3 Kuntoutuslaitos kuntoutuksen kehittäjänä
3.2 Aslak-toiminta ja sen kehitys tutkimuspaikassa
Aslak®-kurssien määrä Mktk:ssa kasvoi vuoden 1987 ensimmäisestä kurssista vuonna 1998 toteutettuun 44 kurssiin (643 asiakasta). Ensimmäisen Aslak-vuosi-kymmenen aikana kurssien määrällisen kasvun ohella laajentui myös asiakkaiden ammatillinen alue siivoojista mm. keittiöalalle, hoito- ja sosiaalialalle,
teollisuu-pien vuosien aikana tutkimuspaikassa järjestettyjen kurssien määrä on hieman laskenut. Aslak-kursseille osallistui Vervessä vuonna 2008 yhteensä noin 800 kun-toutujaa. Uusia Aslak-kursseja alkoi yhteensä 35. Tyk-kuntoutuksen osalta vas-taavat luvut vuonna 2008 olivat noin 350 asiakasta ja 19 uutta kuntoutuskurssia.
Volyymin lasku noudattaa valtakunnallista suuntaa, mikä etenkin Tyk-kuntou-tuksen osalta osoittaa jyrkkää laskua. Näitä palveluja tuotti Vervessä vuonna 2008 kolme moniammatillista tiimiä. Nykyisin Verven Aslak-kursseista suurin osa on terveydenhuollon toimialalle suunnattuja, sen jälkeen tulevat tasavertaisina pal-velutyö (esim. ravinto-, kiinteistö- ja siivousala) ja hallinto- ja toimistotyö (kun-ta-ala, esimiehet, pankki, myyntityö). Niiden lisäksi kursseja järjestettiin kaupal-liselle alalle ja teollisuustyöhön. Ensimmäiset Työkykyä ylläpitävän ja parantavan valmennuksen (Tyk) kurssit pidettiin Merikoskella vuonna 1992. Taulukko 3.1 kuvaa Aslak- ja Tyk-kurssien lukumäärien kehitystä tutkimuspaikassa vuodesta 1987 vuoteen 2008.
Taulukko 3.1 Aslak- ja Tyk-kurssien määrän kehitys Mktk:ssa vuosina 1987–2008
Vuosi 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 2008
Aslak 1 4 11 11 11 14 22 26 30 28 35 44 35
TYK 1 7 14 19 46 32 37 19
Aslak-kuntoutus silloisessa Mktk:ssa käynnistyi Suomessa ensimmäisten kurssien joukossa. Mktk oli itse mukana Aslakin kehittämistoiminnassa ja alkoi kehittää kuntoutuksen paradigmaa erityisesti Aslakin kautta. Jaottelen Verven Aslak-toi-minnan kehityksen neljään vaiheeseen: 1) Aslakien tulo ja voimakas kehittämistyö ensimmäisten kurssien kautta, 2) määrällisen kasvun vaihe ja ammattien edustajat kurssien vetäjiksi, 3) kohteen monimuotoistuminen ja työkytkennän uusien vä-lineiden etsintä, sekä viimeisimpänä vaiheena 4) ammatillisten osioiden uusien menetelmien käyttöönotto.
1. Aslakien tulo ja kehitystyö
Aslakit tulivat Mktk:lla vaiheeseen, jossa oli vakiintuneena työklinikkaperinne ja ryhmämuotoiset sairausryhmäkohtaiset kuntoutuskurssit Tules (tuki- ja lii-kuntaelinsairaiden kuntoutus) ja Hes (hengityselinsairaiden kuntoutus). Aslakin ammatillisen syventämisen toteutusidea oli juurrutettava tuohon perinteeseen.
