Daddy loves me this I know Cause my granddad told me so Though he beats me blue and black That’s because I’m full of crap My mommy she is ultra cool Taught me the Bible’s golden rule Don’t talk back, do what you’re told Abject compliance is as good as gold The teachers teach the grandest things Tell how poetry’s words on wings But wings are for Heaven, not for earth Want my advice: hijack the hearse
Kuoripoika
Ukki kertoi lauantaina:
isi tykkää musta aina,
vaikka se mua pieksee, hakkaa, koska olen täynnä kakkaa.
Mutsi osaa viileen väännön, siltä opin kultasäännön:
vaikene ja valistu, abjektille alistu.
Koulussa ne opettaa:
runojalat siivet saa, lentää sitten taivaan ääriin.
Lääke vaivaan: tartu sääriin! Suomentanut Tuomas Nevanlinna Iskä mua rakastaa,
Vaarikin niin vakuuttaa.
Jos mut hakkaa mustelmille, niin syystä ett’oon täysi dille.
Mutsikin on sikahyvä, Ison Kirjan oppi syvä:
Tottele, ja älä vänkää, muuten tulee piiskaa, kenkää.
Juttu open opettama:
runoissa saa siivet sana -hei, siivet Taivaasehen saattaa –
neuvoni on: paarit kaappaa. Suomentanut Leevi Lehto
Etupelko
Suomentanut Leevi Lehto
Mieli on takkuinen verkko joka kait vain aggregaatissa kokoonkäy, jokainen tilaisuus jäytää näköisyyden
portilla tai puhjoo kellunnan tasapainon jänteitä.
Säkeet ajelehtivat merilevässä kl-oonin käpälöidä pilkkoen sar-jaa joksikin ehätetyksi, joka ku-konjalalla soljuu. Tahdon paistaessa pukua piiskat pintaan kahlaavat kahlittuina ulko-huoneitten toivoon ja ajastaikain taa. Mies katsoo
tuota yhdistävää seikkaa nainen on toisin hakeuduttu: valamiehitettyjen vaatekappalten riitelevyys terassilla 1652 tai 2325. Ks. tämä minuutti tunneiksi venytettynä eilen tai tihkuna barometristen luentojen kiilassa, hokkumaa kunnosta kunnes kiehahtaa. Nämä kylmät kyyneleet
polttavat niitit syvempään kuin taivas, kaksi kertaa Baabelin korkuinen rakennus josta kankeaa säälin valju kaiku.
Dysrapsismi
Tuliko tuuli juuri kun nousit vai
suo-jelitko minua siltä? Tunsin välttämättömyyksien lyhennelmän, kiertoteitten aallon,
ympäri-kääntämisen sapelinkalinan. Täysissä valoissa eikä paikkaa minne mennä. Lavean tien sokaisemana ja täynnä likeisyyttä. Kaarevuutta, holvousta. Ja siihen pullahtaa pulloja, vaimennettuja johtimia, kuvitettuja viettymyksiä
leh-teviin mittapuihin. Jurona tai tajutonna. ”Elämä on mitä löydät, olemassaolo minkä torjut.” Hyvä esimerkki tästä on ’Isi diggaa kiekosta.’ Joskus jokin
jakaa: useimmiten tämä on pelkkä etehinen.
Ei mitään minne mennä paitsi pianissimo (suojaksi markkina-piikeiltä). ”Äiti aina tekee niin että se
tekee hyvää.” Tai tässä arvostaa mikä tuntuu tympäisevältä toisessa. Anteeksiantamatonta! Et voi
katsella lätkää pätkässä! Epänormaali nesteenpidätys, itsepintainen virtaama. Taatusti yhtä sekopäinen kuin mutta vailla sen viehätystä. Ei samastumista, vain
arvonpalautuksia. Mutta hän on pakottanut meidät määräämään tämän tarjouksen;
se perustuu politiikkaan ei rakkauteen. ”Täytä vesilasit – kysy jokaiselta
haluaisivako nämä lisää kahvia, jne.” Sisällön uni. Matka
on
kauas, palkkiot
mitättömät. Heraldisesti häpäisty.
