Dawn Aquilina on tutkinut (2013) huippu-urheilijoiden kaksoisuraa keskittyen niihin tekijöihin, jotka mahdollistavat kaksoisuran toteuttamisen, sekä kuinka huippu-urheilu ja opiskelu voidaan yhdistää parhaalla mahdollisella tavalla. Tutkimus on haastattelututkimus, jossa käsitellään urheilijoiden kokemuksia kaksoisuran toteuttamisesta.
Tutkimushaastatteluissa on hyödynnetty narratiivista eli tarinallista lähestymistapaa, jossa urheilijat ovat kertoneet oman elämäntarinansa urheilun ja opintojen suhteen. Narratiivisen lähestymistavan vahvuudeksi voidaan katsoa se, että urheilija pääsee ääneen reflektoimaan omaa elämäänsä urheilun ja opintojen kontekstissa. Yhtä lailla urheilija pääsee pohtimaan, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet kaksoisuran toteutumiseen, ja mitkä mahdollisesti rajoittaneet mahdollisuuksia. Tätä kautta myös tutkija pääsee käsiksi niihin päätöksenteon prosesseihin, jotka vaikuttavat siihen, suorittaako urheilija kaksoisuraa vai ei. Aquilina jaottelee tutkimuksessaan kahdeksan eri tekijää tai motivaattoria, jotka esiintyvät kaksoisuran toteuttamisen taustalla. (Aquilina 2013, 374–388.) Sisällön puolesta näkisin, että nämä kahdeksan eri tekijää voitaisiin jakaa kolmeen eri luokkaan, jotka ovat opiskelu urheilun vastapainona, opiskelu urheilusuoritusta tukevana ja opiskelu siviiliuran siirtymävaihetta helpottavana tekijänä.
2.3.1 Opiskelu urheilun vastapainona
Opiskelu voidaan nähdä selkeänä vastapainona urheilun tuomille paineille. Opinnot tuovat toisenlaista sisältöä elämälle urheilun rinnalle. Keskittyminen pelkästään urheiluun voi aiheuttaa urheilijalle paineita henkisesti, jolloin opintojen kuljettaminen urheilu-uran rinnalla voi tuoda perspektiiviä ja selkeän näkemyksen siitä, että elämää on myös urheilu-uran ulkopuolella. Tasapainon löytäminen urheilun ja opintojen välillä voi myös opettaa uudenlaisia taitoja aikataulujen yhteensovittamiseen ja erilaisten haasteiden kohtaamiseen. Kaksoisuraan liittyvien haasteiden ratkaiseminen voi taas tuoda paineensietokykyä ja itseluottamusta suurempien haasteiden kohtaamiseen urheilu-uralla. (Aquilina 2013, 387–388.) Opiskelu urheilun vastapainona näkyy myös yhtenä selkeänä argumenttina omassa haastatteluaineistossani.
Vaikka ammattiurheilijat omistautuvat lajilleen kokonaisvaltaisesti, Aquilinan haastatteluissa myös tuotiin selvästi esille, ettei urheilu ole koko elämä. Vaikka intohimo urheilua kohtaan voi olla hyvin suurta ja sitä harjoitetaan ammattimaisesti ja sille annetaan runsaasti aikaa, taustalla voi myös olla ajatus, ettei koko elämää omisteta pelkälle urheilulle. Yksilöllisiä kiinnostuksen kohteita urheilun ulkopuolella voi olla lukemattomia. Kaksoisuraa toteuttamalla voi myös saavuttaa erilaisia mahdollisuuksia, koska siviiliuran puolella sosiaaliset verkostot voivat olla täysin toiset verrattuna urheilumaailmaan. (Emt., 387–388.) Näitä verkostoja voidaan hyödyntää myöhemmin esimerkiksi siviilityötä hakiessa. On kaiken kaikkiaan tärkeää painottaa urheilijoiden perusoikeutta opiskeluun, koska urheilijoilla itsellään on usein halu ja kiinnostus opiskella. Olennainen huomio on myös urheilijoiden kohtaaminen ihmisinä pelkän urheilijan sijaan. Siirtymävaihe urheilu-uralta siviiliuralle voi olla sujuvampi, kun omaa identiteettiä ei ole rakennettu pelkästään sen perusteella, millainen urheilija on ollut.
