Häiden, ristiäisten ja hautajaisten väestöllistä, taloudellista ja kirkollista
puol-ta on selostettu tämän teoksen asianomaisissa luvuissa. Tässä yhteydessä on ai-heellista lyhyesti vielä mainita niistä luonteenomaisista piirteistä, joita näiden juhlien viettoon Huittisissa liittyi.
Kun seurustelusta, kihlauksesta, kuulutuksista ja vihkimisestä oli selvitty, koitti nuorelle parille elämän kohokohta.
Häiden tavallisin pitoaika oli Huittisissa ajanjaksona 1751—1800 lokakuu, sitä seurasivat kesä- ja joulukuu. Vähiten pareja kävi papin edessä tammi- ja elo-kuussa. Viisikymmenvuotiskautena 1801—50 olivat vähiten suositut avioitumis-kuukaudet samat, mutta käytetyimpien järjestys muuttui. Se oli joulu-, kesä- ja lokakuu. Maatalouden työrytmi vaikutti avioliittojen ajoittumiseen. Lokakuuhun mennessä oli korjuu- ja puintityöt saatu loppuvaiheeseen. Silloin oli tullut hetki ajatella pirttiviljelystä. Palvelusväelle alkoivat tällöin muutto- ja vapaaviikot,
jolloin sen solmimien avioliittojen määrä kaksinkertaistui.1
Hääiloa ei pystynyt himmentämään sekään, että kohtalaisen moni oli jo
mak-sanut ja yhtä moni tuli maksamaan sakot salavuoteudesta, ennenaikaisesta avio-sängyn käytöstä. Häät olivat ainakansanjuhla. Oli yleistä, että niihin tultiin kuok-kimaan. Jo vuoden 1654 piispantarkastuksessa määrättiin niitä sakotettaviksi,
jotka omin luvin työntyivät häihin, ristiäisiin tai hautajaisiin.2 Samasta asiasta huomauteltiin pitkin 1700-lukua ja pitäjänkokouksessa v. 1850 määrättiin 50 hopeakopeekan sakko sille, joka tunkeutui kutsumatta häihin.3 Kaikki saivat syödä ja juoda. Ison vihan jälkeen1722 oli Hanhikoskella järjestetty joulunaniin rajut häät, että lähes koko juhlaväki jäi saapumatta kirkkoon seuraavana
sun-nuntaina. Rovasti ei kuitenkaan vienyt asiaa maallisen tuomioistuimen eteen, koska rikkojat lupasivat hyvitykseksi vapaaehtoisen rahalahjan kirkolle. Samoi-hin aikoihin oli tapeltu Kukonharjassa pidetyissä häissä.4 Nämä tapahtumat
oli-vat vain vanhaa suomalaista traditiota.
Juhlat tulivat kalliiksi. Rovasti Nils N. Idman kirjoitti 1753 seurakunnastaan;5
"Vieraspidoissa on tuhlaavaisuus ehtinyt jo niin pitkälle, kuin se näyttää voivan rah-vaalla ehtiä, ja se on siten paljon tuntuvampaa, kun köyhä kilpailee rikkaan kanssa suuruu-tensa osoittamisessa. Se että rahvas laskee sukuunsa kaukaisetkin, nostaa vieraiden määrän häissä ja hautajaisissa lukuisaksi. Sellainen tilaisuus ei voi sujua ilman, että vähäiselläkin talonpojalla on 60;een, 80:een tai 100:aan henkilöä kutsuttuja vieraita, jotka iloitsevat 4 ä 5 päivää kaikessa ylenpalttisuudessa, varsinkin juoden. Sen lisäksi on häissä tapana
