Tutkimukseni osoittaa, miten nykypäivän uskonnonopetus tavoitteineen, sisältöalueineen ja arvoineen eroaa edeltävän opetussuunnitelman uskonnonopetuksesta. Nykypäivän uskonnonopetus huomioi eri kulttuuritaustoista, monenlaisilta ekonomisilta tasoilta sekä sosiaalisilta valmiuksiltaan eroavat oppilaat. Opetus on yksilöllistä ja tasa-arvoista.
Oppiaineen sisältöjä ohjaa tietty arvopohja, mikä määrittelee, millä tavoin aiheita tulee käsitellä. Opetus tukee oppilaan oman uskonnon ymmärrystä ja tuntemista sekä perehdyttää myös muiden uskontokuntien oppeihin ja tapoihin. Lisäksi uskonnonopetus antaa oppilaalle valmiudet käsitellä erilaisia moraalisia kysymyksiä sekä tukee ymmärrystä koskien ihmisoikeuksia.
Uskonnonopetusta toteutetaan nykypäivänä hyvin monella tavalla, mutta tutkimukseni perusteella voin todeta, että oppikirja on edelleen hyvin toimiva opetusväline. Oppikirja havainnollistaa aiheet ja sisältöalueet lapsen tasoisesti ja antaa tilaa oppilaan omalle tulkinnalle. Oppikirja tarjoaa lukukokemuksen lisäksi oppilaalle objektiivisen näkökulman arkielämän kysymyksiin ja herättelee pohtimaan ajankohtaisia yhteiskunnallisia aiheita.
Nykyaikana myös digitaaliset lisämateriaalit tukevat erinomaisesti oppikirjojen aiheita.
Digimateriaalit tekevät oppimiskokemuksesta sekä visuaalisesti että auditiivisesti kattavan, mikä tukee monenlaisten oppilaiden oppimista. Materiaalit ovat elämyksellisiä ja samaistuttavia lapselle. Digitaalisten materiaalien parissa oppilas saa olla aktiivinen toimija, mikä puolestaan rikastuttaa ja elävöittää oppimiskokemusta.
Sydän oppikirjasarjan kirjat ovat hyvin oivia esimerkkejä tällaisesta monipuolisesta ja modernista oppikirjasta. Sydän 1-6 oppikirjat käsittelevät aiheita johdonmukaisesti ja lapsen tasoisesti. Sydän 1 pitää sisällään paljon kuvia ja vain vähän selkeitä, lyhyitä virkkeitä niin, että tärkeimmät sisällölliset asiat tulevat esille. Sen sijaan Sydän 6 käsittelee jo aiheita paljon kattavammin kuitenkin niin, että teksti jättää tilaa oppilaan omalle tulkinnalle ja pohdinnalle.
Oppikirjat tukevat niin oppilaan oppiainesisällöllistä oppimista kuin kielellistä kehitystäkin.
Aiheita on lähestytty hyvin objektiivisesti, mikä jättää tilaa oppilaan omalle tulkinnalle. Näin opetuksesta saadaan yksilöllistä ja jokaisen omaa arvoperustaa kunnioittavaa.
Arvot on tuotu Sydän oppikirjasarjan kirjoissa esille joko yhteiskunnallisiin normeihin perustuen tai oppilaan omaan moraalisen tulkintaan nojaten. Vaikka oppikirjat pitävät sisällään runsaasti opetussuunnitelman mukaisia arvoja, on näkökulma kuitenkin hyvin objektiivinen. Arvoja käsiteltäessä oppikirjoissa vedotaan hyvin usein oppilaan omiin kokemuksiin ja tunteisiin. Näin kehitetään oppilaan moraalisia valmiuksia ja empatiakykyä, eikä niinkään syötetä valmiita ohjeita tai toimintamalleja. Mielestäni Sydän oppikirjat tukevat kuitenkin hyvin onnistuneesti opetussuunnitelman arvopohjaa. Joitakin arvoja on painotettu enemmän kuin toisia, mutta lähestulkoon kaikki arvot tulevat esille jossain oppikirjan kohdassa. Arvot ja sisällöt on niputettu hyvin onnistuneesti yhteen niin, että lopputuloksena on hyvin yhtenäinen ja kattava teksti.
Opetussuunnitelman arvopohja toimii kaiken opetuksen perustana ja luo näin ollen myös hyvin paljon odotuksia eri oppiaineiden opetukselle ja oppimateriaaleille. Arvopohja heijastelee suomalaisen yhteiskunnan normeja ja painottaa erityisesti lasten asemaa ja oikeuksia yhteiskunnassamme. Oppikirjakustantajilla on näin ollen suuri vastuu siinä, millä tavoin he materiaaleissaan tuovat esille arvokysymykset. Arvojen tulee olla sekä opetussuunnitelman arvopohjan mukaisia että jättää tilaa oppilaan yksilölliselle tulkinnalle.
Jokaisella oppilaalla on kuitenkin lähtökohtainen oikeus omiin arvoihinsa ja ajatuksiinsa.
Uskonnonopetuksen tulee siis tasapainotella jatkuvasti näiden kahden perustavanlaatuisen
ohjeen varassa. Se tulee muistaa niin oppilaan huoltajana, opettajana kuin oppikirjakustantajanakin.
