Kukkivia luonnonkasveja Kukinnan ajoittuminen
Pajut huhti-toukokuu
Leskenlehti huhtikuu-toukokuun alku
voikukka touko-kesäkuu
Koiranputki toukokuun loppu-kesä-kuun alku
Vuohenputki kesäkuu
Karhunputki heinäkuu
Ohdakkeet heinä-elokuu
Loispistiäisten koko vaihtelee alle millin mittaisesta usean sentin pituiseen hyönteiseen. Loispistiäisen koko vaihtelee joko isäntäeläimen koon mukaan tai elinstrategian mukaan. Esim. kotelokiilukainen, Pteromalus puparum, joka on ns. joukkoloinen, on huomattavasti isäntäeläintä pienempi, sillä yhdes-sä iyhdes-säntäeläimesyhdes-sä voi kehittyä satoja loispistiäisiä.
Rapsikuoriaispistiäinen, Phradis morionellus, on puolestaan yksittäisloinen (solitary), ja sen koko
myötäilee isäntätoukan - rapsikuoriaistoukan - ko-koa.
Kotelokiilukainen (Pteromalus puparum)
Kotelokiilukainen loisii mm. kaaliperhosten kote-loita. Yhdessä isäntäkotelossa voi kehittyä useita kymmeniä kotelokiilukaistoukkia, jotka myös ko-teloituvat isäntähyönteisen kotelon suojassa, ja ai-kuistuttuaan purevat pieniä pyöreitä poistumisrei-kiä isäntäkoteloon.Kuva 29. Porapistiäinen, Rhyssa persuasoria, loisii mm.
jättipuupistiäisen toukkilla
Kuva 30. Gammayökköstoukan raadon sisältä paljastu-vat loiskärpäsen kotelot.
Kaaliperhosvainokainen (Cotesia glomerata)
Kaaliperhosvainokainen loisii alle 24 tunnin ikäisiä kaaliperhostoukkia. Yhdessä kaaliperhostoukassa voi kehittyä jopa yli 200 kaaliperhosvainokaistouk-kaa. Loisittuja toukkia ei erota loisimattomista tou-kista kuin aivan vasta toukkakehityksen loppuvai-heessa, jolloin loisittu toukka ei pysty aloittamaan koteloitumista, vaan sen kyljistä alkavat loispisti-äistoukat kaivautua ulos. Vainokaistoukat kutovat isäntätoukasta ulostulopaikassaan rikinkeltaisia kotelokoppia ryhmiin ja koteloituvat kotelokopan sisällä. Isäntätoukka ei pysty enää koteloitumaan, vaikka voikin virua useita päiviä hengissä “suo-jaamassa” omia vihollisiaan esim. saalistukselta.Jos tällaista toukkaa häiritsee, tekee se uhkaavia pelotteluliikkeitä karkottaakseen mahdollisen saa-listajan. Tämä on esimerkki loispistiäisen kyvystä säädellä isäntähyönteisen elintoimintoja ja käyttäy-tymistä.
Kemppikiilukainen
(Tamarixia pronomus) Kemppikiilukainen (suomalainen nimi on epävi-rallinen) on meillä luontaisesti esiintyvä ainakin porkkanakemppiä loisiva kiilupistiäisiin kuuluva loispistiäinen. Kemppikiilukaisesta tehtiin ensim-mäiset kenttähavainnot 1997 Haukivuoressa, Mik-kelin maalaiskunnassa ja Ylihärmässä, näin voi-daan olettaa kiilukaisen esiintyvän yleisesti ainakin porkkakempin levinneisyysalueella. Kiilukainen52 TYÖTÄ LUONNON PARISSA – MAATILAN YMPÄRISTÖNHOITO JA EKOLOGINEN INFRASTRUKTUURI ANNE PIIRAINEN
Kuva 31. Kaaliperhosvainokaisen loisima kaaliperhostouk-ka. Vainokaistoukat ovat tulleet ulos isäntätou-kasta ja kutoneet keltaisen kotelokehdon ja kote-loituneet sen sisälle.
munii yhden munan isäntäeläintä kohti ja kiinnit-tää sen isäntäeläimensä eli kempin viimeisen touk-ka-asteen alapuolelle keski- ja takajalkojen väliin.
