Itsesäätelyllä tarkoitetaan yksilön toiminnan, ajattelun ja tunteiden tietoista hallintaa yksilön oman tavoitteen saavuttamisen varmistamiseksi. Lähemmin tarkasteltuna, siinä ei ole kysymys pelkästään taidosta hallita omaa käyttäytymistään tilanteen vaatimalla tavalla, vaan kysymys on myös niiden omien yksilöllisten resurssien tietämisestä ja tuntemisesta, joilla tätä taitoa voidaan säädellä (Zimmerman 2000, 13–14). Kaikessa moniulotteisuudessaan itsesäätely on hankala määritellä teoreettisesti sekä operationalisoida empiirisesti (Boekaerts, Pintrich & Zeidner 2000, 4), ja siitä voidaan erottaa useampia muotoja, jotka voidaan taas jakaa useiksi
alitoiminnoiksi (Kuhl 2000, 113). Itsesäätelyä käsittelevässä kokoomateoksessaan Handbook of Self-Regulation Zeidner, Boekaerts ja Pintrich (2000, 753) peräänkuuluttavat itsesäätelyn rakenteiden ja prosessien määrittelyn selkeyttämistä.
Näkemykseen on helppo yhtyä, sillä kokoomateoksensa tieteellisiin artikkeleihinsa viitaten he toteavat, että ”Itsesäätelyyn nähdään sisältyvän suuri määrä integroituja mikroprosesseja, mukaan lukien tavoitteen asettaminen, strateginen suunnittelu, organisointistrategioiden tehokas käyttö, tiedon koodaaminen ja varastointi, monitorointi ja metakognitio, toiminnan- ja volitiokontrollit, ajankäytön hallinta, itsemotivoivat uskomukset (tehokkuus, tulosodotukset, sisäinen kiinnostus, tavoiteorientaatio jne.), arviointi ja itsereflektio, tyytyväisyys omiin ponnisteluihin sekä miellyttävän toimintaympäristön luominen.” Olen tässä tutkimuksessa pyrkinyt selkeyteen seuraamalla Snown ym. (1996) jäsennystä itsesäätelyn yksilöllisistä rakenteista jakamalla ne toiminnan eli konatiiviseen, ajattelun eli kognitiiviseen sekä tunteiden eli affektiiviseen alueeseen, joita käsittelen tarkemmin seuraavassa luvussa 2.3.
Kliinisessä psykologiassa itsesäätelyä kuvataan systeemiteoreettisesta näkökulmasta.
Itsesäätelyn päämääränä nähdään tällöin pyrkimys sisäiseen tasapainotilaan:
”Ihminen itse tuottaa aktiivisesti ne mielikuvat, ajatukset, tunteet ja motiivit, joista hänen minäkokemuksensa ja muu elämysmaailmansa koostuu ja joiden avulla hän ylläpitää tasapainoaan” (Vuorinen 1986, 164). Psyykkisen itsesäätelyn välineenä nähdään mielen sisäinen toiminta eli psyykkinen työ6. Psyykkisen työn ratkaisuna syntyy erilaisia tunteita, motiiveja, mielikuvia ja sosiaalisia reaktioita, joiden tavoitteena on muuttaa toiminnan ulkoisia eli psykososiaalisia tai sisäisiä psykofysiologisia ehtoja. Psyykkisen työn tekeminen tiedostetaan kuitenkin huonosti ja varsinaisesti siitä voidaan puhua vasta metakognitiivisella tasolla. (Vuorinen 1986
& 2000.)
Organisaatiokontekstissa itsesäätelyllä viitataan useimmiten henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamiseksi vaadittuihin prosesseihin: itsesäätely on määritelty sekä toimintosarjaksi että aiotuksi ohjausprosessiksi, joiden avulla ihminen pyrkii
6 Psyykkisen työn käsite on peräisin Freudilta (tarkemmin.Vuorinen 2000, 118).
kontrolloimaan omaa käyttäytymistään ylläpitääkseen toimintaa henkilökohtaisen tavoitteen saavuttamiseksi (Vancouver 2000; Vancouver & Day 2005, 158).
Itsesäätelyllä viitataan siis itse tuotettuihin ajatuksiin, toimintaan ja tunteisiin, joilla suunnitelmallisesti tähdätään henkilökohtaisen tavoitteen saavuttamiseen (Schunk 1994; Zimmerman 2000, 14). Edellisistä henkilökohtaisen tavoitteen saavuttamista korostavista määritelmistä täysin poiketen Godwin, Neck ja Houghton (1999) määrittelevät itsesäätelyn automaatioprosessiksi, jonka pyrkimyksenä on vähentää poikkeamia asetetuista standardeista. Heidän näkökulmastaan tavoitteet ovat tällöin ulkopuolelta asetettuja ja päämääränä on jonkin ulkopuolisen toiminnon tai systeemin häiriötön ylläpito. Työelämän viitekehyksessä tämä tarkoittaa organisaatiotasolla olemassa olevan systeemin ylläpitoa eli olemassa olevien sääntöjen ja politiikan noudattamista ja niistä poikkeamisten poistamista.
Itsesäätelyn tutkimus ja teorian kehittely ovat edistyneet vahvasti viime vuosikymmenten aikana (Shapiro & Schwartz 2000, 253). Yksilön itsesäätelyprosesseja on tarkasteltu kasvatuspsykologisessa viitekehyksessä (Berlinger & Calfee 1996) sekä varsinkin itsesäädellyn oppimisen (self-regulated learning, SRL) yhteyksissä (Corno 1993; 2001; Garcia ym. 1998; Pintrich &
Ruohotie 2000; Zimmerman 2000; Ruohotie 2002 a,b). Mutta vaikka itsesäätelyn rakenteiden ja prosessien tutkimus on lisääntynyt, sen poikkitieteellinen käsittely on ollut vielä vähäistä (Boekaerts, Pintrich & Zeidner 2000, 1). Johtamisdiskurssissa se liittyy vahvasti itsensä johtamiseen.
