Johtopäätökset mielipidetutkimuksista

Laaja-alaisten ympäristöasioiden tunnistaminen ja ympäristöjärjestelmien käyt­

tö on yritysten ympäristönhoidon nyk_ypäivää. Lupa-asiat ovat tulleet tavalli­

siksi turvehankkeissa. Nyt keskustellaan suovarojen käytön ilmastovaikutuksis­

ta, turvevarojen uudistumisesta, lajistomuutoksista, naapuruussuhdehaitoista, koko elinkaaren tunnistamisesta ja jälkikäytöstä. Mukana on tietenkin keskus­

teltu turpeen käytön hyväksyttäv_yydestä, vesistövaikutuksista ja polton pääs­

töistä.

Haitankärsijät ja turpeen teollisen käytön vastustajat osaavat nopeasti nos­

taa asian julkisuuteen. Sen vuoksi yritysten ympäristötiedottaminen on kä_ynyt entistä tärkeämmäksi. Asiakkaat on saatava puolestapuhujiksi ja asiat on osat­

tava dokumentoida, osoittaa luvuilla tai tekemisellä. Henkilöstön asenteiden on muututtava niin, että he ottavat maanomistajat ja eri sidosryhmät aktiivisem­

min huomioon. Ennalta tiedottaminen asioiden muutoksesta tai uudesta turve­

hankkeesta on tämän päivän toiminta-tapoja. Vähäinenkin tökerö käyttäytymi­

en tai luvatun tekemisen laiminlyönti kostautuvat ja laajenevat muihinkin koh­

teisiin.

Koulujen ja oppilaitosten merkitys turvetuotantoa ja sen ympäristöasioita koskevan tiedon välittäjinä on kasvanut. Tämä näk_yy kouluyhteistyön lisään­

tymisenä vuosi vuodelta. Lukuisia turveasioita selvittäviä opinnäytetöitä on tehty yhteistyössä eri oppilaitosten kanssa.

Turveteollisuuden työllistäv_yyden painoarvo on korkeista työttömyyslu­

vuista huolimatta vastauksissa yllättävän pieni. Mm. haastateltujen sidosryh­

mien vastauksissa vain muutamat ottivat työllisyysnäkökulman myönteisenä huomioon. Toisaalta työllis_yyttä ei enää pidetä itsestään selvänä hyväksynnän perustana, vaan kokonaisuutta katsotaan myös ympäristönäkökulmasta. Luon­

nonvarojen käytön suunnitelmallisuutta ja hyötykäytön jälkeen tapahtuva jälki­

en korjaamista pidetään itsestäänselv_yytenä.

Turvetuotantokuntoon valmisteltu ala vaihtelee maakunnittain (Suo Oy 1997), kuten taulukosta 48 käy ilmi.

Turvetuotanto hyöd_yntää koko maassa noin 0,7 % suopinta-alasta, mutta maakunnittain suovarojen hyöd_yntämisaste vaihtelee 0-2,6 %:iin. Suo Oy:n sel­

vityksessä on otettu huomioon 20 hehtaarin laajuiset ja sitä suuremmat hyöd_yn­ tämiskelpoiset suopinta-alat. Pienemmätkin turvevarat ovat kiinnostavia var­

sinkin pientuottajien turvevaroina. Eniten hyödyntämiskelpoisia ja jo käyttöön otettuja suovaroja on Etelä-Pohjanmaalla.

TAULUKKO 48 Turvetuotantoon hyödyntämiskelpoisen ja tuotantokuntoisen alueen osuus koko maakunnan suopinta-alasta (Suo Oy 1997).

Osuus maakun- Turvetuotantoon Maakunta Kunnostettu tur- nan suovaroista soveltuvien

soi-vetuotantoon ha _% den osuus

suo-�inta-alasta %

Pohjois-Pohjanmaa 19 105 1,1 2,7

Etelä-Pohjanmaa 11640 2,6 4,3

Pohjois-Karjala 4 822 0,9 2,3

Savo 4657 1,1 2,0

Satakunta 3 879 2,1 3,5

Keski-Suomi 3 788 1,0 2,1

Lappi 3 398 0,1 0,2

Pirkanmaa 2 472 1,2 1,5

Kainuu 2 392 0,3 0,7

Etelä-Savo 1 984 0,7 1,7

Varsinais-Suomi 1 555 1,5 3,3

Etelä-Karjala 1 278 1,4 3,1

Keski-Pohjanmaa 1 035 0,3 0,9

Kymenlaakso 698 1,1 1,9

Päijät-Häme 241 0,4 0,9

Häme 195 0,3 1,0

Uusimaa 0 0 1,3

Ahvenanmaa 0 0 0

Yhteensä 63 139

Mielipiteissä ja suhtautumisessa turvetuotantoon sekä sen haittoihin on alueel­

lista eroa. Siellä, missä elinkeino tunnetaan paremmin, asiaan suhtaudutaan sekä puolesta että varsinkin haitankärsijä- ja luonnonsuojelupiireissä selkeästi vastaan. Etelä-Suomessa, missä turpeen käyttö on vähäisempää, suhtautuminen perustuu enemmän asenteisiin kuin omakohtaisiin havaintoihin tai tietämyk­

seen.