Munasta kuoriutuva toukka imee isäntänsä ruu-miinnesteitä, vähitellen isäntäeläin kuolee ja muu-mioituu, jolloin siitä on jäljellä pelkkä ruskettunut, paperimaiseksi muuttunut toukkanahka. Kemppi-kiilukaistoukka koteloituu muumion alle, aikuis-tuessaan se puree suuosillaan pyöreän reiän muu-mioituneeseen toukkanahkaan ja pusertaa itsensä reiän läpi vapauteen. Kemppikiilukaisen biologiaa ei tunneta tämän tarkemmin. Muumioituneet touk-kanahat on helppo erottaa terveistä toukista mm.
värityksen ja kiilukaisen ulostuloreiän perusteella.
Kaalikärpäsäkiäinen (Trybliographa rapae)
Kaalikärpäsäkiäinen (suomalainen nimi on epä-virallinen) kuuluu äkämäpistiäisten heimoon. Se loisii sekä kaali- että sipulikärpästen toukkia, joten pistiäisten runsastumiselle on eduksi, jos samalla tilalla viljellään sekä sipulia että kaalia. Äkiäinen talvehtii isäntäkotelossa ja kuoriutuu noin 2–3 viik-koa myöhemmin kuin pikkukaalikärpäset. Pikku-kaalikärpäsiä loisiessaan niillä on kaksi sukupolvea vuodessa, isolla kaalikärpäsellä vain yksi.Loiskärpäset
Loiskärpäset kuuluvat kärpästen Tachinidae-hei-moon. Suuri osa niistä loisii perhostoukilla, mutta löytyy myös mm. luteilla loisivia lajeja. Loiskärpäsiä kuuluu myös Bompilidae-heimoon, jotka loisivat kimalaisia.
Kuva 32. Kirvavainokainen loisimassa kirvoja. Etualalla on loisinnan seurauksena muumioitunut kirva.
Kuva 33. Phasia aurulans-ludekärpänen loisii mm. viher-luteella.
Kuva 34. Tachina fera-äkäsiilikärpänen loisii kookkaita perhostoukkia, mm. yökköstoukkia.
Jättisiilikärpänen, Tachina grossa, joka herättävää huomiota ulkonäöllään, on yksi suurimmista meillä esiintyvistä loiskärpäsistä. Se munii lähinnä isoihin perhostoukkiin. Äkäsiilikärpänen, Tachina fera, lä-hes yhtä kookas, ja munii myös perhostoukkiin.
Pedot (niveljalkaiset)
Verkkosiipiset: harsokorennoista käärmekorentoihin
Verkkosiipisten lahkoon kuuluvista heimoista va-hakorennot, kirvakorennot, harsokorennot ja muu-rahaiskorennot. Verkkosiipisten yhteyteen luetta-vat käärmekorennot muodostaluetta-vat oman lahkonsa.
Kaikki edellä luetellut korennot ovat saalistajia.
Harsokorennot lienevät kaikille tutuimpia.
Verkkosiipisten lahkoon kuuluvat seuraavat hei-mot: Vahakorennot
Kirvakorennot
Rantakorennot
Harsokorennot
Muurahaiskorennot
Lisäksi samaan ryhmään omina lahkoinaan kuulu-vat: Kaislakorennot
Käärmekorennot
Kärsäkorennot
Luontaisina vihollisina eniten merkitystä on harso-korennoilla ja kirvaharso-korennoilla, joita on yhteensä lähes 50 lajia Suomessa. Lähes kaikki verkkosii-pislajit ovat toukkavaiheessa petoja. Ne käyttävät ravinnokseen mm. kirvoja, kilpikirvoja ja
punkke-ja. Harsokorentojen toukat voivat käyttää satoja kirvoja ravinnokseen toukkavaiheen aikana Ai-kuisvaiheena ne voivat käyttää siitepölyn, meden ja kirvojen mesikasteen lisäksi myös pehmeäihoi-sia hyönteisiä. Skorpionikorennot käyttävät myös kuolleita hyönteisiä ja jopa raatoja aikuisvaiheen ravintona. (Rintala, Kumpulainen & Ahlroth 2014).
Harsokorennot (Chrysopidae)
Harsokorennot talvehtivat aikuisina erilaisissa suo-jaisissa onkaloissa, ja hyvin usein ne hakeutuvat myös ikkunoiden väliin talvehtimaan. Yhdysvallois-sa puutarhaliikkeet jopa myyvät pelloille laitettavia
Kuva 35. Tetanocera-suvun loiskärpäset loisivat etanoilla ja kotiloilla.
Kuva 36. Harsokorentojen toukat ovat petoja, jotka saa-listavat pihtimäisillä leuoillaan.