mor-siamen jakaa kullekin vieraalle niin sanottuja morsiuslahjoja, niihin sisältyy 4 å 5 kyynä-rää palttinaa ja sukkapari. Tätä vastaan vieraat taas tekevät hänelle lahjoituksen käteisenä rahana, jolloin morsian saa tosin käsirahaa, vaikka lahjat tulevat tuskin koskaan makse-tuksi niiden oikean arvon mukaisesti. Mutta morsiamen vanhempien täytyy kärsiä vahinko, minkä vuoksi talonpojat kutsuvatkin yleisesti tyttäriään talon hävittäjiksi eikä syyttä, sillä kun tyttö on ehtinyt 10 vuoden ikään, hän alkaa koota itselleen morsiuslahjoja, joiden hankkiminen on hänen ainoa tehtävänsä siihen asti, kunnes hänet naidaan. Ja kun hän sitä paitsi välittää tuskin lainkaan talon töistä, täytyy vanhempien aitastaan lisätä sekä ainetta että työpalkkaa, jos ei aina tietoisesti, niin kuitenkin tietämättään. Tällöin itsellisnaiset saavat erinomaista ansiota kehruusta ja sukkien kutomisesta. Työpalkka ei siedä mitään tinkimistä, varsinkin kun se on maksettava salaa, vaan se nousee tavallisesti korkeammak-si, kuin itse tavaran arvo on. Pysyvä kokemus osoittaa, että talonpoika vaurastuu, mitä useampia poikia hänellä on, mutta hänen hyvinvointinsa heikkenee paljon silloin, kun hä-nellä on monta tytärtä. Sillä vaikka ei oteta lukuun sitä vajausta, mikä hänelle koituu tilan viljelyssä tytärten omista toimista, niin tulee kunkin tyttären avioituminen muualle hänelle kyllin kalliiksi ja kuluttavaksi moisena kestityksenä, koska silloin saadaan mieluum-min liian pienen kuin liian suuren laskelman mukaan
Kuparirahaa 350 kyynärää palttinaa ä 1 talari 350:—
70 paria sukkia ä 1 talari 16 äyriä 105:— 70 henkilön kestitys vähintään
3 päivää ä 1 talari 210:—
Talaria 665:—
Kun nyt talonpojan sen lisäksi mitä vaatteisiin ja myötäjäisiin kuluu on pakko vain vahingollisen tavan johdosta panna kunkin tyttären häihin 600 ä 700 kuparitalaria
ja usein paljon enemmänkin, voi seurauksena olla vain hänen köyhtymisensä.”
Tuo 600—700 kuparitalaria ei ollut lainkaan mikään mitätön summa häiden hinnaksi. Sillä olisi saanut neljä hevosta tai 40—50 tynnyriä rukiita. Rovasti Id-man oli oikealla asialla, kun hän koetti ylellisyysasetukseen vedoten panna sul-kua pitokilpailulle. Kun hän ei tässä täysin onnistunut, syy ei ollut hänen. Vielä
1800-luvulla tunnettiin pitäjän tyttäret talonhävittäjän nimellä.6 Morsian ei kui-tenkaan enää 1800-luvulla jakanut yhtä runsaskätisesti lahjoja kuin ennen. Tapa oli lakastunut. Kuitenkin hääväki tiesi, että kappale, jonka pelimanni viulustaan viritteli heti vihkimisen jälkeenoli: ”Kohta saaran, kohta saaran juusto ja kak-koo’V
Varpaisia oli totuttu tarjoamaan ristiäisissä. Lapsi pyrittiin ottamaan kirkon yhteyteen mahdollisimman varhain, koska hän oli kastamattomana altis maail-man pahuudelle. Kummit valittiin huolella. Oli lapselle onnellista, jos hänelle
saatiin suostutelluksikastetodistajat paremmista perheistä, sillä kummien ominai-suuksien uskottiin siirtyvän lapseen. Ristiäiset eivät olleet paljon pienempi
kan-Näillä helpotettiin emännän työtä: ämmänränget vesiämpärin kantamiseen (ylh.) ja maitovalakka, jolla kannettiin selässä maitokannua.
Huittisten pitäjänmuseosta. Valok. Satakunnan museon kokoelmat.
sanjuhla kuin häätkään. Moninaisenruuan ja juomanaiheuttamiavatsa- ja oman-tunnonvaivoja, voitiin keventää yksinkertaisella keinolla; annettiin ropo tilaisuu-dessa pitäjän vaivaisia varten kerättyyn armolahjaan.
