n. 250 s.
Hinta: 35 € (kestotilaajalle 27 €)
Albert Camus’n mukaan itsemurha on ainoa todella vakava filosofinen ongelma. Mutta totisuuteensa nähden itsemurhasta on kirjoitettu filosofiassa hämmästyttävän vähän;
olemassaolon perusteita ravisuttava probleema on pikemminkin vaiettu kuoliaaksi kuin kohotettu erittelyn esineeksi.
Itsemurhan filosofia on
ensimmäinen suomenkielinen yleisesitys itsemurhasta filosofisena ja käsitteellisenä ongelmana.
Se esittelee filosofianhistorian klassikoiden näkemykset itsemurhasta ja tekee selkoa
itsemurhaan liittyvästä filosofisesta keskustelusta.
mpedokles heittäytyi tulivuor een / S eneca av asi v altimonsa / D eleuz e hyppäsi ikkunasta / – lue ja ahdistu
1. itse 2. murha
Tapani Kilpeläinen
Viljami Heinonen,Joutomaa (2011), akryyli kankaalle, 110x100 cm.
jo sisältää ajatuksen työn tekemisen epätyydyttävyydestä ja siten myös mainituista ongelmista.42
Tällaiset seikat vihjaavat, ettei tuotanto voi oike-astaan olla kovinkaan tuottavaa palkkatyöyhteiskunnassa.
Kuinka sitten on selitettävissä kapitalististen yhteiskun-tiemme suuri tuottavuus? Teolliset yhteiskuntamme sekä tuottavat että kuluttavat paljon. Suuri osa tuotannosta on järjestetty koneellisesti ja suuri osa luonnonvarojen muuttamisesta toisenlaisiksi – joko kulutushyödykkeiksi tai käyttötavaroiksi – hyödyntää energiaa ja harvojen
am-mattilaisten suunnittelemia koneita, ei ensisijaisesti in-himillistä tuotannon osaamista eli taitoja. Kun helposti käyttöön otettavan energian saanti vähenee43, ei avun voi siis olettaa tulevan ihmisten osaamisesta. Kapitalisti-sessa markkinataloudessa piileekin mitä ilmeisimmin vir-heoletus, joka on jäänyt huomaamatta erityisesti ”halvan”
energian vuoksi: oletetaan, että yli kaksisataa vuotta jat-kunut tuotantomäärien kasvu johtuisi markkinatalouden kyvystä saada ihmiset toimimaan yleisesti tehokkaasti ja kekseliäästi.
Viitteet
1 Arendt 2002, 84–85; 2000, 171.
2 Arendt 2002, 12.
3 Sama, 90.
4 Sama, 130.
5 Arendt 2000, 171.
6 Sama, 173; ks. myös Arendt 2002, luvut I.1, III ja IV.
7 Arendt 2002, 199.
8 Sama, 20–25; Arendt 2000, 167–168.
9 Ks. esim. Arendt 2002, 208. Heidegge-rin ja Arendtin edustaman ”aristotelis-min” kritiikistä ks. Knight 2007, 88– ja 2008, 35–39.
10 MacIntyre 2004, luku 14; yhden ja saman teon erilaisista mahdollisista vai-kuttimista ja tulkintatavoista ks. 242–.
11 Vrt. Applebaum 1993, 34–37.
12 Nederman 2008, 25.
13 Sama, 18–19, 25–29; ks. myös Knight 2007, 12–34, 51–58.
14 MacIntyre 2004, 221.
15 Sama, 228.
16 MacIntyre 1998, 55.
17 MacIntyre 2004, 221–229.
18 Sama, 223–225, 228–229, 260–262.
19 Vähämäki 2009, 47. Vähämäki myös viittaa tässä yhteydessä wittgensteinilai-seen ajatukwittgensteinilai-seen ”yksityisen kielen mah-dottomuudesta” ja toteaa, että ”kielen riisto ja privatisoiminen tuhoavat Gene-ral intellectin”. MacIntyren käytäntöjen käsitteen hegeliläisistä ja wittgensteini-laisista yhteyksistä. Vrt. Noponen 2004, 2007 ja 2010 sekä Knight 2007, 39–40, 137–146.
