• Ei tuloksia

Hammashoitopelon lievittäminen ja hammaslääketieteen opiskelijoiden valmiudet hoitaa pelkopotilaita

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Hammashoitopelon lievittäminen ja hammaslääketieteen opiskelijoiden valmiudet hoitaa pelkopotilaita"

Copied!
45
0
0

Kokoteksti

(1)

Hammashoitopelon lievittäminen ja hammaslääketieteen opiskelijoiden valmiudet hoitaa pelkopotilaita

Syventävien opintojen opinnäytetyö

Karoliina Salonen Hammaslääketiede Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Hammaslääketiede

20.04.2021

(2)

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos/Hammaslääketieteen yksikkö Hammaslääketieteen koulutusohjelma

Salonen, Karoliina T.: Hammashoitopelon lievittäminen ja hammaslääketieteen opiskelijoiden valmiudet hoitaa pelkopotilaita

Syventävien opintojen opinnäytetyö, 45 sivua, 1 liite (3 sivua)

Tutkielman ohjaajat: professori Liisa Suominen, yliopisto-opettaja Pirjo Kurki Huhtikuu 2021

Asiasanat: hammashoitopelko, hammashoitopelon hoito, hammaslääketieteen opiskelijat, hammashoitopelon lievittämisen opetus

Hammashoitopelko on yleistä. Suomessa toteutetun laajan Terveys 2000 -tutkimuksen vastausten perusteella 37 % 30-vuotiaista ja vanhemmista suomalaisista aikuisista kärsii hammashoitopelosta. Jos hammashoitopelkoa ei tunnisteta tai siihen ei puututa, voi tämä johtaa hammashoitokäyntien

välttelyyn, ja siten suun terveydentilan heikkenemiseen. Jotta voitaisiin välttyä näiltä negatiivisilta seurauksilta, tulisi hammaslääkäreiden saada koulutuksessa riittävät valmiudet hammashoitopelon tunnistamiseen sekä pelkäävän potilaan kohtaamiseen. Hyvät vuorovaikutustaidot ovat pohja pelkopotilaan kohtaamiselle, mutta lisäksi tarvitaan tietoutta hammashoitopelosta ilmiönä ja hoidollisista lähestymistavoista.

Tavoitteena oli selvittää hammaslääketieteen opiskelijoiden valmiuksia ja halukkuutta pelkopotilaiden hoitamiseen sekä opiskelijoiden mielipiteitä hammashoitopelkoon liittyvästä opetuksesta. Lisäksi selvitettiin, kuinka tärkeiksi opiskelijat kokivat tietouden hammashoitopelon esiintyvyydestä,

etiologiasta ja hoitomahdollisuuksista. Aineisto kerättiin vuoden 2020 lopussa Itä-Suomen yliopiston hammaslääketieteen opiskelijoilta kyselytutkimuksella. Kysely lähetettiin kaikille, joilla mainittuna ajankohtana oli opinto-oikeus hammaslääketieteen koulutusohjelmassa. Kyselylomake sisälsi sekä monivalintakysymyksiä että avoimia kysymyksiä.

Hammaslääkäriksi opiskelevien halukkuus hoitaa pelkopotilaita osoittautui hyväksi. Osa opiskelijoista kuitenkin toivoi, että koulutus antaisi heille enemmän konkreettisia keinoja hoitaa pelkopotilaita.

Suurin osa vastanneista opiskelijoista oli sitä mieltä, että hammashoitopelkoon keskittyvä opintojakso tulisi sisältyä pakollisena osana hammaslääketieteen lisensiaatin tutkintoon. Tietoutta

hammashoitopelosta esiintyvyydestä, etiologiasta ja hoitomahdollisuuksista pidettiin tärkeinä, eikä kukaan vastaajista ollut sitä mieltä, että tietous näistä aiheista olisi täysin turhaa. Opiskelijat myös kokivat, että tietous hammashoitopelosta ilmiönä lisääntyi opintojen aikana. Lisäksi tietämyksen hoitomahdollisuuksista koettiin lisääntyvän.

Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan pitää, että hammashoitopelkoisen potilaan kohtaamista ja hoitamista voitaisiin opettaa enemmän. Opiskelijat haluaisivat hyvät valmiudet hammashoitopelon lievittämiseen. Motivaatiota oppia uutta oletettavasti löytyisi, koska tietämys hammashoitopelon esiintyvyydestä, etiologiasta ja hoitomahdollisuuksista koettiin opiskelijoiden keskuudessa tärkeiksi.

Kattavampi opetus hammashoitopelosta ja sen hoitomahdollisuuksista voisi auttaa estämään pelon negatiivisten seurausten kehittymisen. Hyvät valmiudet pelkopotilaiden hoitoon voivat myös auttaa hammaslääkäreitä kestämään paremmin työn kuormittavuutta etenkin uran alkuvaiheessa.

(3)

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Health Sciences School of Medicine

Institute of Dentistry

Salonen, Karoliina T.: How to relieve dental fear and dental students᾽ abilities to treat fearful patients Thesis, 45 pages, 1 appendix (3 pages)

Supervisors: professor Liisa Suominen, university lecturer Pirjo Kurki April 2021

Keywords: dental fear, treatments of dental fear, dental students, education in treating dental fear The prevalence of dental fear is high. Health 2000-study in Finland indicated that even 37 % of 30- year-old and older adults are afraid of visiting a dentist. The dental professional’s inability to recognize a patient with dental fear may lead to avoidance of dental care. Further, it is easy to

understand that irregular visits to a dentist can lead to a decreased dental health. To be able to help a patient with dental fear dentists should get enough training in recognizing and treating dental fear.

Dentists should know how to face a fearful patient. Sufficient communication skills are important when dealing with dental patients with anxiety but also the knowledge about dental fear as a phenomenon is needed.

In my thesis the aim was to understand dental students᾽ attitudes towards patients with dental fear.

In addition, my goal was to discover what are dental students᾽ views of the education regarding dental fear. Students᾽knowledge of the prevalence, the aetiology and the treatment possibilities of the dental fear were asked. The material for this study were collected from dental students studying at University of Eastern Finland in 2020. The survey was sent to all dental student who had a study entitlement at that moment. The questionary included both multiple choice and open-ended questions.

Dental students treated fearful and anxious patients quite gladly and they wanted to help people to reduce dental fear. However dental students would like to have more concrete means to treat patients suffering from dental fear. Most of the dental students thought that there should be a mandatory course in the education of licentiate of dentistry. In students᾽ opinions it was important to know the prevalence, the aetiology and the treatment possibilities of dental fear. This study showed that the ability to treat dental fear and knowledge about dental fear increased during dental school.

In conclusion, dental students were willing to learn better means to treat patients with dental fear.

This study suggests that there should be more instruction to encounter patients with dental fear during dental school. It is likely that dental students are highly motivated to learn to treat fearful patients better since they thought it is important to know the prevalence, the aetiology and the treatment possibilities of dental fear. Good acquirements to treat patients suffering from dental fear may make treating more effective and may help to avoid negative effects of the dental fear. Sufficient acquirements to treat dental fear can also help dentists to cope with their demanding job, especially in their early career.

(4)

Lyhenteet

MDAS the Modified Dental Anxiety Scale IDAF-4C+ the Index of Dental Anxiety and Fear VAS Visual Analogue Scale

WHO Maailman terveysjärjestö (World Health Organization)

(5)

Sisällysluettelo

1 Johdanto ... 6

2 Hammashoitopelosta lyhyesti ... 8

2.1 Esiintyvyys ja seuraukset ... 8

2.2 Taustalla olevat tekijät ... 10

2.3 Tunnistaminen ja mittaaminen ... 11

3 Hammashoitopelon lievittäminen ja hoito ... 14

3.1 Tavanomaiset keinot pelkopotilaan auttamiseksi ... 15

3.1.1 Hyvä potilaan kohtaaminen ja kommunikaatio ... 15

3.1.2 Rentoutus ... 17

3.1.3 Hoitoympäristön muokkaaminen ... 17

3.2 Lisäkoulutusta edellyttävät pelon lievittämisen menetelmät ... 18

3.2.1 Hypnoosi ... 18

3.2.2 Kognitiivinen käyttäytymisterapia ... 18

3.2.3 Ilokaasusedaatio ... 19

3.3 Farmakologiset apukeinot ... 20

4 Hammashoitopelkoisten potilaiden kohtaaminen ja koulutus ... 21

4.1 Opiskelijoiden kokemukset ... 22

4.2 Hammaslääkärin peruskoulutus Suomessa ... 23

5 Tutkimuksen tavoite ... 25

6 Tutkimus ... 26

6.1 Aineisto ja menetelmät ... 26

6.2 Tulokset ... 27

7 Pohdinta ... 34 Lähteet

Liitteet

(6)

1 Johdanto

Hammashoitopelko on yleistä. Sen esiintyvyys aikuisväestössä vaihtelee maailmalla muutamasta prosentista aina yli 40 prosenttiin muun muassa tutkittavien iästä, sukupuolesta ja mittaustavasta riippuen. (Hägglin ym. 1999, Thomson ym. 2000, Nicolas ym. 2007, Armfield ym. 2009, Liinavuori ym.

2016). Suomessa toteutetun laajan Terveys 2000 -kyselyn vastausten perusteella tehdyn tutkimuksen mukaan 37 % 30-vuotiaista ja vanhemmista suomalaisista aikuisista kärsii jonkin asteisesta

hammashoitopelosta (Lahti ym. 2007). Myös lapsilla esiintyy hammashoitopelkoa. Jopa yli puolet suomalaislapsista kärsii jonkin asteisesta hammashoitoon liittyvästä pelosta. (Rantavuori ym. 2004). Jos hammashoitopelkoa ei tunnisteta tai siihen ei puututa, voi tämä johtaa hammashoitokäyntien

välttelyyn, ja siten suun terveydentilan heikkenemiseen (Pohjola ym. 2007). Suun terveydentilan

romahtaminen puolestaan johtaa mahdollisesti myöhemmin suoritettaviin laajempiin ja yhteiskunnalle kalliimpiin hoitoihin. Hammashoitopelon hoitamattomuus voi johtaa niin huonompaan suun

terveyteen kuin myös muun muassa psykologisen ja sosiaalisen stressin lisääntymiseen (Pohjola ym.

2009).

