KESTÄVÄN KEHITYKSEN ULOTTUVUUDET

Kestävyysajattelun periaatteet ovat selvillä tähän mennessä esitetyn perusteella. Tämän viidennen luvun tarkoituksena on avata kestävän kehityksen käytäntöä kestävän kehityk-sen sisältöjen kautta. Sisällöt määrittyvät kestävään kehitykseen liittyvien poliittisten asiakirjojen, kestävään kehitykseen liittyvän teoreettisen ajattelun ja empiirisen evidenssin perusteella sekä edellisessä luvussa esiteltyjen kehityksen mittareiden antamaan informaa-tioon tukeutuen. Luokittelen kestävän kehityksen perinteisellä tavalla jakamalla sen eko-logiseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen kestävyyteen. Lopuksi esitän näkökulmia yhdistä-viä esimerkkejä luvussa 5.4. Tämä luku perustelee laatimani mittarin (liite 1) sisällölliset valinnat. Mittaan mittarilla tutkittavien kestävän kehityksen mukaista asennoitumista ja käyttäytymistä tutkimuksen empiirisessä osassa.

5.1 Ekologisen kestävyyden näkökulma

Suomen 1.3.2000 hyväksytyn perustuslain pykälän 20 mukaan vastuu luonnosta kuuluu jokaiselle kansalaiselle. Julkisen vallan velvollisuutena on toimia niin, että kansalaisten oikeus terveelliseen ympäristöön toteutuu ja että heillä on mahdollisuus vaikuttaa omaa elinympäristöä koskevaan päätöksentekoon. Elinkeinoelämän roolina on yhteiskuntavas-tuun kantaminen, joka on kirjattu hallituksen esitykseen eduskunnalle voimassa olevaa osakeyhtiölakia säädettäessä.⁵⁷ Yksilötasolla ekologinen kestävyys konkretisoituu erityi-sesti ravintoon, asumiseen ja liikkumiseen liittyvien tapojen, tottumusten ja arvostusten tarkasteluun. Ne ovat välillisesti yhteydessä maa-alueiden säilymiseen asumiskelpoisina, luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseen ja ekosysteemien elinvoimaisuuteen, mitkä ovat yleisesti hyväksyttyjä reunaehtoja ihmisen toiminnan kestävyyttä arvioitaessa (esim.

Euroopan unionin neuvosto 2009). Menetykset eläin- ja kasvilajien määrissä, ilmaston

57 ”Voiton tuottaminen pitkällä tähtäyksellä ja osakkeen arvon kasvattaminen edellyttävät usein yhteiskunnallisesti hyväksyttävien menettelytapojen noudattamista sellaisissakin tilanteissa, joissa lainsäädäntö ei siihen pakota. Yhtiön toiminnassa on kaikissa tilanteissa tavoiteltava laissa ja yhtiöjärjestyksessä määritellyn tarkoituksen toteuttamista sekä pyrittävä toiminnan jatkuvuu-teen, mikä puolestaan turvaa myös velkojien oikeuksia”. (Hallituksen esitys 109/2005 vp.)

vakaudessa sekä ekosysteemien häiriöt ovat merkkejä ekologisesti kestämättömästä kehi-tyksestä. Monet kestävän kehityksen perushaasteet ovat luonteeltaan maailmanlaajuisia, minkä takia ihmisen käyttäytymistä arvioivan tarkastelunäkökulmankin on oltava systee-minen ja paikallista ja globaalia yhdistävä.

