KANSALAISLÄHTÖISYYS TOIMINNASSA – KOHTI LOKAALISTA AUTONOMIAALOKAALISTA AUTONOMIAA

Newer Ideals of Peace teoksessa Addams haastoi amerikkalaisen yhteiskunnan tarkas-telemaan uudella tavalla demokratiaa toiminnassaan:

”Epäonnistummeko niin täysin ymmärtämään mitä demokratia on, että pelkäämme laajentaa kunnallishallinnon tehtäviä? Olemmeko kadottaneet vakaumuksista pysyvim-män – uskon tavalliseen ihmiseen, ja sen vuoksi menettäneet Aristoteleen ihannekau-pungin ’jossa ihmiset elävät jaloihin päämääriin tähtäävää yhteiselämää’.”²²⁵ (Addams 1907a, 91–92.)

Uudenlaisen käsitteistön ja idean kehittelyyn sisältyi amerikkalaisen paikallishallin-non, kunnallishallinnon taustalla vaikuttavan filosofian kokonaisvaltainen uudistami-nen. Kansalaisuuden ideaan kuuluvassa ajattelussa painottuivat kansalaisuuden kä-sitteen laajentaminen, uusien ryhmien mukaan ottaminen kansalaisena toimimiseen, vuorovaikutus ja sosiaaliset suhteet, joissa valtaapitävät – ne, joilla jo oli kansalaisuu-den tunnusmerkit – tunnustaisivat vallattomien oikeudet (esim. naisten äänioikeu-dettomuus Addams 1914b, 3) tulla yhtä lailla osallisiksi erilaisissa yhteiskunnallisissa prosesseissa. Addamsin mukaan aikakautta luonnehti ”lähes universaali pyrkimys”

ulottaa hallinto uusille aluille, myös niille ihmisille, jotka olivat siihen saakka jääneet ulkopuolelle (Addams 1912i, 368; Addams 1914b, 6–7). Tämä tarkoitti näiden ihmis-ten elämäntodellisuuden ymmärtämistä ja havainnointia, kokemuksien huomioimista sekä päätös- ja määrittelyvallan ”valuttamista” institutionaalisesti perinteisiltä tasoilta uusille areenoille. Siihen liittyi ennen kaikkea aikuisväestön oikeuksia ja paikallis-yhteisöä korostava näkemys. Addamsin tarkastelussa keskeistä on, että toiminnalla on vaikutuksia sekä toimijaan itseensä että toiminnan piiriin kuuluviin. Eriarvoiseen asemaan asetettujen ryhmien vuorovaikutus oli valtasuhteitten vääristämää (esim.

sukupuoli, etninen tausta) ja näitä valtasuhteita Addams pyrki osoittamaan ja pur-kamaan. (Seigfried 2002, xv.)

Kansalaistoiminnan ja paikallishallinnoinnin tarkastelun lähtökohtana oli de-mokratian toteutumisen kritiikki. Addams kysyi, oliko Amerikkaan muotoutunut

”hyveen imperialismi”, joka määritteli yhden, mekaanisesti kaikkialle sovelletun ja pakotetun mallin hallinnoida ihmisiä. Kun valtio ei sisällyttänyt toimintaansa kan-salaisten todellisia tarpeita, suhtautuivat kansalaiset lopulta välinpitämättömästi yh-teisiin asioihin tai kieltäytyvät toteuttamasta kansalaisvelvollisuutta. (Addams 1907a, 112–113, 43–48; Addams 1905b, 275–276.) Addams hyödyntää tarkastelussaan samaa asetelmaa, millä oli tuonut esiin hyväntekeväisyyssuhteen ongelmia ja soveltaa tältä-kin osin näiden kysymysten avaamiseen pragmatistista filosofiaa. Addamsin mukaan hallinnointia, yhteiskuntaelämän muotoja ja sosiaalista toimintaa usein ohjasivat ”ta-pojen ja tottumusten kehä”. Siirtolaisten mukanaan tuoma kulttuurinen moninaisuus, työväenliikkeen järjestäytyminen, sukupuolittunut jako yksityisen ja julkisen alueel-le sekä suurkaupunkikonteksti ennenkokemattomana ympäristönä olivat nostaneet amerikkalaisen itsehallinnon ideaalin ja yhteisöllisen toimijuuden eteen uudenlaisia

