2. KONSTRUKTIONISTINEN VIITEKEHYS
3.1. Diskurssianalyyttinen lähestymistapa
Koska tarkastelen tutkimuksessa kansallispuistojen eri toimijoiden – puistoja hallinnoivien viranomaisten, matkailijoiden ja matkailuyrittäjien – tulkintoja luonnonsuojelun ja matkailun vuorovaikutuksesta, analyysi perustuu useisiin aineistoihin. Jäsennän kunkin toimijan antamia merkityksiä käyttämällä mie-lestäni parhaiten tarkoitukseen soveltuvaa aineistoa. Kansallispuistojen viral-liset suunnitteluasiakirjat ilmentävät puistoja hallinnoivien viranomaisten asettamia tavoitteita kansallispuistoille. Matkailijoiden ja matkailuyrittäjien osalta vastaavankaltaisia, tässä tutkimuksessa käytettäväksi soveltuvia val-miita kirjallisia aineistoja ei ole olemassa, minkä vuoksi päädyin teemahaas-tattelujen tekemiseen. Aineiston laaja kirjo on luontevaa konstruktionistiselle lähestymistavalle, jossa tutkimuksen kohteena on yhtä kysymystä koskeva yhteiskunnallinen määrittelyprosessi (Peuhkuri 2004: 38).
Kaikki käyttämäni aineistot ovat tekstiaineistoja. Pertti Tötön (2004: 13) mukaan yleensä käytetään tekstiaineistoja, kun pyritään selvittämään, ”(1) mitä henkilö tai ryhmä S tarkoittaa merkillä, teolla, teoksella, käytännöllä, tapahtumalla, ilmiöllä tai objektilla k, (2) miten S kokee, näkee, mieltää tai ymmärtää k:n, (3) mitä S aikoo, haluaa, toivoo tai pelkää k:n suhteen tai (4) mitä S uskoo, kuulee tai tietää k:sta”. Tekstiaineistoja käytettäessä ei pyritä tilastollisiin yleistyksiin vaan päättelemään jotakin näiden henkilöiden tai ryhmien merkitysmaailmasta. Tötön (2004: 14) mukaan tarkastelu edellyttää yksilöllistä tai kollektiivista subjektia tutkittavien tekstien tuottajana.
Tässä työssä jäsennän kansallispuistojen toimijoiden antamia merkityksiä luonnolle, luonnonsuojelulle ja kansallispuistoille – erityisesti matkailukäy-tön asemalle puistoissa. Sen vuoksi oli tarkoituksenmukaista käyttää teksti-aineistoja ja analysoida ne laadullisin tutkimusmenetelmin. Pyrin selosta-maan empiiristen aineistojen analyysiprosessin mahdollisimman yksityis-kohtaisesti tässä luvussa, jotta tutkimuksen seurattavuuden mahdollisuus kasvaisi.
Käytän tutkimusaineistojen analysoinnissa diskurssianalyyttistä mene-telmää. Diskurssianalyysi ei ole yksi yhtenäinen menetelmä vaan väljä teo-reettis-metodologinen viitekehys, jonka avulla voidaan tulkita hyvinkin eri-laisia kielenkäyttöön liittyviä kysymyksiä ja tehdä monennäköistä tutkimus-ta. Rosalind Gillin (2000: 173) mukaan on olemassa jopa yli 50 erilaista versiota diskurssianalyysistä. Niillä on kuitenkin yhteisiä lähtökohtia, joita tarkastelin edellä toisessa luvussa. Diskurssianalyyttiset tutkimukset perus-tuvat käsitykseen todellisuuden konstruoituneesta luonteesta sekä kielestä
sosiaalisesti jaettuna merkityssysteeminä ja todellisuutta tuottavana tekijänä (Gill 2000: 172–176; Jokinen ym. 2004: 17–22). Kun esimerkiksi kansallis-puistojen toimijat puhuvat luonnonsuojelusta ja matkailusta, ne eivät kuvaile maailmaa neutraalilla tavalla vaan muodostavat siitä tietynlaisen version.
Samalla ne rakentavat ja uusintavat puheellaan sosiaalista todellisuutta ja järjestystä. Samaa ilmiötä voidaan tehdä ymmärrettäväksi monin erilaisin mutta yhtä perustelluin tavoin.