Hautajaiset rinnastettiin kirkollisena juhlana edellisiin. Kuolema usein kolkut-teli tullessaan. Lähtevän omaiset kokoontuivat viimeisen vuoteen äärelle, lähim-mät naapuritkin olivat mukana. Kun kuoleva oli ottanut viimeisen syvän hen-käyksensä pitkää matkaa varten, hänen silmänsä painettiin varovasti kiinni ja avattiin uuninpellit, jotta vainajan henki olisi päässyt tielleen. Veisattiin virsi.8
Ruumis pestiin ennen jäykistymistä ja puettiin puhtaisiin ja valkeisiin vaat-teisiin. Jyväaitan alta kaivettiin esiin yhdestä honkalaudasta veistetty ruumislauta.
Lapset oli peloteltu menemästä sitä ronkkimaan. Lautaa lainattiin tarpeen tul-len naapureihinkin.9 Sille asetettu vainaja vietiin riiheen arkkuunpanoa odotta-maan.
Hautajaisten valmistelut kestivät viikkotolkulla. Ihmisiä tuli surutuvan täy-deltä. He saivat olutta. Arkku kannettiin sisälle. Sen äärelle kokoonnuttiin
vei-saamaan, itkemään. Ylistettiin kuolleen elämäntaivalta ja ansioita, saatiin nau-kut, toisetkin ja kiiteltiin enemmän. Vihdoin arkku kannettiin hevospeleihin ja lähdettiin tien täydeltä kirkolle. Sen tapulin näkyessä kellot alkoivat soida ja ku-mista. Kulkiessa yhdyttiin virteen. Arkku pääsi kirkonkäytävälle ja peitettiin seurakunnan yhteisellä paarivaatteella. Pappi piti kauniin ja kyyneliin liikuttavan ruumissaarnan. Kaukaisemmatkin sukulaiset tapailivat hameenhelmaa tai pyyh-kivät vaivihkaa etusormen syrjällä silmänurkkaa. Oli katumuksen ja tuonpuo-leisen odotuksen korkea hetki.
Kirkolta ajettiin joutuin takaisin surutaloon, joskus kilvan kanssa. Oli pito-jen vuoro.
Talollinen Erkki Toikko Rieskalasta esitti 1739 seuraavan luettelon tyttä-rensä hautajaiskuluista, tilaisuudessa oli ollut läsnä yli kaksikymmentä henkilöä:10
Oluttavarten tynnyri maltaita jahumalat 12:16 kuparitalaria Paloviinaa varten 20 kappaa viljaa 8: „
Leipää „ 15 „ „ 7:—
Teurastettu nuori nauta 8:16 „
„ 2 lammasta 4:16 „
Sianruhosta 3:16 „
Puoli leiviskää suolalohta 3:24 „
Puoli „ suolasiikaa 2:— „
Kuusi markkaa voita 1:22 „
Kappalaisen käynneistä sairaan luona 1:16 „
„ saarnasta 12:— „
Veisuusta maksettu 2:28 „
Testamentista 2:8 Kirkonisännälle
haudan avaamisesta kirkkoon 5:—
Paarivaatteesta 2:8
Hautajaisten murheeseen liittyi näin ikään kuin vastapainona juhlintaa, jolla kunnioitettiin poismennyttä, mutta jolla samalla pyrittiin haihduttamaan omaa
tuskaa.