Kuva 37. Harsokorentojen toukat koteloituvat pallomai-sen kotelokehdon sisällä.
54 TYÖTÄ LUONNON PARISSA – MAATILAN YMPÄRISTÖNHOITO JA EKOLOGINEN INFRASTRUKTUURI ANNE PIIRAINEN
Luteet (Heteroptera)
Osa luteista on pelkästään kasvinsyöjiä, osa on eri-laisruokaisia, ts. käyttävät sekä kasvi- että eläinra-vintoa, ja osa on saalistajia eli tulevat toimeen pel-källä eläinravinnolla. Tunnetuimpia saalistajia ovat petoluteet, nokkaluteista lehvänokkaluteet, naskali-luteet ja pallenaskali-luteet. Naskalilude on jo ulkonäöltään
“petomaisen” näköinen vahvoine pyyntiraajoineen.
Käteen otettaessa se saattaa puolustautua kivuliaas-ti pistämällä. Pallelude käyttää eläinravinnon lisäk-si mm. lisäk-siemeniä ravintonaan.
Kuva 38. Harsokorentojen aikuisvaiheet hyötyvät kasvi-peräisestä siitepölystä ja medestä. Ne talvehti-vat aikuisina erilaisissa koloissa ja raoissa.
Kuva 39. Reunuskirvakorentoaikuinen on helposti tunnis-tettavissa vaaleasta väristään.
harsokorentojen “talvehtimispesiä”. Harsokoren-tojen toukat ovat petoja, jotka käyttävät monia eri hyönteisiä ja niiden munia saaliinaan, myös ripsi-äiset ovat niiden herkkua. Aikuiset ovat meden ja siitepölyn syöjiä, jotkut lajit ovat myös hyönteisten munien saalistajia, varsinaisesti toukat ovat saalis-tajia. Toukilla on erityiset tiehyelliset pihtimäiset leuat, joilla ne tarttuvat saalieläimeen, lävistävät saaliseläimen ihon ja ruiskauttava niihin ruuan-sulatusnesteitä leukatiehyistä. Ruuansulatusnes-te hajottaa saaliseläimen kudoksia, ja jonkin ajan kuluttua voi harsokorentotoukka imeä saaliinsa ruumiinnesteet. Saaliseläin kuolee käsittelyn yhte-ydessä. Yksi harsokorennon toukka tarvitsee touk-kakehityksensä läpiviemiseksi 200–500 kirvaa.
Toukkavaihe kestää noin 18 päivää, kehitys munas-ta aikuiseksi kestää lajismunas-ta ja olosuhteismunas-ta riippuen 22–60 päivää. (Rintala ja kumppanit 2014).
Kuva 40. Piikkiluteet ovat ahnaita petoja.
Kuva 41. Lehvänokkalude on vilkkaasti liikkuva peto.
Kuva 42. Juovanaskalilude saalistaa myös paljon itseään suurempia hyönteisiä.
Kovakuoriaiset
Maakiitäjäiset (Carabidae)
Maakiitäjäiset on saalistavista hyönteisistä ehkä lajistollisesti eniten tutkittu ryhmä. Maakiitäjäisis-sä on yö- ja päiväaktiivisia lajeja, ja erilaisiin elin-ympäristöihin erikoistuneita lajeja, esim. paljaan maan lajit. Nimensä mukaisesti maakiitäjäiset ovat pääasiassa maanpinnalla hyvin vikkelästi juoksevia kovakuoriaisa. Eri lajien saalistuskäyttäytymistä, toisin sanoen ravintotottumuksia ei ole tutkittu kat-tavasti, joten eri maakiitäjäislajien merkitystä jon-kin tietyn tuholaisen hallinnan kannalta on vaikea ennustaa.
Meillä esiintyvistä maakiitäjäisitä kyhmykiitä-jäinen kuuluu suurimpiin. Se käyttää ravintonaan kastematoja ja hyönteistoukkia. Etanakiitäjäinen on nimensä mukaisesti erikoistunut käyttämään kotiloita ja etanoita ravintonaan. Nelitäplähyrrät saalistavat mielellään porkkanapelloilla ainakin porkkanakemppejä.
Sylkikuoriaiset
Aikuiset sylkikuoriaiset ovat litteähköjä, peitinsiivil-tään pehmeitä kovakuoriaisia. Ne viihtyvät kasvien lehdillä saalistamassa hyönteisiä, mutta ne syövät myös siitepölyä ja vettä. Toukat ovat maassa eläviä petoja.
