2 NYKYAJAN KÄSITYÖHARRASTUS
Digitaaliyhteiskunnan nopeasta muuttumisesta huolimatta, käsityö on säilyttänyt ase-mansa suosittuna harrastuksena uudellakin vuosituhannella (Kouhia 2016, 20, 30; Luu-tonen 2004, 12). Tässä tutkielmassa perehdytään käsityöharrastukseen 2000-luvun al-kuvuosikymmenten älypuhelinten valtaamassa arjessa. Vaikuttaa siltä, että koko yh-teiskunta elää ruuhkavuosia, ja kiire ja uupumus ovat ennemminkin muotia kuin vain joidenkin yksilöiden ongelmia. Alaluvuissa käsitellään käsityön merkityksiä kuin myös käsityöharrastuksen tuomaa hyvinvointia ja asemaa nyky-yhteiskunnassa.
2.1 Käsityöharrastus nykyajan kulutusyhteiskunnassa
Käsillä tekeminen on aina ollut osa suomalaista yhteiskuntaa. Ennen vanhaan käsitöitä tehtiin, koska tarvittiin erilaisia käyttöesineitä ja vaatteita arjesta selviämiseen. Teollis-tumisen myötä arjen käyttötavarat alettiin hankkia kaupoista ja käsityön tekeminen vain sen hyödyllisyyden ja välttämättömyyden takia vähitellen menetti merkityksensä.
Huolimatta asemansa menetyksestä jokaisen kansalaisen välttämättömänä taitona, kä-sitöiden tekeminen on silti pitänyt pintansa. Joillekin käkä-sitöiden tekeminen on ollut ta-loudellisesti kannattavaa, toiset ovat pitäneet käsitöiden tekemistä mielekkäänä ajan-käytönmuotona ja kolmannet ovat nauttineet käsitöiden tekemiseen liittyvästä kiireet-tömyyden tunteesta. (Luutonen 2004, 12–13; Pöllänen 2013, 217).
Käsityö on aina yhteydessä arkipäivään, sillä se tarjoaa ihmisille mahdollisuuden olla vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Lisäksi käsitöitä tehtäessä saadaan aina jotakin konkreettista lopputulokseksi. Ihatsun (2006, 20–22) mukaan edellä mainitut seikat ovat edesauttaneet käsityön säilymistä niin harrastuksena kuin ammattinakin länsimai-sessa kulttuurissa nykypäiviin saakka. Teollistumisesta huolimatta käsitöiden tekemi-nen ei ole kadonnut, sillä kyseessä on harrastus, joka muuttuu yhteiskunnan muutosten
ja trendien mukana. Toisaalta käsityö tarjoaa uusista trendeistä ja materiaaleista huo-limatta myös jatkuvuutta ja yhteyden omiin juuriin (Rönkkö 2011, 82). Töissä käytet-tävät perinteiset tekniikat ja materiaalit kulkevat uusien rinnalla sukupolvilta toisille.
Maailman muuttuessa yhä globaalimmaksi oma kulttuurinen alkuperä on tullut ihmisille yhä merkityksellisemmiksi.
Luutonen (2004, 12), Kenning (2015, 52) ja Kouhia (2016, 20, 30) toteavat käsityö-harrastuksen kasvattaneen suosiotaan aina 1990-luvun loppupuolelta lähtien. Viimeisen kahden vuosikymmenen aikaista maailmanlaajuista käsityöinnostusta on kutsuttu myös itsetekemisen aikakaudeksi, jolloin yhä useammat ovat alkaneet nauttia käsillä tekemi-sen hyvinvointivaikutuksista, tekemitekemi-sen ilosta ja itsetehtyjen tuotteiden aikaansaami-sesta. Luomisen tarve, mielikuvitus, hyötymotiivi ja uteliaisuus uutta kohtaan yhdisty-vät käsityöharrastuksessa ja käsityöharrastajissa. Taitotason kasvaessa käsitöiden te-kemisen sosiaaliset motiivit saavat myös entistä enemmin jalansijaa.
