Kalankasvatus

Luonnonravintolammikoilla korvataan luonnonvesiä, joissa kalojen luontainen kasvu on heikentynyt. Syynä on yleensä ihmisen toiminnat ja niiden aiheutta­

mat muutokset ravintoketjussa. Vesienjohtamispäätöksissä on teollisuuslaitok­

sille ja myös turvetuottajille esitetty kalanistutusvelvoitteita. Kalanpoikaset kasvatetaan lammikoissa yhden kesän ajan ja istutetaan syksyllä luonnonvesiin.

Luonnonravintolammikoksi soveltuu alue, joka voidaan keväällä täyttää lu­

mensulamisvesillä. Syksyllä veden lämpötilan laskiessa kalanpoikaset kootaan talteen ns. munkkipatojen ja pyyntivälineiden avulla. Normaali istutusmäärä on noin 10 000-40 000 kpl/ha. Poikasmäärät tosin vaihtelevat kalalajin mukaan.

Tutkittua ja kokemuspohjaista tietoa on suopohjalle perustetusta luonnonra­

vintolammikosta ja kuhanpoikasten kasvatuksesta Jokioisten Pellilänsuolla.

Suopohjan käytön kannalta selvitettäviä asioita olivat Pellilänsuon kokeilussa seuraavat:

• Kuinka suopohjalle jäänyt turve vaikuttaa veden laatuun.

• Kuhien kasvu ja terveydentila.

• Ravinnon riittävyys.

• Lintujen esiintyminen ja vaikutus kalankasvatukseen.

Luonnonravintolammikko täytetään kevättalven lumensulamisvesillä.

Koska veden vaihtuvuus on kasvukauden aikana vähäinen tai sitä ei ole

ollen-kaan, luonnonravintolammikon pohjalle jäänyt turvekerros on syytä ottaa pois mahdollisimman tarkkaan. Muuten turvetta nousee lauttoina pintaan ja aihe­

uttaa tarpeetonta hapen kulumista lammen vedessä. Samalla turve vaikuttaa kalan ravintona olevaan planktonlajistoon. Lammikon pengerrakenteiden tiivi­

ys on tarkastettava, jotta vesi ei karkaa kesken kasvukauden.

Jokioisten Pellilänsuo on entistä turvetuotantoaluetta, jonka pohjamaalaji­

na on savi. Osa suopohjasta kasvaa koivua ja 18 hehtaaria on lintujärvenä. Yh­

deksän hehtaaria suopohjasta on luonnonravintolammikkona. Yrittäjä Juhani Jokela perusti alueelle kuhanpoikasten luonnonravintolammikon vuonna 1994.

Alue on vuokramaata ja yrittäjä on luvannut maanomistajalle, että lisälannoi­

tusta ei Pellilänsuon luonnonravintokäytössä käytetä vesistökuormituksen kas­

vun estämiseksi. Lammikkoon tulee vähäisiä määriä valumavesiä lähivaluma­

alueelta.

Perustamisvaiheessa suopohjalla oleva turve otettiin kaivinkoneella pois melko tarkkaan, mutta paikoitellen jäljelle jäi kuitenkin noin 5 cm:n kerros tur­

vetta. Ennen veden nostamista suopohjalle levitettiin kalkkia 4,4 t/ha, jolla ve­

den happamuus saatiin tasolle pH 6-6,5. Myöhemmin lisäkalkitusta ei ole tar­

vittu ja pH on pysynyt edelleen vielä kuudennenkin vuoden jälkeen samalla tasolla.

Luonnonravintokäytössä pohjamaalaji on tiedettävä etukäteen, jotta lam­

mikon pohjasta ei liukene happamoittavia tai muuten haitallisia aineita.

Alunamailla tai muuten geologisista syistä happamuutta aiheuttavilla maape­

räprovinsseilla sijaitseville suopohjille luonnonravintolammikkoa ei ole syytä rakentaa ilman perusteellisia maaperäselvityksiä. Jos selvää happamoitumisris­

kiä on olemassa, eristävää turvekerrosta on jätettävä riittävästi suon pohjalle.

