• Ei tuloksia

Kehittämisen menetelmät

In document Arvokas ohjaus (sivua 88-91)

Projekti alkoi syksyllä 2012, jolloin käynnissä olevalla harjoittelujaksolla kokeiltiin verkkoa ohjausvälineenä. Kehittämistyön tarkoituksenmu-kaisuutta pohdittiin työharjoittelua ohjaavien lehtoreiden ja esimiehenä toimivan kehittämispäällikön kanssa. Tarpeellisuuden verkon käyttöön osoittivat ulkomaille ja kauemmas kotimaahan sijoittuvat harjoittelut ja melko vähäinen ohjaukseen varattu aika.

Järkevimmältä vaihtoehdolta tuntui aloittaa verkko-ohjaus Optima-oppimisalustalla, jonne perustettiin työtila kolmannen opiskeluvuoden aloittavaa Työharjoittelu 1:stä varten. Työharjoittelu koostuu keväällä pidettävästä tiedotustilaisuudesta, syksyllä toteutuvasta harjoittelusta sekä harjoittelun jälkeisestä työharjoitteluseminaarista ja tietysti opintojaksoon liittyvistä tehtävistä. Työharjoittelun alkaessa syyskuussa ryhmän opis-kelijat vietiin alustalle ja samalla avattiin keskustelutila, jossa opisopis-kelijat voivat keskustella keskenään ja ohjaajien kanssa.

Projektin tavoitteena oli kehittää jollakin tavalla verkko-ohjausta, mutta muuten suunnitelma oli karkealla tasolla. Ajatuksena oli pyytää opiskelijoilta kertomaan omia ajatuksiaan ja toiveitaan ohjauksen suhteen.

Opiskelijoille oli jaettu helmikuun työharjoitteluinfossa kaikki tarpeellinen materiaali, jota syyskuun alussa alkavan työharjoittelun aikana tarvitaan.

Huomasimme kuitenkin, että kevään ja kesän aikana moni tarvitsi uusia lomakkeita, joita ohjaajat lähettivät sähköpostilla. Pian keskustelutilan avaamisen jälkeen syyskuussa työtilaan laitettiin kaikki tarvittava ma-teriaali, jotta opiskelijat voivat lukea ja tarvittaessa tulostaa lomakkeet suoraan verkosta.

Opintojakson tehtävät vietiin Optiman työtilaan, jotta opiskelijat muistaisivat käydä työtilassa ja yhteys ohjaajaan säilyisi. Ensimmäisen verkko-ohjausryhmän tehtävänä oli kommentoida työtilan toimivuutta ja ehdottaa parannuksia siihen.

Opiskelijoita pyydettiin kirjoittamaan seuraavista aiheista:

1. mielipiteitä ja ajatuksia tapahtuneesta työharjoittelun ohjaukses-ta ja sen puutteisohjaukses-ta

TYÖHaRJOiTTelUN OHJaUKSeN UUDeT UlOTTUVUUDeT laUReaSSa 89

2. toiveita, ideoita, kommentteja kysymyksiä tai mitä vaan tulee mieleen aiheeseen liittyen, vaikka ideat tuntuisivat villeiltä ja hiomattomilta

3. kommentteja myös siitä, että jos joku päättää tehdä harjoittelun normaalista poikkeavana aikana esimerkiksi kesällä, tulisiko hä-nellä olla mahdollisuus saada ohjausta.

Tämä melko jäsentymätön kysely tuotti vain kuusi vastausta, mutta ne olivat sisällöltään rikkaita ja sisälsivät monenlaisia ideoita ja ajatuksia. Osa ideoista oli samoja kuin mitä ohjaajat olivat keksineet, mutta mukana oli myös uusia ajatuksia ja uusia perusteluita jo keksityille ideoille.

Vastaukset analysoitiin sisällönanalyysimenetelmällä. Vastaukset lu-ettiin huolellisesti, ja niistä koottiin kaikki kehittämistyötä eteenpäin vievä asiat. Samaan aiheeseen liittyvät teemat yhdistettiin ja niistä tiivis-tettiin yksi huomio tai ohje työharjoittelun kehittämiseksi. Analyysiä on kuvattu taulukossa 1. Teemat on koottu vasemmalle ja oikealla on niistä tiivistetty johtopäätös.

VASTAuKSISTA KOOTuT TEEMAT JOHTOPääTöS

ƒ Infotilaisuus oli tarpeellinen.

ƒ Materiaali on tarpeeksi selkeää.

ƒ Ohjaus sekä tuki ja ohjeistus on ollut riittävää, kun Optimassa on ohjeet.

Nykyinen ennen harjoittelua annettava ohjaus on riittävää.

ƒ Paperiohje hukkuu.