20 MacIntyre 2004, 224–225 21 Sama, 225–230.
22 Sama, 178, 225.
23 Ks. esim. Applebaum 1992, 69, 116–, 141–46, 267–; ks. myös Noponen 2008.
24 Knight 2007, 153; ks. MacIntyre 2004, luku 14; 1967, 53; 1988, 105, 110, 140–141; sekä Noponen 2004, 2007 ja 2010.
25 Samalla ymmärrys moraalisuuden luonteesta ja perustasta muuttui ensin välineelliseksi ja sitten subjektivistiseksi, joko emotivistiseksi tai eksistentialisti-seksi: MacIntyre 1967, 24–27; 2004, luvut 2, 3 ja 9.
26 Marx 1978, esim. 256–257.
27 Noponen 2011; ks. myös Vähämäki 2009, 41, 54, 68–69.
28 Arendt 2002, 94 n. 1, 165, 258 n. 1.
29 Arendtinkin kirjoituksissa on toki kohtia
(esim. 2002, 63, 209–214), joissa hänen luonnehdintansa ihmisten yhteisestä toiminnallisuudeta ja kokemisesta tule-vat lähelle MacIntyren luonnehdintoja käytännöistä.
30 Ks. esim. MacIntyre 2004, 74–75, 175–177, 196.
31 Sama, 280–281; MacIntyre 1988, 211, 311, 118; ks. myös McMylor 1994, 77–86, 97–108.
32 Polanyi 2009, 99–100.
33 Sama, 100–111.
34 Sama, 110.
35 Sama, 73.
36 Sama, 135.
37 Sama, 74.
38 Sama, 261; ks. myös 136–137, 260–269 ja 449–452.
39 Sama, 138.
40 Ks. Noponen 2011.
41 Vrt. MacIntyre 2004, luku 8 ja 1998.
42 Vrt. Vähämäki 2009, 16–17, 29–30, 35–38, 52.
43 Vadén 2009.
Kirjallisuus
Applebaum, Herbert, The Concept of Work:
Ancient, Medieval, and Modern. State University of New York Press, Albany 1992.
Arendt, Hannah, Vita activa. Ihmisenä ole-misen ehdot (The Human Condition, 1958). Suom. Eija Virtanen ym. Vasta-paino, Tampere 2002.
Arendt, Hannah, Labor, Work, Action (1964). Teoksessa The Portable Hannah Arendt. Toim. Peter Baehr. Penguin Books, New York 2000, 167–181.
Knight, Kelvin, Aristotelian Philosophy. Ethics and Politics from Aristotle to MacIntyre.
Polity, Cambridge 2007.
Knight, Kelvin, After Tradition? Heidegger or MacIntyre, Aristotle and Marx.
Teoksessa Revolutionary Aristotelianism:
Ethics, Resistance and Utopia (Analyse &
Kritik, Vol. 30, No. 1). Toim. Kelvin Knight & Paul Blackledge. Lucius &
Lucius, Stuttgart 2008, 33–52.
MacIntyre, Alasdair, Secularization and Moral Change. University of Newcastle upon Tyne Publications & OUP, London 1967.
MacIntyre, Alasdair, Social Science Method-ology as the IdeMethod-ology of Bureaucratic Authority (1979). Teoksessa The
MacIntyre Reader. Toim. Kelvin Knight.
University of Notre Dame Press, Notre Dame 1998, 56–68.
MacIntyre, Alasdair, Hyveiden jäljillä. Moraa-liteoreettinen tutkimus (After Virtue, 1981). Suom. Niko Noponen. Gaudea-mus, Helsinki 2004.
MacIntyre, Alasdair, Whose Justice? Which Rationality? Duckworth, London 1988.
McMylor, Peter, Alasdair MacIntyre. Critic of Modernity. Routledge, London 1994.
Marx, Karl, Taloudellis-filosofiset käsikirjoituk-set 1844 (Ökonomisch-philosophische Manuskripte aus dem Jahre, 1844).
Teoksessa Karl Marx & Friedrich Engels, Valitut teokset 1. Suom. Antero Tiu-sanen. Edistys, Moskova 1978.
Nederman, Cary J., Men at Work: Politics and Labour in Aristotle and Some Aristotelians. Teoksessa Revolutionary Aristotelianism: Ethics, Resistance and Utopia (Analyse & Kritik, Vol. 30, No.