Kuva 43. Kyhmykiitäjäinen on kookas, matoja ja etanoita saalistava maakiitäjäinen.
Kuva 44. Etanakiitäjäinen saalistaa etanoita ja kotiloita.
Sen pää on kapea, joten se pääsee hyvin käsiksi kotiloihin.
Kuva 45. Välkekurekiitäjäinen on kaunis kaksivärinen me-tallinhohtoinen peto.
Kuva 46. Kenttäkiitäjäinen on vilkkaasti juokseva saalista-ja.
Kuva 47. Sylkikuoriaisaikuiset ja toukat ovat petoja. Tou-kat saalistavat karikkeessa ja mullassa.
56 TYÖTÄ LUONNON PARISSA – MAATILAN YMPÄRISTÖNHOITO JA EKOLOGINEN INFRASTRUKTUURI ANNE PIIRAINEN
MIKROBIT
Hyönteisillä on omia sieni-, virus-, ja
bakteeritau-teja. Niitä hyödynnetään biologisessa torjunnassa, mutta niitä esiintyy myös luonnostaan. Hyvin ylei-nen on kärpästen sienitauti.
Kuva 48. Sienitaudin sairastuttama ja lopulta tappama kärpänen levittää itiöitä tullen ja veden mukana ympäristöön.
LÄHTEET
Agronet.fi 2015. Peltomaan laatutesti. WWW-dokumentti. http://www.virtuaali.info/efar-mer/peltomaan_laatutesti/index.php.
Birdlife.fi 2015 a. Haarapääsky tuo kesän. Maati-lan linnut lajikortti. PDF-dokumentti. http://
www.birdlife.fi/suojelu/maatalous/haara-paaskykortti.pdf.
Birdlife.fi 2015 b. Linnunpönttöjen rakennusohjeet.
WWW-dokumentti. http://www.birdlife.fi/
lintuharrastus/linnunponttojen_rakennusoh-jeet.shtml.
Birdlife.fi 2015 c. Lintudirektiivin Liitteen l Suo-messa säännöllisesti tavattavat lajit. WWW-dokumentti. http://www.birdlife.fi/suojelu/
lainsaadanto/lintudirektiivi-lajit.shtml.
Birdlife.fi 2015 d. Lintujen talviruokinta. WWW-dokumentti. http://www.birdlife.fi/lintuhar-rastus/talviruokinta.shtml.
Birdlife.fi 2015 e. Odlarens bevingade vänner. PDF-dokumentti. http://www.birdlife.fi/suojelu/
maatalous/maatalous-linnut-swe.pdf.
Birdlife.fi 2015 f. Peltopyy – peltomaiseman palle-roinen. Maatilan linnut lajikortti. PDF-doku-mentti. http://www.birdlife.fi/suojelu/maa-talous/peltopyykortti.pdf.
Birdlife.fi 2015 g. Ruisrääkkä – kesäyön narisija.
Maatilan linnut lajikortti. PDF-dokumentti.
http://www.birdlife.fi/suojelu/maatalous/
ruisraakkakortti.pdf
Birdlife.fi 2015 h. Vieläkö kuulet kuovin äänen?
Maatilan linnut lajikortti. PDF-dokumentti.
http://www.birdlife.fi/suojelu/maatalous/
kuovikortti.pdf.
Birdlife.fi 2015 i. Viljelmien siipiveikot. PDF-doku-mentti. http://www.birdlife.fi/suojelu/maa-talous/maatalous-linnut-fi.pdf.
Birdlife.fi 2015 j. Yleisimpiä talvisen ruokintapai-kan vieraita. WWW-dokumentti. http://www.
birdlife.fi/lintuharrastus/talvilinnut.shtml.
Evira 2015 a. Elintarvikkeiden alkutuotanto.
WWW-dokumentti. http://www.evira.fi/por-tal/fi/elintarvikkeet/alkutuotanto/.
Evira 2015 b. Rehuhygienia-asetuksen (EY) N:o 183/2005 mukainen luettelo rehualan alku-tuotannon toimijoista. WWW-dokumentti.
http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/rehut/
rehualan+toiminta/viljelijat+ja+kotielaintuot tajat/rehualan+alkutuotannon+toimijat/.
Evira 2015 c. Lannoitevalmisteisiin liittyvät lomak-keet ja ohjeet. WWW-dokumentti. http://
www.evira.fi/portal/fi/tietoa+evirasta/
lomakkeet+ja+ohjeet/kasvit/lannoitevalmis-teet/.
