Eriarvoisuus

Globaalin mittakaavan eriarvoisuus on kasvava ongelma, joka aiheuttaa tyytymättömyyttä sekä paineita eriarvoisuutta hillitsevien toimien kehittämiselle kaikkialla maailmassa. In-ternet ja sosiaalinen media ovat myös lisänneet yleistä tietoisuutta muista kulttuureista ja siten myös mahdollisuudesta toisenlaiseen elämään. Niin kutsutun Arabikevään laineet alkoivat velloa, kun korkeasti koulutettu nuoriso aloitti kapinoinnin Tunisiassa vuoden 2010 lopulla, mistä levottomuudet levisivät Syyriaan, Egyptiin, Libyaan, Jemeniin ja Alge-riaan (Heydemann 2016). Myös pitkään jatkuneiden sisäisten levottomuuksien heikentä-mässä Irakissa käynnistyi Isis-järjestön aiheuttama vakava kriisi vuonna 2014. Pako-laisuus Eurooppaan lisääntyi nopeasti ja vuoden 2015 pakolaiskriisinä tunnettu pakolais-tulva yllätti Pohjoismaatkin. Suomessa vastaanotettiin yli 30 000 turvapaikkahakemusta

yhden vuoden aikana. Myös Suomen ja Ruotsin välinen raja jouduttiin sulkemaan väliai-kaisesti. Pohjanmaalla ulkomaalaistaustaisten asukkaiden osuus oli neljänneksi suurin kaikista maakunnista (7,5%) vuonna 2019 (Tilastokeskus 2021).

Kunnat ja kaupungit kilpailevat aktiivisesta ja koulutetusta väestöstä. Osa alueista ja kun-nista menestyy paremmin, kun toisten kohtalona saattaa olla näivettyminen. Eriarvoi-suutta sekä alueellista eriytymistä esiintyy monella eri aluetasolla. Valtioiden välillä esiin-tyy hyvinvointieroja siinä missä kunnan kokoisilla alueillakin tai kaupunginosien välillä.

Eriytyminen on seurausta elintasoeroista, alueiden välisestä ja sisäisestä muuttoliikkeestä sekä pakolaisuudesta ja siirtolaisuudesta. Työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät aina kohtaa toisiaan symmetrisesti alueilla. Erityisesti suuret kaupungit ja metropolialueet houkutte-levat koulutettua työvoimaa, mikä kiihdyttää niiden kasvua maaseutumaisten alueiden kustannuksella.

Hallitulla supistumisella tai vastakasvun idealla viitataan tilanteeseen, jossa haetaan ny-kymuotoisen kapitalismin korvaavaa kestävämpää vaihtoehtoa, joka ei perustu jatkuvan taloudellisen kasvun ideaan. Tätä ei ole toistaiseksi laajemmin toteutettu tai nähty alueel-liselle elinvoimalle uskottavana vaihtoehtona (ks. Lehtinen 2019, 241). Taloudellisen toi-minnan erilaisia mittakaavoja ja niiden tuottamia etuja ja haittoja on kuitenkin tarkasteltu osana kestävyyden teemoja. Pohjanmaan energiakylä-hankkeessa toteutettiin energiatuo-tannon hajauttamisen ideaa. Siinä kehitettiin energiaomavaraisia bioenergiaa hyödyntä-viä kyliä (Haapanen ym. 2015). Hallittu supistuminen voi tulevaisuudessa olla varteen-otettava tapa tuottaa aluehoukuttelevuutta, hyvinvointia ja resilienssiä. Hallitun supistu-misen kautta etenkin muutoskestävyyden ja varautusupistu-misen näkökulmat korostuvat.

Pohjanmaan maakunnassa Vaasan seutu pärjää yliopistonsa ja energiaklusterinsa ansi-osta maakunnan veturina. Suupohjan rannikkoseutu ei sen sijaan ole vieläkään täysin toi-punut Metsä-Botnian sellutehtaan lopettamisesta vuonna 2009, jolloin satoja työpaikkoja hävisi Kaskisista ja Kristiinankaupungista. Suupohjan alueella on vähän palvelualan työ-paikkoja, mutta sen sijaan paljon pienyrityksiä. Maakunnan pohjoisosassa sijaitsevan tarsaaren seudun elinkeino- ja teollisuusrakenne on monipuolinen ja siten resilientti. Pie-tarsaaren seudun teollisuuden toimialoista tärkeimpiä ovat elintarvike-, metsä-, metalli-, muovi-, vene- ja turkisteollisuus (Pohjanmaan liitto 2017).

