"Hyvinvointivaltio joutui laman takia äärimmäiseen testiin, kun sen ra-hoituspohja vaarantui. Tämän testin se on läpäissyt tuloksellisesti, kun se on pysty-nyt pehmentämään laman aiheuttamia toimeentulovaikeuksia: suhteellinen köy-hyys ja tuloerot eivät ole kasvaneet. Hin-tana on kuitenkin ollut tulevaisuutta luo-van liikkumavaran kaventuminen "
(VN:n selonteko 1997, 21).
"Kun maailman 'vaarallisuutta' mi-tataan tieteellisin menetelmin ei-toivotta-vien tapahtumien todennäköisyytenä, il-menee, että elämme nyt turvallisemmassa maailmassa kuin koskaan ennen " (VN:n selonteko 1997, 103).
Suomen talous- ja yhteiskuntapoliittisia linjauk-sia on vanhastaan rakennettu vahvan ja hyvin toimivan julkisen talouden varaan. Politiikka on tuottanut hyviä tuloksia. Talouden kasvu on ol-lut ripeää. Kansalaisten luottamus suomalaiseen oikeudelliseen ja poliittiseen järjestelmään on säilynyt suurena. Julkinen valta on turvannut kansalaisille riittävän toimeentulon, jos
kansa-laiset eivät ole kyenneet hankkimaan omaa toi-meentuloaan ansiotyöllä sairauden, työttömyy-den tai muun yllättävän syyn takia. Julkiset hy-vinvointipalvelut ovat tasanneet elintasoeroja, sillä julkisia hyvinvointipalveluja on tarjottu kansalaisille maksutta tai edullisesti. Hyvin jär-jestetyt julkiset palvelut, laaja-alainen kaikille suunnattu koulutus ja tulonsiirrot ovat merkittä-vä kilpailukykytekijä.
Kaikissa läntisissä maissa julkisen talouden tulevaisuus on 1990-luvulla noussut tärkeäksi keskusteluteemaksi. Suomessa on kiinnitetty huomiota julkisen talouden pitkän aikavälin ra-kenteellisiin kehityspiirteisiin (Julkisen den näkymiä ja haasteita, 1998 ja Suomi talou-dellisena toimintaympäristönä, 1998). Valtion-talouden vaikeuksien ratkaisemista ei pidä lykä-tä aikaan, jolloin ongelmat ovat kärjistyneet lii-aksi.
Tulevien ongelmien taustalla on useita teki-jöitä. 1990-luvun alkupuolen talouden laman ta-kia julkisen talouden menot kasvoivat räjähdys-mäisesti kansantuloon ja rahoituspohjaan näh-den. Hallitukset hoitivat menopaineet tekemällä menoleikkauksia määrällä, joka vastaa yli kym-menystä suhteessa kansantuotteeseen (noin 60 miljardia markkaa). Lisäksi valtio on tehnyt vel-kaa, joka vastaa noin 60 prosenttia bruttokansan-tuotteesta. Valtion menot eivät ole säästöistä huolimatta 1990-luvulla kokonaisuutena vähen-tyneet vaan velan- ja työllisyyshoitomenojen kasvun vuoksi on valtion menojen kasvu säästö-toimilla pystytty ainoastaan pysäyttämään.
Valtion menojen leikkaustoimet eivät ole mit-tavaksi kohoavasta kokonaissummastaan huoli-matta olleet järjestelmän perusteisiin kajoavia.
Merkittävä etuuksia ei ole kokonaan lopetettu eikä toimintoja lakkautettu. Toimeentulon pe-rusverkosto on säilytetty. Lähinnä on tehty muu-toksia etuustasoihin ja järjestelmän yksityiskoh-tiin. Perheet, joihin on kohdistunut päällekkäi-siä leikkauksia eri etuuksien kautta ovat osittain kärsineet kohtuuttomasti.