225 ”Do we so fail to apprehend what democracy is, that we are really afraid to extend the functions of mu-nicipal administration? Have we lost that most conservative of all beliefs – the belief in the average man, and thereby forfeited Aristotle’s ideal of a city ‘where men live a common life for noble ends’?” (Addams 1907a, 91–92.)

ongelmia. Mikäli näitä ongelmia ei käsiteltäisi ja toimintaa edelleen jatkettaisiin kiertä-mällä tapojen kehää, perustamalla ajattelu ja toiminta vanhaan sodankäyntiajatteluun ja hyveen imperialismiin, johtaisi se yhteiskunnassa itsehallinnoinnin idean vaaran-tumiseen sekä epäoikeudenmukaisuuksien kokemisen ja mekaanisten käytäntöjen jatkuvaan lisääntymiseen. Teoria itsehallinnoinnista, samoin kuin sen käytännön ala, oli rakennettava uudelleen ja ”korjattava muuttuvan kokemuksen mukaisesti”. (Ad-dams 1907a, 186–187; Ad(Ad-dams 1912i, 367.)

Uudenlainen lähestymistapa tarkoitti eräänlaisen jatkuvan mukautumisen aja-tuksen hyväksymistä (Addams 1912i, 367) ja tapojen kehän rikkomista, mikä tapah-tui esimerkiksi havainnoimalla uusien rauhan ihanteiden kehitystä sellaisena ”kuin ne päivittäin koetaan modernissa kaupungissa”. Yhteiskunnallisten instituutioiden tuli olla läsnä ja mukana ihmisten elämässä, ei niistä irrallaan. Miten ihmisiä sitten hallinnoitaisiin ja ohjattaisiin kaupungin tai kunnan instituutioissa, poliittisessa elä-mässä ja mitä (itse)hallinnointiin tulisi sisältyä? Siirtolaisten asuttamat korttelit olivat paikkoja, joissa niin sanottua ”uudemman hallinnoinnin julistusta” oli helpointa tut-kia ja tarkastella. Tavoitteena oli tehdä ”elämä mahdolliseksi ja humaaniksi suurissa kaupungeissa”, mihin kuului myös yksilön hyvinvoinnin nostaminen legitimoiduksi kehittämisen kohteeksi. Tämä konkretisoitiin esimerkiksi mahdollistamalla kaikkein huonoimmassa taloudellisessa asemassa oleville ”julkiset kylpylät ja urheilusalit, puistot ja kirjastot”. Laajemmassa kehyksessä kehityksen kohteiksi nousivat kol-me seikkaa, jotka koskivat hallintoa, hyväntekeväisyyttä ja koulutusta. Ensinnäkin olemassa olevan demokraattisen hallinnon tuli tarjota ihmisille turvaa. Toisekseen organisoidun hyväntekeväisyyden tuli kyetä samaistamaan hetkessä nouseva myö-tätunto osaksi harkittua hyväntekeväisyyttä, ja kolmanneksi koulutuksen tuli pohtia kriittisemmin suhdettaan teollisuuteen ja tehokkuuden vaatimuksiin. Ihmiset, joihin Addams tässä kohdassa viittaa, ovat siis huono-osaisempi siirtolaisväestö – näiden ihmisten toiveita ja unelmia hän myös piti tulevaisuuden kaupunginhallinnoinnin, hyväntekeväisyyden ja koulutuksen kehityksen ennusteina, samalla tavoin kuin hei-dän päivittäinen elämänsä oli myös kansainvälisten suhteiden ennuste. (Addams 1907a, 14–16.)

Addams piti myönteisinä merkkeinä kehityksestä esimerkiksi julkisen hyvänte-keväisyyden²²⁶ puolella sairaaloiden ja köyhäintalojen rakentamista. Yhteiskunnassa vaikutti olevan helpompaa ymmärtää ohjaukseen käytettävät rankaisevat toimenpi-teet tai filantrooppinen toiminta, joka tähtäsi kaikkein kurjimmassa asemassa olevien olosuhteiden lievittämiseen, mutta vaikeammaksi argumentointi tuli silloin, kun ta-voitteena oli muotoilla, millainen kaupungin hallinnointi ja ohjaus tulisi olla suh-teutettuna ”normaaliin elämään”. ”Suurille massoille”, juuri köyhyysrajan yläpuo-lella eläville valtio ei ollut tarjonnut käytännössä mitään. Tämä näkyi monin tavoin hyvinvointia heikentävänä seikkana. (Addams 1907a, 83–85; Addams 1905a, 440.)