Kaupungeissa asuinalueiden segregaatio eli eriytyminen huonompiosaisten ja parempi-osaisten naapurustoihin heikentää koko kaupungin muutosjoustavuutta. Huono-osaisuus on myös itsessään kertautuvaa eli intersektionaalista, jolloin koulutuksen puute, pienitu-loisuus, ulkomaalaistaustaisten osuus ja työttömyys esiintyvät yhtä aikaa. Tämä puoles-taan näkyy alueellisina terveys- ja hyvinvointieroina (Vilkama & Hirvonen 2018). Edelleen segregaation vaikutukset ilmenevät alueiden maineen muodostumisessa, kouluvalin-noissa sekä oppimistuloksissa (esim. Kosunen ym. 2016). Näillä tekijöillä on vaikutuksia

koko seudun sisäiseen muuttoliikkeeseen ja asumisen kustannuksiin. Viime kädessä vai-kutukset näkyvät varsinaista kaupunkialuetta laajemman talousalueen toiminnallisessa ja hallinnollisessa dynamiikassa. Vaasan kaupungissa on kaksi aluetta, Olympiakortteli ja Ristinummi, jotka ovat kärsineet huonomaineisuudesta sekä jossakin määrin myös huono-osaisuudesta. Alueita on siksi alettu kehittämään määrätietoisesti niin kaupungin kuin eri hankkeidenkin toimesta (Vaasan yliopisto 2020).

Lisääntyvä globaali eriarvoisuus ulottaa vaikutuksensa paikallistasolle saakka. Eriarvoi-suus heikentää alueiden ja kaupunkien resilienssiä. Vaasan kaupungin tahtotilana on ke-hittää koko kaupunkiseutua, jolloin sosiaalinen koheesio ja luottamus kasvavat. Tämä vai-kuttaa laajemmin koko seudun muutoskestävyyteen. Asiaa on tutkittu jo aikaisemmin 1990-luvun taloudellisen laman yhteydessä. Syvän taloudellisen laman aiheuttamat vai-kutukset näkyvät ja tuntuvat vieläkin. Se sysäsi suurten kaupunkien lähiöitä huono-osai-suuden kierteeseen. Puhutaan myös ylisukupolvisista hyvinvointivaikutuksista, jotka jat-kuvat taloudellisten lamakausien jälkeen (Kortteinen & Vaattovaara 2015). Lähivuosina jääkin nähtäväksi, ilmeneekö samankaltaisia eriarvoisuutta lisääviä vaikutuksia myös ko-ronaepidemian jälkeisinä vuosina.

9.3 Lopuksi

Olemme artikkelissa käsitelleet muutosjoustavuutta eli resilienssiä, jonka kautta pyrimme kuvaamaan alueiden palautumista, uusiutumista sekä selviytymistä yllättävistä tapahtu-mista, mutta myös hitaammistakin muutospaineista. Muutoskestävyys liittyy enemmän varautumiseen ja ennakoimiseen, kun taas muutoskyvykkyys tarkoittaa myös kykyä toi-mia muutoksessa. Alueiden valmiudet kohdata iskuja vaihtelee suuresti riippuen niiden hallintokulttuurista, kyvykkyyksistä, elinkeinorakenteesta ja väestöstä.

Voimassa oleva kansallinen aluekehittämispäätös painottaa muun muassa ilmastonmuu-toksen hillintää, toimivia liikenne- ja datayhteyksiä ja kestävää yhdyskuntakehitystä sekä osaamista ja sivistystä alueiden voimavarana (Työ- ja elinkeinoministeriö 2020b.) Näitä voidaankin pitää resilienssin kannalta keskeisinä tekijöinä. Lisäämme luetteloon näiden rinnalle myös eriarvoisuuden torjunnan. Alueellinen eriytyminen ei kuitenkaan ole yksi-oikoinen ilmiö, vaan se ilmenee eri mittakaavoissa esimerkiksi suurempien kaupunkien kaupunginosien segregaationa, mutta toisaalta myös määrättyjen pienien maaseutumais-ten paikkojen yllättävänä elinvoimaisuumaaseutumais-tena. Samalla tavalla nopeat rakennemuutokset yksittäisillä paikkakunnilla saattavat aiheuttaa suuria vaikeuksia. Aluetiede tarjoaa kehyk-sen tarkastella monimutkaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä alueellisesta näkökulmasta eri mittakaavatasoilla.