Kuten Mikko Lehtonen (2000: 33, 69) toteaa, merkitykset tuotetaan dis-kursseissa. Merkitykset ovat siten historiallisia eli aikaan ja paikkaan sidot-tuja sekä sosiaalisia eli ihmisten välisiä. Ne ovat peräisin inhimillisistä käy-tännöistä ja toiminnoista; merkityksellistäminen on kietoutunut kaikkeen ihmisen materiaaliseen ja sosiaaliseen toimintaan. Tutkimusaineistoja ei näin ollen käsitetä todellisuuden heijastumiksi vaan pikemminkin kulttuurituot-teiksi. Koska todellisuuteen sinänsä ei ole pääsyä, esitysten ja todellisuuden välisen suhteen sijaan tärkeänä pidetään eri esitysten välistä suhdetta (Eskola
& Suoranta 2000: 138–139).
Diskurssianalyyttisin menetelmin tutkitaan sosiaalisen todellisuuden tuot-tamista erilaisissa sosiaalisissa käytännöissä: tutkimuskohteena ovat ne kie-lelliset prosessit ja käytännöt, joiden kautta sosiaalinen todellisuus rakentuu.
Diskurssianalyysissä kiinnostuksen kohteena on, miten toimijat tekevät asi-oita ymmärrettäväksi kielenkäytöllään ja millaisia seurauksia näillä kuvauk-silla ja selityksillä on (Suoninen 1999: 18). Diskurssianalyysissä on olemas-sa useampia analyysin tasoja. Lingvistisestä näkökulmasta analysoidaan hyvin yksityiskohtaisesti kielen käytön tapoja, kun taas foucaultlaisessa suuntauksessa kiinnitetään enemmän huomiota diskurssien historialliseen muodostumiseen, sosiaalisten instituutioiden käytäntöihin ja valtasuhteiden analyysiin (Fairclough 1992: 37; Gill 2000: 174; Rose 2001: 140).
Tässä työssä tutkin, millaista sosiaalista todellisuutta toimijat tuottavat kielenkäytöllään antaessaan maailmalle merkityksiä ja mitä seurauksia tällä on. Analyysin kohteena eivät niinkään ole yksittäiset sanat, lauseet ja niiden rakenteet vaan koko teksti ja siinä esiintyvät merkitykset, diskurssit ja niiden väliset keskinäiset suhteet (ks. Suopajärvi 2001; Heikkilä 2003; Laine &
Peltonen 2003; Valkonen 2003; Länsman 2004; Nevalainen 2004; Saarinen 2002; 2004a; 2005b; Tonder 2005). Analysoin siis kollektiivisesti tuotettuja merkityksiä ja niiden tuottamisen tapoja (ks. Peuhkuri 2004: 38). Kiinnitän päähuomion puheen merkityksiin ja sisältöön eli mitä-kysymyksiin, mutta lisäksi tarkastelen merkitysten tuottamisen tapoja eli miten-kysymyksiä (Jo-kinen & Juhila 1999: 66; Silverman 2001: 97–98; ks. Fairclough 1992: 74;
Holstein & Gubrium 2004).
Selvitän tutkimuksessa, miten kansallispuistojen toimijat jäsentävät mat-kailukäytön aseman puistoissa ja pyrin sitä kautta jäljittämään erilaisia luon-nonsuojelun ja matkailun vuorovaikutusta määrittäviä diskursseja, joita esiintyy yhteiskunnallisessa puistokeskustelussa Suomessa. Lisäksi
ana-lysoin, millaisiin kulttuurisesti rakentuneisiin käsityksiin luonnosta diskurssit perustuvat (ks. Castree 2005: 135–146). Diskurssien identifioimiseksi kiinni-tän huomion yhtäläisyyksiin eli sisällöllisesti samankaltaisina toistuviin merkityksiin eri aineistoissa. Diskurssien moninaisuuden ja erot huomioi-malla pyrin tunnistamaan aineistojen perusteella mahdollisimman kattavan merkityssysteemien kirjon enkä pelkästään erityisen vaikutusvaltaisia ja hallitsevan aseman saaneita sosiaalisen todellisuuden tulkintoja. (ks. Jokinen
& Juhila 2004: 77–81.)
Koska diskurssit kattavat kaikki merkityksiä tuottavat yhteiskunnalliset käytännöt, niiden analysoiminen ei tarkoita pelkästään puhutun ja sanotun tutkimista (Laine & Jokinen 2001: 61). Vaikka kansallispuistojen toimijoi-den tuottamat puheet ja tekstit muodostavat tämän tutkimuksen ensisijaisen aineiston, pyrin tarkastelemaan myös puistojen hoidon ja käytön käytäntöjä:
millaista toimintaa erilaiset asioiden määrittelytavat oikeuttavat ja millaista ne sulkevat pois? Lisäksi diskursseja analysoitaessa on tärkeää paikantaa ne toimijoidensa aikaan ja omaan synty-yhteyteensä. Analysoitavaa toimintaa tarkastellaan tietyssä ajassa ja paikassa, johon tulkinta pyritään suhteutta-maan (Jokinen ym. 2004: 30; ks. Lehtonen 2000). Jäsennän kansallispuisto-jen toimijoiden puheen sekä luonnonsuojelun ja matkailun vuorovaikutusta määrittävien diskurssien yhteiskunnallista kontekstia neljännessä ja viiden-nessä luvussa.