1990-luvun laman kautena on kaikesta huoli-matta joka vuosi tehty joitakin uusia hyvinvoin-tipalveluja parantavia päätöksiä. Näistä merkit-tävimmät olivat lasten päivähoito-oikeuden
laa-jennus, vanhempainrahakauden pidennys, lapsi-lisien korotus ja hammashuollon laajennus. Seu-rauksena on ollut, että kuntien vastuuta on lisät-ty ja niistä osa on talousvaikeuksissa. Kuntata-louden rakenteellisten uudistusten tekeminen olisi tarpeen, mutta se on vaikeaa, koska budjet-tia tehdään vuodeksi kerrallaan. Usein rahan si-joittaminen uudistuksiin kaatuu siihen, että tule-vaisuuden säästöjä on vaikea nähdä ja myöntää.
Rakenteellisia säästöjä ei saada aikaiseksi, kos-ka liikkumavara on pieni, budjetit on vuosittain tasapainotettava ja hallintokunnat ovat menoraa-miensa vankeja. Kansainvälisessä vertailussa Suomen julkiset menot suhteessa bkt:een kohoa-vat yhdessä Ruotsin ja Tanskan kanssa maail-man suurimmiksi. Suuri osa Suomen julkisista kustannuksista tulee suoraan tai välillisesti kor-keasta työttömyydestä.
EU:n lähtökohtia ja näkymiä
Maailmantalouden rakenteelliset muutokset on otettava huomioon myös julkisen talouden kehi-tystä ennakoitaessa. Olennaista politiikan teon kannalta on, että samalla kun Suomesta tuli Eu-roopan talous- ja rahaliiton jäsen (EMU), yhä useammat Euroopan talouden kysymykset ovat osa meidän sisäistä talouttamme.
EMU edellyttää Euroopan tason finanssipoli-tiikan tehostamista. Vaikka yhteiseen rahaan siirtyminen antaa Suomelle uusia mahdollisuuk-sia, se asettaa myös yhä voimakkaampia ehtoja menestymiselle.
Globaalistumisen myötä osa valtion perintei-sistä tehtävistä siirtyy kansainväliselle tasolle ja osa Euroopan tasolle. Yhdenmukaisen arvopoh-jan omaavat valtiot ovat tehostaneet yhteistyö-tään ajaessaan omia etujaan kansainvälisissä neuvotteluissa. Euroopan unionin toteuttama ta-lous- ja rahaliitto tähtää siihen, että unionin jä-senvaltiot voivat turvata maksimaalisen talou-dellisen kasvun, työllisyyden korkean tason sekä parantaa kilpailuasemaansa kansainvälisellä ta-solla. Aasian ja Venäjän kriisit ovat osoittaneet kaikille Euroopan hallituksille, että ne eivät ky-kene yksin puolustaa etujaan nopeasti muuttu-villa finanssimarkkinoilla.
Rahapolitiikan siirryttyä Euroopan keskus-pankille kansallisten hallitusten toimivaltaa kuuluvan finanssipolitiikan merkitys korostuu.
EMU-oloissa finanssipolitiikalle tulee kuiten-kin uudenlaisia tehtäviä ja tavoitteita. Sen on tu-ettava vakaan rahanarvon toteutumista ja luota-va suhdannepoliittista liikkumaluota-varaa. Vaikka fi-nanssipolitiikka säilyy kunkin maan sisäisenä asiana, ottaa Euroopan komissio vuosittaisia yleisiä talouspolitiikan suosituksia antaessaan kantaa myös harjoitettavaan finanssipolitiik-kaan. Keväällä 1998 ensimmäistä kertaa annet-tuihin ja EU:n asian omaisissa elimissä (mukaan luettuna EU-parlamentti) käsiteltyihin ns. ylei-siin talouspolitiikan suositukylei-siin sisältyi kan-nanottoja myös siitä kuinka valtiontalouden ta-sapaino tulisi saavuttaa mieluummin menoja su-pistamalla kuin lisäämällä valtion velkaa. Ko-missio otti kantaa myös siihen, millaisia tehtä-viä tulisi suosia ja millaiset tehtävät eivät edistä työllisyyttä ja taloudellista kasvua. EMU:n to-teutuminen luo siten paineita Euroopan hallitus-ten finanssipolitiikan yhdenmukaistamiseen.
