• Ei tuloksia

Johtamisen vahvistaminen oli alusta saakka yksi uudistuksen keskeisistä edellytyksistä. Oi-keudellisen aseman muutos toi johtajille kaikilla tasoilla lisää vastuuta, jonka kantamisen edellytyksiä parannettiin sekä yliopistolaissa että yliopiston johtosäännössä. Hyvältä aka-teemiselta johtajalta edellytetään jatkossa tehtävään osoitettua kiinnostusta ja kykyä johta-miseen. Tämä varmistetaan uudistetulla hakuprosessilla, johon kuuluu julkinen haku teh-tävään.

Johtosäännössä akateemiset johtajat saivat aiempaa enemmän toimintaan, talouteen ja henkilöstön rekrytointiin liittyvää päätösvaltaa ja vastuuta. Lisääntynyt työ merkitsi haas-tetta sovittaa tieteellinen ura hallintotyöhön. Rehtori antoi 11.11.2009 uusien dekaanien ja laitosjohtajien ajankäyttöä ja palkkioita koskevan ohjeen96, jossa otettiin huomioon myös mahdollisuus johtajien palkkaamiseen yliopiston ulkopuolelta. Käytännössä tätä mahdolli-suutta käytettiinkin dekaaneja ja laitosten johtajia valittaessa.

Akateemisen ja hallinnon johtajien tehtäviä ja rooleja suhteessa toisiinsa pohdittiin jo ennen varsinaista uudistushanketta ja hankkeen aikana useissa johdon yhteisissä tilaisuuk-sissa. Nämä vaikuttivat omalta osaltaan johtamiskoulutuksen ja valmennuksen uudistu-miseen. Vuoden 2010 alussa järjestettiin keskitetty johdon perehdytys, johon osallistuivat rehtoraatti, dekaanit, laitosjohtajat ja erillislaitosten johtajat. Johtamisen merkitystä koros-tettiin myös liittämällä yliopiston strategiaan vuosille 2010–2012 ensi kertaa johtamisen ja hallinnon toimenpideohjelma.

LOPUKSI

Yliopistouudistus siihen liittyvine toimenpiteineen toteutettiin muutoksen mittavuuteen nähden lyhyessä ajassa. Syynä oli asiasta syntynyt laaja yhteisymmärrys poliitikkojen, yli-opistojen ja elinkeinoelämän kesken. Helsingin yliopiston johdolla oli näkemys uudistuksen välttämättömyydestä ja vahva rooli sen toteuttamisessa.

Helsingin yliopiston valmius uudistushankkeesta päättämiseen syntyi vuoden 2008 alussa valtakunnallisen valmistelutyön edettyä konkreettisiin kysymyksiin. Linjauksissaan yliopisto tukeutui edustuksellisiin elimiinsä ja vaaleilla valittuun päätöksenteko- ja johta-misjärjestelmään. Johtoryhmä ohjausryhmänä ja konsistori päätöksentekijänä olivat sitou-tuneet uudistuksen läpiviemiseen. Tiedekuntien dekaanit ja muu uudistustyöhön osallis-tunut opetus- ja tutkimushenkilöstö mahdollistivat tavoitteiden pohdinnan ja toimenpitei-den suunnittelun todellisista tilanteista ja muutostarpeista käsin. Tämä piti suunnitelmat realistisella tasolla.

Uudistuksen toteutumisen kannalta yliopiston sisällä oli oleellista, että jo prosessin al-kuvaiheessa julkistettiin perustavoitteet, jotka selkiytyivät ja tarkentuivat valmistelun aika-na. Lyhyt valmistautumisaika käytettiin konkreettiseen tekemiseen ja jokainen kirjoitettu paperi vei asioita eteenpäin ja mahdollisti vuoropuhelun sekä yliopiston sisällä että ope-tusministeriön kanssa. Ministeriö käytti yliopistojen akateemista juridista, taloudellista ja henkilöstöhallinnollista asiantuntemusta lainsäädännön ja erityiskysymysten valmistelussa.

Yliopiston konsistori teki uudistusta koskevat päätökset pieniä poikkeuksia lukuun ot-tamatta yksimielisesti. Erimielisyydet koskivat ensisijaisesti henkilöstön tulevaa asemaa.

Henkilökuntajärjestöt toivoivatkin virkasuhteen säilyttämistä prosessin loppuun saakka.