Vuotuisjuhlat
Vuonna 1772 pantiin toimeen perusteellinen uudistus kirkollisten pyhäpäivien vietossa. Käytännöstä hävisivät nyt suurten juhlien 3. ja 4. pyhät, apostolinpäi-vät ja niin edelleen. Arkkienkeli Mikaelille omistettu 29. syyskuuta siirrettiin tämän päivän jälkeiseen sunnuntaihin; siitä pitäen vanha kansa puhui ”arki-mikosta” ja "saarnattavasta Mikon päivästä”.11 Vanhaa perinnettä ei noin vain unohdettu. Toimitusvouti Jakob Juselius valitti 1837, että palvelusväellä oli Kau-vatsalla yhä tapana juhlia työtä tekemättä "Korkean Esivallan lakkauttamia pik-ku pyhiä, 3. ja 4. joulu-, pääsiäis- ja helluntaipäivää sekä niin sanottua mikke-linmessuruntua, pyhäinpäiväruntua ja muinaisia markkinapäiviä jne”. Palkol-liset kuljeksivat näinä aikoina päivät ja yöt, tekivät kujeitaan, ja etenkin mie-henpuolet olivat täytenä käkenä "menettäen terveytensä ja inhimillisen ulkonä-könsä”. Talollisten pojat osallistuivat usein näihin rientoihin. Kirkkoherra Åker-man laskikin, että talonisäntä joutui tuon johdosta elättämään palvelusväkeään 70—80 toimetonta päivää vuodessa.12 Huittisissa oli vanha kansa jaotellut ka-lenterinsa tärkeät päivät näin;13
"Kynttilästä koi Mattiin,
Joulu oli juhlista jaloin. Sen vastaanottovalmistelut aloitettiin syyspuolella, viimeistään adventtina. Syysteurastuksen yhteydessä oli pantu talteen eläinten ruokatorvet ja naudanrasva. Sulatettua ihraa kaadettiin tähän ruokatorveen,
sy-Tulentekoon ja valaistukseen; taula tulen sytyttämiseksi (n:o 1); kynttilänjalka, missä vuosiluvut 1741, 1772 ja 1776 (n:o 2); joulukynttilän, ”plusin”, jalka (n:o 3); kynttiläsakset (n:o 4) ja kynttilä-kirnu vuodelta 1831 sekä kynttilätikut (n:o 5). Huittisten pitäjänmuseosta.
Valok. Satakunnan museon kokoelmat.
dänlanka asetettiin keskelle ja näin syntyi kynttilä, jota sanottiin plusiksi. Pitä-jässä tunnettiin muitakin keinoja näiden juhlatunnelman luojien valmistamiseksi.
Padassa sulatettu tali valutettiin kynttiläkirnuun, mihin sydänlangat kastettiin, kunnes tulivat sopivan paksuiksi. Kynttilöitä ei valettu vain omaan tarpeeseen, vaan niistä meni osa myös kirkolle.
Muutamaa viikkoa ennen joulua oli ryhdyttävä päreiden kiskomaan. Niitä tarvittiin tavallista enemmän jouluna. Tällöin ne eivät yksinomaan valaisseet.
Niitä aseteltiin kaunistamaan tuvan kattoa, suosittuja koristeaiheita olivat ”hauen-kuono”, ”lohenpyrstö” ja ”särjen suomus”.
Kun joulunaei enää sopinut tehdä töitä, oli varauduttava siihen, ettei mikään pitkinä pyhinä päässyt loppumaan. Puut oli pilkottava, karjanruokaa varattava ja silput survottava. Tupakkaa hakattiin niin paljon, että sitä oli vieraallekin tarjota. Nuoret olivat saunassa himmelien teossa, ja se oli heistä yhtä mieluisaa kuin oleskelu iltapuhteella mallassaunassa.
Tomut rapsittiin ja rojut korjattiin pois. Joulu alkoi olla ovella, kun siivoa-miseen käytiin käsiksi. Perinpohjainen huonetilojen puhdistus kuului vain jou-luun ja juhannukseen. Maalaamattomat lattiat olivat tummuneet, ja ne hassat-tiin sannalla ja hakohevosella valkoiseksi. Kun emännät olivat lopettaneet
urak-Kuurauspolvisuojaa käytettiin lattiaa pestäessä.
Huittisten pitäjänmuseosta. Valok. Satakunnan museon kokoelmat.
kansa, miehet koristivat pärekaton. Tupaan tuotiin joulukruunu,himmeli ja kynt-tilät. Puhtautta hohtava ja lämpöä huokuva tupa erosi juhla-asuisena täydellisesti arkipäivän likaisenharmaasta asunnosta. Ilma väreili juhlaa, pystyvalkea loimusi, päreet ja kynttilät loistivat. Tunnelma oli korkealla. Lattialle levitetyt puhtaat oljet houkuttelivat raskaan työn tekijöitä lepäämään.
Suutari ja räätäli kiersivät taloissa joulun tienoilla. Jotakin uutta piti saada ylle, vaikka kuinka vähäistä. Myös vanhoja asuja korjattiin. Räätäli ompeli turk-keja. takkeja, liivejä, polvihousuja ja ihopaitoja. Suutari valmisti saappaita ja kenkiä.
