Institutionaalinen ohjaussuhde

Institutionaalisessa toiminnassa vuorovaikutusta jäsentävät erityiset työorganisaation määrittämät tehtävät sekä käsitys siitä, miten näitä tehtäviä tulisi suorittaa. Lisäksi institutionaalinen ohjaussuhde säätelee usein vuorovaikutuksen osapuolten välisiä sitoumuksia. Vuorovaikutuksen

osapuolet suhteuttavat toimintaansa myös erilaisiin rooleihin, jotka muotoutuvat esimerkiksi vuorovaikutussuhteessa olevien henkilöiden ammattiaseman tai tilannekohtaisten tehtävien perusteella. Usein ne eriytyvät ammattilaisen ja asiakkaan rooleiksi. (Raevaara, Ruusuvuori &

Haakana 2001, 13; Vehviläinen 2014, 44.) Päivätoiminnassa esimerkiksi toimintaa koskeva vammaispalvelulaki, taustaorganisaatio, toiminnan tarkoitus ja tavoite, toimitilat, toiminnan ryhmämuotoisuus sekä yhteisön käytänteet ja rutiinit raamittavat ohjaajan ja yhteisön toimintaa sekä vuorovaikutusta:

”Ett samanlailla mun mielestä ei me ohjaajina saada toimia tän työyhteisön sääntöjen yli tai niitä vastaan vain siksi ett me oltais muka yläpuolella kaikkea tätä sääntöjä ja yhteisön yhteistä toimintaa.” – Frida, ammattilainen.

Institutionaalisessa vuorovaikutussuhteessa ohjaustyön asiantuntijalla on vastuu siitä, että hän hoitaa työtehtävänsä asianmukaisesti olemassa olevien reunaehtojen mukaan. Ohjaajalla onkin tilanteissa ohjausvastuu sekä vastuun mukanaan tuomia velvoitteita. (Vehviläinen 2014, 76.) Myös haastateltavat hahmottivat ohjaajan roolin yhteisössä vastuunkantajana, joka vastuun myötä on yhteisössä tietynlaisessa valta-asemassa. Ohjaajalla on toiminnassa aina kokonaisvastuu, jota ei voi missään vaiheessa siirtää muille yhteisön jäsenille eli asiakkaille. Tässä mielessä ohjaaja asemoitui haastateltavien mukaan asiakkaiden yläpuolelle, sillä vastuun kantaminen ei onnistu alapuolelta käsin.

Ohjaajan ammatillisuuteen sisältyvään ohjausvastuuseen kuuluu ryhmätoiminnan ja kokonaisuuden hallinta. Ohjaajan tehtävänä on kuljettaa ohjaustilanteita eteenpäin siten, että toiminnalla on selkeä kaari. Ohjaaja on auktoriteetti, joka kuljettaa ryhmän toimintaa johonkin tiettyyn suuntaan siten, että myös asiakkaat tietävät toiminnan tarkoituksen ja suunnan.

Vaikka institutionaalisessa vuorovaikutussuhteessa ohjaaja asemoituu toiminnassa asiakkaiden yläpuolelle, ei ohjaaminen haastateltavien näkemyksen mukaan ole kuitenkaan autoritaarista, ylhäältäpäin johdettua. Haastateltavat näkevät ohjaamisen ennemminkin vuorovaikutuksellisena, yhdessä kokeilemisen ja keskustelemisen kautta etenevänä toimintana.

Ohjausprosessin eri vaiheissa ohjaajan rooli painottuu haastateltavien mukaan eri tavoin. Prosessin alussa ohjaajan tehtävänä on toiminnan käynnistäminen ja innostaminen, jolloin hän näyttäytyy usein selkeässä valta-asemassa ja vastuunkantajan roolissa. Prosessin edetessä ohjaajan rooli voi kuitenkin vaihdella toiminnan ja tilanteen mukaan. Välillä ohjaajan on oltava toiminnassa tasaveroisena osallistujana ja tekemisen mallintajana. Toisinaan esimerkiksi tilanteissa, missä ryhmän toiminta alkaa kannatella itseään tai missä ryhmälle annetaan jokin haastetehtävä yhdessä ratkottavaksi, ohjaajan on osattava väistyä sivummalle. Ohjaajan tehtävänä on innostaa ja haastaa

