Toinen kehollinen työskentelytapa, jota käytän paljon on käsin tikkaaminen. Koska monet materiaalit olivat vanhoja vaatteita, tuli niiden kiinnittäminen käsin luontevasti osaksi prosessia. Eri palojen yhdistäminen muuttui rutiininomaiseksi ja keholähtöisemmäksi prosessin edetessä tarkoittaen sitä, että tekeminen ei tarvinnut aktiivisesti mielen läsnäoloa tehdessä. Tätä kuvataan myös hiljaiseksi tiedoksi (tacit knowing), joka tarkoittaa sanallistamisen ulkopuolella olevaa yleensä elettyyn elämään perustuvaa kokemuksellista tietoa tai taitoa (Varto 2017, Groth 2017).
Esimerkiksi samettinen takki ja valkoiset neulehousut muotoutuivat hiljaisen tiedon, käsin tekemisen kautta. Samettitakkiin oli yhdistetty kaavoittamista ja vapaampaa käsin tikkaamista, kun taas valkoisten housujen olemus muotoutui paljolti suhteessa tikkaamisen aktiin. Aloitin housut leikkaamalla ne vanhasta hameen palasista niin, että saumoja tuli mahdollisimman vähän.
Kangas ei kuitenkaan riittänyt ja kuukausien kuluessa yhdistin toista materiaalia, leikkelin ja tikkasin housuja enemmän, kunnes ne näyttivät valmiilta.
Tikkaaminen on myös hidasta ja yksinkertaista liikettä sisältävää tekemistä, joten sen suhde toiminnallisuuteen ja ajatteluun poikkesi muista työskentelytavoista.
Ongelmanratkaisun ja tietämisen näkökulmasta tuotteet muotoutuivat hitaasti tekemisen kautta, ja kehollisesti. Kojonkoski-Rännälin (2014, s. 23) esimerkki käsin tekemisestä kuvaa hyvin käsin tikkaamiseen liittyvää harhailevan mielen ja työskentelevän kehon suhdetta: “Mutta vaikka käsityön tekijä usein ‘kadottaa itsensä tekemiseensä´, ja rationaalinen ajattelu on hetkittäin poissa tilanteesta, on hänen kuitenkin helppo tarvittaessa palata takaisin rationaaliseen ajatteluun. Juuri tämä edestakaisliike rationaalisesti ohjatun tekemisen ja tietyllä tavalla kuin itsestään soljuvan tekemisen
välillä ruokkii ihmisen ajattelua ja synnyttää uusia ideoita. Kun mieli on tekemistä täynnä, ja rationaalinen ajattelu on väistynyt, tekijällä on mahdollisuus kuunnella ‘mietiskelevää kehoaan’. “ Hitaasti tekeminen mahdollistaa havainnon ja mietiskelyn työn suunnasta.
39
Leikkaaminen
Kaavoituksessa ja kankaan leikkaamisessa ajauduin käyttämään tapaa, joka oli osittain suunniteltu ja osittain kehon impulsseja hyödyntävä. Yleensä päätän etukäteen millainen vaate kankaasta on tulossa, ja kaavoitan kappaleet. Leikkuuvaiheessa leikkaan osan vaatteesta kaavan mukaan, ja osan en. Kuuntelen kehoa ensimmäisen persoonan näkökulmasta, miltä leikkaaminen tuntuu ja mihin suuntaan tekisi mieli leikata. Yleensä lisäsin leikkuuvaiheessa yli jääneitä paloja vielä vaatteen helmaan kuten housuissa ja samettitakissa, jolloin vaatteen lopullinen muoto syntyy toiminnan kautta suunnittelemalla.
Värjääminen
Pohdin kehollisen tiedon roolia myös värjäys- ja kankaanpainantaprosessissa.
Värjään osittain kotona dyloneilla ja hibiskuksen kukilla ja teen printtipainannan koululla. Koululla punnitsen ja mittaan värejä ja kangasta grammojen tarkkuudella, mutta kotona värjäysprosessi on paljon orgaanisempi, ja tapahtuu muuhun tekemiseen lomittuneena. Vaikka en mittaa käyttämiäni värejä grammoissa, tapahtuu mittaaminen hyödyntämällä tietynlaisia liikeratoja. Ajattelen mielessäni haluamaani värin intensiteettiä ja heilautan “summissa”
värijauheen sankoon. Kädenheilautus, jolla värijauhe tipahtaa on kuitenkin aina samankaltainen ja käyttämäni mittayksikkö, vaikka se onkin liike eikä samalla tavalla mitattava kuin gramma. Heilautuksien määrä ja laatu vaihtelevat halutun sävyn, kankaan materiaalin ja painon mukaan. Vaikka en ole kirjannut mitään ylös, minulle on kertynyt kehollista tietoa siitä, mihin materiaaleihin tarttuu hyvin, mitkä jäävät laikukkaiksi ja millaiset eri sävyt sopivat yhteen.
Järjesteleminen
”10-15% aikuisista kuulee ääniharhoja.