Se toteutui laitokseen ensin konsultiksi tulleen, sittemmin tutkimusjohtajaksi ni-mitetyn henkilön ja työterveyslääkärin, sittemmin laitoksen johtajan, yhteistyön kautta. Aslak-idean tuonut konsultti oli ollut kehittämässä ensimmäistä Aslakia Siilinjärvellä ja perehtynyt valtionhallinnossa kehittävän työntutkimuksen viiteke-hykseen. Aslak-idean Merikoskelle tuonut silloinen tutkimusjohtaja kertoo Mktk:n Aslak-historiasta ja varhaiskuntoutuskurssin ideasta:
”Sitä kun lähettiin suunnittelemaan nimenomaan uudenlaisen, tään tämmöisen tietoisen oppimisen ja työhön liittyvän työn kehittämisen …se loi semmosen uu-den idean, ja tavallaan sitä kautta tulin tänne Ouluun ja tutustuin [johtajaan]
joka oli valtion työterveyslääkärinä ja hoiti siis yliopiston siivoojia… lähettiin hä-nen kanssa miettiin yliopiston siivoojien varhaiskuntoutusta. Ja pantiin itse asi-assa pystyyn ensimmäinen Pohjois-Suomen varhaiskuntoutuskurssi siitä.” (Ote kuntoutuslaitoksen edustajan haastattelusta).
Kuntoutuslaitoksen johtaja kertoo haastattelussa tästä Aslakin vaiheesta seuraa-vasti:
”… se idea on ollu se, että työssä vajaakuntoisille ihmisille ei riitä pelkästään tämmönen perinteinen lääketieteellinen ja psykologinen terapia eli fysioterapia ja kuntoilu ja psykoterapeuttiset toiminnot vaan ne pitää jotenkin kytkeä työhön ja ne pitää kytkeä myös ihmisten ammattitaidon kehittämiseen. Sieltä ne on tullu.
Ja … ne tuli siitä että mulla oli työterveyshuollossa hoidossa kolmesataa siivoojaa joitten ongelmille ei jotenki voinu mittää.” (Ote kuntoutuslaitoksen edustajan haastattelusta).
Ensimmäisillä Aslakeilla työhön liittyvyys ja työpaikan mukanaolo näkyi var-sin konkreettisella tavalla sekä sisällöissä että toimintatavoissa (Loppulausunto...
1987). Sisällöt ja jaksotus suunniteltiin yhdessä työpaikan edustajien kanssa. Kurs-siraportti kertoo seuraavaa:
”Kurssin tavoitteena oli antaa siivoojille valmiudet arvioida, suunnitella ja ke-hittää omaa työtään sekä tarkoituksenmukaisen siivouksen että optimaalisen tuki- ja liikuntaelimistön kuormittumisen kannalta, sekä lisätä fyysisiä resursseja ja fyysistä suorituskykyä sekä saada siivoojat ymmärtämään hyvän lihaskunnon sekä hyvän fyysisen suorituskyvyn merkitys työssä ja vapaa-aikana. Kurssilaisille suoritettiin ennalta työsuorituksen videointi, sykemittaus, kuntotestaus ja tuki- ja liikuntaelimistön tarkastus. Siivoustyön ja tule-opetuksen teoriaosuus ja liikun-ta liikun-tapahtuivat kuntoutuslaitoksessa, siivoustyön käytännön harjoittelu pääosin omalla työpaikalla. Psykologi piti luennon, veti ryhmäkeskustelun ja yksityis-keskustelut halukkaille. Opetus perustui tietoisen oppimisen malliin” (Loppu-lausunto… 1987).
Toimintamallin soveltamista ja toteutusta Mktk:ssa – kahden eri toimintaperin-teen kehyksessä toimineessa kuntoutuslaitoksessa – kuvataan seuraavasti:
”Ei ollu kerta kaikkiaan malleja, toimintatapoja... Porukka kokoontui luokkaan ja ruvettiin pohtimaan. ... se suurin ongelmahan silloin oli, että se ensinnäkin tää kuntoutuspuoli, joka oli oma osastonsa silloin, niin sehän ei ollut vakiintunut. Se alkoi vasta silloin, kun tuli ensimmäiset ihmiset töihin, ja siinä lähdettiin siinä samassa hengenvedossa sitten kehittämään ja miettimään, mutta tää työklinik-kahan oli toiminut pitkään ja siinä oli kaks ihan erilaista, tavallaan oksaa.” (Ote
”… niissähän (kursseilla) oli sitten tään työn osuuden vetäjänä sitte nää ammat-tilaiset, eli näitten kuntoutujien työnjohtajat, joilla oli kanssa tää koulutus…ne oli nää kaks siivouskurssia, jotka oli piirirakennustoimiston, niin niissä oli koko ajan nää heijän omat ohjaajansa, eli esimiehensä mukana” (Ote kuntoutustyön-tekijän haastattelusta).
