Tässä tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena ovat olleet vapaaehtoisten rikos-‐ ja riita-‐
asioiden sovittelijoiden motivaatiot ja heidän työlleen antamat merkitykset. Lisäksi
tutkimustehtävänä oli selvittää näiden vaikutusta sovittelijoiden toimintaan sitoutumiseen.
Sovittelutoiminta on vapaaehtoistyönä haastava sitä organisoivan tahon kannalta, sillä sen toiminnan edellytyksenä ovat koulutetut vapaaehtoiset sovittelijat, joiden toivotaan
sitoutuvan toimintaan pitkäkestoiseksi. Sovittelijaksi täytyy pyrkiä ja kouluttautua, joten kuka tahansa ei voi ryhtyä sovittelijaksi, mutta kenestä tahansa voi tulla sovittelija.
Keräsin tutkimukseni aineiston haastattelemalla yhteensä viittätoista vapaaehtoista
sovittelijaa Jyväskylässä ja Vantaalla. Analysoin haastatteluaineistoni sisällönanalyysin avulla koodaten sen kahdesta näkökulmasta: työlle annettujen merkitysten ja motivaation.
Keskeinen tulos työssäni on, että sovittelijoiden toiminnalleen antamat merkitykset liittyivät sovittelun taustalla olevaan restoratiivisen oikeuden ideologiaan. Tämä kertoo sovittelijoiden ja sovittelutoiminnan arvomaailmojen kohtaamisesta, mikä mahdollistaa pitkäaikaisen
sitoutumisen. Motivaation osalta keskeinen tulos on, että sovittelijoilla on yksilölliset ja moninaiset motivaatiolähteet. Sovittelijoilla on moninainen kirjo motivaatiotekijöitä, joista muodostuu jokaisen sovittelijan oma henkilökohtainen motivaatiokokonaisuus. Motivaation lähteenä ei korostunut mikään yksittäinen tekijä, eikä sovittelijoita yhdistänyt yksi yhteinen motivaation lähde.
Vapaaehtoistoiminta voi olla antoisaa toimintaa itsessään, kuten Decin motivaatioteoria osoittaa, mutta sovittelijat toivat esiin monimuotoisia motivaatiotekijöitä kiinnostuksen ylläpitäjinä (Deci 1971, 110). Yksilön päämäärät ja tavoitteet muodostavat yksilöllisen motivaation ja tutkimukseni yhtenä tarkoituksena oli selvittää mitä sovittelijat halusivat toiminnallaan saavuttaa eli mikä heitä motivoi.
Sovittelijoiden motivaatio oli suurelta osin rakentunut motivaatiotekijöistä, jotka
suuntautuivat heihin itseensä. Vapaaehtoiset kokivat saavansa paljon itselleen toiminnasta ja vastauksissa korostui toiminnan kautta saatava hyvä fiilis ja positiiviset kokemukset. Lähes jokainen vastaaja kertoi saavansa sovittelusta onnistumisen kokemuksia ja hyvää mieltä.
saatavaan hyvään mieleen. Sovittelijat olivat motivoituneita toimintaan, sillä kokivat saavansa itselleen hyvää mieltä auttamalla muita.
Hyvän fiiliksen ja haasteiden lisäksi sovittelijat kokivat saavansa sovittelusta myös lisäpotkua ammatilliseen työhönsä. Sovittelijat kertoivat hyödyntävänsä sovittelusta saamia tietoja ja taitoja omassa ammatissaan. Moni eläkkeelle siirtynyt sovittelija oli myös löytänyt
sovittelusta mielekkään vapaaehtoistyön, jossa omaa ammattitaitoaan pystyi soveltamaan.
Uuden oppiminen, itsensä haastaminen ja itsensä ylittämisen mahdollisuudet motivoivat sovittelijoita. Sovittelu innosti vapaaehtoistyönä haasteellisuutensa ja vastuullisuutensa vuoksi. Sovittelijat kokivat toiminnan omakseen myös sen joustavuuden takia. Vapaaehtoiset pystyvät itse määrittämään elämäntilanteensa mukaan, kuinka aktiivisesti osallistuvat toimintaan ja halutessaan voivat pitää toiminnasta taukoa. Toimintaa pidettiin
mielenkiintoisena myös sen vuoksi, että se tarjosi mahdollisuuden toimia itsenäisesti.
Sovittelijat pitivät tärkeänä omaa itsenäistä rooliaan sovittelijana ja vastuuta omasta työstään.
Omaan aikatauluun tekeminen ja oman aktiivisuuden määrittäminen taukoineen, olivat tärkeitä toiminnan mielekkyyden kannalta.