Hammashoitopelosta kärsivien potilaiden suun ja hampaiden hoitaminen on keskeinen osa

hammaslääkärin työtä. Jotta hammaslääkäri tähän pystyy, tulisi hänen saada koulutuksensa aikana riittävät tiedot ja taidot hammashoitopelosta ja sen hoitamisesta. Hyvä kommunikaatio on potilaan pelon tunnistamisessa ja lievittämisessä avainasemassa. Hyvä kommunikaatio on edellytyksenä, että hammaslääkäri pystyy tunnistamaan potilaan tunteita ja ajatuksia. Teknisten hoitotoimenpiteiden (paikkaus, juurihoito) lisäksi jokaiseen potilaskohtaamiseen liittyy siis psykologisia taitoja vaativa näkökulma. Esimerkiksi ahdistunut potilas voidaan tunnistaa tietyistä merkeistä kuten potilaan kiihtyneestä puheesta, katastrofoivasta ajattelutavasta tai somaattisista oireista. Kun hammaslääkäri tunnistaa potilaan ahdistuneisuuden, pystyy hän mukauttamaan hoitotapansa ja toimintansa ahdistusta lievittäväksi. (Friis-Hasche& Øzhayat, 2015).

Hyvä kommunikaatio kuuluu jokaiseen potilaskohtaamiseen, pelkäsi potilas tai ei. Hammaslääkäri voi monella tavalla auttaa potilasta, kun on ensin tunnistanut potilaan ahdistuksen tai pelon. Pelkäävien potilaiden kohtaaminen on osa jokaisen hammaslääkärin työtä. Tärkeää on kuitenkin pitää mielessä,

(7)

että joskus apua pelkopotilaan pelon lievittämiseen tarvitaan pelkopotilaiden hoitoon perehtyneiltä hammaslääkärikollegoilta tai muiden ammattiryhmien edustajilta kuten psykologeilta tai psykiatreilta, kun kyseessä on voimakkaan hammashoitopelon hoito.

Tässä opinnäytetyössä tullaan käyttämään termiä hammashoitopelko kuvaamaan eriasteista pelkoa.

Termi hammashoitopelko tulee sisältämään osittain piirteitä hammashoitoahdistuksesta ja -fobiasta, ja todellisuudessa hammashoitopelkoa esiintyykin hyvin eriasteisena. Yleisessä keskustelussa termejä hammashoitoahdistus (dental anxiety), hammashoitopelko (dental fear) ja hammashoitofobia (dental fobia) käytetäänkin usein toistensa synonyymeinä. Myös tieteellisessä keskustelussa termit usein sekoittuvat tai tarkoittavat osittain päällekkäisiä asioita. Lyhyesti kuvailtuna pelolle voidaan usein nimetä tietty kohde, kun ahdistus ilmenee usein ilman tarkkaa kohdetta. Fobiassa pelko on irrationaalista, suhteetonta pelon kohde huomioiden ja elämää hallitsevaa. (Asl ym. 2017).

Suomenkielisessä ICD-10-diagoosikriteeristössä fobia ja pelko kulkevat synonyymeinä, kun taas ahdistus erotetaan edellisistä.

Hammaslääketieteen opiskelijoiden tietämystä hammashoitopelosta ja käsityksiä sen

hoitomahdollisuuksista on tutkittu melko vähän. Suomessa on toteutettu yksi tämän opinnäytetyön kaltainen tutkimus Korpelan ym. (2019) toimesta. Sen sijaan valmistuneiden hammaslääkärien suhtautumista ja valmiuksia pelkopotilaiden hoitoon on tutkittu jonkin verran enemmän. Aiempiin tutkimuksiin pohjaten, on oletettavaa, että Itä-Suomen yliopiston hammaslääketieteen opiskelijat suhtautuvat pelkopotilaiden hoitoon myönteisesti. Oletuksena on myös, että lisäkoulutusta aiheesta tarvittaisiin.

(8)

2 Hammashoitopelosta lyhyesti

Pelko on luonnollinen reaktio, jonka evoluutio on kehittänyt suojelemaan vaaroilta. Pelkoreaktion seurauksena valmistaudutaan pakenemaan tai taistelemaan. Fysiologinen seuraus pelosta on esimerkiksi sykkeen nousu. Kun pelkoreaktio käynnistyy, voi kognitiivinen päätöksen teko muuttua vaikeaksi, ja ihminen toimii enemmän vaistojensa varassa. (Öhman & Mineka 2001).

Maailman terveysjärjestö WHO tunnistaa hammashoitopelon todelliseksi sairaudeksi. WHO:n tautiluokituksessa ICD-10-järjestelmässä hammashoitopelko lukeutuu ᾽Pelko-oireisten (foobiset) ahdistuneisuus häiriöiden ja tarkemmin Määritetyt yksittäiset pelot᾽ -diagnoosikoodin alle. Määritetyt yksittäiset pelot -diagnoosin kriteereihin kuuluu, että pelko on huomattavaa ja tiettyyn tilanteeseen tai kohteeseen assosioituvaa tai aiheuttaa välttämiskäyttäytymistä. Sitä, kuinka suuri osa

hammashoitopelkoisista on diagnosoitu tai, kuinka monella hammashoitoon liittyvä ahdistuneisuus olisi riittävä diagnoosiin, on hankala sanoa.

2.1 Esiintyvyys ja seuraukset

Hammashoitopelon on havaittu olevan laaja ilmiö yhä edelleen, vaikka kehitys hammashoidossa onkin johtanut yhä kivuttomampiin hoitomenetelmiin. Kuten johdannossa jo todettiin, hammashoitopelko on Suomessakin hyvin yleistä. Alemman koulutustason omaavalla väestöllä esiintyy useammin vaikeaa hammashoitopelkoa. (Lahti ym. 2007). Esiintyvyyden vaihteluun vaikuttavat myös sukupuoli ja ikä.

Naiset pelkäävät hammashoitoa miehiä enemmän, ja he kertovat useammin pelkonsa olevan erittäin voimakasta. On tutkittu, että eniten pelkoa esiintyisi 30–40-vuotiaiden keskuudessa.

Pitkittäistutkimuksessa hammashoitopelon on ajan myötä huomattu useammin vähenevän kuin kasvavan, mutta suurimmalla osalla pelkopotilaista pelon määrä säilyi muuttumattomana. (Liinavuori ym. 2016). Kun sukupuolen, iän ja koulutustason vaikutusta hammashoitoon tarkasteltiin erillisinä tekijöinä, sukupuolen vaikutus hammashoitopelkoon oli selkein (Lahti ym. 2007).

(9)

Samanlaista hammashoitopelon jakautumista sukupuolen mukaan on havaittu myös lapsilla ja nuorilla.

Suomessa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että sukupuolen voimakas vaikutus hammashoitopelon esiintymiseen ilmaantuu teini-iässä, ja 15-vuotiaat tytöt raportoivat useammin pelkoa kuin 15-vuotiaat pojat. Nuoremmilla ikäryhmillä ei kuitenkaan havaittu vastaavanlaista sukupuolen vaikutusta

hammashoitopelon esiintyvyyteen. (Luoto ym. 2014). Etenkään nuorten lasten vanhemmat eivät useinkaan osaa luotettavasti arvioida, pelkääkö lapsi hammashoitoa. Lisäksi, jos lapsi pelkää hammashoitoa, vanhemmat eivät osaa arvioida, kuinka paljon. On siis epäluotettavaa turvautua vanhempien arvioon lapsen hammashoitopelosta. Lapset ovat yhtä lailla huonoja arvioimaan vanhempiensa hammashoitopelkoa. (Luoto ym. 2010). Luodon ym. (2017) tutkimuksessa päädyttiin kuitenkin tulokseen, jonka mukaan hammashoitoa pelkäävien vanhempien lapsilla esiintyy useammin hammashoitopelkoa kuin pelkäämättömien vanhempien lapsilla.

Hammashoitoa pelkääville, sekä naisille että miehille, on tyypillistä, että heidän hammashoidossa käyntinsä on epäsäännöllistä. Epäsäännöllisesti hammashoitoon hakeutuvat pelkopotilaat ovat

tyytymättömämpiä saamaansa hoitoon. He kokevat myös suun terveytensä huonommaksi ja heillä on usein enemmän hoidontarvetta. Joskus nuorella iällä aloitettu säännöllinen hammashoidossa käynti saattaa suojata hammashoidon välttelyltä myöhemmällä iällä pelosta huolimatta. (Pohjola ym. 2007).

Pelkopotilaiden puutteellinen suun terveys aiheuttaa yksilölle enemmän stressiä psykologisella ja sosiaalisella tasolla kuin fyysisellä tasolla. Pelkopotilaat eivät siis koe esimerkiksi hampaiston huonoa toimivuutta niinkään ongelmalliseksi. Psykologinen ja sosiaalinen stressi voivat ilmentyä muun muassa häpeänä tai syrjäytymisenä. Häpeä omaa suuta kohtaan, voi lisätä hammashoidon välttelyä. Hoidon välttely puolestaan pahentaa suun tilannetta entisestään, ja näin noidankehä on valmis. Hoitamalla hammashoitopelkoa, voitaisiin tällainen noidankehä mahdollisesti katkaista. (Pohjola ym. 2009). Tästä noidankehästä, ” a vicious cycle of dental fear”, kirjoittavat myös Armfield ja Heaton (2013)

artikkelissaan.

(10)

2.2 Taustalla olevat tekijät

Hammashoitopelon etiologia on monitekijäinen ja jokaisella pelkopotilaalla pelon tausta on yksilöllinen, mutta yhtäläisyyksiäkin voidaan löytää. Esimerkiksi lasten hammashoitopelko juontaa juurensa usein epämukavista hammashoitokokemuksista tai lapsen perheeltään omaksumista vaikutteista (Luoto ym. 2010).

Hammashoitopelko voi liittyä vahvasti yksittäisiin asioihin vastaanottotilanteessa. Potilasta voivat pelottaa esimerkiksi neulat, tukehtuminen tai veren näkeminen. Toisilla ahdistus ja pelko liittyy hammashoitotilanteeseen yleisellä tasolla, eikä potilas tällöin osaa nimetä yhtä inhottavinta asiaa hoidossa. Voi myös olla, että hammashoitoon saapumiseen liittyy jokin muu pelko, joka estää potilasta hakeutumasta hammashoitoon. Tästä esimerkkeinä on sosiaalisten tilanteiden pelko ja

bakteerikammo. On todennäköisempää, että muista psykologisista tiloista kuten masennuksesta tai yleisestä ahdistuneisuushäiriöstä kärsivät, pelkäävät useammin myös hammashoitoa. (Armfield &

Heaton 2013). Jos potilaan muihin psykologisiin häiriöihin kuten masennukseen ja yleistyneeseen ahdistuneisuuteen ei puututa, on epätodennäköisempää, että hammashoitopelkoakaan saataisiin hoidettua (Boman ym. 2010).