Alkuvaiheen Mktk:n Aslak-toimintaa voidaan kuvata yhtenäisellä välineistöllä toteutetuksi homogeeniseen kohdejoukkoon suuntautuvaksi toiminnaksi, johon kuului tiivis yhteistyö työpaikan edustajien ja kuntouttajien kesken.
2. Kasvun aika: ammattien osaajat kurssinvetäjiksi
Mktk:n Aslak-toiminnan toista vaihetta kuvaa Aslakien määrällisen kasvun vaihe, mihin ajoittuu myös Tyk-kurssien tuleminen Merikoskelle. Tässä vaiheessa kurs-sien ammatillisia sisältäjä vahvistettiin kurssin vetäjän ammattitietoudella ja -ko-kemuksella.
1990-luvulle tultaessa Aslak-toiminta Merikoskella vakiintui. Kuntoutuslaitok-sen käytännöissä eli työklinikkatoiminnasta tuleva arvioimiKuntoutuslaitok-sen perinne sekä yksi-löhoidoista ja sairausryhmäkohtaisista kursseista juontuva fyysisen kuntoutuksen perinne. Siten Aslakiin kuului uuden ammatillisen syventämisen osion lisäksi hoi-toja, kunnon kohentamista ja elämäntapaohjausta. Ammatillinen syventäminen edellytti perehtymistä kuntoutujien työtehtäviin ja keskittymistä yksilön fyysisen hyvinvoinnin lsiäksi myös ammattiin liittyviin ongelmiin.
Paljolti Aslakin ideaa noudattava Tyk-toiminta käynnistyi Merikoskella vuonna 1992. Laitoksen tuottamien kurssien kokonaismäärä kasvoi, mikä aiheutti vaike-uksia suunnitella ja toteuttaa kursseja räätälöidysti ja tehdä tiivistä välijaksotyötä työpaikoilla. Kytkentä työhön ratkaistiin tuossa vaiheessa periaatteella, josta ker-too kuntoutuslaitoksen edustaja:
”…täytyy saada työelämästä siitä sisällöstä tuntevia ihmisiä… me hommattiin tänne töihin ihmisiä jotka osaa näitä erikoisaloja” (kuntoutuslaitoksen edusta-jan haastattelu).
Laitokseen alettiin palkata siivous- ja keittiöalan asiantuntijoita, pian terveyden-huoltoalan asiantuntijoita, kun hoitoalojen Aslakeja alettiin toteuttaa, jne.
Näyttää siltä, että kurssien määrän kasvaessa ja alojen laajentuessa niiden to-teuttamisen tapa Mktk:ssa alkoi muovautua alkuvaiheeseen nähden laitosmaisek-si, työn kytkeminen kurssisisältöihin hankaloitui ja kuntoutuksen työhön kytke-misen tapa kirjavoitui. Työpaikalla tapahtuvan kuntoutuksen (työmenetelmien harjoittelun ja esimiehen ohjauksen) osuus supistui välijaksoilla toteutettaviksi tehtäviksi. Työhön kytkemisen tavaksi näyttää tulleen tarkkojen suunnitelmien ja ennakkoanalyysien (”läpäreiden”) sijasta kunkin kurssin vetäjän yksilöllisesti luo-ma työkytkentä ja kurssilla tarvittavan tiedon haku omin keinoin tai kokemuksen-sa nojalla. Kokenut kuntoutustyöntekijä kertoo haastatteluskokemuksen-sa:
”… tään ammatillisen osaamisen alue… keskustelen porukan kanssa ja haistelen ja seuraan lehtiä ja kyselen, kyselen [vastaavan alan] ihmisiltä ja sillä tavalla pik-ku hiljaa aina rakentelen…se on vähän pik-kurssikohtaista, miten se millonkin tulee, niin kyllä se aika pitkälle myöskin semmosen oman alotteellisuuden ja ajattelun varassa, että mitä mä keksin ja jaksan ja ehdin, sitä tietoa hankkia.” (ote kuntou-tustyöntekijän haastattelusta).