Aineellista puolta ei ollut unohdettu. Se muistettiin siinä määrin, että juh-lan alkuperäinen sanoma oli jäämässä toisarvoiseksi. Jouluna jos koskaan piti olla suuhunpantavaa. Juuri ennen pyhien alkua teurastettiin syöttösika. Lihat paloiteltiin huolella ja parhaat palat, vähäisessä suolassa säilytetyt, varattiin jou-lupöytään. Kaikki otettiin visusti talteen. Veri valutettiin suolaa ja ruisjauhoja sisältävään kaukaloon. Suolet puhdistettiin makkarantekoa varten. Sisälmyksis-tä keitettiin sylttyä. Jopa harjaskarvatkin talletettiin. Siansuolet täytettiin veres-tä jaruisjauhoista valmistetulla seoksella ja sakeaksi puuroksi keitetyillä ohra-suurimoilla. Suolen päät suljettiin makkaratikuilla ja pätkät pantiin uuniin
pais-tumaan. Maistajia riitti. Herkullisia olivat nämä kotona laitetut veri- ja ryyni-makkarat.
Jouluksi leivottiin jos mitä herkkuja, kyntökakusta suussa sulaviin piirakoi-hin. Tehtiin perunalimppua, maustelimppua ja kakkoa, näin oli joulunapehmeätä leipää pöydässä. Ennen kuin tunnollinen emäntä pani leivät uuniin, hän puhdisti
sen sisustan huolellisesti ja teki leipälapiolla ristinmerkin sanoen: ”Herra Jeesus Kristus siunatkoon.” Heti kun leivät oli otettu uunista ja aseteltu syrjälleen,
emäntä viskasi koivuhalon uuniin. Jos se olisi jäänyt tyhjäksi, se olisi tietänyt talon köyhtymistä.
Isännän velvollisuutena oli tuoda pari lampaankäpälää uuniin lämpiämään.
Kun tuvanpesijät olivat varhain aamulla saaneet suuruspalansa, käytiin
piirakais-ten tekoon. Vettä taikinapyttyyn ja aitasta kotijauhoja. Niiden noutaja täytti va-kan ja nosti siitä savikolla kolme kertaa jauhoja takaisin salvoon ja hoki: "Kol-minkertainen on Jumalan köysi; siunatkoon Luoja kolminkertaisesti sijaan.”
Jo syyspuolella oli aloitettu myös joulujuustojen teko, sillä joulun aikana ei maitoa ollut saatavissa. Tavallista kookkaimmiksi muotoillut juustot valmistettiin ns. isolla kehällä ja kuivattiin päreristikolla. Näitä joulujuustoja kutsuttiin "Va-pahtajan varppaiksi”, 'Tistiäisjuustoiksi Vapahtajan syntymän takia”. Ennen kirk-komatkaa annettiin joissakintaloissa väelle neljäsosa juustosta kullekin.
”Tulis joulu, joutuis juomat, ja sitko oikein janottasi” Juolujuomien
mais-teluhetkeä odotettiin malttamattomana. Jouluviinoista ja oluesta huolehti mies-väki naisten tehdessä sahdin. Niiden laittamiseen tarvittavat maltaat saatiin liotta-malla ruis- ja ohrasäkkejä joessa tai järvessä. Sen jälkeen ne tuotiin saunaan itä-mään ja parvelle imeltymään. Mallassaunaa hoiteli tavallisesti joku piikatyttö,
jokavalvoi sitä, että parvessa oli jatkuvasti savua ja että maltaat imeltyivät ta-saisesti. Nuoret vierailivat mallassaunassa ahkerasti. Siellä pidettiin lystiä, kisail-tiin jalaskettiin sukkeluuksia usein yömyöhään asti ja samalla syötiin kivillä kyp-sytettyä "naurishautaa”, jonkahoitaminen kuului sekin piikatytön töihin.
Aattoiltana viivähti tuoppi monen monta kertaa janoisissa suissa. Ukonkänt-tyrät olivat aloittaneet tämän puolen joulusta hyvissä ajoin tuomaasta. Siitä kii-reisimmätkin huomasivat, että pyhät olivat käsillä.