5.1.1 Ravinto

Poikkeuksellisen laaja yhteisymmärrys vallitsee siitä, että ilmastonmuutos on vakava uh-ka maapallon elämälle (IPCC 2010; UNFCCC 2009) ja on jo viitteitä siitä, että ilmaston lämpeneminen alkaa kiihdyttää itse itseään mannerjään ja pohjoisten tundrasoiden sulaes-sa (Flavin & Engelman 2009, 7–8). Ihmisille ravintoa tuottava maatalous on keskeinen ilmastonmuutokseen, veden käyttöön ja myrkyllisiin päästöihin yhteydessä olevia tekijä (UNEP 2010b, 13). Tiedetään, että metsäekosysteemit auttavat torjumaan ilmastonmuu-tosta (Nepstad ym. 2007), mutta esimerkiksi hiilidioksidinieluina toimivien Amazonin sademetsäalueen metsähakkuista yli 50 prosenttia on suoraan yhdistettävissä maatalouden tarpeisiin eli käytännössä lihakarjan kasvatukseen (Dauvergne 2008, 153). Ilmastonmuu-toksen aiheuttama yölämpötilojen nousu on heikentänyt satoja useilla tärkeillä riisinvilje-lyalueilla eri puolilla Aasiaa 10–20 prosenttia viimeisen 25 vuoden aikana vaikeuttamalla miljoonien ihmisten päivittäistä selviytymistä (Welcha ym. 2010).⁵⁸

Vesi

Makean veden epätasainen jakautuminen ja kuivuudesta kärsivien alueiden lisääntyminen on herättänyt huolen puhtaan veden saannin turvaamisesta, sillä maailmassamme kuolee lähes kolme miljoonaa ihmistä vuodessa likaisesta vedestä johtuviin sairauksiin. Lisäksi arvioidaan, että yli 2,7 miljardilla maailman ihmisellä ei ole vettä käytettävissä henkilö-kohtaiseen hygieniaansa. (UNDP 2006; United Nations 2008b.) Puhtaan veden puuttumi-nen on myös uhka yhteiskuntarauhalle. Vesisolidaarisuus perustuu ajatukseen, ettei vir-taavaa vettä voi omistaa. Kiistatilanteissa pyrkimyksenä on soveltaa tähän omistusoikeu-den ulkopuolella olevaan vesiaineeseen yleiseen etuun nojautuvaa ratkaisua (Andersson 2010).

Globaalit markkinat siirtävät virtuaalivettä⁵⁹ tavaroiden, elintarvikkeiden ja palvelu-jen muodossa maasta toiseen. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa piilossa oleva virtuaalivesi muodostaa 2/3 maan vesijalanjäljestä. (The Royal Academy of Engineering 2010, 3, 33.) Virtuaalivesi tuottaa eettisen huolen, sillä esimerkiksi lähikaupassamme myytävien kui-vuudesta kärsivillä alueilla tuotujen elintarvikkeiden tai kukkien tuotanto voi vaarantaa

58 Kotitalouksien ilmastovaikutukset ovat Suomessa elintarvikkeiden ja juomien osalta 21 % (EU 32 %), asumisen, laitteiden ja huonekalujen osalta 39 % (EU 29 %) ja kuljetusten osalta 19 % (EU 19 %). Suomen tiedot ovat vuodelta 2002 ja 25:n EU-maan tiedot vuodelta 1999. (Seppälä ym.

2009.)

59 Virtuaalivedellä tarkoitetaan tuotteen valmistusprosessin tai tietyn palvelun vaatimaa makean veden määrää (ks. Allan 1993, 22; Hoekstra 2009).

meistä etäällä olevien yhteiskuntien rauhanomaista kehitystä, sillä sademäärä on maata-louteen perustuvissa yhteiskunnissa hyvinvoinnin keskeinen tekijä. Ihmisten perustarpei-den tyydyttämättömyys, kuten veperustarpei-den ja ravinnon puute, johtaa helposti yhteiskuntarauhan järkkymiseen. Sadesyklin epäsäännöllisyys tai sademäärien vähentymisen tuoma epävar-muus lisää konfliktien määrää, mistä on näyttöä erityisesti Afrikasta (Sachs 2008, 129).

Veden käyttöä voitaisiin vähentää Euroopassa 40 prosentilla ottamalla teollisuudessa käyttöön vettä säästävää uutta teknologiaa, käyttämällä nykyistä parempia keinokastelu-menetelmiä ja luopumalla veden tuhlailevasta käytöstä kotitalouksissa. Eurooppalaiset ihmiset voisivat vähentää veden käyttöään lähes puoleen, päivittäisestä keskimäärin 150 litrasta 80 litraan, mukavuutensa juurikaan tästä vähennyksestä kärsimättä (Dworak ym.

