uef.fi
PUBLICATIONS OF
THE UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Dissertations in Social Sciences and Business Studies
ISBN 978-952-61-3193-1
Dissertations in Social Sciences and Business Studies
PUBLICATIONS OF
THE UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tutkimuksen aihe sijoittuu ajallisesti esisosiaalityöhön, sosiaalityön kehittymiseen ammattina, työmenetelmien systematisoitumiseen ja sosiaalityöntekijöiden
järjestäytymiseen ammattikuntana.
Yhdysvaltalainen sosiaalityön pioneeri Jane Addams (1860–1935) oli aktiivisesti osa sosiaalityön kehitystä lähes viidenkymmenen vuoden ajan. Tutkimus tarkastelee Addamsin sosiaalityön käsityksen muotoutumista ja vastaa tarpeeseen tuottaa tietoa sosiaalityön
historiasta ja itseymmärryksestä.
PIIA PUURUNEN
DISSERTATIONS | PIIA PUURUNEN | JANE ADDAMSIN SOSIAALITYÖN KÄSITYKSEN RAKENTUMINEN | No 203
PIIA PUURUNEN
JANE ADDAMSIN SOSIAALITYÖN
KÄSITYKSEN RAKENTUMINEN
JANE ADDAMSIN SOSIAALITYÖN
KÄSITYKSEN RAKENTUMINEN
Piia Puurunen
JANE ADDAMSIN SOSIAALITYÖN KÄSITYKSEN RAKENTUMINEN
Publications of the University of Eastern Finland Dissertations in Social Sciences and Business Studies
No 203
University of Eastern Finland Kuopio
2019
Grano Oy Jyväskylä, 2019
Sarjan vastaava toimittaja: Markus Mättö Sarjan toimittaja: Anna Karttunen Myynti: Itä-Suomen yliopiston kirjasto
ISBN: 978-952-61-3193-1 (nid.) ISBN: 978-952-61-3194-8 (PDF)
ISSNL: 1798-5749 ISSN: 1798-5749 ISSN: 1798-5757 (PDF)
Tekijän osoite: Yhteiskuntatieteiden laitos Itä-Suomen Yliopisto KUOPIO
SUOMI
Tohtoriohjelma: Welfare, Health and Management -tohtoriohjelma Ohjaajat: Professori Juha Hämäläinen
Yhteiskuntatieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto KUOPIO
SUOMI
Professori (emeritus) Pertti Töttö Yhteiskuntatieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto KUOPIO
SUOMI
Esitarkastajat: Professori (emeritus) Mikko Mäntysaari Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto
JYVÄSKYLÄ SUOMI
Professori Sami Pihlström Teologinen tiedekunta Helsingin yliopisto HELSINKI
SUOMI
Vastaväittäjä: Professori (emerita) Leena Eräsaari Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto
JYVÄSKYLÄ SUOMI
Puurunen, Piia
The Conception of Social Work in Jane Addams’s Thought Kuopio: Itä-Suomen yliopisto, 2019
Publications of the University of Eastern Finland
Dissertations in Social Sciences and Business Studies; 203 ISBN: 978-952-61-3193-1 (print)
ISSNL: 1798-5749 ISSN: 1798-5749
ISBN: 978-952-61-3194-8 (PDF) ISSN: 1798-5757 (PDF)
ABSTRACT
As a profession, social work is bound up in time, place and the way each society organises welfare structures. Through social work, society meets its challenges, for example in times of various historical breaking points. Social work is also characterised by its continuous interaction with its practice, theory and research. The topic of this dissertation is situated the period of pre-social work and its gradual evolvement into professional social work and the onset of the education of social workers, the systematisation of its working methods and the organisation of social workers as professionals. The origins of the professionalisation of social work are often located both in the establishment of the industrial society, and the dualistic Anglo-American tradition of social work, as well as in the key actors of social work during this time in history, such as, the settlement movement and the Charity Organisation Society.
Within this significant period, my focus in this study is on the ideas of the pioneer of social work and the leader of American settlement movement, Jane Addams (1860- 1935).
The purpose of this study is to analyze, how Jane Addams understood social work and how her understanding and conception of social work formed and developed in the middle of various breaking points and changes in society. The data of my study is Addams’s extensive written work. Methodologically, I rely on the hermeneutical approach. Hermeneutics examines the nature of understanding and the philosophy of thinking. Hermeneutics is interested in the difficulties of disseminating tradition and the interaction of life forms that are culturally and temporally highly remote from one another. As an approach, it is applicable to studying and understanding foreign cultures, and otherness in general, both past and present.
Hermeneutical interpretation yields a multidimensional and equivocal understanding of Jane Addams’s conception of social work. Her life and active working years span from the 1860s to the first decades of the 20th century. This period is characterized by significant social changes due to industrialization and urbanization along with new kinds of social and political problems, the establishment of social sciences, the emergence of the American pragmatism, the progressive era with a recognized need for social reforms again followed by the First World War and finally trailing into the Age of Reaction and the Great Depression. During these times of change in society, Addams’s thinking and writing begin to show signs of formulating the concept of social work and identifying social work as a profession.
This development was also related to various scientific and philosophical influences, as well as to charity work (later: social work). This study answers the need of reflecting
the interrelationship of social work with its past, the building of knowledge on how social work reacts and how it positions itself as prevailing in time. Most importantly, it answers the question of what are the elements in social work that persist over time, and what is its ultimate and endless mission in society.
Keywords: Jane Addams, social work, history, pragmatism, hermeneutics
Puurunen, Piia
Jane Addamsin sosiaalityön käsityksen rakentuminen Kuopio: Itä-Suomen yliopisto, 2019
Publications of the University of Eastern Finland
Dissertations in Social Sciences and Business Studies; 203 ISBN: 978-952-61-3193-1 (nid.)
ISSNL: 1798-5749 ISSN: 1798-5749
ISBN: 978-952-61-3194-8 (PDF) ISSN: 1798-5757 (PDF)
TIIVISTELMÄ
Ammattina sosiaalityö kiinnittyy aikaan, paikkaan ja kunkin yhteiskunnan tapaan jäsentää ja organisoida hyvinvoinnin rakenteita. Sosiaalityön kautta vastataan yhteis- kunnan haasteisiin esimerkiksi erilaisissa historian murrosvaiheissa ja sitä luonnehtii jatkuva suhteen rakentaminen niin omiin käytäntöihinsä kuin teoriaan ja tutkimuk- seen. Väitöskirjatutkimukseni aihe sijoittuu ajallisesti niin sanottuun esisosiaalityöhön ja vähitellen varsinaisen profession kehittymiseen, sosiaalityön koulutuksen käynnis- tymiseen, työmenetelmien systematisoitumiseen ja sosiaalityöntekijöiden järjestäy- tymiseen ammattikuntana. Sosiaalityön ammatillistumiskehityksen alku ajoitetaan usein sekä teollisen yhteiskunnan kehityksen murrosvaiheeseen että sosiaalityön ang- loamerikkalaiseen dualistiseen traditioon ja toimijoihin, kuten setlementtiliikkeeseen ja Charity Organisation Societyyn. Tämän merkityksellisen vaiheen sisällä tutkin so- siaalityön pioneerin Jane Addamsin (1860–1935) ajattelua sosiaalityöstä.
Tutkimukseni tavoitteena on tarkastella, kuinka Jane Addams ymmärsi sosiaali- työn ja miten hänen ymmärryksensä ja käsityksensä sosiaalityöstä rakentui erilaisten yhteiskunnallisten murrosten ja muutosten keskellä. Aineistonani on Addamsin laaja kirjallinen tuotanto ja tutkimuksen metodologinen perusta on hermeneuttisessa lä- hestymistavassa. Hermeneutiikassa tarkastellaan ymmärtämisen luonnetta ja ehtoja.
Hermeneutiikkaa kiinnostavat vaikeudet traditionvälityksessä sekä kanssakäyminen sellaisten elämänmuotojen kanssa, joiden kulttuurinen etäisyys on suuri. Lähestymis- tapana se soveltuu siten sekä menneisyyden että nykyisyyden vieraiden kulttuurien tai ylipäänsä toiseuden ymmärtämiseen.
Hermeneuttisen tulkinnan kautta Addamsin sosiaalityön käsityksen muotoutu- minen on moniulotteinen ja sosiaalityön käsitteen sisältö monimerkityksinen. Hänen elämää ja toimintaa kuvaava ajanjakso ulottuu 1860-luvulta 1900-luvun alkuvuosi- kymmenille ja siihen liittyivät teollistumisen ja kaupungistumisen mukanaan tuoma yhteiskunnallinen muutos sekä aivan uudenlaiset sosiaaliset ja poliittiset ongelmat, yhteiskuntatieteiden kehittyminen, amerikkalaisen pragmatismin synty, aktiivinen yhteiskunnallisen uudistamisen aikakausi (progressiivinen aika) sekä ensimmäinen maailmansota ja sitä seurannut taantumuksen aika sekä suuri lama. Sosiaalityö Ad- damsin ajattelussa sekä hänen identifioituminen sosiaalityöhön tapahtuivat suhteessa yhteiskunnallisiin murrosvaiheisiin, erilaisiin tieteellisiin ja filosofisiin vaikutteisiin sekä suhteessa muuhun hyväntekeväisyystyöhön (myöh. sosiaalityöhön). Addamsin sosiaalityöajattelun tarkastelu on vastannut tarpeeseen pohtia ja avata sosiaalityön historiasuhdetta, ja tuottanut tietoa siitä, miten sosiaalityö toimii kulloinkin oman
aikansa sisällä sekä ennen kaikkea siitä, mitä ovat ajan yli ulottuvat elementit sosiaa- lityössä, sosiaalityön perimmäinen ja päättymätön tehtävä yhteiskunnassa.
Asiasanat: Jane Addams, sosiaalityö, historia, hermeneutiikka, pragmatismi
KIITOKSET
Mikä sytyttää kipinän tutkimukseen, luo innostuksen, sisäisen palon ja toiminnan tar- peen? Mikä saa aikaan halun tiedon etsimiseen ja antaa kärsivällisyyttä kerätä faktat? Jane Addamsin mukaan tarvitaan toisia ihmisiä, toimintaan yllättäviä vaikuttajia, niitä, jotka herättävät meidät tietoisuuteen, ruokkivat motivaatiota ja voimaa. Omalla kohdallani tällaisia ihmisiä on tullut vastaan pitkin työni tekemistä, osa heistä on vaikuttanut siihen, että olen ylipäänsä ryhtynyt tutkimustani tekemään, osa on ruokkinut kipinää jossain kohtaa työtäni ja monet motivoineet kiinnostuksellaan minua aina vain eteenpäin.