Evira 2015 d. Lannoitevalmisteiden kansalli-nen tyyppinimiluettelo. WWW-dokument-ti. http://www.evira.fi/portal/fi/kasvit/
viljely+ja+tuotanto/lannoitevalmisteet/lain-saadanto/tyyppinimiluettelo/.
Evira 2015 e. Lannoitevalmisteiden lainsäädäntö.
WWW-dokumentti. http://www.evira.fi/por- tal/fi/kasvit/viljely+ja+tuotanto/lannoiteval-misteet/lainsaadanto.
EY 79/409/ETY, 2.4.1979, luonnonvaraisten lintu-jen suojelusta. PDF-dokumentti. http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?u ri=CELEX:31979L0409&from=FI.
EY 92/43/ETY, 21.05.1992, luontotyyppi-en sekä luonnonvaraisluontotyyppi-en eläimistön ja kasviston suojelusta. PDF-dokumentti.
http://eur-lex.europa.eu/legal-content/
FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:01992L0043-20070101&qid=1400752170687&from=FI.
Finlex.fi 2015. 1093/1996 Metsälaki. WWW-doku-mentti. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajanta-sa/1996/19961093.
Finlex.fi 2015. 1096/1996, Luonnonsuojelulaki.
WWW-dokumentti. http://www.finlex.fi/fi/
laki/ajantasa/1996/19961096.
Hagström, T., Hagström, E. & Lundwall, B. 2011.
Suuri Pohjolan nisäkäskirja. Kustannus-Mä-kelä Oy. Karkkila 2011.
Helsinki.fi 2015. Pinkka, Lajintuntemuksen oppi-misympäristö. WWW-dokumentti. http://
www.helsinki.fi/pinkka/.
Hyonteiset.luomus.fi 2015. Hyönteistietokanta.
WWW-tietokantaportaali. http://hyonteiset.
luomus.fi/insects/main/EntDatabase.html.
Hyonteiset.net/foorumi 2015. Hyönteisfoorumi-keskustelupalsta. WWW-Hyönteisfoorumi-keskustelupalsta.
http://hyonteiset.net/foorumi/.
Javanainen, K., Kemppainen, R., Orjala, M., Per-konoja, M. & Saarni,K. (toim.). 2013. Rytinää ruovikoihin – välkettä vesiin. Ohjeita ranta-alueiden hoitoon. Varsinais-Suomen elin-keino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Opas 3/2013. PDF-dookumentti. http://www.
doria.fi/bitstream/handle/10024/90405/
Opas_3_2013.pdf?sequence=2.
58 TYÖTÄ LUONNON PARISSA – MAATILAN YMPÄRISTÖNHOITO JA EKOLOGINEN INFRASTRUKTUURI ANNE PIIRAINEN
Järki.fi 2015. Järki-iskut. WWW-dokumentti.
http://www.jarki.fi/fi/jarki-iskut.
Koivunen Anne, Malinen Pekka, Ormio Hannu, Terhivuo Juhani ja Valovirta Ilmari 2014.
Suomen kotilot ja etanat. Hyönteistarvike TI-BIALE Oy.
Känkänen & kumppanit 2012. Biologinen typen-sidonta fossiilisen energian säästäjänä. MTT Raportti 76. MTT Jokioinen. PDF-dokument-ti. http://www.mtt.fi/mttraportti/pdf/mttra-portti76.pdf.
Laji.fi 2015. Suomen lajitietokeskus. WWW-doku-mentti. http://laji.fi/?locale=fi.
Lintuvaruste.fi 2015. Ruokinta-automaatit. WWW-dokumentti. http://www.lintuvaruste.fi/hin-nasto/info/m-ruokinta.shtml.
Luomu.fi 2015. Kasvit. WWW-dokumentti. http://
luomu.fi/kasvit/.
Luontoportti.fi 2015. Luontoportti – luonnonys-tävän aarreaitta. WWW-dokumentti. http://
www.luontoportti.com/suomi/fi/.
Mannerkoski & Ryttäri 2007. Ympäristöo-pas/2007. Eliölajien uhanalaisuuden arvioin-ti. Maailman luonnonsuojeluliiton (IUCN) ohjeet. Suomen ympäristökeskus, Helsinki.
PDF-dokumentti.
Mela 2015. Rakennusopas. PDF-dokumentti.
PDF-tiedosto. http://mmm.fi/docu-ments/1410837/1720628/MMM_myt - vas_loppuraportti_WEB.pdf/2cc8f041-82f2-4bbf-85e3-bd4a8d6964b3.