Paikkaperustaisen aluekehittämisen näkökulma auttaa ymmärtämään alueiden erityisyy-den merkityksen resilienssin ilmenemisessä. Kuten osoitimme Pohjanmaan maakunnan

tapauksessa, laajemmat ilmiöt tai äkilliset muutokset eivät kohtele alueita ja paikkoja ta-savertaisesti. Yhdyskuntien teknisiin ja sosiaalisiin perusrakenteisiin tehtävät panostukset kasvattavat resilienssiä silloin, kun ne lujittavat alueen ominaispiirteitä tai pyrkivät pois-tamaan haluttuja epäkohtia, kuten hitaita tietoliikenneyhteyksiä. Resilienssin kasvattami-sen kannalta parhaat lähtökohdat ovat oman arvonsa ja vahvuutensa tunnistavilla alueilla, joilla on mahdollisuus toimia osana laajempia tuotanto- ja suhdeverkostoja, omista lähtö-kohdistaan ponnistaen.

Kapeasti määritelty aluekehittäminen on lakisääteistä viranomaistoimintaa, jota maakun-nat ja kunmaakun-nat harjoittavat kaavoittamalla, maankäytön suunnittelulla ja elinkeinoja edis-tämällä. Laajennetussa kuvassa muutosjoustavuutta kehitetään myös kansalais-, yritys- ja vapaaehtoistoimijoiden kantamalla aluekehitysvastuulla. Alueiden muutoskyvykkyyttä mitataan niiden kyvyllä puhaltaa yhteen hiileen: puhutaan verkostovallasta, jonka kautta alue voi olla enemmän kuin osiensa summa. Alueiden johtaminen perustuu entistä enem-män verkostojen, erilaisten toimijoiden ja eri aluetasoja yhdistävien ja erottavien näke-mysten ja osaamisen yhdistelyyn. Tähän tarvitaan aluetieteelle ominaista kokonaisval-taista ja integroivaa osaamista, jossa erilaiset toiminnot ja toimijoiden väliset yhteydet hahmotetaan alueellisen näkökulman kautta.

Astuttaessa 2020-luvun maailmaan alueiden kehittäminen perustuu realistisen ja riittä-vän tarkan tilannekuvan muodostamiseen. Tilannekuvan muodostamisessa huomioidaan myös globaalisti vaikuttavat muutostekijät, jollaisia ovat ilmastonmuutos, digitalisaatio ja eriarvoisuus. Resilienssin tulkinta on aina arvo- ja toimijaperustaista, jolloin poliittisista katsantokannasta tai roolista riippuen ulkoapäin tuleva uhka nähdään toimenpiteinä, jotka ovat varautumista tai puolustamista, mutta ne saattavat olla myös liittoutumisia tai mahdollisuuksien tunnistamista. Yleensä tilanne ei ole mustavalkoinen, vaan tarkoituk-sellista on soveltaa monenlaisia toimenpiteitä samanaikaisesti. Tärkeää on myös ylipää-tänsä etsiä ratkaisuja vaikeissakin paikoissa.

Globaali keskinäisriippuvuus ei tarkoita, että paikalliset kulttuurit, toimintatavat ja hal-linto olisivat häviämässä mihinkään. Vaikutteet ja uudistukset eivät kulje ainoastaan yl-häältä alaspäin, vaan myös paikalliselta tasolta ylöspäin. Muutosjoustava kylä, kunta, kau-punginosa, kaupunki tai maakunta rakentuu alueyhteisöjen kannattelemien monitasois-ten verkostojen varaan. Resilientti alue edistää samanaikaisesti useampia eri vaiheissa ole-via kehityskulkuja jatkuvaa muutosta hyödyntäen. Lopuksi on hyvä muistaa, että uudista-vat tai kestävät näkökulmat eivät aina nouse julkisten toimijoiden omasta viisaudesta. Re-silientti alue on moniääninen ja erilaisuutta kunnioittava, sekä paikalliset ominaispiirteet huomioiva.

