On havaittu, että hammaslääkärit, jotka kokevat olevansa hyviä pelkopotilaiden hoidossa, suhtautuvat pelkopotilaiden hoitoon myönteisemmin. Norjassa vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessa
naishammaslääkärit raportoivat useammin käyttävänsä pelkopotilaiden kanssa erilaisia käyttäytymisen hallintakeinoja, kuten rentoutumisharjoituksia, kuin mieshammaslääkärit. Naishammaslääkärit myös hoitivat pelkopotilaita mieluummin kuin mieshammaslääkärit. Valmistumisen jälkeisille
hammashoitopelkoa käsitteleville kursseille osallistuneet suhtautuivat positiivisemmin pelkäävien potilaiden hoitamiseen. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että nuoret hammaslääkärit raportoivat useamman potilaan olevan pelkopotilas kuin vanhemmat hammaslääkärit. Tutkimuksessa selitettiin nuorten ja vanhempien hammaslääkärien eroa sillä, että nuoremmat hammaslääkärit olivat
koulutuksensa aikana saaneet enemmän tietoa hammashoitopelosta ja sen tunnistamisesta sekä hoitamisesta. Sisällyttämällä käyttäytymistieteitä ja koulutusta pelkopotilaiden hoitomahdollisuuksista hammaslääkärien tutkintosuunnitelmaan, voidaan todennäköisesti parantaa pelkopotilaiden hoitoa.
(Strøm ym. 2015).
Williamsin ym. (2016) tutkimuksessa Yhdysvaltojen Ohiossa saatiin myös viitteitä siitä, että
hammaslääkärit hoitavat pelkopotilaita suhteellisen mielellään, mutta kokevat silti pelkopotilaiden hoidon haasteelliseksi. Pelkopotilaiden hoidosta aiheutuva stressi esti haastateltuja hammaslääkäreitä hoitamasta enemmän pelkopotilaita. Yli puolet haastatelluista ohiolaisista hammaslääkäreistä
kertoivat, että olivat ohjanneet pelkopotilaita myös toiselle palveluntarjoajalle. Kuten Strømmin ym.
(2015) tutkimuksessa myös Williamsin ym. (2016) tutkimuksessa todettiin, että mieshammaslääkärit kokevat pelkopotilaiden hoitamisen haasteellisemmaksi kuin naishammaslääkärit. Suurin osa hammaslääkäreistä puolsi ilokaasusedaation käyttöä pelkopotilaiden kanssa. Sen sijaan
käyttäytymisterapeuttiset menetelmät koettiin ohiolaisten hammaslääkäreiden keskuudessa melko tehottomiksi. (Williams ym. 2016).
Eräässä tutkimuksessa pelkäävien lapsipotilaiden kohtaaminen koettiin usein haastavammaksi kuin pelkäävien aikuispotilaiden kohtaaminen (Pine&McGoldrick, 2000).
Hammaslääkärit kokevat usein, että riittämätön koulutus ja aika, aiheuttavat huolta pelkopotilaita hoidettaessa. Kiireen vuoksi pelkopotilaan hoitoon ei ole riittävästi aikaa paneutua. Lisäksi, jos hammaslääkäri ei koe itseään riittävän luottavaiseksi eri pelkopotilaiden hoitokeinojen suhteen, hoitokeinoja tulee epätodennäköisemmin käytettyä. Riittämättömäksi koetun koulutuksen ja kiireen keskellä hammaslääkäreistä suurin osa kuitenkin on sitä mieltä, että pelkopotilaiden hoitaminen on heidän velvollisuutensa. Riittävällä koulutuksella ja ajalla voitaisiinkin mahdollisesti tehdä
pelkopotilaiden hoidosta hammaslääkäreille mukavampaa, minkä seurauksena myös pelkopotilaat hyötyisivät. (Hill ym. 2008).