Kiitos kipinän sytyttämisestä työni ohjaajat Juha Hämäläinen ja Pertti Töttö. Kii- tos sisältöön ja aiheeseen liittyvistä keskusteluista ja ohjauksesta tutkimusvuosien varrella sekä paneutumisesta laajahkoihin käsikirjoitusversioihin. Olen työskennellyt lähes koko tutkimuksen tekemisen ajan yliopistolla ja kiitän työyhteisöä akateemi- sesta elokehästä, jossa olen saanut kehittyä. Työn suomin eduin olen voinut kulkea Addamsin kanssa maailmalla hänestä luennoimassa ja tutkimustani esittämässä. Se on ollut ensiarvoisen tärkeää. Sydämellinen kiitos alkusysäyksestä aikanaan myös Satu Yliselle, ja Irene Roivaiselle lämpimät kiitokset tuesta ja yhteisen mielenkiin- non kohteen jakamisesta kaikki nämä vuodet. Kiitos myös ERIS- ja NBSW-verkostot, SK-ryhmä, Leena Eräsaari, Annika Lillrank, Mari Suonio, Mikko Saastamoinen, Pekka Kuusela, Akiko Kosaka, Mirja Määttä ja Sanna Laulainen.
Työtäni ovat lukeneet ja kommentoineet ja siten siihen tavalla tai toisella vai- kuttaneet muutamat ihmiset ohjaajieni lisäksi. Erityiskiitokset esitarkastajat Mikko Mäntysaari ja Sami Pihlström työhöni perehtymisestä, kommenteista ja huomioista.
Työskentely SOSNETin valtakunnallisessa tutkijakoulussa ajoittui keskeiseen vaihee- seen tutkimustani ja vaikutti työn kokonaisuuden jäsentymiseen. Kiitos teemaryhmän vetäjät Synnöve Karvinen-Niinikoski, Anneli Pohjola, Aini Pehkonen ja Heli Valokivi sekä väitöskirjatutkijakollegat Camilla Granholm, Sanna-Riitta Junnonen, Maija Jäp- pinen, Harry Lunabba, Anna-Maria Slotte, Laura Tiitinen ja Noora Tuohino. Lisäk- si tekstin eri osien kanssa minua ovat auttaneet Jaana Mäkinen, Piia Pesonen, Tarja Holopainen, Heidi Lehtosaari ja Anna-Maija Pyykönen. Hanna Reinikaiselle kiitos asiantuntevasta avusta englanninkielisen abstraktin kanssa.
Tutkimukseni kautta on rakentunut myös yhteys suomalaiseen setlementtiliikkee- seen. Kiitos lukuisille setlementtitoimijoille ja -työntekijöille tämän päivän setlement- tityön kokemusten ja käytäntöjen jakamisesta sekä keskusteluista menneisyyden ja nykyisyyden kytkösten välillä.
Historiallisten lähdeaineistojen ja arkistotyöskentelyn osalta minua ovat auttaneet Swarthmore College Peace Collection arkiston henkilökunta, erityisesti kuraattori Wendy Chmielewski ja arkistomateriaalin täydentämisessä Chicagon Jane Addams Memorial Collectionin kirjaston henkilökunta. Pohjois-Savon Kulttuurirahasto, Kuo- pion yliopisto ja sittemmin Itä-Suomen yliopisto ovat myöntäneet rahoitusta tutki- mukseni tekemiseen. Se on mahdollistanut tutkimusperiodin Yhdysvalloissa, lukuisat muut matkat tutkimukseeni liittyen sekä ajanjaksoja, jolloin olen voinut keskittyä yksinomaan väitöskirjatyöhön.
Ystävät ja läheiset ovat olleet suureksi avuksi niin monin tavoin. Ja kiitos perheel- leni, joka on antanut tärkeimmän: tilan ja vapauden itsensä toteuttamiseen.
Piia Puurunen
SISÄLLYS
ABSTRACT ... 7
TIIVISTELMÄ ... 9
KIITOKSET ... 11
LUKIJALLE ALUKSI ... 17
OSA 1 TUTKIMUKSEN TAUSTA ... 19
1 JOHDANTO ... 21
2 ADDAMSIN KÄSITYS SOSIAALITYÖSTÄ TUTKIMUSKOHTEENA .. 24
2.1 Tutkimustehtävä ... 24
2.2 Tutkimuksen lähtökohdat ja aineiston keruu ... 28
2.3 Aineiston analyysi ja hermeneuttinen lähestymistapa ... 30
2.4 Addams kirjoittajana ... 36
2.5 Addams-tutkimus ... 40
2.5.1 Addams tutkimuksissa eri vuosikymmeninä ... 40
2.5.2 Addams sosiaalityön tutkimuksessa ja tulkinnoissa ... 47
3 SUKUPOLVI, SUKUPUOLI JA SOSIOEKONOMINEN TAUSTA ... 54
3.1 Lapsuus ja nuoruus ... 54
3.2 Naisena opiskelemassa ... 60
3.3 Opintojen jälkeen – etsikkoaika ... 66
OSA 2 SUHDE ORGANISOITUNEESEEN HYVÄN TEKEVÄISYYTEEN JA FILANTROPIAAN, 1889–1902 ... 75
4 JAKAUTUNUT YHTEISKUNTA SOSIAALISEN KYSYMYKSEN MÄÄRITTÄJÄNÄ ... 76
4.1 Yhteiskunnallisen murroksen keskellä ... 76
4.2 Setlementtiliike vastauksena modernisoituvan yhteiskunnan sosiaalisiin ongelmiin ... 77
4.3 Setlementtikeskeisyys ajattelua ohjaavana tekijänä ... 81
4.4 Sosiaalinen kysymys moraalisena kysymyksenä ... 84
4.5 Setlementti vastauksena sosiaaliseen kysymykseen ... 89
4.5.1 Setlementtitoiminnan motiivit: demokratia, osallisuus ja sosiaalisen palvelun kristillinen perusta ... 90
4.5.2 Setlementtitoiminnan neljä linjaa: sosiaaliset, sivistykselliset, humanitaariset toiminnot ja kansalaistoiminta ... 96
5 RISTIRIITAINEN SUHDE HYVÄNTEKEVÄISYYTEEN ... 101
5.1 Lamatalvi, köyhyyden konkretisoituminen ja riittämätön hyväntekeväisyys ... 101
5.2 Vastauksia etsimässä Leo Tolstoilta ... 104
5.3 Hyväntekeväisyyssuhteen varhainen kritiikki ... 107
5.4 Tunnusteluja yhteistyölle ja erontekoja: setlementtiliike ja COS ... 115
6 UUSI TIETOTEORIA JA REFLEKTIIVINEN AMMATTILAINEN – TIETO RESURSSINA, TIEDON SOVELTAMINEN JA KOKEMUS
TIETONA ... 117
6.1 Tieteellisyyden ja filosofisen ymmärryksen merkitys ... 117
6.2 Pragmatismin vaikutteita tiedon käsitykseen ja auttamissuhteen reflektointiin ... 127
6.2.1 Tiedon uudistaminen ja uudelleen jäsentäminen ... 127
6.2.2 Tiedon soveltaminen suhteessa työmenetelmiin ja työn orientaatioon ... 133
6.3 Pragmatismi etiikan muotoilussa ... 137
6.3.1 Etiikka, toiminta ja kokemus – uudenlainen tiedonkäsitys suhteessa ihmisten kanssa toimimiseen ... 137
6.3.2 Muuttuva hyväntekeväisyystyö ja nuoren hyväntekeväisyystyön - tekijän tapaus – hämmennyksen arvo toiminnalle ... 140
6.3.3 Kokemusten monimuotoisuus ja auttamisen motiivien tulkinta ... 149
6.3.4 ”Hyvän tekemisen” ongelma ... 154
6.4 Kohti hyvinvoinnin ideaa ... 157
OSA 3 LAAJA-ALAISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN JA ORGANISOIDUN HYVÄNTEKEVÄISYYDEN SUHDE JULKISEEN VASTUUSEEN, 1902–1914 ... 159
7 HYVINVOINNIN PERUSTA ... 160
7.1 Ajattelun ja toiminnan muutos osana progressiivista aikakautta ... 160
7.2 Sodankäynnistä (warfare) hyvinvointiin (welfare) ... 167
7.3 Sosiaaliset tunteet ja näkemykset yhteiskunnan henkisten resurssien, yhteistoiminnan, moraaliperiaatteiden ja instituutioiden kehityksessä .... 177
7.3.1 Tunteet toiminnallisena voimana yhteiskunnassa ... 178
7.3.2 Sosiaaliset tunteet sosiaalisen moraalin perustana ... 181
7.3.3 Yhteiskunnallisen muutoksen edistäjät ... 184
7.4 Kansalaislähtöisyys toiminnassa – kohti lokaalista autonomiaa ... 187
7.5 Siirtolaiskysymys – ”ajan merkittävin ilmiö” ... 190
7.5.1 Siirtolaiset haavoittuvana ryhmänä ... 190
7.5.2 Kansalaisuuden elvyttäminen ja käytännöllinen kansalaisuus siirtolaiskysymyksessä ... 193
7.5.3 Setlementtiliike ja siirtolaisuus ... 195
7.6 Työväestö autettavana ja auttajana ... 198
7.7 Naiskansalaisuus – yhteiskunnallista taloudenhoitoa ... 206
7.7.1 Naisten asema henkilökohtaisena ja yhteiskunnallisena kysymyksenä ... 206
7.7.2 Naiserityisyys naisten toimijuuden ja kansalaisuuden perusteluna ... 209
7.7.3 Naisten äänioikeus väylänä hyvinvoinnin kysymyksiin vaikuttamiseen ... 213
8 SOSIAALITYÖ PROFESSIONA... 218
8.1 Sosiaalityön käsitteen ilmaantuminen ... 218
8.2 Eronteosta kohti yhteistyön rakentamista hyväntekeväisyystoimijoiden välillä ... 220
8.3 Vastuu huono-osaisista ja kamppailua hyvinvoinnin turvaamisen puolesta: hyväntekeväisyystyön kohteet ... 224
8.4 Hyvinvointiin kiinnittyvä professio ja sosiaalityön työvälineet ... 227
8.5 Koulutukseen perustuvaa sosiaalityötä ja erityisasiantuntijuuden korostus ... 234
8.6 Sosiaalityöntekijöiden politisoituminen ... 239
9 VALTIOLLINEN SUOJELU JA KONTROLLI ... 243
9.1 Lastensuojelun teema nousee esiin ... 243
9.2 Lapsityövoima yhteiskunnallisena ongelmana – ”nykypäivän tärkein kysymys” ... 245
9.2.1 Lapsityövoiman vastustamiseen tähtäävä työ sosiaalityön käsityksen kehyksenä ... 245
9.2.2 Lapsityövoimaongelma yhteiskuntaa moraalisesti, yhteisöllisesti ja taloudellisesti pauperisoivana tekijänä ... 249
9.2.3 Lapsen oikeus täyteen lapsuusaikaan ... 253
9.3 Koulutus ja koulujärjestelmä suojaavina tekijöinä ... 256
9.4 Nuorten suojelu ... 258
OSA 4 SOSIAALITYÖN SUHDE YHTEISKUNNALLISESTI POIKKEUKSELLISIIN OLOSUHTEISIIN JA AMMATTINSA PERUSTAAN, 1914–1935 ... 265
10 SOSIAALITYÖ RAUHANTYÖNÄ ... 266
10.1 Paluu toiminnan eettisen motivoitumisen tarkasteluun – ensimmäinen maailmansota käännekohtana ... 266
10.2 Euroopan sota ja sosiaalityöntekijöiden rauhantyön käynnistyminen ... 269
10.3 Eurooppa sodan näyttämönä – kokemukset sosiaalityön humanitaarisen perustan taustalla ... 274
10.4 Sodan ”massapsykologia” ja demokratian kriisi ... 277
11 SOSIAALITYÖN VÄLTTÄMÄTÖN OLEMUS JA HUMANITAARINEN PÄÄMÄÄRÄ ... 285
11.1 Sota humanitaarisena ongelmana ... 285
11.2 ”Leivän jakajat” – naisten perinteisen velvollisuuden laajentaminen kansainvälisiin suhteisiin ... 292
11.3 Sosiaalityön humanitaarinen tehtävä ja sosiaalityö yhteiskunnallisen hengen tulkitsijana ... 295
11.4 1920-luku – ”taantumuksen ajanjakso” ... 302
11.5 Havaintoja sosiaalityöstä Orientissa ... 304
11.6 Institutionaalistuva ja legitimoituva sosiaalityö ... 306
11.7 Suuri lama ja kärsimyksen lievittämisen päättymätön tehtävä ... 312
11.8 Kohti uutta aikaa ... 317
OSA 5 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 319
12 ADDAMSIN SOSIAALITYÖN KÄSITYSTÄ MÄÄRITTÄVÄT TEKIJÄT JA SOSIAALITYÖN KÄSITYKSEN RAKENTUMINEN ERI AIKAKAUSINA ... 320
LÄHTEET ... 329
LIITTEET ... 346
TAULUKOT
Taulukko 1. NCCC:ssa kokoontuneet työryhmät ... 227 Taulukko 2. Addamsin sosiaalityön käsityksen muotoutuminen eri
aikakausina ... 323
LUKIJALLE ALUKSI
Yhdysvaltalainen setlementtiliikkeen johtohahmo, sosiologi, pragmatisti, sosiaali- työntekijä, feministi ja pasifisti Jane Addams (1860–1935) on ollut eri tutkimusalo- jen kiinnostuksen kohteena jo vuosikymmeniä, kuten häneen liitettävät määreetkin osoittavat. Lista ei ole edes kattava tuollaisenaan, vaan sitä voisi hyvin vielä jatkaa.
