Möller et al. (2009, ss. 129 – 130) tekevät innovaatioavaruuden pohjalta neljä verkottu-mista koskevaa päätelmää. Ensinnäkin, mitä harvempia kyvykkyyksiä ja uusia tukijär-jestelmiä tai osaamista innovaatio edellyttää, sitä todennäköisemmän yksi yritys
kyke-nee toteuttamaan sen. Toiseksi, mitä useampaa kyvykkyyttä innovaation kehittäminen ja kaupallistaminen vaatii, sitä todennäköisemmin sen toteuttaa tietoisesti rakennettu stra-teginen liiketoimintaverkko. Kolmanneksi, mitä useampaa tukijärjestelmää ja uutta osaamistyyppiä innovaation kaupallistaminen edellyttää, sitä todennäköisemmin sen kehittäminen tapahtuu useiden verkostojen piirissä, jotka voivat sisältää useita kilpaile-via verkkoja. Neljänneksi, mitä useampaa kyvykkyyttä innovaation kehittäminen edel-lyttää ja mitä laajempia uusia tukijärjestelmiä ja osaamista sen kaupallistaminen vaatii, sitä todennäköisemmin sen toteutus tapahtuu useiden toisiinsa liittyvien laajojen inno-vaatioverkostojen piirissä, jotka todennäköisesti sisältävät useita kilpailevia strategisia verkkoja. (Möller et al. 2009, ss. 129 – 130.)
Myös yhteydet poliittisiin ja muihin yhteiskunnallisiin toimijoihin ovat tärkeitä, jos in-novaatio on kytkeytynyt nykyiseen teolliseen perustaan ja yhteiskuntaan tai jos sen kau-pallistaminen edellyttää uutta infrastruktuuria. Toisin sanoen, poliittisten päättäjien tuki tarvitaan, jotta sellainen innovaatio menestyisi, joka edellyttää ja aiheuttaa muutoksia yhteiskuntaan. (Möller et al. 2009, ss. 130 – 131.)
Rogersin (1995) mukaan innovaation omaksumisen tahtiin vaikuttaa viisi tekijää. En-simmäinen tekijä on suhteellinen etu, eli onko innovaatio käyttökelpoinen ja parempi kuin edeltäjänsä (Rogers 1995, s. 212). Toinen tekijä on yhteensopivuus olemassa ole-vien järjestelmien kanssa (Rogers 1995, s. 224). Kolmas tekijä on monimutkaisuus, eli onko innovaatio vaikeasti ymmärrettävä (Rogers 1995, s. 242). Neljäs tekijä on kokeil-tavuus, eli voiko innovaatiota koekäyttää ja testata (Rogers 1995, s. 243). Viides ja vii-meinen tekijä on havaittavuus, eli voidaanko innovaation aiheuttamat parannukset ha-vaita ja mitata (Rogers 1995, s. 244).
Möller et al. (2009, s. 183) esittävät keinoja vaikuttaa markkinoiden kehittymiseen. He jaottelevat nämä keinot sen mukaan, onko tarjooma autonominen vai systeeminen sekä sen mukaan, ovatko kohdeasiakkaat kuluttajia vai yrityksiä tai organisaatioita. Yritykset ja organisaatiot on vielä lisäksi jaettu suppean ja laajan soveltajakunnan mukaan. (Möl-ler et al. 2009, s. 183.)
Kun kyseessä ovat yritykset tai organisaatiot ja suppea soveltajakunta, autonomisen tar-jooman hyväksymisen edistämiseen tarvitaan
- etujen demonstrointi pilottiasiakkaiden avulla, - standardin vahvistaminen koalitiolla ja
- suoraa vaikuttamista. (Möller et al. 2009, s. 183.)
Systeemisen tarjooman hyväksymisen edistämiseen tarvitaan edellisten lisäksi arvojär-jestelmän toiminnan varmistaminen verkottumalla. Tähän sisältyvät tarvittavan infra-struktuurin ja tukipalvelujen kehittäminen sekä viranomaisten tuen varmistaminen.
(Möller et al. 2009, s. 183.)
Puhuttaessa yrityksistä tai organisaatioista ja laajasta soveltajakunnasta, autonomisen tarjooman hyväksymisen edistämiseen tarvitaan
- tarjooman primaarisegmenttien tunnistaminen, - etujen demonstrointi pilottiasiakkaiden avulla, - standardin markkinointi koalitiolla,
- tarjooman brändin kehittäminen,
- talousmediaan vaikuttaminen tavoitteena yleinen ja toimialakohtainen tunnettuus ja kiinnostus sekä
- oman arvojärjestelmän laajentaminen kanava- ja asiakaspalveluyrityksillä, tai jos tämä ei ole mahdollista tai mielekästä, kanava- ja palveluyrityksiin vaikuttami-nen. (Möller et al. 2009, s. 183.)
Systeemisen tarjooman hyväksymisen edistämiseen tarvitaan edellisten lisäksi - arvojärjestelmän toiminnan varmistaminen verkottumalla sekä
- yleismediaan vaikuttaminen tavoitteena tarjooman yleinen tunnettuus ja kiinnos-tus. (Möller et al. 2009, s. 183.)