Armfieldin (2010) australialaistutkimuksessa todettiin, että paljon ahdistusta hammashoitoon liittyen kohdistui hoidon kustannuksiin. Myös kivuliaat ja epämukavat toimenpiteet tuottivat paljon

ahdistusta. Australialaisten joukossa ei niinkään havaittu häpeän omaa hampaistoa kohtaan aiheuttavan ahdistusta. Sen sijaan noin neljännes tutkimukseen osallistujista raportoi, että tyly ja epäsympaattinen hammaslääkäri aiheutti ahdistusta. Koska hammashoitoon liittyvän pelon ja ahdistuksen taustalla voi olla hyvin monenlaisia asioita, tulisi hammaslääkärin olla tietoinen ainakin yleisimmistä pelon ja ahdistuksen aiheuttajista.

(11)

2.3 Tunnistaminen ja mittaaminen

Avainasemassa haastavan jännittyneen potilaan kohtaamisessa on, että hammaslääkäri tunnistaa potilaan hermostuneisuuden tai pelon. Erityyppisistä peloista kärsivät potilaat saattavat ilmentää pelkoaan eri tavoin. Pelon lähtökohdat on myös hyvä osata kartoittaa, jotta löydettäisiin sopivin keino lievittämään potilaan pelkoa. On suositeltavaa, että arvioitaessa potilaan hammashoitopelkoa,

hyödynnettäisiin valmiiksi jäsenneltyjä ja testattuja psykometrisiä mittareita. (Armfield & Heaton 2013). Jos hammaslääkärin arvio potilaan hammashoitopelosta perustuu puhtaasti kokemukseen ja kliiniseen arvioon, mennään arviossa usein vikaan. Hammaslääkäreiden arviot poikkeavat siis melko paljon potilaiden omista arvioista, kun he arvioivat hammashoitopelkoaan. (Höglund ym. 2019).

Psykometrisia mittareita hammashoitopelon arviointiin ovat muun muassa Modified Dental Anxiety Scale (MDAS), Index of Dental Anxiety and Fear (IDAF-4C+) ja Visual Analogue Scale (VAS). (Armfield 2010, Facco ym. 2011, Humphris ym. 2000). Mittareita voidaan hyödyntää sekä aikuisten että lasten kanssa toimiessa, ja muun muassa MDAS-mittarista on luotu lapsille oma versio Modified Child Dental Anxiety Scale (Armfield & Heaton 2013).

MDAS-pelkokysely koostuu viidestä kysymyksestä, joissa vastaaja arvioi pelkoaan/ahdistustaan suhteessa eri tilanteisiin hammaslääkärin vastaanotolla. Kysely on nopea täyttää ja osoittautunut tehokkaaksi arvioitaessa potilaan pelkoa/ahdistusta. (Humphris ym. 2000).

IDAF-4C+ -pelkomittari sisältää kysymyksiä jonkin verran laajemmin kuin MDAS-kysely, ja mittarin avulla voidaankin saada selvitettyä pelon taustasyitä hieman tarkemmin. Kuten MDAS-kyselynkin myös IDAF-4C+ -kyselyn on todettu antavan luotettavaa tietoa hammashoitopelosta. (Armfield J.M.

2010).

Visual Analogue Scale (VAS) on nimensä mukaisesti visuaalinen mittari, joka on ollut yleisesti käytössä mitattaessa potilaan kipua. VAS-mittarin versio Visual analogue scale of anxiety (VAS-A) sopii

hammashoitopelon mittaamiseen. Yksinkertaisuutensa ja nopeutensa ansiosta testiä on käytetty laajasti. Testi sisältää kolme kysymystä, joihin potilas vastaa merkitsemällä, esimerkiksi pelkonsa

(12)

asteen, jatkuvalle janalle. VAS-A-mittarin luotettavuus hammashoitopelon mittaamisessa on todettu hyväksi. VAS-testi voidaan teettää potilaalle erillisenä tai yhdessä esimerkiksi MDAS-kyselyn kanssa.

(Facco ym. 2011).

Kaikista edellä mainituista pelkotason psykometrisista mittareista on olemassa myös suomenkieliset versiot.

Psykometristen mittareiden eli pelkokyselyiden teettämisen ei ole havaittu lisäävän potilaiden hammashoitopelkoa, eivätkä kyselyt aiheuta pelkoa aiemmin pelkäämättömissä potilaissa. Potilaat usein myös vastaavat pelkokyselyihin mieluusti. Vaikka potilaan pelkoa arvioidessa ei käyttäisikään niin sanottuja virallisia mittareita, on huomattu, että jo pelosta/ahdistuksesta suullisesti kysyminen, saattaa helpottaa joidenkin potilaiden olotilaa. (Humphris & Hull 2007, Armfield & Heaton 2013).

Potilaan ahdistuksen tai pelon voi huomata myös potilaan elekielestä. Potilas voi olla jännittynyt, eikä esimerkiksi nojaa rauhallisesti hoitotuoliin. Suun avaamattomuus tai esimerkiksi itkeminen voivat kertoa pelosta. Kulichin ym. (2009) tutkimuksessa hammaslääkärit kertoivat kokemustensa pohjalta, että usein potilas, joka ilmaisee pelkonsa selvästi elein, on tyypillisesti myös halukkaampi

keskustelemaan pelosta kuin potilas, joka yrittää peitellä pelkoaan. Joskus potilas ei ole valmis myöntämään pelkoaan edes itselleen, ja tällaiselle potilaalle on tyypillistä, että hän hakee nopeita keinoja pelon lievittämiseksi kuten rauhoittavaa lääkitystä tai yleisanestesiaa. Hammaslääkärien onkin pyrittävä tunnistamaan potilaan hammashoitopelko, vaikka potilas yrittäisikin peitellä pelkoaan. Joskus potilas voi myös vitsailla hammashoitopelostaan avoimesti, vaikka todellisuudessa potilas käyttääkin huumoria peittääkseen pelkonsa. Tällöin hammaslääkärin ei tule erehtyä, että potilas on sinut hammashoitopelkonsa kanssa, vaikka niin antaakin ymmärtää. (Kulich ym. 2009).

Joskus potilaalta voi olla hyödyllistä tiedustella, miten hän on nukkunut hammashoitoa edeltävänä yönä, sillä usein hammashoitoon kohdistuva yleinen ahdistusta ilmenee unettomuutena. Kun potilaat ovat ahdistuneita hammashoidosta yleisellä tasolla, he ovat usein myös hyvin huolissaan

hammashoidostaan. He kyselevät paljon hoidontarpeestaan, hoidon suorittamisesta ja hoidon onnistumisesta sekä monesti tiedostamattaan saattavat kyseenalaistaa hammashoitohenkilökuntaa.

Tällaiset potilaat saattavat turhauttaa hoitohenkilökuntaa, mutta ammattilaisten pitäisi yrittää

(13)

ymmärtää potilaan lähtökohtia ja suhtautua potilaaseen kärsivällisesti sekä ammattimaisesti. (Armfield

& Heaton 2013).

Joidenkin potilaiden kohdalla pelko voi ilmetä vihamielisyytenä, tai potilas voi avoimesti kritisoida edellistä hammaslääkäriään yrittäen siirtää huomion omasta pelostaan toisaalle (Kulich ym. 2009).

Hammashoitopelon tunnistaminen voi olla haasteellista. Kun vielä huomioidaan pelon yleisyys, pelkotason vaihtelu sekä erilaiset pelkokohteet, on perusteltua käyttää valmiita kyselyitä pelon kartoittamisessa. Tällöin hammaslääkärillä on paremmat lähtökohdat suunnitella pelkäävän potilaan hoidon toteuttamista.

(14)

3 Hammashoitopelon lievittäminen ja hoito

Kun potilaan hammashoitopelko on tunnistettu ja kartoitettu, alkaa pohdinta siitä, mikä olisi potilaalle paras keino pelon lievittämiseen. Tulee myös miettiä, onko potilas syytä ohjata hoitoon

kokeneemmalle kollegalle tai mahdollisesti toisen ammattiryhmän edustajalle kuten psykologille.

Pelkoa voidaan lievittää monin eri tasoisin keinoin aina sopivasta kommunikaatiotavasta farmakologisiin hoitomuotoihin. Farmakologisten keinojen ei ole todettu juurikaan vähentävän hammashoitopelkoa, mutta ne mahdollistavat tarvittaessa pelkäävän potilaan hampaiston ja suun hoitamisen. Sen sijaan esimerkiksi terapialla voidaan jopa parantaa hammashoitopelko. On tärkeää, että pelkäävään potilaaseen ei suhtauduta tuomitsevasti, vaan sen sijaan ollaan ymmärtäväisiä ja tarjotaan tukea. Sujuva vuorovaikutus potilaan ja hoitohenkilökunnan kesken luo pohjan

pitkäaikaiselle hoitosuhteelle. (Bernson ym. 2011).

Jo 30 vuotta sitten on todettu, että hammaslääkärin käytöksellä on vaikutusta potilaan pelkoon.

Hymyily, toimenpiteiden selittäminen sekä sopiva äänenpainon ja sanaston käyttö vähensivät potilaan pelkoa. (Baron ym. 1990). Katsekontakti esimerkiksi esitietoja kysellessä on tärkeää (Kulich ym. 2009).

Vaikka kivulla ja pelolla on vahva yhteys, on hammaslääkäreiden ymmärrettävä, että potilaan kivun hallinta ei ole aina sama asia kuin potilaan pelon hallinta (Armfield & Heaton 2013). Toki joskus potilaan pelko lisää myös subjektiivista kivun kokemista, mutta toisinaan potilas sietää kivun hyvin, mutta hammashoidossa pelottaa jokin muu asia.

Jos potilas pelkää hammashoidossa jotakin tiettyä ärsykettä, kuten poraamista tai tukehtumista veden kertyessä suuhun, voidaan potilasta koettaa asteittaan siedättää näille ärsykkeille. Siedättämisen aikana potilasta kannustetaan jatkuvasti sekä muistutetaan esimerkiksi rauhallisesta hengittämisestä.

Tyypillisesti, kun potilas on riittävän monta kertaa havainnut, että ärsyke yhdistyy hyvään kokemukseen, pelko hälvenee. (Armfield & Heaton 2013).

Hammashoitopelkoa on pyritty lievittämään myös muun muassa akupunktiolla, muokkaamalla hoitoympäristöä miellyttävämmäksi, soittamalla potilaalle musiikkia tai tuomalla koira

(15)

hoitotilanteeseen potilaan tueksi. Korvalehtiin pistettävien akupunktioneulojen on todettu lieventävän hammashoitopelkoa. Tutkimuksia aiheesta kuitenkin tarvitaan lisää, eikä akupunktio sovi esimerkiksi neulakammoisille. (Gordon ym. 2013).

