Lähdin tutkimuksessani selvittämään, miten Suomen ortodoksisessa kirkossa käytettiin kanonista materiaalia papiston kurinpitotoimissa arkkipiispa Paavalin aikana. Tähän tutkimustehtävään sisältyy muutamia kysymyksiä, joita ovat muun muassa: Miten kanoneita on käytetty? Mikä oli suomalainen kanonien tulkintatapa? Oliko kanonien käyttö johdonmukaista? Samalla tutkimukseni tarkoituksena on myös avata Suomen ortodoksisen kirkon oikeusjärjestelmän toimintaa.
Tutkimustehtäväni toteuttamiseksi tarvitsin lähteitä. Lähdeaineistonani toimivat ortodoksisen kirkon kanonit, jotka ovat kääntäneet Antti Inkinen ja Johannes Seppälä. Nämä käännökset on painettu 1980-luvulla. Kanonikokoelmista sain selville pappeutta ja papiston toimintaa koskevat kanonit, jotka toimivat omassa tutkimuksessani lähtökohtina. Tämän lisäksi lähdemateriaalinani toimivat Suomen ortodoksisen kirkon eri oikeusasteiden – eli kirkollishallituksen, kirkollisen ali- ja ylioikeuden sekä piispainkokouksen – pöytäkirjat. Näiden lisäksi käytin myös arkkipiispa Paavalin henkilöarkistoa. Nämä materiaalit olivat suurimmilta osin löydettävissä Kuopiossa olevasta kirkon keskusarkistosta. Haluankin kiittää keskusarkiston arkistonhoitajaa hänen minulle antamasta mittavasta avusta. Piispainkokousten arkistoituja materiaaleja jouduin tämän lisäksi pyytämään myös Helsingistä arkkipiispan kansliasta. Yhteensä oikeustapauksia, joissa käsiteltiin papiston jäseniä, oli yhteensä 18 henkilöstä.
Oikeustapauksia oli jonkin verran enemmän, koska osa henkilöistä oli useamman kerran kirkollisessa oikeudessa.
Lähdemateriaalini oli monilta osin hyvää, mutta niukkaa. Koska Suomen ortodoksisessa kirkossa ei tehdä keskustelupöytäkirjoja, kuten luterilaisessa kirkossa, olin puhtaasti sellaisten pöytäkirjojen varassa, joissa ilmaistiin pelkästään päätös. Tai ainakaan tällaisia keskustelupöytäkirjoja ei ole yleisesti saatavissa. Pääsin lukemaan yhden käsittelemäni henkilön yhdestä oikeudenkäynnistä tällaista keskustelupöytäkirjaa.
Joskus lähdemateriaalini oli myös epäselvää, sillä saman henkilön samasta oikeudenkäynnistä saattoi olla materiaalia useassa eri lähteessä. Nämä lähteet eivät aina kertoneet samaa asiaa, vaan niissä oli eroja. Kuitenkin lähdemateriaalini mahdollisti tapausten tutkimisen, ja sen niukkuus mahdollisti jokaisen tapauksen tutkimisen mikrohistoriallisella tasolla.
Tutkimukseni osoittaa, että Suomen ortodoksisessa kirkossa vedottiin hyvin vähän kanoniseen materiaaliin. Näistä eri oikeusasteissa käyneestä 18 henkilöstä vain neljän oikeudenkäynneissä käytettiin kanonista materiaalia perusteluna
55 kurinpitotoimelle. Kurinpitotoimia perusteltiin useimmiten pelkästään ortodoksisesta kirkosta vuonna 1969 kirjoitetulla lailla, kun taas ennen lakia perusteluna käytettiin varhaisempia asetuksia. Nämä neljä tapausta olivat kaikki hyvin erilaisia – ei voida esimerkiksi väittää, että kaikissa uutta avioliittoa käsittelevissä tapauksissa olisi käytetty kanonista materiaalia. Nämä tapaukset liittyivät avioeroon, vastenmielisyyteen kirkon kielipolitiikkaa kohtaan, avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen sekä ylimääräisten jumalanpalvelusmaksujen ottamiseen. Kanonien käyttö näissä neljässä tapauksessa ei kuitenkaan ollut aina johdonmukaista, vaan kirkollinen oikeus käytti perusteluinaan myös kanoneita, jotka eivät välttämättä olleet sopivimpia näihin tapauksiin. Tämän lisäksi tutkimuksessani on havaittavissa, että piispa (myöhemmin arkkipiispa) Johanneksen piispaksi vihkiminen vuonna 1969 ei vaikuttanut kanonisen materiaalin käyttämiseen tuomioiden perusteena.
