Kasvatuksen instituutiot vanhemmuuden tukena

Aineiston vanhemmista kuudellatoista on kokemuksia lasten varhaiskasvatuksen palveluiden käytöstä. Muutamien vanhempien lapset olivat niin pieniä, että haas-tatteluhetkeen mennessä lapset olivat olleet vain kotihoidossa. Varhaiskasvatuspal-veluista käytössä ovat olleet päiväkoti sekä erilaiset kunnan tarjoamat varhaiskasva-tuksen kerhot. Kahdellatoista vanhemmalla oli kokemusta lapsensa peruskoulusta.

Vammaisen vanhemman työssäkäynti on suurin syy sille, miksi lapset olivat tai olivat aiemmin olleet päiväkotihoidossa. Mikäli vammainen vanhempi on työkyvyttö-myyseläkkeellä ja kotona, lapset olivat useimmiten osapäiväisessä hoidossa. Moni vanhempi joutuu käymään erilaisissa terapioissa, joten lasten hoito on terapioiden ajaksi kätevästi järjestynyt päiväkodista.

Kasvatuksen instituutiot eivät näyttäytyneet vanhempien kertomuksissa niin tunteenomaisina kuin varhaiset kohtaamiset palvelujärjestelmän kanssa. Ne eivät myöskään näyttäytyneet niin läheisille ja heidän fyysiseen toimijuuteen kokonais-valtaisesti vaikuttaville, kuin mitä henkilökohtainen apu on. Päivähoidon ja kodin välillä katsotaan yleisesti olevan jaettu kasvatustehtävä, kasvatuskumppanuus (Kekkonen 2012). Vammaisen vanhemman elämässä kasvatuksen instituutioilla on kuitenkin selkeä paikka ja merkitys, vaikka se ei ollut suoraa kosketuksessa hänen toimijuutensa kanssa. Vammaisen vanhemmat elämässä kasvatukselliset instituu-tiot ovat läsnä ikään kuin välillisesti, niinä mahdollisuuksina, joita ne tarjoavat heidän lapsille. Vanhemman fyysinen toimijuus nimenomaan täydentyy niiden monenlaisten toimintojen ja aktiviteettien myötä, joita päiväkoti heidän lapsille tarjoaa.

Näkövammaiset vanhemmat arvostavat erityisesti niitä visuaalisen maailmaan liittyviä elementtejä, kuten maalaamista ja piirtämistä, joihin heidän lapsillaan on päiväkodissa mahdollisuus ohjatusti tutustua. Liikuntavammaisille vanhemmille puolestaan tärkeää on lasten mahdollisuus harjoitella päiväkodissa luistelua ja hiih-toa. Näitä taitoja he eivät itse voi vammansa vuoksi lapsille opettaa. Myös koulun merkitys visuaalisten ja fyysisten asioiden mahdollistajana lapsille tulee monen vanhemman kertomuksissa esille. Osa vanhemmista kertoo miettineensä etukäteen sitä, miten lapset oppivat esim. värit tai piirtämään, jos vanhemmat eivät itse näe.

Lapsen luontainen kyky oppia itse sekä kasvatuksen instituutiot ovat merkityksel-lisiä tässäkin asiassa, eikä lasten koeta jääneen mistään asiasta paitsi vanhemman vammaisuuden takia. Lapselle avautuva mahdollisuus sosiaalisiin suhteisiin toisten

lasten kanssa päiväkodissa nähtiin myös tärkeänä. Osa vanhemmista on myös tehnyt yhteistyötä päiväkodin henkilökunnan kanssa heihin kohdistuvien lasten tai toisten vanhempien ennakkoluulojen ja asenteiden suhteen.

Muuta tuen ulottuvuutta, kuten psyykkisen tai sosiaalisen vanhemmuuden tukea eivät vanhemmat tuo lainkaan esille päiväkotiin liittyvänä. Tämä vahvistaa tutki-muksen tulosta, jonka mukaan vammaiset vanhemmat tarvitsevat tukea fyysiseen toimijuuteen. Osa vanhemmista on sopinut erilaisia käytännön järjestelyjä lasten tuomis- ja hakutilanteisiin, mikäli esimerkiksi vanhemman on vaikea liikkua päivä-kodin tiloissa. Vanhemmuuden kyseenalaistamista tuleekin päiväpäivä-kodin rakennetun ympäristön taholta. Tämä ilmenee niin, että vanhemmilla saattaa olla vaikeuksia liikkua päiväkodissa tai sen pihalla. Myös opaskoiran vientiä päiväkodin tiloihin oli yritetty kieltää.