Tärkeä sovittelijan työssä jaksamisen tukipilari oli sovittelijoiden yhteisö. Sovittelijat arvostavat toisiaan ja tekevät mielellään yhteistyötä keskenään. Sovittelijoiden koulutus-‐ ja virkistystilaisuudet olivat tärkeitä yhteisiä tapaamisia, joissa voidaan vaihtaa kokemuksia, ajatuksia ja kuulumisia. Työn yhteisöllisyys piti sovittelijoita kiinni toiminnassa, mutta samoin myös sen itsenäisyys ja joustavuus.
Sosiaalinen merkitys löytyi, paitsi sovittelijoiden yhteisöstä, myös juttujen osapuolien kohtaamisesta ja heidän tarinoidensa kuulemisesta. Monet sovittelijat olivat motivoituneita toimimaan ihmisten parissa ja pitivät toiminnan vaihtelevuudesta. Uuden jutun myötä sovittelupari ja jutun osapuolet vaihtuvat, mitä pidettiin myös toiminnassa jaksamisen kannalta tärkeänä. Raskaatkaan soviteltavat tapaukset, eivät jääneet painamaan
sovittelijoiden mieltä, sillä jutuilla on aina selkeä alku ja loppu. Sovittelijan työssä jaksamisen kannalta, etäisyys juttujen osapuoliin ja juttujen vaihtuvuus koettiin hyväksi.
Pitkään sovittelutoiminnassa mukana olleet kokivat tärkeäksi sovittelun arvomaailman, jonka he kokivat vastaavan omaansa. Monet olivat pohtineet sovittelun merkitystä, ja mieltäneet sovittelun ennen kaikkea inhimilliseksi tavaksi ratkoa ihmisten välisiä konflikteja. Sovittelijat kokivat voivansa tukea epäiltyä ja rikoksen uhria kohtaamisessa. Epäiltyä haluttiin kannustaa pienin askelin muutokseen ja auttaa hyvittämään tekonsa. Keskeinen ajatus sovittelijoilla oli restoratiivisen oikeuden mukaisesti teon hyvittäminen ja sitä kautta uuden mahdollisuuden antaminen. Restoratiivisen oikeuden ideologia vastasi usein sovittelijoiden omaa
arvomaailmaa, mikä näkyi sovittelijoiden vastauksissa niin motivaation osalta kuin työlle annettujen merkitystenkin. Sovittelusta oli löytynyt mahdollisuus osallistua toimintaa, joka vastasi sovittelijoiden omia arvoja.
Motivaatiota koskevien tulosten myötä on selvää, että sovittelijoilla on monia päällekkäisiä motiiveja, jotka muodostavat yksilöllisen motivaatiokokonaisuuden. Jokaisella sovittelijalla on omat yksilölliset motiivinsa aloittaa toiminta ja pysyä siinä mukana. Vapaaehtoisten motiivit eivät ole yksiselitteisiä tai yksinkertaisia, vaan ne koostuvat monista erilaisista tekijöistä.
Sovittelijoiden yksilöllisiin motivaatiokokonaisuuksiin liittyi usein elementtejä, niin itseen kohdistuvista motivaatiotekijöistä, kuin itsestä ulospäinkin suuntautuvista. Erilaiset
motivaatiotekijät, eivät ole keskenään arvolatautuneita, eikä niitä voida pitää vapaaehtoistyön kannalta hyvinä tai huonoina.
Yksilölliset motiivit asettavat toimintaa organisoivat tahot haasteen eteen.
Sovittelutoimistojen on ratkaistava kuinka vastata näihin yksilöllisiin motiiveihin.
Motivaatiotulosten perusteella, toimistot ovat onnistuneet vastaamaan hyvin vapaaehtoistyön kentällä tapahtuneeseen muutokseen, joka korostaa lyhytaikaista osallistumista ja
vapaaehtoisten omista lähtökohdista ja resursseista kumpuavaa motivoitumista.
Joustavuuteen ja sovittelijoiden itsenäiseen työskentelyyn nojaavana toimintana, sovittelu tarjoaa yksilöllisiä ratkaisuja sovittelijoiden tarpeisiin. Sovittelijat voivat itse määritellä oman aktiivisuutensa ja halutessaan vetäytyä tauolle toiminnasta. Toiminta koostuu yksittäisten sovittelujuttujen hoitamisesta, jotka alkavat ja päättyvät melko lyhyellä syklillä. Vapaaehtoiset sovittelijat korostivat, yhtenä keskeisenä tekijänä, toiminnan joustavuutta motivaation
ylläpitäjänä.