7 LÄHTEET
Antikainen, A., Rinne, R. & Koski, L. 2013. Kasvatussosiologia. Jyväskylä: PS-kustannus.
Heinonen, J-P. 2005. Opetussuunnitelmat vai oppimateriaalit. Helsingin yliopisto:
Käyttäytymistieteellinen tiedekunta. Soveltavan kasvatustieteenlaitoksen tutkimuksia 257.
Kallio, E. 2005. Kasvatus hajoavassa ajassa. Nuorten arvot ja moraalikasvatuksen mahdollisuudet. Jyväskylän yliopisto: Koulutuksen tutkimuslaitos.
Kallioniemi, A., Kuusisto, A. & Ubani, M. 2017. Koulun katsomusaineiden opetus ja didaktiikka. Teoksessa Iivonen, P. & Paulanto, V. Uudistuva uskonnonopetus. Helsinki:
Kirjapaja, 35-48.
Kallioniemi, A. & Luodeslampi, J. 2005. Uskonnonopetus uudella vuosituhannella.
Helsinki: Kirjapaja.
Kallioniemi, A. & Ubani, M. 2012. Uskonnon ainedidaktiikka tieteenalana ja
tutkimusalueena. Teoksessa Kallioniemi, A. & Virta, A. Ainedidaktiikka tutkimuskohteena ja tiedonalana. Jyväskylä: Suomen kasvatustieteellinen seura, 195-216.
Kallioniemi, A. 2007. Uskonnonopetus alakoulussa. Teoksessa Luodeslampi J. &
Nevalainen, S. Opetan uskontoa alakoulussa. Helsinki: Lasten Keskus, 7-24.
Kärki, I. 2015. Uusliberalismia vai ei? Suomalaista perusopetusta koskevien
koulutuspoliittisten kasvatus- ja opetustavoitteiden arvot vuosina 1994–2012 Shalom Schwartzin arvoteorian valossa. Helsinki: Käyttäytymistieteellinen tiedekunta.
Opettajankoulutuslaitoksen tutkimuksia 376.
Lahdes, E. 1997. Peruskoulun uusi didaktiikka. Keuruu: Otava.
Laulaja, J. 2011. Etiikan ihanne ja todellisuus. Teoksessa Pöyhönen, V. & Villa, J.
Uskonnonopetus uhattuna. Helsinki: Katharos Oy, 160-163.
Launonen, L. 2000. Eettinen kasvatusajattelu suomalaisen koulun pedagogisissa teksteissä 1860-luvulta 1990-luvulle. Jyväskylän yliopisto: Koulutuksen tutkimuslaitos.
Leino, A-L. & Leino, J. 1997. Opettaminen ammattina. Helsinki: Kirjayhtymä.
Luodeslampi, J. 2007. Mitä on etiikka ja sen opettaminen? Teoksessa Luodeslampi J. &
Nevalainen, S. Opetan uskontoa alakoulussa. Helsinki: Lasten Keskus, 117-126.
Mikkola, K. 2007. Oppilaita ympäröivä uskonnollinen maailma. Teoksessa Luodeslampi J.
& Nevalainen, S. Opetan uskontoa alakoulussa. Helsinki: Lasten Keskus, 41-66.
Mikkola, K. 2017. Uskonnosta opettaminen. Teoksessa Iivonen, P. & Paulanto, V.
Uudistuva uskonnonopetus. Helsinki: Kirjapaja, 11-34.
Office for Democratic Institutions and Human Rights (ODIHR) 2007. Toledo guiding principles on teaching about religion and beliefs in public schools. Puola: OSCE.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014.
https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/perusopetuksen_opetussuunnitelman_peru steet_2014.pdf [luettu 24.3.2020]
Purjo, T. 2014. Arvot ovat ihmisen toiminnan perusta. Tampere: University Press.
Pursiainen, T. 2007. Sanoma opetuksessa: Etiikan näkökulma. Teoksessa Niemi, H. &
Sarras, R. Erilaisuuden valot ja varjot. Eettinen kasvatus koulussa. Keuruu: Otava, 21-35.
Pöysti, S. 2001. Uskontoa vai ei? Koulukohtaisen uskonnon opetussuunnitelman toteutuminen peruskoulun ala-asteella. Helsinki: Käyttäytymistieteellinen tiedekunta.
Opettajankoulutuslaitoksen tutkimuksia 234.
Roth, K., Anderson, C. & Smith, E. 1987. Curriculum Materials, Teacher Talk and Student Learning: Case Studies in Fifth Grade Science Teaching. Journal of Curriculum Studies.
Sihvola, J. 2007. Monikulttuurisuuspolitiikan mallit ja tasa-arvoinen koulu. Teoksessa Niemi, H. & Sarras, R. Erilaisuuden valot ja varjot. Eettinen kasvatus koulussa. Keuruu:
Otava, 53-67.
Tieteen termipankki 2016. Etiikka. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:etiikka [luettu 24.3.2020]
Toivonen, K. 2014. Persoonan eettinen kasvu ja kasvatus jälkimodernissa ajassa suomalaisen kasvatusjärjestelmän kautta tulkittuna. Helsingin yliopisto.
Käyttäytymistieteellinen tiedekunta. Opettajankoulutuslaitoksen tutkimuksia 354.
Uusikylä, K. & Atjonen, P. 2007. Didaktiikan perusteet. Helsinki: WSOY.