Käsitän tutkimuksessa käyttämäni asiakirja- ja haastatteluaineistot selon-teoiksi, joiden avulla kansallispuistojen toimijat kuvaavat todellisuutta eli tekevät toisilleen ymmärrettäväksi omaa itseään ja maailmaa. Kasvokkaisis-sa tai tekstivälitteisissä vuorovaikutustilanteisKasvokkaisis-sa annettavien selontekojen ja sosiaalisen todellisuuden välinen suhde on kaksisuuntainen. Selonteot perus-tuvat niihin asioiden ymmärrettäväksi tekemisen tapoihin, joita selonteon antajat ammentavat maailmasta, mutta samalla ne ohjaavat sitä, millaiseksi todellisuus ymmärretään jatkossa. Ne eivät ole raportteja sosiaalisesta todel-lisuudesta sellaisenaan vaan pikemminkin osa todellisuutta; ne pitävät yllä kulttuuria. Ensinnäkin toimijoiden antamat selonteot pitävät yllä niitä kon-ventionaalisia rakenteita, joiden noudattamista tai joista poikkeamista ne perustelevat. Lisäksi ne viittaavat ja vetoavat kulttuurisesti ymmärrettäviin diskursseihin vakuuttaakseen yleisönsä, ja samalla ne pitävät yllä näitä dis-kursseja. Selonteoissa diskursseja siis vahvistetaan, rajataan, muotoillaan uudelleen tai täsmennetään kielenkäytön tilanteissa. Samalla selonteoilla on monenlaisia symbolisia ja aineellisia seurauksia. (Suoninen 1999: 20–25; ks.
Heikkilä 2003; Länsman 2004.) Diskurssianalyyttisestä näkökulmasta myös tutkimukset tulee ymmärtää konstruktiivisiksi selonteoiksi (Jokinen ym.
2004: 23–24). Tutkija ei ole sosiaalisen todellisuuden ulkopuolinen tarkkaili-ja vaan osallisena merkitysten muodostamisen prosessissa (ks. Lehtonen 2000).
Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu siis Suomen kansallispuistojen virallisista suunnitteluasiakirjoista sekä Kolin kansallispuistossa tehdyistä matkailijoiden ja matkailuyrittäjien teemahaastatteluista. Aineistot poikkea-vat toisistaan ominaisluonteeltaan, sillä ne opoikkea-vat eri toimijoiden tuottamia ja ne ovat syntyneet erilaisilla foorumeilla ja erilaisten ehtojen vallitessa. Ai-neistoilta voi sen vuoksi kysyä osittain erityyppisiä kysymyksiä (Peuhkuri 2004: 54). Ensinnäkin toimijoiden selonteot on lausuttu erilaisista yhteis-kunnallisista positioista, joten ne ovat painoarvoltaan erilaisia. Suunnittelu-asiakirjat edustavat kansallispuistojen hoitoa ja käyttöä ohjaavaa viran-omaispuhetta, kun taas matkailijoiden ja yrittäjien haastattelut ovat yksilöi-den itsensä esittämää puhetta. Samalla aineistot nousevat erilaisista konteks-teista. Viranomaispuhe on esitetty ympäristönhallinnan kontekstissa, mutta matkailijoiden ja yrittäjien selonteot nousevat ensisijaisesti siitä välittömästä käytännön kontekstista, jossa he elävät, sekä niistä kulttuurisista piirteistä, joita he arvostavat. (Ks. Heikkilä 2003: 136–137.) Merkitysten luominen ja tulkinnat ovat monin tavoin sidoksissa organisatorisiin intresseihin, institu-tionaalisiin rakenteisiin ja toimijoiden sosiaalisiin asemiin (Peuhkuri 2004:
30). Lisäksi haastattelupuhe on syntynyt vuorovaikutuksellisessa tilanteessa, tutkijan kysymyksenasettelun ohjaamana, minkä vuoksi se on olennaisesti myös tutkijan aktiivisen panoksen seurausta. Sen sijaan olemassa olevaa kirjallista aineistoa käytettäessä tutkija ei voi tiedostamattaankaan vaikuttaa siihen, mitä ja millä tavalla tekstissä on kirjoitettu. (Peuhkuri 2004: 54.)