Sovittelutoimistot panostavat vapaaehtoisiin sovittelijoihin kouluttamalla heitä ja toivovat sovittelijoiden sitoutuvan toimintaan vuosiksi eteenpäin. Sovittelu on vastuullista
vapaaehtoistyötä, jossa sovittelijat oppivat jatkuvasti uutta. Sovittelijoiden pitkäaikainen sitoutuminen toimintaan varmistaa, omalta osaltaan, sovittelupalvelun laatua, sillä vaativat sovittelut vaativat kokeneita sovittelijoita. Tutkielmassani olen yhdistänyt motivaation sitoutumiseen. Sitoutuminen on seurausta vapaaehtoisen motivaatiosta liittyä toimintaan.
Liittymisen jälkeen ratkaisevaa on, täyttyvätkö toiminnalle ja toimintaa organisoivalle taholle asetetut odotukset. Mikäli toiminnalle asetetut tavoitteet täyttyvät, pysyy vapaaehtoisen motivaatio yllä ja mahdollistaa pitkäaikaisen sitoutumisen.
Sovittelutoimistoilla on osaltaan suuri vastuu sovittelijoidensa sitouttamisessa. Sitoutumista voidaan tukea järjestämällä virkistystoimintaa, työnohjausta, uusia haasteita, koulutusta ja ylläpitämällä aktiivista molemmin puolista palautteenantoa. Vapaaehtoisen sitoutumisen kannalta olennaista kuitenkin on, vapaaehtoisen oma kokemuksensa siitä, vastaako toiminta hänen omia odotuksiaan ja onko toiminta hänen juttunsa.
Sovittelijat kokivat sovittelun monella tasolla merkitykselliseksi toiminnaksi. Merkitykset, joita he antoivat sovittelulle vastasivat sovittelun taustalla olevan restoratiivisen oikeuden arvoja ja periaatteita. He pitivät sovittelua inhimillisenä tapana ratkoa osapuolten välille syntynyttä konfliktia. Inhimillisyys perustui, sovittelijoiden näkemyksissä, mahdollisuuteen käsitellä tapahtumaan liittyneitä tunteita, osallistua oman asian käsittelyyn, kokemukseen tulla kuulluksi ja ennen kaikkea kohtaamiseen osapuolten välillä.
Sovittelijat pitivät sovittelutoimintaa merkityksellisenä myös kasvatuksellisesta
näkökulmasta. Nuorten kohdalla sovittelun toivottiin olevan herättävä ja kasvattava kokemus, jonka seurauksena orastava rikoskierre katkeaisi. Aikuisten osalta sovittelijat uskoivat
muutokseen uuden mahdollisuuden, anteeksi annon ja oppimisen myötä. Myös
yhteiskunnallinen näkökulma näkyivät sovittelijoiden merkityksissä. Sovittelu nähtiin
yhteisöllisyyttä tukevana ja kansalaisten osallisuutta lisäävänä prosessina, jonka seurauksena sovittelun ideologia, rauhanomaisena konfliktinratkaisumenetelmänä, toivottiin laajentuvan yhteiskuntaan. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta sovittelua pidettiin merkityksellisenä myös talouden kannalta. Vapaaehtoisuuteen perustuvana, sitä pidettiin edullisena vaihtoehtona
tuomioistuinkäsittelylle ja samalla toiminnalla uskottiin olevan vaikutusta syyttäjien ja tuomioistuinten työmäärään.
Sovittelijoiden sovittelulle antamat merkitykset, jotka kuvastavat restoratiivisen oikeuden arvoja, kertovat siitä, että sovittelijat ovat sisäistäneet toiminnan arvot ja kokevat niiden vastaavan omaa arvomaailmaansa. Omoto ja Snyder (1995) ovat määritelleet sitoutumisen vaiheita ja todenneet, että pitkäkestoinen sitoutuminen vapaaehtoistoimintaan edellyttää vapaaehtoisen tyytyväisyyttä toimintaa organisoivaan tahoon ja toiminnan arvojen omaksumista. Vapaaehtoiset ovat usein tyytyväisiä toimintaan, jonka he kokevat
merkitykselliseksi ja joka vastaa heidän omia arvojaan. (Omoto & Snyder 1995, 671-‐673.) Nämä kaksi sitoutumisen kriteeriä toteutuivat sovittelijoiden näkökulmasta. He kokivat toiminnan luonteen palvelevan omia tavoitteitaan ja tekevänsä vastuullista ja tärkeää työtä, jonka restoratiiviset arvot he kokivat omikseen.
