3.1 Mukavuus
S
uomenkielinen sana mukavuus on käännetty englanninkielisestä sanasta comfort (suomi-englantisa-nakirja). Käsitettä comfort on käytetty kuvaamaan tunnetta henkisestä hyvinvoinnista. Sanacomfort on alunperin tarkoittanut lohdutusta (englanniksi consolation) ja tukea (assistance, relief, support).
Esineeseen termi comfort on kirjallisuuden mukaan yhdistetty ensimmäisiä kertoja 1600-1700 -luvun Englannissa. Mukavuus omaksuttiin yleisesti kuvaamaan esineitä ja ympäristöjä 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alkupuolella, jolloin englantilaisen mukavuuden ajateltiin toimivan vastaiskuna Ranskan yltäkylläiselle luksukselle. (Stobart, 2020.)
Tuolin mukavuutta on vaikea mitata. Helpompi on mitata ja määritellä epämukava. Tällöin mitattavia parametrejä ovat esimerkiksi kipu, särky ja puutuminen. Epämukavuuden puuttuminen ei kuitenkaan tarkoita, että istuin olisi automaattisesti mukava (Hertzberger, 1958 viitattu teoksessa Zacharkow 1988). Tuolin mukavuus voidaan ajatella monella tapaa. Mukava tuoli tai asento voi muuttua ajan kuluessa myös epämukavaksi. Mukavalla istuma-asennolla on merkitystä levolle ja palautumiselle. Epä-mukava istuma-asento lisää lihasrasitusta ja vähentää palautumista. Palautumisella taas on merkittävä pitkäaikaisvaikutus tehokkuuteen ja hyvinvointiin. (Grandjean 1968, 1970, 1980a viitattu teoksessa Zacharkow 1988.) Mukavuutta tulisikin tarkastella sekä epämukavuuden puuttumisena että holistisena mukavuuden kokemisena (Ahmed-Kristiansen & Stavrakos, 2012).
Käyttäjäkokemussuunnittelussa (UX design) mukavuuden mittaaminen perustuu toisaalta tuotteen käytettävyyteen ja toisaalta siihen, kuinka todennäköisesti tuotetta halutaan käyttää uudelleen (Tosi, 2020). Käyttäjäkokemussuunnittelussa kokemus mukavuudesta on yksilöllinen. On todettu kuitenkin, että sekä tuolin käyttäjillä että suunnittelijoilla voi olla vääristynyt käsitys lepotuolin mukavuudesta.
Runsaat pehmusteet ja kuperaan selkärangan asentoon ohjaava muotoilu saatetaan mieltää tarjoavan mukavan ”löhöily” asennon, vaikka ne aiheuttavat tosiasiassa käyttäjilleen terveyshaittoja. (Pynt & Co, 2008.) Hetkellistä mukavuuden tunnetta ei tulisi sekoittaa hyvään istuma-asentoon (Pynt & Higgs, 2010).
Kuva 7.
Bruno Murani: Searching for comfort in an uncom-fortable chair. Artikkeli julkaistu alunperin Domus 202 / lokakuu 1944
3.2 Materiaalin vaikutus mukavuuteen
P
ehmusteiden käyttö lepotuolissa on yleistä. Mielikuva pehmeästä ja upottavasta ”laiskanlinnasta”saattaa olla houkutteleva, mutta elimistön biomekaanisten vaatimusten takia tällainen vaihtoehto aiheuttaa enemmän kiputiloja kuin lepoa. Lepotuolin tärkein ominaisuus on tuki, ei pehmeys. Mitä paksumpi ja pehmeämpi istuinpehmuste, sitä vähemmän tuoli tukee käyttäjäänsä (Branton, 1966 vii-tattu teoksessa Zacharkow 1988). Liian pehmeässä tai epävakaassa tuolissa tasapainon ylläpitämiseksi käyttäjä joutuu tukemaan tuolia. Toisin sanoen ihminen pyrkii lukitsemaan tukirankansa ”saranat” risti-mällä jalkansa tai nojaamalla kyynärpäällä tuoliin kämmenen puristuessa leukaan. Tämä epäsymmetria aiheuttaa tuki- ja liikuntaelimistöön huomattavan haitan (Lee, Cha, & Lee, 2016).
Mikäli pehmusteita käytetään, tulee niiden säilyttää muotonsa. Kokoon puristunut pehmuste on yhtä hyödytön kuin kova alusta. (Branton, 1976.) Pehmusteet tulisi sijoittaa siten, että ne vähentävät pai-netta istuinluiden alla ja toisaalta estävät liukumista ja sen myötä lantion työntymistä pois neutraalista asennosta. Pehmuste ei saisi aiheuttaa lantion vääntymistä sivuttaissuunnassa. (Branton, 1976 ja Lau-nis, 2011.) Brantonin (1976) mukaan pehmusteiden tarkoitus on jakaa paino mahdollisimman laajalle alueelle vähentäen siten istuinluihin kohdistuvaa painetta. Launiksen (2011) mukaan pehmusteita tulisi käyttää istuinluiden alla pintapaineen vähentämiseksi. Pehmuste ei saa olla liian paksu, jotta tukipintaa ei menetetä. Suurin tukipinnan kokoonpuristuma pystysuunnassa tulisi olla noin 4 cm. Mikäli pehmus-teita ei käytetä, voidaan istuimen reunoja loivasti kohottaa ylöspäin, jotta pintapainetta saadaan jaettua laajemmalle alueelle. (Launis, 2011.)