Kun kursseja oli alettava toteuttaa myös oman ammattialan ulkopuolelle, työtä koskeva tieto piti hankkia jostakin ja työkytkentä piti ratkaista käytännössä jolla-kin tavalla. Kun ennakkosuunnittelu ja -tieto ko. työn ja työntekijän ongelmista on vähäistä, yhdeksi ratkaisuksi näyttää muodostuneen kuntoutujaryhmän kuulemi-nen ja teemojen yhteikuulemi-nen sopimikuulemi-nen kurssin alussa. Toikuulemi-nen ratkaisuyritys näyttää olevan kuntoutuslaitoksen yritykset luoda yhteistä (kehittävään työntutkimuk-seen tai muuhun lähestymistapaan pohjautuvaa) työn analysoinnin ja kehittämi-sen välineistöä kursseille koulutukkehittämi-sen ja kehittämishankkeiden avulla. Yksilöllisiä ratkaisuja ovat erilaisiin tutkimuksiin ja menetelmiin tukeutuminen.
3. Kohteen monimuotoistuminen ja työkytkennän etsintä
Kolmannessa vaiheessa, johon sijoittuu myös tutkimuskohteena olevan Aslak-kurssin toteuttaminen, kurssien määrällinen kasvu ja kohteen monimuotoistumi-nen jatkuivat edelleen. Kuntoutuslaitoksessa oltiin huolestuneista työkytkennän löystymisestä ja sisältöjen jäämisestä yleiseksi työssä puhumiseksi. Oli herännyt kysymys, millaiseksi kurssien ammatillinen sisältö muotoutuu? Työkykykuntou-tuksen ongelmiin ja kehityshaasteeseen liittyy Mktk:n työkykykäsitteeseen poh-jautuva lähikehitysvisio, jota kuvaan lähemmin luvussa 3.3. Kuntoutuslaitoksen edustaja puki haastattelussa huolensa sanoiksi seuraavasti:
”paljonko enää käytäntö on mukana, millaisella aineistolla operoidaan. Ovatko työhön liittyvät asiat kiinni ihmisten työssä?” (ote kuntoutuslaitoksen edustajan haastattelusta).
Tuolloin epäiltiin – ristiriitaisesti kuntoutuslaitoksen omaan toimintaan nähden – että ”kaikki voidaan tehdä työpaikoilla mitä täällä tehdään”. Tätä ajattelua vah-vistivat kuntoutuslaitoksen toimesta tehty työkykykäsitteen kehittely ja laitoksen tuolloin uusin toimintalohko, työnkehittämisprojektit työpaikoilla. Organisaatio on panostanut työntekijöiden työnkehittämisvalmiuksiin. On herännyt kysymys, voidaanko työkytkentä hoitaa ammatinhallinnalla, vai pitäisikö eri alojen sub-stanssin tunteminen korvata yleisillä työnkehittämisvälineillä.
”töitä tehdään kovalla volyymilla. Kuntoutustutkijan ammatin tuntemus on ollut lähtökohta. Ei pystytä enää tekemään samalla tavalla työtä. Pitäisi alkaa käyttä-mään yhteistä välineistöä, ettei olla sidoksissa omaan osaamiseen, nimikkeeseen.”
(kuntoutustyöntekijän puheenvuoro tiimin keskustelussa).
Tulevaisuuden kehitystä koskevan hypoteesin työntekijä muotoili oman toimin-tansa näkökulmasta seuraavasti:
”… jos ajatellaan että meijän pitää niitä aloja laajentaa, ja ajatellaan ammatin kirjoo… tuleeks se sillä, että meillä aina ois ikään kuin sen alan asiantuntija…
vaan että joudutaanko me jossain vaiheessa sit semmoseen tilanteeseen että meil-lä täytyy olla enemmänkin tavallaan ne keinot tai välineet… joilla me voidaan auttaa heitä analysoimaan sitä… että mitä siellä tapahtuu ja meijän ei tarvi sitä tietää” (kuntoutustyöntekijän haastattelu).