Sovittelutoiminnan joustava ja itsenäiseen työhön nojaava luonne on sitoutumisen kannalta olennaista, sillä sitoutumisen taso voi vaihdella eri elämäntilanteissa. O´Reilly ja Chatman (1986) ovat todenneet, ettei sitoutuminen ole vapaaehtoisen pysyvä ominaisuus, vaan se voi vaihdella eri tasoilla. Sovittelijat ovat sitoutuneet O´Reillyn ja Chatmanin määrittelemien tasojen mukaan voimakkaasti, sillä he ovat sisäistäneet sovittelutoiminnan arvot ja tavoitteet omikseen. Yhteiset jaetut arvot luovat hedelmällisen maaperän sitoutumiselle myös
tulevaisuudessa. (O´Reilly & Chatman 1986, 493). Sovittelun luonne joustavana
vapaaehtoistyönä antaa tilaa sitoutumisen tasojen vaihtelulle. Vapaaehtoinen voi halutessaan osallistua toimintaan hyvinkin aktiivisesti tai elämäntilanteen rajoittaessa siirtyä reserviin ja jatkaa toimintaa myöhemmin.
Kaiken kaikkiaan sovittelijoiden motiiveissa ja toiminnalle annetuissa merkityksissä korostui halu tehdä haastavaa, vastuullista ja itsenäistä vapaaehtoistyötä. Työtä ei tehdä vain sen itsensä takia, halusta auttaa, vaan koska siitä saadaan itselle myönteisiä kokemuksia ja hyvää fiilistä. Sovittelutoimistojen haasteena onkin tarjota sovittelijoille uusia haasteita ja
kokemuksia, jotka pitävät yllä mielenkiintoa toimintaan.
Tutkielmani keskeinen anti on vapaaehtoisten sovittelijoiden erilaisten motiivien tuominen
yksilöllisiä ja moninaisia syitä osallistua sovittelutoimintaan. Ymmärtämällä vapaaehtoisten motivaatioiden lähteitä ja toiminnalle annettuja merkityksiä, sovittelutoimistot voivat saada aikaan onnistunutta rekrytointia, jossa organisoivan tahon ja vapaaehtoisen odotukset
kohtaavat. Vapaaehtoisten tarpeiden ja toiveiden huomioiminen mahdollistaa pitkäaikaisen ja tiiviin sitoutumisen toimintaan, mikä on rikos-‐ ja riita-‐asioiden sovittelun elinehto.
Lähteet
Atkins, Robert, Hart, Daniel, Thomas, Donnelly (2005): The Association of Childhood Personality Type With Volunteering During Adolescence. Merrill-‐Palmer Quarterly. Vol 51, No.2, 145-‐162.
Beccaria, Cesare (1998): Rikoksesta ja rangaistuksesta. Suomentanut Heikkilä, Kai.
Vankeinhoidon koulutuskeskuksen julkaisuja 8/98. Helsinki: Oy Edita Ab.
Brunila, Teuri (2010): Sovittelu – tie tulevaisuuteen. Teoksessa: Poikela, Esa (toim.): Sovittelu.
Ristiriitojen kohtaamisesta konfliktien hallintaan. Juva: PS-‐Kustannus.
Braithwaite, John (2010): Restorative justice and better future. Teoksessa Johnstone, Gerry (toim.): Restorative Justice Reader. Text, sources, context. Portland, Oregon: Willian
Publishing, 88.
Brunila, Teuri (2010): Sovittelu –tie tulevaisuuteen. Teoksessa: Poikela, Esa (toim.): Sovittelu.
Ristiriitojen kohtaamisesta konfliktien hallintaan. Juva: PS-‐Kustannus, 24.
Byman, Reijo (2002): Voiko Motivaatiota opettaa? Teoksessa: Kansanen Pertti, Uusikylä, Kari (toim.): Luovuutta, motivaatiota ja tunteita. Opetuksen tutkimuksen uusia suuntia. Jyväskylä:
Gummerus, 26.
Christie, Nils (1983): Piinan rajat. Oikeussosiologian julkaisuja, No. 4. Helsinki: Helsingin Yliopisto.
Deci, Edward (1971): Effects of externally mediated effects on intrinsic motivation. Journal of Personality and Social Psychology. Vol 18, No 1, 105-‐115.
Dekker, Paul, Halman, Loek (2003): Volunteering and Values. Teoksessa: Dekker, Paul, Halman, Loek (toim.): The values of volunteering. Cross-‐Cultural perspectives. New York, Boston, Dordrecht, London, Moscow: Kluwer Academic / Plenum Publishers, 5.
