Eettinen arviointi

Luotettavuuden lisäksi tutkimusprosessia ja sen menettelytapoja on tarkoituksenmukaista arvioida myös eettiseltä kannalta. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan Hyvän tieteellisen käytännön ohjeistuksen mukaan (2012) tutkimustyössä tulee pyrkiä noudattamaan rehellisyyttä, yleistä huolellisuutta ja tarkkuutta tulosten tallentamisessa, esittämisessä sekä tutkimusten ja niiden tulosten arvioinnissa. Samoin tulee soveltaa tieteellisen tutkimuksen kriteerien mukaisia ja eettisesti kestäviä tiedonhankinta-, tutkimus- ja arviointimenetelmiä ja toteuttaa tieteelliseen tiedon luonteeseen kuuluvaa avoimuutta tutkimustulosten julkaisemisessa. Lisäksi muiden tutkijoiden työ ja saavutukset tulee huomioida asianmukaisesti siten, että heidän työtään kunnioitetaan ja heidän työlleen annetaan niille kuuluva arvo ja merkitys. Kaiken kaikkiaan tutkimus tulee olla suunniteltu, toteutettu ja raportoitu yksityiskohtaisesti ja tieteelliselle tiedolle asetettujen vaatimusten edellyttämällä tavalla. Tähän perustuen tutkimusetiikka voidaan Hallamaan ym. (2006, 398) mukaan tiivistää yksinkertaiseksi kolmeksi negatiiviseksi moraalinormiksi: älä vahingoita tutkimuksesi kohdetta, älä valehtele tutkimustasi koskevista asioista äläkä varasta muiden aineistoja tai tuloksia.

Aloitan arviointini ensin mainitusta, tutkimuksen kohdetta koskevasta moraalinormista, koska sen kohdalla korostetusti olen käynyt eettisiä pohdintoja tutkimusta tehdessäni.

Luonnollisesti jo tutkimuskysymyksiä muotoillessani olin miettinyt kysymysten hyödyllisyyden ja tarkoituksenmukaisuuden ohella niiden soveliaisuutta. Tarkemmin ja tiedostetummin huomioin tutkimuksen konkreettisen kohteeni eli Kotkan TerLi-hankkeen ja sen toimijat haastatteluteemoja ja –kysymyksiä suunnitellessani. Niiden muotoilussa pyrin kiinnittämään huomiota siihen, että saisin selville mahdollisimman kattavasti yhteistyön ja sen johtamisen toimija- ja vaikutussuhteita, syitä ja seurauksia riittävän yksityiskohtaisesti monipuolisen kokonaiskuvan saamiseksi. Toisaalta pyrin toteuttamaan tämän siten, että haastateltavan puhe ohjautuisi asioihin, joita voisin hyödyntää ja esittää analyysissa ilman, että se oletettavasti vahingoittaisi haastateltavia ja heidän toimintaansa.

Kerroin haastattelujeni tarkoituksesta myös lähettäessäni heille alustavan haastattelurungon sekä uudelleen itse haastattelutilanteen alussa, joten oletin heidän olleen selvillä haastattelun ja tutkimukseni tarkoituksesta. Vaikka toisin sanoen on myös haastateltavan vastuulla päättää mitä haastattelun tarkoituksen tiedostaen haluaa haastattelijalle kertoa, halusin pyrkiä välttämään asettamasta sellaisia kysymyksiä, jotka voisivat omastanikin mielestä tuottaa oletettavasti kyseenalaisia vastauksia.

Onnistuin tässä lopulta mielestäni hyvin päätellen sen perusteella, että haastattelut pysyivät hyvin asiakeskeisinä ja mahdolliset hanketoimintaa kritisoivatkin mielipiteet haastateltavat toivat esiin varsin toteavaan tai jopa kehityskeskeiseen sävyyn. Yksittäisten, tiettyihin toimijoihin tai vastuualueisiin liittyvien kielteisten haastattelukommenttien julkaisuun osana analyysia suhtauduin hyvin harkiten eettisten syiden lisäksi siksikin, etteivät ne useinkaan välttämättä paljastaneet tutkittavasta ilmiöstä mitään olennaista. Tästä huolimatta itseäni jäi mietityttämään ja harmittamaankin se, että täysin anonyymisti en haastatteluista pystynyt raportoimaan liikuntatoimella ja myös kolmannen sektorin toimijalla hankkeessa olleen erityisaseman vuoksi. Vaikka aiheeni ja kysymykseni eivät olleetkaan mitenkään erityisen arkaluontoisia tai henkilökohtaisia, olisi ollut täydellisen anonyymiyden takaaminen aina suotavampaa, vaikka Alastalo ja Åkerman (2010, 383) jo aiemmin esitetyn mukaisesti toteavatkin asiantuntijahaastatteluissa haastateltavan henkilöllisyyden

kertomisen olevan varsin tavallista. Käyttämäni ratkaisu oli kuitenkin paras mihin tällä tutkimusasetelmalla kykenin, ja koen saaneeni tutkittaviltani siihen siinä mielessä hyväksynnän, että he ovat saaneet mahdollisuuden lukea tutkimusraporttini ennen sen valmistumista ja kertoa mielipiteensä siitä, mitä heidän sanomaansa ja siitä tehtyä analyysia olen raportissani suunnitellut esittäväni.