Niin kutsuttu kerro-näytä-tee -menetelmä (tell-show-do), jossa hammaslääkäri ensin kertoo

esimerkiksi toimenpiteen kulun, sitten näyttää, mitä toimenpide vaatii, ja sitten toteuttaa toimenpiteen potilaalle, voi auttaa lievittämään lapsipotilaan ahdistusta (Bernson ym. 2011).

Suomalaisessa tutkimuksessa, jossa hoitotilanteeseen tuotiin koira, todettiin koiran rauhoittavan pelkopotilaita. Rauhallinen koira lievitti pelkoa enemmän kuin vilkas koira. Tutkimuksessa

hammaslääkärit kokivat, että koiran läsnäolo ei häirinnyt heidän työskentelyään, vaan päinvastoin helpotti sitä. Potilailla ei tarvinnut olla aiempaa kokemusta koirista saadakseen rauhoittavan hyödyn.

(Kankaala ym. 2020). Koiran tuominen hoitotilanteeseen voi tulevaisuudessa tulla laajemminkin käyttöön pelkopotilaiden hoidossa, sillä koiria on hyödynnetty jo vuosia esimerkiksi vanhustyössä ja lasten opetuksessa.

3.1 Tavanomaiset keinot pelkopotilaan auttamiseksi

3.1.1 Hyvä potilaan kohtaaminen ja kommunikaatio

Empaattisuus ja aktiivinen kuuntelu ovat avaimia hyvään kommunikaatioon potilastyössä. Empatialla tarkoitetaan, että hoitava henkilö kykenee havaitsemaan potilaan tunteita, ymmärtää potilaan tarpeet, ja lisäksi pystyy luomaan potilaalle ymmärretyksi tulemisen tunteen. Aktiivisessa kuuntelussa kuuntelija eli hammaslääkäri osoittaa elein ja ilmein, että kuuntelee ja ymmärtää potilasta. Nykyajan

hammaslääkäriltä odotetaan näitä kommunikaatiotaitoja. (Friis-Haschen & Øzhayatin 2015).

Hammaslääkärin on myös tasapainoteltava ammattimaisen hieman eteisen roolin ja toisaalta kanssaihmisen roolin välillä (Kulich ym. 2009).

Hammashoidon ammattilaisten tulisi olla tietoisia siitä, että suun alueen tutkimiseen ja hoitamiseen voi potilaan näkökulmasta liittyä monia mahdollisesti epämieluisia asioita. Potilas ei itse näe

(16)

toimenpide alueelle, ja voi siksi jäädä epätietoisuuteen, mitä hammaslääkäri parhaillaan suussa tekee.

Suun alueella toimittaessa ollaan myös oikeastaan niin lähellä potilaan henkilökohtaista tilaa kuin vain suinkin voidaan olla. Hyvässä potilaskommunikaatiossa hammaslääkäri kertoo, mitä on tapahtumassa, ja mitä tapahtuu seuraavaksi. Näin potilaalla on mahdollisuus ennakoida tapahtumia hoidon kuluessa.

Toki tulee huomioida, että jotkut potilaat eivät halua tarkkaa kuvailua toimenpiteestä, vaan heille riittää, että hammaslääkäri kertoo esimerkiksi kohta alkavasta poraamisen äänestä. Hammaslääkärin tulee siis selvittää, mikä on sopiva tiedon määrä potilaskohtaisesti. Potilaalta voi rohkeasti hoidon alussa kysyä, paljonko hän haluaa kerrottavan alkavasta toimenpiteestä. (Armfield & Heaton 2013).

Monet potilaat kokevat pelkoa lievittäväksi, jos heillä on hoidon aikana mahdollisuus antaa

hammaslääkärille merkki, esimerkiksi kivusta, tai mahdollisuus pyytää taukoa. Tällä tarkoitetaan, että hammaslääkäri ja potilas sopivat yhteisesti eleestä tai merkistä, jolla potilas ilmoittaa tuntemuksistaan.

Tällainen merkki voi olla esimerkiksi käden nostaminen. Tarjoamalla potilaalle kommunikaatiokeinon toimenpiteen ajaksi hammaslääkäri antaa potilaalle enemmän itsemääräys valtaa, ja potilaalle tulee tunne, että hoidossa edetään hänen ehdoillaan. (Armfield & Heaton 2013). Hammaslääkärin on erittäin tärkeää pitää kiinni tällaisista sopimuksista, jotta potilaan luottamus säilyy.

Hammaslääkärin osoittaessa, että hän ottaa potilaan pelon vakavissaan huomioon, on hyötyä pelkopotilaiden kanssa toimittaessa. On hyvä, jos hammaslääkäri antaa potilaalle riittävästi aikaa kertoa tuntemuksistaan. Tärkeää on, että hammaslääkäri myös näyttää elein tai lisäkysymyksin, että hän oikeasti keskittyy kuuntelemaan potilaan asiaa. Empaattinen lähestymistapa lisää luottamusta hammaslääkärin ja pelkopotilaan välillä. Joidenkin potilaiden kohdalla myös huumorista voi olla apua.

Usein pelkopotilaat haluavat, että hammaslääkäri olisi ymmärtäväinen, mutta kuitenkin suoraviivainen ja selkeä toiminnassaan. (Bernson ym. 2011).

Huolestuneet pelkopotilaat hyötyvät yleensä kärsivällisestä vakuuttelusta, että kaikki kyllä järjestyy.

Koska huolestuneet potilaat jännittävät usein myös sitä, miten hoitohenkilökunta suhtautuu heidän huoleensa tai pelkoonsa, olisi hoitohenkilökunnan pysyttävä rauhallisina ja kärsivällisinä sekä piilotettava mahdollinen turhautuminen. (Armfield & Heaton 2013).

(17)

3.1.2 Rentoutus

Lähes kaikkien potilaiden on todettu saavan apua rentoutumisesta rauhallisen hengityksen kautta.

Yleisesti palleahengityksenä tunnettu tapa auttaa potilasta tyynnyttämään kehon fysiologiasia pelkoreaktioon liittyviä tapahtumia. Sydämensyke ja verenpaine laskevat, mikä luo tunteen

rauhoittumisesta. Hengityksen lisäksi rentoutumista voidaan syventää keskittymällä kohdennetusti lihasten rentouttamiseen. Kun potilas jännittää tahdonalaisia lihaksiaan ja sen jälkeen päästää lihakset täysin rennoksi, kutsutaan tätä sovelletuksi jännittämiseksi. (Armfield & Heaton 2013). Säännöllisesti suoritettavien sovelletun rentoutuksen harjoitusten on joissakin tutkimuksissa todettu myös hoitavan hammashoitopelkoa pysyvin tuloksin (Gordon ym. 2013). Sovelletulla rentoutuksella tarkoitetaan ammattilaisen avulla opeteltua yksilöityä rentoutumistapaa, joka potilaan on helppo tehdä esimerkiksi jännittävässä tilanteessa.

3.1.3 Hoitoympäristön muokkaaminen

Mitä tulee hoitoympäristön muokkaamiseen potilaalle miellyttävämmäksi, on todettu, että somistettu vastaanotto on potilaalle miellyttävämpi kuin pelkistetty, kliininen, tila. Myös hoitoympäristön

lämpötilaa, valaistusta, tuoksua tai äänimaailmaa voidaan yrittää muuttaa. Ahdistuneita potilaita miellyttää useimmiten ennemmin viileä ja hämärä ympäristö kuin lämmin ja valoisa. Myös tasainen paine potilaan ympärillä (esimerkiksi painopeitto), voi rauhoittaa potilaan hermostoa.

Hoitoympäristöön kohdistuvista muokkauksista tarvitaan vielä lisätutkimuksia, jotta löydettäisiin parhaiten pelkoa lievittävän vastaanoton malli. (Armfield & Heaton 2013).

Musiikki voi auttaa tiettyjä potilaita, mutta esimerkiksi rentoutusta pidetään tehokkaampana menetelmänä ahdistuksen lievityksessä. (Gordon ym. 2013). Musiikin kuuntelun tarkoituksena on harhauttaa potilaan huomio pois suoritettavasta toimenpiteestä. Musiikin lisäksi potilaan ajatusten harhauttamiseksi voidaan nykyaikana käyttää myös esimerkiksi televisiota, videopelejä tai

virtuaalilaseja (Armfield & Heaton 2013). Tällaisista potilaan harhauttamiskeinoista käytetään termiä etäännyttäminen, joka on pelon hoidon menetelmä.

(18)

Näistä edellä kuvatuista, tavanomaisista keinoista auttaa pelkäävää potilasta, voidaan käyttää samanaikaisesti yhtä tai useampaa. Keinot ovat suhteellisen helppoja ottaa käyttöön, eikä niillä useinkaan voida tuottaa potilaalle haittaa. Jos tavanomaiset keinot eivät riitä tarvitaan ”järeämpiä”

menetelmiä ja tekniikoita.

3.2 Lisäkoulutusta edellyttävät pelon lievittämisen menetelmät

3.2.1 Hypnoosi

Hypnoosin avulla voidaan saavuttaa rauhallinen tila, jossa potilas säilyttää kuitenkin yhteistyökykynsä.

Hypnoosilla voidaan auttaa niin hammashoitopelkoisia kuin myös esimerkiksi herkästä nielusta kärsiviä. Hypnoosia voidaan käyttää myös rauhoittavan lääkityksen tukena, jolloin käytettäviä

lääkemääriä saadaan pienennettyä. Hypnoosin käyttö hammashoidossa on edelleen melko vähäistä, mikä osin johtuu ehkä siitä, että hypnoosi mielletään yhä edelleen spirituaaliseksi tilaksi. Tästä poiketen hypnoosin tarkoituksena on nimenomaan lisätä potilaan omaa kontrollia esimerkiksi

rentoutumiseen ja mielen hallintaan. Hypnoosi parantaa myös potilaan kivunsietoa. (Facco ym. 2014).

Hypnoosin hammashoitopelkoa vähentävä vaikutus saattaa ulottua myös vastaanottotilanteen

jälkeiseen aikaan, jolloin hypnoosi voisi mahdollisesti toimia hammashoitopelon hoitona. On kuitenkin saatu myös tuloksia, että hypnoosi ei pitkällä aikavälillä lievitä pelkoa, eikä hypnoosilla hoitaminen auttanut hammashoitopelkoisten hammashoidon välttämiskäyttäytymiseen (Kurki ym. 2019).