Lähteet

Abel, N., Cumming, D. H. M. & J. M. Anderies (2006). Collapse and Reorganization in Social-Ecological Systems: Questions, Some Ideas, and Policy Implications. Ecology and Society 11:1, 17.

Bailey, D., Clark, J. & A. Colombelli (2020). Regions in a time of pandemic. Regional Stud-ies 54:9, 1163–1174.

Boschma, R. (2015). Towards an Evolutionary Perspective on Regional Resilience. Re-gional Studies 49:5, 733–751.

Bristow, G. & A. Healy (2015). Crisis response, choice and resilience: Insights from com-plexity thinking. Cambridge Journal of Regions, Economy and Society 8, 241–256.

Christopherson, S., Jonathan Michie, J. & P. Tyler (2010). Regional resilience: Theoretical and empirical perspectivesCambridge. Journal of Regions Economy and Society 3:1, 3–

10.

Gong, H. & R. Hassink (2017). Regional resilience: the critique revisited. In Creating Re-silient Economies: Entrepreneurship, Growth, and Development in Uncertain Times.

Eds. Williams, N. & Vorley, T., 206–216. Cheltenham: Edward Elgar.

Granqvist K., Mäntysalo R., Mattila H., Hirvensalo A., Teerikangas S. & H. Kalliomäki (2019). Kaupungin strateginen spatiaalinen suunnittelu – Navigointia eri skaalojen ja ra-tionaliteettien välillä. Yhdyskuntasuunnittelu 57:1, 11–25.

Haapanen, A., Kumpulainen, L. & A. Kitinoja (2015). Energiakylä Kylien kehittäminen kohti energiaomavaraisuutta Pohjanmaan maakunnissa. Vaasa: Vaasan yliopisto, Le-von-Instituutti.

Herala, J., Simonen, J. & R. Svento (2017). Oulun seutu äkillisen rakennemuutoksenalu-eena. Kansantaloudellinen aikakauskirja 113, 141–168.

Heydemann, S. (2016) Explaining the Arab Uprisings: transformations in Comparative Perspectiv. Mediterranean Politics 21:1, 192–204.

Holling, C. S. (1973). Resilience and Stability of Ecological Systems. Annual Review of Ecology, Evolution, and Systematics 4, 1–23.

Hynynen, A., Kolehmainen, J. & A. Rantanen (2020). Oikean kokoinen kaupunki? Paik-kaperustaisuuden sosiotekninen verkostoluenta. Terra 132:3, 133–140.

Hyyryläinen, T. & S. Piispanen (2013). Identiteettiresurssit paikalliskehittämisessä ja muutoskestävyydessä. Mikkeli: Ruralia-Insittuutti, Helsingin yliopisto, julkaisuja 32.

IPCC (2014). Climate Change 2014: Synthesis Report. Contribution of Working Groups I, II and III to the Fifth Assessment Report of the Intergovernmental Panel on Climate Change. Geneve: Sveitsi.

Kortelainen, J. & M. Albrecht (2019). Tehdaskaupungin uusiutuminen: Äänekosken biotuotetehdas ja yhdyskunnan muutos. Terra 131:3, 137–151.

Kortteinen, M. & M. Vaattovaara (2015). Segregaation aika. Yhteiskuntapolitiikka 80:6, 562–574.

Kosunen, S., Bernelius, V., Seppänen, P. & M. Porkka (2016). School Choice to Lower Sec-ondary Schools and Mechanisms of Segregation in Urban Finland. Urban Education 55:10, 1461–1488.

Kotiranta, A., Koski, H., Pajarinen, M., Rouvinen, P. & I. Ylhäinen (2017). Digitalisaatio muuttaa maailmaa – tarvitaanko politiikan tueksi uusia mittareita? Valtioneuvoston kanslian raporttisarja 2/2017.

Lehtinen, A. (2019). Tahtomattaan radikaali: Talouden supistumisen maantiede. Terra 131:4, 235–246.

