Inkerin ajatuksia musiikkiliikunnasta on kartoitettu hänen itsensä kirjoit-tamista kirjoista sekä hänen työtään tarkastelevista opinnäytetöistä (ks.
myös liite 2e). Useissa määritelmissään Inkeri tuo esiin ajatuksen kehosta ja liikkeestä musisoinnin välineenä7. Musiikkiliikunnassa voidaan käytän-nössä toteuttaa kaikkia musiikkikasvatuksen osa-alueita: lauletaan – liiku-taan, soitetaan – liikuliiku-taan, kuunnellaan – liikuliiku-taan, opitaan musiikkitietoa liikunnan avulla.8 Näiden lisäksi hyvä vuorovaikutus sekä ryhmässä toi-mimisesta syntyvät hyvät kokemukset ovat ensisijaisia tavoitteita, kuten käy ilmi Inkerin omasta puheesta ja kirjoituksista:
Tavoitteenani on ollut kiinnostuttaa jokainen omaan kehoonsa, instrument-tiinsa, herkistämisestä ja taitojen kartuttamisesta liikunnallisen musisoin-nin hyväksi. Tässä mielessä harjoitusten sisältö on ”jokapäiväistä elämää”
niin opettajille kuin heidän tuleville oppilailleenkin. Näin tunnen olevani
”koko kansan kasvattaja” 9
Periaatteessa kaikki, mitä teen, on jollakin tavalla kaukaista sovellusta Dalcrozesta, vaikkakin sitä tekee omalla tavalla. Yleensä musiikkiliikunnas-Musiikkiliikunnan tunti Töölönkadun liikuntaluokassa 90-luvun alussa, Kuva: Eeva-Leena Pokelan kotiarkisto.
7 Simola-Isaksson 2010, 37.
8 Simola-Isaksson ym. 1980, 8.
9 Henkilökohtainen tiedonanto 27.10.2006; Suvanto 2006, 77.
sa on pohjana se, että tehdään musiikkia liikunnallisesti eli musisoidaan keholla. Keho on instrumentti. Tavoitteet ovat periaatteessa ihan samat kuin soittajallakin. Pitää hallita rytmi, kuunnella ja katsoa toisia, miten toiset eläytyvät ja millä tavalla tekevät.
Sitten hyvin keskeinen tavoite on sosiaalinen vuorovaikutus, jonka voi melkein laskea terapiapuolelle, eli se, että yhdessä töitä tekevät ihmiset sopeu-tuvat, tulevat hyvin toimeen keskenään ja että heidän välilleen syntyy kon-takti. Kontaktin myötä nousevat esiin identiteettiin ja itsen hyväksymiseen liittyvät kysymykset: hyväksytäänkö minut ryhmässä sellaisena kuin olen, vaikka olisin erilainen, eri tyyppinen, eri näköinen kuin muut. Jos tulen hyväksytyksi, minun on paljon helpompi silloin hyväksyä toiset ja myös hy-väksyä itseni, jolloin syntyy rohkeus olla yksi ryhmästä. Se puolestaan luo vapauden ja rohkeuden keksiä ja luoda ja tehdä kaikenlaista. Sillä on myös merkitystä mielenterveydelle. Minusta tämä on erittäin tärkeää musiikkilii-kuntakasvatuksessa.
Varsinkin jos tekee töitä amatööriryhmän kanssa, ensimmäinen ehto on saada ihmiset kokemaan, että he viihtyvät siinä yhdessäolotilanteessa. Sen jälkeen voi vasta ruveta ajattelemaan pedagogisia tavoitteita. On aivan turha kuvitella, että voi mennä ryhmään ja alkaa heti opettaa jotain asiaa ennen kuin ihmiset ovat auenneet ja heillä on tiettyä uskallusta. Sitten kun joukko on ns. kasassa, eli opetukseen osallistuvilla on tunne, että ”kuulun tähän po-rukkaan”, että ”minä osaan”, voi ruveta tekemään mitä sitten tehdäänkään.
Sitten muusisten, sosiaalisten, kontaktiin liittyvien ja terapeuttisten tavoit-teiden lisäksi on liikunnalliset tavoitteet, kuten motoriset taidot ja ketteryys, ja tietysti psykologiset tavoitteet, kuten keskittyminen, muisti ja reaktiokyvyn kehittyminen. Tässä järjestyksessä ehkä. Musiikkikasvatukselliset tavoitteet ovat keskiössä, vaikka kaikki tavoitteet periaatteessa ”lyövät yksiin”.10
Vaikka Inkerille musiikilliset tavoitteet olivat musiikkiliikunnassa hyvin keskeisiä, hän aina korosti vahvasti myös musiikkiliikunnan yleiskasva-tuksellisia mahdollisuuksia. Kirjassaan Musiikkiliikuntaa lapsille (Simola-Isaksson 1974, 60) Inkeri kirjoittaa seuraavasti:
Musiikkiliikunnan vapauttavan ja inspiraatiota vaalivan luonteen avulla ke-hitetään mielikuvitusta, persoonallisuutta, omaa näkemystä sekä vastaavasti sosiaalista sopeutumista ja yhteishenkeä. Sen avulla koetun luonnollisen pur-kautumisen kautta voi jokainen aistia vapauttavan ja riemullisen tunteen, jota tuskin liikaa korostetaan ennakolta ehkäisevänä tapahtumana.
