Arkielämän kokemuksellisia rakennusaineita

Haastatteluissa ohjaustyön kokeneet ammattilaiset (n=4) ja noviisit (n=4) nostivat omista elämänjanapiirroksistaan kertoessaan ohjaustyön kentälle johdattaneita erilaisia arjen tapahtumia ja elämänkokemuksia. (Taulukko 2.) Nämä olivat erilaisia elämän kulkuun kuuluvia osittain sattumanvaraisia ja osittain ehkä suunniteltuja tapahtumia, kuten harrastukset, äitiys, elämänkulun ennakoimattomat kriisit ja käännekohdat, omat kohtaamisen kokemukset sekä sisäsyntyinen kiinnostus ihmiseen. Näiden tapahtumien ja elämänkokemusten voidaan sanoa olevan hyvinkin yksilöllisiä.

Tutkimukseen osallistuneista erityisesti kolme ohjaustyön ammattilaisiksi luokittelemaani haastateltavaa lähti tarkastelemaan omaa ohjaajan ammatillista polkuaan lapsuudesta käsin.

Haastateltavat kertoivat omista harrastuksistaan ja siitä, kuinka he jo peruskouluikäisinä ohjasivat erilaisia harrastekerhoja, organisoivat koulun tapahtumia tai hoitivat itseään nuorempia lapsia.

Erityisesti ammattilaisten kertomukset piirtävät ohjaajuudesta kuvaa luontevana ja sisäsyntyisenä toimintana, johon haastateltavilla on ollut jo lapsuudesta asti jonkinlainen tarve ja mihin on jo lapsuudessa huomannut pystyvänsä. Lapsuuden kokemukset ovat jalostuneet myöhemmin hyödyllisiksi suunnittelun ja vastuunkantamisen ohjaustaidoiksi:

”Jo kakstoist vuotiaana mä oon ohjannu jostain syystä askartelukerhoa ja tota jonkalaises en ollu ite koskaan käyny eikä sitä kukaan muu ohjannu siä mutta sitte mä oon ite harrastanu voimistelua jossain vaiheessa mä oon ollu

voimisteluryhmän apuohjaaja ja sit mä oon ite harrastanu tanhua ja sit mä oon jossain vaiheessa ollu tanhuryhmän ohjaaja pienemmille. Ett silleen se ohjaajan rooli on lähteny jo sieltä kakstoistavuotiaana vaikkei sitä sillon aatellu niin sillain.” – Ada, ammattilainen.

”Kyllä. Joo. No varmaan niinku se ett jos miettii ett on ollu aktiivisesti mukana osallistunu ja semmonen organisointitaito tai jotenki sitä semmosta ett kuinka järjestää hoitaa vastata asioista ja viedä ne loppuun.” – Greta, ammattilainen.

Haastattelemistani päivätoiminnan ohjaustyön noviiseista ainoastaan yksi nosti haastattelussa esiin lapsuudessa alkaneen harrastuksensa yhdeksi ohjaustyön kentälle virittäneeksi tekijäksi. Hänelle harrastus oli toiminut yhteisöllisyydestä ymmärrystä lisäävänä tekijänä:

”No koripalloharrastus siinä että se on joukkuepeli, siinä täytyy huomioida myös muut.” – Daniela, noviisi.

Haastatelluista kaksi ammattilaista kertoi yhtenä merkittävänä ohjaustyön kentälle virittäneenä tekijänä olleen omat erilaisten ohjaajien ja opettajien kohtaamisen kokemukset. Se, että on jossakin elämän vaiheessa kohdannut erilaisia hyviä ohjaajia tai toisaalta myös nähnyt eriarvoistavaa kohtelua on toiminut kimmokkeena omalle ohjaajan uralle. Nämä kokemukset ovat sytyttäneet nälän toimia itse siten, että toisilla on hyvä olla sekä halun jakaa omia hyviä kokemuksia auttamalla nyt puolestaan itse jotakin toista elämässään mahdollisesti umpikujassa olevaa ihmistä eteenpäin:

”Ja tota jäämään aika sillain tyhjän päälle. Ja sitten tota. Sit kun kohtaskin sit siinä vaiheessa, kun ite oli päässy siitä jaloilleen niin sitte tuolla ihan työkkärissä ja muissa tommosissa instansseissa oli vaan älyttömän hyviä työntekijöitä, ett sitä jotenki ett se on varmaan ollu semmone sytytys siihen että. Että jotenkin niinku.

Ehkä sitten on ollu semmonen että haluaa ite jotenkin vähän niinkun antaa takaisin tai levittää sitä jotenkin eteenpäin. Että ihmiset joilla on niinkun, ihmiset jotka on vähän semmosessa pattitilanteessa, että osais jotenkin siitä.” – Berta, ammattilainen.