Oph.fi 2015. Elämän kehitysvaiheita. WWW-doku-mentti. http://www02.oph.fi/etalukio/biolo-gia/kurssi1/kehitysvaiheita.html.
ProAgria 2015. Viherlannoitusopas. PDF-doku-mentti. https://proagria.fi/sites/default/files/
attachment/viherlannoitusopas_2104_kevyt-suojattu_1.pdf.
Rae.savonia.fi 2015. RAE-Ravinnehävikit euroiksi.
WWW-dokumentti. https://rae.savonia.fi/.
Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim./eds.) 2010: Suomen lajien uhanalai-suus –
Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suo-men ympäristökeskus, Helsinki. 685 s. PDF-dokumentit. S. 1-180: www.ym.fi/download/
noname/%7B8EDFDAD7-3291-48AB-9CB3-484CEAF4C2AA%7D/32852. s. 181-685:
www.ym.fi/download/noname/%7BB30F0 E5D6863-4CDE-9F9E-62574925785E%
7D/32853.
Riista.fi 2015. Lajintunnistusmateriaalit. WWW-dokumentti. http://riista.fi/julkaisut/lajin-tunnistusmateriaalit/.
Rintala Teemu, Kumpulainen Tomi ja Ahlroth Petri 2014. Suomen verkkosiipiset. Hyönteistarvike TIBIALE Oy.
Sammakkolampi.fi 2015. Suomen sammakkoeläi-met ja matelijat. WWW-dokumentti. http://
www.sammakkolampi.fi/.
Schulman, A., Alanen, A., Haeggström, C-A., Huh-ta, A-P., Jantunen, J., Kekäläinen, H., Lehto-maa, L., Pykälä, J., & Vainio, M. 2008.Perin-nebiotoopit. Julk.: Raunio, A., Schulman, A. &
Kontula, T. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – Osa 2: Luontotyyppien ku-vaukset. Suomen ympäristökeskus, Helsinki.
Suomen ympäristö 8/2008. S. 397-465. PDF-dokumentti. www.ymparisto.fi/download/
noname/%7B9BEFD756-FB5C-4F69-B454-1F7D8C131949%7D/34626.
Tiira.fi 2015. Lintutietopalvelu. WWW-tietokanta-portaali. http://www.tiira.fi/.
Tukes 2015 a. Kasvinsuojeluaineet. WWW-doku-mentti. http://www.tukes.fi/fi/Toimialat/
Kemikaalit-biosidit-ja-kasvinsuojeluaineet/
Kasvinsuojeluaineet/.
Tukes 2015 b. Kasvinsuojeluainerekisteri. WWW-tietokanta. https://kasvinsuojeluaineet.tukes.
fi/.
Ympäristö.fi 2015 a. TEHO-Plus 2011-2014.
WWW-dokumentti. http://www.ymparisto.
fi/fi-FI/TEHO_Plus.
Ympäristö.fi 2015 b. Ravinteet satoon – vesistöt kuntoon (RAVI). WWW-dokumentti. http://
www.ymparisto.fi/fi-FI/Ravinteet_satoon__
vesistot_kuntoon.
Ympäristö.fi 2015 c. Luontotyyppien uhanalaisuus.
WWW-dokumentti. http://www.ymparisto.
fi/fi-FI/Luonto/Luontotyypit/Luontotyyppi-en_uhanalaisuus.
Ympäristö.fi 2015 d. Perinnebiotoopit: kedot, haat ja niityt. WWW-dokumentti. http://www.
ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Luontotyypit/
Luontotyyppiryhmat/Perinnebiotoopit.
Ym.fi 2015. Natura 2000-verkosto turvaa moni-muotoisuutta. WWW-dokumentti. http://
www.ym.fi/fi-fi/Luonto/Luonnon_moni- muotoisuus/Luonnonsuojelualueet/Naturaa-lueet.
Ympäristöministeriö, Luontoympäristöosasto. Ym-päristöhallinnon ohjeita 1, 2010. Kotieläinta-louden ympäristönsuojeluohje. PDF-doku-mentti. http://hdl.handle.net/10138/41550.
LIITE 1.