Tutkimusaineistojen syntyyn ja kontekstiin liittyvät tekijät on otettava huomioon tekstejä ja puheita analysoitaessa: erilaisia tapoja tulkita todelli-suutta voidaan tarkastella sellaisina, kuin ne kussakin havaintokontekstissaan näyttäytyvät. Täsmälleen samaa analyysimallia ei voi soveltaa kaikkiin ai-neistoihin. Käytänkin aineistojen analysoinnissa hieman erilaisia menetelmiä mutta tarkastelen kaikkia aineistoja kolmesta yhteisestä näkökulmasta ja etsin kansallispuistojen toimijoiden antamia vastauksia näkökulmittain eri-teltyihin kysymyksiin. Teemat kietoutuvat läheisesti toisiinsa, mutta pyrin erittelemään niitä analyysiä tehdessäni. Tutkimuksen analyysikehikko on seuraavanlainen:
1) LUONTO- JA SUOJELUNÄKÖKULMA: toimijoiden antamat merki-tykset (suojeltavalle) luonnolle ja luonnonsuojelun perusteille
- mikä on luontoa, millaisia merkityksiä luonnolla on, missä luonto sijait-see, millaista on suojelun arvoinen luonto, miksi luontoa on suojeltava, mitä ja keitä varten kansallispuistot ovat olemassa, mitkä ovat kansallis-puistojen tavoitteet?
2) HOITO- JA KÄYTTÖNÄKÖKULMA: toimijoiden antamat merkityk-set ihmisen asemalle kansallispuistoissa
- millainen ihmisen toiminta soveltuu kansallispuistoihin: miten puistoja voidaan hoitaa ja hyödyntää, mitkä ovat toimijan omat intressit kansal-lispuistoja kohtaan, keillä ihmisillä on oikeus toimia kansallispuistoissa, millainen vuorovaikutus kansallispuistoilla on ympäröivän yhteiskunnan kanssa?
3) MATKAILU- JA VIRKISTYSNÄKÖKULMA: toimijoiden antamat merkitykset matkailu- ja virkistyskäytön asemalle kansallispuistoissa - miten kansallispuistoja voidaan hyödyntää matkailussa, millainen
mat-kailu soveltuu kansallispuistoihin, mikä on matmat-kailunäkökulmien merki-tys luonnonsuojelun perusteluissa ja kansallispuistojen hoidossa, mitkä ovat perustelut kansallispuistojen matkailukäytölle, miten suojelualueen olemassaolo otetaan huomioon matkailussa, mitä ekologisia, sosio-kulttuurisia ja taloudellisia hyötyjä ja haittoja matkailusta aiheutuu, mi-ten matkailu ja suojelu sopivat yhteen, mimi-ten ehkäistään ristiriitoja mat-kailun ja muiden käyttömuotojen välillä?
Kansallispuistojen matkailu- ja virkistyskäytölle annettujen merkitysten lisäksi siis tarkastelen, millaisiin käsityksiin luonnosta, luonnonsuojelusta ja kansallispuistoista nämä selonteot perustuvat. Päähuomion kiinnitän kuiten-kin tutkimuksen kysymyksenasettelun mukaisesti matkailunäkökulmaan.
Aineistoja kerätessäni ja analysoidessani sovelsin kolmea yleistä näkökul-maa erikseen jokaiseen kansallispuistojen toimijaan. Puistoviranomaisten laatimien suunnitteluasiakirjojen analysoinnissa käytin kehikkoa ja sen yksi-tyiskohtaisia kysymyksiä lähes sellaisenaan. Sen sijaan matkailijoiden ja matkailuyrittäjien haastatteluja varten muokkasin kehikkoa toimijoiden mu-kaisesti: esimerkiksi yrittäjien haastattelut kytkeytyivät matkailun yritystoi-mintaan. Haastatteluissa en kysynyt valmiiksi muotoiltuja kysymyksiä vaan kävin vapaamuotoisesti läpi kehikon pohjalta laaditut teemarungot (Liitteet 2 ja 5). Haastatteluissa oli luontevaa aloittaa tutkimuksen kannalta tärkeim-mästä ja vastaajille luultavasti helpoiten konkretisoituvasta näkökulmasta – kansallispuistojen matkailukäytöstä – ja edetä vasta sen jälkeen yleisempiin luonnon ja luonnonsuojelun teemoihin.
Koko tutkimusprosessia ohjaava yhtenäinen analyysikehikko mahdollisti toimijoiden antamien selontekojen tarkastelun samanlaisista lähtökohdista käsin, mikä helpotti erilaisten aineistojen ja eri toimijoiden puhetapojen ver-tailua keskenään. Lisäksi yksityiskohtaiset kysymykset edesauttoivat aineis-tojen läpikäymistä ja analysoimista mahdollisimman systemaattisella tavalla.