Historian taidot oppimisen kohteena

Tässä tutkimuksessa käytetään termiä historian taidot, millä tarkoitetaan kaikkia niitä historian opetuksen tulleita piirteitä, jotka ovat olleet suuntaamassa opetusta sisältötietojen muistamisesta laajempiin valmiuksiin. Tähän kehitykseen liittyvät ainakin termit historiatietoisuus, historian tekstitaidot, historiallinen ajattelu, historian taitopohjainen opetus ja historian taidot. Näitä yhdistää ajatus, ettei historian opetuksen tulisi keskittyä vain sisältöihin, vaikka on käsitteillä eronsakin – syntykontekstin ohella tai siitä johtuen historiatietoisuus keskittyy enemmän yksilön identiteettiin, historian tekstitaidot ja historiallinen ajattelu taitoihin kognitiivisesta näkökulmasta. Ne ovat myös vaikuttaneet toistensa kehittymiseen.²⁹ Koulutyön kannalta ei termien tarkka määrittely ole välttämätöntä, ne osoittavat kuitenkin samaan suuntaan. Kaikkiaan taitopohjainen historian opetus voidaan nähdä sekä historiallisen ajattelun että historiatietoisuuden pedagogisointina eli opetuskäytänteiksi saattamisena.³⁰ Historian taidot on valittu termiksi, koska se on ilmaisuna tiivis ja kuvaava sekä hahmottuu selkeäksi pariksi tietojen kanssa. Tässä luvussa kuvataan termien taustoja ja käyttöä.

Historiatietoisuus on laajalti käytetty käsite, jolla tarkoitetaan ihmisen kiinnittymistä historiaan niin menneisyyteen katsoen kuin sen kautta tulevaisuutta

27 Taylor & Macintyre 2017; Nash ym 1997

28 Arola 2002, 20-21.

29 Veijola 2016; Seixas 2017; Myös Rantala & Ahonen 2015

30 Veijola 2016

peilaten. Sitä käytetään mm. suomalaisten suhdetta historiaan tutkittaessa.³¹ Termiä käytetään niin eurooppalaisessa kuin angloamerikkalaisessa keskustelussa, ja käsite-eroista huolimatta se nähdään molemmissa tärkeänä syynä opetukselle.³² Ajatuksena on, että ihmisellä on aina jonkinlainen historiatietoisuus ja koulun tavoitteena on kehittää sitä kohti kriittistä tietoisuutta. Historiatietoisuuden ajatusta on kehitelty varsinkin Saksassa.

Ajatuksena teoreetikoilla on, että historiatietoisuus kehittyy suhteessa siihen, miten yhteiskunnassa historiasta ajatellaan. Historiatietoisuudesta ja sen pedagogiikasta on kirjoittanut varsinkin Rüsen, joka näkee sen kehittyvän nelitasoisena prosessina:

traditionaalinen, mallintava, kriittinen ja geneettinen, joista jälkimmäisiä opetuksella haluttaisiin saavuttaa. ³³ Taitojen kannalta oleellinen ajatus Rüsenillä on, että ihmiselle pitäisi tulla reflektiivinen suhde oman historiatietoisuuden syntyyn.

Saksassa historiatietoisuus on jaettu seuraaviksi taidoiksi:

historian sisältötiedon osaaminen, kyky kysyä historiallisia kysymyksiä, taidot analysoida menneisyyden lähteitä, historiallinen orientaatiossa ja omassa identiteettityössä. Siellä taitoja ja niiden arviointia on pohdittu paljon.³⁴ Ruotsissa opetussuunnitelmaa tehtäessä historiatietoisuus on konkretisoitu kyvyksi käyttää

tulkintaan historiallista viitekehystä, tarkastella, tulkita ja arvioida lähteitä historiallisen tiedon tuottamisessa, tarkastella omaa ja toisten historian käyttöä, ja tarkastella historiallisen tiedon organisointia, syntyä ja käyttöä.³⁵ Suomen opetussuunnitelmassa historiatietoisuus mainitaan, mutta se ei ole päätynyt selkeästi tavoitteisiin.

Historiallisen ajattelun ja historian tekstitaitojen ajatus opetuksessa lähtee siitä, että historiatieteellä on tyypillinen tapa muodostaa tietoa ja että kouluopetuksen pitäisi heijastaa sitä. Koska lähteet ja niistä tehtävät tulkinnat ovat historiatieteen tiedonmuodostuksella oleellisia, olivat ja ovat ne sitä myös historian taitojen

31 Torsti 2012

32 Vänttinen 2009, 16

33 ”Myös Rüsen (2004) on korostanut historiatietoisuuden moraalista ja yhteiskunnallista luonnetta. Hän näkee historiatietoisuuden kehityksen rakentuvan narratiivisena nelitasoisena prosessina. Traditionaalisella tasolla ihmisen identiteetin muuttumattomana perustana toimivat yhteisön menneisyys ja yhteiset tarinat. Ihminen valitsee omat roolimallinsa näiden perusteella. Traditio sanelee myös sen, millaiseksi yksilön velvollisuus ja moraali muodostuvat.

