Inhimillinen tuki

Haastateltavat nimesivät haastatteluissa kaivanneensa ennen kaikkea heidän kohtaamistansa ihmisenä. Äkillisestä kriisistä huolimatta haastateltavat kokivat jääneensä itse vaille huomiota, sillä läheisen kuolemaan ja joissakin tapauksissa kuolemaa edeltäneeseen sairauteen liittyvät asiat painottuivat keskusteluiden sisällöissä. Toisaalta haastateltavat myös toivoivat, että heitä ei kohdeltaisi eri lailla kuin aiemminkaan. He eivät kaivanneet kohtelultaan ylenpalttista ystävällisyyt-tä, kohteliaisuutta tai varovaisuutta. Haastateltavien mukaan ihmisenä kohtaamiseen kuuluu oleellisesti empatian osoittaminen, neutraali käyttäytyminen ja kuunteleminen.

No ei tarvi olla semmonen erityisen ystävällinen tai silleen varovainen. Tai siis vai-keaahan se on, mut mielummin silleen kun kohtais kenet vaan.

Eikä ne oikeastaan tiedä, mitä ne sanois. Mutta olis sitten normaali oma itsensä.

Toki se pitää jollakin tavalla tuoda esille, että tietää sen tapahtuman. Ei voi olla, että ei tässä mitään. Jollain yksinkertaisella tavalla osoittaa se myötätuntonsa.

Et kyllä se jollain tasolla pitäisi ihmisistä löytyä se empatian osoitus. Ei tarvii sanoa mitään, mutta se edes että mä tiedän, että sulle on tällanen tapahtunut, sä oot koh-dannut tällaista ja osanottoni. Se riittää, että kohtaa sen ihmisen. -- mut ei tartte tehä mitään, eikä välttämättä sanoakaan. Yleensäkin se kohtaaminen olis hirveen tärkeetä.

Haastateltavat kaipasivat inhimilliseltä tuelta erityisesti kuulluksi tulemista. Kuuntelemiseen liittyi olennaisesti myös avun tarpeen tunnistaminen ja todellisen avun tarjoaminen. Useat haastateltavista kokivat, että heitä ei ollut kuunneltu äkillisessä kriisissä joko lainkaan tai kuunnellusta sisällöstä ei oltu poimittu kohtia, joissa apua olisi voitu tarjota. Kysyttäessä haastateltavat tunnistivat itsessään tarpeen keskusteluavulle myös äkillisen kriisin jälkeen. Haastateltavista neljä seitsemästä koki, että äkillisen kriisin läpikäyminen ja menetykseen sopeutuminen olisi ollut nopeampaa ja ongelmatto-mampaa, jos he olisivat saaneet keskusteluapua. Haastateltavista loput kolme olivat saaneet keskusteluapua. Haastateltavien mukaan keskusteluapua pitäisi tarjota aktiivisesti ammattilaisten

toimesta. Lisäksi kuulluksi tulemisen tarpeen voi täyttää myös läheiset, ystävät, sukulaiset ja vertaisihmiset.

Ois ollu nopeemmin käsitelty varmasti sitten. Ja sitten, kun ajattelee että haluis olla eh-kä ennemminkin äidille tukena, niin sitten esitti vahvaa. -- Mutta olis siinä kyllä auttanu joku.

Pitäisi osata tarjota sitä apua, vaikka se ei pyydä sitä.

Tarjoaa sitä apua. Ja tarjoaa useemman kerran, koska kun ihminen on shokkitilassa, niin siltä menee kaikki ohi. Et siis semmonen ei haittaa yhtään, että sitä apua tarjoaa.

Ylipäänsä kuunnella ja tälleen. Et se olis kyllä ollu ihan hyvä. Että pudottivat vähän lii-an aikasin ulos. Ois siinä tietysti joku voinu kuunnella välillä.

Kuuntelemisen ohella haastateltavat kaipasivat läsnäoloa ja sensitiivisyyttä. Haastateltavien mukaan toisen ihmisen läsnäolo tukee välittömästi kriisin jälkeen koettavaa yksinäisyyden ja turvattomuu-den tunnetta. Lisäksi läsnä olemisella voidaan tukea haastateltavan kokemia vaikeita tunteita myös konkreettisissa tilanteissa. Läsnäoloa voi osoittaa haastateltavien mukaan esimerkiksi kuuntelemal-la, kysymällä tai koskettamalla. Haastateltavat korostivat, että tärkeintä äkillisen kriisin kokeneen ihmisen kohtaamisessa on noudattaa sensitiivisyyttä. Haastateltavat tunnistivat, että jokaisella ihmisellä on yleisten tarpeiden lisäksi yksilöllisiä toiveita kohtelustaan. Siten ongelmattominta heidän mukaan on kohdata äkillisen kriisin kokenut sellaisenaan vallitsevassa tilanteessaan.

Sensitiivinen kohtelu tarkoitti haastateltavien kertomassa muun muassa tilanteen ja ihmisen lukutaitoa, herkkyyttä, hienotunteisuutta, sekä turhien sanontojen tai töykeyksien välttämistä.