omalla esimerkillään sekä lopulta tehdä itsestään tarpeeton, jotta asiakkaiden oma toiminnallisuus ja vastuun kantaminen mahdollistuisivat. Ohjaajan on kuitenkin oltava jatkuvasti valmiina astumaan tarvittaessa takaisin toiminnan kannattelijan rooliin. Haastateltavista etenkin ohjaustyön ammattilaiset kuvailivat ohjaajan roolin tietoista vaihtelua ohjaustilanteen tarpeiden mukaan, mikä mahdollistaa sivistyksellisen kasvatusajattelun mukaisesti kasvavan itsenäisen toiminnan ja vapauden edistämisen (Niemelä 2011, 45):

”Mutta on ohjaajuudes niis hetkissä joissa sun pitää ohjata sitä tilannet eteenpäin jollon sä joudut ehkä ei niinkään yläpuolelle mut ehkä vetämään eteenpäin jotenki ett se painoarvo vaihtuu. Ja toisaalta sit jos ryhmä alkaa toimia itsessään ni sun pitää osata myös väistyä siit tilanteesta. Mut et kyl mä nään että ohjauksen alkuhetkissä ku se tilanne on että ryhmän ohjauski alkaa niin kyl sillon ollaan pikkusen sun pitää ottaa haltuun se ryhmä omalla tavallaan. Jos on tarkotuksen mukasta et siin on ulkopuolinen ohjaaja nii ett se ottaa ja nappaa sen haltuun.

Mut ett sitten toki tasapäisenä heidän osallistujien kanssa. Mut kyl se vaihtelee. Ei ei. Ohjaaja ei voi olla koko ajan samalla tasolla missään nimessä koska sillon ei voi innostaa jos on kovin apaattinen tunnelma ett kyl se pitää mennä vähän sektoria ylös ja alaspäin.” – Greta, ammattilainen.

Toiminnassa on kuitenkin tilanteita, jolloin ohjaajan on noustava selkeästi muiden yhteisön jäsenten yläpuolelle. Ohjaajalla on viime kädessä vastuu toiminnan fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta turvallisuudesta, mikä edellyttää ohjaajalta kykyä muuttaa asemaansa tarpeen vaatiessa. Esimerkiksi uhka- ja vaaratilanteissa ohjaajan on hetkellisesti ylennettävä itsensä ja käskytettävä ylhäältä käsin. Haastateltavien mukaan tällaisia tilanteita ovat yhteisön turvallisuutta sisältä tai ulkopuolelta uhkaavat tilanteet, kuten ensiapu- tai väkivaltatilanteet, mutta erityisesti myös tilanteet missä joku yhteisön jäsen käyttäytyy loukkaavasti tai uhkaavasti toista kohtaan.

Tällaisissa tilanteissa ohjaajan tehtävänä on puuttua epäkunnioittavaan käyttäytymiseen ja tehdä sitä näkyväksi.

Vaikka toiminnan eri tilanteissa ohjaajan asema saattaa näyttäytyä erilaisena, ei ohjaajalta kuitenkaan missään tilanteessa poistu absoluuttinen vastuu toiminnasta. Tästä syystä ohjaaja ei voi asemoida itseään toiminnan ulkopuolelle, sillä myös alapuolelle asemoituessaan ohjaajan on oltava jatkuvasti valmiina muuttamaan rooliaan tilanteen mukaan. Ohjaajalla on vastuun myötä valta muuttaa asemaansa yhteisössä, mitä muilla sen jäsenillä ei ole. Ohjaajan aseman vaihtelun vuorovaikutussuhteessa on kuitenkin oltava harkittua, perusteltua sekä tietoista. Yhteisön jäsenenä ja ihmisenä ohjaaja on tasavertainen muiden yhteisön jäsenten kanssa, ohjaajan roolissa hänen asemansa ja roolinsa vain on hieman erilainen kuin muilla yhteisön jäsenillä.

