Fenomenografia tutkimuksen lähestymistapana

Tutkimukseni on fenomenografinen tapaustutkimus, jossa fenomenografia on tutkimusprosessiani ohjaava lähestymistapa (ks. Sin 2010, 312). Tämän luvun tar-koituksena on esitellä tutkimuksen lähestymistavan valintaa ja keskeiset fenomeno-grafiseen lähestymistapaan liittyvät perusteet ja lähtökohdat. Tutkijana minun on tärkeää olla tietoinen laadullisen tutkimuksen tekemisessä käyttämieni metodien ja lähestymistapojen perusolettamuksista (ks. Huusko & Paloniemi 2006, 170).

Tutkimukseni kohteena on työntekijöiden ja esimiesten käsitykset valmentavasta esimiestyöstä sekä työhyvinvoinnista ja työssä oppimisesta. Tapaustutkimuksen mukaisesti tutkin ilmiötä sen todellisessa kontekstissa (ks. Yin 2014, 4). Tutkimuk-sessani tapauksen muodostaa Kansaneläkelaitoksen (Kela) Yhteyskeskus.

Tapaus-tutkimuksessa on yksi tai useampi tapaus. Tapaus voi olla yksilö, ryhmä, prosessi tai jokin ilmiö. (Eriksson & Koistinen 2014, 1.)

Tapaustutkimuksen tekemiseen voidaan päätyä kahdesta eri lähtökohdasta. En-sinnäkin voidaan tunnistaa kiinnostava tutkimuskohde ja sitten etsiä siihen sopiva tapaus. Lähtökohtana voi olla myös kiinnostava tapaus ja tällöin tarkastellaan, mistä ilmiöstä tapaus kertoo. (Laine, Bamberg & Jokinen 2008, 11.) Tutkimukseni lähtö-kohtana on ollut itseäni kiinnostava tutkimuskohde: valmentava esimiestyö työssä oppimisen ja työhyvinvoinnin edistäjänä. Tutkimuksen tapaus selkiytyi omassa työssäni, kun työskentelyorganisaatiossani alettiin systemaattisesti kehittämään val-mennuksellista esimiestyötä. Näin yhdistyivät luontevasti sekä tutkimuksen kohde että tapaus.

Halusin tutkia esimiesten ja asiakasneuvojien käsityksiä valmentavasta esimies-työstä työssä oppimisen ja työhyvinvoinnin edistämisessä, ja fenomenografinen lähestymistapa tuntui antavan siihen parhaat välineet, sillä fenomenografiassa tarkastelun kohteena ovat nimenomaan ihmisten erilaiset käsitykset tutkittavasta ilmiöstä. Valintaani vaikutti lisäksi se, että fenomenografiassa nämä eri tahojen käsi-tykset tutkimuksen kohteesta ovat samanarvoisia (Valkonen 2006), enkä halunnut arvottaa käsityksiä eri tasoille.

Kirjallisuudessa fenomenografiaa on kuvattu monin eri tavoin. Sitä on nimitetty muun muassa tutkimusotteeksi (Marton & Booth 1997), lähestymistavaksi (Mar-ton 1988) ja tutkimussuuntaukseksi (Hella 2003; Huusko & Paloniemi 2006).

Tässä tutkimuksessa käytän fenomenografiaa tutkimukseni lähestymistapana, jonka avulla lähestyn tutkimukseni aihealuetta (vrt. Marton & Booth 1997, 111).

Tutkimukseni on käytännöllinen ja työelämään sovellettavaksi tähtäävä ja poh-jautuu useisiin piileviin oletuksiin muun muassa ihmisistä, maailmasta ja tiedonhan-kinnasta. Näitä oletuksia nimitetään taustasitoumuksiksi. Tieteenfilosofian taustalla oleva ontologia kuvaa muun muassa minkälaiseksi tutkimuskohde käsitetään ja mikä on tutkittavan ilmiön luonne. Epistemologiassa on kyse tieto-opillisesta tarkastelus-ta, kuten esimerkiksi tutkimukseen parhaiten soveltuvan metodisen lähestymistavan pohtimisesta (Creswell 2009, 17). Epistemologiaan kuuluu tutkijan ja tutkittavan kohteen välinen tarkastelu. Näin fenomenografian taustaolettamukset ovat laajem-mat kuin tutkimus- tai analyysimenetelmä. (Huusko & Paloniemi 2006, 163.)