3.2.2 Kognitiivinen käyttäytymisterapia

Hoidettaessa hammashoitopelkoa, on kognitiivinen käyttäytymisterapia yleisesti hyväksytty psykologinen hoitomuoto. Kognitiivisen käyttäytymisterapian on todettu vähentävän myös voimakasta pelkoa. Voimakkaaksi pelko voidaan luokitella esimerkiksi psykometristen mittareiden avulla. Kognitiivista käyttäytymisterapiaa on hyödynnetty onnistuneesti myös hammashoitopelon hoidossa. Terapialla pyritään vaikuttamaan yksilön tapaan ajatella ja käyttäytyä. Käyttäytymisen

(19)

muuttamisessa hyödynnetään muun muassa rentoutumistekniikoita, hengitysharjoituksia ja

asteittainen pelkoärsykkeelle siedättämistä. Terapian kognitiivisessa osassa potilaan vääriä uskomuksia pyritään kyseenalaistamaan, ja samalla vahvistetaan pelosta selviytymisen keinoja. Kun on mitattu kognitiivisen käyttäytymisterapian vaikuttavuutta, on sen todettu lievittävän hammashoidon

välttämiskäyttäytymistä voimakkaasta pelosta kärsivien joukossa. Vastaavia positiivisia tuloksia ei saatu ilokaasusedaatiosta, hypnoosista tai esilääkityksestä. Kognitiivinen käyttäytymisterapia vaatii kuitenkin hoidettavalta hyvää motivaatiota ja hoitomyönteisyyttä. Tutkimuksien mukaan kognitiivinen

käyttäytymisterapia on nykytietämyksen mukaan ainoa tehokas keino vaikea-asteisempaan hammashoitopelkoon. (Kurki ym. 2019).

Kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta hammashoitopelon hoitamisessa saadut tulokset viittaavat siihen, että hammaslääkärien ja psykologien yhteistyöstä voitaisiin hyötyä tulevaisuudessa enemmän (Kani ym. 2015). Koska kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa pyritään siihen, että pelkopotilaan hammashoito pystyttäisiin tulevaisuudessa suorittamaan ilman erityisiä esimerkiksi farmakologisia keinoja, saataisiin kognitiivisen käyttäytymisterapian käytöstä luultavasti pitkällä aikavälillä

huomattavia taloudellisia hyötyjä.

3.2.3 Ilokaasusedaatio

Ilokaasusedaatiolla on pitkä historia potilaiden rauhoittamisessa. Ilokaasua eli typpioksidia annostellaan potilailla yleensä nenän kautta yhdessä hapen kanssa. Ilokaasun etuna on, että sen vaikutus voidaan ajoittaa kestämään hyvin tarkasti toimenpiteen ajaksi, jolloin vaikutus myös lakkaa nopeasti hoidon päätyttyä. Ilokaasulla on vain vähän sivuvaikutuksia, ja se sopii monille

potilasryhmille, myös lapsipotilaille. Typpioksidi-happiseoksen hengittäminen lievittää kipua, rauhoittaa ja vähentää yökkäysrefleksiä. Huomioitavaa on kuitenkin, että hoitohenkilökunnan altistuminen ilokaasulle tulee estää muun muassa riittävällä ilmanvaihdolla. (Brunick&Clark 2010).

(20)

3.3 Farmakologiset apukeinot

Joskus pelkäävää potilasta on pystyttävä auttamaan ja hoitamaan ennenkö puututaan varsinaisesti pelkoon ja sen hoitoon. Esilääkitys ja hoitotoimenpiteen suorittaminen yleisanestesiassa ovat farmakologisia keinoja auttaa hermostunutta potilasta erityisissä tilanteissa. Esilääkitys voi ajoittua toimenpidettä edeltävään iltaan, jolloin mahdollistetaan potilaalle rauhallinen yöuni ennen

toimenpidepäivää, tai lääkitys voidaan antaa vastaanotolla hieman ennen toimenpiteen alkua. Suun kautta tai suoraan suoneen annettavana esilääkityksenä käytetään tavallisesti bentsodiatsepiineja.

(Hupp ym. 2018). Bentsodiatsepiinit ovat osoittautuneet kliinisessä käytössä turvallisiksi, ja yleensä ne rauhoittavat ja rentouttavat potilaan sopivasti hammashoitotoimenpidettä varten vaikuttaen

keskushermoston kautta. Yleisimmin hammashoidossa käytettävät bentsodiatsepiinit ovat diatsepaami, loratsepaami, alpratsolaami, midatsolaami ja triatsolaami. Esilääkityn potilaan elintoimintoja tulee aina valvoa tarkasti. (Picciani ym. 2019).

Jos potilaan hoidontarve on erityisen suuri, ja potilas pelkää hammashoitoa niin paljon, että hoitoa ei pystytä toteuttamaan, voidaan äärimmäisessä tapauksessa hammashoito suorittaa yleisanestesiassa eli nukutuksessa. Yleisanestesiassa suoritettava hoito ei poista potilaan pelkoa, ja saattaa joissakin

tapauksissa jopa vahvistaa sitä. (Armfield & Heaton 2013). Näin ollen, kun kiireellinen hoito on suoritettu, tulisi potilaan hammashoitopelkoon puuttua, ettei taas muutaman vuoden kuluttua olla tilanteessa, jossa ainoastaan nukutushammashoito on mahdollista.

Olisi tärkeää, että hammashoitopelon syntymistä kyettäisiin ehkäisemään, jotta tällaisten ikään kuin äärimmäisten farmakologisten apukeinojen käyttöä pystyttäisiin vähentämään. Farmakologiset menetelmät sopivat käytettäväksi silloin, kun pelon hoitaminen ei ole akuutin kivun tai aikataulun puolesta mahdollista. Aina tulisi kuitenkin pyrkiä siihen, että myös pelkoa hoidettaisiin viimeistään siinä vaiheessa, kun hampaiston ja suun akuutit vaivat on saatu hoidettua.

(21)

4 Hammashoitopelkoisten potilaiden kohtaaminen ja koulutus

On havaittu, että hammaslääkärit, jotka kokevat olevansa hyviä pelkopotilaiden hoidossa, suhtautuvat pelkopotilaiden hoitoon myönteisemmin. Norjassa vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessa

naishammaslääkärit raportoivat useammin käyttävänsä pelkopotilaiden kanssa erilaisia käyttäytymisen hallintakeinoja, kuten rentoutumisharjoituksia, kuin mieshammaslääkärit. Naishammaslääkärit myös hoitivat pelkopotilaita mieluummin kuin mieshammaslääkärit. Valmistumisen jälkeisille

hammashoitopelkoa käsitteleville kursseille osallistuneet suhtautuivat positiivisemmin pelkäävien potilaiden hoitamiseen. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että nuoret hammaslääkärit raportoivat useamman potilaan olevan pelkopotilas kuin vanhemmat hammaslääkärit. Tutkimuksessa selitettiin nuorten ja vanhempien hammaslääkärien eroa sillä, että nuoremmat hammaslääkärit olivat

koulutuksensa aikana saaneet enemmän tietoa hammashoitopelosta ja sen tunnistamisesta sekä hoitamisesta. Sisällyttämällä käyttäytymistieteitä ja koulutusta pelkopotilaiden hoitomahdollisuuksista hammaslääkärien tutkintosuunnitelmaan, voidaan todennäköisesti parantaa pelkopotilaiden hoitoa.

(Strøm ym. 2015).

Williamsin ym. (2016) tutkimuksessa Yhdysvaltojen Ohiossa saatiin myös viitteitä siitä, että

hammaslääkärit hoitavat pelkopotilaita suhteellisen mielellään, mutta kokevat silti pelkopotilaiden hoidon haasteelliseksi. Pelkopotilaiden hoidosta aiheutuva stressi esti haastateltuja hammaslääkäreitä hoitamasta enemmän pelkopotilaita. Yli puolet haastatelluista ohiolaisista hammaslääkäreistä

kertoivat, että olivat ohjanneet pelkopotilaita myös toiselle palveluntarjoajalle. Kuten Strømmin ym.

(2015) tutkimuksessa myös Williamsin ym. (2016) tutkimuksessa todettiin, että mieshammaslääkärit kokevat pelkopotilaiden hoitamisen haasteellisemmaksi kuin naishammaslääkärit. Suurin osa hammaslääkäreistä puolsi ilokaasusedaation käyttöä pelkopotilaiden kanssa. Sen sijaan

käyttäytymisterapeuttiset menetelmät koettiin ohiolaisten hammaslääkäreiden keskuudessa melko tehottomiksi. (Williams ym. 2016).

Eräässä tutkimuksessa pelkäävien lapsipotilaiden kohtaaminen koettiin usein haastavammaksi kuin pelkäävien aikuispotilaiden kohtaaminen (Pine&McGoldrick, 2000).

(22)

Hammaslääkärit kokevat usein, että riittämätön koulutus ja aika, aiheuttavat huolta pelkopotilaita hoidettaessa. Kiireen vuoksi pelkopotilaan hoitoon ei ole riittävästi aikaa paneutua. Lisäksi, jos hammaslääkäri ei koe itseään riittävän luottavaiseksi eri pelkopotilaiden hoitokeinojen suhteen, hoitokeinoja tulee epätodennäköisemmin käytettyä. Riittämättömäksi koetun koulutuksen ja kiireen keskellä hammaslääkäreistä suurin osa kuitenkin on sitä mieltä, että pelkopotilaiden hoitaminen on heidän velvollisuutensa. Riittävällä koulutuksella ja ajalla voitaisiinkin mahdollisesti tehdä

pelkopotilaiden hoidosta hammaslääkäreille mukavampaa, minkä seurauksena myös pelkopotilaat hyötyisivät. (Hill ym. 2008).

4.1 Opiskelijoiden kokemukset

Korpela ym. (2019) tutkimuksessa, ᾽Dental students’ and patients’ perceived importance and knowledge of dental anxiety᾽, Turun yliopiston hammaslääketieteen opiskelijoiden suhtautuminen hammashoitopelkoisten potilaiden hoitoon oli pääsääntöisesti positiivinen. Eri vuosikurssien välillä ei ollut merkittäviä eroja siinä, kuinka tärkeäksi aiheeksi hammashoitopelko koettiin. Tieto

hammashoitopelon etiologiasta ja esiintyvyydestä lisääntyi opintojen edetessä. Opiskelijat kokivat myös hammashoitopelon hoitotaitojensa kehittyvän opintojen edetessä. Farmakologiset hoitokeinot olivat useiden tiedossa. Tärkeimpinä hoitokeinoina opiskelijat pitivät hyvää potilasta kohtaamista ja kommunikaatiota potilaan kanssa. Melko harva viidennen vuosikurssin opiskelijoista kuitenkaan piti tietojaan hammashoitopelon hoidosta erinomaisina.