Kansainvälisen taloudellisen toimintaympä-ristön nopeiden ja suurten rakenteellisten muu-tosten seurauksena Suomen julkiseen talouteen kohdistuu valtavan valtionvelan korkojen mak-sun ja velan takaisinmakmak-sun lisäksi myös muita paineita. Yli 60-vuotiaiden osuus koko väestös-tä nousee vuonna 1995 tehdyn väestöennusteen mukaan 25 prosenttiin vuonna 2010 ja 31 pro-senttiin vuonna 2030. Vastaavasti työikäisten osuus pienentyy. Väestön vanheneminen vähen-tää työvoiman tarjontaa ja tuotannon kasvua eli jaettavaa samalla, kun se lisää julkisia menoja (nostaa veroastetta) sosiaali- ja terveydenhoito-menojen kasvun kautta. Jos väestön elinikä jat-kaa nousuaan vielä vuoden 2010 jälkeen ja jos eläkkeelle jäädään yhtä varhain kuin nyt, vuon-na 2030 oltaisiin jo lähellä tilannetta, jossa jo-kaista työllistä kohti olisi yksi eläkeläinen. Val-tiovarainministeriön päätelmä tästä kehitysen-nusteesta painottaa työhön osallistumisasteen nostamista ja työn tuottavuuden kasvua sekä elä-köitymisen valtiolle aiheuttamien paineiden ra-joittamista. Ministeriö vastustaa kaikkia tuotan-toresursseja vähentäviä toimenpiteitä.
Nähdään myös, että verotuksen kansainväli-set kehityssuunnat heijastuvat tulevaisuudessa Suomeen aiempaa suoremmin. Markkinoiden globaalistuminen ja kansainvälisen integraation vaikutuksesta Suomelle kohdistuu paineita las-kea kilpailijamaita korlas-keampaa työn verotusta.
Valtiovarainministeriön mukaan verojärjestel-män suurimmat ongelmat ovat kokonaisverotuk-sen korkea taso, ankarat ansiotulojen verot ja ylimmät marginaaliveroasteet. Toisaalta Suo-messa on matala yhteisöverokanta ja pääomave-rotuksen matala taso. Valtiovarainministeriön käsityksen mukaan veroaste tulee alenemaan lä-hivuosina asteittain, sillä ansiotyön verottamis-ta on selvästi alennetverottamis-tava. Se edellyttää julkis-ten tehtävien sopeuttamista rahoitusmahdolli-suuksiin eli julkisen sektorin menojen supista-mista. Kestävään julkisen talouden rahoitukseen voidaan päästä vain, jos julkiset menot kokonai-suutena sopeutuvat talouden kantokykyyn ja kil-pailukykyisen verotuksen antamiin puitteisiin.
Julkisten tehtävien laajenemisen taustalla ovat markkinoiden ja markkinamekanismien synnyttämät häiriöt. Markkinamekanismi ei ole oikeudenmukainen järjestelmä. Se ei takaa ta-loudellista turvallisuutta eikä oikeudenmukaista tulonjakoa. Tästä syystä julkiset hyvinvointipal-velut ovat muodostuneet julkisen vallan laajim-maksi tehtäväksi.
Julkiset menot jakautuvat kolmeen verrattain tasasuuruiseen osaan: valtion menot ovat runsas kolmannes, kuntien osuus vajaa kolmasosa ja so-siaaliturvarahastojen menot noin kolmannes. 70 prosenttia käytetään hyvinvointitehtäviin (kou-lutus, terveydenhuolto, sosiaaliturva, sosiaali-palvelut, asuminen ja yhdyskunnat sekä virkis-tys- ja kulttuuripalvelut). Sosiaaliturvan ja ter-veyden palveluiden osuus on näistä menoista yli 70 prosenttia ja kaikista julkisista menoistakin yli puolet. Valtion perinteisten hallintotehtävien ja turvallisuus- ja järjestystehtävien osuus julki-sista menoista on supistunut 10 prosenttiin. Lä-hes samaa suuruusluokkaa ovat elinkeinotuki- ja infrastruktuurimenot (liikenne) yhteensä sekä velanhoitomenot. Budjetin menolajeittain tar-kastellen tulonsiirtomenojen osuus julkisista
menoista on melkein puolet. Näistä taas lähes puolet on työeläkkeitä ja kansaneläkkeitä.