Busch ja Pazarbasi (2018, 66–67, 69) toteavat käsityön nostaneen profiiliaan viime vuosikymmenten aikana sitten teollistumisesta aiheutuneen laskusuhdanteen. Enää se ei ole ”vain” harrastus ja pientä puuhailua, vaan käsityöstä on tullut voimaantumisen ja osallistumisen sekä osallistamisen keino, jossa mukana ovat niin käsityöalan ammatti-laiset kuin paikalliset yhteisöjen jäsenetkin. Käsityöharrastuksesta on tullut vastavoima massatuotannolle. Sen avulla parannetaan omaa hyvinvointia, tullaan kuulluksi ja koe-taan vapautta toteuttaa itseään.
Globaali käsityön nousukausi on Kouhian (2016, 21–23, 25) ja Kenningin (2015, 52) mukaan yhteydessä laajempaan yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen kehitykseen, sillä kuluttamisen eettisyys on noussut entistä tärkeämmäksi ja toisaalla sosiaalisen median kehittyminen on mahdollistanut uudenlaisen jakamisen ja yhteisöllisyyden kulttuurin esimerkiksi erilaisten käsityösivustojen ja virtuaalisten ryhmien välityksellä. Suomessa käsityöt ovat Kouhian (2016, 21) mukaan olleet suosittu harrastus jo vuosikymmenten ajan, ja viime vuosikymmeninä käsitöiden suosio on pysynyt lähes muuttumattomana.
Ihatsu (2006, 22) toteaa käsityötaitojen kuuluvan kaikissa Pohjoismaissa yleissivistyk-seen. Käsityön eri tekniikat ja toteutustavat tarjoavat jokaiselle jotakin, ja käsitöitä voi harrastaa henkilön taloudellisesta asemasta riippumatta. Kouhia (2016, 23) täydentää käsitöiden harrastamisen olevan nykypäivänä ihmisen kokonaisvaltaista toimintaa, joka virkistää ja antaa henkilölle mahdollisuuden kanavoida luovuuttaan.
Kouhian (2016, 20) mukaan suomalaisten harrastajien into on viime vuosikymmeninä kohdistunut huonekalujen valmistukseen, erilaisiin puutöihin sekö muun muassa auto-jen ja soitinten rakentamiseen ja korjaamiseen, kun miehet ovat kiinnostuneet puu-töistä ja pienesineiden rakentelusta. Kuitenkin käsityön suosituin muoto Taitoliiton (2018) mukaan, sekä aktiiviharrastajien että valtakunnallisten panelistien parissa, on yhä edelleen lankatyöt, eli neulominen ja virkkaaminen.
Taitoliiton Taloustutkimuksella teettämään kyselyyn vastanneista suurin osa oli naisia, mikä vaikuttanee saatuun tulokseen. Aktiiviharrastajista 88 % neuloi tai virkkasi vähin-tään 1-3 kertaa viikossa, myös pääosa neulomista tai virkkaamista harrastavista pane-listeista teki sitä vähintään kerran viikossa. Neulomisen ja virkkaamisen vankasta ase-masta huolimatta käsityöharrastamisen into on kuitenkin laskenut juuri perinteisten naisten käsitöiden osalta, kuten neulomisessa, virkkauksessa, nypläämisessä ja ko-ruompelussa. (Kouhia 2016, 20; Taitoliitto 2018.)
Mason (2005, 262) ja Kouhia (2016, 30) toteavat käsityömyönteisyyden juurtuneen laajasti materiaaliseen kulttuuriin. Yhä useamman ihmisen tavoitteena on elämän hi-dastaminen ja henkistyminen, joihin käsitöiden harrastaminen tarjoaa oivan mahdolli-suuden. Käsityöt ovat harrastajilleen samanaikaisesti voimavara kuin myös tapa ym-märtää niukkenevien resurssien maailmaa sekä kyvykkyyttä toimia ja tulla tietoiseksi omasta taidostaan tekemisen kautta.