Pine & McGoldrick (2000) totesivat tutkimuksessaan, että hammaslääketieteen opiskelijat pitivät käyttäytymistieteiden opetusta osana hammaslääketieteen tutkintoa tärkeänä. Opiskelijoista iso osa piti hyvää kommunikaatio-opetusta tärkeänä perustana hammaslääkäri-potilas-suhteessa.

Kommunikaatiotaidot potilaskohtaamisissa kehittyvät kyllä ajan ja kokemusten myötä, mutta jos käyttäytymispsykologinen tietopohja aiheesta puuttuu, on vaikea arvioida, mikä on johtanut milloinkin onnistuneeseen tai epäonnistuneeseen potilaskohtaamiseen. Sen sijaan, jos opetetusta on ollut

riittävästi jo opintojen aikana, ovat opiskelijat valmistuessaan valmiimpia kohtaamaan potilaita. Hyvät

(23)

valmiudet voisivat lisätä vastavalmistuneiden itseluottamusta, mikä voisi vähentää ammattiin liittyvä kuormitusta.

Brahmin ym. (2016) haastatellessa valmistuneita hammaslääkäreitä kertoi suurin osa saaneensa

perusopintojen aikana opetusta hammashoitopelosta. Suurin osa kuitenkin koki, että opintojen aikana saatu opetus oli ollut riittämätöntä eikä ollut valmistanut työelämään riittävästi. Opetusta haluttiin lisää etenkin naishammaslääkäreiden joukossa, vaikka he hoitivatkin pelkopotilaita mieluummin kuin mieshammaslääkärit.

4.2 Hammaslääkärin peruskoulutus Suomessa

Hammaslääketieteen lisensiaatin koulutus voidaan jakaa prekliinisen eli teoriapainotteiseen ja

kliiniseen eli potilaiden hoitoon painottuvaan vaiheeseen. Itä-Suomen yliopiston hammaslääketieteen tutkinto-ohjelmaan sisältyy vuorovaikutukseen ja osin hammashoitopelkoon keskittyvää opetusta kolmen opintojakson muodossa. ᾽Puheviestinnän᾽ sekä ᾽Potilaan kohtaaminen ja haastattelu᾽ - kurssit ovat pakollinen osa tutkintorakennetta. Hammashoitopelkoon keskittyvä ᾽Pelkäävän potilaan kohtaaminen᾽ -kurssi on valinnaisiin opintoihin lukeutuva. Toki myös kliininen hoitoharjoittelu kartuttaa kokemusta potilaiden kohtaamisesta, vuorovaikutuksesta ja mahdollisesti myös

hammashoitopelosta, mutta erillisiä suoritevaatimuksia esimerkiksi pelkopotilaiden hoidosta ei vaadita ennen lisensiaatiksi valmistumista. Useilla pakollisilla kursseilla myös sivutaan hammashoitopelkoa aiheena, mutta syvällisempi opetus aiheesta puuttuu. (Itä-Suomen yliopiston hammaslääketieteen opinto-opas 2020–2021).

Edellä mainituista kursseista ᾽Puheviestinnän᾽ ja ᾽Potilaan kohtaaminen ja haastattelu᾽ -kurssit johdattelevat kohtaamaan potilaita ja olemaan heidän kanssaan sujuvassa vuorovaikutuksessa. Kurssit sisältävät simulaatio-opetusta, jossa näyttelijät esittävät potilaita hammaslääkärin vastaanotolla.

Pelkopotilaiden lisäksi simuloidut potilaskohtaamiset voivat keskittyä johonkin muuhunkin haastavaan näkökulmaan kuten esimerkiksi potilaan hankalaan henkilökohtaiseen elämäntilanteeseen. Sen sijaan

᾽Pelkäävän potilaan kohtaaminen᾽ -kurssi sisältää näkökulmia hammashoitopelkoon etenkin

(24)

psykologiaan keskittyen. Kurssilla käydään läpi muun muassa pelkoa ilmiönä sekä perehdytään erilaisiin psykometrisiin mittareihin, joista tämän tutkielman osiossa ᾽Pelon tunnistaminen ja mittaaminen᾽ kerrotaan enemmän. Kurssi on osa myös psykologian opiskelijoiden opintoja, joten moniammatillisia keskusteluja on mahdollista käydä opintojakson aikana. Kuten jo mainittu tämä hammashoitopelkoa käsittelevä kurssi on vapaaehtoinen osa hammaslääketieteen opiskelijoiden tutkintorakennetta, joten osa opiskelijoista ei kurssia opintojensa aikana käy. (Itä-Suomen yliopiston hammaslääketieteen opinto-opas 2020–2021).

Toisin, kuin Itä-Suomen yliopisto, Helsingin, Oulun ja Turun yliopistot eivät tarjoa hammaslääketieteen opiskelijoille erityisesti hammashoitopelkoa käsittelevää kurssia. Vuorovaikutusopetusta kuitenkin sisältyy kaikkien Suomessa hammaslääketiedettä opettavien yliopistojen koulutustarjontaan.

Hammashoitopelkoa käsitellään ainakin lasten hammashoidon yhteydessä, vaikka omaa kurssia hammashoitopelolle ei olisikaan omistettu. (Helsingin yliopiston hammaslääketieteen opintojen koulutustarjonta 2020–2021, Oulun yliopiston opinto-oppaat, hammaslääketiede 2020–2021, Turun yliopisto hammaslääketieteen koulutusohjelman opinto-opas 2020–2021).

Nuori hammaslääkäri tutkimuksen (2017) perusteella vastavalmistuneista hammaslääkäreistä 90 prosenttia koki saaneensa koulutuksen aikana sopivasti opetusta potilaan kohtaamisesta.

Hammashoitopelosta sopivasti valmiuksia koki saaneensa 76 prosenttia. Sen sijaan, kun tiedusteltiin kokeneemmilta kollegoilta, millaisiksi he kokivat nuoren kollegansa taidot potilaan kohtaamisessa, suurempi osa oli sitä mieltä, että valmiuksia ei ollut tarpeeksi. Itä-Suomen yliopistosta valmistuneet nuoret hammaslääkärit kokivat potilaan kohtaamisen valmiudet jonkin verran paremmaksi kuin

keskimäärin suomalaisista yliopistoista valmistuneet. Sen sijaan hammashoitopelosta saadut valmiudet jäivät jonkin verran keskimääräisistä kansallisista valmiuksista.

Hammashoitopelon hoitoon ei voi Suomessa erikoistua, mutta pelkopotilaiden kohtaamiseen perehtyneitä hammaslääkäreitä Suomestakin löytyy. Nämä pelkopotilaiden hoitoon perehtyneet hammaslääkärit ovat hakeneet lisäoppia muun muassa täydennyskoulutuksista.

(25)

5 Tutkimuksen tavoite

Niin kuin johdannossa jo mainittiin, on hammaslääketieteen opiskelijoiden tietämystä

hammashoitopelosta ja sen hoitomahdollisuuksista on tutkittu vasta vähäisesti. Suomessa on toteutettu yksi tämän opinnäytetyön kaltainen tutkimus Korpelan ym. (2019) toimesta. Aiempiin tutkimuksiin pohjaten, on kuitenkin oletettavaa, että Itä-Suomen yliopiston hammaslääketieteen opiskelijat suhtautuvat pelkopotilaiden hoitoon myönteisesti. Oletuksena on myös, että opetuksen lisääminen hammashoitopelosta ilmiönä ja sen hoitomahdollisuuksista voisi olla tarpeellista.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Itä-Suomen yliopiston hammaslääketieteen opiskelijoiden suhtautumista hammashoitopelkoon ja valmiuksia pelkopotilaiden hoitamiseen. Haluttiin myös

selvittää, kuinka tärkeiksi ja millaisiksi opiskelijat kokivat tietämyksensä hammashoitopelon

esiintyvyydestä, etiologiasta ja hoitomahdollisuuksista. Selvityskohteena oli myös hammashoitopelkoa koskevan opetuksen riittävyys ja opiskelijoiden mielipiteet siitä, tarvittaisiinko opetusta enemmän osana hammaslääketieteen perusopintoja.

Opinnäytetyössä halusin myös tuoda esille erilaisia keinoja hammashoitopelon lievittämiseen, jotta opinnäytetyön lukemisen jälkeen, lukijalle jäisi mieleen joitakin ideoita, miten kohdata pelkäävä potilas vastaanotolla.

(26)

6 Tutkimus

6.1 Aineisto ja menetelmät

Tutkimuksen aineisto kerättiin sähköisen kyselylomakkeen avulla Itä-Suomen yliopiston

hammaslääketieteen opiskelijoilta marras-joulukuussa 2020. Kyselylomake lähetettiin opiskelijoille kurssikohtaisten sähköpostilistojen kautta. Kysely lähetettiin kaikille vuosina 2015–2020 opintonsa aloittaneille opiskelijoille. Kolmen alimman vuosikurssin, eli vuosina 2018, 2019 ja 2020 opintonsa aloittaneet, opiskelijat eivät olleet vielä siirtyneet tekemään kliinistä potilastyötä opetusklinikkaan.

Vapaaehtoinen ᾽Pelkäävän potilaan kohtaaminen᾽ -kurssi, jonka voi suorittaa kliinisten opintojen aikana, oli lukuvuoden 2020–2021 osalta juuri saatu päätökseen. Tätä ennen samalle kurssille oli voinut osallistua lukuvuonna 2019–2020.

Kyselyn yhteydessä lähetetyssä tutkimustiedotteessa opiskelijoille selitettiin tutkimuksen kulku sekä selitettiin, että kyselyyn vastataan anonyymisti. Opiskelijoita tiedotettiin lisäksi tutkimukseen

osallistumisen vapaaehtoisuudesta. Tutkimus toteutettiin eettisesti ja vastaajien oikeuksia kunnioittaen.

Kysely (Liite 1) sisälsi sekä strukturoituja monivalintakysymyksiä että avoimia kysymyksiä, joihin

osallistujat saivat vastata omin sanoin. Taustatietoina vastaajilta kysyttiin opintojen aloitusvuotta, ikää, sukupuolta ja mahdollisia aiempia korkeakouluopintoja. Myös vastaajan mahdollista omaa

hammashoitopelkoa tiedusteltiin. Jos vastaaja vastasi, että hänellä itsellään esiintyy hammashoitopelkoa, häntä pyydettiin lyhyesti kuvailemaan pelkoa.