Filosofiselta taustaltaan fenomenografia nojaa muun muassa konstruktivismiin ja fenomenologiaan (Heikkinen, Huttunen, Niglas & Tynjälä 2005, 348). Fenomeno-grafiaan liittyy ontologinen olettamus todellisuuden sosiaalisesta konstruoinnista ja siitä, että eri ihmiset konstruoivat maailman eri tavoin (Sin 2010, 306). Fenomeno-grafiassa puhutaan konstruoinnin sijasta konstituoinnista (Hella 2003, 313).

Konstituonilla tarkoitetaan sitä, miten käsitykset muodostuvat ja millaisia ne ovat luonteeltaan. Ihmisten käsitykset ja niiden variaatiot rakentuvat yksittäisten ihmis-ten tietoisuudessa lisäksi ihmiset tulkitsevat tilanteita aikaisempien käsitysihmis-tensä ja kokemustensa pohjalta. (Niikko 2003, 22–23.)

Niikon (2003, 21) mielestä fenomenografian ja fenomenologian käsitteissä ja me-netelmällisissä ratkaisuissa on yhtenäisyyttä. Fenomenografiaa ei tulisi kuitenkaan pitää fenomenologiana. Fenomenografia tutkii käsitysten eroavaisuutta ja ilmiön subjektiivista kokemista, kun taas fenomenologia tutkii ilmiötä sinänsä objektii-visesti (Marton & Booth 1997, 117). Fenomenografiassa ja fenomenologiassa on yhteneväisyyksiäkin, muun muassa kokemuksellisuuden merkitys sekä pyrkimys il-miön ymmärtämiseen (Huusko & Paloniemi 2006, 163–165). Fenomenografisessa epistemologiassa on merkittävässä osassa henkilökohtainen kokemus, mutta Marton ja Booth (1997, 108) korostavat, että vasta kollektiivinen kokemus kuvaa ilmiötä.

Kokemuksen merkitys tulee esille, koska maailmaa ja todellisuutta ei voi kuvata sellaisenaan. Niitä kuvataan ihmisten kokemusten kautta, käsitettynä todellisuutena (Niikko 2003, 15).

Fenomenografisen tutkimuksen yhteydessä keskeisiä käsitteitä ovat ”ilmiö”, ”kä-sitys” ja ”kokemus”. Fenomenografisen tutkimuksen mielenkiinnon kohteena ovat ne erilaiset tavat, joilla ihmiset kokevat, havaitsevat, ymmärtävät, käsitteellistävät ja käsittävät erilaisia ympäröivän maailman ilmiöitä (Marton 1988, 144; Marton &

Booth 1997). Fenomenografiselle tutkimukselle on keskeistä ilmiön olemuksen tar-kastelu ja tarkoituksena on tutkia, miten tutkimushenkilöt kuvaavat jotain ilmiötä.

Fenomenografian perusta löytyykin kiinnostuksesta kuvata ilmiö niin kuin muut sen näkevät (Marton & Booth 1997, 111). Ilmiö on Ahosen (1994, 116) mukaan ihmisen ulkoisesta ja sisäisestä maailmasta saama kokemus, josta ihminen aktiivisesti rakentaa käsityksen. Käsitys on kokemuksen, ajattelun ja vuorovaikutuksen avulla muodostettu kuva jostakin ilmiöstä (Marton 1996, 172–173).

Ilmiö ja käsitys ovat fenomenografiassa saman asian kaksi puolta. Käsittäminen siis tarkoittaa merkitysten antamista jollekin ilmiölle ja sillä on mielipidettä syvempi ja laajempi merkitys (Huusko & Paloniemi 2006, 164). Käsitykset muodostuvat konstruktiivisena toimintana, sillä uudet käsitykset muotoutuvat aiempien käsitys-ten pohjalta ja ihmiskäsitys-ten reflektoidessa kokemuksiaan (Niikko 2003, 27). Kokemus muodostaa perustan käsitysten luomiselle ja kokemus heijastuu käsityksistä. Erilai-sista kokemustaustoista johtuen samaa ilmiötä koskevat käsitykset vaihtelevat hen-kilöstä toiseen (Ahonen 1994, 114). Lisäksi käsitykset ovat kontekstisidonnaisia ja niille on ominaista dynaamisuus eli niiden muuttuminen kokemusten ja ajattelun myötä (Metsämuuronen 2006, 34–35).

