Kaikki oppimme mitä saamme maailmasta ja universumista, tulevat havainnoista mitä teemme. Usein havainnot ovat omiamme, mutta esimerkiksi elokuvantekijät kertovat tarinoita ja toimittajat kertovat kuvilla maailman tapahtumista, jolloin te-kemämme havainnot ovat muiden havaintoja. Havaitsemme sitten itse tai käyt-täen toisen havaintoja, reaktiomme asioihin pysyy samankaltaisena. Tunnemme erilaisia tunteita havaintojen pohjalta, riippumatta siitä ovatko havainnot kuvien kautta välittyneitä vai omiamme, joita teemme päivittäin ympäröivästä maail-masta. (Hakkarainen & Kumpulainen 2011, 23.)
Videokuvaamisesta on tullut osa arkeamme ja siksi sen tuominen kouluihinkin on luontevaa ja lisää arvoa oppimisprosessiin. Kännykkäkamerat antavat jokaiselle yksilölle mahdollisuuden oppia videokuvan tuottamista, mikä on tämän päivän yksilölle helposti opittava taito ja se tulisi oppia jo koulussa. (Hakkarainen & Kum-pulainen 2011, 23.)
Sanotaankin, että kamera on uusi kynä ja videoiden katsomista ja tuottamista voidaan verrata perinteiseen lukemiseen ja kirjoittamiseen (Hakkarainen & Kum-pulainen 2011, 24). Elokuvan tekeminen vaatii ymmärrystä maailmasta, tietoa ihmisistä ja ihmisten mieltymyksistä, medialukutaitoa sekä kykyä oppia visuaali-sesta materiaalista. Elokuva-alan opiskelijat opiskelevat yhteiskunnallisia taitoja
tarkoituksena herättää tunteita ihmisissä ja luoda maailmaa uudenlaiseksi. Näin ollen voisikin ajatella elokuvan tuomista kouluihin ja opetukseen, sillä elokuvien ja niiden tekemisen kautta opitaan valtavasti hyödyllisiä taitoja. Ja nämä taidot kuuluvat kaikille ja niitä voidaan opettaa jo peruskoulu asteilla.
Nevala (2007) ja Kiesiläinen (2006) kertovat Hakkaraisen ja Kumpulaisen (2011, 23–29) mukaan, kamerakynän pedagogiikasta, joka kehittää opiskelijan audiovi-suaalista ajattelua ja sanovat sen olevan tärkeä pohja median tavoitteelliselle käytölle. Yleisesti on tiedossa se, kun oppimisprosessiin liitetään vahvoja tunteita tai kokemuksia, jotka jäävät muistiin, jolloin oppiminen ja opitun asian muistami-nen helpottuu. Elokuvan liittämimuistami-nen koulumaailmaan aiheuttaa tämän kaltaisia oppimisprosessin tehostamista. Schuck ja Kerney (2004) kertovat Hakkaraisen ja Kumpulaisen (2011, 29) mukaan, että elokuva liitettynä kouluihin motivoi oppi-laita ja herättää heidän kiinnostuksensa opetettuja asioita kohtaan.
3.3.1 Kamerakynä-ajattelu
Nevala (2007) ja Kiesiläinen (2006) molemmat käsittelevät teksteissään pedago-giikkaa, joka perustuu tärkeään kamerakynä-ajatteluun, kertovat Hakkarainen ja Kumpulainen (2011, 24 –29). Kamerakynä-ajattelussa lähtökohtana on, että ka-meraa käytetään kynän tavoin. Videokaka-meraa voi käyttää eri aineiden opetuk-sessa ja tärkeää on muistaa, että videokameran tehtävä ei ole olla opetuksen kohteena vaan välineenä, jota käytetään opetuksen tehostamiseen.
Kamerakynä-ajattelu ei suinkaan ole uusi keksintö, sillä se on syntynyt jo ensim-mäisten elokuvien aikana. Helke (2006) kertoo Hakkaraisen ja Kumpulaisen (2011, 25) mukaan kuinka elokuvan tarkoituksen ei alun perinkään ollut vain viih-dyttää katsojaa vaan myös käyttää kameraa mahdollisuutena tallentaa ja viestit-tää jonkinlaista ilmiötä maailmalle. Kameralla kirjoittaminen on ollut eri tekijöiden sekä eri aikakausien ilmiö. Neuvostoliittolainen elokuvateoreetikko Dziga Vertov (1984) kertoo näkemyksestään kamerasta, joka rakentaa todellisuuden uudes-taan ja kamera oli keino tallentaa totuutta katsojan havainnointiin, kertovat Hak-karainen ja Kumpulainen (2011, 25).