Ajanhallintaan liittyen urheilijat näkivät myös, että opintojen keskeyttäminen urheilun ja treenaamisen vuoksi ei välttämättä hyödytä urheilu-uraa, vaikka aikaa harjoittelulle jäisi enemmän. Toisin sanoen harjoittelumäärien tai -kertojen lisäämisellä ei välttämättä ole minkäänlaista merkitystä urheilusuoritukseen ja urheilu-uraan tai vaikutus on hyvin pieni.
Päinvastoin, liiallisella harjoittelulla ja urheiluun keskittymisellä voi myös olla negatiivinen vaikutus paineiden keräämisestä tai stressaamisesta johtuen. (Emt., 387–388.) Optimaalisen tasapainon löytäminen voi olla haastavaa, mutta sen löytyessä opinnot ja urheilu tukevat
toisiaan. Tässä on kyse myös jo aiemmin mainitusta priorisoinnista, eli erilaiset tilanteet tunnistetaan ja omia resursseja kohdennetaan sen mukaan.
2.3.2 Opiskelu urheilusuoritusta tukevana toimintana
Toinen kokonaisuus, jonka voi nähdä yhtenä motivaattorina urheilijoiden opiskeluun, on opiskelun positiivinen vaikutus urheiluun ja urheilusuoritukseen. Tämä voi näkyä esimerkiksi paineensietokyvyn kehittymisenä, ajattelun kehittymisenä tai opiskeluista saatujen taitojen hyödyntämisenä urheilussa. (Aquilina 2013, 388–389.) Opiskelusta on siis hyötyä jo urheilu-uran aikana, ja se helpottaa urasiirtymässä urheilu-uraa päättäessä. Kokonaisvaltainen hyöty tästä näkökulmasta katsottuna on suuri.
Erittäin tärkeänä voidaan pitää opiskeluissa karttuvia taitoja, joista on hyötyä myös urheilussa.
Koska urheilu on myös kaikkea muuta kuin pelkkä fyysinen suoritus, psyykkisillä ominaisuuksilla ja niiden kehittämisellä on myös valtava merkitys. Systemaattinen opiskelu kehittää esimerkiksi oppimiskykyä, jota voidaan suhteuttaa helposti myös urheilun puolelle.
Yhtä lailla, sekä opiskelulle että urheilulle ominaista on sitoutuminen ja pitkäjänteinen työ.
Opiskelu kehittää myös ajattelua ja kokonaisuuksien hahmottamista, joka myös voi auttaa urheilu-uralla etenemisessä. (Emt., 386.) Nämä opiskelusta saatavat taidot on helppo suhteuttaa jalkapallon kontekstiin. Oppimiskykyä vaaditaan erilaisten taktiikoiden omaksumiseen.
Jalkapallossa huipulle nouseminen vaatii systemaattista ja pitkäjänteistä työtä, motivoitumista päivittäiseen harjoitteluun ja toistoihin. Ajattelun kehittäminen ja kokonaisuuksien hahmottaminen taas auttaa sekä kentällä että kentän ulkopuolella. Halu kehittää itseään päivittäisen tekemisen kautta on oltava vahvana ja tätä opiskelu tukee. Kokonaisuuksien hahmottamisen taas ei pelkästään tarvitse keskittyä urheilusuoritukseen, vaan myös oman itsen tarkasteluun ympäröivässä maailmassa. Tällä tarkoitan nimenomaan asioiden näkemistä perspektiivin kautta, eli jalkapallon ulkopuolellakin on elämää ja muita mahdollisuuksia kehittää itseään.
