaineistoni analyysiin. Tarkastelen kielen-käyttöä ensisijaisesti siitä näkökulmasta, kuinka kielen funktionaalisuus ja kontekstisidonnai-suus sulautuvat toisiinsa ja määrittävät siten tieteen popularisoinnin toiminnallista luonnetta kielenkäytössä tehtävinä valintoina.