Jouluaattona lämmitettiin sauna varhain. Kun siellä oli käyty ja askareista selvitty, päästiin juhlapöytään. Kaikki palvelusväestä lähtien söivät saman pöy-dän ääressä. Toimitus oli harras. Kukaan ei puhunut turhaan. Mukulatkin
oli-vat ähisemättä. Tapahtuma oli rituaali, täynnä Jumalan pelkoa ja juhlaruokien tuoksua ja makua. Aattona miehet katsoivat kirkkoreet kuntoon aamuksi.
Jouluaamuna mentiin navettaan jo kolmelta, että ehdittäisiin mukaan kirkko-matkalle. Jumalanpalvelus oli kaikesta hälinästä ja maallisesta huolimatta py-häinvieton kohokohta. Kirkkoon ajettiin yleensä rauhallisesti, sillä tien päälle oli lähdetty hyvissä ajoin. Oli haluttua päästä etumiehen kyytiin. Tavallisesti sen kunnian sai palkollisista köksä tai karjapiika. Hevosia oli koko tienoo täynnä kirkon ympärillä. Heiniä oli hangessa yltyleensä, ei siinä siisteyttä ajateltu, kun hevosten eteen heitettiin purtavaa kirkonmenojen ajaksi. Ja sisällä temppelissä rovasti julistituomiota jakadotusta, minkä kerkesi. Akkaväki itkeä tuhersi nenä-liinaansa syntikuormansa painon, herkimmät miehetkin niiskauttivat sanan sa-tuttamina. Lukkari veisasi jouluvirttä sellaisella voimalla, että olisi luullut taivaan pasuunain pauhaavan. Kirkkokansa hyrisi pelossaan hiljaa. Päät nuokahtivat tot-televaiseen rukoukseen.
Kirkosta poistuttaessa oli 010 kevyt ja raisu. Kotiintulo oli kilpa-ajoa. Kylän kunnia oli kysymyksessä. Naisia heikotti kova meno. Auttoi, jos sai kätkettyä kasvonsa rekiryijyjen ja -raanujen taakse.
Joulupäivä oli pitkä lapsille ja nuorille, kun ei sopinut kylää käydä, vaan piti istua kotona. Mutta tapanista se alkoi jo muukin hauska. Leikittiin keikkaa-mista, väkikapulanvetoa, numeroparisillaoloa, ”kätken kivisillä”, ”kirkkoherra-silla”, myytiin liinaa ynnä muuta. Isommat ajelivat, ja onnellinen se, ken pääsi rekeen. Tapanina kulkivat myös joulumamsellit. Kaikki olivat pukeutuneina eris-kummaisiin vaatteisiin, he olivat aikuisia, isoja miehiäkin mukana. Heillä oli vesikiulut ja sieltä he ropsauttelivat huonetiloissa vettä ihmisten päälle.
Kalja-astioita; kaljatynnyri vuodelta 1794 (n:o 1), kaljatoopi eli haarikka vuodelta 1855 (n:o 2), toro, Huittisissa torstoopi, kaljan kuljettamiseksi juhlapaikalle, missä se kaadet-tiin pienempiin astioihin (n:o 3) ja purakka, millä kalja (ja myös piimä) vietiin selässä kantaen työpaikalle n;o 4). Huittisten pitäjänmuseosta.
Tällaisia nuuttipukkeja nähtiin Vampulassa vielä 1970-luvun alussa Valok. Lauttakylä-lehden kokoelmat.
Uusi joulu eli nykyisin uusi vuosi oli ennustusten aikaa. Haluttiin saada sel-vää, millainen alkanut vuosi oli. Pyhät päättyivät loppiaiseen, jolloin nuuttipukit kulkivat. Miehet pukeutuivat naisiksi ja naiset miehiksi. Peitteet silmillä kierret-tiin talosta taloon.