Myös sosiaalityön tutkimuksessa Addamsia on käsitelty ja kiinnostavaa erilaisten lä- hestymistapojen ja näkökulmien keskellä onkin ollut se, etten pitkänkään ajan jälkeen ole törmännyt tutkimuksiin, jotka Addamsin erittäin runsaaseen julkaisutuotantoon pohjaten analysoisivat sosiaalityön idean ja käsitteen rakentumista hänen ajattelus- saan. Addams on nimetty yhdeksi sosiaalityön klassikoksi, ja Addamsin sukupolvi
”keksi” sosiaalityön, kuten historian professori ja tunnettu Addams-tutkija Allen F.
Davis totesi haastatellessani häntä. Kokonaiskuva kaipaa vielä kuitenkin vielä tältä osin hahmottamista ja syventämistä, ja tätä tutkimuksellista aukkoa olen täyttämässä.
Suhdettani tutkimuskohteeseen, historiallisen henkilön ajattelun analyysiin, on inspiroinut tietyt metodologiset pohdinnat. Jane Addamsin ajatteluun perehtyminen hänen tekstiensä kautta, ajattelun kronologinen ja teemallinen tarkastelu ja sen kaut- ta tunnistamani, ajattelussa esiintyvät katkokset ja murrokset, muutokset ja kehitys ovat avautuneet historiantutkimukseen tutustumalla. Hermeneutiikka puolestaan on tarjonnut käsitteellisen tavan avata suhdetta aineistoon ja erityisesti sen ontolo- gisemmin virittynyt lähestymistapa on auttanut ymmärtämään sitä, mistä ajattelun ymmärtämisessä ja tulkinnassa on kysymys (Gadamer 2005a), ja millä tavoin tutki- muksen tekeminen on myös luovaa systemaattisen ja analyyttisen etenemisen rinnal- la. Hermeneutiikka on antanut käsitteitä selittää muille, mitä olen tehnyt ja miksi se on ollut perusteltua ja järkevää, ja myöhemmin analyysin edetessä hermeneutiikka lähestymistapana on muuttunut myös sisäiseksi ymmärrykseksi tulkinnan ja johto- päätösten rakentumisesta.
Mikko Yrjönsuuri (2013) avaa artikkelissaan erilaisia tapoja lähestyä klassikko- ja ja filosofi Hans-Georg Gadamerin hermeneutiikkaa hän käsittelee erityisesti sen kautta, ”mitä hyödyllistä vieraisiin ajattelumuotoihin tutustumisessa tapahtuu”.
Klassikon ajattelun analyysin Yrjönsuuri näkee ikään kuin matkana kaukomaille, missä kohtaamme erilaiset elämisen ja ajattelemisen tavat, vaikkakin myös yhteisesti jaetut inhimillisen elämän haasteet. Ymmärtäminen tapahtuu aina ”jossain ajattelun kokonaisuudessa” ja ”kun ymmärrän”, ymmärrän sitä horisonttia vasten, jossa itse asioita ylipäänsä ajattelen. Nämä ymmärryshorisontit ovat yhtä hyvin yksittäisten ihmisten kuin kulttuurienkin jaettuja ymmärtämismahdollisuuksien kokonaisuuksia.
Klassikoiden kautta kohtaamamme vieras ajattelumaailma voi rikastuttaa ja laajentaa ymmärryshorisonttia, kun se sulautuu toisenlaiseen ymmärryshorisonttiin, ja tuoda mukanaan uudenlaisia tapoja ajatella ja käsittää asioita. (Yrjönsuuri 2013, 140.)
Olen työskennellyt Addamsin tekstien parissa pitkän aikaa ja löydän niistä edel- leen uutta. Ymmärtäminen, ”todellisen merkityksen esiin seulominen”, ei itse asiassa lopu koskaan (Gadamer 2005a, 38), mutta tutkijana saatan nyt analyysin tältä osin päätökseen. Käsillä oleva tutkimus vastaa kysymyksiin, miten Addamsin käsitys sosiaalityöstä muotoutui ja miten häntä voi todella pitää sosiaalityön klassikkona.
Haluan myös jo heti alkuun avata lukijan eteen ”maiseman”, joka tulee kuvaamaan tuon käsityksen rakentumisen sosiaalityöstä yhtäältä osin ristiriitaisena, hajanaisena ja vaikeasti hahmotettavana, ja toisaalta jäsentyneenä ja uutta ymmärrystä luovana.
Se sisältää sekä ajallisesti että teemallisesti hahmotettavia kokonaisuuksia, ja lisäksi läpi ajattelun ja myös yli ajan liikkuvia juonteita.
Addams oli erittäin monipuolinen ja tuottelias kirjoittaja. Haasteena on ollut oman tutkimustehtävän muistaminen aineistorunsauden keskellä, aineiston rajaaminen ja analyysin johdattaminen kohti jäsenneltyä ja johdonmukaisesti etenevää tutkimus- raporttia. Haasteellista on ollut myös pyrkiä ymmärtämään jotain, mikä jää ajallisesti ja kulttuurisesti toiseksi, ja uudenlaisen menetelmällisen alueen valloittaminen (his- toriantutkimukselle tyypillisen kontekstin ja ajattelijan välisen suhteen avaaminen, karsiminen, laajentaminen jne.) (Puurunen 2013). Se, mistä tutkimuksessani on mitä suurimmassa määrin kyse ja mitä sillä tavoittelen, kiteytyy hyvin Agnes Helleriltä (1995) lainaamassani katkelmassa:
”Otaksukaamme, että voisimme pitää hengissä menneiden aikojen ja vieraiden kulttuu- rien ihmisiä, olettakaamme vielä, että pystyisimme lukemaan näiden ihmisten ajatuksia (tai tekstejä) ja näin saamaan selville, mitä he todella tarkoittivat (tai tarkoittavat).
Lopuksi olettakaamme, että voimme näiden toimintojen ansiosta tarkkailla itseämme näiden toisten, ’vieraiden’ silmin ja heidän kulttuurisesta kontekstistaan lähtien.” [su- lut alkuperäisessä]
Hellerin tavoin olen otaksunut, että on merkityksellistä ”pitää hengissä menneitä aikoja” ja tarttunut haasteeseen mielihyvin. Aihe on alati kiinnostanut ja kantanut eteenpäin, ja tutkimuksen tekeminen on rikastuttanut perustavanlaatuisesti ymmär- rystäni sosiaalityöstä.
OSA 1
TUTKIMUKSEN TAUSTA
1 JOHDANTO
”Sosiaalipalveluista on tullut professio viimeisen kuudenkymmenen tai seitsemän- kymmenen vuoden aikana.” Sosiaalipalveluiden ja sosiaalityön juuret ja alku kiinnit- tyvät monin tavoin erilaisten julkisten ja yksityisten hyväntekeväisyystoimijoiden ja sosiaalisten liikkeiden toimintaan ja kehitykseen. Näitä organisaatioita johtivat hyvin koulutettu joukko ihmisiä sosiaalipalveluiden eri tasoilla niin alueellisesti ja paikalli- sesti kuin kansallisestikin. ”Nykyisin koulutus annetaan ammatillisissa sosiaalityön kouluissa ympäri maata.” (Addams & Abbott 1938, 316.) Oheinen katkelma ja mää- ritelmä on vuonna 1938 julkaistusta artikkelista ja kuvaa tiivistetysti yhdysvaltaisen sosiaalityön ammatillistumiskehityksen alkutaivalta. Jane Addams (1860–1935) oli aktiivisesti osa tuota pitkällistä kehitystä lähes viidenkymmen vuoden ajan. Hänen taival ”sosiaalisessa erämaassa” (viittaus Addamsin eräässä artikkelissa käyttämään ilmaukseen), sosiaalisen palvelun kentällä alkoi oman setlementtitalon perustamisella Chicagon köyhään ja siirtolaisten kansoittamaan naapurustoon. Setlementtityön kaut- ta Addams myös alkoi luoda suhdetta sosiaalisiin ongelmiin ja pohtia keinoja, joilla puuttua niihin sekä muihin aikalaistoimijoihin. Tuo suhde ei ollut millään muotoa ongelmaton, mutta identifioi hänet vahvasti jo varhaisvaiheessa osaksi hyväntekeväi- syystyötä (myöhemmin ammatillistuvaa sosiaalityötä) ja liitti sitä kautta Addamsin pohdintoihin yksityisen ja julkisen välisestä vastuusta ihmisten laaja-alaisen hyvin- voinnin turvaamisessa.