Ohjaajan erilainen rooli on selkeä ja tiedossa kaikilla yhteisön jäsenillä, mikä luo turvallisuuden tunteen toimintaan. Ohjaaja luo ammattitaidollaan yhteisöön ilmapiirin, missä

kaikki ovat erilaisista rooleistaan huolimatta tasavertaisia yhteisön jäseniä. Perusturva mahdollistaa toiminnan institutionaalisen tehtävän toteutumisen eli kasvun prosessien syntymisen ja etenemisen:

”Se vaikuttaa sillai että siinon molemmilla on selkeetä että siinon eri roolit. Ja se työntekijä se ohjaaja voi kantaa osan myös sen asiakkaan vastuusta jollonka sillä asiakkaalla jos se tehdään sopivassa suhteessa nii sen asiakkaan perusturva varmistuu vahvistuu ja hän uskaltaa enemmän ja voi luotta niihin tilanteisiin koska tietää että ohjaaja on takaporttina ja varmistajana. Ja se on jotenki koko aika läsnä siinä kaikessa vuorovaikutuksessa. Esimerkiks ku ohjaaja puuttuu toisen käyttäytymiseen. --- Jotenki semmosekki ihmiset jotka ei ees muista ett mikä tää paikka on ja että ne on täällä käyny sata päivää aikasemminki niin neki on jotenki tietosia siittä. Ja sillon heillon vapaampi hengittää ja parempi lupa. Myös he tietää sen että paitsi suhteessa itseensä niin toi ohjaaja kantaa vastuun myös noista muista. Että se perusturvan tunne tulee joillaki vielä enemmän siitä että tietää että noitten muitten käyttäytymiseen tai toimintaan tarvittaessa puututaan niin että mä olen täällä turvassa noitten muitten kans.” – Ada, ammattilainen.

Vaikka päivätoiminnassa yhteisön eri jäsenten roolit ovat eriytyneet institutionaalisiin ohjaajien ja asiakkaiden rooleihin, eivät haastateltavat kuitenkaan koe tarvetta ohjaajien tarkoitukselliselle erottautumiselle asiakkaista. Sekä ohjaustyön ammattilaisille että noviiseille erottautuminen esimerkiksi työvaatteiden tai nimikylttien avulla tuntui vieraalta ja jopa iljettävältä ajatukselta.

Ohjaustyön ammattilaiset kertoivat kyllä pohtineensa nimikylttien tai yhtenäisten vaatteiden hyödyllisyyttä esimerkiksi asiakkaan ensikohtaamisessa tai muistin tukemisessa, mutta kokivat yhteisön sisällä ulkoisin merkein erottautumisen kuitenkin marginalisoivana, eriarvoistavana ja etäännyttävänä. Ohjaustyön ammatillinen osaaminen rakentuu ammattilaisten mielestä keinotekoisten ulkoisten merkkien sijaan omasta vastuullisesta toimintatavasta ja institutionaalisesta roolista, missä ohjaaja on jatkuvasti tehtävistään ajan tasalla:

”Ei tarvi koska ei se tuu siitä. Se ei tuu siitä nimikyltist. Nimikylttiä voi kantaa niinki ettei kanna sitä vastuuta. Kaikissa yhteisöissä kaikissa ryhmissä kaikilla eri ihmisil on vähä erilainen rooli. Ja ei ohjaaja tarvi sen oman roolin kantamiseen sitä nimikylttiä tai roolivaatetta.” – Ada, ammattilainen.

Kaksi ammattilaista muistutti kuitenkin pienestä ja ehkä helposti huomaamatta jäävästä, mutta varmasti merkityksellisestä erottautumisen yksityiskohdasta. Avainten tai esimerkiksi ensiapurepun kaltaisten yksityiskohtien avulla asiakkaat sekä mahdollisesti myös yhteisön ulkopuoliset jäsenet voivat tunnistaa eri rooleissa toimivia henkilöitä:

”Onhan nytki esimerkiksi jos asiakkaat haluaa vaikka sillee kattoo niin monella meillä ohjaajalla nää samanväriset avainketjut jossain kaulassa tai muualla ett on kuitenkin joku semmonen pieni juttu mikä on jo siinä.” – Frida, ammattilainen.