Vaikka Suomen ortodoksisen kirkon eri oikeusasteissa käytettiin kanoneita vain harvoin, voidaan kuitenkin kurinpitotoimissa nähdä kanonisen tuntemuksen jonkinasteinen olemassaolo. Lukuun ottamatta pappeuden menetyksen helppoutta ja sen palautusta (tästä tarkemmin myöhemmässä kappaleessa) olivat kirkollisen oikeuden päätökset linjassa kanonien kirjaimen kanssa. Lukuun ottamatta yhtä tapausta kurinpitotoimet olivat useimmiten kanonisen tradition ankarimmasta päästä, ja niistä puuttui kanonien pastoraalisuus. Toki voidaan pohtia oliko mahdollista, että pastoraalista toimintaa harjoitettiin syytettyjen suhteen, vaikka sitä ei ole dokumentoitu.
Tutkimukseni osoittaa myös, että Suomen ortodoksisessa kirkossa rikottiin, tai ainakin niissä joustettiin, yhden tyyppisiä kanoneita. Tämä tapahtui kirkkolain hyväksymänä toimintana. Nämä kanonit käsittelivät maallisen ja kirkollisen oikeuden välistä suhdetta. Kanonit yksinkertaisesti kieltävät papiston tapausten käsittelyn maallisessa oikeudessa (esim. Karthagon synodin [419] 15. kanoni). Ortodoksista kirkkokuntaa koskeva laki vuodelta 1969 kuitenkin asettaa maalliselle oikeudelle etusijan rikoksissa, joista papistoa tuomitaan, jos ne sisältyvät sekä maallisen että hengellisen tuomiovallan piiriin. Tämä selvä ristiriitaisuus on selitettävissä ortodoksisen kirkon julkisoikeudellisella asemalla, mutta tilanne oli silti ongelmallinen. Ongelmana ei niinkään ole se, että missä järjestyksessä eri oikeuksissa käynti tapahtuu. Ongelmia tulee sen sijaan siitä, että maallisen oikeuden tuomiota on käytetty perusteena hengellisen oikeuden tuomion ankaruudelle.
Kirkollisen oikeuden tuomioissa oli myös epäjohdonmukaisuuksia. Tällä tarkoitan sitä, että toinen henkilö saatettiin tuomita ankarammin kuin toinen, joka teki samankaltaisen rikkeen. Se, miksi näin toimittiin, ei selviä käytettävissäni olleista
56 dokumenteista. Rikkeet ovat saattaneet olla samankaltaisia, sisältää samanlaisia raskauttavia tai keventäviä asianhaaroja, ja silti tuomio on voinut olla erilainen. Tämä epäjohdonmukaisuus on mielenkiintoista huomata, sillä kirkollisen oikeuden ideana on ollut poistaa tämä epäjohdonmukaisuus ja mielivaltaisuus, mutta se ei aina siinä ole onnistunut. Suurimmilta osin kirkollisen oikeuden päätökset pysyivät kuitenkin linjassa.
Suomen ortodoksisen kirkon hengellisessä oikeudessa oli kuitenkin myös suurempi ongelma: pappeuden palauttaminen. Pappeuden palautus mahdollisti sen, että pappeus oli liian helppoa ottaa pois papilta, joka toimi väärin. Näistä 17 henkilöstä, jotka joutuivat hengelliseen oikeuteen Suomessa, menetti papiston jäsen pappeutensa 13 tapauksessa. Näistä tapauksista osassa syytetty pyysi itse pappeutensa poistamista. Näistä 13 henkilöstä, joilta pappeus oli otettu pois, ainakin neljän kohdalla oli löydettävissä dokumenteista pappeuden palauttaminen. Tämän lisäksi tiedän, että ainakin yhdelle tutkimukseni henkilöistä palautettiin pappeus tutkimusajankohtani ulkopuolella.