Mene – se on – siinä. Paras
saama: irvinaama. Tai on tavoittelijatoive mi iskee kieliin mieliin hiipii veisuun verinen rehu. ”Siivoa pöydästä kaikki paitsi
tarjottimella.” Tietämättömänä kohtaan, ihmetellen – mitä? – seison.
Mainit-takoon että tämä
soveltuu kaikkiin silmiin ja sen levittäminen tapahtuu vain kaikkein perustavimmalla ja alkeellisimmalla
tasolla. Ollen
sinut – minkä kanssa? – ja samalla kiinnostava ja tyydyttävä.
Pylvään tarina: ikkunalaatikko yhteiskuntaan Vaan älä tarkkaa päärynää mi räjähtää
aivoissasi. Jumalan myrkky on käsitteettömyyden käsite – anaerobista hengitystä.
Vähemmät eivät ole valitut enemmät päästetyt – kiusauksen pako vie aina
majakan kukkulalle – sielun kaivoskuiluun.
Määreetön rämpäri. Ei koskaan mitä-töintiä, vain rajauksia. Northern Lights on
maailmankaikkeuden paneloitu kellari. Pudistellun hupi. Ilo
etupelosta. Siveltimenvetoja kanavilleen – syylät
säkkikankaalla. ”Laisesi ihmiset eivät tarvitse rahaa – siität halveksuntaa.” Jotenkin moiset
myrkylliset keitaat. Tämä jaarlien kasvu, niin kuin ehtyvänä päivänä, puumaisesti kurlaten. Järkyttävät
jalkineet. Antaisin
sinulle apinani, serenadini, ostoskassini;
mutta sinä vaadit lujuutta, et painoja. Kuka teistä ottaisi kokkareet mutta epäisi ruukun, klootin hirren. Tai he
heikäläisten, sinä seikäläisten kanssa. Yksi kuti, toinen huti – kuollut
kuin lattialankku. Anteeksi viettävyyteni; lyhyt paraati. ”Täytä lautanen uudestaan ja vie
jokaiselle.” Ääni on tulo – enkelten olkavyö. Ikävystyynyt.
Jatke ei ole koskaan muuta kuin sisällön muoto. ”Tiedän miten tunnet, Joe. Kenkäpä tahtoisi myöntää että tyttönsä on noin fiksu.” ”Tunnen miten tiedät,
Joe, myöntää noin fiksu tahtoisi että tyttönsä kenkäpä on.”
Häälyvän kaltaisen lainen – ulostukseen, alas putkeen, pako karjaan. Ylvään tyyni ja pullisteleva.
Kullisteleva. Huolen-huuhtelu
(kuolon-suutelu). Tai: ”Nastaa täällä ihan jokaisen kanssa.” Lapsukset löytävät uupumattomimmat tuppeumat, salakähmäisimmät kuolinmessut.
Ylensyönnit, syliinlyönnit.
Siitämisin – pisin,
pesujauhe murehisin, silmänkääntöpsykoosi. Siispä:
möyhennetään röyhkeät, käristetään rästit, pelastetaan pyhitetyt. ”Ellet seuraa kulttuuria, kulttuuri seuraa
sinua.” Ritualistiset torkut, hiukka piukat. Juova
juovaa juovuttaa, kuin
juoksute. Veritukoshulppauma. ”Kesken kaikkea tätä hässäkkää nuori Sir Francis Rose – lahjoiltaan kyseenalainen
kuvataitelija, jonka kanssa Gertrude Stein avioitui elämänsä viimeiseksi vuosikymmeneksi – ilmaantuu kuin tyhjästä maalaus
mukanaan.” Jos sekoat häneen sekoat metaforaan. ”Se
on realistinen paketti, se
on keskusteltavissa oleva paketti, se
ei ole lopullinen paketti.” Kaikenkaikkisuuden lipevyys, kenties: aina jotain tihkuu
läpi.
joitakin lisälevyjä – erikseen tilattavia. Tosi kiireellä
uudelleenjärjestämässä nyt ja itse asiassa, kumma kyllä, nostaa jakotislausastetta, jos niin voi sanoa. Tai vain
iskee päin, takaisin jokaiselle.
Todellisuus aina vihreämpi kun hän poissa luotas ompi.