LAADUKASTA LIIKETOIMINTAA LUONNOSTA LEPAKKOKARTOITUS
Kati Suominen 2014
JOHDANTO
Ruralia-instituutti selvitti Laadukasta liiketoimin-taa luonnosta -hankkeessa mukana olevien tilo-jen (Laadukasta liiketoimintaa luonnosta raportti 3) lepakkolajistoa Etelä-Savossa Mikkelissä sekä Puumalassa ja Pohjois-Karjalassa Rääkkylässä. Ta-voitteena oli selvittää, mitä lajeja maatiloilta löytyy, niiden runsauksia ja mahdollisia saalistusalueita.
Myös päiväpiiloja kartoitettiin.
Kaikki maamme lepakot ovat yöaikaan lentäviä hyönteissyöjiä. Päivät ne viettävät erilaisissa päi-väpiiloissa kuten rakennusten rakosissa, puun ko-loissa tai lepakonpöntöissä. Lepakot suunnistavat ja paikallistavat saaliinsa tuottamalla ihmiskorvin kuulumatonta ultraääntä, joka osuttuaan kohtee-seen kimpoaa siitä takaisin. Lepakko kuulee tulevan kaiun-, ja sen avulla pystyy hahmottamaan edessä olevia esteitä. Muuntamalla ultraäänet ihmiskorvin kuultavaksi voidaan erottaaa lajeja toisistaan, sillä lepakoiden tuottamissa ultraäänissä on lajien välillä eroa.
Maassamme on tavattu 13 lepakkolajia (Chirop-tera), joista viittä tavataan yleisesti Etelä- ja Keski-Suomessa (Kyheröinen ym. 2014). Maamme yleisin lepakko on pohjanlepakko, Eptesicus nilssonii. Se saalistaa yleisesti korkealla puunlatvojen tasal-la eikä säikähdä aukeitakaan alueita. Viiksisiippa sekä isoviiksisiippa Myotis mystacinus ja Myotis brandtii saalistavat pääasiassa suljetummassa ym-päristössä kuin pohjanlepakko. Ne suosivat avaria metsiä ja käyttävät hyväksi esimerkiksi polkuja. Ve-sisiippa Myotis daubentonii saalistaa usein veden-pinnan päällä lentäviä hyönteisiä. Korvayökkö Ple-cotus auritus viihtyy kulttuuriympäristössä kuten erilaisissa puistoissa tai pihapiirissä. Muita alueella potentiaalisesti tavattavia lajeja on pikkulepakko Pipistrellus nathusii, vaivaislepakko Pipistrellus pipistrellus, kääpiölepakko Pipistrellus pygmaeus sekä isolepakko Nyctalus noctula. Nämä lajit ovat kuitenkin maassamme suhteellisen harvinaisia, ja
suurin osa havainnoista on painottunut maamme eteläosiin ja rannikkoseudulle (EUROBATS).
Lepakot tarjoavat erilaisia ekosysteemipalvelu-ja maanviljelykselle (Kunz ym. 2011). Esimerkiksi Yhdysvalloissa niiden on laskettu tuottavan maan-viljelykselle noin 70 dollarin arvosta säästöjä vil-jeltyä aaria kohden, sillä hyönteissyöjälajit pitävät tuhohyönteiskantoja kurissa, jolloin ruiskutustarve on ollut pienempi. Kasviravintoa käyttävät lepak-kolajit taas levittävät kasvien siemeniä ja mettä ja siitepölyä ravintonaan käyttävät lepakot pölyttävät samalla etenkin hedelmäpuita (Kunz ym. 2011).
Kaikki maamme lepakot kuuluvat Euroopan Unionin luotodirektiivin liitteessä IV(a) lueteltui-hin erityistä suojelua vaativiin lajeilueteltui-hin. Niiden li-sääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen tai heikentäminen on luonnonsuojelulain § 49 nojalla kielletty. Myös lepakon hallussapito, kuljettaminen ja myyminen on lailla kielletty. Suomi on liittynyt mukaan myös Euroopan lepakoiden suojelusopi-mukseen (EUROBATS), joka tuli meillä voimaan vuonna 1999 (valtiosopimus 104/1999).
TUTKIMUSMENETELMÄT
Lepakkokartoitus tehtiin Laadukasta liiketoimin-taa luonnosta –hankkeessa mukana oleville tiloille, joita oli kahdeksan Etelä-Savossa, seitsemän Mik-kelissä ja yksi Puumalassa sekä yksi tila Pohjois-Karjalan Rääkkylässä.