4.1 Opiskelijoiden kokemukset
Korpela ym. (2019) tutkimuksessa, ᾽Dental students’ and patients’ perceived importance and knowledge of dental anxiety᾽, Turun yliopiston hammaslääketieteen opiskelijoiden suhtautuminen hammashoitopelkoisten potilaiden hoitoon oli pääsääntöisesti positiivinen. Eri vuosikurssien välillä ei ollut merkittäviä eroja siinä, kuinka tärkeäksi aiheeksi hammashoitopelko koettiin. Tieto
hammashoitopelon etiologiasta ja esiintyvyydestä lisääntyi opintojen edetessä. Opiskelijat kokivat myös hammashoitopelon hoitotaitojensa kehittyvän opintojen edetessä. Farmakologiset hoitokeinot olivat useiden tiedossa. Tärkeimpinä hoitokeinoina opiskelijat pitivät hyvää potilasta kohtaamista ja kommunikaatiota potilaan kanssa. Melko harva viidennen vuosikurssin opiskelijoista kuitenkaan piti tietojaan hammashoitopelon hoidosta erinomaisina.
Pine & McGoldrick (2000) totesivat tutkimuksessaan, että hammaslääketieteen opiskelijat pitivät käyttäytymistieteiden opetusta osana hammaslääketieteen tutkintoa tärkeänä. Opiskelijoista iso osa piti hyvää kommunikaatio-opetusta tärkeänä perustana hammaslääkäri-potilas-suhteessa.
Kommunikaatiotaidot potilaskohtaamisissa kehittyvät kyllä ajan ja kokemusten myötä, mutta jos käyttäytymispsykologinen tietopohja aiheesta puuttuu, on vaikea arvioida, mikä on johtanut milloinkin onnistuneeseen tai epäonnistuneeseen potilaskohtaamiseen. Sen sijaan, jos opetetusta on ollut
riittävästi jo opintojen aikana, ovat opiskelijat valmistuessaan valmiimpia kohtaamaan potilaita. Hyvät
valmiudet voisivat lisätä vastavalmistuneiden itseluottamusta, mikä voisi vähentää ammattiin liittyvä kuormitusta.
Brahmin ym. (2016) haastatellessa valmistuneita hammaslääkäreitä kertoi suurin osa saaneensa
perusopintojen aikana opetusta hammashoitopelosta. Suurin osa kuitenkin koki, että opintojen aikana saatu opetus oli ollut riittämätöntä eikä ollut valmistanut työelämään riittävästi. Opetusta haluttiin lisää etenkin naishammaslääkäreiden joukossa, vaikka he hoitivatkin pelkopotilaita mieluummin kuin mieshammaslääkärit.
4.2 Hammaslääkärin peruskoulutus Suomessa
Hammaslääketieteen lisensiaatin koulutus voidaan jakaa prekliinisen eli teoriapainotteiseen ja
kliiniseen eli potilaiden hoitoon painottuvaan vaiheeseen. Itä-Suomen yliopiston hammaslääketieteen tutkinto-ohjelmaan sisältyy vuorovaikutukseen ja osin hammashoitopelkoon keskittyvää opetusta kolmen opintojakson muodossa. ᾽Puheviestinnän᾽ sekä ᾽Potilaan kohtaaminen ja haastattelu᾽ -kurssit ovat pakollinen osa tutkintorakennetta. Hammashoitopelkoon keskittyvä ᾽Pelkäävän potilaan kohtaaminen᾽ -kurssi on valinnaisiin opintoihin lukeutuva. Toki myös kliininen hoitoharjoittelu kartuttaa kokemusta potilaiden kohtaamisesta, vuorovaikutuksesta ja mahdollisesti myös
hammashoitopelosta, mutta erillisiä suoritevaatimuksia esimerkiksi pelkopotilaiden hoidosta ei vaadita ennen lisensiaatiksi valmistumista. Useilla pakollisilla kursseilla myös sivutaan hammashoitopelkoa aiheena, mutta syvällisempi opetus aiheesta puuttuu. (Itä-Suomen yliopiston hammaslääketieteen opinto-opas 2020–2021).