Siellä on kolme tätiä, joiden kanssa otin puheeksi, että kaupungin kustantamalla in-vataksilla kuljen. Että olisiko mahdollisuus, että tosin vaan ovelle, ja kun oli se tilanne ja on vielä, että joudun ne niin aikaisin tuomaan, että ne menee talon toiseen päähän.

Normaali käytäntö olisi, että kipitän lasten kamppeet toiseen päähän ja sitten toiseen päähän. Ja ne oli että onnistuu. Mutta niistä tädeistä oon huomannut, että kaksi on ollut heti ihan kärppänä, kun on yksi aamuvuorossa. Mutta yksi täti on kouluttanut, tai on tullut se tunne, ettei hänellä ole kiire tuoda. Ja jos olen sanonut, että voitko tulla tänne, niin tulen kun ehdin ja istuu vaan sohvalla. (Äiti, lihassairaus)

Vanhemmalla on kokemus, etteivät kaikki päiväkodin työntekijät ymmärtäneet tarpeeksi hänen tilannettaan ja mukauttaneet sen vuoksi omaa toimintaansa. Eräällä vanhemmalla on myös kokemus siitä, että kaikki päiväkodin työntekijät eivät ym-märrä hänen puhettaan, jolloin keskustelu lapsen asioista on hankalaa. Fyysisesti vammaisella vanhemmalla fyysinen vanhemmuus on haasteellista, joten hänen täy-tyy luottaa siihen, että sanallisesti ohjaamalla saa ratkaistua haasteellisen tilanteen lapsen kanssa. Fyysisesti vammaisella vanhemmalla voi olla vaikeuksia ottaa syliin raivoavaa lasta (Prillertensky 2004, 216).

Musta tuntuu, että lapsista kasvaa sillä lailla omatoimisempia. Voin kertoo esimerkin tuolla päiväkodissa, kun äiti tappeli pojan kanssa, kun se ei meinannut laittaa vaatteita ja minä tulin ja nakkasin puvun päälle, että iskä menee. Poika silipasi vaatteet päälle ja äiti kattoi silmät pyöreänä, että noinko se menee. (Isä, CP-vamma)

Päiväkoti näyttäytyykin areenana, jossa fyysisesti vammaisten ja vammattomien vanhempien toimijuus kohtaa. Vanhemmat toimivat niissä tilanteissa niiden mah-dollisuuksien mukaan, jotka ovat heille mahdollisia. Useat vanhemmat toivat esille lastensa kasvavan omatoimisiksi, josta edellä kuvattu ulkovaatteiden pukeminen on hyvä esimerkki.

Avoimesta päiväkodista tai varhaiskasvatuskerhosta vanhemmilla on yksittäisiä kokemuksia. Vammaisen vanhemman toimijuudelle ne asettavat erilaisia haasteita, sillä niissä vanhempi on itse aktiivisesti mukana toiminnassa yhdessä lapsen kanssa.

Osassa tiloista fyysiset tilat ja niissä toimiminen on haasteellista sekä liikunta- että näkövammaiselle vanhemmille. Näkövammaisilla vanhemmilla on erityisesti haas-tetta toimia lapsen kanssa heille uudessa ja oudossa fyysisessä tilassa. Vanhemman toimijuus on siis näissä tilanteissa tullut tilojen ja paikkojen vuoksi kyseenalaiste-tuksi. Näissä tilanteissa vanhemmat olivatkin usein hyödyntäneet avustajaa, jolloin avustaja on tukenut vanhemman toimijuutta tarpeen mukaan eri tilanteissa uusissa ja oudoissa tiloissa toimittaessa. Esimerkiksi lapsen pukemiseen, tilan hahmottami-seen ja lapsen perässä juoksemihahmottami-seen vanhemmat tarvitsevat avustajan apua.

V: Ihan alussa avustaja ei ollut mukana kerhossa, mutta kun lapsi alkoi itse liikkumaan, niin ja oli talviaika, että piti pukea, niin aloin käyttämään avustajaa, ettei mulla ja lap-sella tule kuuma.

H: Miten muut äidit on suhtautuneet avustajaan?

Kyllä hyvin, mutta ne mua pitää äitinä, että niistä äiti-asioista mulle jutellaan.

V: Onko P sinuun suhtauduttu luontevasti perhekerhossa (äiti huutaa viereisessä huo-neessa olevalle avustajalle)? Onko sulle juteltu?

A: On kai. En ainakaan oo huomannu. (Äiti, CP-vamma)

Avoin päiväkoti on vieressä, ja ollaan sielläkin käyty lauluhetkellä yksi kertaa viikossa.