1). Toim. Kelvin Knight & Paul Black-ledge. Lucius & Lucius, Stuttgart 2008, 17–31.
Noponen, Niko, Kielteiset suhtautumisemme toisiin henkilöihin. Teoksessa Persoona.
Toim. Jussi Kotkavirta & Petteri Niemi.
SoPhi 84, Jyväskylä 2004, 282–292.
Noponen, Niko, Auktoriteetti ja kasvatus.
Tiede & edistys 2/07, 151–165.
Noponen, Niko, Keväisen työnjuhlamme karnevalismi ja rituaalit. Tiede & edistys 1/08, 66–75.
Noponen, Niko, Oikeuden tekeminen yhteis-toiminnan ehtona. Teoksessa Oikeus.
Toim. Kristian Klockars ym. Filosofisia tutkimuksia Helsingin yliopistosta 33, Helsingin yliopisto, Helsinki 2010, 103–116.
Noponen, Niko, Käytännöistä vieraantumi-nen kapitalistisessa yhteiskunnassa. Tiede
& edistys 1/11, 33–63.
Polanyi, Karl, Suuri murros. Aikakautemme poliittiset ja taloudelliset juuret (The Great Transformation. The Political and Economic Origins of Our Time, 1944).
Suom. Natasha Vilokkinen. Vastapaino, Tampere 2009.
Vadén, Tere, EROEI-fantasia eli kysymyksiä tulevaisuuden filosofeille. niin & näin 4/09, 46–54.
Vähämäki, Jussi, Itsen alistus. Työ, tuotanto ja valta tietokykykapitalismissa. Like & Tut-kijaliitto, Helsinki 2009.
H
oiva liittyy niin läheisesti elämän ko-konaisvaltaiseen uusintamiseen ja huo-lenpitoon, että sen määrittely on hyvin vaikeaa. Hoiva erottuu esimerkiksi lääketieteellisestä hoidosta ja varhais-kasvatuksesta. Eräät hoivan määritelmät korostavat, että hoivan on kohdistuttava ihmisiin, jolloin esimerkiksi siivoaminen rajautuu hoivan ulkopuolelle, vaikka se si-sältyykin usein käytännön hoivatyöhön. Itse ymmärrän hoivan työksi, jolla pyritään vastaamaan huolenpidosta riippuvaisten aikuisten ja lasten emotionaalisiin ja fyy-sisiin tarpeisiin1.Hoiva on verrattain uusi käsite, joka vakiintui vasta 1980-luvulla arki- ja tutkimuskieleen2. Feministinen liike toi hoivan yhteiskunnalliseen ja poliittiseen keskusteluun.
Hoivatyötä onkin pitkään lähestytty sukupuolieron kautta. Hoiva on kuitenkin myös muiden yhteiskunnal-listen erojen kuin sukupuolen lävistämää. Hoivatyö on yhä enemmän globaalia ja kansallisvaltioiden rajat ylit-tävää. Tätä kautta se liittyy myös globaalissa uusliberalis-tisessa talousjärjestelmässä lisääntyneeseen prekaariuteen eli työelämän lisääntyneeseen epävarmuuteen ja työurien sirpaloitumiseen, pätkätyöläisyyteen4.
Tarkastelen tässä artikkelissa hoivaa sukupuolen, luokka-aseman sekä maahanmuuttajuuteen liittyvien erontekojen kautta5. Tukeudun etupäässä kahteen etno-grafiseen tutkimukseen, joita olen tehnyt hyvin erilai-sissa ympäristöissä. Ensimmäinen tutkimusaineisto tulee Napolista, Italiasta, jossa tutkin 2000-luvun puolivälissä siirtolaisten yksityiskodeissa epävirallisesti tekemää hoiva-työtä. Toinen tutkimusaineisto on 2010-luvun Suomesta:
teen paraikaa etnografista tutkimusta vanhusten hoidon globalisoitumisesta ja yksityistymisestä. Hoivan tutki-minen erilaisissa paikoissa eri aikoina on avannut näkö-kulmia hoivan paradokseihin. Ensimmäinen paradoksi juontaa hoivan yhtäaikaiseen universaaliuteen ja paikal-lisuuteen.