Ervasti, Kaijus (2000): Näkökulmia vaihtoehtoisiin konfliktinratkaisumenetelmiin. Lakimies:
suomalaisen lakimiesyhdistyksen aikakausikirja. Helsinki: suomalainen lakimiesyhdistys, 1238.
Eskola, Jari & Suoranta, Juha (2008): Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere:
Vastapaino.
Flinck, Aune, Säkkinen, Salla, Kuoppala, Tuula (2012): Rikos-‐ ja riita-‐asioiden sovittelu.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, tilastoraportti 15/2012.
Flinck, Aune, Elonheimo, Henrik (2010): Perhe-‐ ja lähisuhdeväkivallan sovittelu – mahdollisuuksia ja rajoituksia. Teoksessa: Esa Poikela (toim.): Sovittelu. Ristiriitojen kohtaamisesta konfliktien hallintaan. Juva: PS-‐Kustannus, 114, 126.
Ford, Martin (1992): Motivating Humans. Goals, Emotions and Personal Agency Beliefs.
London: Sage Publications Ltd.
Gellin, Maija (2010): Koulussa sopu sijaa antaa – vertaissovittelun tuloksia. Teoksessa:
Poikela, Esa (toim.): Sovittelu. Ristiriitojen kohtaamisesta konfliktien hallintaan. Juva: PS-‐
Kustannus, 70,82.
Grönfors, Martti (1982): Kvalitatiiviset kenttätyömenetelmät. Helsinki: WSOY.
Grönlund, Henrietta, Holmes, Kristen, Kang, Chulhee, Cnaan, Ram, Handy, Femida, Brudney, Jeffrey, Haski-‐Leventhal, Debbie, Hustinx, Lesley, Kassam, Meenaz, Meijs, Lucas, Pessi, Anne, Ranade, Bhangyashree, Smith, Karen, Yamauchi, Naoto, Zrinscak, Sinisa (2011): Cultural Values and Volunteering: A Cross-‐cultural Comparison of Students´ Motivation to Volunteer in 13 Countries. Journal of Academic Ethics. Vol. 9, issue 2, 87-‐106.
Harju, Aaro (2003): Yhteisellä asialla. Kansalaistoiminta ja sen haasteet. Vantaa:
Kansanvalistusseura.
Hart, Daniel, Fegley, Suzanne (1995): Prosocial Behavior and Caring in Adolescence: Relations to Self-‐Understanding and Social Judgment. Child Development Vol. 66, 1346-‐1359.
Helander, Voitto (2002): Kolmas sektori. Saarijärvi: Gummerus Kirjapaino Oy.
Hirsjärvi, Sirkka, Hurme, Helena (2010): Tutkimushaastattelu. Teemahaastattelun teoriat ja käytäntö. Tallinna: Gaudeamus Helsinki University Press.
Hirsjärvi, Sirkka, Remes, Pirkko, Sajavaara, Paula (2009): Tutki ja kirjoita. Helsinki:
Kustannusosakeyhtiö Tammi.
Inglehart, Ronald, Baker, Wayne (2000): Modernization, Cultural Change, and the Persistence of Traditional Values. American Sociological Review. Vol. 65, 19-‐51.
Iivari, Juhani (2010): Oikeuta oikeuden varjossa. Rikossovittelulain täytäntöönpanon tutkimus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Raportti 5/2010. Helsinki: Yliopistopaino
Iivari, Juhani (toim.)(2008): Rikos-‐ ja riita-‐asioiden sovittelijan opas. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.
Iivari, Juhani (2004): Rikosten sovittelua modernissa yhteiskunnassa – miksi?
Yhteiskuntapolitiikka 2/2004 vol.69. Stakes. Porvoo: Uusimaa Oy, 177-‐185.
Iivari, Juhani (2001): Rikos-‐ ja riita-‐asioiden sovittelun valtakunnallinen organisointi.
Helsinki: Stakesin monistamo.
Johnstone, Gerry (2010): Introduction: restorative approaches to criminal justice. Teoksessa Johnstone, Gerry (toim.): Restorative Justice Reader. Text, sources, context. Portland, Oregon:
Willian Publishing, 2.
Jokivuori, Pertti (2002): Sitoutuminen työorganisaatioon ja ammattijärjestöön: kilpailevia vai
Julkunen, Raija (2007): Kuka vastaa? Hyvinvointivaltion rajat ja julkinen vastuu. Vaajakoski:
Gummerus Kirjapaino Oy.
Järvinen, Saija (1993): Rikosten sovittelu Suomessa. Sovittelukäytännöt ja vaihtoehtoisuuden arviointi. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.