Yleispiirteenä mielipidetiedusteluissa on se, että yhteiskunta vaatii entistä monimutkaisempaa ympäristöasioiden hallintaa. Yllättävää oli havaita maan­

omistajien keskittyvän edelleen lähinnä vesistökuormituksen hallintaan muiden lähialuevaikutusten, maisemamuutosten ja lajistomuutosten jäädessä vähem­

mälle huomiolle.

Maanomistajat olivat monissa vastauksissaan halunneet vuokrasopimuk­

sen voimassaoloaikana puuttua omaa suoaluettaan koskeviin menettelytapoi­

hin tai vaikutusten hallintakeinoihin. Tutkimuksesta ei käy kuitenkaan ilmi, kuinka asiat olivat edenneet ja kuinka työnjohto oli toiminut yhteydenottojen jälkeen. Turvetyönjohto ei yhdessäkään vastauksessa valittanut maanomistajien liiallisesta yhteydenotosta tai huomautuksista. Ilmeisesti mielipiteiden ilmai­

suihin suhtauduttiin kaikella kunnioituksella. Toisaalta joskus haittojen osoit­

taminen turveyrityksiin myös korvausten toivossa on nähtävissä, vaikka

"syntipukki" olisikin muualla ja jopa valittajan omassa toiminnassa.

Suora yhteydenotto turveyritykseen vie asioita eteenpäin. Jos maanomis­

taja ottaa yhteyttä viranomaisiin, tiedotusvälineisiin tai luonnonsuojelutahoi­

hin, yhteydenotolla on tietynlaista painostusarvoa. Turvetuottajat eivät halua julkisuudessa esiintyä ympäristönpilaajina, koska näin syntyvän kielteisen mie­

likuvan parantaminen on pitkällinen ja vaikea prosessi. Osa· maanomistajien uudesta yhteydenottotavasta selittyy vuokrasopimusten pitkällä kestolla.

Vuokra-ajan kuluessa saattaa maa vaihtaa omistajaa. Myös kaupunkilaisomis­

tajien osuus on kasvussa. Nuorilla ja enemmän koulutetuilla maanomistajilla on paremmat valmiudet suoraan toimintaan. Sen vuoksi vastuuntuntoisen ja yh­

teistyökykyisen vuokralaisen rooli korostuu entisestään turvetuottajien toimin­

nassa.

Maanomistajan hyväksynnän säilyminen vaatii turveyrityksiltä vuokra­

aikanakin jatkuvaa ja luotettavaa kanssakäymistä sekä tiedonvälitystä, lä­

pinäkyvyyttä vaikutusten raportoinnissa ja kaiken jo sovitun tai luvatun lunas­

tamista. Myös kommunikointitapoihin on kiinnitettävä huomiota, koska joista­

kin vastauksista saattoi lukea kiperän tai ylimielisen keskustelun aiheuttaman mielipiteen.

Naisten ja miesten suhtautumisessa vesistöasioiden arvostukseen oli eroja siten, että miehet arvostivat enemmän vaikutusten teknistä hallintaa, naiset taas pelkäävät muitakin vaikutuksia aiheutuvaan. Maanomistajien suhtautuminen eri jälkikäyttömuotoihin oli laaja-alaisempaa kuin turveryitysten henkilökun­

nalla. Kaikki pitivät tarpeellisena alueen viherryttämistä tai hyödyntämistä ta­

valla tai toisella.

Sidosryhmien jälkikäyttömuotojen arvostuksen ja turveyritysten vastaa­

van arvostuksen välillä on eroja. Tämä signaali ja intressiristiriita on turveyri­

tysten väistämättä huomioitava jatkossa. Muuten se tulee näkymään lupakäsit­

telyissä sekä uusien alueiden käyttöönottoon liittyvinä reunaehtoina. Sidos­

ryhmien mielipide edustaa yleistä ja muissakin mielipidetiedusteluissa esiin tullutta yhteiskunnan arvostuksen muutosta. Tiedostusvälineet vaikuttavat mielipiteisiin. Selvistä haitoista tai laiminlyönneistä joutuu helposti julkisuu­

teen. Ympäristöasioista on tullut myös viihdettä, jota median kautta levitetään koko totuutta sen kummemmin penkomatta. Silloin kriittinen mielikuva vah­

vistuu ja puolustuksen puheenvuoro jää usein heikoksi. Samalla asiasta on luo­

tu mielikuva. Suuren yrityksen ja pienen maanomistajan tai haitankärsijän väli­

nen näkemysero kääntyy usein yritystä vastaan. Tämän vuoksi myös turveyri­

tysten media.pelin osaam.inen korostuu jatkossa entisestään. f\ • .faanorrJstajat ja asiakkaat on nähtävä elinkeinon yhteistyökumppaneina, ei niinkään taloudelli­

selle toiminnalle edellytyksiä luovina tahoina. Tämä ajattelutapa vaatii yrityk­

sen, alihankkijoiden, urakoitsijoiden tai yrittäjien välistä keskustelua sidosryh­

mien mielipiteiden tärkeydestä toiminnan jatkuvuuden kannalta.