Edelliset julkisen talouden tehtävien laajuut-ta kuvaavat karkeat luvut osoitlaajuut-tavat, kuinka suo-raan julkinen talous kytkeytyy kansalaisten vä-littömään elämään ja toimeentuloon. Siitä syys-tä julkisen sektorin tehokkuus on eritsyys-täin syys-tärkeä hyvinvoinnin tekijä tulevaisuudessa.
Julkisiin menoihin kohdistuu supistamispai-neita verojen alentamisvaateiden, väestön ikään-tymisen, eurooppalaisen finanssipolitiikan yh-denmukaistumisen ja globaalistumisen kautta.
Tästä syystä Suomessa olisi käytävä keskustelu siitä, 1) mitä asioita hyvinvoinnissa pidetään tär-keinä, 2) missä roolissa - oikeuksien ja velvolli-suuksien määrääjänä, palvelujen tuottajana, omistajana, maksajana, organisoijana - julkinen valta hyvinvointitehtäviin osallistuu, 3) missä tehtävissä voidaan käyttää palvelumaksuja, su-pistaa julkisen vallan rahoitusosuutta ja lisätä kansalaisten omavastuuta, 4) mitä julkisen val-lan tehtäviä voidaan siirtää yksityiselle sektoril-le, 5) mitä nykyisiä julkisia tehtäviä voidaan lo-pettaa ja 6) mitä tarvitaan lisää.
Julkisten hyvinvointitehtävien ja erityisesti tulonsiirtojen uudelleenarviointiin kohdistuu suurimmat odotukset, koska niiden osuus bud-jettimenoista on suurin.
Ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen val-tion vuoden 1999 budjetti on ylijäämäinen. 187 miljardin budjetissa menoja on 0,3 miljardia markkaa vähemmän kuin tuloja. Osaselityksenä on valtion omaisuuden myynnistä ja valtion yri-tysten yksityistämisestä saadut tulot. On arvioi-tu, että tosiasiassa alijäämä olisi kuuden miljar-din suuruusluokkaa eli noin prosentin bruttokan-santuotteesta. Tälle tasolle ennustetaan alijää-män jäävän ilman uusia säästöjä, vaikka talous kasvaisi lähivuodet 3-4 prosenttia. OECD on va-roittanut Suomea talouden ylikuumenemisesta ja sen tuomista ongelmista.
Ulkoisia ongelmia
Valiokunnan edellisessä mietinnössä (TuVM 1/1997 vp) käsiteltiin pääomien vapautusta, suuryritysten fuusioitumista ja yleensä globaa-listumista, joiden vaikutukset on myöhemmin
nähtävissä. USA, jonka talous on paitsi suuri ja vakaa myös kaikkein omavaraisin ja maailman muista talousmahdeista riippumattomin, on jou-tunut toteamaan kevään ja kesän 1998 aikana, että niin Aasian kuin Venäjän kriisi vaikuttavat sen talouteen.
Bruttokansantuote jakaantui maailmassa vuonna 1997 seuraavasti: Japani ja muu Aasia 33 prosenttia, USA yli ja EU vajaa 20 prosent-tia, latinalainen Amerikka yhdeksän prosentprosent-tia, muut kehitysmaat kahdeksan prosenttia ja enti-set sosialistimaat vajaa viisi prosenttia muiden teollisuusmaiden vastatessa lopusta kansantuot-teesta. Eräisen arvioiden mukaan 40 prosenttia maailmantalouksista on joutunut Aasian kriisis-tä alkaneeseen laman kierteeseen.