ƒ Milloin raportti palautetaan (minne ja millainen)?

Kirjalliset ohjeet tulee tallettaa Optimaan, jotta ne ovat sieltä kätevästi opiskelijoiden saatavissa missä tahansa.

ƒ Työharjoittelukansio Optimaan heti infon jälkeen, keskustelualue ja materiaalit käytettäviksi työtilaan.

ƒ Kesällä voisi laittaa kysymyksiä valmiiksi syksyä varten.

ƒ Optiman keskustelualue käyttöön heti harjoittelun alussa, jotta kuulisi miten muilla menee ja missä ovat.

Optima-työtila tulee olla käytössä heti infon jälkeen.

ƒ Työharjoitteluseminaareissa käynti on hyödyksi ennen harjoittelun aloitusta.

ƒ Työpaikkaohjaajan arviointi

ƒ Työtodistus

Työharjoitteluseminaarin ja työtodistuksen pyytämisen merkitystä on korostettava ja kehitettävä käytäntö työpaikkaohjaajan arvioinnin saamiseksi.

ƒ Kesälomalla ongelmatilanteissa olisi hyvä saada yhteys ohjaajaan.

ƒ Kesäharjoittelussa voisi kirjoittaa jo Op-timaan ja muut opiskelijat voisivat tukea vastauksillaan.

ƒ En kaivannut ohjausta kesäharjoittelussa.

Optima-työtila toimii riittävänä apuna nor-maaliajan ulkopuolisessa harjoittelussa, kun hätätapauksille on oma käytäntö.

Taulukko 1. Opiskelijoiden ideat työharjoittelun ohjauksen kehittämiseksi ja niistä tehdyt päätelmät.

TYÖHaRJOiTTelUN OHJaUKSeN UUDeT UlOTTUVUUDeT laUReaSSa 90

Opiskelijat totesivat, että nykyisin ennen harjoittelua annetaan aivan riit-tävästi informaatiota ja ohjausta. Informaatio pitää jakaa riittävän aikaisin, jotta harjoittelupaikkoja ehtii hakea, ja silloin varsinaisen harjoittelun alkamisen ja infotilaisuuden väliin jää kuukausia. Verkossa oleva työtila on hyvä tapa säilyttää materiaaleja kaikkien saatavilla. Opiskelijat pitivät tärkeänä, että Optima-työtila olisi käytössä heti infon jälkeen, jolloin siellä voisi keskustella työharjoitteluun liittyvistä asioista työharjoittelun aikataulusta riippumatta.

Muiden ohjaajien kanssa käytyjen keskustelujen aikana heiltä tulleita ideoita ja ehdotuksia olivat erityisesti heidän työnsä kannalta tärkeät ja Optiman helposti mahdollistamat materiaalien jako ja opiskelijoiden ra-porttien palautus. Nämä toiminnot rakennettiin Optimaan sitä mukaa, kun ideoita syntyi. Työharjoittelun jälkeen syntyivät vielä ideat työpaikka-ohjaajien kanssa tehtävän yhteistyön tiivistämisestä ja työpaikkaohjaajille tarjottavasta koulutuksesta.

Ensimmäiseltä kokeiluryhmältä ja ohjaajilta saadun palautteen avulla toteutettiin seuraavan ryhmän ensimmäinen työharjoittelu ja sen ohjaus.

Heti helmikuussa 2013 pidetyn infotilaisuuden jälkeen avattiin Optima-työtila, sinne kerättiin kaikki jaetut materiaalit sekä työharjoitteluprosessin kuvaus ja avattiin keskustelutila sekä tehtävien palautuskansiot. Samaan aikaan jatkettiin ensimmäiselle ryhmälle perustetun työtilan aukioloa ja annettiin sille uusi nimi Työharjoittelu 2, koska se palvelee ryhmän toista työharjoittelua.

Toiselta ryhmältä pyydettiin myös kommentteja ohjaukseen, mutta heiltä ei saatu yhtään kommenttia. Taulukossa 2 ovat Optiman työtilan kävijämäärät ensimmäisen ryhmän kahden harjoittelun jälkeen ja toisen ryhmän ensimmäisen harjoittelun jälkeen.

RYHMä RYHMäN

Taulukko 2. Opiskelijoiden aktiivisuus Optima-työtilassa.

Toisen ryhmän opiskelijat ovat olleet vähemmän aktiivisia kirjoittajia keskustelupalstalle, sen sijaan he ovat lukeneet työtilassa olevaa materiaalia edellisiä ahkerammin. Tämä johtunee siitä, että heillä materiaalit olivat aiemmin käytettävissä.

TYÖHaRJOiTTelUN OHJaUKSeN UUDeT UlOTTUVUUDeT laUReaSSa 91

In document Arvokas ohjaus (sivua 88-91)