Paras kuitenkin vain jatkaa ja olla missä et ollut tai voinut olla aiemmin – askeleita, ikkunoita, ramppeja. Antaa
sen kaiken muun ei niinkään sulaa kuin sekottua hämmingin horisonttiin, tavoiteltuna laskeutumisalustana jatkuva laajeneminen (missä siis teljetä vuodot). Esim.
kahdenarvoisen ärtymyksen täyttämien kobolttilähettiläiden rokotusarvet, joista pistää esiin liikkumatonta ainesta. En voi kuin huojua, eespäin kun tie vie mua. Ehkäpä ennakoida, viivytellä. Kalossit ovat, ts.,
kadonneet; mutta sinä olet täällä. Transientti transferenssi, Doppler-ejekti. Ja sitten valo syttyy
jokaisen päässä. ”Siten ajattelen
että meidän tulisi jossain vaiheessa omaksua näkökohta joka on oikeasti työryhmälähestymistapa.” Vilisten
perheitä. Mitä tiedä ei poljento sallii laajentaa: teelehdet houkuttavat
kömpelömpää kohtaloa – iltapäivän sohjoa, aamun uusintaa. Proosa, toosa – säälimätön
tarhuri.
Runo, puno! ”En pidä tavastasi ajatella”:
mieli on karmea asia tuhlattavaksi.
Ts., proosassa aloitat maailmasta ja löydät sitä vastaavat sanat; runoudessa
aloitat sanoista ja löydät niissä olevan maailman. ”Nyt vie keitto – hyvin kuumana.” ”Et
löytäisi tietäsi edes
esikeitetystä perunasta.” Vaitiolo voi olla keino sekin
mutta harvoin yhtä tehokas kuin sokeus.
Hänen kolkkansa, ja syömmensä perijätär, kenet hän huilullaan purppuroi, suitsii pyyteen pyytää
tilaisuutta paljastetuin kotsin, ja, tähän järjestykseen naulittuina, narrit komparoivat laiskanpulskeaan tyyliin.
Herruus hajaannusta hakee – peurastamon sirkusponeja. Sopusoinnun
vyöttämänä, sievistelyn nuijimana
unelmakirurgimme hoippuu kolme askelta yli, kaksi sivuun. ”Siihen aikaan ei ollut tarvis
huutaa vaikuttaakseen ilmaisevalta.” Yksi kerrallaan savijalat hiekoitetaan, surut poies karkoitetaan.
Lossien laivasto lähestyy taivasta.
Viihdytysjoukoissa tiedetään mitä sotamies halajaa:
ensin vihollisen lyö – sitten kotiin palajaa.
Elämän matka
Suomentanut Tommi Nuopponen Yllä etäisten kukkuloiden,
jotka näyttävät kaappaavan ja kääntävän virran sen siihen asti suoralta reitiltä, kajastaa polku, joka vie
suoraan kohti sumujen Linnaa:
Matkaajan haavetta ja määränpäätä.
– Thomas Cole
Vastarinta kulkee uskon kanssa, ei usko sin-Nikkyyden. Eli paljon kuin puhetta, vähän asiaa Tai vähän tislettä tallotulta ja levottomalta Alueelta: vuorokiertueelta tän tai
Tuon, vain jokin katsojan kaulaan tippuva kehys Tuo Suolaa ja Tippuria esitykseemme.
Jos se on kohtuullisen leuto, juuri koh-Tuus kovettaa meidät; tarkoitushakuisesti Muuta Pinokkio häräksi tai lävistä Melonit kuokin, ne lyövät
Takaisin vuorollaan, ehdotuksenaan ikiaihio, Lammaa hämmentyä: tuhkan uhkia, ikään kuin Ruodolla rypyttämään teollisuutta
Singahduksin, mulli löytää hedelmäromusta taintumuksia. Me Luomme ja niin meidät luodaan monen naisen
Kaksisessa viuhahduksessa: yksinkertaisesti pu-Hua, että on kuullut, ylittää, että on yltänyt.
Älä kylvä, tai korjaat, tukehdut kukkiviin asioihin:
Uudistus on Saatanan lelu, näköisyyteen Kiskova juna, paikkaan jossa muisti
Pysähtyy. Tai lauluun lehahtaa, rasahtaa ilmaan kielivä virka-Merkki.