Mallintavalla tasolla tietoisuuden perustana toimivat muutos ja edistys. Tällä tasolla moraali perustuu

menneisyydestä omaksuttuihin ajattomiin sääntöihin. Kriittisellä tasolla historia muodostuu menneisyyden jatkuvaksi uudelleentulkinnaksi. Tällä tasolla lähteillä, todisteilla ja argumentoinnilla on keskeinen rooli historiallisen ajattelun perustana. Moraali ei enää ole universaalia, vaan ihmisen suhde siihen on kriittistä. Geneettisellä tasolla historian merkitys on alati muuttuvaa. Geneettisellä tasolla oleva yksilö ymmärtää sosiaalisen elämän jatkumon

kompleksisuuden ja hyväksyy erilaiset tulkinnat. Tällä tasolla historiatietoisuus on jatkuvasti muuttuvaa. (Rüsen 2004.) Sekä Seixasin että Rüsenin mukaan historiatietoisuus rakentuu suhteessa siihen tapaan, miten yhteiskunta suhtautuu historiaan. Historiatietoisuuden kehittyminen on kuitenkin reflektiivinen, yksilön omaan identiteettiin liittyvä prosessi, jota voidaan tukea (esim. Seixas 2004).” Veijola 2016, 11

34 Kölbl & Konrad 2015; Adamski 2014 35 Eliasson ym. 2015, 171–172

opetuksessa.³⁶ Tämän takia lähteiden rooli on keskeinen, kun historian opetusta on viety muistamisesta historiallisen ajattelun suuntaa. Didaktikkojen parissa on aika selkeä yksimielisyys siitä, että lähteiden käyttö opetuksessa on oleellista, mutta keskustelua käydään, mitä kaikkea lähteisiin painottuvassa opetuksessa voi oppia ja jääkö oppiminen puuhasteluksi lähteiden parissa vai johtaako se tilanteeseen, jossa opitaan sekä historian taitoja että tietoja. Historian taitoja luokitellaan eri tavoin.³⁷

Historian tekstitaidot ovat Rantalan ja van den Bergin mukaan "kykyä

toimia historialliseen kontekstiin sidoksissa olevien dokumenttien kanssa, taitoa lukea (analysoida) menneisyyden toimijoiden tuottamia tekstejä ja tuottaa päteviä tulkintoja niiden käyttötarkoituksesta.".³⁸ Duquet jakaa historiallinen ajattelun kahteen osaan, historialliseen perspektiiviin ja historialliseen metodiin ja konkretisoi niitä hieman lisää.³⁹

Seixas on kollegoineen Kanadassa kehitellyt historiallisen ajattelun mallin, jossa on kuusi aluetta: Historiallisen merkittävyyden tunnistaminen, primaarilähteiden käyttö, jatkuvuuden ja muutoksen tunnistaminen, syiden ja seurausten analysointi, historiallisen perspektiivin ottaminen (myös nimellä historiallinen empatia), historian eettisen ulottuvuuden ymmärtäminen. Hän tunnustaa mallin saaneen vaikutteita niin brittiläisten, saksalaisten kuin yhdysvaltalaisten taitoajattelujen pohjalta.⁴⁰ Näistä kuudesta alueesta Suomessa alakoulun opetussuunnitelman tavoitteissa ovat mukana selkeästi muut paitsi merkittävyyden tunnistaminen ja eettinen ulottuvuus.

Luokitteluja on siis useita. Eroja on siinäkin, onko kyseessä tutkijoiden tekemä vai opetussuunnitelman luokittelu. Yleensä luokitteluihin tavalla tai toisella ilmaistuna kuuluvat kuitenkin ainakin lähteet ja niiden tulkinta, historiallinen empatia eli historiallisen perspektiivin ottamisen taito, syiden ja seurausten hahmottaminen, muutoksen ja jatkuvuuden tunnistaminen, sekä ajan hahmottaminen eli kronologia.

Vaikka historian didaktiikan teorioissa on toisin, kouluopetus on usein vielä sisältökeskeistä eikä taitoja harjaannuttavaa.⁴¹ Yhtenä syynä taitoperusteisuuteen siirtymisen vaikeudelle pidetään oppikirjoja, jotka fokusoituvat sisältöön eivätkä niinkään opetussuunnitelman teoreettiseen viitekehykseen eli taitoihin.⁴² Tässä tutkimuksessa oppikirjasarjojen opettajanoppaista tarkastellaan, miten niiden

36 Veijola 2016, 11-14

37 Hyviä yleisesityksiä niin taidoista kuin eri perinteiden yhteyksistä ovat Seixas 2017 ja Veijola 2016.

38 Rantala & van der Berg 2013

39 Duquet 2015

40 Seixas 2017; Seixas & Morton 2012

41 Ouakrim-Soivio & Kuusela 2012; Ouakrim-Soivio 2014; Rosenlund 2011

42 Brauch 2017, 600

arviointiosuudet tukevat historian taitojen opetusta.