Luoto, I. (2016). Paikkaperustaisen aluekehittämisen iskusanat – tekno, tahto ja tunne.

Teoksesssa Näkökulmana paikkaperustainen yhteiskunta toim. Luoto, I., Kattilakoski, M. & Backa, P., 205–221, Helsinki: TEM, alueiden kehittäminen 25.

Magis, K. (2010). Community resilience: an indicator of social sustainability. Society and Natural Resources 23, 401–416.

Martin, R. (2011). Regional economic resilience, hysteresis and recessionary shocks. Jour-nal of economic geography 12:1, 1–32.

McMahon, R., Gurstein, M., Brian, B., Susan, O’. & T. Whiteduck. (2014). Making infor-mation technologies work at the end of the road. Journal of Inforinfor-mation Policy 4/2014, 250–269.

Mäenpää, A. (2020). The Challenges of Public Organisations in Coordinating Smart Spe-cialisation and a Connectivity Model as One Solution. Acta Wasaensia 438. Saatavilla osoitteesta: https://osuva.uwasa.fi/handle /10024/10254. (17.3.2021).

Pendall, R., Foster, K. A. & M. Cowell (2010). Resilience and regions: Building understand-ing of the metaphor. Cambridge Journal of Regions, Economy and Society 3, 71–84.

Pohjanmaan liitto (2017). Pohjanmaan maakuntaohjelma 2018–2021. Saatavilla osoit-teesta: https://www.obotnia.fi/assets/Sidor/1/39/MAKO-final-liitteineen.pdf (17.3.2021) Poijula, S. (2018). Resilienssi – Muutosten johtamisen taito. Helsinki: Kirjapaja.

Sweeney, B., Mordue, G. & J. Carey (2020). Resilient or resistant? Critical reflections on resilience in an old industrial region. Geoforum 110, 125–135.

Työ- ja elinkeinoministeriö (2020a). Muutosjoustavuuden arviointikehikko. Saatavilla osoitteesta: https://tem.fi/documents/1410877/3148216/Muutosjoustavuuden_arvioin- tikehikko.pdf/59ffdb73-780c-4bf4-a692-78fb09d2dae5/Muutosjoustavuuden_arvioin-tikehikko.pdf.pdf (1.12.2020)

Työ- ja elinkeinoministeriö (2020b). Aluekehittämispäätös 2020–2023. Kestävät ja elin-voimaiset alueet. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, alueet 21.

Tilastokeskus (2018). Big data. Saatavilla osoitteesta: http://ti-lastokeskus.fi/til/icte/2018/icte_2018_2018-11-30_kat_005_fi.html. (17.3.2021)

Tilastokeskus (2021). Maahanmuuttajat väestössä. Saatavilla osoitteesta:

https://www.stat.fi/tup/maahanmuutto/maahanmuuttajat-vaestossa.html (17.3.2021) Vaasan yliopisto (2020). Lähiö-Inno. Saatavilla osoitteesta: https://sites.univaasa.fi/lahi-oinno/ (17.3.2021)

Vaasa (2021a). EnergyVaasa lyhyesti. Saatavissa osoitteesta: https://www.vaasa.fi/ener-gyvaasa-in-short/ (17.3.2021)

Vaasa (2021b). Todellinen opiskelijakaupunki. Saatavilla osoitteesta:

https://www.vaasa.fi/koulutus-ja-tyo/todellinen-opiskelijakaupunki/ (17.3.2021)

Vilkama, K. & J. Hirvonen (2018). Helsingin alueellinen eriytyminen: kaksi lähestymista-paa segregaation seurantaan. Saatavilla osoitteesta: https://www.kvartti.fi/fi/artik-kelit/helsingin-alueellinen-eriytyminen-kaksi-lahestymistapaa-segregaation-seurantaan (17.3.2021)

Wilson, G. A. (2012). Community resilience, globalization, and transitional pathways of decision-making. Geoforum 43:6, 1218–1231.

Wärtsilä (2021). Remote Monitoring and Assistance System (RMS). Saatavilla osoitteesta:

https://www.wartsila.com/marine/build/power-systems/hybrid-automation/remote-monitoring-and-assistance-system-rms. (17.3.2021)