Taustahäly, valkoinen kohina, ja kodin elektroniikan äänet tulkitaan mielessä ääniksi. Juuri nämä pyrkimykset muuttaa merkityksetön merkitykselliseksi, osoittaa järjestys kaaoksessa ja erottaa viesti näyssä ovat perusinhimillisiä.” (Krohn, 2003, s.68) Tätä itsekin teen, järjestelen kaaosta ja näin yritän löytää merkityksiä ja yhteyksiä ja harmoniaa sattumanvaraisten asioiden keskeltä. (Päiväkirja 2.2.21)
Somaattinen hahmottaminen näkyy oman vartalon käyttämisen lisäksi myös materiaalien järjestelemisellä. Koska koskeminen auttaa minua hahmottamaan ympäristöä, alan hyödyntää sitä myös koskemalla materiaaleja fyysisesti mahdollisimman paljon. Minulla on rekki, johon kokoan mahdollisia materiaaleja erilaisiksi kokonaisuuksiksi koko prosessin ajan. Laittamalla löytämiäni materiaaleja vierekkäin pyrin hahmottamaan miten eri materiaalit toimivat kokonaisuuksina ja missä suhteissa, ja millaisia kokonaisuuksia materiaaleilla voisi saada aikaan.
Rekin lisäksi järjestelen, yhdistelen ja siirtelen materiaaleja. Neulaan ja ripustan niitä eri paikkoihin. Järjestelemällä asioita keskenään mieli pyrkii löytämään yhteyksiä, järjestystä, kauneutta ja harmoniaa.
Siirtämällä, pinoamalla ja järjestelemällä asiat hahmottuvat. Järjesteleminen perustuu siihen, että näen miten asiat ovat suhteessa toisiinsa, mutta samalla hahmotan kinesteettisesti millainen materiaali on. Se on ajattelua, joka tulee esiin toiminnan kautta:Neulehousuista puuttuu takalahje, koska kangas on loppunut.
Olen miettinyt muutaman viikon siihen sopivaa kangasta. Oikea kangas tulee verkkokassista, joka on riippunut aivan silmieni edessä seinällä koko ajan. En vain ollut tajunnut sitä ennen kuin otin sen käteeni. (Päiväkirja 7.3.21).
Toiminnan vaikutus vaatesuunnittelun prosessiin koski ruumiillisen taidon
havainnointia, kehon kuuntelemista sekä kosketusaistin tuomaa tietoa. Kehotietoisuus nostaa esiin yhteyden aikaisemmin tiedostamattomaan tietoon, joka nousee ensimmäisen persoonan kokemuksesta suhteessa vaatteeseen, kosketusaistista sekä oman kehon kuuntelemisesta.
Merkittävin toiminnan tuoma tietämys oli muotoilu oman kehon päälle, johon kerrostui paljon tunnepitoista ja somaattista tietoa.
Tietoa vaatteesta päällä elettynä: Mikä tuntuu hyvältä, ja mitä ominaisuuksia vaatteessa pitää olla? Tätä kokemusta painotetaan myös somaattisessa suunnittelussa, jossa uskotaan, että kokonaisvaltainen lähestymistapa mahdollistaa merkityksellisemmän yhteyden suunnittelijan ja suunniteltavan tuotteen välillä (Höök ym., 2018). Ensimmäisen persoonan näkökulmasta aloin hahmottaa ensimmäistä kertaa millaisia vaatteita haluaisin tehdä ja miksi. Vaatteiden toiminnallisuus ja liikkuvuus nousivat tärkeiksi suunnittelun lähtökohdiksi. Esteetön liikkuminen on olemiselleni tärkeää, ja vaatteiden on myös
43 mahdollistettava se. Fenomenologisesti
ajateltuna vaate tukee olemista maailmaa kohti. Luen Miia Kankimäen Naiset, joita ajattelen öisin. Se kertoo historian aikana eläneistä unohdetuista voimanaisista:
tutkimusmatkaajista, maalareista ja kirjailijoista. Valkoinen silkkipaita alkaa valmistua pikku hiljaa. Sen ja Kankimäen kirjan myötä alkaa malliston päämäärä hahmottua vähän. Kaikkein eniten haluan kauniita liehuvia, vaatteita, joissa voi vaeltaa maailman halki. (Päiväkirja 10.1.21).
Vaatteita kokeilemalla hahmottuu ajatus kokemisen ja liikkumisen tärkeydestä.
Vaikka lukeminen vaikutti ajatteluuni, väitän, etteivät vaatteiden tekemisen intentiot olisivat avautuneet ilman kehollista kokemusta vaatteesta, sen silkkisyydestä ja liehuvuudesta omalla ihollani.
Yleisesti kehon ja toiminnan havainnoiminen on vaikuttanut luottamuksellisempaan suhteeseen suhteessa
kehoon ja sen toimintaan. Luottamukseni siihen, että on myös muita tietämisen ja ymmärryksen tasoja, jotka ilmenevät vain kehollisella tasolla. Kuten tunnekokemuksen yhteydessä myös toiminnassa esteettisen herkkyyden lisääntymisen myötä opin hyödyntämään kehon kuuntelemista ja toimimaan sen mukaan. Esteettinen herkkyys ja luottamus keholliseen tietoon mahdollistavat myös uusien toimintatapojen kehittämisen kehon viestejä kuuntelemalla.