Opiskelijoille tärkeimmiksi asioiksi nousivat maksuttomuuden säilyttäminen ja päätöksen-tekoon osallistuminen kaikilla hallinnon tasoilla. Yliopiston sisällä käytiin keväällä 2009 uu-distuksen toteuttamiseen liittyvää kriittistä keskustelua, joka osaltaan vaikutti johtosäännön päätösvaltaa ja edustuksellisuutta koskeviin määräyksiin.

Valmisteluhanke toimenpiteineen vietiin läpi suunnitellussa aikataulussa ja yliopisto saattoi siirtyä uuteen aikakauteen 1.1.2010. Uudistuksella luotiin hallinnolliset ja toimin-nalliset puitteet yliopiston kokonaisvaltaiselle kehittämiselle ja menestymiselle uudessa oi-keusasemassa ja strategisissa tavoitteissaan.

VIITTEET

1 Ehdotus tutkimusjärjestelmän rakenteellisesta uudistamisesta. Tiede ja teknologianeuvosto. Tiedote 2.4.2005.

2 Periaatepäätös julkisen tutkimusjärjestelmän rakenteellisesta kehittämisestä. Valtioneuvosto 7.4.2005.

3 Yliopistojen taloudellinen autonomia. Suomen yliopiston rehtorien neuvoston julkaisuja 3:2002.

4 Hallituksen esitys 10/2004 eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta.

5 Yliopistot Suomen kansallisen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn rakentajina. Hallberg, P., Prihti, A, Raivio, K.

ja Siltala, R., Edita Prima, Helsinki 2005.

6 Suomen korkea-asteen koulutuksen teematutkinta. OECD. Syyskuu 2006.

7 Delivering on the modernisation agenda for Universities: Education; Research and Innovation. EU:n ko-missio 2006.

8 Manifesti. Suomen yliopistojen rehtorien neuvosto. 2005.

9 Yliopistojen taloudellista ja hallinnollista asemaa ja sen uudistamista koskeva selvitys; selvitysmiehet hallintoneuvos Niilo Jääskinen ja professori Jorma Rantanen. Opetusministeriön toimeksianto Dnro 68/040/2005.

10 Jääskinen, N. ja Rantanen, J. Yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistaminen. Välira-portti. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2006:14.

11 Vastaus yliopistojen taloudellisen toimivallan vahvistamista koskevaan kyselyyn. Kirje hallintoneuvos Jääskiselle ja professori Rantaselle 27.3.2006.

12 Opetusministeriön hallinnonalan tuottavuusohjelma 2006 –2010. Opetusministeriön julkaisuja 2005:32.

13 Hallinnosta hallintaan. Hallinnon arviointi 2004–2005. Helsingin yliopiston hallinnon julkaisuja 7/2005.

14 Hallituksen esitys 256/2006 Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta .

15 Agenda. Suomen yliopistojen rehtorien neuvosto. Suomi tarvitsee yliopistoja. Yliopistojen tulevaisuus-linjaukset hallitusohjelmaan 2007.

16 Yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistaminen. Jääskinen, N. ja Rantanen J. Opetusmi-nisteriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2007:2.

17 Yliopistouudistus osaksi seuraavan hallituksen ohjelmaa. Ministeri Kalliomäki 17.1.2007. Opetusministeri-ön tiedotteita 2007.

18 Lausunto yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistamista koskevasta selvitysmiesten loppuraportista. Helsingin yliopisto 23.2.2007, Dnro105/04/2007.

19 Suomen yliopistojen kestävä rahoituspohja. Kari Raivio. EVA -analyysi No 1 – 14.5.2007 20 Itä-Suomen yliopisto – tulevaisuuden yliopisto ajassa. Opetusministeriön selvityksiä 2007:15.

21 Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistyminen uudeksi yliopistoksi. Opetusministeriön selvityksiä 2007: 16

22 Turun tieteen huippukeskittymä. Opetusministeriön selvityksiä 2007:14.

23 Helsingin yliopiston kirjastosta Kansalliskirjasto. HE 33/2006 laiksi yliopistolain muuttamisesta.

24 Periaatepäätös kirjastolaitoksen kehittämisestä. Konsistori 16.8.2006.

25 Päätös kirjastolaitoksen rakenteesta. Konsistori 17.10.2007.

26 Matti Vanhasen II hallituksen hallitusohjelma 15.4.2007.

27 Opetusministeriön sisäisen työryhmän ja ohjausryhmän asettaminen yliopistolain ja siihen liittyvän lain-säädännön ja yliopistojen rahoitus- ja ohjausjärjestelmän uudistamiseksi. Opetusministeriö 30.5.2007.