Globaalistuminen näkyy Aasian ja Venäjän kriiseissä välittömämmin niissä läntisissä mais-sa, joilla on suoria sijoituksia Aasiaan ja Venä-jälle tai jotka monimutkaisten verkostojen kaut-ta ovat rahoitusten kaut-takana. Rahoitusten ristikkäi-syys on johtanut siihen, että kun yhden suuren rahoittajan ja sijoittajan talous yskii, yskivät kaikki. Esimerkiksi kun Japani ajautui vakaviin vaikeuksiin, ei ollut ajateltavissa, että sille kävi-si kuin Indonekävi-sialle, koska Japani on kävi-sijoittanut yhdessä USA:n ja muiden läntisten talousmahti-en kanssa niin läntetalousmahti-en kuin itään. Myös ongel-mat ovat yhteisiä.
Suomella on joillakin aloilla tuotantoa kriisi-alueilla tai ne ovat vientimme kohteita. Toisin kuin USA, Iso-Britannia ja Saksa Suomi ei ole kärsinyt kuin välillisesti läntisten rahoituslaitos-ten menetyksistä. Suomi ei ole rahoitus-, vakuu-tus- ja vastaavien muiden palvelujen tuottaja ja viejä.
Muutokset maailmantaloudessa ovat nopeita.
Maailman kaupan kasvu on puolittunut. WTO:n mukaan kun vuonna 1997 maailmankauppa kas-voi 9,5 prosenttia, kasvu on vuonna 1998 vain 4-5 prosenttia. Maailmankauppa dollareissa mita-ten taantuu ja jopa pienenee. Pörsseissä kurssien liikahtelut ovat olleet syksyn 1998 aikana suu-ria. Myös suomalaisyritykset, joiden oma tuo-tanto ja talous ovat olleet erinomaisessa kunnos-sa, ovat kärsineet.
Eräs merkki siitä, että globaalitalous ei kehi-ty ongelmitta, on pohdinta paluusta rahoitus-markkinoiden valvontaan. Talouden Nobelisti-ehdokkaana mainittu ja usein viime vuosina USA:ssa talouden toisinajattelijana pidetty pro-fessori Paul Krugman on epäillyt koko ajan va-paiden markkinavoimien kykyä ratkoa itse syn-tyviä talouden ongelmia. Varsin itsenäiseksi muodostuneen rahapolitiikan lisäksi tarvitaan hänen mukaansa finanssipolitiikkaa. Hän on eh-dottanut paluuta valvotun pääoman ja valuutan maailmaan. Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) hän katsoi vapaiden pääomien politiikalla surkeasti epäonnistuneen Aasiassa. Aasian ns.
pikkutiikereistä Malesia, joka on ollut Aasian ta-lousihmeen mallimaita ja jossa on vapautuksen linjalla 1990-luvulla ehkä ripeimmin edetty, ju-listi Krugmanin neuvon mukaisesti maahan tiu-kan valuuttasäännöstelyn. Chile mainitaan on-nistuneesta säännöstelystä. Krugman vertaa Kii-naa ja Venäjää: Kiinassa on taloutta kehitetty onnistuneesti säännöstellen kun taas valuuttansa ja markkinansa avannut Venäjä on epäonnistu-nut.
Euroopan keskuspankin antamassa arviossa Aasian ja Venäjän talouskriisien vaikutuksista todetaan euroalueen rahoitusmarkkinaympäris-tön huonontuneen selvästi. Pääjohtaja Wim Dui-senbergin mukaan rahoitusmarkkinoiden vaike-udet heiluvine osakehintoineen vaikuttavat sel-västi hidastavasti maailmantalouteen. Euroopan keskuspankki on eri linjoilla kuin muu viralli-nen EU. Komissaarit ovat Venäjän kommenteis-saan korostaneet EU:n Venäjän kaupan pientä määrää. Duisenberg ei lausunnossaan maininnut mitään maata, mutta totesi, ettei valuuttasäänte-lyn mahdollisuutta ja hyödyllisyyttä voi sulkea kokonaan pois joissakin maissa. Hänen mukaan-sa sitä voi verrata omukaan-sakekaupan keskeyttämiseen poikkeuksellisessa tilanteessa.