Loppiaisesta alkaneet härkäviikot katkesivat hetkeksi helmikuun alussa kynt-tilänpäivänä. Talven ankaruus oli taitekohdassaan.14
Ensimmäinen varsinainen juhlapäivä joulun jälkeenoli laskiainen moni-ne tapoineen ja uskomuksineen. Silloin syötiin papusoppaa ja siansorkkia. Monet ottivat illalla ennen yöpuulle käymistä yhdeksän paistettua silakkaa, jotka nau-tittiin kokonaisina pyrstö edellä. Kun yöllä näki unta juomisesta, saattoi janon-sammuttajan muodossa ilmestyä tuleva puoliso. Aviokumppanin löytymistä oli mahdollista kokeilla myös toisella tavalla. Rohtimista tai pellavasta muovattiin kaksi yhtäläistä tukkoa. Ne asetettiin kämmenelle ja sytytettiin palamaan. Samal-la käsi nykäistiin niiden alta pois. Jos tumput paloivat yhtä aikaa ja pysyivät yhtä kauan ilmassa, niin elämänkumppani tavattiin vielä samana vuonna. Jos toinen tukko putosi alas toisen jäädessä ilmaan, niin taiantekijän kohtalona oli yksinäisyys. Vastaiset matkat voitiin ennustaa potkaisemalla kenkä jalasta oven suulle. Minne kärki osoitti sinne päin tuli matka. Lattian lakaisuun ja roskien
hävittämiseen liittyi uskomuksia, jotka ovat tunnettuja eri puolilla maatamme.15 Ja tietysti laskettiin mäkeä, vaikka sellaista sai Huittisista etsiä aina Ripovuo-relta asti.
Laskiaisen jälkeenoli pitkää arkea pääsiäiseen saakka. Silloin valmis-tettiin mämmiä, jokaoikeastaan oli pitkänperjantain ruokaa, mutta sitä riitti kyl-lä pyhiksikin. Vanhat ihmiset selittivät mämmin olevan Egyptistä paon muistok-si. Israelin lapset eivät olleet kuulemma ehtineet leipää paistamaan ennen läh-töään, vaan söivät sen raakana. Siksi mämmikin oli taikinamaista. Joskus tup-pasi vain käymään niin kuin hämäläisäijälle Rieskalan Kontissa. Ukko oli pää-siäisen aikaan osuttanut porinmatkansa ja söi outoa murkinaa Kontin talossa.
Aamulla hänen ei auttanut muu kuin ihmetellä ”et mit lai mimmii se on ko mä kerta plarasin, oli ympäri pöksyt täys”.
Pitkäperjantaita vasten yöllä taikurit ja noidat maksoivat veroja päämiehel-lensä jossakin vanhassa käyttämättömässä myllyssä. Toimitusta valvoi "Home-kuono”. Vero otettiin noitien vihaamasta talosta, ja se oli villatukko tai lehmän hännänpää. Näin vietiin isäntäväeltäkarjaonni. Tämän päivän aattona tavalliset ihmiset puolestaan olivat hiljentyneet saunasta saapumisen jälkeen. Kylään ei enää menty. Kotona luettiin ja laulettiin. Aamulla mentiin kirkkoon, jumalan-palvelus oli tavallista pitempi. Päivä oli kestänyt Vapahtajastakin kauan.
Pääsiäisaattona pantiin kuntoon hypinlauta ja kiikut. Jälkimmäisiä oli monta eri lajia ja nimikettä. Hauskimmat olivat kelakiikut, jotka menivät oikein ympäri.
Niissä ei silti kierähdetty pää alaspäin, sillä kelat kiertyivät sitä mukaa, mitä korkeammalle mentiin. Hyvin korkeata neljällä kelalla varustettua kiikkua sa-nottiin kaljuksi. Papisto ei suopein silmin katsellut keinumäellä harjoitettua pe-lehdintää. Kun sitten muuan nuori tyttö oli kuollut kiikusta pudottuaan, pitäjän-kokouksella teetettiin 1782 päätös, missä keinujen rakentaminen kiellettiin sakon uhalla. Sen toteuttamisesta ei kuitenkaan huolehdittu.16
Ehtoopuolella lakaistiin kuistin etu puhtaaksi, jotta pellavat kesällä menestyi-sivät. Nukkumaan kömmittiin yöllä kahdentoista aikaan.