Taitoliiton kyselyn (2018) mukaan käsitöitä harrastettiin eniten siksi, että ne rentoutta-vat. Käsitöiden tekeminen koettiin myös palkitsevaksi, kun valmiista työstä saatiin on-nistumisen tunteita. Nuoremmat vastaajat painottivat kyselyssä käsityön osalta uuden oppimisen tärkeyttä. Toisaalta varsinkin alle 35-vuotiaat kyselyyn vastaajat eivät olleet harrastuksessa kovin pitkäjänteisiä. Uusista töistä ja työtavoista innostuttiin helposti, mutta työt tuli saada nopeasti valmiiksi.
Kuten Taitoliiton (2018) teettämä kyselykin osoittaa, käsityöstä on tullut yhteiskunnan muuttumisen myötä viihteellisempää. Tämä on havaittavissa muun muassa yhä ylei-sempänä sekatekniikkojen käyttämisenä ja perinteisten käsityömenetelmien rajojen rikkomisena, Ihatsu (2006, 25) toteaa. Kansantaide ja korkeataide sekoittuvat, samoin kuin eri historialliset ajanjaksot ja tyylisuunnat kulttuureista ja yhteiskuntaluokista pu-humattakaan. Käsityö voidaan nähdä populaarikulttuurin tapaan viihteenä, kun se on muuttunut arjen välttämättömyydestä harrastajan omaksi iloksi tehtäväksi puuhaksi, jossa pääsee myös toteuttamaan itseään.
Masonin (2005, 266) mukaan käsityöharrastus tarjoaa mahdollisuuden yhteisön tai per-heen yhteisille käsityöprojekteille. Monet harrastavatkin käsitöitä nykypäivänä erilai-sissa kerhoissa, ja töitä jaetaan esimerkiksi Facebookin erilaierilai-sissa käsityöryhmissä, Ra-velryssa ja Instagramissa Kouhia (2016, 27) ja Vilhunen (2018, 128) toteavat. Ihatsu (2006, 25–26) kuitenkin esittää, ettei kerhoissa pääasiallinen tarkoitus ole välttämättä työn tekeminen ja itsensä haastaminen, vaan sosiaalisten kontaktien hakeminen ja viih-tyminen.
Toisaalta käsitöitä tehdään kuitenkin edelleen myös yksin ja hiljaa, kuten Kouhia (2016, 27) ja Pöllänen (2006, 72 ja 2015b, 66) toteavat. Käsitöitä tehdään sekä vapaa-ajalla että omalla ajalla Saloheimo (2004, 21–22) täydentää. Vapaa-aikana ollaan vapaita työstä, mutta silloin täytetään usein toisten tarpeita. Sen sijaan oma aika on varattu vain itselleen ja omille yksilöllisille kiinnostuksen kohteille. Kotoilu, jossa kotona jouti-laasti puuhaillaan jotakin (esimerkiksi tehdään käsitöitä) on muodostunut vastapainoksi kiireiselle työntäyteiselle arjelle. Nuorempi harrastajasukupolvi on kiinnostunut kotiin ja kotiympäristöön liittyvistä aktiviteeteista, kuten käsitöistä, korjaamisesta ja perintei-sistä kotitöistä juuri kotoilun myötä. Kotoilu koetaan keinoksi löytää harmoniaa ja itse-ään toteuttavaa sisältöä elämitse-ään. Busch (2012, 451–452) huomauttaa kuitenkin kotoi-lun ja tee-se-itse -mentaliteetin (DIY) nostaneen pintaan myös käsityöharrastukseen ja suunnitteluun liittyviä epäkohtia muun muassa vapaa-ajalla tehtävästä ilmaisesta työstä. Tavaratalot myyvät itsekoottavia huonekaluja DIY-hengessä, ja käsityöyrittäjät etsivät testineulojia tai kaavatestaajia harrastajien joukosta, jotka eivät varsinaisesti saa korvausta käyttämästään ajasta. Toki tällainen toiminta on vapaaehtoista, mutta se samalla ”vie” mahdollisesti jonkun toisen työpaikan.