On myös lähtökohtaisesti kiinnostavaa, miksi varakkaasta, ylemmästä keskiluo- kasta lähtöisin oleva pikkukaupungin kasvatti päätyi asumaan ja elämään Chicagon suurkaupungin slummiin. Addams käytti omaisuutensa setlementtitaloon ja antoi sille ja sen naapurustolle suuren osan koko aikuiselämästään. Kaiken tämän hän li- säksi teki aikana, jolloin naiset vasta kamppailivat yhteiskunnassa omasta tilastaan ja toimijuudestaan julkisen alueella. Mihin siis Addams perusti toimintansa ja ajattelun- sa, halun auttaa vähempiosaisia, ja mitä tästä kaikesta seurasi sosiaalityötä ajatellen?
Tutkimukseni kattaa Addamsin aktiivityövuodet ja aineisto ulottuu vuodesta 1891 aina hänen kuolemansa jälkeen postuumisti julkaistuun artikkeliin, vuoteen 1938 saakka. Tutkimukseni käsittelee Addamsin sosiaalityökäsityksen muotoutumista näi- den vuosien aikana. Lähes kaikki, mistä hän kirjoitti ja mitä hän analysoi, oli myös hänen läheltä kokemaansa ja havainnoimaansa, ja teksteissä peilautuvat sekä hänen sukupuolensa, sukupolvensa että sosioekonominen asemansa. Addams eli sosiaalis- ten ongelmien keskellä ja hänen kokemusmaailmansa läpi kulki tuhansien ihmisten elämänkohtalot. Hän näki läheltä työttömyyden ja köyhyyden välilliset ja kertautu- vat vaikutukset yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen elämässä. Sen lisäksi hän toimi tiiviissä yhteistyössä monien filosofien ja yhteiskuntatieteilijöiden kanssa, perehtyi eri teemojen osalta niin kansalliseen kuin kansainväliseen kirjallisuuteen ja tutkimuk- siin. Addamsin monisuuntainen ajattelu näkyy siinä, miten hän yksittäisten ihmisten elämäntarinoiden kautta luo katseen yksilöstä laajemmalle yhteisöön ja yhteiskun- taan. Alkuun hänen työnsä oli vahvasti kytköksissä setlementtiliikkeen toimintaan, sittemmin laajentuen käsittämään muiden hyväntekeväisyystoimijoiden, kansallisten verkostojen ja yhteyksien rakentamisen. Lopulta ajattelu ja toiminta kattoivat myös kansainvälisen yhteistyön ulottuvuuden ja sosiaalityön globaalin humanitaarisen pe- rustan sekä sosiaalityön legitimoimisen professiona.
Tutkimusraportti jakautuu viiteen osaan, joista ensimmäisessä käsittelen tutki- musasetelmaa, metodologisia kysymyksiä, aineistoa ja analyysiä sekä aiempaa Ad- dams-tutkimusta. Lisäksi olen liittänyt siihen Addamsin elämänvaiheiden tarkastelun ennen aktiivisia työvuosia. Ensimmäinen osa taustoittaa tutkimuksen kolmea analyy- siosaa. Analyysiosia puolestaan määrittää ulkoisten ja sisäisten tekijöiden yhteen kie- toutuminen, ja ne jakautuvat kronologisesti kolmeen ajanjaksoon edeten aktiivisten työvuosien varhaisvaiheesta Addamsin elämänkaaren loppuun. Varhaisvaihe kiinnit- tyy niin kutsuttuun ”kultaiseen kauteen” (Gilded Age, käsittää Addamsin toiminnas- sa ja tuotannossa noin vuodet 1889–1902), toinen vaihe progressiiviseen aikakauteen (1902–1914) ja viimeinen, kolmas ulottuu ensimmäisen maailmansodan syttymisestä sodan jälkeiseen murrosvaiheeseen ja suuren laman ajanjaksoon (1914–1935). Histo- rialliset, ulkoiset tapahtumat jäsentävät Addamsin ajattelun tarkastelua, vaikkakin niiden sisällä kulkevat teemaalliset juonteet ulottuvat toisinaan eri aikakausien yli ke- hittyen, muuttuen tai palaten aiempaan. Addamsin käsitys sosiaalityöstä muotoutui kutakin aikakautta leimaavan ajan hengen osana, eikä ulkoisia ja sisäisiä tekijöitä voi erottaa toisistaan. Yhteiskunnalliset tapahtumat ja aikakausien ominaispiirteet sekä yksilön näkemykset limittyvät toisiinsa, mutta tutkimukseni fokus on vahvasti ajat- telijan ajattelussa, Addamsissa itsessään. Viidennessä, viimeisessä osassa tarkastelen tiivistetysti Addamsia sosiaalityöntekijänä, hänen sosiaalityön käsitystään yleisesti luonnehtivia elementtejä ja sosiaalityötä määrittäviä ehtoja hänen ajattelussaan.
Vuonna 1903 Addams kirjoitti:
”Edistys ei tapahdu itsestään, vaan maailmasta tulee parempi ihmisten niin toivoes- sa ja toimiessa paremman maailman puolesta. Edistys on mitä suurimmassa määrin riippuvainen modifikaatiosta ja muutoksesta; asioiden kehittyminen edellyttää ihmistä, joka on valmis ottamaan ensimmäiset askeleet ja kohtaamaan riskit. Tällainen vaatii rohkeutta, mutta rohkeuskaan itsessään ei riitä. Sokea innokkuus vääryyksien korjaami- seen yhtä hyvin kuin irrationaalisten ja ajastaan irti olevien uudistusten edistäminen, voi helposti tuottaa sosiaalisten ja yhteiskunnallisten muutosten edistämisessä valtavia virheitä. Ollakseen merkityksellinen ja arvokas yhteiskunnallisen uudistamisen herkäs- sä prosessissa, on siihen ryhtyvällä oltava tietoa ja tietoisuutta elämästä sellaisena kuin se on, kärsivällisyyttä kerätä faktat ja sisäistä paloa, joka luo itsevarmuutta ja herättää halun toimintaan.”1 (Addams 1903b.)
Tämä vain noin neljä vuotta oman setlementtitalon perustamisen jälkeen kirjoitettu teksti ennakoi, mitä Addamsin ajattelu sosiaalityön osalta tuli pitämään sisällään.
Saman tekstin Addams (1932a) on sisällyttänyt myös vuonna 1932 julkaistuun teok- seensa, mikä ilmentää hänelle tyypillistä tapaa hyödyntää tekstejään useaan otteeseen,
1 ”Progress is not automatic, the world grows better because people wish that it should and take the right steps to make it better. Progress depends upon modification and change; if things are ever to move forward some man must be willing to take the first steps and assume the risks. Such a man must have courage, but courage is by no means enough. That man may easily do a vast amount of harm who advocates social changes from mere blind enthusiasm for human betterment, who arouses men only to a smarting sense of wrong or who promotes reforms which are irrational and without relation to his time. To be of value in the delicate process of social adjustment and reconstructing, a man must have a knowledge of life as it is, of the good as well as of the wrong; he, must be a patient collector of facts, and furthermore he must possess a zeal for men which will inspire confidence and arouse to action. (Addams 1903b.) Tekstikatkelma on Addamsin vuonna 1903 pitämästä muistopuheesta amerikkalaiselle journalistille Henry Demarest Lloydille. Puhe on sisällytetty myös Addamsin (1932a, 39–40) teokseen Excellent Becomes Permanent.
joko osin tai kokonaan. Samalla voidaan ajatella, että tekstin sisältö ilmentää jotain keskeistä hänen ajattelustaan noin kolmekymmenen vuoden ajalta. Tutkimuksessani käyn nyt analysoimaan yksityiskohtaisesti ja tarkemmin sitä, miten Addamsin käsi- tys sosiaalityöstä rakentui, kuinka ”tahdosta, rohkeudesta ja toiminnasta” muotoutui lopulta käsitys sosiaalipalvelun, sosiaalityön professiosta. Mitä olivat ne yhteiskun- nalliset vääryydet, joihin tuli puuttua, millä tavoin ja millä perusteella muutoksia tuli edistää, ja miten ”faktojen kerääminen”, tietoisuus ja tieto asioista sellaisena kuin ne ovat, määrittivät käsityksen rakentumista.
2 ADDAMSIN KÄSITYS SOSIAALITYÖSTÄ TUTKIMUSKOHTEENA
2.1 TUTKIMUSTEHTÄVÄ
Tutkimukseni tavoitteena on tarkastella, kuinka Jane Addams ymmärsi sosiaalityön ja miten hänen käsityksensä sosiaalityöstä rakentui. Vastatakseni kysymyksiin olen tarkastellut sitä, miten käsitys sosiaalityöstä (ensin käsitteenä philanthropy, charity, myöhemmin näiden rinnalla ja niiden sijaan social work) välittyy hänen tekstiensä kautta. Mikä ja mitä Addamsin teksteissä on sosiaalityölle keskeistä ainesta, mitä hän sosiaalityöstä kirjoitti ja suhteessa mihin hän siitä kirjoitti? Addamsin yhteydessä sosiaalityön ideasta ja käsityksestä sekä sosiaalityön käsitteestä puhuminen ovat siinä mielessä haasteellisia, että vakiintunutta ymmärrystä näistä ei vielä ajattelun varhais- vaiheessa (vuodet 1889–1902) ollut. Sosiaalityön yleinen ammatillistumiskehitys eteni samanaikaisesti Addamsin aktiivityövuosien kanssa, joten tutkin myös jotain sellais- ta, mikä oli vasta muotoutumassa.