Toiminnan vastuullisuuden ulottuvuudet liittyvät tekemisen kautta muodostettuun suhteeseen materiaaliseen maailmaan, omien tunnekokemusten integrointiin sekä fenomenologisesti rakennettuun merkityksellisyyteen (Wendhack, 2019;
Kojonkoski-Rännäli, 2014). Toiminnassa keskeiseksi nousee väistämätön suhde toiminnan kohteeseen ja sen rakentama merkityksellisyys. Yhdessä prosessoitujen tunnekokemusten kanssa toiminnassa syntyneet vaatteet muodostuvat väistämättä itselle tärkeiksi niin tekemisen kuin terapeuttisen ulottuvuuden kautta. Merkitystä ja vaatteen käytettävyttä lisää omaa kehoa ja sen tarpeita huomioiva suunnittelu. Vaatteet tyydyttävät funktionaalisia, emotionaalisia ja esteettisiä tarpeita, täyttävät ne myös pitkäikäisyyden, ajallisen kestävyyden ja merkityksellisyyden kautta vastuullisuuden periaatteita.
5.4. Vuorovaikutus
Olemme ekosysteemiin kuuluvia organismeja, jotka ovat yhteydessä toisiinsa tyhjyyden keskellä leijuvalla planeetalla.
Kaikki tässä maailmassa olevat asiat ovat limittyneet toisiinsa hämmästyttävillä tavoilla, ja silti kuvittelemme itsepintaisesti olevamme yksilöllisiä toimijoita. Albert Einstein kutsui modernia käsitystä ihmisten erillisyydestä ikään kuin tietoisuuden aiheuttamaksi optiseksi illuusioksi.” (Pollan, 2021, s. 37)
Esteettisesti miellyttävät asiat tällä hetkellä:
-herkät heinät, pienet oksat, joissa on tosi pieniä käpyjä
-ohut silkki -läpinäkyvyys -kapeus
-harmaa sunnuntaiaamu jolloin tietää, että ulkona on kosteaa, vaikka ei katso ulos
- - -läiskät ja haaleat virheet -peitetyt virheet, jotka näkyvät -hiljaisuus
-tyhjyys -tylsyys -päikkärit
-Hilma Af Klint. Se, että joku on yrittänyt taltioida maailmankaikkeuden muodoiksi ja onnistunut siinä.
-feminiinisyys -epämääräisyys -nukkuminen viileässä -meditointi viileässä
-suru, joka johtaa itsestä huolehtimiseen -märät tummuneet puut
-sulavan lumen tuoksu
-vähän helpompi olo (Päiväkirja 15.3.21) Mahdollisuus ainoastaan kerätä kiviä, ei valmistaa niitä. (Pekkanen, 2019, s. 19) (Päiväkirja 24.9.20)
Vuorovaikutus oli yksi tärkeimpiä elementtejä työskentelyssä. Se kietoo yhteen somaattisen suunnittelun periaatteita sekä henkilökohtaista vastuullisuutta.
Vuorovaikutus näkyy työssä ajatuksena, että oma työskentely on aina intersubjektiivista, ja pyrkii tekemään näkyväksi ympäristön osan omassa ajattelussa ja työskentelyssä.
Aina vuorovaikutus ei ollut yksiselitteisesti purettavissa osiin ja kielellistettävissä, usein se tuli tilanteista tai hetkistä, jotka eivät kuitenkaan olleet selkeitä malliston lopputulokseen vaikuttavia tekijöitä.
Kaikista ei osannut kirjoittaa, ei huomannut tai ei tiennyt mitä ne merkitsevät psyykeen, työskentelyn tai malliston toteutumisen
kannalta.
Selkeimmin vuorovaikutus ilmeni kuitenkin suhteessa löydettyihin materiaaleihin, ajatuksia laajentaviin kirjoihin sekä toimintaan tai ajateluun vaikuttaneisiin ihmissuhteisiin. Näiden lisäksi kontrollista luopuminen, havainnon ja virittäytymisen merkitys sekä materiaalin kuunteleminen olivat merkittävimpiä kehotietoisuuden tuomia huomioita vuorovaikutuksessa.
Ensiksi avataan kehotietoisuuden herättämiä ajatuksia yrittämisestä ja kontrollista, jonka jälkeen käsitellään vuorovaikutusta situationaalisuuden ja käsitteen minimal inertia kautta. Yleisesti vuorovaikutukseen liittyy olennaisesti toiminta, jonka kautta vuorovaikutus maailmaan ilmenee.
Vuorovaikutus hyödyntää somaattisen suunnittelun hidastamista ja ensimmäisen persoonan näkökulmaa. Vuorovaikutukseen kytkeytyy myös henkilökohtaisen vastuullisuuden käsite, jossa kehotietoisuus nostaa esiin vuorovaikutuksen ja vastuunkantamisen teemoja.