Joissakin tilanteissa urheilija on myös huomannut, että saavutettavat tulokset ovat yksinkertaisesti parempia silloin, kun opiskelut ovat urheilu-uran rinnalla. Yhtä ainoaa syytä tällaiseen tilanteeseen ei välttämättä ole, vaan useat eri tekijät voivat liittyä tähän. Opintojen aiheuttama paine ja sen sietäminen voi siirtyä myös urheilun puolelle. Yhtä lailla, optimaalinen tasapaino urheiluammattilaisuuden ja opintojen välillä voi muodostua siten, että toisessa yksilö
pääsee toteuttamaan fyysistä puoltaan ja toisessa kognitiivisia taitojaan. Taustalla voi myös olla jo aiemmin mainittu vastapainon käsitys. Paineensietokyvyn kehittyminen ja harjoittaminen on myös yksi merkittävä osa opintojen ja urheilun yhdistämistä. Sekä urheilu että opiskelu vaativat suorittamista ja tenteissä tai kilpailuissa onnistumista, joten myös tästä näkökulmasta niiden voidaan nähdä tukevan toisiaan. (Aquilina 2013, 386–388.) Opinnot eivät siis vie aikaa pois urheilusta, vaan jopa päinvastoin. Osa nimenomaan hyötyy ja tarvitsee opiskelua urheilun rinnalle erilaisista syistä. On kuitenkin painotettava, että yksilön itse on löydettävä oma motivaationsa ja sopiva tasapaino urheilun ja opintojen välille. Samalla on myös syytä muistaa, että on ympäristöstä kiinni millaiseksi urheilija opintojen ja urheilun suhteen rakennettua.
2.3.3 Siirtymä siviiliuralle
Opiskelu tarjoaa myös eräänlaisen turvaverkon urheilu-uran rinnalle. Ura voi päättyä äkillisesti esimerkiksi loukkaantumiseen tai vastaavaan odottamattomaan käänteeseen. Tällaisissa tilanteissa opinnot tuovat turvallisuuden tunnetta, koska urheilu ei ole ainoa uravaihtoehto.
Elämänmuutos urheilu-uran äkillisesti päättyessä voi olla valtava. Yleensä urheilijat tiedostavat, että urheilu-uraan voi sisältyä odottamattomia käänteitä tai riskejä, joten opinnot ovat riskien hallintaa ja joissain tapauksissa opiskelulla voidaan myös varautua pahimpaan eli äkilliseen uran päätökseen. (Emt., 387–388.) Tämä riskien hallinta ja turvaverkkoajattelu tuo nimenomaan turvallisuuden tunnetta urheilijan arkeen. Urheilijat eivät välttämättä ajattele tai pelkää uran äkillistä päätöstä, koska se ei ole parasta oman psyykkisen hyvinvoinnin kannalta ja sillä on todennäköisesti huono vaikutus urheilusuoritukseen. Usein kuitenkin tiedostetaan se, että loukkaantumiset kuuluvat urheiluun ja todennäköisesti jokainen urheilija kohtaa loukkaantumisen jossakin kohtaa urallaan. Opintojen avulla voi kuitenkin jollakin tasolla häivyttää negatiiviset ajatukset uran äkillisestä päätöksestä ja tyhjän päälle tippumisesta, koska taustalla on tieto siitä, että omassa elämässä on myös muuta merkittävää meneillään.
Opiskelujen aloittaminen uran aikana voi myös helpottaa siirtymistä siviiliuralle. Tästä näkökulmasta katsottuna urheilijat saattavat pyrkiä maksimoimaan omat mahdollisuutensa työnhaussa jo heti uran päätyttyä. Koska pelkästään täysipäiväinen opiskelukin voi tutkinnosta riippuen viedä useamman vuoden, osa urheilijoista kokee sujuvammaksi urasiirtymäksi sen, että työelämään voi hakeutua heti urheilu-uran päättymisen jälkeen. (Emt., 387–389.) On myös selvää, että kaikilla ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta keskittyä pelkästään opintoihin uran jälkeen, koska elanto on tienattava. Erityisesti lajeissa, joissa tulot eivät ole kovin suuria,
säästöjä ei välttämättä ehdi kertyä urheilu-uran aikana. Tällöin ainoa vaihtoehto on siirtyä suoraan työelämään mahdollisimman pian urheilu-uran päätyttyä. Joka tapauksessa urheilu-ura loppuu jossain vaiheessa, jolloin uuden uran luominen on ajankohtaista.
Näkisin, että yksilön näkökulmasta on tärkeää valmistautua huolella uran päätökseen ja tehdä selvä suunnitelma siitä, mitä toiselta uralta odottaa. Tämä sujuvoittaa siirtymävaihetta siten, että urheilu-uraa lopettaessa aikaa ja resursseja ei tarvitse enää käyttää sen pohtimiseen, mitä työelämältä haluaa ja millaiseksi oman arjen haluaa muodostaa. Näiden pohdintojen sijasta voi keskittyä niihin toimiin, jotka mahdollistavat itselle asetettujen tavoitteiden saavuttamisen.