Pappeuden palauttaminen on ongelmallista kahdesta syystä. Ensimmäinen on se, että se on kanonisesti katsottuna ongelmallista. Kanonit eivät puhu missään kohti pappeuden palauttamisesta. Pappeuden menetys on nähty siis lopullisena. Tämän takia kanoneissa pappeuden menettäminen on ollut ratkaisuna sellaisissa tapauksissa, joissa papiston jäsenen rike on ollut todella vakava. Näissäkin tapauksissa se on ollut yleensä viimeinen keino. Tämän lisäksi pappeuden palauttaminen helpottaa pappeuden menettämistä. Näin on käynyt Suomen ortodoksisessa kirkossa. Kuten arkkipiispa Leo (silloin Oulun metropoliitta) sanoi ”Se seikka, että pappeus voidaan palauttaa, jos painavat syyt sen sallivat, lieventää alioikeuden tuomion ankaruutta”. Tämä katsantokanta asiaan on täysin väärä. Vaikka lääketiede on nykyään niin pitkälle, että amputoitujen raajojen tilalle voidaan saada täysin sopivia ja toimivia proteeseja, ei se tee amputoinnista yhtään vähemmän kivuliasta ja traumaattista kokemusta.
Tämän lisäksi pappeuden palautus ja sen menettämisen helppous on aiheuttanut terminologista sekaannusta, mikä tulee suoraan ilmi yhdessä käsittelemässäni tapauksessa, mutta joka voidaan nähdä muissakin tapauksissa. Tämä sekaannus on tapahtunut toimituskiellon kanssa. Pappeuden menettämistä käytetään toimituskiellonomaisesti, joka johtuu juuri mahdollisuudesta pappeuden palauttamiseen.
Tämä taas on johtanut siihen, että pitkää toimituskieltoa käytetään kirkollisessa oikeudessa harvoin.
Kaiken kaikkiaan, Suomen ortodoksisen kirkon papiston kurinpitotoimissa käytettiin kanonista aineistoa harvakseltaan. Silloin, kun kanonista materiaalia käytettiin, oli sen käyttö haparoivaa ja epätasaista. Tämän lisäksi Johanneksen piispaksi vihkiminen
57 ei vaikuttanut kanonisen materiaalin käytön lisääntymiseen. Vaikka kanonista materiaalia ei käytetty perusteena kurinpitotoimille, voidaan tuomioista kuitenkin havaita jonkinasteinen kanonisen lain tuntemus. Kirkollisen oikeuden kurinpitotoimet eivät suoraan riko kanonien antamia ohjenuoria, mutta ovat usein kanonisen lain ankarammasta päästä. Tämän takia väitän, että Suomessa kanoninen tuntemus on ollut enemmänkin juridista kuin pastoraalista, ja se näkyy kirkollisen oikeuden kurinpitotoimissa. Tämä kanonien tulkintatapa eroaa kansainvälisessä kirjallisuudessa esille tuodusta kanonien tulkintatavasta, jossa pyritään painottamaan pastoraalista puolta. Vaikka suomalainen kanonitulkinta on siis juridisempaa kuin kansainvälinen, on molemmissa havaittavissa yhteneväisyyksiä, jotka kumpuavat lähdemateriaalin takia esiin. Molemmat osapuolet käyttävät samaa kanonista materiaalia lähtökohtanaan, sen tuomat lopputulokset vain eroavat toisistaan siinä, ovatko kirkollisen oikeuden päätökset olleet tuomioita vai lääkkeitä.
Tekemäni tutkimus avaa hyvin tietä mahdolliselle jatkotutkimukselle.