28 Yliopistolakityöryhmän Suuntaviivat - muistio. Opetusministeriö 20.8.2007, Dnro 84/040/2007 29 Kannanotto Yliopistolakityöryhmän Suuntaviivat muistioon. Helsingin yliopisto 23.10.2007, Dnro

1367/04/2007

30 Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen suuntaviivat vuosille 2008–2011. Muistio. Opetusministeriö 7.3.2008.

31 Yliopistojen toimitilaryhmän näkemys 31.10.2007 32 Asetus Yliopistojen palvelukeskuksesta (VN 29/2008)

33 Päätös kampuspalvelukeskusten perustamisesta. Rehtorin päätös 239/2006.

34 Opetusministeriön ja Helsingin yliopiston välinen tulossopimus kaudelle 2007–2009 ja voimavarat vuo-delle 2007. Opetusministeriö 10.01.2007.

35 Yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistaminen ja innovaatioyliopiston perustaminen.

Hallituksen iltakoulu 21.11.2007

36 Valtioneuvosto. Talouspoliittinen ministerivaliokunta 18.12.2007

37 Yliopistojen pääomittamista kiinteistövarallisuuden avulla suunnitteleva työryhmä. Valtiovarainministe-riön asettamispäätös 20.12.2007 (VM 135:00/2007)

38 Julkisoikeudellisina laitoksina toimivien yliopistojen pääomittamisen vähimmäistarveselvitys. Opetus-ministeriön ja ValtiovarainOpetus-ministeriön työryhmä 9.6.2008.

39 Toimintaedellytysten parantaminen ja maksuvalmiuden turvaaminen. Opetusministeriön tiedote halli-tuksen päätöksestä 17.6.2008.

40 Kevään II lisätalousarvio. Eduskunnan päätös 18.7.2008

41 Yliopistokiinteistöt osana yliopistouudistusta. Rehtorien neuvoston kannanotto 28.3.2008.

42 Yliopistokiinteistöjen käyttö yliopistojen vakavaraisuuden turvaamisessa. Talouspoliittinen ministeriva-liokunta 18.11.2008

43 Lausuntopyyntö Helsingin yliopistokiinteistöt Oy:n perustamisesta ja kiinteistövarallisuuden rajauksista.

Valtiovarainministeriö 6.3.2009, Dnro 295/04/2009.

44 Lupa kiinteistöyhtiöiden perustamiseen. Valtioneuvosto 2.4.2009.

45 Päätös yliopistoille luovutettavasta kiinteistövarallisuudesta. Valtioneuvosto 26.11.2009.

46 Päätökset pääomittamisesta, vakavaraisuuden ja kassojen turvaamisesta. Valtioneuvosto 12.12.2009 47 Hallituksen esitys uudeksi yliopistolainsäädännöksi. Opetusministeriön lausuntopyyntö 14.8.2008, Dnro

21/010/2007.

48 Yliopiston lausunto 16.10.2008, Dnro 1181/00/2008.

49 Kanslerin lisäys yliopiston lausuntoon 20.10.2008.

50 Hallituksen esitys yliopistolaiksi ja siihen liittyviksi laeiksi (HE 7/2009). Annettu eduskunnalle 20.2.2009.

51 Yliopistolaki N:o 558 ja laki yliopistolain voimaanpanosta N:o 559 annettu Naantalissa 24.7.2009 52 Opetusministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä (771/2009)

53 Lausunto luonnoksesta opetusministeriön asetukseksi yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereis-tä 10.9.2009. Dnro 1181/00/2008

54 Lausunto valtiovarainministeriön vero-osastolle yliopiston arvonlisä- ja tuloveroasemasta 28.8.2009.

Dnro 846/00/2009

55 Yliopiston lausunto valtiovarainministeriön vero-osastolle luonnoksesta hallituksen esitykseksi eräiksi yliopistojen verotusta koskeviksi säännöksiksi 4.9.2009. Dnro 846/00/2009

56 Hallituksen esitys yliopistojen verotusta koskevaksi lainsäädännöksi. HE 12.11.2009 /2009 vp Liite val-tion vuoden 2010 talousarvioesitykseen.

57 Kansleri Niiniluodon kirje valtioneuvostolle 12.11.2009 58 Kansleri Niiniluodon kirje valtioneuvostolle 59 Yliopistolain muutos 21.5.2010 (HE/2010 vp)

60 Helsingin yliopiston oman varallisuuden asemaa selvittäneen työryhmän väliraportti 15.10.2007 ja lop-puraportti 30.11.2007.