Läsnäoloa ja sensitiivisyyttä tulisi haastateltavien mukaan toteuttaa kaikessa toiminnassa niin ammattilaisten kuin tavallisten ihmistenkin taholta.

Ei sais jättää ihmistä yksin siinä tilanteessa, vaikka se ihminen vaatisi että sinä läh-det.

Se anto mun olla niin. Mä tiesin koko aika, että se on mun takana mutta se antoi olla, et se oli tuolla.

Ehkä semmonen kosketus ois ollu jotain.

Se yks sanonta, mitä mä en sit voi sietää se, että ihmisille annetaan niin paljon kuin se kestää. Niin jumalauta ei, että siinä menee se raja. Että sitä sanontaa mä vihaan yli kaiken. Ja sit mä oon silleen, mä voin antaa heti sulle puolet!

Haastateltavista kaikki olivat kohdanneet vertaisiaan ja kuulleet joitain vertaiskokemuksia läheisen ihmisen kuolemasta, sekä äkilliseen kriisiin sopeutumisesta. Varsinaisen fyysisen vertaistukiryhmän jäsenenä oli toiminut tai toimii kaksi haastateltavaa. Kaikki haastateltavat mainitsivat liittyneensä äkillisen kriisin jälkeen virtuaaliseen vertaistukiryhmään, joko Suomen Nuoret Lesket Ry:n tai Surunauha Ry:n Facebook-ryhmiin. Virtuaalisten vertaistukiryhmien kerrottiin olevan

keskustelu-alustoja, joissa kriisin kokenut voi kirjoittaa oman kokemuksensa muille luettavaksi, jonka jälkeen muut voivat esittää tsemppaavia kommentteja vastineeksi. Haastateltavat mainitsivat keskusteluis-samme, että he kaipasivat vertaiskokemusten lukemisen ja kuulemisen ohella reaaliaikaisessa vuorovaikutuksessa tapahtuvaa vertaistukea. Haastateltavien mukaan vertaistuen kokemukset tukevat yhteisesti jaettua ymmärrystä tapahtuneesta, läheisen kuoleman merkityksestä, suhtautumi-sesta ja tilanteeseen sopeutumisuhtautumi-sesta. Lisäksi vertaistukiryhmä voi haastateltavien mukaan tarjota tarvittavaa seuraa yksinäisyyden ja erillisyyden tunteissa. Tukimuotona fyysisten vertaistukiryh-mien koettiin olevan osittain hankalasti saavutettavissa ja niistä tiedottaminen ontui. Siten haastateltavat kaipasivat virtuaalisten vertaistukiryhmien rinnalle perinteistä vertaistoimintaa, joka on kaikkien tavoitettavissa.

Ei siihen tarvita mitään muuta, kun että jonkun kanssa saa järjestää niitä ajatuksia.

Ja sit oikeesti, kun se ihminen sanoo että mä tiedän, niin se tietää. Et sillä on se sama kokemus siitä tuskasta.

Jotenki ois vaan niin hyvä kuulla, että miten muut ihmiset ottaa tommosen. Niin ehkä siihen osais sit peilata itteensä enemmän. Että sit ehkä vasta ymmärtäis, miten ajatte-lee.

Niin sit sellanen vertaistuen saaminen tai sellaista ei niinkun ollut.

Tuen ja auttamisen perustana korostettiin lähtökohtaa siitä, että tukija ei voi muuttua tuettavaksi.

Haastateltavat kertoivat joutuneensa yllättävän usein tilanteisiin, joissa myötätunnon välittäminen johti käänteiseen asetelmaan. Kyseisiä tilanteita oli tapahtunut esimerkiksi ystävien, neuvolan ja jopa kriisiavun toimesta. Haastateltavat kuvailivat tilanteita sietämättömiksi ja väsyttäviksi.

Haastateltavien mukaan ammattimainen tai yksityinen empaattinen kuunteleminen ja tuen osoittaminen ei voi tarkoittaa sitä, että läheisensä menettänyt joutuu lohduttamaan auttajaa.

Erityisen avuttomaksi koettiin haastateltavien keskuudessa tilanteet, joissa ammattilaisetkin kadottivat roolinsa auttajana ja antoivat omille tunteilleen vallan. Siten kriisin kokenutta tukevan tulee ehdottomasti välttää käänteisen asetelman muodostumista auttajan ja autettavan välillä.

Sit menin neuvolaan, niin kyllä sielläkin pitäs olla jonkinnäköistä kriisiapua. Sielläkin vaan itkettiin ja voivoteltiin.

Yhdelle ystävälle, joka itki hysteerisesti siellä toisessa päässä niin mä sanoin, että

”Mä lopetan tän puhelun nyt, mul on ihan tarpeeksi jaksamista, et mä en jaksa tukee sua.”.

Toista itketti aika paljon, tuli kaks henkilöö, niin ihan älyttömästi. Tuli jo ihan paha olo, että en minä voi puhua, kun itkettää itteensäkkin, niin en minä halua enää lisätä sinun kärsimystä. Siitä jotenki tuli semmonen, että et sinä noin paljon saa itse, saat sinä tunteet näyttää, mutta älä itke koska sitten mäkin alan itkemään.