Åkerblomin (1948) tekemien tutkimusten mukaan istuinluut ovat kuitenkin ainoa rakenteellinen osa, joka kestää painetta. Paineen siirtäminen pehmytkudoksiin aiheuttaa hermojen ja verisuo-nien puristumista. Käytettäessä kovin runsaita pehmusteita tulee paineen kontrolloiminen vaikeaksi muodon muutosten ollessa riippuvaisia henkilön mitoista. Tämä saattaa johtaa pehmytkudososien kasaanpainumiseen aiheuttaen raajojen puutumista ja verenkierron häiriintymistä. Åkerblomin mukaan pehmusteiden käyttö toki jakaisi tukipinnan rengasmaisten istuinluiden alueelle ja siten lisäisi paineen sietoa. Istuinluiden ja tuolin kosketuspinta on kuitenkin sen verran pieni, ettei pehmusteiden käytölle alueella ole hänen mukaansa mitään järkeä. (Åkerblom, 1948.)
Liiallisten pehmusteiden vaikutus on sama kuin liian jyrkällä koveralla pinnalla. Istuinluut uppoavat syvälle, jolloin paine kohdistuu myös reisiluun kaulaan aiheuttaen reisiluun virheasennon. Tämä altistaa reisiluun kaulan takana kulkevan iskiashermon paineelle. (Bennett, 1928, Travell, 1955, Diffirient, 1984 viitattu teoksessa Zacharkow 1988.) Pintamateriaalin kitkalla on myös merkitystä neutraalin lantion asennon ja selkärangan luonnollisten mutkien ylläpitämiseen (Åkerblom, 1948, Launis, 2011). Asen-non mukavuuteen vaikuttaa oleellisesti riittävä ja oikein sijoitettu tukipinta.
3.3 Muodon vaikutus mukavuuteen
P
ehmytkudoksen heikon paineensiedon vuoksi tuolisuunnittelussa tuolin korkeudella on merkittävä asema. Pienikin muutos tuolin korkeudessa vaikuttaa paineen kohdistumiseen reiden takaosaan ja etenkin polvitaipeen taakse, jossa suonet ja hermo ovat verrattain pinnassa. Tämän vuoksi vähintäänkin istuinosan etureunan tulisi olla pyöristetty. (Åkerblom, 1948.)Istuinluut ovat selän ainoa anatominen osa, joka pystyy kestämään painetta istuttaessa. Niiden anato-misten eroavuuksien vuoksi tarkkaa mittaa on vaikea määritellä. Keskimäärin istuinluiden tukipinnan välinen etäisyys on noin 10-12 cm ollen naisilla hieman enemmän kuin miehillä (El-Mowafi, 2019 ja Musielak, et al 2019). Istuinluiden rengasmaisen muodon johdosta tukipinnan ollessa suora, nojaa todellisuudessa vain osa istuinluusta alustaan. Tämän vuoksi istuimen muotoilulla voidaan saavuttaa tehokkaampi tukipinta. On kuitenkin muistettava, että muotoilu ei saa aiheuttaa painetta esimerkik-si häntäluun alueelle tai reiesimerkik-siluun kaulaan. Liian syvää tai taaksepäin kohoavaa muotoa tuliesimerkik-si välttää.
Muotoilulla voidaan estää liukuminen istuimessa sekä ohjata vartalon osia hienovaraisesti sijoittu-maan neutraaliin asentoon. Muotoilu ei saa olla niin voimakasta, että se estää asennon vaihtamisen mahdollisuuden.
Selkänojan muotoilussa tulee huomioida käyttäjien mittasuhteiden vaihtelu. Liian voimakkaasti muo-toillut selkätuet sopivat vain harvalle. Selkätuen alaosaan on hyvä jättää vapaata tilaa, jotta eri kokoiset käyttäjät saavat riittävän tuen lanneselän alueelle. Mitä suurempi kallistus selkänojassa on, sitä kor-keampi tulee sen olla. Niskatuki on välttämätön, mikäli selkänoja on kallistettu pysyvästi yli 30 astetta pystytasosta. (Launis, 2011.)
Selkänoja ei saa olla yläosastaan liian kaareva, jotta ylävartalon hyvä ryhti säilyy. Pään ja hartialinjan tulisi noudattaa samaa linjaa hyvässä istuma- ja seisoma-asennossa. Hyvässä ryhdissä olkanivel on samassa linjassa korvan ja lantion suoliluun harjanteen kanssa. Tämän ryhdin ylläpitäminen estää niska-hartiaseudun kiputiloja ja virheasentoja. (Rinne, viittattu 2021.)