Vaikka koulutuksessa ja sisäisessä työnjaossa on tuotu esille ajatusta substanssin hallintaan perustuvan asiantuntemuksen murtamisesta, käytännössä suurin osa kurssivastuista jakautuu edelleen substanssiperustaisesti: hoitoalat terveydenhuol-lon asiantuntijoille, siivous siivouksen asiantuntijoille jne. Yhtenä esimerkkinä entisestä käytännöstä on esim. päivähoidon asiantuntijan rekrytoiminen taloon päivähoitohenkilöstön kuntoutuskurssien vetäjäksi. Uutta ajattelua edustaa puo-lestaan esim. fysioterapeutin koulutuksen omaavien kokeneiden työntekijöiden palkkaaminen kuntoutustutkijoiksi, jotka toimivat eri alojen ammatillisten kurs-sien vastuuhenkilöinä. Kytkentää kuntoutujien työhön etsittiin mm. käyttämällä työn analysoimisen ja kehittämisen välineitä (mm. työn historiallinen analyysi ja kehittämistehtävät).
4. Ammatillisten osioiden uusien menetelmien kehittäminen ja käyttöönotto Kehittävää työntutkimusta alettiin Mktk:ssa soveltaa kurssityöhön systemaatti-semmin 2000-luvun alkuvuosina. Se tarkoitti lähestymistapaan perustuvaa Aslak- ja Tyk-kurssien ammatillisten osioiden sisältöjen uudistamista (ks. tarkemmin Epilogi-luvussa). Käsitteellisen perustan uudistamistyölle loi työkyky-käsitteen kritiikki ja uusi työhyvinvoinnin rakentumista koskeva teoriatieto (Mäkitalo 1996, 2005). Uusien ammatillisten osioiden välinekehittelyjä tehtiin kokeiluhankkeissa Aslak- ja Tyk-kuntoutuksessa (Mäkitalo 2001c, Ylisassi ym. 2004).
Yhteenveto Aslak-toiminnan paikallisesta kehityksestä
Kurssien määrällisen kasvun ja ammattialojen laajenemisen eri vaiheissa työkyt-kentä kursseilla on siis pyritty ratkaisemaan eri tavoin. Kohderyhmää, toiminta-tapaa ja ammatillisten sisältöjen kytkeytymistä kursseihin kuvaa vaiheistus taulu-kossa 3.2.
Taulukko 3.2 Kuntoutuskurssien kohderyhmät ja ammatillisten sisältöjen työhön kytkeytymisen tapa tutkimuspaikassa Aslak-toiminnan eri vaiheissa
VAIHE KOHDERYHMÄ TYÖKYTKENTÄ KURSSILLA
– TIETOPERUSTA JA
– ammatille yhteiset työ-hön, erityisesti työasen-toihin ja työmenetelmiin liittyvät fyysiset kuor-mittumisoireet (tuki- ja liikuntaelinoireet)
– työterveyshuollon havain-not ja tutkimustieto ammatin kuormittavuudesta
– oire- ja vaivadiagnoosit – työtapojen videointi ennakolta – työmenetelmien opetus kurs-silla ja käytännön harjoittelu työpaikalla
– fyysisen kunnon harjoitteet – esimiehet mukana kursseilla
– kiinteä työhön ja työ-paikkoihin liittyvyys – tutkimus- ja muu am-mattia ja oireita koskeva tieto
– teorian ja käytännön yhdistäminen
– eri ammattialoja, myös
”psyykkisesti rasittavat alat”
– kuntoutujaryhmät mo-nista eri työpaikoista, – kootaan edelleen sijaan kurssin alussa tehtävä tarvearviointi
– ammatin osaajan tietämys alasta
– aikaisemman kurssitoiminnan kokemusten hyödyntäminen (”vakiintuneet alat”) – kytkentä työpaikkaan:
työpaikkakäynnit ja yhteistyöpäivä
– sisällöt: fyysisen kunnon harjoitteet ja keskusteluryhmät joissa käsitellään työtä ja henkilökohtaista elämää
– alan asiantuntijoita kurssien vetäjiksi – työntekijäkohtaiset välineet ammatillisten osuuksien toteuttami-sessa
– sisällöt rakennetaan ryhmälle yhteisten monimuotoistu-minen (yksilö-, ammatti-, toimiala- ja ja oireet, uupuminen ja väsymys muutospaineissa yleisiä.