Tutkimukseni osoittaa, että kansainvälisessä ja suomalaisessa tulkinnassa niin kanoneista, kuin myös pappeudesta, on eroavaisuuksia. Pro-gradu työni voi myös auttaa pappeuden tutkimista Suomessa yleisesti, sillä tutkimukseni lopussa olevasta liitteestä löytyvät kaikki pappeutta koskevat kanonit ja tämän lisäksi olen tutkimukseni taustaluvussa jakanut niitä aihepiireittäin. Näitä asioita olisi mielestäni hyvä tutkia vielä tarkemmin, ja aionkin itse lähteä tutkimaan Suomen ortodoksisen kirkon piispojen ja pappien näkemystä pappeudesta omassa jatkotutkimuksessani. Jatkotutkimuksessani vertaan tätä suomalaista näkemystä pappeudesta Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin näkemykseen, sekä mahdollisesti joidenkin muiden ortodoksisten kirkkojen näkemykseen.
58
Lyhenteet ja Signumit
APHA: Arkkipiispa Paavalin henkilöarkisto OKKS: Ortodoksisen kirkon kanonit selityksineen PIK: Pyhien isien kanonit
PKP: Piispainkokouksen pöytäkirja PSK: Paikallissynodien kanonit
SOAKA: Suomen ortodoksisen arkkipiispan kanslian arkisto SOKHA: Suomen ortodoksisen kirkollishallituksen arkisto Ca: Kirkollishallituksen pöytäkirjat
Cd: Piispainkokousten pöytäkirjat (Vuoteen 1968 asti) Cf: Kirkollisten oikeuksien pöytäkirjat
Fa7: Piispainkokoukset
Fe: Oikeudenkäyttö (1: Kirkollinen alioikeus; 2: Kirkollinen ylioikeus)
59
Lähteet ja kirjallisuus
Painamattomat Lähteet
Arkkipiispa Paavalin henkilöarkisto APHA
Suomen ortodoksisen arkkipiispan kanslian arkisto SOAKA Piispainkokousten pöytäkirjat
Suomen ortodoksisen kirkollishallituksen arkisto SOKHA Kirkollishallituksen pöytäkirjat
Kirkollisen alioikeuden pöytäkirjat Kirkollisen ylioikeuden pöytäkirjat Piispainkokousten pöytäkirjat Kirkollisten oikeuksien pöytäkirjat Painetut Lähteet
Korpela, Jukka
2012 Yksilö oikeuksineen on länsimaisuuden perusarvoja. Kaleva 8.6.2012.
Ortodoksisen kirkon kanonit selityksineen.
1980 Suom. Antti Inkinen. Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto.
Paikallissynodien kanonit.
1985 Suom. Johannes Seppälä. Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto.
Pyhien isien kanonit.
1985 Suom. Johannes Seppälä. Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto.
Internet-lähteet
Kirkko vei pappeuden rakkauden takia, HS 23.12.2012, [https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002601784.html], luettu 26.2.2019.
Rakkauden takia virkansa menettänyt ortodoksipappi: ”On tämä edelleen kipeä asia”, IS 23.5.2016, [https://www.is.fi/viihde/art-2000001185331.html], luettu 26.2.2019.
60 Ortodoksipappi sanoi selibaatille ei- ja menetti työnsä, Yle 27.3.2013, [https://yle.fi/uutiset/3-6556770], luettu 26.2.2019.
Kirjallisuus
Afanasiev, Nicholas
1967 The canons of the church. Changeable or unchangeable. St. Vladimir’s theological quarterly 11, no. 2. St. Vladimir’s seminary press.
Alasuutari, Pertti
1994 Laadullinen tutkimus. Gummerus kirjapaino OY.
Allen, Joseph J
2001 Economia as the critical principle. –Vested in grace. Priesthood and marriage in the Christian east. Holy cross orthodox press cop. 3–23.
Erickson, John H
1991 The challenge of our past. Studies in orthodox canon law and church history. St. Vladimir’s seminary press.
Filokalia, osa II
1995 Filokalia. Suom. Nunna Kristoduli. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo.
Filokalia, osa III
1991 Filokalia. Suom. Nunna Kristoduli. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo.
Florovski, Georges
2008 Venäläisen teologian tiet. Osa 1. Suom. Irmeli Talasniemi. Gummerus.
2009 Venäläisen teologian tiet. osa 2. Suom. Irmeli Talasjoki. Gummerus.
61 Hakala, Juha
2018 Toimivan tutkimusmenetelmän löytäminen. – Ikkunoita
tutkimusmetodeihin 1. Metodin valinta ja aineistonkeruu: virikkeitä aloittelevalle tutkijalle. Toim. Raine Valli. Otava. 14–27.