10.1 Turvevarojen kestävä käyttö Suomessa

Suomen pinta-alasta kolmannes on turvemaata. Suomen ilmasto-olot ovat soistumista edistävät. Turvevarojen hyödyntäminen on suunniteltava luonnon­

varojen kestävän käytön perusteella. Turvetuotanto oli vuonna 1998 noin 25 miljoonaa m³ ja siitä 2 miljoonaa m³ on kasvuturvetta. Merkittävä osa turve­

maista on jo ihmistoiminnan vaikutuksen alaisena. Turveteollisuus hyödyntää noin 0,7 % suopinta-alasta. Tuotantovaiheen jälkeen suopohjat pitää palauttaa vastuullisesti uuteen kasvukiertoon. Tutkimustulosten perusteella tämä on mo­

nella tavoin mahdollista.

1970-luvulla käynnistyneestä turvetuotannosta on suopohjia vapautunut jo 10 000 hehtaaria. Lisäksi lähivuosina tuotannosta poistuu noin 1 500-3 000 hehtaaria vuodessa. Tämä tarkoittaa sitä, että vuonna 2010 on suopohjaa va­

pautunut jo 40 000-45 000 hehtaaria.

Turpeen uusiutuvuudesta on viime aikoina keskusteltu sekä kansallisella tasolla, EU-tasolla että globaalisti. Tässä tarkastelen Suomen turvevarojen ja niiden nykykäytön perusteella luonnonvarojen turvalliseen uusiutumiseen pe­

rustuvaa kestävän käytön tasoa. Energiaturvetta käytetään nykyisin noin 21-23 TWh vuodessa. Turvevarojen vuotuinen lisäkasvu on tämänhetkisten tietojen mukaan ainakin noin 15,4 Mt C0₂^• Tätä määrää on pidettävä ns. kestävän käy­

tön tasona eli turvevarojen uusiutumisen "korkona". Sitä vastaava energia­

käyttö voi olla IPCC:n päästöarvojen perusteella laskettuna noin 40 TWh:n vuodessa. Koska turpeen kasvualustakäyttö sekä monikäyttö ovat kasvussa, ei koko turvevarojen kasvua voida kohdentaa energiaturpeeseen. Nykytasoisen kasvuturvekäytön kanssa energiaturvetta voitaisiin käyttää kestävällä tavalla 37 TWh.

Osa turvevaroista on sijoittunut käytön kannalta epäedullisiin paikkoihin.

Koska niidenkin turvavarojen uusiutuvuus on mukana edellä mainitussa 37 TWh:ssa, jää mahdollinen kestävä vuosikäyttö vieläkin pienemmäksi. Lisäksi suojelualueilla on myös teollisesti hyödynnettäviä turvemaita. Ne eivät ole

tur-vetuottajan käytettävissä, joten ne pienentävät vielä käyttömahdollisuuksia.

Vuositasolla tuotantomäärät voivat säistä johtuen vaihdella. Mutta kestävän käytön periaatteiden mukaan esimerkiksi kolmen tai viiden vuoden keskiarvo­

na kulutuksen pitäisi mielestäni pysyä vuosikasvun tasolla tai sitä alempana.

Joka tapauksessa nykytasolla teollinen turvevarojen käyttö Suomessa on kestä­

vää käyttöä, kun taas Ruotsia lukuun ottamatta muissa EU-maissa käyttö on jo selvästi ylittänyt kestävän käytön tason.

Suot ovat merkittäviä hiilen sitojia ja siten turvemaiden hyötykäytön ja energiaturpeen käytön vaikutus ilmakehän kaasutaseisiin on huomioitava Kioton sopimuksen mukaisissa maaraporteissa. Uusiutuvuuskeskustelussa toi­

set mielipiteet perustuvat luonnonvarojen tarkasteluun ja osa argumenteista on arvopohjaisia. Parempi olisi puhua turpeesta vain turpeena tai biomassana ja todeta sen käytön olevan kestävällä pohjalla Suomessa. Jos Suomi sitoutuu pi­

dättäytymään turpeen hyötykäytössä nykyisellä kestävällä tasolla, se pitää huomioida kaasutaselaskelmissa. Jos taas kestävä käyttö ylittyy, silloin seura­

uksena voisi olla kansallisessa päästölaskennassa huomioitava päästöosuus uu­

siutuvuutta ylittävälle osalle. Sama periaate voisi olla sovellettavissa muidenkin turvetta käyttävien EU-maiden ilmastotarkastelussa turvevarojen osalta.