Lepakkokartoituksissa on erilaisia menetelmiä, joita voidaan hyödyntää muun muassa selvityksen laajuuden sekä halutun tiedon tarkkuuden puitteis-sa. Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen (SLTY ry) ohjeistus lepakkokartoituksista (SLTY 2012) kuvaa tyypilliset menetelmät. Tässä kartoituksessa aktiivisesti etsittiin lepakoiden päiväpiiloja sekä ha-vainnoitiin lepakoita detektorin avulla tietyllä reitil-lä. Lisäksi passiiviseurantalaitteet asetettiin maas-toon nauhoittamaan ohilentäviä lepakoita.
60 TYÖTÄ LUONNON PARISSA – MAATILAN YMPÄRISTÖNHOITO JA EKOLOGINEN INFRASTRUKTUURI ANNE PIIRAINEN
ENNAKKOKÄYNTI JA PÄIVÄPIILOJEN-ETSINTÄ
Ennen tilakäyntejä hahmoteltiin kartalle alustava kartoitusreitti sekä määritettiin alustavasti sopivat laskentapisteet ja paikat passiivilaitteille. Tiloille tehtävällä ennakkokäynnillä tarkistettiin kartal-le piirretty reitti maastossa ja muutettiin sitä tar-vittaessa tarkoituksenmukaisemmaksi. Samalla käynnillä etsittiin myös lepakoiden päiväpiiloja rakennuksista taskulampun avulla tutkimalla mah-dollisia rakosia ullakoilla ja ulkorakennuksissa sekä etsimällä lepakoiden jätöksiä. Passiividetektorien paikat pyrittiin sijoittamaan siten, että ne olisivat mahdollisista päiväpiiloistaan ulos lentävien lepa-koiden lentoreiteillä.
DETEKTORIKARTOITUKSET
Lepakoiden suunnistuksessa ja saaliinpaikantami-sessa käyttämä ultraääni voidaan muuttaa ihmis-korvin kuultavaksi käyttämällä siihen soveltuvia laitteita eli lepakkodetektoreja. Eri detektorityypit käyttävät eri teknologiaa äänen muuntamiseen, ja oikean lepakkodetektorin valinta riippuu äänen jatkokäsittely- ja analysointitarpeista. Heterodyne-menetelmä ja detektorit ovat halvin ja paras mene-telmä perusretkeilyyn, mutta äänen jatkokäsittely ja nauhoitusmahdollisuudet ovat vähäiset. Aika-laajennus (time expansion) sekä reaaliaikalaajen-nus (real-time expansion) ultraäänipulssit tallen-tuvat kokonaisuudessaan, ja äänityksiä voidaan analysoida tähän sopivilla ohjelmilla (Ross, 2012).
AKTIIVIKARTOITUS
Aktiivikartoitus toteutettiin pistelaskentamenetel-mällä, jossa myös pisteiden välillä havainnoitiin le-pakoita (Hunt 2012). Joka tilalle suunniteltiin etu-käteen mahdollisimman kattava reitti, joka kulki eri ympäristöjen halki. Reitille määritettiin 10 lasken-tapistettä, joissa jokaisessa havainnoitiin lepakoita viiden minuutin ajan. Pistelaskentamenetelmän on havaittu antavan luotettavampia tuloksia kuin pel-kän reittilaskennan (Stahlschmidt & Brühl 2012).
Kartoituksen tarkoituksena oli selvittää mahdolli-simman laajasti maatilojen lepakkolajistoa, joten laskentareitin pisteet määritettiin siten, että kaikki maiseman ympäristöpiirteet olivat edustettuina.
Erityisesti pisteitä pyrittiin sijoittamaan potenti-aalisille lepakoiden saalistuspaikoille. Sen sijaan suuria peltoaukeita vältettiin ja pyrittiin mieluum-min pysyttelemään reuna-alueella, sillä lepakoiden tiedetään suosivan suojaisempaa saalistuspaikkaa.
Lepakoita havainnointiin käyttämällä WildLife Acousticin EchoMeter 3 –ultraääni-ilmaisinta eli lepakkodetektoria. Havaitut lepakonäänet pyrittiin nauhoittamaan samalla laitteella käyttäen valmis-tajan reaaliaikalaajennus -toimintoa. Tämä toi-minto säilyttää koko nauhoitetun ultraäänipulssin kaikki taajuudet ja mahdollistaa lepakon kuuntelun samanaikaisesti. Kun koko äänipulssin taajuusalue on tallennettu, pystytään ääninäytettä analysoi-maan äänentoisto-ohjelmilla tietokoneella jälkikä-teen.
Laskenta aloitettiin johdonmukaisesti aina
Laskenta aloitettiin johdonmukaisesti aina