Tutkimustulosteni raportointi herätti muunkinlaisia eettisen pohdinnan aiheita. En ollut aiemmin tehnyt tällaista tutkimusta, jossa aineistoa ei tuoda kokonaisuudessaan lukijan nähtäville, vaan tutkija saattaa analyysissaan julkiseksi vain tarkoituksenmukaisimpia ja havainnollisimpia osia siitä. Tämän vuoksi minua mietitytti yhtäältä se, miten voin tehdä analyyttisesta päättelyketjustani läpinäkyvän ja osoittaa sen pätevyyden, kun lukija ei pysty näkemään kaikkia päätelmieni lähtökohtia. Toisaalta tutkimushaastattelujeni otteiden raportointikäytäntöjen ollessa minulle osin tuntemattomia, olin epävarma siitä, kuinka raportointi toteutetaan siten, ettei se näyttäisi tarkoitushakuiselta. Toisin sanoen epäilin välillä, että esitettävien haastattelusitaattien lyhentäminen lukijaystävällisyyden vuoksi saisi ne näyttämään siltä, että olen vain leikellyt haastatteluista tarkoituksiani palvelevia kohtia ja yhdistellyt niitä toisiinsa hieman samaan tapaan kuin olisin koostamassa iltapäivälehden lööppiä. Ohjaajiltani saaman palautteen ja muihin pro gradu –tutkielmiin tutustumisen perusteella kuitenkin ymmärsin käyttämäni raportointitavan olevan yleisesti hyväksytty ja käytetty, ja pohjautuvan siihen periaatteeseen, että tutkijan sanaan lähtökohtaisesti luotetaan. Ylläkuvatun pohdintaketjun läpikäytyäni päätinkin keskittyä huomioimaan päättelyni pätevyyden ja tekemään sen eri vaiheet mahdollisimman selkeästi näkyväksi myös lukijalle. Käytännössä tämän tulisi näkyä analyysissani siten, että kaikkia niitä haastattelusitaatteja, jotka olen analyysini havainnollistamiseksi ja tueksi esittänyt, myös kuvailen ja tulkitsen. Koen olleeni rehellinen tutkimukseni analyysia koskevista asioista, ja mahdolliset osoitukset analyysin epämääräisyydestä tai sekavuudesta liittyvät ennemminkin analyysin laatuun ja luotettavuuteen, kuin siihen, etten olisi pyrkinyt toteuttamaan sitä tai raportoimaan siitä rehellisesti ja totuudenmukaisesti.

Muiltakin osin olen pitänyt vilpittömyyttä ja avoimuutta tärkeinä pyrkimyksinä tutkimusprosessissani ja sen raportoinnissa. Se, että tutkimusraporttini saa

tutkimusprosessini näyttämään suoraviivaisemmalta ja varmasti ongelmattomammaltakin kuin se on ollutkaan, kuuluu käsittääkseni vakiintuneeseen tutkimuskäytäntöön. Ymmärrän tämän siinä mielessä, että jos selostaisin tässä raportissa kaikki mahdolliset vaiheet, joita olen läpikäynyt tutkimusaiheen kehittelyssä, teoreettisen taustan koostamisessa, tutkimusaineiston keruussa, analysoinnissa ja tulosten raportoimisessa, itse tutkimuksen sisältö ja tulokset hukkuisivat tähän prosessikuvaukseen. Arvioni mukaan olennaisimpia haasteita ja prosessiin vaikuttaneita tekijöitä olen kuitenkin pyrkinyt pohtimaan, ja koostetusti tässä tutkimukseni arviointiosassa tuomaan esiin.

Toisten tutkijoiden aineistojen ja tulosten esittäminen heidän ominaan on vastaavasti ollut sellainen eettinen periaate, jota en ole erikseen tutkimusprosessissani edes pohtinut. Tällä en tarkoita sitä, että olisin suhtautunut asiaan välinpitämättömästi, vaan päinvastoin sitä, että tämä on ollut minulle itsestään selvä asia, jonka vaatimien käytännön toimenpiteiden toteuttamiseen osana tutkimusprosessia olen rutinoitunut. Toisin sanoen aina kun olen hyödyntänyt jonkun muun tuottamaa tekstiä, olen säännönmukaisesti omaa työskentelyäni helpottaakseni saman tien kirjannut ylös myös lähdetiedot ja liittänyt ne osaksi tekstiä.

Samoin toisten tuottamien aineistojen soveltamisessa, arvioinnissa ja mahdollisessa kritisoinnissa olen kiinnittänyt huomiota asianmukaisuuteen ja tulkintojeni perusteltavuuteen oman tutkimukseni näkökulmasta.