Koskenvesa, Esko (2001): Pelaajakokemuksia valmentajille. Teologian opiskelijat ja vapaaehtoistoiminta. Teoksessa: Eskola, Antti, Kurki, Leena (toim.): Vapaaehtoistyö auttamisena ja oppimisena. Tampere: Vastapaino,126.
Koskiaho, Briitta (2001): Sosiaalipolitiikka ja vapaaehtoistyö. Teoksessa: Eskola, Antti, Kurki, Leena (toim.): Vapaaehtoistyö auttamisena ja oppimisena. Tampere: Vastapaino, 16.
Koulu, Risto (2005): Mitä vaihtoehtoja vaihtoehtoisen riidanratkaisun tutkimukselle?
Teoksessa Lindfors, Heidi (Toim.): Conflict management. Vaihtoehtoista riidanratkaisua vai vaihtoehtoista konfliktin ratkaisua? Saarijärvi: Gummerus Kirjapaino Oy, 27-‐33.
Kvale, Steinar (1996): Interviews. An introduction to qvalitative research interviewing.
London: Sage.
Lappi-‐Seppälä, Tapio (2006): Rikollisuus ja kriminaalipolitiikka. Helsinki: Yliopistopaino.
Lastensuojelulain kokonaisuudistustyöryhmän mietintö (2006). Sosiaali-‐ ja terveysministeriön selvityksiä 2006:25, Helsinki.
http://pre20090115.stm.fi/hl1147768355553/passthru.pdf. Viitattu 1.4.2013.
Lähteenmaa, Jaana (1998): Nuoret vapaaehtoistyön tekijät ja hedonistinen altruismi.
Teoksessa Ilmonen, Kai (toim.): Moderniteetti ja moraali. Saarijärvi: Gummerus Kirjapaino Oy, 150-‐152.
Marshall, Tony (2010): Restorative justice: an overview. Teoksessa Johnstone, Gerry (toim.):
Restorative Justice Reader. Text, sources, context. Portland, Oregon: Willian Publishing, 30.
Marshall, Tony, Merry, Susan (1990): Crime and Accountability. Victim/Offender Mediation in Practice. London: HMSO.
Matsuba, Kyle, Hart, Daniel, Atkins, Robert (2007): Psychological and social-‐structural influences on commitment to volunteering. Journal of Research in Personality. Vol. 41, 889-‐
907.
Matthies, Aila-‐Leena (1996): Hyvinvoinnin sekatalous ja suomalaiset välittävät organisaatiot.
Teoksessa: Matthies, Aila-‐Leena, Kotakari, Ulla, Nylund, Marianne (toim.): Välittävät verkostot. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy, 21-‐22.
Matthies, Aila-‐Leena (1991): Julkisen avautuminen epäviralliseen – hyppy pimeään?
Teoksessa: Matthies, Aila-‐Leena (toim.): Valtion varjossa. Katsaus epävirallisen sektorin tutkimukseen. Helsinki: Sosiaaliturvan Keskusliitto, 39-‐40.
Mielityinen, Ida (1999): Rikos ja sovittelu. Valikoituminen, merkitys ja uusintarikollisuus.
Helsinki: Hakapaino Oy.
Möttönen, Sakari, Niemelä, Jorma (2005): Kunta ja kolmas sektori. Yhteistyön uudet muodot.
Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy.
Nurmi, Jan-‐Erik, Salmela-‐Aro, Katariina (2005): Modernin motivaatiopsykologian perusta ja käsitteet. Teoksessa: Salmela-‐Aro, Katariina, Nurmi, Jan-‐Erik (toim.): Mikä meitä liikuttaa.
Modernin motivaatiopsykologian perusteet. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy, 10,12, 24-‐25.
Nykysuomen sanakirja (2002). Valtion toimeksiannosta teettänyt Suomalaisen kirjallisuuden seura. Kolmas osa L-‐N. 15. Painos. Juva: WS Bookwell.
Nylund, Marianne (2000): Varietes of mutual support and voluntary action. Helsinki: The Finnish Federation for Social Welfare and Health.
Nylund, Marianne, Yeung, Anne (2005): Vapaaehtoisuuden anti, arvot ja osallisuus
murroksessa. Teoksessa: Nylund, Marienna, Yeung, Anne (toim.): Vapaaehtoistoiminta. Anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino, 14-‐15, 28.
Omoto, Allen, Snyder, Mark (1995): Sustained Helping Without Obligation: Motivation, Longevity of Service, and Perceived Attitude Change Among AIDS Volunteers. Journal of Personality and Social Psychology. Vol 68, No 4, 671-‐686.
