Haastattelut

Haastattelu menetelmänä sopi tutkimuksen aiheeseen siinä mielessä hyvin, että haastatteluille joskus ongelmallinen asioiden parantelu tai erot kysymysten tulkinnassa (Alasuutari 2012) ei-vät nyt erityisemmin näkyneet. Edes ryhmähaastattelussa, jossa parantelu voi sosiaalisen pai-neen ja häveliäisyyden vuoksi olla yleisempää (Alasuutari 2012), ei tässä tutkimuksessa

aina-95

kaan tutkijan näkökulmasta olisi ollut tarpeellistakaan. Toki on mahdollista, että opetuksen onnistumista kaunisteltiin, mutta tuskinpa kukaan opettaja alkoi haastattelujen aikana keksiä itse uusia tehtäviä ja toimintatapoja, joita olisi opetuksessaan muka käyttänyt. Tutkimuksen tarkoituksena ei ollut arvottaa opettajan henkilökohtaista ammattitaitoa tai käsitellä muuten ar-kaluontoisia aiheita. Myös kysymysten tulkinnan kannalta aihe oli sen verran yksinkertainen, että vastausten perusteella haastateltavat olivat kyllä ymmärtäneet kysymykset pitkälti samalla tavalla.

Se, että haastattelijat tunsivat osan haastateltavistaan, saattoi vaikuttaa saatuun materiaaliin.

Luultavasti edellä mainittua kaunistelua esiintyi vähemmän ja haastattelutilanne oli vapautu-neempi tuttujen kuin tuntemattomien kesken. Esimerkiksi joissakin haastatteluissa saatettiin välillä puhua henkilökohtaisista kuulumisista tai sivuta haastattelijaa ja haastateltavaa yhdistä-neitä asioita, mitä taas tuntemattomien kesken ilmeni vähemmän. Sivupoluille joutuminen saat-toi estää joitakin mielessä olleita ajatuksia tulemasta esiin, kun aikaa kului aiheeseen liittymät-tömiin keskusteluihin. Toisaalta luonnollinen ilmapiiri saattoi rohkaista avoimempaan kerrontaan, eikä jännityskään estänyt ajatuksia etenemästä. Tuttuus saattoi johtaa myös asioi-den kertomatta jättämiseen, jos aiheesta oli keskusteltu jo muissa yhteyksissä. Asian uudelleen kertominen saattoi tuntua haastateltavasta opettajasta turhalta, kun se oli jo aiemmin kerrottu.

Yhdessä haastattelussa esiintyikin tällainen tilanne, kun opettaja mainitsi jonkin asian olevan kummallekin jo tuttu. Kyseinen opettaja kuitenkin avasi asian vielä haastattelutilanteessa erik-seen.

Koska menetelmänä oli puolistrukturoitu haastattelu, olivat kaikki haastattelut hieman oman-laisiaan (Tuomi & Sarajärvi 2018, 85–88): ne olivat vuoropuheluita, jolloin lisäkysymykset ja muu keskustelunomainen eteneminen vei niitä omille teilleen (Vuoskoski 2020). Tämä tutki-mustilanteiden välinen eroavaisuus heikensi tutkimuksen toistettavuutta. Toisaalta tavoitteena oli kerätä mahdollisimman laajasti tietoa aiheesta, jolloin liian strukturoitu haastattelu tai kysely olisi voinut estää tärkeiden tietojen ilmitulon. (Vuoskoski 2020.) Eroihin vaikutti myös se, että haastattelijoita oli kaksi. Haastattelutyylit erosivat muun muassa puherytmin, osallistuvan kuuntelun (esimerkiksi eleet, äännähdykset ja lisäkysymykset) ja kysymysten painottamisen (esimerkiksi erityisen tuen oppilaita käsittelevät kysymykset) osalta. Ydinsanat, kuten ”suun-nittelu”, ”valmistelu”, ”liikkumaan aktivoiva”, ”kirjallinen” tai ”palautteenanto”, toistuivat

ky-96

symyksissä kuitenkin samoina. Koska kysymysten esittäminen ei ollut täysin strukturoitua, saa-tettiin eri haastatteluissa tarkoituksettomastikin ajautua keskustelemaan jostakin aiheesta enemmän tai vähemmän kuin muissa, mikä ymmärrettävästi voi vaikuttaa aineistosta saataviin tuloksiin (Vuoskoski 2020). Toisaalta kysymysten ydinsanojen säilyttäminen ja jokaisen kysy-myksen esittäminen lopullisesta muodosta riippumatta paikkasi haastatteluja samankaltaisiksi.

Jos pro gradu -tutkielman tekijä olisi itse haastatellut opettajia, olisi hän saattanut kysyä erilaisia asioita kuin väitöskirjatutkija ja lehtori, ja tällöin aineistosta olisi mahdollisesti saatu paremmin tutkijan omaa mielenkiintoa kohtaavia vastauksia.

