Hanna-Maija Aarnio
JaSeSoi ry:n kunniajäsen ja rakastettu kouluttaja Inkeri Simola-Isaksson on ollut musiikkiliikunnan ja musiikkikasvatuksen uranuurtaja, tien näyt-täjä, pedagogi ja meidän kaikkien opettaja. Hän oli lähes 30 vuoden ajan ensin MUSISOI ry:n ja sitten JaSeSoi ry:n eniten kutsuttu kouluttaja, lii-kuttaja, laulattaja, hengen luoja ja rytmiikan pettämätön tulkki. Hänen va-paan säestyksen kuvionsa pianolla olivat luku sinänsä. Soitto oli hersyvää ja raikasta, kuten pelimanni itsekin! Säestyksen rytmi ja melodiset mieli-kuvat tukivat liikettä ja antoivat ryhmälle hyvän tuen musiikkiliikuntaan.
Harri Setälä: Inkeri – JaSeSoi ry:n hengen luoja
Inkeri luennoi ja opetti lukematto-milla kursseilla Suomessa. Vuonna 1987 Mikkelin Paukkulassa myös allekirjoittaneella oli kunnia ja mahdollisuus tehdä yhteistyötä
In-kerin kanssa. Inkeri liikutti ja minä soitatin Mikkelin musiikkikurssin väkeä. Muistan hyvin, miten Inke-rin musiikkiliikunta- ja laulutunnit olivat täynnä hyväksyvää lämpöä ja avointa kohtaamista unohtamat-ta pedagogisunohtamat-ta unohtamat-taitoa ja unohtamat-taiteellisunohtamat-ta herkkyyttä. Ja väki tykkäsi.
10 Simola-Isaksson 2002, 10.
Inkerin kouluttajayhteys ja henkinen äitiys JaSeSoi ry:hyn alkoi viimeistään vuonna 1988 Kuopion Rauhalahdessa. Silloisen MUSISOI ry:n III Valtakunnalli-nen Rytmi- ja Liikuntaseminaari sai opettajakseen Inkerin, alle-kirjoittaneen ja Jean Wilmouthin USA:sta. MUSISOI ry:n julkisra-hoituksen ulkopuolinen toiminta oli tuolloin uutta Suomessa. Inkeri opetti pitkät päivät ja soitti iltajuh-lassa rokkia pianon ääressä seis-ten.
Inkeri oli mukana yhdistystoi-minnassa ja erilaisissa hankkeis-sa. Hän antoi vahvan panoksen kaikkeen uuteen kunnioittaen aina rakkaiden maailman maestrojen perintöä kauniilla tavalla. Inkeri oli ensimmäisen suomalaisen Orff-tasokurssien opetussuunnitelman keskeinen asiantuntija. Opetus-suunnitelmatekstissä hän kirjoit-taa mm. seuraavasti:
Keho toimii musiikillisena in-strumenttina. Musiikin liikunnalli-nen kokemus avaa ovia kuuntelulle, tunteille, ymmärtämiselle, esittä-miselle, muistaesittä-miselle, keksimiselle – – Tavoitteena on saada oppilaat sisäisesti kuulemaan musiikki, tuntemaan se ja tulemaan yhdeksi sen kanssa.10
Inkeri oli aina innolla läsnä ja riemukkaalla tavalla pienen yhdis-tyksen puolella. Inkeriin saattoi luottaa sekä suunnittelutalkoissa että käytännön toimissa
kurssil-la. Hän ajoi pidemmänkin mat-kan pikkuautollaan paikalle vaik-ka paukkupakvaik-kasessa. Pidimme Myrsky-hankekokousta Helsingin Resonaarissa talvi-iltoina Mark-ku Kaikkosen ja Kaarlo Uusitalon kanssa. Eräässä kokouksessa In-keri kehitti termin ”paukepiiri”
vastaamaan käsitettä Drum Circle (rumpupiiri). Peruste suomenkie-liselle termille oli pedagoginen:
paukepiiri ei ole mikä tahansa rinki, jossa istuu väkeä rummuttamassa, vaan ryhmä, jolla on jokin pedago-ginen osoite, tarkoitus ja sisältö.