Vaikka moni tekeekin käsitöitä yksin kotonaan, on valmiiden töiden jakaminen esimer-kiksi sosiaalisien median alustoille monille käsityöharrastajille tärkeää (Kouhia 2012, 37). Vilhunen (2018, 128, 131–132) täsmentää, ettei tärkeää ole vain omien töiden näyttäminen muille, vaan sosiaalisen median ja blogien kautta saadaan esimerkiksi ajantasaisin tieto uusista käsityötrendeistä, keskustellaan eri tekniikoista ja saadaan neuvoja sekä haetaan apua ongelmallisissa tilanteissa käsityötä tehtäessä. Sosiaalisen median alustat, joissa on mahdollista nähdä valmiita töitä ja seurata muiden harrasta-jien työskentelyä tuovat itsevarmuutta ja uskoa omiin kykyihin. Toisten töistä saadaan ideoita ja mallia omaan työskentelyyn (Busch 2012, 444), ja ne innostavat jatkamaan omaa tekemistä. Motivaatio saada työ valmiiksi kasvaa, kun se halutaan saada muiden virtuaalisen käsityöyhteisön jäsenten nähtäville.
Vilhusen (2018, 137) mukaan virtuaaliyhteisöihin kuuluvat käsityöharrastajat järjestä-vät tapaamisia myös reaalimaailmassa. Käsityöharrastajat kokevat tapahtumat tärke-äksi osaksi harrastustaan, kun pääsee tapaamaan kasvotusten virtuaalisen käsityöyh-teisön jäseniä. Mitä aktiivisempi käsityöharrastaja on erilaisissa internetin käsityöyhtei-söissä, sitä tärkeämmäksi hän kokee myös reaalimaailman tapaamiset. Varsinkin maa-seuduilla ja pienemmillä paikkakunnilla asuvat harrastajat kokevat tärkeäksi käsityö-harrastuksen mukanaan tuoman virtuaalisen yhteisöllisyyden, kun omasta lähipiiristä ei välttämättä löydy muita saman henkisiä harrastajia, ja esimerkiksi kansalaisopiston kä-sityökursseja on harvakseltaan, tai ne sijaitsevat pitemmän matkan päässä.
Ihatsu (2006, 27) toteaa lähes kaiken mahdollistavan virtuaaliteknologian haastavan käsityön konkreettisuutta yhä enemmin 2000-luvun kuluessa. Käsin kosketettavuus ja työn materiaalinen tuntuma ovat käsityön vahvuuksia, jotka tarjoavat yhteyden reaali-maailmaan kaiken virtuaalisen ja abstraktin keskellä – käsityön tekeminen tarjoaa mah-dollisuuden pysähtyä kaiken kiireen keskellä. Busch (2012, 444–445) kuitenkin huo-mauttaa virtuaalisuuden myös omalta osaltaan rikastuttavan nykyajan käsityöharras-tusta, kun ohjeita ja esimerkkitöitä on entistä helpommin saatavilla internetin yhteisöl-lisistä vaikutuksista puhumattakaan.
Mason (2005, 262, 265), Pöllänen (2006, 76 ja 2013, 219) ja Taitoliitto (2018) toteavat-kin käsityön pystyvän hyvin vastaamaan 2000-luvun alkuvuosikymmenten haasteisiin.
Se on edelleen suosittu harrastusmuoto muuttuvine trendeineen, kuitenkaan perinteitä unohtamatta. Tapa oppia käsitöitä muuttuu osittain digitalisoitumisen mukana, mutta myös perinteinen harjoittelu pitää pintansa, sillä tiettyjä asioita ei voi oppia kuin itse tekemällä. Koska harrastus mukautuu ja joustaa eri elämänvaiheiden mukaan, käsityö tarjoaa tekijälleen juuri hänelle sopivan haasteen joko iloista stressiä tuottavana ositet-tuna käsityönä tai sitten kokonaisen käsityön mukaansa tempaavana flow-kokemuk-sena. Käsityöharrastus tarjoaa mahdollisuuden viettää aikaa yksin omien ajatusten kanssa, mutta myös kokea yhteisöllisyyttä ja vahvistaa omaa minäkuvaa (Luutonen 2004, 14–15).