Neljä haastateltavaa nimesi kertomuksissaan vanhemmuuden yhdeksi ohjaustyön kentälle virittäneeksi ja ohjaajuuteen vaikuttaneeksi tekijäksi. Äitiyden myötä oli päässyt tarkastelemaan yhden yksilön kasvua ja kehitystä läheltä ja tiiviisti, mikä oli tarjonnut tilaisuuden oman toiminnan ja sen vaikutusten tarkempaan tutkiskeluun. Toisaalta äitiys oli toiminut eräänlaisena liikkeellepanevana voimana, kuten kaksi haastateltavaa kertoivat. Äitiys oli merkinnyt heille toisin tekemisen mahdollisuutta, kun he kotiin jäämisen sijaan olivatkin lähteneet liikkeelle kodin ulkopuolisille toimintakentille:

”Sitten esikoisen syntymä on semmonen että siinä olis ollu mahdollisuus myös se että ois jääny sen kans kotiin mutta ku lähti toimiin ja näki sitä semmosta erilaista että mitä erilaisia vaihtoehtoja siinä ois periaatteessa ollu.” – Daniela, noviisi.

”On. Siis onhan arki organisointia ja aikataulutusta ja ohjaamista ja. On. On ihan ehdottomasti. Ja jotenki semmonen tilannetaju tai jotenki tämmönen aistiminen että. Erityisesti kun tällä hetkellä on kaksi teini-ikäistä nii just semmonen tilannetaju on ehkä kasvanu myös senkin myötä ett sitte ett miten.

Miten millä tavalla ja minkälaist apua ohjaus tukee missäki vaihees ihminen tarvii. Mut toki tietysti täällä nää asiakaskohtaamiset sitte eri vaiheissa ett on sitä eri puolta. Mut on ehottomasti äitiydestä on niinku ohjaajuuteen.” – Greta, ammattilainen.

Yksi haastatelluista kertoi oppineensa äitiyden myötä erilaisia ohjaustyössäkin hyödyllisiä taitoja:

”Ja äitiys on varmaan aika kans semmonen joka on vaikuttanu ohjaajuuteenkin ett sitte yhen yksilön kasvun näkeminen niin läheltä ja tiiviisti ja niin kokonaan. Ja nyt ku laps on jo aikunen ni tavallaan eri asioitten merkitystä nähä siin ihmisessä aikusena ja se on ollu hyvin mielenkiintosta. Ja sitte. Myös ehkä siihen kasvattajuuteen ja sitä kautta ohjaajana toimimiseen liittyen.” – Ada, ammattilainen.

Yhtenä ohjaustyön kentälle virittäneenä tekijänä aineistostani nousi esille erilaiset elämänkulun ennakoimattomat tapahtumat. Haastateltavat nimesivät omakohtaisia elämän ajanjaksoja tai käännekohtia tekijöiksi, jotka olivat synnyttäneet tarpeen suunnata ihmistyön kentälle ja tämänkaltaiseen ohjaustyöhön. Tämänkaltaisia elämänkulun ennakoimattomia tapahtumia olivat muun muassa omaan terveyteen, läheisiin tai työelämään liittyvät pysäyttävät ja jopa rankat kokemukset:

”Semmosia olennaisia mitä tässä päällimmäisenä tulee mieleen on se että mä oon nelilapsisen perheen kolmas lapsi. Ja aika usein niistä kolmansista lapsista varsinki alkoholistiperheissä tulee kasvattajia tai ohjaajia. Ja tota. Semmonen siel on pohja sille halulle ottaa vastuuta muista ihmisistä ja havainnoida erilaisia ihmisten rooleja ja tapaa toimia ja käyttäytyä ja sitte oman käyttäytymisen merkitystä muihin ihmisiin. Ett se pohja tulee se alkoholistiperheen lapsena eläminen on varmaan aika paljonki kasvattanu niihin asioihin ja ohjannu sitä mihin huomio kiinnittyy.” – Ada, ammattilainen.

”Mites mää nyt tätä lähtisin pohtimaan. Ehkä tuolla vois olla semmonen kohta, missä on semmonen kipinä että mistä tota. Mistä on lähtenyt kipinä lähteä ylipäänsä sosiaalialalle. Se liittyy siihen että, että mulla on ollut itellä aika rankka toi varmaan teini-iästä ehkä sinne alle parikymppiseks oli tosi, tosi pahoja noita tota iho. Atooppinen ihottuma oli niin paha että mää olin käytännössä vereslihalla koko ihminen ja sit sen takia joutu keskeyttämään lukioo ja.” – Berta, ammattilainen.

”Sitten tulee semmonen rankempi että isoveljen kuolema että siinä oli tämmösiä.

Se on viel tabu että ku se on itsemurha ni tota se vaikuttaa sitten siihen että haluis mennä ohjaajuudessa sinne suuntaan ettei ihan normiohjaajuutta. Ja sama sitten oma lapsen että se pahoinpideltiin pahasti ni tota se on kans tämmönen mikä laittaa sinnepäin.” – Daniela, noviisi.

Työelämään liittyvät ennakoimattomat muutokset voivat sekä pakottaa että tarjota mahdollisuuksia oman työelämän uudelleen suuntaamiseen. Haastateltavilla työelämän ennakoimattomat muutokset saattoivat olla itsestä riippuvaisia, kuten yhdellä ammattilaisella. Hänen kohdallaan terveyden muutokset olivat pakottaneet etsimään uutta suuntaa työelämässä:

”No sit tulee ammattitauti en pysty enää jatkaan floristina. Ja sitte että okei no joku kädentaidon homma kiinnostas ja sitte päästä tonne ohjaustoiminnan artenomikoulutukseen.” – Greta, ammattilainen.

