• Ei tuloksia

Kaupunginvaltuusto ja -hallitus Toiminnan kuvaus ja taloussuunnitelman perustelut:

In document Talousarvio 2015 (sivua 64-67)

Kaupunginvaltuusto ja -hallitus -menokohtaan kuuluvat kaupunginvaltuustoon ja kaupunginhallituk-seen suoraan kohdistuvien menojen lisäksi kiinteästi kaupungin johtamikaupunginhallituk-seen liittyviä eriä.

Kaupunginvaltuusto vastaa kaupungin toiminnasta ja taloudesta. Perustana ovat kuntalain mu-kaiset tavoitteet huolehtia kuntalaisten hyvinvoinnista ja kestävästä kehityksestä. Kaupunginval-tuusto vahvistaa sitovat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet ja seuraa niiden toteutumista. Kau-punginvaltuusto vahvistaa myös kaupunkikonsernin tytäryhteisöjen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet sekä konserniohjauksen periaatteet.

Valtuusto pitää kokousten lisäksi seminaareja, joissa käsitellään kaupungin strategisia linjauksia, keskeisiä hankkeita, kehittämistä ja ajankohtaisia kysymyksiä. Kaupunginvaltuuston menot koostu-vat valtuuston työskentelyyn liittyvistä menoista, kokouspalkkioista, ansionmenetyskorvauksista sekä valtuustoryhmien toimintatuesta. Valtuustoryhmien toimintaa tuetaan 300 eurolla vuodessa kaupunginvaltuutettua kohti. Kaupunginvaltuuston menot ovat 421 400 euroa vuonna 2015.

Kaupunginhallitus vastaa kaupungin hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kaupunginhallitus seuraa ja valvoo lautakuntia, palvelujen järjestämistä ja palvelutuotantoa sekä asetettujen tavoitteiden toteutumista.

Vuonna 2015 keskeisiä tehtäviä ovat Jyväskylän ja seudun kilpailukyvyn vahvistaminen ja tasapai-noisen kuntatalouden turvaaminen. Kaupunginhallituksen menot ovat 1 386 500 euroa vuonna 2015.

Kaupunginjohtaja johtaa kaupungin hallintoa, taloudenhoitoa sekä muuta toimintaa kaupunginhal-lituksen alaisena viranhaltijana. Kaupunginjohtajan toimintakulut kirjataan kaupunginhalkaupunginhal-lituksen menokohtaan.

Kunnallisverotuksen määräraha määräytyy verohallintolain mukaisesti sisältäen kaupungin osuuden verotuskustannuksista. Kaupungin osuus verotuskustannuksista on vuonna 2015 noin 3,3 miljoonaa euroa, mikä on noin 9 prosenttia konsernihallinnon toimintakuluista.

Tapahtumien ja suhdetoiminnan avulla kaupunki vahvistaa vetovoimaisuuttaan, kansainvälistä ja kotimaista tunnettuuttaan sekä sidosryhmäyhteistyötä, osoittaa vieraanvaraisuutta ja kertoo omas-ta toiminnasomas-taan. Menokohomas-ta sisältää kaupungin itse järjestämiä sekä yhteistyössä muiden toimi-joiden kanssa järjestettäviä tapahtumia ja niihin liittyviä vastaanottoja tai muuta vieraanvaraisuutta.

Tapahtumien ja suhdetoiminnan toimintaraha pidetään vuoden 2014 tasalla 147 000 eurossa.

Ulkoisen tarkastuksen menot muodostuvat tarkastuslautakunnan ja sen jaostojen toiminnasta, tilintarkastusyhteisön (BDO Audiator Oy) laskutuksesta ja kaupunginreviisorin, hallintosihteerin ja sisäisen tarkastajan palkkamenoista. Valtuuston päätöksen 11.2.2013 § 34 mukaisesti Jyväskylän kaupungin ja kaupunkikonsernin tilintarkastuspalvelut vuosina 2013–2015 tuottaa BDO Audiator Oy, minkä lisäksi optiona on kahden vuoden lisähankintamahdollisuus.

Maaseutuhallinto

Laukaan kunta vastaa lain ”maaseutuhallinnon järjestämisestä kunnissa” (2010/2101) mukaisten tehtävien hoitamisesta Jyväskylän kaupungin alueella. Jyväskylän kaupunki rahoittaa toimintaa yhteistoimintasopimuksen mukaisesti. Sopimuksessa ovat mukana kaupungin lisäksi Hankasal-men, Joutsan, Laukaan, Luhangan, MuuraHankasal-men, Toivakan ja Uuraisten kunnat.