Addams liitti suurimman osan kaupunkien hallinnollisista epäkohdista vanhentu-neeseen filosofiaan sekä olettamukseen, että ”varhainen demokratiamme oli moraa-lista romantiikkaa pikemminkin kuin perusteltua luottamusta kansalaisten organisoi-maan yhteistoimintaan ja yleisen tahdon pätevyyteen”²²⁷. Problematisointi kiinnittyy

226 Tässä käsitteenä ”public charities”, joka sisältää köyhäintalojen lisäksi sairaalat. Addams puhuu niistä, jotka ovat sairauden, epäonnen tai onnettomuuden vuoksi tulleet ”poikkeukseksi” massasta.

227 ”---our early democracy was a moral romanticism, rather than a well-grounded belief in social capacity and in the efficiency of the popular will” (Addams 1907a, 34).

kritiikkiin siitä, ettei hallinnoinnin lisäksi myöskään lainsäädäntöä ollut rakennettu kiinnittyneenä kansan välittömään elämään. Toimimatonta hallintoa ja järjestelmää korjattiin toisinaan vain lisäämällä virkamiesten valtaa tai taantumalla sotilaallis- ja juridismalliseen toimintaan. Yhteiskunta tarvitsisi sen sijaan ”diffuusimpaa lokaalista autonomiaa” sekä rohkeutta tuoda järjestelmään ”uudenlaisia keksintöjä ja suurem-paa käsityskykyä”. (Addams 1907a, 34–35; Addams 1905, 426–427.) Diffuusi-käsite merkitsee yhtäältä kansalaistoiminnan potentiaalin tunnistamista, ja konkreettisesti paikallisen (kansalaislähtöisen) päätösvallan laajentamista sekä toisaalta hallinnan regiimien lähentymistä kansalaisiin. Ihmisten tuli päästä vaikuttamaan esimerkiksi äänestämällä omaan alueeseensa liittyviin uudistuksiin (Addams 1905a, 441) ja esi-merkkinä Addams nosti esiin varhaisten kyläyhteisöjen tyyppisen organisoitumisen, missä ihmiset kokoontuivat keskustelemaan yleisesti kaikesta heidän arkielämäänsä liittyvästä (Addams 1907a, 121–122).

Addams painotti kehitystä ja muutosta sekä kokemuksen liittämistä osaksi muu-toksen suunnan ohjaamista. Hän pyrki argumentoimaan sen puolesta, ettei luovut-tamattomien oikeuksien varaan voitu pelkästään jättäytyä ja uskoa niiden itsessään riittävän demokratian ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden turvaamisessa. Luovut-tamattomien oikeuksien rinnalla korostuvat oikeuksien laajentaminen, niiden ulot-taminen koskemaan uusia ihmisryhmiä ja idean itsensä laajentamista poliittisista vapaus- ja äänioikeuksista luottamukseen yksilöissä ja yhteisöissä oleviin voimava-roihin ja resursseihin sekä demokraattisen hengen ja idean huomioivaan toimintaan ja osallistumiseen. Samoin hallinnon tulisi tunnistaa kansalaisten sosiaaliset tarpeet ja liittää ne hallinnon toiminnan legitiimeiksi kohteiksi (Addams 1907a, 52–53; ks.

myös Addams 1905b). Yhdysvaltojen perustajaisien vallitseviin olosuhteisiin sopi-maton filosofia tuotti näennäistä demokratiaa ja kiinnittyi poliittisiin kysymyksiin ja oikeuksiin, kun ongelmat olivat nimenomaan teollisen yhteiskunnan olosuhteiden luomia ja taloudellisia.

”Kaikkien kokemuksen” korostaminen kiinnittyy myös sosiaalisen etiikan ja so-siaalipoliittisen idean muotoiluun. Kokemusten moninaisuuden kuuleminen ja ym-märtäminen oli demokratian laajentamiseen tarvittavan myötätunnon toteuttamisen perustavanlaatuinen tekijä, tuotti tietoa mielikuvituksen ruokkimiseen ja mahdollisti sitä kautta entistä syvemmän ja laajemman ymmärryksen ihmisten tarpeista. (Ha-mington 2004, 103–106.) Romantisoitu ja idealistinen ihmiskuva ja demokratiakäsitys, joka ”pelkäsi kokemusta” irrotti valtaapitävien kosketuksen ”käytännölliseen viisau-teen” ja ”tuntemaan elämän sellaisena kuin se on”. Perustajaisät²²⁸ olivat puolustaneet yksilön oikeuksia, mutta myös idealisoineet yksilön ”rakastamalla ihmistä todella tuntematta häntä” (the natural man -ihmiskäsitys). Näin he olivat myös menettäneet kosketuksen ihmisten todellisiin toiveisiin ja pyrkimyksiin. (Addams 1907a, 28–32;