Historiallisen rekonstruktion lähestymistavan tavoitteena on konstruoida se, mitä historiallinen toimija on sanonut tai tehnyt suhteessa siihen, miten se ”omana aika- naan todella tapahtui”. Yrjönsuuren (2013) esimerkkiä2 mukaillen voidaan yksinker- taistaen kysyä, mitä sosiaalityö Addamsin mukaan on. Kysymystä voidaan lähestyä joko tarkastelemalla sitä, mitä me tarkoitamme sosiaalityöllä tai miten Addams oma- na aikanaan käytti käsitettä, joka jollain tavalla vastaa käsitystämme sosiaalityöstä3. Näistä jälkimmäinen lähestymistapa koskee historiallista rekonstruktiota, menemistä Addamsin luo historiaan. Samaan tapaan kuin mitä Yrjönsuuri (mt.) pohtii, mikä on oleellista ”suurten ajattelijoiden” ajattelun tutkimisessa, ei tutkimukselleni keskeistä ole niinkään se, miten Addams vastaa meidän ajan kysymyksiimme. Tutkimukseni kohdentuu siihen, miten Addams toimii ajattelun kentällä, millainen on hänen ”filo- sofiansa persoonallinen kokonaisluonne” ja miten siitä kaikesta voi muodostaa hänen käsityksensä sosiaalityöstä. Tällöin tarkastelun kohteena on se, miten hän ylipäänsä esimerkiksi lähestyy erilaisia filosofisia kysymyksiä, sosiaalisia ongelmia tai ihmistä yhteiskunnassa. (Mt., 131.) Historialliseen rekonstruktioon liittyy tiettyjä ongelmia, kuten esimerkiksi se, miten on edes mahdollista tavoittaa menneisyyden ajatteluta- poja. Vastaan kysymykseen myöhemmin avaamalla hermeneuttista lähestymistapaa tutkimuksessani sekä tarkastelemalla historiantutkimuksen tapoja lähestyä henkilöä.
(Mt., 138–139.)
2 Yrjönsuuri käyttää esimerkkinä Platonin sielukäsitettä.
3Viittaamalla meidän käsitykseemme tarkoitan eräänlaista yleistä ymmärrystä sosiaalityöstä tässä ajassa.
Kansainvälisen sosiaalityön määritelmässä vuodelta 2014 sosiaalityö nähdään käytäntöperustaiseksi pro- fessioksi sekä tieteenalaksi, joka pyrkii edistämään yhteiskunnallista muutosta ja kehitystä, sosiaalista koheesiota sekä valtaistamaan ihmisiä. Sosiaalityötä ohjaavia periaatteita ovat sosiaalinen oikeudenmu- kaisuus, ihmisoikeudet, yhteisöllinen vastuu ja moninaisuuden kunnioittaminen. Sosiaalityön toimintaa ohjaavat lähitieteet ja sosiaalityön teoriat sekä paikallisyhteisöistä saatava tieto. Sosiaalityö toteutuu sekä ihmisten että rakenteiden parissa, joissa se pyrkii ratkaisemaan ongelmatilanteita ja lisäämään hyvinvointia.
Tutkimusta tehdessä ovat sen eri vaiheissa korostuneet erilaiset metodologiset pohdinnat ja lähestymistavat. Vaikka ne ovat limittyviä ja osin myös läpileikkaavia tutkimusprosessissa, nostan seuraavassa esiin kutakin tutkimuksen vaihetta keskei- sesti ohjanneet lähestymistavat. Tarkastelen näitä tutkimusongelman muotoilun, tut- kimuksen kohteen, aineistonkeruun ja aineiston analyysin kysymysten kautta. Tutki- musongelman muotoiluun on vaikuttanut keskeisesti sosiaalityössä käyty keskustelu oppialan suhteesta menneisyyteensä. Aika ajoin sosiaalityön teoria- ja tiedeperustan pohtiminen on noussut näkyvämmin esiin sosiaalityössä4, ja on ollut mielenkiintoista seurata, millaisia funktioita ja tarpeita sosiaalityössä menneisyyssuhteelle on asetettu.
Yleisesti ottaen haasteellisuutta teoriaperinteen tarkasteluun on tuonut se, että sosi- aalityötä luonnehditaan usein epämääräiseksi ja vaikeaksi määritellä, ja sosiaalityön käytännöt ja metodit ovat moninaisia ja osittain keskenään kilpailevia, minkä myös oppihistoriallinen tarkastelu on osoittanut. Sosiaalityön katsotaan kehittyneen mo- nien traditioiden muodostamasta kompleksisesta kokonaisuudesta ja sen on nähty heijastelevan muun muassa sitä, että sosiaalityö niin tieteenalana kuin käytäntönä on luonteeltaan soveltava ja muutoksiin pyrkivä. Sosiaalityön historian tarkastelulla, ja siinä traditioiden ja paradigmojen moninaisuudella, on ollut merkitystä sosiaalityön metodologiseen ja teoreettiseen kehitykseen. Toiveena on, että teoriaperinteen tarkas- telun avulla sosiaalityö kykenisi vahvistamaan ydintään, selkiyttämään käsitteitään ja tapaa ymmärtää itseään. Oppihistoriallisen tarkastelun toivotaan myös ennaltaeh- käisevän sosiaalityössä läsnä olevaa fragmentoitumista ja tasapainottavan spesialisoi- tumista niin, ettei sosiaalityö tutkimuksena ja käytäntönä kapeudu liian yksipuoliseen tapaan lähestyä ihmistä ja sosiaalisia ongelmia. (Toikko 2005; Raunio 2004; Simon 1994; ks. myös Kuokkanen 1990; Karvinen 1996; Soydan 1999.)
Samaan aikaan, kun on paneuduttu sosiaalityön historian tarkastelun merkityksen argumentointiin, on keskusteltu oppihistorian tutkimuksen vähäisyydestä tai näky- mättömyydestä (Karvinen 1996; Mäntysaari & Pösö 2005; Toikko 2005; Soydan 1999).
Lisäksi metodologinen keskustelu (esim. aineistona historialliset dokumentit) tämän tyyppisellä sosiaalityön tutkimuksen alueella on ollut vähäistä (Satka 1989, 79; Toikko 2001, 14–17; Karvinen 1996). Myös minua kiinnosti alkujaan klassikoiden ja historian näkymättömyys. Mistä se johtui, mistä löytäisin klassikkomme ja mitä ehkä löytäisin heidän kauttaan? Sittemmin perehtyessäni sosiaalityön oppihistoriaan ja siitä käy- tyyn keskusteluun on toisaalta käynyt ilmi, että tutkimusta ja keskustelua kyllä on ja omaa traditiota on rakennettu tutkimuksen kautta (ks. esim. Toikko 2001; Toikko 2005;
Eräsaari 1991; Satka 1994), ja toisaalta esimerkiksi väitöskirjatasolla sosiaali-, aate- tai oppihistorialliseen kysymyksenasetteluun liittyviä tutkimuksia on 2000-luvulle tul- taessa ollut vain muutamia (Mäntysaari & Haaki 2007).
Addamsia käsitteleviä tutkimuksia, jotka perustuisivat laaja-alaisesti hänen alku- peräistuotantonsa analyysiin ja pohtisi sitä kautta Addamsin ajattelun ja toiminnan merkitystä sosiaalityölle ei juuri ole, ei edes angloamerikkalaisessa sosiaalityön tut- kimustraditiossa (Katz 1975, 2–3; Joslin 2004, 5). Sinänsä Addams-tutkimus on melko runsaslukuista, vaikkakin tutkimuksissa samalla pohditaan hänen näkymättömyyt- tään. Addamsin kuvataan yleisesti olleen omana aikanaan ”Amerikan tunnetuin ja laajalti ylistetty naispuolinen julkisuuden henkilö” (Elshtain 2001, xxi), mutta myö- hemmin monin tavoin ohitettu (Oakley 2000, 194; Deegan 1988). Syyt näkymättömyy-
4Esimerkkeinä tästä mm. sosiaalityön tutkimuksen päivät keväällä 2008, joiden teemana oli sosiaalityön tiede- ja teoriaperusta ja seuran julkaisema vuosikirja Sosiaalityön teoria (Mäntysaari, Pohjola & Pösö 2009).
teen ovat moninaiset ja kompleksiset. Addamsin edustaman setlementtitoiminnan pioneerityö siirtyi julkisen hallinnon hyvinvointiohjelmiksi ja kokonaisuudessaan setlementtien toiminta Yhdysvalloissa muuttui merkittävästi New Dealin aikaan ja jälkeen. On myös nähty, että Addamsin korostama ajatus kansalaisuudesta (vs. asi- akkuus) ei sopinut ammatillistuvan sosiaalityön ajatusmaailmaan (Davis 1973; ks.
myös Sipilä 1989), eikä hänen pasifistinen filosofiansa herättänyt vastakaikua toisen maailmansodan natsismin vastustamisen aikaan tai sitä seuranneen kylmän sodan aikakaudella. Mentaliteettieroista Elshtain (2001, xxii) nostaa esiin sen, että nykykult- tuuri on niin kyyninen ”julkisen elämän suhteen”, että meidän on vaikea arvostaa Addamsin ajattelua ja panosta.
Näkymättömyys-teeman rinnalla Malcolm Payne (2005, 5–6) on kritisoinut sitä, että sosiaalityön historia on antanut tunnustusta ”sankarittarille” ja näkyville henki- löille vähemmän tunnettujen ruohonjuuritason toimijoiden jäädessä historian kirjoi- tuksessa huomiotta. Payne ei kuitenkaan viittaa tutkimuksiin, joissa näin olisi tehty, vaan muun muassa Addams jää esimerkkimaininnaksi tällaisesta lähestymistavasta.
Paynen kritiikki on historian tarkastelua ajatellen merkityksellinen, mutta myös on- gelmallinen, mikäli ”sankarittareksi” nimeämisellä ohitetaan ko. henkilön ajattelun analyyttinen tarkastelu. Pahimmillaan tulkinnat kaventuvat tällöin kliseitten toistoksi.
(Ks. myös Sulkunen 1989; Davis 1973.) Väyrynen ja Pulkkinen (2015, 11) näkevät klas- sikoiden perusteellisen tuntemuksen välttämättömänä ehtona, kun tieteenala haluaa tarkastella itseensä liittyviä teoreettisia, menetelmällisiä tai filosofisia kysymyksiä.
Addamsin ja sosiaalityön välisen suhteen tutkimusta ei voi pitää millään muotoa loppuun käsiteltynä aiheena, ja kun lisäksi klassikkojen tehtävänä on tulla luetuksi aina uudelleen, uudessa yhteiskunnallisessa tilanteessa ja uuden sukupolven näkö- kulmasta, perustelevat nämä osaltaan tutkimukseni tarkoitusta (Gronow, Noro &
Töttö 1996; ks. myös Huttunen 2007; Yrjönsuuri 2013, 127, 131, 136).