Toisaalta, jos kyseessä ovat kuluttajat, autonomisen tarjooman hyväksymisen edistämi-seen tarvitaan
- tarjooman primaarisegmenttien tunnistaminen, - standardin vahvistaminen koalitiolla,
- tarjooman brändin kehittäminen, - jakelukanaviin vaikuttaminen,
- yleismediaan vaikuttaminen tavoitteena tarjooman yleinen tunnettuus ja kiinnos-tus sekä
- talousmediaan vaikuttaminen tavoitteena tarjooman tunnettuus ja kiinnostus.
(Möller et al. 2009, s. 183.)
Systeemisen tarjooman hyväksymisen edistämiseen tarvitaan - arvojärjestelmän toiminnan varmistaminen verkottumalla, - tarjooman primaarisegmenttien tunnistaminen,
- oman standardin vahvistaminen koalitiolla, - tarjooman brändin kehittäminen,
- oman arvojärjestelmän laajentaminen kanava- ja asiakaspalveluyrityksillä, - yleismediaan vaikuttaminen tavoitteena tarjooman yleinen tunnettuus ja
kiinnos-tus sekä
- talousmediaan vaikuttaminen tavoitteena tarjooman yleinen ja toimialakohtainen tunnettuus ja kiinnostus. (Möller et al. 2009, s. 183.)
Edellä mainituista vaikuttamiskeinoista voi nähdä, että verkottuminen edesauttaa sys-teemisten tarjoomien hyväksymistä, ja myös autonomisten tarjoomien kohdalla koaliti-oilla on merkitystä. Siispä verkostoituminen on olennaista innovaatioiden kaupallista-misessa.
2.2. Klusterikäsite
Ingstrup et al. (2009, ss. 3 – 4) esittävät taulukossa 2 viisi klusteroitumisen koulukuntaa:
Taulukko 2. Viisi klusteroitumisen koulukuntaa (Ingstrup et al. 2009, ss. 3 – 4).
Klusteroitumisen teoreet-tiset koulukunnat
Lähestymistapa klustereihin
Marshallin koulukunta Klusterit ovat joukko saman teollisuudenalan yrityksiä, jotka sijoittuvat alueellisten maantieteellisten rajojen sisään. Painopiste on läheisyyden suorissa eduissa.
Italialaiset teollisuusseudut Klustereille on tunnusomaista tietyt sosiaaliset suhteet ja vuorovaiku-tukset toimintaan osallistuvien yritysten välillä. Nämä suhteet sisältävät sekä yhteistyötä että kilpailua. Tietyn teollisuudenalan ja seudun pk-yritysten innovaatiokykyä korostetaan kehityksen pääajurina.
Taloudellinen ja teollinen maantiede
Klusterit perustuvat ajatukselle, että seudut kehittävät erilaisia yritys-tenvälisiä verkostoja, tiettyjä institutionaalisia rakenteita ja tietynlaisia taloudellisia, kulttuurisia ja poliittisia toimintamalleja ajan mittaan.
Porterin koulukunta Klusterit ovat toisiinsa liittyvien yritysten ja instituutioiden maantieteel-lisiä keskittymiä tietyllä toimialalla. Klusterit käsittävät joukon toisiinsa liittyviä teollisuudenaloja ja toimijoita, jotka ovat tärkeitä kilpailun ja yhteistyön kannalta sekä ylä- että alasuuntaan arvoverkossa.
Alueelliset innovaatiojärjes-telmät ja oppivat alueet
Klusterit nähdään oppimis- ja tietorakennelmina, jotka osallistuvat pai-kallisiin sopeutumis- ja innovaatioprosesseihin auttamalla tiedon luo-mista.
Klustereille on olemassa myös lukuisia määritelmiä, joista alla on esitetty muutama:
Klusterit ovat samankaltaisten, toisiaan täydentävien ja toisiinsa liittyvien yri-tysten ja instituutioiden maantieteellinen keskittymä tietyllä toimialalla (Porter 2000, ss. 15 – 16).
Alueellinen klusteri on yksinkertaisesti yritysten tilallinen ja sektoraalinen kes-kittymä (Bresnahan et al. 2001, s. 836).
Klusterit ovat toisiinsa liittyvien yritysten ja instituutioiden maantieteellisiä kes-kittymiä, jotka ovat tarpeeksi suuria aiheuttaakseen ulkoisia etuja (Rosenfeld 2005, s. 5).
Klusterit koostuvat samassa paikassa sijaitsevista ja linkittyneistä teollisuu-denaloista, valtiosta, akatemiasta, rahoituksesta ja yhteistyöinstituutioista (Söl-vell et al. 2003, s. 18).
Sölvellin et al. (2003, s. 18) määritelmää voi havainnollistaa kuvalla 4. Siinä klusterin keskustana on esitetty yhteistyöinstituutiot. Sen ympärillä ovat yritykset, valtio, tutki-musyhteisö sekä rahoitusinstituutiot.