Edellä mainituista kursseista ᾽Puheviestinnän᾽ ja ᾽Potilaan kohtaaminen ja haastattelu᾽ -kurssit johdattelevat kohtaamaan potilaita ja olemaan heidän kanssaan sujuvassa vuorovaikutuksessa. Kurssit sisältävät simulaatio-opetusta, jossa näyttelijät esittävät potilaita hammaslääkärin vastaanotolla.
Pelkopotilaiden lisäksi simuloidut potilaskohtaamiset voivat keskittyä johonkin muuhunkin haastavaan näkökulmaan kuten esimerkiksi potilaan hankalaan henkilökohtaiseen elämäntilanteeseen. Sen sijaan
᾽Pelkäävän potilaan kohtaaminen᾽ -kurssi sisältää näkökulmia hammashoitopelkoon etenkin
psykologiaan keskittyen. Kurssilla käydään läpi muun muassa pelkoa ilmiönä sekä perehdytään erilaisiin psykometrisiin mittareihin, joista tämän tutkielman osiossa ᾽Pelon tunnistaminen ja mittaaminen᾽ kerrotaan enemmän. Kurssi on osa myös psykologian opiskelijoiden opintoja, joten moniammatillisia keskusteluja on mahdollista käydä opintojakson aikana. Kuten jo mainittu tämä hammashoitopelkoa käsittelevä kurssi on vapaaehtoinen osa hammaslääketieteen opiskelijoiden tutkintorakennetta, joten osa opiskelijoista ei kurssia opintojensa aikana käy. (Itä-Suomen yliopiston hammaslääketieteen opinto-opas 2020–2021).
Toisin, kuin Itä-Suomen yliopisto, Helsingin, Oulun ja Turun yliopistot eivät tarjoa hammaslääketieteen opiskelijoille erityisesti hammashoitopelkoa käsittelevää kurssia. Vuorovaikutusopetusta kuitenkin sisältyy kaikkien Suomessa hammaslääketiedettä opettavien yliopistojen koulutustarjontaan.
Hammashoitopelkoa käsitellään ainakin lasten hammashoidon yhteydessä, vaikka omaa kurssia hammashoitopelolle ei olisikaan omistettu. (Helsingin yliopiston hammaslääketieteen opintojen koulutustarjonta 2020–2021, Oulun yliopiston opinto-oppaat, hammaslääketiede 2020–2021, Turun yliopisto hammaslääketieteen koulutusohjelman opinto-opas 2020–2021).
Nuori hammaslääkäri tutkimuksen (2017) perusteella vastavalmistuneista hammaslääkäreistä 90 prosenttia koki saaneensa koulutuksen aikana sopivasti opetusta potilaan kohtaamisesta.
Hammashoitopelosta sopivasti valmiuksia koki saaneensa 76 prosenttia. Sen sijaan, kun tiedusteltiin kokeneemmilta kollegoilta, millaisiksi he kokivat nuoren kollegansa taidot potilaan kohtaamisessa, suurempi osa oli sitä mieltä, että valmiuksia ei ollut tarpeeksi. Itä-Suomen yliopistosta valmistuneet nuoret hammaslääkärit kokivat potilaan kohtaamisen valmiudet jonkin verran paremmaksi kuin
keskimäärin suomalaisista yliopistoista valmistuneet. Sen sijaan hammashoitopelosta saadut valmiudet jäivät jonkin verran keskimääräisistä kansallisista valmiuksista.
Hammashoitopelon hoitoon ei voi Suomessa erikoistua, mutta pelkopotilaiden kohtaamiseen perehtyneitä hammaslääkäreitä Suomestakin löytyy. Nämä pelkopotilaiden hoitoon perehtyneet hammaslääkärit ovat hakeneet lisäoppia muun muassa täydennyskoulutuksista.