O’Reilly,Charles, Chatman,Jennifer (1986): Organizational commitment and psychological attachment: The effects of compliance, identification, and internalization on prosocial behavior. Journal of Applied Psychology. Vol 71, No 3, 492-‐499.
Penner, Louis (2004): Volunteerism and Social Problems: Making Things Better or Worse?
Journal of Social Issues. Vol. 60, No 3, 645-‐666.
Penner, Louis (2002): Dispositional and Organizational Influences on Sustained Volunteerism:
An Interactionist Perspective. Journal of Social Issue. Vol. 58, No 3, 447-‐467.
Pessi, Anne & Oravasaari, Tomi (2010): Kansalaisjärjestötoiminnan ytimessä. Tutkimus RAY:n avustamien sosiaali-‐ ja terveysjärjestöjen vapaaehtoistoiminnasta. Avustustoiminnan
raportteja 23. RAY 2010. Helsinki: Yliopistopaino.
Pohjonen, Soile (toim.) (2001): Sovittelu ja muut vaihtoehtoiset
konfliktinratkaisumenetelmät. Vantaa: Werner Söderström lakitieto oy, 4.
Poikela, Esa (2010): Miksi ja mitä sovitellaan? Teoksessa: Poikela, Esa (toim.) Sovittelu.
Ristiriitojen kohtaamisesta konfliktien hallintaan. Juva: PS-‐Kustannus, 9,14-‐15, 19.
Puohiniemi, Martti (2002): Arvot, asenteet ja ajankuva. Opaskirja suomalaisen arkielämän tulkintaan. Vantaa: Limor kustannus.
Rehberg, Walter (2005): Altruistic Individualists: Motivation for international volunteerin among young adults in Switzerland. Voluntas: International Journal of Voluntary and Nonprofit Organizations. Vol 16 (2), 109-‐122.
Ruohonen, Marita (2003): Järjestöt vapaaehtoistoiminnan areenoina ja mahdollistajina.
Teoksessa: Niemelä, Jorma, Dufva, Virpi (toim.): Hyvinvoinnin arjen asiantuntijat. Sosiaali-‐ ja terveysjärjestöt uudella vuosituhannella. Juva: PS-‐kustannus, 40-‐41.
Ruusuvuori, Johanna, Tiittula, Liisa (Toim.) (2005): Haastattelu. Tutkimus, tilanteet ja vuorovaikutus. Tampere: Vastapaino, 12.
Ruusuvuori, Johanna, Tiittula, Liisa (2005): Tutkimushaastattelu ja vuorovaikutus. Teoksessa Ruusuvuori, Johanna & Tiittula, Liisa (Toim.): Haastattelu. Tutkimus, tilanteet ja
vuorovaikutus. Tampere: Vastapaino, 33-‐35.
Salmela-‐Aro, Katariina, Nurmi, Jan-‐Erik (toim.) (2005): Mikä meitä liikuttaa. Modernin motivaatiopsykologian perusteet. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy.
Sorri, Hannu (1998): Vapaaehtoisuus ja elämänkulku. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus.
Suomen virallinen tilasto (SVT): Ajankäyttötutkimus (verkkojulkaisu). ISSN=1799-‐5639.
Osallistuminen ja vapaaehtoistyö 2009. Helsinki: Tilastokeskus (viitattu 15.3.2013).
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/akay/2009/04/akay_2009_04_20011-‐09-‐
16_kat_001_fi.html
Takala, Jukka-‐Pekka (1998): Moraalitunteet rikosten sovittelussa. Helsinki, Hakapaino.
Wilson, John (2000): Volunteering. Annual Review of Sociology. Vol. 26, 215-‐240.
Yeung, Anne (2005): Tutkimustyökaluja vapaaehtoismotivaation mysteeriin. Teoksessa:
Nylund, Marianne ja Yeung, Anne (toim.): Vapaaehtoistoiminta anti, arvot ja osallisuus.
Tampere: Vastapaino, 83-‐87, 91-‐92.
Yeung, Anne (2005): Vapaaehtoistoiminnan timantti. Teoksessa: Nylund, Marianne ja Yeung, Anne (toim.): Vapaaehtoistoiminnan anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino, 106-‐116.
Yeung, Anne (2004): Individually. Volunteering in Late Modernity: Social Work in the Finnish Church. Helsinki: The Finnish Federation for Social Welfare and Health.
Yeung, Anne (2004): The Octagon Model of Volunteer Motivation: Results of a
Phenomenological Analysis. Voluntas: International Journal of Voluntary and Nonprofit Organizations. Vol. 15, No 1, 21-‐46.