2007).

Maailman ruoantuotanto perustuu maatalouteen, joka on veden saannista riippuvais-ta.⁶⁰ Viljelyksille saadaan tasaisesti vettä metsien ja kosteikkojen ansiosta. Metsät ja kos-teikot torjuvat myös tulvia ja kuivuuksia (Bruijnzeel 2004). Kaksi kolmasosaa maapallon makeista vesivaroista on sitoutuneina metsäalueille (Fischlin ym. 2007).⁶¹

Tavanomainen länsimainen elämänmuoto kuluttaa vettä huomattavasti. Jo yhden hampurilaisen raaka-aineiden tuottamiseen ja itse hampurilaisen valmistukseen kuluu 10 000 litraa vettä, jos vesimäärän laskeminen aloitetaan rehumaissin viljelemisestä (Berg-kamp & Sadoff 2008, 135). Karjankasvatuksessa vettä kuluu 125 000 litraa yhden nau-danlihakilon kasvattamiseksi. Teollisessa eläintuotannossa kuluu vettä enemmän kuin luonnonmukaisessa tuotannossa. Vesi-intensiivistä viljaa käytetään eläinten rehuna, sillä sen avulla eläimen massa lisääntyy nopeasti. (Nierenberg 2006, 24, 58–59.) Lihan ja mai-totuotteiden kulutuksen kasvaessa, karja syö yhä suuremman osan viljasta kuluttaen epä-suorasti 70 prosenttia makeasta vedestä (UNEP 2010b).

Maatalous

Maaperällä on merkittäviä toimintoja aineiden kiertokulussa ja energian virtauksessa sekä luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä. Ravinnontuotantoon tarvitaan biologisesti, ke-miallisesti ja fysikaalisesti tasapainoista viljelysmaata. (Mäkelä-Kurtto ym. 2007). Maata-lous on suurin yksittäinen maaperän eroosioon, lajien häviämiseen ja luonnonolosuhtei-den muuttamiseen nimettävissä oleva tekijä (Millenium Ecosystem Assessment, 2005b).

Karjankasvatus määrittää ihmisen maankäyttöä kaikkein eniten: karjanpidon osuus maata-louteen tarvittavasta maa-alasta on 70 prosenttia ja kaikesta maapallon maa-alasta 30 pro-senttia. Viidennes laidunmaista on pilaantunut ylilaiduntamisen, tallaantumisen ja

60 Maatalouden osuus maailmanlaajuisesta veden kokonaiskulutuksesta on yli 70 prosenttia eli huomattavasti suurempi kuin teollisuuden ja energiatuotannon osuus. Kotitalouksien osuus 10 prosenttia. (Bergkamp & Sadoff 2008, 133, 135.)

61 Metsien rooli on huomattava myös ilmastonmuutoksen tormumisessa, sillä 20 prosenttia glo-baaleista hiilidioksidipäästöistä johtuu metsien hakkaamisesta (TEEB 2009). Balin ilmastokoko-uksessa 2007 syntyneen REDD-ohjelman (Reduced Emissions from Deforestation and Degrada-tion in Developing Countries) tavoitteena on vähentää metsien häviämisestä aiheutuvia kasvi-huonepäästöjä tarjoamalla kehitysmaille taloudellisia kannustimia metsien suojeluun ja niiden kestävään käyttöön (ks. www.un-redd.org).