Monivalintakysymyksissä kysyttiin muun muassa, kuinka tärkeää on opiskelijoiden mielestä

tietää/tuntea hammashoitopelon esiintyvyys, etiologia ja hoitomahdollisuudet. Vastaavasti kysyttiin opiskelijoiden tietämystä samoista osa-alueista. Vastausvaihtoehdot olivat kummassakin kysymyksessä erittäin tärkeästä/hyvästä ei tärkeään/heikkoon. Monivalintakysymyksissä tiedusteltiin lisäksi, kuinka mielellään vastaajat hoitaisivat pelkopotilasta, jos sellainen tulisi vastaanotolle. Kyselyssä kysyttiin myös, oliko opiskelijoilla kokemuksia hammashoitopelosta kärsivien potilaiden hoidosta, ja tulisiko

(27)

heidän mielestään hammaslääketieteen lisensiaatin tutkinnon sisältää pakollisena osana hammashoitopelkoa käsittelevä opintojakso.

Avoimissa kysymyksissä kysyttiin, mitkä ovat opiskelijoiden tähän mennessä kerryttämän tietämyksen pohjalta kolme tärkeintä hammashoitopelon hoitokeinoa. Kyselylomakkeen lopussa oli lisäksi avoin vastauskenttä, johon vastaajat saivat kirjoittaa mielipiteitään hammashoitopelkoon liittyvästä opetuksesta tai sen puutteesta.

Aineiston analysoinnissa ja tulosten raportoinnissa hyödynnettiin Microsoft Excel -

taulukkolaskentaohjelmaa sekä tutkimusaineistojen visualisointiin tarkoitettua Microsoft Power BI- ohjelmaa. Avoimien kysymysten vastaukset luettiin huolellisesti opinnäytetyön tekijän toimesta.

Vastauksista pyrittiin löytämään samankaltaisuuksia ja poikkeavuuksia, jotta vastauksia pystyttiin luokittelemaan laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Esimerkiksi, jos yksi vastaaja mainitsi pelon hoitokeinona rauhoittavan lääkityksen ja toinen sedaation, voitiin nämä molemmat luokitella farmakologisiksi hoitokeinoiksi. Vastauksista laadittiin yhteenveto, jossa kuvaillaan vastauksien ryhmittelyssä esille nousseet aihealueet sekä niiden yleisyys.

6.2 Tulokset

Kyselyyn saatiin yhteensä 110 vastausta eli 48 % Itä-Suomen yliopiston hammaslääketieteen

opiskelijoista kyselyn suorittamishetkellä. Hammaslääketieteen opiskelijoita Itä-Suomen yliopistossa on noin 40 vuosikurssia kohden, joista viimeisen eli kuudennen vuosikurssin opiskelijat olivat jo suorittamassa käytännön harjoittelua. Jos nämä kuudetta vuottaan opiskelevat lasketaan pois

vastaajista, vastauksia saatiin 100 kappaletta. Kolme vastaajaa ei kertonut opintojensa aloitusvuotta eli yhteensä 97 opiskelijan opintojen aloitusvuosi saatiin selville. Vastauksia saatiin opiskelijoilta, jotka olivat aloittaneet opintonsa vuosien 2015 ja 2020 välillä. Tämä tarkoittaa, että jokaiselta vuosikurssilta saatiin vastauksia. Tosin kurssikohtaiset vastaajamäärät vaihtelivat. Vuosina 2020, 2019 ja 2018

opintonsa aloittaneet eivät olleet vielä siirtyneet opintojen prekliinisestä vaiheesta kliiniseen

(28)

vaiheeseen. Vastaajista suurin osa (78 %) oli naisia ja loput miehiä. Kukaan vastaajista ei vastannut, että ei halua kertoa sukupuoltaan. Eniten vastauksia (24 %) saatiin vuonna 2016 opintonsa

aloittaneelta vuosikurssilta, mutta lähes yhtä hyvin (22 %) vastauksia kertyi opintonsa vuonna 2020 aloittaneilta. Lähes kaksi kolmasosaa vastaajista sijoittui iältään 23 ja 28 ikävuoden väliin. Tällöin alle 23-vuotiaita oli noin kolmannes ja yli 29-vuotiaita vastaajia oli vain viisi kappaletta. Lähes neljäsosalla (23 %) oli taustalla aiempia opintoja.

Vastaajista 11 prosenttia kertoi itse pelkäävänsä hammashoitoa. Kun vastaajia pyydettiin kuvailemaan pelkoaan, keskittyivät pelon kohteet muun muassa neulojen ja kivun pelkoon sekä pelkoon

tukehtumisesta. Myös aiemmat huonot hammashoitokokemukset aiheuttivat pelkoa. Pelkoa oli sekä voimakasta että vain lievää jännitystä ja ahdistusta aiheuttavaa. Voimakkaaksi pelkoa kuvaili kaksi vastaajista.

Vastaajat pitivät tietoa hammashoitopelon hoitomahdollisuuksista jonkin verran tärkeämpänä kuin tietoa hammashoitopelon esiintyvyydestä tai etiologiasta. Tietoa esiintyvyydestä ja etiologiasta pidettiin keskenään yhtä tärkeinä. Kaikissa edellä mainituissa kolmessa kohdassa yli puolet

opiskelijoista vastasi, että tietämys näistä aiheista olisi ”erittäin tärkeää”. Lähes kaikki vastaajat olivat sitä mieltä, että tietämys hammashoitopelon esiintyvyydestä, etiologiasta ja hoitomahdollisuuksista olisi tärkeää. Vuosikurssikohtaisia eroja oli melko vähän. Eniten erittäin tärkeää -vastauksia oli hammashoitopelon esiintyvyys -kohdassa vuonna 2019 opintonsa aloittaneilla, hammashoitopelon etiologia -kohdassa vuonna 2017 opintonsa aloittaneilla ja hammashoitopelon hoitomahdollisuudet - kohdassa taas vuonna 2019 opintonsa aloittaneilla. (Taulukko 1).

(29)

Taulukko 1. Hammaslääketieteen opiskelijoiden arvio, kuinka tärkeäksi (%) he kokivat tietämyksen hammashoitopelon esiintyvyydestä, etiologiasta ja hoitomahdollisuuksista opintojen aloitusvuoden mukaan.

Opintojen aloitusvuosi Kuinka tärkeää on

mielestäsi tietää…

2020 n = 24

2019 n = 22

2018 n = 12

2017 n = 13

2016 n = 26

Yhteensä n = 97

% Hammashoitopelon esiintyvyys

Erittäin tärkeää 45,8 72,7 41,7 38,5 57,7 53,6

Melko tärkeää 54,7 22,7 41,7 46,2 23,1 36,1

Jonkin verran tärkeää 0,0 4,6 16,7 15,4 15,4 9,3

Ei niin tärkeää 0,0 0,0 0,0 0,0 3,9 1,0

Ei lainkaan tärkeää 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0

Hammashoitopelon etiologia

Erittäin tärkeää 41,7 52,4 58,3 69,2 53,9 53,1

Melko tärkeää 41,7 33,3 41,7 23,1 38,5 36,5

Jonkin verran tärkeää 12,5 14,3 0,0 7,7 7,7 9,4

Ei niin tärkeää 4,2 0,0 0,0 0,0 0,0 1,0

Ei lainkaan tärkeää 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0

Hammashoitopelon hoitomahdollisuudet

Erittäin tärkeää 75,0 85,7 66,7 76,9 73,1 76,0

Melko tärkeää 25,0 14,3 33,3 15,4 26,9 22,9

Jonkin verran tärkeää 0,0 0,0 0,0 7,7 0,0 1,0

Ei niin tärkeää 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0

Ei lainkaan tärkeää 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0

Kun kysyttiin, millaiseksi opiskelijat kokivat tietämyksensä hammashoitopelon esiintyvyydestä,

etiologiasta tai hoitomahdollisuuksista, muutamat opiskelijoista kokivat tietämyksensä erittäin hyväksi;

noin kolme prosenttia koki tietämyksensä erittäin hyväksi esiintyvyydestä, noin viisi prosenttia koki tietämyksensä erittäin hyväksi etiologiasta, ja noin kolme prosenttia koki tietämyksensä erittäin hyväksi hoitomahdollisuuksista. Sitä vastoin pieni osa vastaajista koki tietämyksensä jopa heikoksi.

Kuitenkaan kukaan kliinisen vaiheen opiskelijoista ei vastannut omaavansa heikkoa tietämystä.

Tietämyksen hammashoitopelon esiintyvyydestä, etiologiasta tai hoitomahdollisuuksista erittäin

(30)

tärkeäksi kokeminen ei korreloinut opintojen etenemisen kanssa, vaan esimerkiksi vuonna 2019 opintonsa aloittaneet kokivat esiintyvyyden ja hoitomahdollisuuksien tuntemisen tärkeämmäksi kuin vanhemmat vuosikurssit. (Taulukko 2).

Taulukko 2. Hammaslääketieteen opiskelijoiden arvio, kuinka hyväksi (%) he kokivat tietämyksensä hammashoitopelon esiintyvyydestä, etiologiasta ja hoitomahdollisuuksista opintojen aloitusvuoden mukaan.

Opintojen aloitusvuosi Kuinka hyvä on tietämyksesi… 2020

n = 24

2019 n = 22

2018 n = 12

2017 n = 13

2016 n = 26

Yhteensä n = 97

% Hammashoitopelon esiintyvyydestä

Erittäin hyvä 0,0 0,0 8,3 7,7 3,9 3,1

Melko hyvä 20,8 27,3 33,3 53,9 69,2 41,2

Kohtalainen 41,7 50,0 41,7 38,5 26,9 39,2

Melko heikko 29,2 22,7 8,3 0,0 0,0 13,4

Heikko 8,3 0,0 8,3 0,0 0,0 3,1

Hammashoitopelon etiologiasta

Erittäin hyvä 0,0 0,0 8,33 7,7 7,7 4,1

Melko hyvä 0,0 9,1 25,0 61,6 53,9 27,8

Kohtalainen 25,0 36,4 41,7 30,8 38,5 34,0

Melko heikko 58,3 45,5 16,7 0,0 0,0 26,8

Heikko 16,7 9,1 8,3 0,0 0,0 7,2

Hammashoitopelon hoitomahdollisuuksista

Erittäin hyvä 4,2 0,0 0,0 7,7 0,0 2,1

Melko hyvä 8,3 9,1 25,0 46,2 65,4 30,9

Kohtalainen 29,2 45,5 50,0 46,2 34,6 39,2

Melko heikko 37,5 40,9 16,7 0,0 0,0 20,6

Heikko 20,8 4,6 8,3 0,0 0,0 7,2

(31)

Opiskelijoiden koettu tietämys hoitomahdollisuuksista lisääntyi opintojen edetessä (Kuvio 1). Kukaan opiskelijoista ei ollut sitä mieltä, että olisi turhaa tietää hammashoitopelon esiintyvyys, etiologia tai hoitomahdollisuudet.