Menokohta sisältää myös Jyväskylän kaupungin osallistumisen JyväsRiihen maaseudun LEADER-ohjelmaan ja sen kuntarahoitusosuuden 35 700 euroa vuodelle 2015.

Varamääräraha on tarkoitettu kaupunginhallituksen käyttöön vuoden aikana ilmeneviä ennakoi-mattomia menoja varten. Määrärahasta maksetaan kaupunginvaltuuston ja -hallituksen talousar-vionvuoden aikana asettamien toimikuntien ja työryhmien sekä muiden tilapäisten toimielinten me-not kuluvana vuotena, mikäli niille ei ole erikseen osoitettu muuta määrärahaa. Määrärahan käy-töstä päättää kaupunginhallitus. Varamääräraha on 30 000 euroa vuodelle 2015.

Kaupungin yhteiset

Määrärahasta maksetaan poikkeusoloihin varautumiseen ja johtoryhmän työhön liittyvät menot sekä maksut, jotka yleisluonteensa vuoksi on tarkoituksenmukaista hoitaa keskitetysti.

Elatustuen takautumissaatavat

Elatustuen myöntäminen siirtyi vuonna 2009 valtiolle, joka maksaa kunnille viiden vuoden ajan perittyjä elatustuen takautumissaatavia. Viiden vuoden määräaika päättyy vuonna 2014 ja takau-tumissaatavia ei ole enää vuoden 2015 talousarviossa.

Jäsenmaksut ja Keski-Suomen liiton kehittämisrahasto

Keski-Suomen liiton hallinnoimalla kehittämisrahastolla edistetään kuntien, seutujen ja koko maa-kunnan kilpailukykyä ja varmennetaan maamaa-kunnan strategioiden toteutuminen. Sen kautta varau-dutaan myös uusiin avauksiin sekä tuetaan maakuntien välisiä hankkeita.

Jäsenmaksut: TP 2013 TA/M 2014 TA 2015

1 000 euroa euroa %

Keski-Suomen liitto 1 333,4 1 346,0 1 294,8 -51,2 -3,8 %

Keski-Suomen liitto kehitt.rahasto 377,1 376,0 380,8 4,8 1,3 %

Suomen Kuntaliitto 468,3 515,2 486,5 -28,7 -5,6 %

Keski-Suomen kauppakamari 22,7 27,7 23,1 -4,6 -16,6 %

Muut jäsenmaksut 15,2 15,2 15,7 0,5 3,3 %

Jäsenmaksut yhteensä 2 216,7 2 280,1 2 200,9 -79,2 -3,5 % Muutos 2014 - 2015

Avustukset

Palvelukokonaisuudet päättävät oman toimialansa avustuksista määrärahojensa puitteissa. Avus-tuksia myönnettäessä otetaan huomioon kaupungin muut mahdolliset tuki- ja avustuspäätökset.

Avustukset: TP 2013 TA/M 2014 TA 2015

1 000 euroa euroa %

Laajakaista 402,4 534,0 0,0 -534,0 -100,0 %

Vesiosuuskuntien investointiavustuk 179,7 65,0 0,0 -65,0 -100,0 %

Alvar Aalto -akatemia 75,0 50,0 75,0 25,0 50,0 %

Jyväskylän kesäyliopistoyhdistys ry 15,0 15,0 15,0 0,0 0,0 %

Pohjoismainen tiedotustoimisto 6,0 7,5 7,5 0,0 0,0 %

Avustukset yhteensä 678,1 671,5 97,5 -574,0 -85,5 %

Muutos 2014 - 2015

Laajakaista

Kaupunginvaltuuston päätöksen (14.4.2014/36) mukaisesti kaupunki ei osallistu Laajakaista kaikil-le -hankkeeseen. Päätös pienentää myönnettäviä avustuksia 534 000 eurolla tukaikil-levalkaikil-le vuodelkaikil-le.

Vesiosuuskuntien investointiavustukset

Vesiosuuskuntien investointiavustukset on siirretty kaupunkirakennepalveluiden talousarvioon.

Alvar Aalto -akatemia

Avustus käytetään vuonna 2015 järjestettävän kansainvälisen Alvar Aalto symposiumin järjestelyi-hin. Alvar Aalto -akatemian avustus vuodelle 2015 on 75 000 euroa.