– kurssisisällöt laajoja – työkyky integroidun mallin mukaan: fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen terveys sekä työ – ennakkosuunnittelu vähäistä – etsitään yhteistä välineistöä kehittävästä työntutkimuksesta, rinnalla monia muita
lähestymistapoja – Kelan standardi luo painetta toimintatapojen yhtenäistämiseen
– yhteisten välineiden etsiminen koulutuksen,
ryhmän esittämät toiveet ja tarpeet keskeinen lähtökohta
– kuntoutujilla työssä jaksamisen ongelmia – työssä uupuneet, oirevyyhdit
– monet eri ammatit, työpaikat
– työn muutos ja työn muutokseen liittyvät jaksamisongelmat
– työhyvinvoinnin liittäminen työhön
– uusi työhyvinvoinnin lähestymistapa: työhyvinvointia edistävä työn kehittäminen
– ’kuntoutumislabora-torio’
– työpaikan toiminnan muutoksen, yksilön työssä jaksamisen ja ammatillisen kehityksen vuoropuhelu
– yhtenäiset menetelmät
Ensimmäinen Aslak Merikoskella toteutettiin vuonna 1987 siivoojien varhaiskun-toutuskurssina. Aluksi työpaikkayhteys oli tiivis ja keskeinen ammatillinen sisältö tarkoitti vähemmän kuormittavien työmetodien opettamista kuntoutujille. Meri-koskella on nähtävissä valtakunnallinen kehityskulku siten, että ensimmäisten As-lakien jälkeen kurssimäärät kasvoivat varsin nopeasti. Toiminta laajentui ja vakiin-tui erityisesti vuodesta 1991 lähtien, jolloin Kelan Aslak-toiminta vakiinnutettiin.
Samalla Merikoskella kehitettiin Aslak toimintaa voimakkaasti. Yleiseen Aslak-toi-minnan kehitykseen nähden Merikosken Aslak-toiminta kehittyi alkuvaiheistaan lähtien omintakeiseksi toiminnaksi. Ammattialojen laajeneminen ja kuntoutuja-ryhmien heterogeenistyminen vaikeuttivat työkytkennän muodostamista, mihin ratkaisuksi Merikoskella palkattiin kuntoutujien merkittävimpien ammattialojen osaajia kurssien vetäjiksi (ensimmäisinä keittiö- ja siivousala ja hoitoala). Ratkai-sun rajoituksena oli kurssien lukumäärän edelleen kasvaminen ja uusien ammatti-alojen tulo kuntoutuksen piiriin. Samoihin aikoihin Merikoskella alettiin kehittää myös kuntoutuksen menetelmiä kehittävän työntutkimuksen perustalle. Idea oli vastata työkyvyn ylläpidon haasteeseen työtä kehittämällä.
Toiminnan ekspansiivisen syklimallin mukaan Mktk:n Aslak-toiminnan ke-hitysvaihe tutkimukseni esimerkkikurssin toteutusajankohtana, vuonna 1997, oli paikannettavissa valtakunnallisen Aslak-toiminnan tavoin tarvetila- ja kaksoissi-dosvaiheeseen. Merikoskella oli kuitenkin työkytkennän ongelma tunnistettu siten, että edellisen syklin toiminnan kehittämisvaiheessa luotua ideaa työkytkennän rat-kaisusta pidettiin yllä ja kehiteltiin edelleen. Näkymä laadullisesti uudesta toimin-nasta eli voimakkaana, mutta toiminta jatkui entisellään.
Ollakseen vaikuttavaa Aslakin ennaltaehkäisevänä toimintana tulisi koskea sekä yksilöä että hänen työtään. Tilanteessa, jossa työ muuttuu nopeasti, kohderyhmät ovat heterogeenisiä ja volyymi on suuri, ei kuntoutuslaitos voi yksin identifi oida työkykyä heikentäviä tekijöitä eri ammateissa tai työyksiköissä. Tämä edellyttää yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Haasteena oli siis se, miten kehittää Aslakia ja yhteistyötä siihen osallistuvien organisaatioiden kesken siten, että voitaisiin ennal-taehkäistä työkyvyn menettämistä muuttuneessa tilanteessa.