Pelkopotilaiden hoitamiseen suhtauduttiin opiskelijoiden keskuudessa myönteisesti. Opiskelijoista lähes viidesosa (19 %) vastasi, että hoitaisi pelkopotilasta erittäin mielellään nykyisen tietämyksensä pohjalta. Melko mielellään pelkopotilasta kertoi hoitavansa 35 prosenttia ja kohtalaisen mielellään 33 prosenttia vastaajista. Ainoastaan 14 prosenttia vastasi, että pelkopotilaan hoitaminen olisi melko epämieluisaa tai epämieluisaa. Nais- ja miesopiskelijoiden halukkuudessa hoitaa pelkopotilaita ei havaittu merkittäviä eroja. Myöskään eri vuosikurssien välillä ei havaittu isoja eroja.

Kun opiskelijoita pyydettiin mainitsemaan kolme tärkeintä keinoa hoitaa pelkopotilaita nykyisen tietämyksensä pohjalta, esiin nousi vahvasti vuorovaikutus potilaan kanssa. Ylivoimaisesti useimmiten tärkeimpien hoitokeinojen joukossa mainittiin potilaan kuuntelu ja avoin keskustelu. Rauhallisuutta ja

0,0 % 10,0 % 20,0 % 30,0 % 40,0 % 50,0 % 60,0 % 70,0 %

2020 2019 2018 2017 2016

Opintojen aloitusvuosi

Kuvio 1. Vastaajien osuus (%), jotka kokivat tietämyksensä hammashoitopelon hoitomahdollisuuksista olevan hyvä tai melko hyvä opintojen aloitusvuoden mukaan.

(32)

empatiaa sekä potilaan omaa hallinnan tunnetta pidettiin opiskelijoiden keskuudessa myös tärkeänä.

Opiskelijoista neljä mainitsi pelkokyselylomakkeet hoitokeinoina, ja lisäksi pelon taustojen selvittäminen nousi esille useassa vastauksessa. Niin kutsuttu tell-show-do -menetelmä, jossa

potilaalle kerrotaan ja näytetään, mitä ollaan tekemässä, nousi esille kahdesti. Tosin sama menetelmä mainittiin useasti vapaamuotoisin termein, esimerkkeinä muun muassa maininnat ”kerrotaan

potilaalle, mitä ollaan tekemässä” ja ”toimenpiteen selittäminen”. Hypnoosi mainittiin hoitokeinona tasan yhden kerran. Farmakologiset hoitokeinot nousivat esille vastauksena yhteensä vain 47 kertaa, kun kaiken kaikkiaan muita hoitokeinoja mainittiin 230 kertaa. Farmakologisiksi hoitokeinoiksi mainittiin sedaation, esilääkityksen ja ilokaasun lisäksi kivun lievitys riittävällä paikallispuudutuksella.

Suurin osa vastaajista osasi mainita kolme hoitokeinoa, mutta osa vastaajista nimesi vain yhden tai kaksi hoitokeinoa tai ei maininnut yhtäkään hoitokeinoa. Potilaan lähettäminen psykologille tai erilaisiin terapioihin mainittiin 11 kertaa, mutta kukaan opiskelijoista ei maininnut vastauksessaan konsultointia pelkopotilaiden hoitamiseen perehtyneeltä hammaslääkärikollegalta. Kukaan ei myöskään vastannut, että yksi hoitokeino olisi lähettää potilas eteenpäin kokeneemmalle kollegalle.

Noin 40 prosentilla vastaajista oli jonkinlaista kokemusta pelkopotilaiden hoitamisesta. Kuitenkin vain yksi prekliinisen vaiheen opiskelija kertoi, että hänellä oli kokemusta pelkopotilaan hoidosta.

Ainoastaan yksi viidennen vuosikurssin opiskelija vastasi, että hänellä ei ole lainkaan kliinistä kokemusta pelkopotilaiden hoidosta. Neljännenkin vuoden opiskelijoista 39 prosentille oli kertynyt käytännön kokemusta pelkopotilaiden hoidosta, vaikka kliinistä hoitoharjoittelua oli takana vasta alle vuosi. Ero yhtä vuosikurssia alempiin eli kolmannen vuosikurssin opiskelijoihin on suuri, koska

kenelläkään heistä ei ollut kokemusta pelkopotilaiden hoidosta.

Yli 90 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että hammashoitopelkoa käsittelevä opintojakso tulisi sisältyä pakollisena osana hammaslääketieteen lisensiaatin koulutukseen. Monet vastaajista, jotka kertoivat käyneensä valinnaisen ᾽Pelkäävän potilaan kohtaaminen᾽ -kurssin, kertoivat saaneensa kurssilta hyödyllistä tietoa. Kurssille osallistuneistakin kuitenkin monet jäivät kaipaamaan enemmän konkreettisia käytännön keinoja, kuinka toimia pelkäävän potilaan kanssa vastaanotolla. Yksi kommentti ᾽Pelkäävän potilaan kohtaaminen᾽ -kurssista painotti, että tärkein oppi kurssilta oli potilaan lähettäminen eteenpäin, jos itse ei potilaan hoidossa pärjää. Vapaissa kommenteissa

suhteessa hammashoitopelkoon keskittyvään opetukseen mainittiin esimerkiksi, että ”vaikka työuran

(33)

aikana kehittyisi pelkopotilaiden hoidossa, olisi hyvä olla jo selkeät toimintatavat heti valmistumisen jälkeen”, ”tuntuu olevan vähän ohimennen käsiteltävä aihe, jos ei käy valinnaista kurssia”, ”opetus ei juurikaan anna valmiuksia, pelkopotilaita sivutaan muun opetuksen lomassa” ja ”toivoisin, että perusopinnot antaisivat erilaisia työkaluja, joita käyttää kliinisessä työssä”. Avoimeen

kommenttikenttään vastanneista kukaan ei ollut sitä mieltä, että hammashoitopelosta opettamista olisi liikaa. Kaksi opiskelijaa oli sitä mieltä, että he olivat saaneet hyvät valmiudet opetuksesta.

Kumpikin heistä oli kuitenkin käynyt valinnaisen ᾽Pelkäävän potilaan kohtaaminen᾽ -kurssin.

(34)

7 Pohdinta

Tällä hetkellä Itä-Suomen yliopistossa opiskelevat hammaslääketieteen opiskelijat kokivat hammashoitopelkoon liittyvät tiedot ja taidot tärkeiksi. Opiskelijat suhtautuivat

hammashoitopelkoisten potilaiden auttamiseen myönteisesti. Havaittiin, että kun kliiniset opinnot etenevät yhä useampi saa jonkinlaista kokemusta pelkopotilaan hoitamisesta, ja viidennen

vuosikurssin opiskelijoista jo lähes kaikille oli kertynyt kokemusta pelkopotilaista. Lisäksi opiskelijat pitivät pääsääntöisesti hammashoitopelon opiskelua tärkeänä osana hammaslääketieteen lisensiaatin tutkintoa. Opiskelijoista monet kokivat, että jo kahteen kertaan Itä-Suomen yliopistossa valinnaisena opintojaksona järjestetty Pelkäävän potilaan kohtaaminen -kurssi, oli hyödyllinen. Moni kuitenkin kaipasi Pelkäävän potilaan kohtaaminen -kurssilta ja muulta opetukselta enemmän konkreettisia taitoja pelkopotilaan hoitoon.

Tutkimuksen vastausprosenttia (48 %) voidaan pitää suhteellisen hyvänä, joten tulokset kuvaavat hyvin Itä-Suomen yliopiston opiskelijoiden suhtautumista hammashoitopelkoon ja siihen liittyvään

opetukseen. Korkea vastausprosentti oli yksi tutkimuksen vahvuuksista. Lisäksi tutkimuksen

vahvuutena voidaan pitää avoimia kysymyksiä, joihin saatiin paljon vastauksia. Tutkimuksessa nousi hyvin esille eri vuosikurssien näkemyksiä hammashoitopelosta, koska kaikilta vuosikursseilta saatiin vastauksia. Tämän tutkimuksen otanta oli silti melko pieni ottaen huomioon, että kysely teetettiin vain yhden suomalaisen yliopiston hammaslääketieteen opiskelijoille. Jotta voitaisiin tehdä päätelmiä tai suosituksia, millaista hammashoitopelkoon keskittyvää opetusta hammaslääketieteen opiskelijoille pitäisi tarjota, tulisi myös muiden yliopistojen opiskelijoiden näkemyksiä sekä opetushenkilöstön näkemyksiä asiasta selvittää.

Haasteena tulosten tulkitsemisen kannalta voidaan pitää sitä, että opintojen aloitusvuosi ei välttämättä kerro, missä vaiheessa opintoja opiskelija on. Tosin pääsääntöisesti hammaslääketieteen

koulutusohjelmassa edetään suunnitellun opetussuunnitelman aikataulun mukaan, joten lähes kaikkien opiskelijoiden kohdalla opintojen aloitusvuodesta voidaan päätellä myös, missä vaiheessa opinnot ovat.

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Lisäksi potilaan ja läheisten ohjauksen ajakohtia ja sisältöjä tulee tarkistaa, että potilas ja läheinen saisivat tukea selviytyäkseen sairauden sekä avanteen

Lisäksi erilaisten kynnysten järjestelmät ovat saaneet kritiikkiä siitä, että matalan kynnyksen palvelut muodostavat ikään kuin oman järjestelmänsä, joka hoitaa

Jokainen ihminen - niin myös jokainen kirjailija - on oman aikansa lapsi, jopa vanki; kirjailija, joka luulee kirjoittavansa pelkkää ajanvietettä, joko paljastaa

Jokainen potilas on lääkärille intellektuaalinen ongelma – miksi juuri tämä potilas on juuri nyt saanut tällaisia oireita, mitkä ovat oireiden tai niiden taakse kätkeytyvän

Voidaan jopa väittää, että suhdannnepolitiikassa Suomi on ollut liiankin konservatiivinen, sillä valtion budjetin kautta tapahtunut suhdannevaihtelujen lievittäminen

5 Haasteelli- sia introspektiometodille ovat muun muassa lekseemien monitasoiset kotekstuaaliset ra- kenteet, rakenteiden esiintymisfrekvenssit ja vaikkapa yhden lekseemin

Potilaan näkökulmasta terveydenhuollon on tärkeää tarkastella sairautta sekä taudin että vaivan näkökulmista, jolloin potilas saa parhaan mahdollisen kokonaisvaltaisen

Ammatillisen koulutuksen reformin myötä itsearvioinnista on tullut yhä tärkeämpi väline opiskelijoiden oman toiminnan ohjauksessa ja osaamisen arvioinnissa (ks. Vuonna