Myös toisella elokuvateoreetikko Alexandre Astrucilla oli oma näkemyksensä ka-merakynä-ajattelusta ja sen käytöstä ajatuksien ilmaisussa. Hän kehitti teorian camera-stylosta, eli kamerakynästä, jonka tarkoituksena oli toimia samanlaisena kynänä millä voi vapaasti ilmaista itseään, kuin kirjoittaen romaaneja. Astruc oli kirjailija, josta tuli elokuvaohjaaja sekä teoreetikko ja hän käytti ilmaisua ”kynästä kameraan ja kamerasta kynään” summatakseen omaa teoriaansa elokuvaker-ronnan ja kamerakynä-ajattelun suhteen. (Martin n.d.) Astrucin ajattelussa oli sel-keä yhteys elokuvan käyttöön opetuksen välineenä.
Opiskelijoilla on tänä päivänä jo vapaa-ajan median käytön takia vaikuttavat me-diataidot ja heille media edustaa arkipäivää ja vuorovaikutus tapahtuu paljolti vi-deoiden ja muun median kautta. Nuorilla usein teknologiaan liittyvät asiat ovat nopeasti opittavissa ja opetussuunnitelmassakin mainitaan mediakasvatus ja elo-kuvan tuonti luokkiin. Usein kuitenkin elokuva jää ei-optimaaliselle käyttöasteelle, toimien ajantäytteenä tai tauko viihdykkeenä. Se riittää kattamaan opetussuunni-telman mukaisen elokuvan ja median kuuluvuuden, mutta onko siitä oikeasti hyö-tyä? Myös valmiiden dokumenttien näyttäminen kouluissa voi olla lain puitteissa mahdotonta, mutta mediakasvatusta ja vuorovaikutuksen sekä tietojen ja taitojen oppimiseen kameran käyttäminen kynänä voisi olla äärimmäisen tehokas keino oppimisen lisäämiseen. (Hakkarainen & Kumpulainen 2011, 28–29.)
3.3.2 Omia videotuotantoja oppimisen avuksi
Kamerakynä-ajattelu ajaa meidät suoraa tietä oman havainnoinnin äärelle, joka tapahtuu videotuottamisella. Kamerakynä-ajattelu kun tarkoittaa juuri sitä. Anne-taan opiskelijalle kynä ja kaikki mahdollisuudet mitä sillä voi tehdä.
Nykykäsityksen mukaan opiskelija rakentaa itse oman tietonsa aktiivisella oppi-misella. Tästä syystä oppimisenmuodot on oltava tehokkaita menetelmiä, jotka palvelevat oppilaan kykyä oppia. Videokuvaaminen on ongelmaperustaista oppi-mista, jota käsiteltiin jo aikaisemmassa kappaleessa. Tehtävää tai ratkaisua on-gelmaan lähestytään monivaiheisella prosessilla videokuvaamisessa. Aihetta
lä-hestytään monesta näkökulmasta ja se pistää opiskelijan rakentamaan uusia yh-teyksiä kirjatiedon ja todellisuuden välille. (Hakkarainen & Kumpulainen 2011, 31.)
Videotuotannot oppimisen avuksi ovat oiva lisä kasvattaa oppijan medialukutai-toa sekä oppia tietoja ja taitoja. Tarkoitus on oppia käyttämään videokameraa tiettyyn tarkoitukseen ja vaikka mediakasvatus ei olisi opin aiheena, vaan tehtä-vien ratkaisu ja tietojen ja taitojen hallitseminen, mediakasvatus tapahtuu aina taustalla (Kiesiläinen 2006, 3). Mahdollisuudet mitä saavuttaa oppimisessa omilla videotuotannoilla ovat valtavat ja opetussuunnitelman kannattaisi hyödyntää elo-kuvaa koulumaailmassa nykyistä enemmän. Hakkarainen ja Kumpulainen (2011, 30) esittelevät Schuckin ja Kearneyn (2004) tietolaatikon (liite 4), joka esittelee videotuotantojen mahdollisuuksista oppimisen tehostamiseen.
4 TAPAUSESIMERKKI: CASE : OPETUSVIDEOT POLAMKISSA
Tapaustutkimus perustuu Polamkin tarpeeseen opetusvideoille ja tavoitteisiin mitä Polamk asetti lähtiessään etsimään materiaalintuottajaa avuksi videoiden ja äänien tuomiseen poliisiopiskelijoiden opetukseen. Työnkuva materiaalintuotta-jana lisäsi halua tietää tavoista oppia ja millä kaikella sitä voidaan kehittää. Ope-tusvideoiden toimiminen takasi sen, että tutkimus audiovisuaalisten materiaalien tehokkuudesta opetuskäytössä oli oikeilla jäljillä.