Fenomenografisessa tutkimuksessa ei esitetä todellisuutta koskevia väittämiä (Huusko & Paloniemi 2006, 165), vaan se keskittyy ihmisen omaan kokemukseen, ymmärrykseen ja merkityksen tunteeseen jostakin tilanteesta tai ilmiöstä (Hung-Ming & Han-Jen 2011, 2). Fenomenografian alkuperäinen tarkoitus olikin analy-soida ja kuvata erilaisia ajattelutapoja, joilla ihmiset tulkitsevat ja käsitteellistävät ympäröivää maailmaa (Marton 1981, 177–178) sekä ymmärtävät näitä erilaisia käsityksiä ilmiöistä sekä käsitysten keskinäisistä suhteista (Huusko & Paloniemi 2006, 163).

Tutkimukseni lähtökohtana on, että eri ihmiset tulkitsevat, kokevat, käsittävät ja ymmärtävät samoja asioita eri tavoin. Fenomenografiassa hyväksytään se, että on olemassa yksi yhteinen todellisuus, joka koetaan ja käsitteellistetään yksilöllisesti.

Tavoitteenani ei ole tuottaa yksilötason kuvauksia vaan löytää ja systematisoida jaettuja ja sosiaalisesti merkittäviä ajattelutapoja. Käsitysten ja niiden välisten erojen kuvaamisessa pyrin tekemään käsitykset ymmärrettäväksi niiden omissa ajatteluyh-teyksissään. (Ks. Huusko & Paloniemi 2006, 165.)

Fenomenografia on kehittynyt käsitysten kuvaamisesta oppimisen ja tietoisuuden perusteiden ymmärtämiseen. Tästä fenomenografisesta suuntauksesta käytetään nimitystä ”variaatioteoria”.Variaatioteoria ei ole vain käsitysten kuvaamista vaan ilmiön ymmärtämisen vaihtelun kuvausta. (Hella 2003; Paloniemi & Huusko 2016;

Pang 2003.) Fenomenografiassa mielenkiinnon kohteena ovat käsitysten variaatiot sinällään, ei variaation lähde. Mielenkiintoni ei kohdistu niinkään kokemusten ja käsitysten syihin kuin itse käsityksiin. Tavoitteenani on käsitysten kokemuksellinen kuvaaminen.

Laadullisen tutkimuksen tavoitteena on ymmärtäminen selittämisen sijaan ja näin asioita ei pyritä asettamaan syy-seuraus-suhteeseen toisiinsa nähden (Larsson 1986, 13). Käsitysten kuvaamisessa ja käsitysten välisten variaatioiden esille tuomi-sessa on kysymys selittämisestä siinä mielessä, että tutkija pyrkii tekemään käsitykset ymmärrettäviksi niiden omissa ajatteluyhteyksissään. Ajatteluyhteyksien ymmärtä-miseksi on huomioitava se konteksti, jossa käsitykset ovat muodostuneet ja jossa ne tuotetaan. (Paloniemi 2004, 38.)

Fenomenografisessa tutkimuksessa puhutaan ensimmäisen ja toisen asteen näkö-kulmista. Marton (1981, 177) otti käsiteparin käyttöön 1980-luvulla sanoutuakseen irti positivismista, jonka tutkimuskohteena on todellisuus sinänsä. Ensimmäisen as-teen näkökulma pyrkii ymmärtämään ympäristön ilmiöitä ja se tarkoittaa, että tutkija kuvailee todellisuuden siten kuin hän sen kokee (Uljens 1991, 82–83). Toisen asteen näkökulma on fenomenografisen tutkimuksen lähtökohta, eli ilmiötä kuvataan sellai-sena, miten se näyttäytyy ihmisille (Larsson 1986, 21). Toisen asteen perspektiivissä orientoidutaan ihmisten ajatuksiin tai käsityksiin ympäröivästä maailmasta ja näistä tehdään päätelmiä. Ensimmäisen asteen perspektiivissä puolestaan orientoidutaan ympäröivään maailmaan ja tehdään päätelmiä siitä. (Järvinen & Järvinen 2004.)