61 Yliopistouudistusta koskeva tilannekatsaus. Konsistori 16.1.2008.

62 Yliopistolaitoksen uudistumisen vaikutukset tilivirastona toimivien yliopistojen toimielimiin. Opm:n kirje 22.1.2008 Dnro 1/500/2008.

63 Yliopistouudistushankkeen asettamispäätös. Rehtorin päätös 048/2008.

64 Päätös projektiryhmistä ja niiden tehtävistä 14.3.2008. Rehtorin päätökset 067-076/2008 ja 132/2008.

65 Kooste yliopistouudistuksen projektiryhmien työsuunnitelmien sisällöistä 29.8.2008.

66 Ohjausryhmän palaute yliopistouudistuksen projektiryhmille 30.5.2008

67 Yliopistojen rakenteen ja johtamisen kehittämisen kansainvälisiä trendejä. Kooste verkkomateriaalien vertailun pohjalta. Annamari Puhakka 5.8.2008.

68 Muistio kolmen projektiryhmän yhteiskokouksesta 29.8.2008.

69 Helsingin yliopiston organisaatio ja johtaminen 2010. Ehdotus 9.10.2008. (Alustavat rakennetta ja joh-tamisjärjestelmää koskevat periaatelinjaukset –kalvosarja)

70 Yliopiston rakennetta ja johtamisjärjestelmää koskevat periaatelinjaukset. Konsistorin päätös 13.11.2008.

71 Päätös Helsingin yliopiston kirjastolaitoksen yhdistämisestä erillislaitokseksi. Konsistorin päätös 11.2.2009.

72 Tiedekunta- ja laitosrakennetta koskevat päätökset. Konsistori 18.3.2009; 20.5.2009.

73 Laitosten nimet. Konsistorin päätökset 20.5.2009, 3.6.2009, 16.9.2009 ja 11.11.2009 74 Konsistorin alustava päätös 13.11.2008

75 Yliopistoyhteisön ulkopuolisten jäsenten valinnan valmistelu. Konsistorin päätös 15.4.2009

76 Luonnos johtosäännöksi (laaja lausuntokierros) ja professori Olli Mäenpään muistio ”Johdatus johto-sääntöön”. 15.5.2009.

77 Hallituksen päätös 8.10.2009. (johtosääntö)

78 Budjettipohjaiseen rahoitukseen siirtyminen. Konsistorin päätös 15.4.2009 79 Yliopistojen ohjaus ja rahoitus. Opetusministeriön muistio 14.8.2009

80 Opetusministeriön ja yliopistojen sopimusneuvotteluja täydentävä ohjaus vuonna 2010. Opetusminis-teriön kirje17.12.2009, Dnro 58/210/2008.

81 Yliopistojen yleisen työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirja

82 Henkilöstön ottaminen Helsingin yliopistoon. Rehtorin päätökset 193/2009 ja 039/2010.

83 Yliopistokollegion jäsenmäärä ja paikkajako. Konsistorin päätös 15.4.2009 84 Valmistelevan kollegion jäsenet. Konsistorin alustava päätös 3.6.2009

85 Alustavien päätösten vahvistaminen. Jäsenten valinta yliopistokollegioon siirtymäkaudeksi. Konsistorin päätös 3.8.2009.

86 Kollegion toimikauden jatkaminen 28.2.2010 saakka. Konsistorin päätös 11.11.2009

87 Kanslerin toimikauden jatkaminen 31.5.2013 saakka. Hallituksen päätös (johtosääntö, siirtymäsäännök-set) 8.10.2009.

88 Hallitusta koskevat valmistelevat päätökset. Yliopistokollegio 18.6.2009.

89 Valmistelevien päätösten vahvistaminen. Yliopistokollegio 3.8.2009.

90 Yliopistoyhteisöön kuulumattomien jäsenten valinta hallitukseen. Yliopistokollegio 10.8. 2009.

91 Rehtorin valinta. Hallituksen päätös 30.9.2009

92 Helsingin yliopiston johtosäännön ja vaalijohtosäännön hyväksyminen. Hallituksen päätös 8.10.2009 93 Taloussäännön ja vuosien 2010–2012 tavoiteohjelman hyväksyminen. Hallituksen päätös 28.10.2009 ja

2.12.2009

94 Hallintoviraston työjärjestys. Annettu 21.1.2008.

95 Keskushallinnon työjärjestys. Annettu 7.1.2010

96 Dekaanien ja laitosten johtajien ajankäyttöä ja palkkioita koskeva ohje. 11.11.2009