Oman tutkielmani haastattelussa hän luonnehti musiikkiliikunnan tavoit-teita seuraavalla tavalla:
10 Rinta-Runsalan haastatteluaineisto vuodelta 1990.
Ryhmäaineena musiikkiliikunta pyrkii kehittämään luontevaa kontakti- ja kommunikointikykyä. Paitsi että kontakti tuo musiikin asiaa lähemmäksi ihmistä, se on tarpeellinen tämän päivän ihmiselle yleiskasvatuskeinona.
Kontakti toiseen ihmiseen aukaisee veräjiä ihmisen sisällä. Ryhmässä hy-väksytyksi tuleminen vapauttaa ihmistä ilmaisemaan ajatuksiaan musiikin ja liikunnan avulla. Ilmaisullisesti vapautuminen puolestaan helpottaa asi-oiden tietoista ja teknistä omaksumista.11
Kuvio 1. Inkeri Simola-Isakssonin käsitekartta musiikkiliikunnasta.12
11 Juntunen 1988, 24–25.
12 Virtala 1989, liite 6.
Inkeriä ja hänen opetustaan on tarkasteltu useissa Sibelius-Akatemian tut-kielmissa. Laura Virtala (1989) on tutkielmassaan kuvannut Inkerin musiik-kiliikuntaa koskevia ajatuksia käsitekartan muodossa (ks. kuvio 1).
Musiikkiliikunnan pedagogiset mahdollisuudet
Inkerillä oli selkeä käsitys musiikkiliikunnan pedagogisista ja kasvatuk-sellista mahdollisuuksista, ja hän osasi tarvittaessa ilmaista nämä käsi-tyksensä kirkkaasti sekä sanallisesti että kirjallisesti. Hän joutuikin usein selittämään ja perustelemaan työskentelyään ja musiikkiliikunnan peda-gogista mielekkyyttä ja merkitystä.
Varsinkin vielä 1960–80-luvuilla musiikkiliikuntaan suhtauduttiin ajoit-tain varauksellisesti, ja sitä pidettiin enemmän tai vähemmän jumppana, leikkimisenä ja hauskanpitona (joita se tietenkin jossain määrin myös on), joilla saatettiin nähdä pedagogista arvoa korkeintaan liittyen oppilaan tai opiskelijan kuntoon, liiketaitoihin ja hyvään mieleen. Musiikkiliikunnan yhteyttä musiikilliseen osaamiseen, muusikkouden kehittymiseen ja/tai laajemmin pedagogisiin ja kasvatuksellisiin tavoitteisiin ei useinkaan ym-märretty.
Onneksi Inkeri jaksoi työskennellä musiikkiliikunnan olemassaolon ja aseman puolesta. Työ on kantanut runsaasti hedelmää.
Vuoden 1970 Peruskoulun opetussuunnitelma toi tärkeän sykäyksen musiikkiliikunnan asemaan musiikinopetuksessa: Musiikkiliikunta viral-listettiin peruskoulun oppiaineeksi. Kyse ei ollutkaan enää vain leikistä, vaan musiikkiliikunta hyväksyttiin musiikin- ja liikunnanopetuksen yh-deksi osa-alueeksi ja katsottiin kuuluvaksi kaikkien oppilaiden opetusoh-jelmaan. Tämän seurauksena Inkerille alkoi tulla paljon koulutuskyselyjä.
Kiinnostus musiikkiliikuntaa kohtaan sekä oppiaineen arvostus lähti-vät vahvaan nousuun 1980-luvulla, mikä näkyi mm. oppiaineen tarjonnan lisääntymisenä opettajankoulutuksissa. Tällöin myös opettajien, varhais-kasvattajien, liikunnanohjaajien ja terapeuttien, koulutustarve kasvoi entisestään. Tuohon mennessä Inkeri oli kuitenkin ehtinyt jo kouluttaa musiikkiliikuntaan erikoistuneita musiikinopettajia, jotka saattoivat hoi-taa osan koulutuksista.
Nykyään liikkeen ja kehollisten kokemusten merkitys (musiikin) oppi-misessa on jo laajasti oivallettu, mikä näkyy esim. uusien Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteissa (2014). Sitä tukevat myös eri tieteenalo-jen, kuten kognitiotieteen, neurologian ja psykologian, tutkimustulokset.