Toisen asteen näkökulma fenomenografiassa kuvaa toisten ihmisten tapaa kokea ja käsittää tutkimuksen kohteena oleva ilmiö ja tilanteet (Marton & Booth 1997, 118). Kuviossa 3 on havainnollistettu ensimmäisen ja toisen asteen näkökulmaa.

Fenomenografisissa tutkimuksissa ollaan kiinnostuneita toisten ihmisten kokemus-ten tutkimisesta ja huomiota kiinnitetään ihmiskokemus-ten ajatuksiin heitä ympäröivästä maailmasta tai heidän kokemuksiinsa siitä. Tutkimuskohteen muodostavat erilaiset tavat, joilla ihmiset kokevat, käsittävät ja käsitteellistävät eri ilmiöitä. (Huusko & Pa-loniemi 2006, 165.) Tarkoituksena ei ole löytää ”totuutta” vaan tarkastella ihmisen arkiajattelua (Häkkinen 1996, 5).

Kuvio 2. Tutkijan suhde tutkittavaan ensimmäisen (a) ja toisen asteen (b) näkökulmissa (Uljens 1989, 18)

henkilö A --- ilmiö

(b) (a)

tutkija

Kuvio 2. Tutkijan suhde tutkittavaan ensimmäisen (a) ja toisen asteen (b) näkökulmissa (Uljens 1989, 18)

Tutkimuksessani tavoitteena on tarkastella nimenomaan tutkimukseen osallis-tuneiden käsityksiä tutkimukseni kohteesta. Ymmärrän käsityksen kokemuksiin perustuvina ajatuksina tutkimukseni kohteesta ja käsitys on tällöin sanoiksi puettu kokemus. Eli pyrin toisen asteen näkökulman avulla selvittämään tutkimukseen osallistuvien ajatuksia ja kokemuksia tutkimukseni aihealueista.

Marton ja Booth (1997, 112–115) painottavat kontekstin merkitystä. Kokemus erotetaan ja suhteutetaan kontekstiinsa. Yksilö jäsentää ympäristöään suhteutettu-na omiin kokemuksiinsa ja kulttuurisiin lähtökohtiin. Kulttuuri ja kokemus ovat toisiinsa kietoutuneita ja ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Fenomenografiassa ei kuvailla maailmaa, joka on riippumaton kuvauksista tai kuvaajista, sillä kuvaajaa ei ole mahdollista erottaa kuvauksesta. Maailma on todellinen maailma, mutta se on kuvattu maailma, jonka ihmiset ovat kokeneet (Bowden 2005, 17).

Kontekstisidonnaisuus tuo haasteita fenomenografista tutkimusotetta käyttävälle tutkijalle: esimerkiksi haastatteluaineiston sisältöä tulee tarkastella asiayhteyden kontekstissa, sillä juuri ilmiön ”taustamaailma” kiinnittää erilaatuiset käsitykset kohdeilmiöön. Minun tutkijana tulee tiedostaa se konteksti, johon haastateltavien käsitykset liittyvät ja minun tulee ymmärtää, että ihmisten kokemukset ovat aina yhteydessä siihen,missä tilanteessa ja asiayhteydessä ne tapahtuvat.

Minun on tärkeää tunnistaa omat lähtökohtani, sillä tutkijana tuon mukanani tutkimusprosessiin omat käsitykseni ja kokemukseni. Tutkijana muodostan tutkit-tavien ilmaisujen merkityksiä oman kontekstini mukaan ja tästä syystä minun tulee ottaa huomioon, että tutkimushaastateltavat voivat ymmärtää tutkittavan ilmiön muillakin tavoilla kuin mitä itse olen tehnyt. Tässä tutkimuksessa tutkijan henkilö-kohtaiset käsitykset nousevat työterveyshoitajan työkokemuksesta, omista esimies-kokemuksista sekä opintojen luomista lähtökohdista. Pohdin positiotani tutkijana tarkemmin luvussa 4.5.