Seurannassa¹⁷ olleessa Pellilänsuon luonnonravintolammikossa vanhojen sarkaojien kohdat penkereissä aiheuttivat alkuvaiheessa jonkin verran ongel­

mia. Ojien täyttämisestä maa-aineksella ja penkereen rakentamisesta huolimatta rakenteet vuotivat ensimmäisenä kesänä tuotantoaikaisten ojien kohdalta.

Ensimmäisenä vuonna Jokioisten Pellilänsuolle perustetussa luonnonra­

vintolammikossa Kokemäenjoen kantaa olevan kuhan kasvu oli noin puolet normaalista ja kalojen keskikoko jäi pieneksi. Seuraavana vuonna tilanne jo ta­

soittui. Silloinkin vesi oli vielä väriltään tummaa väriarvojen ollessa 400-700 Pt mg/1 ja näkösyvyyden vain 0,2-0,3 metriä.¹⁸ Vielä myöhemminkin veden väri on pysynyt tummana ja näkösyvyys samalla tasolla. Toisaalta kuha vaatiikin hieman sameaa vettä kasvaakseen ja pysyäkseen myös silmiltään terveenä.

Normaalisti luonnonravintolammikoita lannoitetaan fosforilannoitteilla.

Ravinnelisäyksen avulla pyritään lisäämään kalanpoikien ravinnoksi tarvitse­

maa planktonkasvustoa. Pellilänsuon kuhan kasvatus on tapahtunut ilman li­

sälannoitteita, vain lumensulamisvesien ja vähäisen valuma-alueelta tulevan ravinnemäärän turvin. Kuitenkin suopohjalle nostettu tumma valumavesi on vaikuttanut planktonin kehittymiseen, sillä ravintoa tuottavan kerros jää ohueksi matalassa ja tummavetisessä lammikossa. Jos lannoittaminen nopea­

liukoisella fosforilannoitteella olisi ollut mahdollista, poikastuotto olisi ollut korkeampi.

17 Seuranta Juhani Jokelan ja Pirkko Selinin yhteistyönä.

18 Vapo Oy:n tilaamat ja Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n analysoimat Pellilänsuon luonnonravintolammikon vesianalyysit.

Lammikon veden tumma väri vaikuttaa ravintoarvoltaan käyttökelpoisen ja halutun ravintoplanktonin kehittymiseen sekä planktonin peto­

saalissuhteisiin. Tämä johtuu tumman veden heikosta valon läpäisyk_yvystä ja siten ohuesta perustuotantokerroksesta (Selin & Koskinen 1988). Saman ilmiön totesin mm. Laukaassa sijaitsevan Lievestuoreenjärven eläinplanktonlajistossa Selin ym. 1981). Siellä oli selvästi tyypillistä humusvesien lajistoa vielä vuosina 1977-1978 lakkautetun sulfiittiselluloosatehtaan kuormituksen näkyessä selvästi veden värissä ja muussakin laadussa, planktonin lajistokoostumuksessa sekä kalojen ravinnonkäytössä (Selin 1982).

Pellilänsuon luonnonravintolammikon planktonlajistoa ja biomassaa analysoitiin. Kesä 1995 oli lämmin ja a-klorofyllin määrä oli elokuussa korkea 8,3-11 mg/m³ normaaliveden arvoksi, mutta normaalitasolla ruskean ja matala­

vetisen sekä hyvin lämpenevän lammikon loppukesän arvoksi. Samaan aikaan kasviplanktonin biomassa oli 1,3-3,2 mg/1. Runsaimpana kasviplanktonlajina oli nieluleviin kuuluvat Cryptomonas-lajit. Ne ovat tyypillisiä matalissa ja ra­

vinteikkaissa humusvesissä esiintyviä kasviplanktonlajeja (Tikkanen 1986).