Addamsin kohdalla olen joutunut kysymään, miten tutkia legendaa ja ”sanka- ritarta”? Miten lähestyä objektiivisesti ja samaan aikaan pieteetillä henkilöä, josta aikalaismielipide ja myöhempi tutkimus ovat välittäneet ristiriitaisen ja monimuo- toisen (syvästä ihailusta aina väheksyntään) kuvan5? Tutkijan suhde legendaan on tärkeä myös tutkimuksen lähtökohtia pohdittaessa ja kuten Irma Sulkunen (1989) tuo esiin, on monta tapaa ratkaista kysymykset riippuen tutkimuksen tavoitteista ja näkemyksellisistä lähtökohdista. Tutkimukseni ei ole (toiminta)elämäkerta, vaikkakin se suurelta osin rakentuu kronologisesti etenevälle tarkastelulle. Tutkimuksen koh- teena on Addamsin ajattelu siltä osin, kuin se auttaa muodostamaan ymmärryksen hänen käsityksestään sosiaalityöstä. Ajattelun lisäksi tuon esiin tiettyjä yhteiskun- nallisia tapahtumia, jotka ovat muovanneet ja vaikuttaneet Addamsiin. (Sulkunen 1989, 11–12; ks. myös Ripatti 2002, 18–21.) Laajemmin kysymykset liittyvät siihen, miten historiantutkimuksessa henkilöä tulisi lähestyä. Henkilöön liittyvä kysymys tulee esiin myös objektiivisuuden mahdollisuutta pohdittaessa. Kiinnostus ajattelijan ajattelua kohtaan, se, että jonkin puhuttelee meitä (Gadamer 2005a, 38) tai jopa se, että
”rakastamme sitä tekstiä, jota tutkimme” (Huttunen 2007) on edellytys syventävälle
5 Jätän vähemmälle tarkastelulle sen, kuinka Addamsista on rakennettu ihailtua, sankarillista tarinaa eri tulkinnoilla tai miten hänen tulkitaan rakentaneen legendaa itsestään (Davis 1973; Joslin-Jeske 1984). Nämä seikat ovat tosin saaneet tarkastelemaan huolellisesti Addams-tutkimusta erityisesti siitä näkökulmasta, miten kukin tutkija on häntä lähestynyt. Esim. Allen F. Davisin (1973) tutkimuksen lähtökohtana on Ad- dams-myytin purkaminen, ja pyrkimys ymmärtää häntä ristiriitaisena persoonana. Jean Bethke Elshtain (2002, xxii) puolestaan ihailee vilpittömästä Addamsia haluten kirkastaa hänen mainettaan.
tutkimukselle ja ymmärtämisen alkamiselle. ”Tunneside tekstiin ei kuitenkaan saa estää tutkijaa ottamasta kriittistä etäisyyttä tutkimuskohteeseensa” (mt.). Omien en- nakkokäsitysten kyseenalaistaminen tuo kysymyksen idean mukaan tulkintaan: kysy- mysten avulla avaamme uusia mahdollisuuksia tulkinnalle ja pidämme sen avoinna uuden oppimiselle (Gadamer 2005a, 38–39).
Lähtökohtanani on, että olen kiinnostunut Addamsin ajattelusta ja toiminnasta, en niinkään hänestä henkilönä tai persoonana. Lähestymistäni Addamsiin ovat oh- janneet hänestä tehdyt tulkinnat sosiaalityön pioneeritoimijana sen sijaan, että olisin lähtenyt rakentamaan kuvaa hänestä esimerkiksi psykohistoriallisesti. Klassikkojen käsityksiä voidaan tulkita sekä heidän kirjoituksistaan että käytännön toiminnastaan (Matthies 1993a, 100), ja Addamsilla hänen kirjoituksensa ilmentävät samalla hänen toimintaansa ja ovat osin myös toimintaa kuvailevia. Toiminnan kuvausten kautta puolestaan on mahdollista päästä käsiksi siihen, miten henkilö on asioista ajatellut, ja sitä kautta voi olla mahdollista saavuttaa ymmärrystä ajattelusta (Hyrkkänen 2002).
Kuten Addamsin läheinen ja pitkäaikainen työtoveri Emily Green Balch on kuvannut:
”Monien niistä, jotka ovat kirjoittaneet Addamsista tai aikovat kirjoittaa hänestä, täytyy valita, mihin uskovat. [Oliko hän] ‘Tärkeä poliitikko, merkittävä kirjailija, poikkeukselli- nen ihminen, miten voin tai kukaan voi herättää hänet henkiin? Mene ja lue hänen kir- jojansa, ne tuovat hänet takaisin siinä määrin kuin mikään voi.’.” (ref. Randall 1974.) Tutkimustehtävää määritellessäni olen pohtinut myös sitä, missä määrin minun tulisi nähdä tutkimuksen kohde kontekstualisoinnin ja kokonaisvaltaisuuden näkökulmas- ta. Nämä ovat keskeisiä historiantutkimuksen periaatteita. Ideana on, kuten historioit- sija Kari Immonen (1996, 27) määrittelee, että: ”historian ilmiöt voidaan ymmärtää vain, kun ne sijoitetaan riittävän laajasti niihin historiallisiin yhteyksiini, joihin ne kuuluvat”. Pyrkiessäni ymmärtämään Addamsin ajattelua huomioin siten myös sen aikakauden, jolla hän eli ja toimi. Tällöin oleellista tutkimuksen kontekstoinnissa on ymmärtää tutkimuksen kohde suhteessa tuon ajan maailmankuvaan ja ihmiskäsi- tykseen. (Renvall 1983, 248; Davis 1973, 294; Satka 1989, 83.) Haastavaksi koen kui- tenkin sen, mihin vedän rajan aikakauden tarkastelun tarkkuudessa, mikä Immosen (1996, 28, 50) mukaan on esimerkiksi historian opinnäytetöissä johtanut raskaisiin johdantolukuihin, kun niissä on pyritty tuomaan esiin kaikki samaan aikakauteen ajallisesti kuuluvat rinnakkaiset ilmiöt. Hän itse asiassa pitää tehtävää jotakuinkin mahdottomana ja ehdottaa sen sijaan, että tutkimuskysymyksen asettama näkökulma toimisi rajaajana. Konteksti hahmotetaan tutkimuskohteen sisältä, ei ulkopuolelta – historian – antamana. (Ks. myös Haaparanta ja Niiniluoto 1991, 66.) Immosta (mt., 50) mukaillen voisin siis kysyä, mikä on se maailma, jonka Addamsin kautta kohtaan?
Ja väitöskirjassani lähestyn ajankuvaa nimenomaan tällaisesta näkökulmasta, mutta sekään ei vielä ratkaise rajaamiseen liittyviä ongelmia.
Tutkimukseni lähtökohdat kiinnittyvät ainakin väljässä mielessä sosiaalityön aate- ja oppihistoriallista tutkimukseen, mutta tulevat lähelle erityisesti henkilöhis- toriallista lähestymistapaa (Soydan 1999; Ripatti 2002, 18, 23). Esimerkiksi kasvatuk- sen historiassa pedagogisten aatteiden tutkimusta on hahmotettu jatkumolla, jonka toisessa päässä on filosofinen tutkimus ja toisessa puhtaasti aatehistoriallinen tutki- mus. Filosofisen tutkimuksen lähestymistavassa keskeistä on tietyn yksilön ajattelu historiallisen kontekstin ja ajatusten genetiikan jäädessä toissijaiseksi. Kun asetelma käännetään toisinpäin ja tutkimusteema kiinnitetään ennen kaikkea aikahistoriaan, tällöin puhutaan aatehistoriasta. Henkilöhistoriallinen tutkimus sisältyy näiden kah-
den lähestymistavan jatkumolle ja lähestyy metodisesti tutkimustehtävän määrittelys- tä riippuen jompaakumpaa. Tutkimuksessani pyrin ennen kaikkea saamaan selville, miten käsitys sosiaalityöstä rakentui Addamsin ajattelussa. Toisaalta siis tutkimukse- ni keskittyy tarkastelemaan henkilön ajattelua ja sen voi katsoa lähestyvän filosofista tutkimusta, ”ajatusten analyysia”. Toisaalta olen myös kiinnostunut tuon ajan maa- ilmankuvasta ja ihmiskäsityksestä sekä aatteellisista vaikutteista, joten tutkimukseni voi ajatella olevan oppihistoriallinen lähestymistavaltaan. (Ripatti 2002, 23; ks. myös Manninen 1989, 23.)
2.2 TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT JA AINEISTON KERUU
Kuten jo edeltä käy ilmi, ovat tutkimustani ohjanneet monelta osin historiantutki- muksen yleiset periaatteet, mutta erityisesti ne ovat olleet keskeisiä aineistonkeruu- vaiheessa. Addams ei laatinut menetelmällistä tai teoreettista esitystä sosiaalityöstä6, ei kirjoittanut oppikirjoja tai oppaita siihen liittyen, joten vastatakseni tutkimusteh- tävään olen systemaattisesti ja laaja-alaisesti käynyt läpi tekstiaineistoa (Ks. esim.
Ripatti 2002, 18; Yrjönsuuri 2013, 131–132). Historiallisen lähdeaineiston kokoamises- sa keskeistä on huolellisesti toteutettu aineistonkeruu sekä aineiston autenttisuuden osoittaminen (Danto 2008, 42). Lähdekritiikin osalta historiantutkimuksessa on vii- me vuosikymmeninä ruvettu puhumaan paikkansapitävän tiedon rinnalla pätevästä tiedosta. Luotettavuus–epäluotettavuus -ulottuvuuden sijaan lähdettä tarkastellaan sen informatiivisen painoarvon kautta: onko lähde pätevä vastaamaan juuri minun kysymykseeni? (Kalela 2000, 92–93.) Historiantutkimuksen lähdekritiikissä on nähty keskeisenä tarkastella ulkoista ja sisäistä lähdekritiikkiä lähteiden luotettavuuden ja painoarvon avulla, ja tutkija on joutunut miettimään sekä lähteen asemaa ja tehtävää oman aikansa elämässä (ns. funktionaalisen kentän hahmottaminen) että pohtimaan sitä, miten hyvin lähteessä esitetyt asiat pitävät paikkaansa, miten tarkoin ne vas- taavat todellisuutta (Renvall 1983, 165–166, 198–203). Lisäksi ulkoista ja sisäistä läh- dekritiikkiä voidaan tarkastella niiden välisen riippuvuuden kautta. Tällöin lähteellä ajatellaan olevan jonkun tehtävän, joka määrää sen sisällön. (Kalela 2000, 92–93.)
Ensisijaisesti kirjallisesta jäämistöstä aineistoni muodostavat julkiset kirjalliset tuotteet ja asiakirjat, joita ovat muun muassa Addamsilta julkaistut teokset, hänen kirjoittamansa artikkelit ja lehtikolumnit. Lisäksi aineistoani ovat julkaistut puheet ja erilaisten tekstien käsikirjoitusversiot. Käsinkirjoitettujen yksityislähteiden käytön vaikeutena on Addamsin käsiala, jota on erittäin vaikea lukea7 (Haldeman-Julius 1936, 27; Alice Hamilton to Nicolette Malone 1934), ja olen rajannut ne tutkimukseni ulko- puolelle. Rajauksia olen tehnyt myös aineistonhankintavaiheessa tutkimustehtäväni mukaisesti pyrkien löytämään sosiaalityön kannalta oleelliset tekstit (ks. Liite).