Hänen käynnistämäänsä tietä Pau-kepiiri kulkee tänäkin päivänä.
Inkeri oli aikamme maailman kansalainen ja pedagogi, jonka jälki hiljaisella voimallaan pureutuu sy-välle suomalaiseen peruskallioon.
Hän loi suomalaisen musiikkilii-kunnan sanaston ja sisällön ja osasi soveltaa kasvatuksen ideat eri ikä-kausille ja teki musiikista jokaisen ulottuvilla olevan ilmaisumuodon.
Olennainen osa Inkerin elämän-työtä oli suomalaisen musiikki-kasvatuksen aseman lujittaminen sekä uusien opettajasukupolvien kasvattaminen. Meille oppilailleen Inkeri oli äiti, vahvasti tunteva suunnannäyttäjä ja idoli. Inkeri oli sekä esiintyjä että kouluttaja. Hän oli omien sanojensa mukaan kun-non sosiaalimuusikko, rakastava kasvattaja, jonka huomassa sai erehtyä ja oppia.
Jukka Siukonen: Twine Trossingenissa 1989
Harri Setälä järjesti ensita-paamiseni Inkerin kanssa Sibe-lius-Akatemian T-talon ruokalaan syksyllä 1986. En voi kieltää käm-menteni hionneen istuessani T-ta-lolla kahviani hämmentäen. Takaa-ni kuului ääTakaa-ni sanoen Sinun täytyy olla Jukka Siukonen. Minä aistin sinun habituksesi. Ääni oli Inkerin.
Tuon äänen jälkeen en ollut enää hämmentynyt.
Vuoden 1988 Rytmi- ja liikunta-seminaariin Kuopioon oli kutsuttu myös IGMF:n (Internationale Ge-sellschaft für musikpädagogische Fortbildung) toiminnanjohtaja Frau Elisabeth Link. Kurssin päätteeksi kävimme keskustelun, jonka seu-rauksena Inkeri kutsuttiin koulut-tajaksi IGMF:n kansainväliselle kesäkurssille Trossingeniin.
Osallistuin IGMF:n kansainvä-liselle kesäkurssilla, jolla Inkeri oli opettajana. Olimme Inkerin kanssa puhuneet monista muista asioista, mutta emme koskaan siitä, kuinka vaikeaa on opettaa vieraalla kielel-lä. Inkeri kertoi lukeneensa kou-lussa saksaa. Inkeri kysyi minulta:
Jukka-ystäväinen, minulla olisi pieni pyyntö. Voisitko olla minulle tukena noissa opetusworkshopeis-sa? Minun englantini on minun englantiani, viikko on pitkä aika ja minä olen jo ikäihminen.
Enpä olisi hienompaa pyyntöä voinut saada! Ja näin Inkeri opetti, välillä englanniksi ja välillä saksak-si, mutta pääosin omalla kehollaan ja hymyllään. Ainoa englanninkie-linen sana, jossa minua tarvittiin, oli viiniköynnösaskel, twine.
Paluumatkalla Trossingenista yövyimme Rottweilissa. Meitä oli yhteensä kaksitoista suomalais-ta. Raskaan kurssiviikon jälkeen löysimme varaamani majatalon ja vastassamme oli majatalon emäntä ja kaksi rottweileria. Emäntä pa-hoitteli, että he joutuvat lähtemään pois paikalta. Hän esitteli keittiön, kylmiön ja huoneet ja sanoi ”ot-takaa mitä haluatte”. Inkeri otti minut sivummalle kysyen Kuinka tämä on mahdollista? Sinulla on koko talon yleisavain, ja täällä ei ole muita. Silloin pääsin sanomaan
”parhaille parasta”. Aamulla jat-koimme matkaa jätettyäni yleisa-vaimen sovittuun paikkaan.