Yksi haastatteluista toteutettiin ryhmähaastatteluna, mikä on huomion arvoinen seikka, vaikkei se tutkimuskysymysten kannalta haittaakaan. Ryhmässä haastateltavat nimittäin toimivat eri tavoin kuin yksilöhaastatteluissa (Alasuutari 2012). Yksilöhaastattelussa haastateltava on tilan-teessa itsekseen, ja huomio keskittyy yksilöllisiin ominaisuuksiin, tai mitä ikinä häneltä kysy-täänkään, ja niiden erityisiin ilmenemistapoihin. Haastateltava esittelee helposti juuri niitä asi-oita, joilla uskoo erottuvansa muista. Ryhmässä tilanne on puolestaan päinvastainen. Varsinkin, jos ryhmäläiset ovat keskenään tuttuja, esitellään helposti niitä asioita, jotka heitä yhdistävät.

(Alasuutari 2012.) Tämän tutkimuksen ryhmähaastattelussa opettajat kuitenkin esittivät myös toimintansa eroavaisuuksia, vaikkakaan ei toki voida tietää, kuinka paljon eroavaisuuksista jäi mainitsematta. Haastattelurunko oli sama kuin yksilöhaastatteluissa, mutta opettajat vastasivat kysymyksiin vuorotellen. Keskustelunomaisuus vaikutti heidän vastauksiinsa (viittaukset, toi-sen vastausten täydentäminen, uusien ajatusten keksiminen toitoi-sen vastauksista) ja siten saata-vaan materiaaliin. Koska kyse oli laadullisesta tutkimuksesta, jossa pyrittiin saamaan mahdol-lisimman laajoja ja kattavia vastauksia, otettiin tämä haastattelu mukaan käsittelyyn huolimatta siitä, että se oli hyvin erilainen muihin verrattuna. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia opetus-suunnitelman tavoitteiden toteutumista ja arvioinnin suorittamista yleisellä tasolla koko Suo-men mittakaavassa. Kohteena ei siis ollut oppilaiden tai opettajien henkilökohtainen suoriutu-minen, vaan sen yleinen taso. Toki tuloksissa mainittiin, että joillakin opettajilla jäi uupumaan enemmän tavoitteita kuin muilla, mutta tätä ei analysoitu sen enempää. Tästä syystä se, että kaksi opettajaa pääsi työstämään omia vastauksiaan eri tavoin kuin muut, ei vääristänyt tutki-muksen tuloksia. Jos tarkastelun kohteena sen sijaan olisi ollut opettajien henkilökohtaisen toi-minnan keskinäinen vertailu, ei tätä ryhmähaastattelua olisi voitu ottaa mukaan aineistoon.

Yk-97

silöhaastattelujen osalta harmillista olikin se, ettei kukaan ollut viemässä heidän ajatuksiaan eteenpäin, jolloin he olisivat saattaneet muistaa enemmän omasta opetuksestaan etäaikana.

Lopulta kolme haastattelua jätettiin tutkimuksen ulkopuolelle. Perustelut poisjätöille olivat kyllä päteviä, mutta silti on mahdollista, että poistetuistakin haastatteluista olisi saatu käyttö-kelpoista informaatiota. Lisäksi itse tutkija ei ollut tekemässä haastatteluja, eikä siis voinut olla arvioimassa sitä, milloin aineiston saturaatiopiste oli saavutettu. Aineistoa analysoitaessa vai-kuttikin välillä siltä, ettei käytössä olleilla haastatteluilla saturaatiopistettä välttämättä saavu-tettu. Kukin opettaja toi paljon uutta aineistoon, kun samat asiat eivät toistuneet kovinkaan tiu-haan. Toisaalta aiheen luonteen vuoksi kyllääntymistä olisi saattanut joutua hakemaan loputtomiin. Opetuksen sisältöjä ja toimintatapoja voi olla aikalailla yhtä paljon kuin itse opet-tajia.

Litteroinnin suhteen huomionarvoista on se, että haastatteluja kirjatessa puheesta poistettiin joi-takin luonnollisen puheen osia, kuten täytesanoja, lyhyitä taukoja ja äänteitä. Kaikki merkityk-sellinen pyrittiin säilyttämään, mutta se, mikä tulkitaan merkitykselliseksi, on hyvin yksilöl-listä. Litteroinnissa olisi oltava tarkkana, ettei aineistosta poista tulosten kannalta tärkeitä osia (Simula 2020). Tutkimus kuitenkin keskittyi nimenomaan vastausten sisältöihin, ei interaktioon eli tilanteen ilmiöihin ja vuorovaikutukseen (Alasuutari 2012), joten litteraattien siistiminen oli perusteltua. Kysymykseksi jää siis vain se, poistettiinko tekstistä vahingossa jotakin sisällön kannalta merkityksellistä.