Samaan aikaan otetuissa eläinplanktonnäytteissä oli rataseläinten lisäksi tyypillisiä rantaplanktoniin tai humusvesiin kuuluvia lajeja, kuten vesikirpuista Bosmina longirostris tai Ceriodaphnia quadrangula. Hankajalkaisäyriäisistä lam­

messa esiintyi joitakin kopepodiitti- ja naupliusvaiheita. Tyypilliset kalanravin­

noksi sopivat Daphnia-vesikirput puuttuivat (Selin & Hakkari 1982, Hakkari ym. 1988). Ne olivat ilmeisesti tulleet joko tarkkaan kalanpoikien syömiksi tai sitten niitä ei esiintynyt siellä ollenkaan. Kalanpoikasten kannalta letaaleja hap­

pihaittoja ei havaittu lammikossa kasvukauden aikana.

Humusvesissä kuten suopohjallakin heterotrofiset bakteerit muodostavat merkittävän osan trofiatasojen välisestä energiasta (Odum 1971, Edmondson &

Winberg 1971, Vollenweider 1971). Alhainen levätuotanto heikentää eläin­

planktereiden, erityisesti vesikirppujen ja hankajalkaisäyriäisten kasvua ja su­

pistaa lajivalikoimaa. Tämä ravintoeläinten niukkuus selittää Pellilänsuon ka­

lanpoikasten hitaan kasvun ensimmäisenä kesänä. Myöhemmin Lieves­

tuoreenjärvestäkin on veden laadun parantuessa ja värin kirkastuessa kehitty­

nyt erinomainen kalavesi, jossa viihtyy myös planktonravintoa tehokkaasti käyttävä muikku.

Vielä vuonna 1999 planktonia kalanpojille tuottava kerros jäi lammikossa edelleen ohueksi, mutta riittäväksi istutusmäärään nähden. Kuhanpoikasia suopohjalle tehtyyn lammikkoon istutettaessa on huomioitava, että liian tiheirn kalanpoikasmäärä ei istuteta. Vastakuoriutuneiden kuhanpoikasten istutus­

määrä Pellilänsuon yhdeksän hehtaarin kokoiseen lampeen oli ensin 200 000 kpl ja myöhemmin 100 000-120 000 kpl. Saaliiksi on saatu ensimmäisinä vuosi­

na noin 70 000 kpl ja myöhemmin noin 8 cm:n pituisia kuhanpoikia noin 90 000-100 000 kpl (Länsi-Suomen vesiviljely 1995).

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) analysoi pyynnöstämme ke­

sän ikäiset kuhanpoikaset syksyllä 1995. Keskipituus oli 67 mm ja paino 1,8 grammaa, joten poikasten koko oli tavanomainen. Ulkonäön perusteella arvi­

oituna kalat vaikuttivat terveiltä, mutta jonkin verran laihahkoilta normaalista istutustiheydestä huolimatta. Lopputuloksena RKTL toteaa, että Pellilänsuon luonnonravintolammikko soveltuu kuhanpoikien kasvatukseen.

Istutuskelpoisten kalanpoikien terveydentila on varmistettava ennen siir­

toa luonnonvesiin. Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitoksen (EELA¹⁹⁾ lausunnon mukaan syksyllä 1995 suopohjalle tehdystä lammikosta otetuissa kuhanpoika­

sissa ei todettu bakteereja tai kalaviruksia. Suuria kokoeroja kalanpoikasissa oli, mutta siitä huolimatta kalat olivat EELAn lausunnon mukaan virkeitä. Joillakin tutkituilla yksilöillä oli pyynnin seurauksena aiheutuneesta verentungoksesta johtuen suurentunut perna. Syksyllä lammikkoa tyhjennettäessä Pellilänsuolla käytettiin apuna paunettia ja nuottaa.