on takia (Kuusi ym. 2010, 130). Maailmanlaajuisesti yli 1 000 kaiken kaikkiaan 1 226 uhanalaisesta lintulajista on törmäyskurssilla maatalouden kanssa. Yli 70 lajia kärsii maa-talouden saasteista (European Bird Census Council, 2008). Pelkästään kasvinsuojeluai-neiden⁶² käyttö uhkaa maailmanlaajuisesti tappaa sukupuuttoon 37 lintulajia (BirdLife 2008). Living Planet -raportin (2008) mukaan maailman eläinkannat ovat pienentyneet yhteensä noin 30 prosentilla vuosina 1970–2005. Luonnon monimuotoisuus köyhtyy eri-tyisen kovaa vauhtia trooppisella alueella, missä eläinpopulaatiot ovat tarkastelujaksolla puolittuneet. Myös kasvilajien sukupuuttoon kuolemiset ovat kaventaneet elämän moni-muotoisuutta maapallollamme viimeisen sadan vuoden aikana. (Bayon 2008, 151). Ihmi-sen toiminta uhkaa myös luonnon tarjoamia ekosysteemipalveluja, jotka muun muassa puhdistavat ilmaa ja vettä sekä hoitavat marjojen ja hedelmien kasvun edellytyksenä ole-van pölytyksen ja huoltavat maaperää sen hedelmällisyyttä varmistaen. 60 prosenttia maapallomme ekosysteemeistä on vahingoittunut tai kestämättömän käytön kohteena (Millenium Ecosystem Assessment 2005a).

YK mainitsee yhdeksi kestävän kehityksen tavoitteeksi maataloustuottajien aseman vahvistamisen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen (United Nations 1992a). Itä-meren alueen kestävän kehityksen ohjelman Baltic 21 mukaan tavoitteena on taata maata-loudessa työskenteleville kohtuullinen toimeentulo ja säilyttää maaseudun elinvoimai-suus. Myös EU:n kestävän kehityksen strategia huomioi maaseudun kehityksen (Euroo-pan unionin neuvosto 2006, 24). Globaalilla tasolla

joka paikassa olisi järkevintä tuottaa/viljellä parasta. Paras tarkoittaa paikallisesti tehokkainta, sosiaalisesti hyväksytyintä, ekologisinta ja vähiten sosiaalisia kiistoja aiheuttavaa tuotetta: oli se sitten soija, sellu, liha, hedelmä, vilja tai mikä tahansa tuote. Tuotos pitäisi myös jakaa maapallon tasolla edes jollain lailla oikeudenmu-kaisesti. Tämä on globaalin maankäytön hallinnan kansallisvaltiopoliittisesti kaik-kein vaikaik-kein kohta. Rikkaus ja resurssit (erityisesti maapallon yhteisistä resursseista otettu hyöty) ovat jakaantuneet epätasaisesti maapallon eri osien välillä ja niiden sisällä. Eri alueilla on myös erilaisia kulutustottumuksia ja erilainen historia. Nämä vaikuttavat − mentaalisella, poliittisella ja kulttuurisella tasolla − myös suhtautumi-seen ilmastonmuutoksuhtautumi-seen. (Kuusi ym. 2010, 36.)

Kestävän kehityksen mukaisien ruokailutottumusten perusperiaatteena on ravintopyrami-dissa alhaalla olevan ravinnon lähteen suosiminen. Esimerkiksi kalaravinnon osalta se tarkoittaa petokalojen välttämistä. Ajattelu perustuu siihen yksinkertaiseen tosiasiaan, että petokala käyttää ravinnokseen toisia kaloja, jotka ihminen voisi myös halutessaan käyttää ravinnokseen. Nykyään 37 prosenttia maailman kalansaaliista käytetään rehuksi. (Halweil

& Nierenberg 2008, 91, 98–100.) Käytännöllisesti katsoen kaikki kaupallisesti hyödyn-nettävät kalakannat romahtavat vuoteen 2050 mennessä nykyisen kaltaisen kalastuksen jatkuessa, sillä ainoastaan neljännes planeettamme kalakannoista on uusiutumiskykyisiä tällä hetkellä. Noin 170 miljoonaa työpaikkaa on suoraan tai välillisesti kalastuksesta riip-puvaisia (UNEP 2010).

62 Käytän käsitettä kasvinsuojeluaine synonyymina kasvien suojeluun käytettäville torjunta-aineille, joilla suojataan kasveja kasvisairauksilta ja viljelylle haitallisilta hyönteisiltä.