Tarkastelu kestävästä käytöstä on turpeen osalta rinnastettavissa puun käyttöön Suomessa. Hiileksi laskettuna turvevaramme ovat kahdeksan kertaa suuremmat kuin puuvarat. Turvevaroja on siis puun tavoin myös teollisesti ja ympäristövaikutukset huomioiden mahdollista hyöd_yntää. Energiakäytöstä vapautuva hiilidioksidipäästö on kutakuinkin sama puulla (109-120g/MJ) ja turpeella (106 g/MJ) kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n (1996) laskentape­

riaatteiden mukaan. Jälkikäytön elinkaarianal_yysi (Mälkki & Frilander 1997) osoittaa turpeen sitovan hiiltä tuhansia vuosia, vaikkakin noin 500 vuoden jäl­

keen alkua hitaammin.

Soiden teollisessa käytössä on huomioitava suon lajistorunsaus ja luon­

nontilaisten suotyyppien säilyminen tuleville sukupolville. Luonnonsuojelu­

lainsäädäntö sekä ympäristövaikutusten arviointimenettely varmistavat, että kaikista teolliseen käyttöön otettavista turvemaista on etukäteen selvitettävä luontoarvot. Lajistoltaan arvokkaat suot jäävät teollisen käytön ulkopuolelle.

Soiden arvostus on monella tavoin kasvanut. Tämä näk_yy julkisuudessa soiden kä yttönottovaiheen ristiriita tilanteina.

Luontoarvojen säilyttämistä voidaan edistää palauttamalla suopohja tuo­

tannon jälkeen uuteen käyttöön. Suopohjat ovat puhtaita ja käyttökelpoisia mo­

neen käyttöön. Pohjamaa ja vesitalous vaikuttavat käyttömuotoihin. Suopohjilla on merkitystä kasvihuonekeskusteluun liittyvinä hiilidioksidinieluina. Suopoh­

jien tehokas kasvittaminen lisää hiilensidontaa noin kahdeksan kertaiseksi siitä mitä samat alueet pystyivät sitomaan paksuturpeisina soina. Maksiminielut syntyvät, jos suopohjia otetaan moneen eri käyttöön. Pohjamaalajitutkimukset ohjaavat jatkossa suopohjien metsittämistä, soistamista ja erikoiskäyttöjä. Suo­

pohjatkin ovat ominaisuuksiltaan yksilöitä, kuten suotkin.

Turvetuotanto on yleensä toisen vaiheen suoluonnon muuttaja, sillä 75 % vuoden 1970 jälkeen teollisesti hyödynnetyistä turvevaroista on ollut aikai­

semmin osin tai kokonaan ojitettuna. Turvepelloista jopa 0,5 miljoonaa hehtaa­

ria on muuttumina, luonnostaan metsittyneitä kankaina tai kesantopeltoina.

Turvetuotantoon on otettu 0,1 % suopelloista. Hyödyntämiskelpoisia suopeltoja on ainakin 67 000 hehtaaria eli hieman enemmän kuin nykyisin turvetuotanto­

kuntoon kunnostettua pinta-alaa. Toimenpiteitä näiden alueiden käyttöönot­

toon on kehitettävä. Teollisen tuotannon jälkeen alueet ovat edelleen viljelykel­

poisia ja lannoitejäämistä tai ilmansaasteista nykyistä puhtaampia.

Erityisesti luonnonsuojeluaktivistit ovat arvostelleet turvevarojen teollista käyttöä. Kritiikki on tarpeen, jotta teollista käyttöä suunnitellaan ja harjoitetaan luonnonvarojen riittävyys ja kulttuuriarvo huomioiden. Suoluonnon ja turveva­

roja säilyttäminen tulevien sukupolvienkin käyttöön on välttämätöntä. Sitä varten on perustettu jo laaja soidensuojeluverkosto. Jo ennen Natura 2000 -ohjelman vahvistamista soiden suojelupinta-ala oli 848 000 hehtaaria eli noin 13 kertaa laajempi kuin energiantuotantoon kunnostettu suopinta-ala. Natura 2000 -ohjelma vielä täydensi tätä pinta-alaa ja varasi suojeluun arvokkaimmat suomme. Lisäksi luonnonsuojelulainsäädännön avulla on turvattu lajistollisesti arvokkaiden biotooppien säil_yminen.

In document Turvevarojen teollinen käyttö ja suopohjien hyödyntäminen Suomessa (sivua 195-200)