Nyt kuudennen kuhankasvatusvuoden jälkeen voidaan todeta^20, että kas­

vatusolot ovat normalisoituneet ja tuotos on ollut vakaa. Pellilänsuon suopohja soveltuu kalanpoikasten tuotantoon. Kuhanpoikaset ovat olleet terveitä ja is­

tutuskelpoisia luonnonvesiin. Vain kesällä 1998 oli häiriötilanne, joka ei johtu­

nut luonnonravintolammikon ominaisuuksista. Poikaset istutettiin työkiireistä johtuen liian aikaisin ja niiden ruskuaispussi ei ollutkaan vielä tarpeeksi kehit­

tynyt. Sen vuoksi vuoden 1998 kasvatus epäonnistui. Muina vuosina on päästy odotettuun poikastuotokseen, joka määrällisesti on tosin ollut hieman alhai­

sempi kuin kirkkaammissa vesissä ja lisälannoitusta käytettäessä.

Kalanpoikasten kasvattaminen suopohjalla loi samalla vesilinnuille pesi­

mä- ja elinpaikan^21•22• Pellilänsuo on tällä hetkellä Jokioisten parhaimpia lintuve­

siä. Kerran viikossa tapahtuneiden maastokäyntien perusteella lintuja luonnon­

ravintolammikko-lintujärvialueella on tavattu tähän mennessä 146 lajia, joista vajaa puolet on pesiviä. Pesivistä lajeista merkittävin on naurulokki (Larus ridi­

bundus) ja muita huomionarvoisia laulujoutsen (Cygnus cygnus), mustakurkku­

uikku (Podiceps auritus), lapasorsa (Anas clypeata), heinätavi (Anas querquedula), pikkutylli (Charadrius dubius) ja taivaanvuohi (Gallinago gallinago). Kurki (Grus grus) on kahdesti kuitenkaan onnistumatta yrittänyt pesintää. Alueella on koh­

talaisesti muuton aikaisia kahlaajia, kuten suosirri (Calidris alpina), lapinsirri (Calidris temminckii), pikkusirri (Calidris minuta), kuovisirri (Calidris ferruginea), mustaviklo (Tringa erythropus), suokukko (Philomachus pugnax) ja tylli (Charadri­

us hiaticula). Myös harmaahaikara (Ardea cinerea), lapinkirvinen (Anthus cer­

vinus) ja isolepinkäinen (Anthus excubitor) ovat vierailleet lammikolla (Turtola 1996).

Luonnonravintolammikko ja lintuvesi lähekkäin sijaitsevana hyödyntävät toisiaan. Linnut saavat luonnonravintolammikosta lisäreviiriä ja ruokaa. Lintu­

jen esiintymisestä on hyötyä myös kuhankasvatukselle, sillä lintujen ulosteet lannoittavat lammikon vettä ja lisäävät planktonin kasvua. Toisaalta linnuista ei ole ollut haittaa kalanpoikasten tuotolle, sillä niiden ravinnon pyynti kohdistuu mieluummin isompiin kaloihin. Mitään lintujen levittämiä kalatauteja ei ole ollut Pellilänsuon luonnonravintolammikon haittana (Jokela²⁰, suullinen tieto).

19 20 21

22

Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitos EELA, Pyydetty terveydentilaselvitys, 1995.

Haastattelutietoja olen saanut yrittäjä Juhani Jokelalta, Illosta.

Lisätietoja Pellilänsuon luonnonravintolammikon riistalinnuista ja niiden käyttäytymi­

sestä olen saanut haastattelemalla hallintojohtaja Jorma Haklinia, Jokioisten kunnasta.

Hän edustaa myös Jokioisten metsästysseura Kontiota sekä Jokiläänin riistanhoitoyhdis­

tystä,

Muita lintuhavaintotietoja olen saanut haastattelemalla kalatalouden opiskelija, ornitolo­

gi Oskari Härmää, Jokioisista. Hän on Lounais-Hämeen Lintuharrastajat ry:n sihteeri.

In document Turvevarojen teollinen käyttö ja suopohjien hyödyntäminen Suomessa (sivua 95-99)