Renvallin (1983) kuvaus lähteiden luonteesta historiantutkimuksessa tulee lähelle hermeneuttisen kehän metaforaa. Lähtökohtana on ymmärrys siitä, että kirjallinen historiallinen lähde on aina mielekäs kokonaisuus. Yksityiskohdat eivät ole irrallisia tai riippumattomia toisistaan tai lähteen kokonaisuudesta, eikä siitä yhteydestä, missä
6 Tosin esimerkiksi Elizabeth Ann Danto (2008, 3–4) pitää Addamsin kahta teosta Hull Housesta sosiaalityön kirjoitettuna historiana, ”muistelmina” sosiaalityöstä.
7 Esimerkiksi Alice Hamilton, Addamsin kollega Hull Housesta, vastaa erääseen Addamsille tulleeseen kirjeeseen seuraavasti: ”Neiti Addams pyysi minua vastaamaan kirjeeseesi [Nicolette Malone], koska hänen käsialansa on vaikea lukea ja hän ei käytä kirjoituskonetta.” (Alice Hamilton to Nicolette Malone 1934.)
ne esitetään. Lähteen tarkoitus, tehtävä tai mieli sitoo asiat yhteen. Lähde ei synny tyhjästä, vaan käyttää hyväkseen todellisia tosiasioita. Tällöin tunnettu todellisuus toimii lähdettä testaavana seikkana ja mikäli lähteessä havaitaan ristiriitaa tunnetun todellisuuden kanssa, on syytä kysyä kahta asiaa: kuvastaako (ristiriitainen) tieto lähteen laatijan tarkoituksia todellisuuden sijaan ja onko lähde sellainen, millaisena se esiintyy (vai epäaito tai väärennetty). Lähteen tietoja ei voi käyttää irrallaan, vaan tutkijan täytyy ottaa huomioon, millaisen kokonaisuuden osia ne ovat ja millaisia osia ne ovat tässä kokonaisuudessa. (Mt., 162–164; ks. myös Töttö 2000, 66.) Addamsin kohdalla hänen tekstiensä autenttisuutta ei sinänsä ole syytä epäillä. Kuitenkin se, millaisessa suhteessa hänen tekstinsä ovat niin sanottuun tunnettuun todellisuuteen, on kiinnostava kysymys. Addamsin tekstien sisältö on usein esimerkiksi sellaista, jota luonnehtii pikemminkin ajattelijan pyrkimys kuvata ja tunnistaa omassa ajassaan olevaa ajan henkeä kuin, että niitä ohjaisi tiukan tieteellinen ja empiirisissä tosiasiois- sa pitäytyvä esittämistyyli. Ja vielä hyvinkin niin, että tekstin perimmäinen motiivi nimenomaan kuvastaa lähteen laatijan (ts. Addamsin itsensä) omia tarkoitusperiä.
Tämä ei kuitenkaan estä lähteen sijoittamista paikoilleen historiallisessa elämäs- sä, kuten lähdekritiikkiin kuuluu (Renvall 1983, 166). Addamsin tekstit heijastavat omaa aikaansa ja tuolloin historiallisesti tapahtuneita asioita; se, mitä yhteiskunnassa tapahtui, sai Addamsin kirjoittamaan niistä asioista, mistä hän kirjoitti. Tutkimalla ja analysoimalla sitä, mistä ja miten Addams asioista kirjoitti, kertoo hänen pyrki- myksistään ja tämän avulla ”koetetaan luoda ajatuksissa uudelleen se ympäristö, mihin lähde on kuulunut”. (Mt., 216). Jos vielä ajatellaan, että historiallinen henkilö on lähteissä olevien tietojen kronologinen sarja ja aikasarjaa rakentamalla pyritään löytämään ”keskuskohdat” ja ”värittömät välijaksot” (mt., 234–240), saa tällainen ajatus Addamsin tekstejä katsottaessa kiinnostavia ulottuvuuksia. Esimerkiksi osa setlementtiä käsittelevistä teksteistä on julkaistu jo vuonna 1893, kun Addams hyö- dyntää niitä uudelleen osana Twenty Years at Hull House kirjaansa vielä vuonna 1910.
Jos lähtökohtaisesti ajatellaan, että Addamsin tekstit ainakin pääosin ovat hänen kirjoittamiaan (tästä jonkinlaisena luotettavuuden ja autenttisuuden mittarina voisi pitää juuri sitä, että useista teksteistä on olemassa eri versioita, joita hän on muokan- nut), on Addamsin kohdalla itse lähteen luotettavuuden arvioinnin sijaan kiinnosta- vampaa kysyä, kenelle hän on kirjoittanut ja millä tavalla lähteen laatijan ja vastaanot- tajan suhde on mahdollisesti vaikuttanut lähteen sisältöön. On myös pohdittava sitä, miten lähteitä lukee tai mitä lähteistä lukee, millä tässä yhteydessä tarkoitan sitä, että tutkijan on pystyttävä sijoittamaan lähde oman aikansa kielenkäytön ympäristöön ja ymmärtää lähdettä siltä pohjalta. (Renvall 1983, 184, 208–209; 213–214; Kalela 2000, 88–89.) Myös tämä tuo haasteen Addamsin tarkasteluun sosiaalityön näkökulmasta.
Sen vuoksi analysoin, ei vain sitä, milloin Addams alkoi käyttää käsitettä sosiaalityö tai kirjoittaa suoraan ilmaisten sosiaalityöstä, vaan myös sitä, millä tavoin hän ennen sosiaalityön käsitettä kirjoittaa sosiaalityölle ominaisista asioista ja teemoista, ja mitä hän mahdollisesti sosiaalityön alaan liitti sosiaalityön käsitteen rinnalla.
Addams oli kirjallisesti erittäin tuottelias. Minkälaisia funktioita Addamsilla oli kirjoittamisessa ja kenelle tekstit oli suunnattu? Addams olisi yhtä hyvin voinut kes- kittyä käytännön työn tekemiseen, varsinkin kun hänen näkemyksensä korostivat nimenomaan käytännön toimintaa ja siitä oppimista. Kirjoittaminen voidaan tietenkin nähdä yhtenä osana käytännön toimintaa, mutta miksi se oli niin olennainen osa. Da- vid Schaafsma (2014, 180) näkee, että tarina oli Addamsin ensisijainen kirjallisuuden laji. Addams jäsensi sosiaalista ja poliittista todellisuutta kirjoittamalla kokemastaan ja muiden kokemasta elämästä. Schaafsma (mt., 187–188) näkee Addamsin osana
oman aikansa ”sosiaalitutkimuksen tarinallista tarkoitusta palvelevaa traditiota”, johon liittyi laajemmin se, että romaanikirjallisuus toteutti fiktiivisen kaunokirjalli- suuden tehtävän rinnalla myös yhteiskunnallista tehtävää ja kirjailijat, kuten Emilé Zola, mielsivät itsensä ”yhteiskuntatieteilijöiksi”. Olenkin tarkastellut tekstejä myös siitä näkökulmasta, mitä niissä kuvataan, ja miten kuvataan, miten ihmisten elämä ja kohtalot tuodaan esiin ja miten ne liitetään laajempaan kokonaisuuteen (miten yhteisö ja yhteiskunta näkyvät teksteissä). Näin olen luonut kuvaa Addamsin sosiaalisesta ja poliittisesta todellisuudesta ja päässyt sitä kautta tarkastelemaan hänen sosiaalityön käsityksen filosofiaansa. (vrt. Hyvärinen 1998, 324–326.)
Tutkimukseni primaariaineiston kartoittamisessa käytin apuna Addamsin bibliog- rafiaa sekä muiden tekstiaineistojen, kuten artikkeleiden ja puheiden kartoittamisessa toimitettua hakuteosta The Jane Addams Papers. A Comprehensive Guide (Bryan et al.
1996). Tutkimusaineistoa olen kerännyt Swarthmore Peace Collection (SCPC) arkistos- ta sekä Jane Addams Memorial Collection arkistosta. Addamsin kirjallinen jäämistö on koottu yhtenäiseksi mikrofilmikokoelmaksi Jane Addams Papers (JAPP). Koko- elmista, JAPP kokoamisen vaiheista ja JAPP sisällöstä on tarkempi kuvaus liitteessä.
2.3 AINEISTON ANALYYSI JA HERMENEUTTINEN LÄHESTYMISTAPA
Kun tutkimukseni tavoitteena on pyrkiä ymmärtämään menneisyydessä eläneen ajattelijan ajattelua, olen joutunut pohtimaan sitä, miten tämän tyyppisen toiseuden ymmärtäminen ylipäänsä on mahdollista (Yrjönsuuri 2013, 138–139; Puurunen 2013).
Hermeneutiikassa ollaan kiinnostuneita ymmärtämisen luonteesta ja ehdoista ja his- torian tarkastelu itsessään on osa ymmärryksen muotoutumista (Gadamer 2005a).
Hermeneuttisessa lähestymistavassa, ja erityisesti Hans-Georg Gadamerin ajattelussa, kiinnostavaa on se, ettei historia ulkoistu objektiiviseksi tutkimuskohteeksi (Gada- mer 2005a, 5–8; Tontti 2005, 63–64). Gadamerin (2005a, 8) mukaan historia määrittää merkityksellisellä tavalla olemistamme ja tietämistämme: ”pohjimmiltaan olemme itse sitä, mitä me historiallisesti tiedämme”. Nykyisyys ja menneisyys muodostavat dialogisen suhteen, jossa tutkija itse tulee osaksi traditiota ja osaksi historiaa dialogin kautta (Immonen 1996).
Aineiston analyysivaiheessa hermeneutiikka on antanut välineitä ymmärtää tutkijana suhdetta menneisyyteen sekä tarjonnut lähestymistavan aineiston analyy- siprossin kuvaamiseen. Ennen kaikkea se on avannut käsitystä siitä, millaisia ele- menttejä tulkitsemisessa on läsnä (Gadamer 2005a). Analyysini on rakentunut sekä kronologisesti että teemallisesti (Ripatti 2002, 18). Olen etsinyt Addamsin teksteistä jälkiä (Renvall 1983, 50–51) sosiaalityötä avaavista teemoista, aiheista ja käsitteistä, ja analysoinut sitä, miten kokonaiskuva hänen sosiaalityön käsityksestään jäsentyy jatkuvuuden (pysyvyys), kehittymisen (hidas muutos) ja muutoksien (äkilliset suun- nan muutokset) kautta (Payne 2005, 4). Kronologisesti eteneminen vastaa tarpeeseen perehtyä eritellysti ja tarkasti Addamsin ajatteluun (Knight 2005, 409–410) sekä siihen, millaisin käsittein Addams sosiaalityötä lähestyy sekä ennen että jälkeen sosiaalityön (social work) käsitteen ilmaantumista teksteihin. Se tuottaa tietoa, ”kuinka, milloin ja miksi asiat muuttuivat” (Väyrynen & Pulkkinen 2015,10). Teemallisessa analyysissä olen tutkinut, millaisia teemoja nousee esiin niissä yhteyksissä, joissa Addams kir- joittaa sosiaalityön käsityksestään, millaisten seikkojen ja asioiden yhteyksissä hänen tarkastelunsa tapahtuu eli suhteessa mihin Addamsin sosiaalityön käsitys asettuu.