Itsensä johtaminen kietoutuu läheisesti ihmisen itsesäätelykykyyn. Itsesäätelykyky on inhimilliselle toiminnalle tunnusomainen piirre, jota ihminen tarvitsee pyrkiessään asettamaansa tavoitteeseen. (Ruohotie 1998b, 74.) Itsesäätelyn ja itsensä johtamisen (self-management, self-leadership) määritteelliset erot ovat haastavia. Toisinaan niiden määrittelyssä voi olla laajoja päällekkäisyyksiä tai sitten niitä käytetään täysin synonyymin kaltaisesti. Joskus ero syntyy vain viitekehyksessä: itsesäätelyä käytetään lähinnä kasvatustieteellisessä kontekstissa ja itsensä johtamista johtamistieteiden yhteyksissä. Käsitteiden väliset erot muodostuvat kuitenkin rakenteellisella tasolla. Itsesäätely perustuu kullekin henkilölle ominaisiin,
itsesäätelyn yksilöllisiin rakenteisiin ja prosesseihin; kun taas itsensä johtamisella tarkoitetaan näitä rakenteita ja prosesseja sisältäviä kognitiivisia ja käyttäytymiseen liittyviä strategioita (Neck & Houghton 2006, 277). Näin ollen itsensä johtamisen kehittyminen perustuu valmiiden strategioiden omaksumiseen; itsesäätelyn kehittymisen mahdollistaessa uusien ja tilannekohtaisesti joustavampien strategioiden luomiseen. Seuraavassa kokoan yhteen itsensä johtamisen (self-management, self-leadership) määrittelyjä ja tarkastelen niitä suhteessa itsesäätelyn toiminnan, ajattelun ja tunteiden alueisiin.
Self-management -termiä käyttäen itsensä johtaminen on määritelty yksilön pyrkimyksenä kontrolloida tiettyjä päätöksentekoon ja käyttäytymiseen liittyviä puolia (Frayne & Geringer 2000), jolloin itsensä johtamisen tehtävänä on suunnitella ja ryhtyä tavoitteen saavuttamiseen tähtäävään toimintaan käyttämällä hyväksi kognitiivisia strategioita ja ottamalla huomioon emotionaaliset reaktiot (Jackson, Mackenzie ja Hobfoll 2000, 278). Itsensä johtaminen voidaan nähdä myös nippuna kognitiivisia käyttäytymisstrategioita, jotka ovat läsnä yksilön muokatessa ympäristöään, kasvattaessa motivaatiotaan sekä mukauttaessa käyttäytymistään saavuttaakseen olemassa olevat suoritusnormit (Manz 1986; Frayne & Geringer 2000, 361). Tässä mielessä itsensä johtaminen sisältää strategioita, joilla yksilö voi hallita omaa käyttäytymistään vähentääkseen poikkeamia olemassa olevasta standardista; tällöin tavoitteet ja standardit ovat ulkopuolelta asetettuja. Vaikka yksilön käyttäytyminen voidaan katsoa itsekontrolloiduksi, tarkoituksena on kuitenkin edistää ulkoapäin asetettujen standardien saavuttamista. Käytännössä tämä tarkoittaa henkilön mahdollisuutta vaikuttaa siihen, että tehtävät tulevat tehdyksi, mutta vaikutusmahdollisuuksien puuttumista siltä osin, mitä tulisi tehdä ja miten.
(Godwin, Neck & Houghton 1999.)
Self-leadership -termiä käyttäen itsensä johtaminen on määritelty laajaksi yhdistelmäksi käyttäytymiseen, ajatuksiin ja tunteisiin kohdistettuja strategioita (Manz & Sims 2001, 21). Se on myös määritelty prosessiksi, jossa vaikutetaan itseen oman suuntautumisen ja motivaation lisäämiseksi ja siten ylivertaisen suorituksen aikaansaamiseksi (Godwin, Neck & Houghton 1999). Tällöin korostetaan myös
tavoitteen tarkoituksenmukaisuutta: itsensä johtamisella ei pelkästään ylläpidetä asetettuja standardeja vaan asetetaan uusia standardeja ja tavoitteita, mikä mahdollistaa nykyisen systeemin parantamisen pelkän ylläpidon sijaan. Olennainen osa prosessia on Godwinin, Neckin ja Houghtonin (1999) käsitteellistämä oman ajattelun johtaminen (Thought Self-Leadership TSL), jonka peruslähtökohtana on itsensä johtaminen uskomuksiin, sisäiseen dialogiin ja mielikuvaharjoitteluun liittyviä kognitiivisia strategioita hyväksi käyttäen.
Taulukossa 3 olen tarkastellut itsensä johtamisen määritelmiä suhteessa siihen, miten ne ottavat huomioon itsesäätelylle ominaisen itse asetetun henkilökohtaisen tavoitteen sekä itsesäätelyn toiminnan, ajattelun ja tunteiden alueen.
TAULUKKO 3. Itsensä johtamisen määritelmiin sisältyvät itsesäätelyn alueet määrittelijät englanninkielinen
self-leadership kyllä kyllä kyllä ei
Frayne & Geringer
kyllä kyllä kyllä kyllä Manz & Sims 2001 self-leadership kyllä kyllä kyllä kyllä
Taulukossa 3 voidaan havaita määritelmien kehittyminen ajallisesti siten, että viimeisimpiin sisältyvät kaikki tarkasteltavat itsesäätelyn alueet.