Yeung, Anne (2002): Vapaaehtoistoiminta osana kansalaisyhteiskuntaa – ihanteita vai todellisuutta? Tutkimus suomalaisten asennoitumisesta ja osallistumisesta
vapaaehtoistoimintaan. Helsinki: YTY ry.
Zehr, Howard (2010): Retributive justice, restorative justice. Teoksessa Johnstone, Gerry (toim.): Restorative Justice Reader. Text, sources, context. Portland, Oregon: Willian Publishing, 69.
Liitteet
Liite 1. Haastattelupyyntö kirje Vantaan sovittelijoille
Hei!
Etsin vapaaehtoisia sovittelijoita tutkimukseeni haastateltavaksi. Olen Sanni Tehikari ja teen Pro gradu-‐tutkimusta Helsingin Yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitokselle. Tutkimukseni aiheena on sovittelutoiminta Suomessa vapaaehtoisten sovittelijoiden näkökulmasta. Olen toiminut Keski-‐Suomen sovittelutoimistossa sovittelunohjaajana ja tällä hetkellä toimin samaisessa toimistossa vapaaehtoisena sovittelijana.
Tutkimukseni näkökulma on yhteiskuntatieteellinen, joten tarkoituksena ei ole perehtyä sovitteluun liittyviin lakikiemuroihin. Tutkimuksessani olen kiinnostunut sovittelijoiden kokemuksista ja näkemyksistä erityisesti liittyen sovittelijan rooliin sovitteluneuvottelussa.
Lisäksi pohdin tutkimuksessani sovittelun yhteiskunnallista vaikuttavuutta, minkälaisiin asioihin sovittelulla voi olla vaikutusta niin yksilötasolla kuin laajemmassakin näkökulmassa.
Tutkimustani varten kerään haastatteluaineistoa. Aineistoni tulee koostumaan
vapaaehtoisten sovittelijoiden nauhoitetuista haastatteluista, jotka myöhemmin litteroin tekstimuotoon. Olen haastatellut Keski-‐Suomen sovittelutoimistossa nyt noin kymmentä sovittelijaa ja toivoisin löytäväni myös Vantaan sovittelutoimistosta muutamia haastateltavia.
Haastattelu on vapaamuotoinen, eikä vaadi haastateltavalta valmistautumista etukäteen.
Tutkimuksessani pidän huolta lähdesuojasta siten ettei ketään haastateltavaa voida tunnistaa.
En myöskään kerää haastateltavien henkilötietoja, kuten nimeä tai osoitetta.
Haastattelu kestää noin tunnin ja voidaan toteuttaa sovittelutoimiston tiloissa. Aikatauluni on joustava, joten haastattelu voidaan tehdä mihin aikaan päivästä Sinulle parhaiten sopii.
Toivoisin haastateltavilta muutaman vuoden (noin 2 vuotta tai enemmän) kokemusta sovittelutoiminnasta.
Mikäli kiinnostuksesi heräsi ja haluat tulla haastateltavaksi sekä auttaa sovittelutoimintaa koskevan uuden tiedon julkaisemisessa ota minuun yhteyttä viimeistään 28.10.2011 mennessä sähköpostilla osoitteeseen:
Liite 2. Haastattelurunko
• Minkälaisia juttuja olet tehnyt ja mitkä kiinnostaa eniten?
• Mikä saa pysymään mukana toiminnassa?
• Oletko tehnyt muuta vapaaehtoistyötä? Mitä?
Sovittelijan työ:
• Mikä on sovittelijan tärkein tehtävä sovittelussa?
• Mikä on sovittelun päämäärä mielestäsi?
• Mitkä asiat vaikuttavat mielestäsi sovitteluneuvottelun epäonnistumiseen?
• Kuinka paljon sovittelija pystyy vaikuttamaan mielestäsi sovittelun onnistumiseen? Ja sopimuksen sisältöön?
• Mitä mieltä olet siitä, että sovittelutoiminta on Suomessa vapaaehtoistoimintaa? Miksi hyvä tai huono?
• Mihin sovittelulla pyritään vaikuttamaan?
• Sovittelun hyödyt yksilön kannalta? Ja haitat?
• Mitä lisäarvoa sovittelu tuo yksilöille verrattuna viralliseen oikeusjärjestelmään. Esim. käräjäoikeuteen?
• Mitä yhteiskunnasta puuttuisi, jos sovittelutoimintaa ei olisi?
• Mihin sovittelulla pyritään vaikuttamaan?
• Minkälainen on mielestäsi sovittelun ja sovittelusopimuksen suhde/vaikutus oikeuslaitokseen? Onko oikeanlainen? Muuttaisitko jotakin?