JaSeSoi ry perustettiin 1993 jatkamaan MUSISOI ry:n toimin-taa. JaSeSoi ry:ssä Inkeri soi. Eikä pelkästään musiikilla, tansseilla ja liikunnalla, vaan myös Inkerin tari-noilla. Vuoden 2000 kansainvälises-sä Orff-Schulwerk Symposiumissa Orivedellä Inkeri kertoi Salzbur-gissa vuonna 1964 oppimastaan.
Hänellä oli mukana alkuperäiset muistiinpanot. Tuolloin kirjoitin kansainväliseen julkaisuun11 seu-raavat sanat:
11 Siukonen, J. 2001. Soulprints of Inkeri Simola-Isaksson. Teoksessa Mattila, S. &
Siukonen, J. (toim.) Expression in Music and Dance Education – International Orff-Schulwerk Symposium Orivesi Finland. Helsinki: JaSeSoi ry. 41.
Soulprints of Inkeri Simola-Isaksson
Meeting Inkeri Simola-Isaks-son for the first time gives you a feeling of having known her for a long time. Her humble and inspi-ring character captures you from the very first moment. She is cal-led the ”Leading Lady of Music and Movement in Finnish Music Education”. And there is a good reason for that – Inkeri Simola-Isaksson herself.
As a young teacher she atten-ded the International Summer Course in Salzburg, Austria. In Salzburg, the most important soul-print she discovered was finding confirmation of her inner vision – music and movement together.
This work has continued since that time at the Sibelius Academy, around Finland, and in other count-ries.
Inkeri Simola-Isaksson’s warm- up session for the participants of the Symposium was unique. It was
a reunion of the past, the present and the future. In her session, she reflected on musical memories from Salzburg, 1964. The songs were the same (Hinay Mah Tov and Tein minä pillin pajupuusta), the basic movement ideas were the same, but the session was not a historical repetition. It was living in our time, with the people of our time, with Inkeri and her spirit, living the past 36 years in 30 mi-nutes.
It is difficult to describe the title ”Soulprints”. As there are footprints and fingerprints, there must be soulprints, too. A soul-print is a touch of souls that re-mains. It is eternal. It is a life and spirit carrying element. You may die, but your soulprints remain. In-keri Simola-Isaksson received her personal soulprints from Carl Orff and Barbara Haselbach in 1964.
Through the years, she has given her soulprints to younger genera-tions.
Anni Lipsanen: Inkerin tanssit Orff-tasokursseilla
Kesäkuussa 2003 ajoin Mikkeliin Suomen nuoriso-opistolle osal-listuakseni ensimmäistä kertaa elämässäni JaSeSoi ry:n Orff-ta-sokurssille, niin kuin niitä vielä silloin kutsuttiin. Olin 24-vuotias varhaisiän musiikkikasvatuksen
opiskelija ja tiesin Orff-pedago-giikasta jotain. Sen suomalaisesta historiasta en tiennyt varmaankaan mitään: en tuntenut niitä ihmisiä, jotka sitä olivat olleet tuomassa Suomeen tai jotka sitä omalla te-kemisellään veivät eteenpäin kou-lutuksissa. Minua jännittikin aika lailla, enhän tiennyt ollenkaan mitä tuleman piti ja millaiselle kurssille olin menossa.
Parkkeerasin autoni ja samaan aikaan viereisestä, punaisesta autosta nousi rouva, jonka koko olemus huokui lämpöä, iloa ja ys-tävällisyyttä. Hän tervehti minua iloisesti ja kysyi olenko tulossa Orff-tasokurssille. Kun vastaisin, että olen, hän totesi, että niin hän-kin, ja ihan ensimmäistä kertaa.
Minä vastasin, että niin minäkin.
Siihen hän vastasi:
Sittenhän me olemme kohta-lotovereita, mutta minä olen täällä siksi, että olen vuonna 1964 ollut itse Carl Orffin opetuksessa.
Siitä me lähdimme yhdessä et-simään paikkaa, josta saisi tietoa majoituksesta. En tiennyt, kenen kanssa matkaa lähdin kulkemaan, mutta minulle tuli levollinen olo, enkä jännittänyt enää ollenkaan.