Addams 1905a, 425–426.) Perustajaisien hyvistä tarkoituksista huolimatta valtiosta oli tullut oma entiteettinsä, joka oli irrallaan ihmisten arjesta. He olivat määritelleet tarkkaan hallinnoinnin ja valtion alaan kuuluvat asiat, myös sen, mitkä jäivät sen alan ulkopuolelle, kun taas paikallista itsehallinnointia luonnehti keskeisesti oikeus

228 Addamsin perustajaisiin kohdistuma kritiikki on siinäkin mielessä kiinnostavaa, että esim. Henriksson (1990, 103–105) tuo esiin sen, kuinka mm. Yhdysvaltojen presidentit George Washington ja John Adams (1. ja 2. presidentti) olivat molemmat muodollisia, kaukana tavallisesta kansasta, ja maailmankuviltaan hyvin aristokraattisia. ”Adams ei uskonut tavallisten ihmisten kykyyn, vaan hänen mielestään heitä oli

’hallittava pakolla’” (mt. 105).

”lokaalisti määritellä suhteessa esiin nouseviin tarpeisiin paikallisen hallinnoinnin tarkoitus”. (Addams 1907a, 35; Addams 1905a, 427.)

Evolutionaarisuutta painottavalla näkökulmalla on keskeinen merkitys siinä, mil-laisena Addams näki yhteiskunnan kehityksen. Addamsin ajattelua ohjasi ymmärrys hitaasti etenevästä ihmiskunnasta, jossa ”oikeudet eivät ole luovuttamattomia, vaan vaivalla saavutettu kokemuksien traagisessa prosessissa”. Jo saavutettuja oikeuksia oli vaalittava huolella, jotteivat ne ”luisu käsistä millä hetkellä hyvänsä” ja siinä mielessä Addams ei ollut millään muotoa oikeuksia vastustava (ks. myös Hamington 2009, 82), vaikka hän toisaalta kritisoikin niiden staattisuutta. Sivilisaation edistys näyttäytyi hänelle monisyisenä, johon eri kansallisuuksien, yhteiskuntaluokkien, sukupuolten ja sukupolvien tulisi antaa mahdollisuus tuoda oma panoksensa, ja edistyksen arvo muodostui variaation (muuntelun) ja jatkuvuuden välisestä tasapainosta. (Addams 1907a, 32–33; ks. myös Addams 1909a.)

Kritiikissään Addams (1907a, 79) korostaa monin tavoin (ja eri aikoina teema myös toistuu) sitä, miten institutionalisoidut toimijat, kuten esimerkiksi poliitikot, eivät olleet kosketuksissa kansalaisten todellisiin tarpeisiin. Kyse ei siten ollut vain siitä, mitä ihmisille voitaisiin tarjota, vaan siitä, mitä he itse voisivat tehdä, sekä laajemmin siitä, millainen kansalaistoiminta yhteiskunnassa ylipäänsä mahdollistettaisiin. Tähän liittyvät kysymykset, kuten miten läheiseksi tai kaukaiseksi hallinnoinnin kysymykset ihmisille tehdään, mihin ihmiset voivat vaikuttaa, millaisia välineitä kansalaisilla on vaikuttaa asioihin, millaisin keinoin kansalaisten oma-aloitteellisuutta ja yhteisöissä eläviä rakentavia sosiaalisia tunteita edistettäisiin. (Mt., 82–83, 86–88; Addams 1905a, 441–442.) Kyse oli myös pitkälti siitä, ketkä saivat ja millaisin edellytyksin kansa-laisuuden tunnusmerkit, millaiseen asemaan eri yhteiskunnalliset ryhmät asetettiin suhteessa kansalaisena toimimiseen. Osana sosiaalipoliittista ajatteluaan Addams tarkasteli tällaisina ryhminä erityisesti siirtolaisia, työläisiä ja naisia.