Jos pääsiäisyö oli kirkas, tuli hyvä papuvuosi. Pääsiäisaamuna kavuttiin Ripo-vuorelle tai muulle korkealle paikalle katsomaan "auringon hyppäämistä", mi-kä tapahtui vain taivaan ollessa selkeä. Jos aamulla ensimmäiseksi näki
pikkulin-nun, se tiesi hyvää seuraaville viikoille, joseteen tupsahti esimerkiksi harakka, nä-kijää oli kohtaava suuri onnettomuus (sanottiinkin; tapahtuu harvoin kuin ha-rakan näkeminen pääsiäisaamuna). Hevonen oli hyvän enne, sika huonon.
Ensimmäinen pääsiäispäivä oli tavallisesti kotipäivä, enintään naapurissa käy-tiin leikkimässä. Meno alkoi vasta pääsiäismaanantaina. Silloin rytisivät
kiikun-perukset ja kolisivat hypinlaudat. ”Kartun” huuto kiiri ”nimi kirjassa”. Juostiin leskeä ja oltiin piilosilla ja näkkiä. Silmänpito oli lymysilläoloa. Silmänpitäjäksi joutunutkiikkui silmät ummessa ja lauloi ”koli, köli kollaa, joko lymysä ollaan, menkää pakkoon, seinän rakkoon”. Sillä aikaa toiset kätkeytyivät nurkkiin ja pielien taakse. Sopivan ajan kuluttua silmänpitäjä seisautti keinun, aukaisi sil-mänsä ja lausui sylkäisten: ”ptso, ettei kurki kusisi eikä paha lintu paskantaisi”.
Oli etsittävä. Ensimmäisen löydetyn nimi oli riennettävä sanomaan kiikun luo ja sylkemään. Hänestä tuli seuraava etsijä. Jos lymyyjät ehtivät sylkemään ennen
joko salaa tai muuten, entinen silmänpitäjä sai jatkaa. Illan pimeän lopetettua ulkoleikit riennettiin pirttiin, missä oli "liinanmyynti” tuota hätää käynnissä. Ol-tiin myös kankuria. Purpuri tanssittiin viulun tai tuohihuilun sävelissä.
Jokaisen rengin velvollisuutena oli tehdä juhlapyhinä puuaura kevätkyntöjä varten. Ei pidetty miehenä sitä, joka ei kahtena päivänä saanut auraa valmiiksi.
Kiikut ja hypinlaudat taas rikottiin viimeisenä pikkupyhänä.17
Helatorstaihin ja helluntaihin kuuluivat hela- eli leikkivalkeet. Ne roi-husivat mäillä tai metsänreunassa. Nimismiehen täytyi 1835 varoittaa niitä ajat-telemattomia, jotkaolivat pystyttäneet kokkonsa tien varteen talojen lähettyville.
Matkustavaisten hevoset olivat säikkyneet ja rakennukset olleet kipinäsateessa.
Talojen oli ollut vahdittava yötä myöten kyteviä hiilikasoja. Helavalkeiden luo-na pidettiin monenmoista peliä, juostiin leskeä, kierrettiin rinkitanssia. Heikko-voimaisimmat naukkailivat.18
J uhannukseksi hangattiin, harjattiin ja pestiin. Kesän kohokohtaa kun-nioitettiin vuoden toisella suursiivouksella. Pihaan pystytettiin kaskikoivuja ja aivan keskelle pitkä juuresta kuorittu kuusi, ”hiippa”. Sen ympärillä juostiin hiippaa. Valoisa juhannus sai mielen otolliseksi kuulemaan enteitä. Aattona si-dottiin tasaiseksi leikattuja oraita useamman värisillä villalangoilla. Aamulla tarkattiin, mikä oraista oli kasvanut pisimmäksi. Sinisen langan oraan yltäessä
J uhannukseksi hangattiin, harjattiin ja pestiin. Kesän kohokohtaa kun-nioitettiin vuoden toisella suursiivouksella. Pihaan pystytettiin kaskikoivuja ja aivan keskelle pitkä juuresta kuorittu kuusi, ”hiippa”. Sen ympärillä juostiin hiippaa. Valoisa juhannus sai mielen otolliseksi kuulemaan enteitä. Aattona si-dottiin tasaiseksi leikattuja oraita useamman värisillä villalangoilla. Aamulla tarkattiin, mikä oraista oli kasvanut pisimmäksi. Sinisen langan oraan yltäessä