Täällä täytyy olla hyvä olla, jos tän-ne tulee tämän ihmisen kaltaista väkeä. Tuo rouva oli tietenkin In-keri Simola-Isaksson, joka opetti minua jokaisena kesänä nelivuoti-selle Orff-tasokurssitaipaleellani.
Inkeri opetti meille musiikki-liikuntaa ja tanssia. Hänen ope-tuksessaan oli etuoikeutettua olla.
Tarinat ja tilanteet opetusuran varrelta olivat täynnä pedagogista viisautta, mutta myös hauskoja ti-lanteita ja sattumuksia. Hän välitti tietoa tansseista, kansanperintees-tä, lauluista ja tavasta opettaa.
Inkeri opetti myös vuorovaiku-tuksesta, välittämisestä, kohtaami-sesta ja positiivikohtaami-sesta elämänasen-teesta. Inkeri muisti ihmiset ja
”otti lapsekseen”. Hän puhui aina
meistä lapsinaan ja siltä meistä myös tuntui. Kun meidän kurssim-me käveli sisään ovesta tunnille, Inkeri sanoi innostuneen kuuloi-sena:
Voi, sieltähän tulevat minun suosikkioppilaani!
Kaikki tiesivät, että näin hän sanoo varmasti jokaiselle ryhmälle.
Siinä hetkessä se tuntui kuitenkin siltä, että hän sanoi sen juuri mi-nulle, juuri meidän ryhmällemme, ja se sai uskomaan omiin kykyi-hin, omaan osaamiseen ja omaan tekemiseen. Hänen tapansa välit-tää, olla läsnä opetustilanteessa ja uskoa jokaisen ihmisen oppimisen potentiaaliin sai yrittämään vie-lä vähän ja hiukan enemmän kuin yleensä.
Inkerin tapa olla ja opettaa, kohtaamisen ja vuorovaikutuksen lisäksi, oli ainutkertainen. En ollut koskaan kohdannut opettajaa, joka niin selkeästi rakasti omaa ainet-taan ja omaa alaansa. Se myös nä-kyi ja kuului. Inkeri lauloi ja soitti täysillä mukana kaikessa, mitä neilla tehtiin. Ilmaisua riitti ja tun-netta myös. Ajattelin monesti, että tuossa on se tapa, jolla ihmisen täytyy tehdä omaa työtään. Painoin mieleeni sen tunteen, jonka se mi-nussa aiheutti, jotta osaisin välit-tää edes hiukan sitä samaa omille oppilailleni. Inkeri oli tasaveroinen oppilaidensa kanssa. Kuten hän jo parkkipaikalla sanoi, mehän olim-me kohtalotovereita. Hän sai aikaa tunteen, että hän on yksi ryhmästä ja tässä me jaamme näitä oppeja
Inkeri oli myös vaikuttunut Rytmiseminaarien hengestä ja tunnelmas-ta. Vuoden 2006 haastattelussa hän kertoi, että ihmisten kiinnostus Orff-pedagogiikkaa kohtaan heräsi uudelleen, koska musiikintunnit huusivat tekemistä ja ihmiset rupesivat olemaan ikään kuin tyhjiä.
Rytmiseminaarien tunnelma oli kaiken kaikkiaan niin hirvittävän positiivi-nen, että siinä ruokittiin ihmistä kaikin tavoin. Se ei ollut pelkästään opetta-minen ja ideoitten antaopetta-minen, joka oli tärkeä asia, vaan Rytmiseminaarissa kaikilla oli kiva olla yhdessä. Uskon, että se fiilis tuotti suuren mielihyvän ihmisille. Luova tekeminen oli vahvana, ja kaikki ihmiset saivat improvi-soida kaikilla tavoilla: soittamalla, laulamalla ja tanssimalla. Kaikki olivat yhdenvertaisia. Vaikka tietysti joukossa oli sellaisia, joilla oli enemmän kapa-siteettia, mutta siinä joukossa se ei koskaan korostunut.13
ja opimme yhdessä. Hän madalsi kynnystämme oppia ja ohjasi asi-oiden suuntaa, mutta vaikutimme kaikki yhdessä tasaveroisina oppi-mistilanteeseen ja siitä syntyvään lopputulokseen.