Jyväskylän kesäyliopistoyhdistys ry

Jyväskylän kesäyliopistoyhdistykselle myönnettävä toiminta-avustus käytetään kesäyliopistotoimin-taan, jonka järjestämät koulutukset täydentävät ja monipuolistavat alueen koulutustarjontaa, nosta-vat alueen väestön osaamistasoa ja pitävät yllä työelämävalmiuksia.

Pohjoismainen tiedotustoimisto

Pohjoismaissa on yhteensä kahdeksan tiedotustoimistoa. Suomen tiedotustoimistot sijaitsevat Jy-väskylässä ja Vaasassa. Pohjoismainen tiedotustoimisto on pohjoismaisen yhteistyön alueellinen koordinaattori. Sen tehtäviin kuuluu pohjoismaisen toiminnan ja tapahtumien järjestäminen alueel-laan. Tiedotustoimisto on tärkeä kanava pohjoismaisten hankkeiden ja rahoituksen kanavoimiseksi Jyväskylään ja muualle Keski-Suomeen. Se tiedottaa laajasti esim. Pohjoismaisen kulttuurirahas-ton ja muiden rahoitusjärjestelmien mahdollisuuksista. Tiedotustoimiskulttuurirahas-ton rahoituksesta lähes puo-let tulee Pohjoismaiden ministerineuvostolta (noin 28 000 euroa) ja paikallinen rahoitus on edelly-tys toimiston Jyväskylässä pysymiselle. Kaupungin avustus tiedotustoimistolle pidetään ennallaan 7 500 eurossa.

Taloudelliset tavoitteet:

TALOUS TP 2013 TA/M 2014 TA 2015 Muutos 2014 - 2015

1 000 euroa euroa %

Valtionosuuskompensaatio 3 557,4 0,0 0,0 0,0 0,0 %

Elatustuen takautumissaatavat 170,4 170,0 0,0 -170,0 -100,0 %

Kaupunginhallitus 16,0 0,0 0,0 0,0 0,0 %

Tapahtumat ja suhdetoiminta 24,3 0,0 0,0 0,0 0,0 %

Kansallinen veteraanipäivä 114,2 0,0 0,0 0,0 0,0 %

Henkilöstökulut kaup.yht. (varhe) 0,1 0,0 0,0 0,0 0,0 %

Kaupungin yhteiset 13,0 0,0 0,0 0,0 0,0 %

Vaalit 0,0 190,0 190,0 0,0 0,0 %

Toimintatulot yhteensä 3 895,3 360,0 190,0 -170,0 -47,2 %

Kaupunginvaltuusto 443,3 377,20 421,4 44,2 11,7 %

Kunnallisverotus 3 390,1 3 432,6 3 307,5 -125,1 -3,6 %

Jäsenmaksut ja K-S:n liiton keh.rah. 2 216,7 2 280,1 2 200,9 -79,2 -3,5 %

Kaupunginhallitus 1 315,4 1 333,6 1 386,5 52,9 4,0 %

Vaalit 0,0 350,0 350,0 0,0 0,0 %

Avustukset 678,1 671,5 97,5 -574,0 -85,5 %

Tapahtumat ja suhdetoiminta 209,6 147,0 147,0 0,0 0,0 %

Kansallinen veteraanipäivä 162,8 0,0 0,0 0,0 0,0 %

Henkilöstökulut kaup.yht. (varhe) 238,7 87,8 87,8 0,0 0,0 %

Ulkoinen tarkastus 321,5 338,9 331,7 -7,2 -2,1 %

Maaseutuhallinto 175,7 166,6 166,6 0,0 0,0 %

Varamääräraha 17,5 30,0 30,0 0,0 0,0 %

Kaupungin yhteiset 14,6 30,0 30,0 0,0 0,0 %

Total Korjausrak.Oy, toim.lopettam. 2 000,0 0,0 0,0 0,0 0,0 %

Toimintamenot yhteensä 11 184,1 9 245,3 8 556,9 -688,4 -7,4 % Toimintakate yhteensä -7 288,8 -8 885,3 -8 366,9 518,4 -5,8 %

Konsernihallinto ja kilpailukyky

Elinkeino- ja työllisyyspolitiikka

In document Talousarvio 2015 (sivua 64-67)