Näin olen voinut vastata siihen, mitä Addams eri aikoina sisällyttää tarkasteluun ja mikä on yleinen konteksti, johon sosiaalityö toimintana ja ideana kiinnittyy hänen ajattelussaan. Tutkimuksen kohteena on siten sekä sosiaalityön käsite (käsitehisto- riasta Yrjönsuuri 2013, 137–138) että sitä luonnehtivat teemat Addamsin ajattelussa.
Hermeneutiikka voidaan nähdä osana historiantutkimusta tai vähintäänkin muis- tuttavan historiantutkimusta (Haaparanta & Niiniluoto 1991, 63). Historiantutkimus työskentelee subjekti–subjekti -tasolla olleessaan kiinnostunut inhimillisestä maail- masta ja sen menneisyydestä. Siinä korostuvat merkityskysymykset (mitä tämä tar- koittaa) ja muun muassa nämä seikat tuottavat historiantutkimukselle hermeneuttisen lähtökohdan. (Väyrynen j& Pulkkinen 2015, 10–11.) Hermeneutiikkaa kiinnostavat vaikeudet traditionvälityksessä sekä kanssakäyminen sellaisten elämänmuotojen kanssa, joiden kulttuurinen etäisyys on suuri. Lähestymistapana se soveltuu siten sekä menneisyyden että nykyisyyden vieraiden kulttuurien tai ylipäänsä toiseuden ymmärtämiseen. (Töttö 1981, 62; Immonen 1996, 21; Gadamer 2005a, 29–39.) Her- meneutiikassa tarkastellaan kielen merkityksiä ja luonnetta, ja sitä kautta pohditaan ymmärtämisen ja tiedon mahdollisuutta. Hermeneutiikkaa on kutsuttu ymmärtäväksi metodiksi (Töttö 1982; Kannisto 2002) ja tulkintamenetelmäksi (Haaparanta & Niini- luoto 1991, 63), ja sen ontologiset lähtökohdat muotoutuvat yhteiskunnallisen todel- lisuuden ja ihmisten siitä tekemien tulkintojen välisestä suhteesta: ”Yhteiskunnalliset ilmiöt ovat sitä mitä ovat, sen mukaan millaisen merkityksen ihmiset arkielämäänsä liittyvän esiteoreettisen ymmärryksen avulla ilmiölle antavat.” Käsitys todellisuudes- ta ja sitä rakentavien merkityssuhteiden luonne on kehämäinen, mikä ilmenee herme- neuttisen kehän käsitteessä. Yksittäisellä osalla merkityssuhteiden totaliteetissa ei ole merkitystä kokonaisuudesta irrallaan, vaan ”osa saa merkityksensä kokonaisuudesta ja kokonaisuus osiensa yhteydestä”. (Töttö 1982, 198; ks. myös Ronnby 1986, 264–266;
Oesch 2005; Tontti 2005, 60.) Merkityksenanto, tulkinnat ja ymmärrys eivät kuiten- kaan tarkoita latteaa relativismia, eikä kehää saa latistaa kehäpäätelmäksi. Yhtä lailla kuin se, mitä menneisyydestä tulkitsemme, ”mitä ääniä menneisyydestä pystymme kuulemaan” ei ole mielivaltaista. (Gadamer 2005a, 8, 31).
Klassinen hermeneutiikka oli tekstien ymmärtämisen ja tulkitsemisen apuväline ja sitä käytettiin tekstien tulkitsemiseen riippumatta niiden tekijästä (filologinen ja teologinen hermeneutiikka). Valistukselle vastareaktiona syntynyt romanttinen her- meneutiikka otti tulkintaan mukaan lisäksi tekijän tekstien takaa ja teki ymmärtä- misestä psykologista, eläytyvää suhtautumista kohteeseensa. Korostaessaan tekstin kirjoittajan merkitystä suuntaus liitti ymmärtämiseen historiallisen ulottuvuuden. Sen lisäksi, että tekstiä tarkasteltiin todellisuuden kuvaajana, sen nähtiin ilmentävän teki- jänsä aikomuksia, jotka puolestaan olivat yhteydessä siihen aikaan, jossa kirjoittaja oli elänyt. Romanttisen hermeneutiikan pääedustajan Friedrich Schleiermacherin työtä jatkoi Wilhelm Dilthey, joka kehitti erityisesti hermeneutiikkaa historiantutkimuk- sen yleisenä metodina. Diltheyn ajattelussa kiinnostavaa omalle tutkimukselleni on se, että hän näkee hermeneutiikan historiantutkimuksen metodina, mikä tarkoittaa tietynlaisen historiallisen yhteyden käsittämistä: teksti itsessään on historiallinen to- dellisuus, joka tutkijan pitää ymmärtää. Yhteyden käsittäminen ylittää yksittäisen elämysten tason tai ajatuksen, että historialliset lähteet ovat kirjallisia lähteitä, joiden sanoma pitää tulkita. (Töttö 1981, 65–66; Töttö 1982, 169–171; Ronnby 1986, 264; ks.
myös Varto 2005; Kannisto 2002, 317–318, 338.)
1900-luvun alusta alkaen hermeneutiikassa siirryttiin ymmärtämisestä tietämisen tapana ymmärtämiseen olemisen tapana (nk. epistemologisesta ja metodologisesta her- meneutiikasta kohti eksistentialistista ja ontologista suuntausta) (Tontti 2005, 50, 77).
Varsinaisesti filosofisen hermeneutiikan käsitteen8 kehitti Hans-Georg Gadamer, joka muun muassa Hegelin ajatteluun nojautuen pohti historiallista ymmärtämistä his- toriallisen tradition ja nykyhetken elämän ajatuksellisena välittämisenä (Töttö 1981, 66–67, 84; Gadamer 2005a). Gadamer (2005a, 29–31) pohti, oliko Schleiermacherin ja Diltheyn tapa lähestyä ymmärtämisen kehäliikettä riittävä ja kritisoi romanttisen her- meneutiikan suuntauksesta lähteneen kehityksen ”latistavan” hermeneutiikan meto- diikaksi. Romanttisesta hermeneutiikasta poiketen Gadamer ei hyväksynyt ajatusta, että historiallinen ymmärtäminen olisi nykyisyyden horisontista [tavasta käsittää asia]
luopumista ja menneisyyteen eläytymistä: ”yrittäessämme ymmärtää tekstiä emme asetu sen kirjoittajan sieluntilaan. Pikemminkin asettaudumme hänen näkökannal- leen.” (Gadamer 2005a, 30).
Ymmärtämisen ihme, niin kuin Gadamer (mt. 30) sitä kutsuu, ”ei tarkoita salape- räistä sielujen yhteyttä, vaan osallisuutta yhteiseen merkitykseen”. Hermeneuttisessa lähestymistavassa molemmat elementit ovat välttämättä läsnä: tulkitsijan [nykyisyys]
ja tulkittavan [menneisyys] horisontit sulautuvat toisiinsa. Horisonttien sulautumi- sen lisäksi Gadamer (2005a, 37) puhuu traditioyhteydestä, joka syntyy tulkitsijan ja tulkittavan välille. Ilman traditioyhteyttä merkityssisällöt lakkaisivat olemasta. Mer- kityssisällöt ovat Gadamerille olemassa kielenä, mikä liittää tulkintaan keskustelun menneisyyden ja nykyisyyden välillä (kielellisyyden ehto). Keskustelun pyrkimyk- senä on päästä yksimielisyyteen tarkastelun kohteena olevan asian merkityksestä.
(Habermasin mukaan ref. Töttö 1981, 71; Töttö 1982, 171–172; ks. myös Gadamer 2005a, 35; Heller 1995; Yrjönsuuri 2013, 140.) Yksimielisyyden näen yhtenä tutkimuk- sen luotettavuuden mittarina. Keskustelua lähteen eli menneisyyden kanssa jatketaan niin kauan, että päästää vakuuttavaan lopputulokseen siitä, mitä lähteen perusteella tai lähteeseen nojaten on väitetty tai kysytty (ks. myös Gadamer 2005a, 35).
Erityisen haastavana olen pitänyt kysymystä horisonttien sulautumisesta. Tradi- tioyhteys koostuu tutkimuksessani sekä Addams-tutkimuksesta, sosiaalityön am- matillistumisen historian tarkastelusta ja siinä erityisesti Addamsista tehdyistä tul- kinnoista sosiaalityössä. Laajemmalla tasolla traditioyhteys on koko historiankulun ymmärtämistä ja itsensä sijoittamista siihen. Anakronismin vaaran välttämiseksi olen pyrkinyt huomioimaan myös sen, ettei nykypäivän (oman ymmärryksen) piiriin kuu- luvia käsitteitä tai ajatuksia voi yhdistää liian suoraviivaisesti Addamsiin (Pihlström 2008, 45; ks. myös Yrjönsuuri 2013, 139). Mitä sitten nykyisyys on tutkimuksessani?
Mikä on se tulkintahorisontti, josta käsin katson menneisyyteen? Ymmärrän sen ennen kaikkea siitä näkökulmasta, että kieli, aika ja traditioyhteys, josta käsin Addamsia tulkitsen, on omanlaisensa käsitteistön ja tutkimusperinteen luonnehtimaa [nykyi- syys]. En voi ”astua ulos kielestä”, yhtä vähän kuin voin irrottautua omasta historial- lisuudestani: ”Olemme aina heitettyjä joihinkin menneestä juontuviin olosuhteisiin ja merkitysten jatkumoon ---. Historia ei kuulu meille, vaan me kuulumme historialle, kuten Gadamer väitteensä tiivistää.” (Tontti 2005, 62–63; ks. myös Kannisto 2002, 340.) Näin ajateltuna käsitän tulkintani rakentuvan sekä nykyisyyden ehtojen että menneisyyssuhteen käsittämisen kautta ja olen itse tulkitsijana osa vaikutushistoriaa (Heller 1995).
8 Filosofisen hermeneutiikan tehtävä on selittää, mitä ymmärtämisessä tapahtuu ja millaisia ehtoja ymmär- täminen edellyttää. Ymmärtäminen tapahtuu perinteessä, ja ymmärtämään pyrkivän subjektin, esimerkiksi tutkijan, ”tietoisuus määräytyy aina jo edeltä käsin, historiallisten vaikutusten kautta”. (Kannisto 2002, 319–320; Gadamer 2005a.)