Hakkarainen, Jarmo
2008 Haavoitettu parantaja. Ortodoksinen pappi sielujen lääkärinä Kristuksessa.
Omakustanne.
2013 Bysantin kaksi maailmaa. Kirjoituksia Bysantin keisarikunnasta ja Pyhien isien terapeuttisesta teologiasta. Omakustanne.
Hakkarainen, Pentti
1996 Parantava kirkko. Ortokirja ry.
Johannes Krysostomos
1981 Kuusi kirjaa pappeudesta. Suom. Sisar Kristoduli. Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto.
Johannes, Suomen arkkipiispa
1971 Suomen ortodoksista kirkkokuntaa koskevan lainsäädännön
kanonisuusongelma. –Ortodoksia 20. Pohjois-Karjalan kirjapaino OY. 16–
27.
1976 Ykseyden ja yhdenmukaisuuden suhde kirkossa ekumeenisten synodien tradition valossa. Uskon ja käytännön keskinäinen suhde ortodoksisessa kirkossa. Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto.
Karjomaa, Niilo
1982 Kirkon järjestysmuoto ja hallintoelimet, seurakuntahallinto. –
Ortodoksinen kirkko Suomessa. Toim. Ambrosius & Markku Haapio.
Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo. 179–195.
62 Koukkunen, Heikki
1982 Uudenkaupungin rauhasta nykypäiviin. –Ortodoksinen kirkko Suomessa.
Toim. Ambrosius & Markku Haapio. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo. 117–159.
Kyrillos Aleksandrialainen
2003 St. Cyril of Alexandria’s teaching on the priesthood. Orthodox research institute cop.
L’huillier, Peter
1996 The church of the ancient councils. The disciplinary work of the first four ecumenical councils. St. Vladimir’s seminary press.
Liljeqvist, Matti
2011 Uuden testamentin sanakirja Kreikka-Suomi. Hakapaino OY.
Makkonen, Heikki
2004 Johdanto pastoraaliteologiaan. Ortodoksisen teologian julkaisuja 36.
Joensuun yliopisto.
Meyendorff, John
1987 Byzantine theology. Historical trends and doctrinal themes. Fordham U.P.
1989 Imperial unity and christian divisions. The church 450–680 A.D. St.
Vladimir’s seminary press.
Mihai, Vasile
2014 Orthodox canon law. Reference book. Holy cross orthodox press.
Patsavos, Lewis J
1975 The canon law of the orthodox catholic church. Hellenic college.
2003 Spiritual dimensions of the holy canons. Holy cross orthodox press.
63 2007 A noble task. Entry into the clergy in the first five centuries. Holy cross
orthodox press cop.
Parrukoski, Timo
1989 Ortodoksista kirkkokuntaa koskevia säädöksiä ja määräyksiä. Toim. Timo Parrukoski. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo.
Rodopoulos, Panteleimon
2007 An overview of orthodox canon law. Orthodox theological library 3.
Orthodox research institute.
2008 The orthodox pastor. A guide to pastoral theology. St. Vladimir’s seminary press.
Shahovskoy, John
2008 The orthodox pastor. A guide to pastoral theology. St. Vladimir’s seminary press.
Timiadis, Emilianos
1990 The orthodox understanding of the ministry. OTLJ 1. Joensuu.
2003 The ecumenical councils in the life of the church. JYTJ 9. Joensuu.
Tuomi, Jouni & Sarajärvi, Anneli
2009 Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Gummerus kirjapaino OY.
Viscuso, Patrick
2001 Canonical aspects of clerical marriage during the modern period. –Vested in grace. Priesthood and marriage in the Christian east. Holy cross
orthodox press cop. 121–225.
2006 Orthodox canon law. A casebook for study. Interorthodox press cop.
64 Vlahos, Hierotheos
2010 The science of spiritual medicine. Orthodox psychotherapy in action. Birth of the theotokos monastery.
Yannaras, Christos
1984 The freedom of morality. St. Vladimir’s seminary press.
65
Liitteet
Tässä luettelen kaikki käyttämäni kanonit, jotka liittyvät pappeuteen. Kanonit on lueteltu kanonikokoelmittain aloittaen pyhien isien kanoneista, sitten siirtyen apostolisiin sääntöihin. Tämän jälkeen luettelen paikallissynodien kanonit, jonka jälkeen luettelen vielä ekumeenisten synodien kanonit. Tämän lisäksi annan jokaisen synodin pitovuoden sen mukaan, miten ne on käyttämissäni lähdeteoksissa mainittu.