Enimmäkseen työelämän käännekohdat johtuivat kuitenkin yleisistä työelämän muutoksista, joihin yksilöllä itsellään ei välttämättä ole vaikutusmahdollisuuksia. Muun muassa Jakosen (2014, 287) kuvailema uuden työn prekaarisuus eli epävarmuus ja epämääräisyys olivatkin pakottaneet haastateltavia etsimään uusia ja vaihtoehtoisia tapoja toimia, samalla kuitenkin tarjoten myös tilaisuuksia oman työelämän uudelleen määrittelylle. Työelämään liittyvien käännekohtien nimeäminen ohjaustyön kentälle johdattaneiksi tekijöiksi korostui erityisesti noviisien haastatteluissa:

”Niin. Tai siis että se työttömyys vaikutti just siihen että mä sitä kautta mää just vähän ikäänku siis mää rupesin tekeen jotaki. Mul oli sellanen tilanne ett mää en tienny yhtään mitä mää teen ja. Mä olin käyny koulun ja ottanu opintolainaaki monta tonnia ihan turhaan että mä mietin että ehän mä saa niitä maksettua takasi.

Niin siinä oli ihan semmonen henkinen burnout oikeestaan menossa että. --- Niin.

Jotaki oli tehtävä. Oli keksittävä joku semmonen juttu että mitä mitä huvittas tehä.” – Hans, noviisi.

”Sitten jäin todella lomautettiin minut kaks vuotta sitten. Ni sitte mietin että nyt nyt on mahdollisuus tehdä muuta ja mietin ett mikä on hyvä mistä minä mitä minä haluan tehdä loppuelämäni. Ja sitten hain kouluun ja pääsin läpi ja sitten aloitin koulutuksen viime vuonna reilu vuosi sitten.” – Camilla, noviisi.

Yhtenä ohjaustyön kentälle virittäneenä tekijänä aineistosta nousi esille kiinnostus ihmiseen ja alaan ylipäänsä. Osa haastatelluista kertoi kokeneensa lapsuudesta tai nuoruudesta asti vahvaa kiinnostusta ihmiseen ja inhimilliseen toimintaan, mikä oli ohjannut esimerkiksi omia myöhempiä koulutus- sekä ammatillisia valintoja. Kutsumus ihmissuhdetyöhön oli aineiston perusteella sisäänrakennettu ja luontainen ominaisuus, jota haastateltavat pitivät itsestäänselvyytenä.

Erityisesti kahden ohjaustyön ammattilaisen kertomuksissa tämänkaltainen kutsumusretoriikka oli erityisen vahvaa:

”Ja sitten kiinnostus erilaisiin ihmisiin ylipäätänsä on ohjannu ja ihmisten käyttäytymiseen sitä mun ammatillista polkua ja omaa ohjaajuutta. Ja se kiinnostaa edelleen. --- Ja edelleen sitte jotekin ohjas se erilaisten ihmisten kunnioittavan kohtaamisen ajatus ja myös haastaa itseensä kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja. Ja erilaisia sisältöjä. Ja sitten, soveltaa sitä mut myös se että ett kyl varmaan enemmän tai vähemmän on mua ohjannu myös se että voinko mie tavallaan ite lunastaa sitä lapsuudessa herännyttä ajatusta siitä että kaikenlaisia ihmisiä voi kohdella kunnioittavasti ja.” – Ada, ammattilainen.

”Emmä oikein tiedä, se vaan jotenki ett se ihminen on aina ollu ehkä siellä.” – Frida, ammattilainen.

Noviisien kertomuksissa ei ollut luettavissa niin vahvaa kutsumuksellista eetosta kuin ammattilaisten kertomuksissa. Vaikka toimiminen ihmissuhdetyössä näyttäytyi nykyisellään myös noviiseille luontaisena toimintatapana, oli oma ala kuitenkin löytynyt ennemminkin vaihtoehtoja pois sulkemalla tai erilaisten kokeilujen kautta:

”Mun siihen aikaan niin mun siskot ja äiti sano että mun kannattais yrittää johonki semmoseen koulutukseen tai semmoseen työhön jossa ollaan ihmisten kanssa paljon keskustellaan. Mut emmää vielä sillon ite tienny ett se olis tämmöstä. Mut kyllä mä aina itse oon tykänny siis silleen ihmisten kanssa jutella ja tolleen.” – Hans, noviisi.

”Vois joskus aatella vähän että mä oon sulkenu pois itseltäni sellasia vaikka nyt että okei mä en oo kauheen matemaattisesti lahjakas esimerkiks tai että must ei tulis insinööriä esimerkiksi. Mitä jää jäljelle ja mikä on luontaista sitte ittelle ollu.” – Emil, noviisi.

”Elikkä kuntoutumisen tukeminen ja ylipäätänsä ihmisten kanssa tekeminen eikä vain numeroiden niinkun aikasemmin.” – Camilla, noviisi.