EMU-jäsenyyden ja rahamarkkinoiden hei-lahtelujen kytkennästä voidaan todeta, että kol-men kuukauden markkinakorko oli elokuun lo-pussa 1998 Suomessa 3,59 prosenttiyksikköä, Ruotsissa 4,39, Tanskassa 4,56 ja Norjassa 7,82.
Suomen näkökulmasta on pitkällä aikavälillä syksyn 1998 rahoitus-, osake- ja
valuuttamarkki-noiden myllerryksessä huomionarvoista keinot, joilla ongelmien kohteeksi - keinottelijoiden toi-mesta tai muuten - joutuneet maat reagoivat. Osa sulkee vapaita markkinoita ja osa hakeutuu yhä tiukemmin raha- ja talousliittoumien suojaan.
Pohjoismaista vain Suomi on EMU:n jäsen. Mitä tehokkaammin valtiot tavalla tai toisella suojau-tuvat, sen vähemmän on keinotekoisen voiton te-kijöille kohteita. Pohjolan runsaimmat luonnon-voimavarat ja näiden myötä vahva talous on ol-lut Norjalla, mutta sekin on joutunut globaalisti toimivien valuuttakeinottelijoiden kohteeksi.
Venäjän kohdalla on huomionarvoista, että maan kaupan osuus maailmankaupasta on pu-donnut niin alas, että sen arvioidaan olevan vain kaksi prosenttia. Koko Venäjän kansantalouden merkitys on sama kuin Japanin pörssikurssin yh-den yksikön muutos. Suomen vienti suuntautuu pääosin maailmanmarkkinoille ja varsinkin uu-det, menestyneet viejät toimivat globaalisti. Ve-näjän viennin osuus Suomen kansantuotteesta on ollut kolmisen prosenttia.
Taloutta suurempi uhka niin Suomelle kuin koko Euroopalle on Venäjän yhteiskunnallinen epävarmuus. Ensinnäkin, jos vakaata oikeuslai-tosta ei ole, omistuksen käsite selkeydy, pankit, verotus ja muut vakaan elämän perusasiat ala vä-hitellen toimia, ei voi olla kestävää taloutta-kaan. Toiseksi, Venäjä on poliittisesti edelleen suurvalta. Pienetkin selkkaukset voivat johtaa arvaamattomiin seurauksiin, koska sen rajat ulottuvat useille maailmanlaajuisesti ajatellen aroille alueille.
Läntisen talouden omista sisäisistä rakenteel-lisista vaaroista, joilla on vaikutusta myös Suo-meen, otetaan esille mahdollisuus tietoyhteis-kunnan ja siihen liittyvän korkean teknologian liian suuresta arvostuksesta. Onko niin, että uu-den teknologian lävistävä vaikutus ja merkitys olisikin pienempi kuin ennusteissa on arvioitu?
Kukaan ei kiistä modernin telekommunikaation taikka Internetin vaikutusta uusiin ja vanhoihin tuotannonaloihin, mutta tästä huolimatta USA:n pörssikurssien rajun laskun syitä etsittäessä on eräänä mahdollisuutena pidetty tietotekniikan alan osakkeiden yliarvostuksesta johtuvan kup-lan puhkeamista.
Valiokunta ehdottaa tätä lukua koskien kol-men lausuman hyväksymistä .
IV KESTÄVÄ KEHITYS
"Teollistuneiden maiden sisällä ei ole nähtävissä suuria käänteitä ympäristöpo-litiikassa. Ympäristöongelmat, jotka liit-tyvät tekniikkaan tai teollisuuteen tai joi-den hoitoon on luotu jo tehokkuutensa osoittaneita instituutioita, ovat suhteelli-sen helppoja hallita myös tulevaisuudes-sa ” (VN:n selonteko 1997, 66).