Inkeri opetti minulle myös nöy-ryyttä opettajana. Jos jokin tunnilla menee niin sanotusti pieleen tai eri tavoin, kun opettaja on ajattelut, niin pitää katsoa peiliin ja miettiä, mitä minä voisin tehdä paremmin.
Kun meillä oppilailla meni askeleet sekaisin tai suunnat väärin Inkerin tunnilla, hän huudahti: Anteeksi!
Minä annoin huonot ohjeet, minä-hän opetin teitä huonosti! Tuo lause kuuluu omilla tunneillani säännöl-lisesti ja koen, että ajattelutapa auttaa minua kehittymään parem-maksi opettajaksi.
Inkeri on vaikuttanut minun opettajuuteni ja ajatuksiini
opet-tamisesta varmasti eniten kaikista kohtaamistani pedagogeista. Hä-nen ainutlaatuiHä-nen läsnäolonsa ja tapansa hyväksyä jokainen oma-na, riittävänä itsenään on sellai-nen perintö, jota haluaisin vaalia.
Kun kuulin Inkerin poismenosta, olin lähdössä opettamaan. Päivän jokaisen ryhmän kanssa lauloin piirissä Inkeriltä tasokurssilla op-pimani laulun Ystävyys yhdistää kaikki12. Siinä pienten kanssa käsi kädessä laulaen ajattelin Inkeriä ja hänen arvokkaita oppejaan. Lau-lun sanoissa kiteytyi minulle siinä hetkessä Inkerin opit, jotka ovat tärkeitä myös luokkahuoneen ul-kopuolella.
Ystävyys yhdistää kaikki, yhdessä kulkemaan.
Onnellisina, rauhassa päällä maan.
12 Ystävyys yhdistää kaikki on alkuperäiskielellä Hinay Mah Tov. Inkeri oppi laulun osallistuessaan Orff-instituutin kesäkurssille vuonna 1964.
13 Simola-Isaksson 2006.
Pekka Evijärvi: Molskilla tavataan
Paini on aika kummallinen laji. Sii-nä kaksi hikistä taistelijaa ottavat mittaa toisistaan – hyvinkin lähei-sessä kontaktissa. Yllättävää on, että vuosikymmeniä sitten paini-otteluita säestämään tarvittiin pia-nistia. Jotain kautta sain tietää, että Inkeri oli aloittanut julkiset esiin-tymisensä pianistina juuri paini-otteluissa. Kaikkeen sitä ihminen joutuukin.
Tästä tiedosta syntyi heti idea, eikä Inkeriä tarvinnut houkutel-la mukaan kuin kerran. Idea oli sellainen, että JaSeSoi ry:n Syys-seminaarissa 2008 painitaan taas pianon säestyksellä. Vastustajak-seni sain Jukka Siukosen, jonka tiesin varmasti lähtevän mukaan tällaiseen hullutukseen. Olisi ollut suorastaan ihme, jos hän olisi kiel-täytynyt.
Ennen ottelua Inkeri kertoi pai-nikeikoistaan Kyrön Voiman säes-täjänä. Hän sanoi, että pianistien käyttöön liittyi ihan syykin, jon-ka fiksut kyllä ymmärsivät ja jota tyhmät eivät ymmärtäneet edes kysyä.
Ottelu oli melko tasainen. Niin kuin sääntöihin kuuluu, Jukalla oli päällään jotain punaista ja minulla sinistä. Inkeri improvisoi kaunein-ta musiikkiaan. Se oli balladimais-ta, hyvin herkkää ja loi molskin miehiselle taistelulle hilpeän kont-rastin. Taistelun voitti Jukka, ja minä ilmeisesti hävisin.
Vaikka esitys näytti välillä aika pahalta, niin hyvältä se ainakin kuulosti. Helppoahan meidän Ju-kan Ju-kanssa siinä oli äheltää, kun tiesimme säestyksen varmasti toimivan. Katsoin tuosta ottelusta otettua valokuvaa ja huomasin, että ainakin yleisöllä oli ollut hauskaa.