Tätä kautta lukijan on helpompi seurata kanonista kehityskulkua.
Pyhien isien pappeutta koskevat kanonit:
Pietari Aleksandrialaisen kanoni: 10.
Basileios Suuren kanonit: 3, 6, 12, 14, 17, 27, 32, 51, 70, 89 ja 90.
Timoteos Aleksandrialaisen kanonit: 9 ja 11.
Teofilos Aleksandrialaisen kanonit: 5, 7 ja 9.
Kyrillos Aleksandrialaisen kanonit: 1 ja 3.
Konstantinopolin patriarkan Gennadioksen ja pyhän synodin kiertokirje kaikille hurskaille metropoliitoille ja Rooman paaville.
Apostolisten sääntöjen pappeutta koskevat kanonit:
1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 11, 12, 14, 15, 16, 17, 18, 19, 20, 21, 22, 23, 25, 26, 27, 28, 29, 30, 31, 32, 33, 34, 35, 36, 38, 39, 40, 41, 42, 44, 45, 46, 47, 49, 50, 51, 52, 53, 54, 55, 56, 57, 58, 59, 60, 61, 62, 63, 64, 66, 68, 69, 70, 72, 74, 76, 77, 78, 79, 80, 81, 82, 83, 84.
Paikallissynodien pappeutta koskevat kanonit:
Ankyran synodin (314) kanonit: 1, 2, 10, 13, 14 ja 18.
Neokesarean synodin (314–325) kanonit: 1, 7, 9, 10, 11, 12, 13.
Gangran synodin (noin 340) kanoni: 4.
Antiokian synodin (341) kanonit: 1, 3, 4, 5, 6, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17, 18, 19, 21, 22, 23, 24, 25.
Laodikean synodin (343) kanonit: 3, 4, 5, 12, 13, 19, 20, 24, 27, 30, 36, 40, 41, 54, 55, 56, 58.
Sardikan synodin (343) kanonit: 1, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17, 19, 21.
Konstantinopolin synodin (394) kanoni: 1.
66 Karthagon synodin (419) kanonit: 3, 4, 5, 6, 9, 10, 11, 12, 13, 15, 16, 18, 19, 20, 22, 23, 25, 26, 27, 28, 29, 31, 32, 33, 35, 36, 38, 39, 40, 42, 48, 49, 54, 55, 56, 57, 62, 70, 71, 74, 76, 79, 80, 81, 118, 120, 121, 123, 124, 125, 128, 130, 132, 133.
Konstantinopolin kahdesti kokoontuneen synodin (861) kanonit: 1, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17.
Konstantinopolin Hagia Sofian synodin (879) kanonit: 1, 2.
Ekumeenisten synodien pappeutta koskevat kanonit:
Nikean ensimmäisen ekumeenisen synodin (325) kanonit: 1, 2, 3, 4, 5, 6, 8, 9, 10, 15, 16, 17, 18, 19.
Konstantinopolin ensimmäisen ekumeenisen synodin (381) kanonit: 2, 4.
Efeson ekumeenisen synodin (431) kanonit: 3, 4, 5, 6, 7, 8.
Khalkedonin ekumeenisen synodin (451) kanonit: 2, 3, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 12, 13, 18, 19, 20, 21, 22, 23, 25, 27, 29.
Trullon ekumeenisen synodin (691–692) kanonit: 3, 4, 5, 6, 7, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 17, 18, 19, 20, 21, 22, 23, 24, 26, 27, 30, 31, 33, 34, 35, 37, 60, 65, 67, 77, 79, 80, 81, 86, 88, 92, 97, 99, 102.
Nikean toisen ekumeenisen synodin (787) kanonit: 3, 4, 5, 6, 7, 9, 10, 12, 13, 14, 15, 16, 17, 18, 19.