Aina mulla on avustaja. En oo kehdannut mennä ilman avustajaa, kun pitää vastata omasta lapsestaan, on ne hirveen avuliaita siellä. Mulla oli aluksi vaikee saada sieltä äi-tikavereita, kun on erilainen, mutta aika mukavasti alkaa jutteleen, kun vaan avaa suun.

(Äiti CP-vamma)

Osa vanhemmista kokee kontaktin ottamisen ja luomisen outoihin vammattomiin vanhempiin olevan joskus haasteellista. Vammattomien vanhempien suhtautumisessa heihin näissä tilanteissa ei kuitenkaan koeta olevan mitään erityistä, vaan vammatto-mat vanhemvammatto-mat suhtautuvat heihin luontevasti. Vammaiset vanhemvammatto-mat tuovat esille vanhemmuuden olevan se heitä ja vammattomia vanhempia yhdistävä tekijä.

Kun päiväkodissa kohtaamiset päiväkotihenkilökunnan kanssa ovat olleet päivit-täisiä, kohtaamiset peruskoulun henkilökunnan kanssa olivat vähäisempiä. Kohtaa-miset tapahtuivat muutamia kertoja vuodessa olevissa vanhempainilloissa, vanhem-paintapaamisissa sekä tarvittaessa puhelimitse tai Wilma-järjestelmän välityksellä.

Vanhemmat ovat tehneet yhteistyötä myös opettajien kanssa kiusaamiseen

puuttu-miseksi tai ehkäisepuuttu-miseksi. Tällöin vanhemmat itse tai opettaja on kertonut oppilaille vanhemman vammaisuudesta. Peruskoulu näyttäytyy vanhempien toimijuuden kaut-ta kaut-tarkasteltuna etäiselle ulottuvuudelle, jossa keskiössä on lapsi ja hänen oma selviyty-misensä siellä. Vanhempien kertomuksissa ei enää ollut keskiössä ne koulun fyysisen ympäristön esteet ja haasteet, joita vielä päiväkodissa katsottiin olevan. Vanhemmat eivät tuo juurikaan esille vammaisuuteensa liittyviä tekijöitä, joiden katsovat vaikutta-van lasten koulunkäyntiin. Liikuntavammaisten vaikutta-vanhempien yhteydenpito kouluun ja lasten mahdollinen ohjaaminen läksyissä sujuu hyvin. Näkövammaiset vanhemmat ovat kohdanneet haasteita yhteydenpidossa koulun henkilökuntaan ja myös haasteita olla vanhempana lapsen koulunkäynnin tukena. Kouluinstituutio on saattanut myös kyseenalaistaa erityisesti näkövammaisten kykenemistä vanhemmuuteen.

Ei niitä pistekirjoja oo. Niitähän ei nykyisin enää näkövammaiset vanhemmat saa. Ne pitäisi ostaa. Aikaisemmin kai niitä on saatu, mutta en niitä edes kysellyt, kun kuulin että ne on itse ostettavia, niin en jaksanut ryhtyä siihen. Niin kauan kun mulla optiikka pelittää ja pieni näkökyky on tallella, niin sillä koitetaan tikistää. Että jos mä otan enem-män vastuuuta läksyjen tarkistamisesta, se on nyt paljon miehen vastuulla, ja jos se on joskus enemmän mun vastuulla, niin se takaa sen, että likka oppii omatoimiseksi. (Äiti, näkövammainen syntymästä saakka)

Vanhempihan lopettaa just ysiluokan, niin ei oo hankittu samoja kirjoja. Lapset on saa-neet pitkälti vastata omista läksyistään. Ollaan me kyselty niiltä ja ne on saasaa-neet kertoa mitä ne on tehneet. Lukee meille niitä tehtäviä, sillain ollaan oltu siinä tilanteessa läsnä, mutta muuten ei ole ollut erityisjärjestelyjä. (Äiti, näkövammainen syntymästä saakka) Näkövammaisella vanhemmalla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia kuin lii-kuntavammaisella vanhemmalla tai vammattomalla vanhemmalla perehtyä lapsen läksyihin ja ohjata niissä. Näkövammaisten vanhempien perheessä saattaa näkevällä puolisolla olla enemmän vastuuta lasten läksyistä, myös lapselta odotetaan omatoi-misuutta läksyjen suhteen. Perheissä, joissa molemmilla vanhemmilla on näkövam-ma, ovat lapset kehittyneet omatoimisiksi läksyjen tekemisen ja kokeiden lukemisen suhteen. Näkövammaisilla vanhemmilla on käytössä myös näönkäytön apuvälineitä.

Vanhemmat käyttävät myös sitä strategiaa, että pyytävät lasta lukemaan koulukirjas-ta tekstin ja tehtävän ja sen perusteella ohjaavat laskoulukirjas-ta kyseisessä asiassa.