ja turvallisuus on heille tärkein tunnettu arvo. Kollektiiviset hedonistit tässä ryhmässä elävät arvoristiriidassa mielihyvän ja virikkeisyyden kohdatessa vastakkaiset arvot kuten hyväntahtoisuuden, yhdenmukaisuuden ja perinteet. Opportunistit ovat käyttäytymiseltään tilannesidonnaisia ihmisiä, joiden elämässä arvot eivät ole merkittävässä roolissa. He sijaitsevat arvoprofiililtaan kaikkien arvojen keskellä tai antavat arvojen vaikuttaa elämäänsä hyvin vähän.
(Puohiniemi, 2021.)
Selitettäessä yksilöiden käyttäytymistä viitataan usein asenteisiin, uskomuksiin, luonteenpiirteisiin tai normeihin. Näitä edellä mainittuja mitataan eri tavalla kuin arvoja, joiden merkitystä pidetään elämää ohjaavina periaatteina. Asenteet ovat ihmisen arvioita hyvästä ja huonosta, toivottavasta ja ei-toivottavasta. Arvot ovat asenteiden taustalla muokkaamassa asenteitamme ja kertomassa, mitä arvostamme. Uskomukset liittyvät käsitykseen asioiden todenperäisyydestä ja siihen, minkä ajattelemme olevan totta. Normit kertovat, miten ryhmässä ja yhteiskunnassa tulee elää. Normit muotoutuvat sen mukaan, miten paljon olemme asioista samaa mieltä. Normien noudattaminen perustuu arvoihimme. Yleisesti on hyväksyttävää toimia normien mukaisesti, koska sillä saavuttaa sosiaalisesti hyväksytyn lopputuloksen. Tällöin hyväksymme yhdenmukaisuuden merkittävänä arvona itseohjautuvuuden sijaan. Arvomaailmamme saattaa hylätä tai kehottaa hylkäämän jonkin normin, jolloin edessä saattaa olla arvoristiriita arvokkaiden tavoitteiden osalta. Luonteenpiirteet osoittavat ihmisen ajatusmalleja, tunteita ja tekoja. Näiden takana on arvoihin liittyviä ominaisuuksia kuten viisautta ja tottelevaisuutta. (Schwartz 2012, 16–17.)
2.4 Sosiaalityön arvot
2.4.1 Sosiaalityön arvoperusta
”Ihmisarvo, ihmisoikeudet ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ovat ammattietiikan lähtökohtia”
(Talentia, 2017).
Kansainvälinen sosiaalityön määritelmässä (Sosnet, 2016) tarkennetaan sosiaalityön tehtävää yksityiskohtaisemmin:
"Sosiaalityö on professio ja tieteenala, jolla edistetään yhteiskunnallista muutosta ja kehitystä, sosiaalista yhteenkuuluvuutta sekä ihmisten ja yhteisöjen voimaantumista ja valtaistumista.
Yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, ihmisoikeuksien, kollektiivisen vastuun sekä moninaisuuden kunnioittamisen periaatteet ovat keskeisiä sosiaalityössä. Sosiaalityö kiinnittyy sosiaalityön, yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden teorioihin sekä alkuperäiskansojen ja
paikallisyhteisöjen tietoon. Sosiaalityössä työskennellään ihmisten ja rakenteiden parissa elämän ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi Edellä olevaa määritelmää voidaan laajentaa kansallisella ja/tai alueellisella tasolla." (Sosnet, 2016.)
National Association of Social Workers NASW on yhdysvaltalainen sosiaalityöntekijän ammattijärjestö, joka suurimpana sosiaalityöntekijöiden ammattijärjestönä pyrkii edistämään sosiaalityön etiikan toteutumista huomioiden erityisesti myös ammatissa toimimisen mahdollisuuden arvopohjan mukaisesti. Ammattijärjestö NASW on otettu tutkimuksen viitekehykseen mukaan käytännönläheisten ja eettisesti korostuneiden linjaustensa vuoksi. Järjestö kuvaa sosiaalityön tehtävää seuraavasti: “Sosiaalityön tehtävänä on parantaa ihmisten huvinvointia ja kiinnittää erityistä huomiota ihmisiin, jotka kohtaavat köyhyyttä, sortoa tai ovat muusta syystä haavoittuvassa asemassa. Sosiaalityöntekijän tehtävänä on edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja asiakkaan sosiaalisen tilanteen parantumista yhdessä asiakkaan kanssa sekä heidän puolestaan yhteiskuntatasoilla vaikuttamalla sosiaalisen oikeudenmukaisuuden parantamiseen.” (NASW, 2021.)
Ammattietiikka on NASW:n (2021) mukaan sosiaalityön ydin, jonka mukaan sosiaalityöntekijöiden ammatin taustalla olevat perusarvot, eettiset periaatteet ja eettiset normit. Tämä koskee kaikkia sosiaalityöntekijöitä ja sosiaalityön opiskelijoita riippumatta siitä, missä ja millä tasolla he työskentelevät. Eettisten ohjeistusten tarkoitus on ohjata sosiaalityöntekijöiden toimintaa sekä auttaa erityisesti siinä tilanteessa, jossa kohtaa arvoristiriitoja tai eettisyyteen liittyvää epävarmuutta.
National Association of Social Workers (NASW, 2021) on jaotellut sosiaalityön keskeiset arvot palveluihin, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, ihmisarvoon, ihmissuhteiden huomioimiseen, luotettavuuteen ja osaamiseen. Näiden arvojen noudattamiseen pitäisi ohjeistuksen mukaan jokaisen sosiaalityöntekijän pyrkiä. Nämä perustuvat eettisiin periaatteisiin, joissa ensisijainen tavoite on auttaa apua tarvitsevia ihmisiä, estää sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden esiintymistä, kunnioittaa ihmisen omaa arvoa, tunnustaa ja hyväksyä ihmissuhteiden merkitykset, olla rehellinen ja luotettava sekä ylläpitää ja kehittää ammattitaitoaan. Ohjeistuksessa nämä edellä mainitut tavoitteet esitetään ihanteina, joihin jokaisen sosiaalityöntekijän tulisi pyrkiä.
Sosiaalialan arvot löytyvät kirjattuna sosiaalialan eettisistä ohjeista Arki, arvot, elämä, etiikka (Talentia, 2017). Näitä arvoja ovat ihmisoikeudet ja ihmisarvo, itsemääräämisoikeus, osallisuuden edistäminen, henkilön kokonaisvaltainen huomioiminen ja voimavarat sekä sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Tässä tutkielmassa perehdytään erityisesti ihmisarvon, ihmisoikeuksien ja
sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tarkasteluun, jotka sosiaalialan eettisten ohjeiden mukaan ovat sosiaalialan ammattietiikan lähtökohtia. (Talentia 2017, 10.)
Tässä tutkimuksessa analyysin teoreettisena viitekehyksenä käytetään pääosin edellä mainittuja Talentian julkaisemia sosiaalialan eettisiä ohjeita. Nämä ohjeistukset voi käsittää yhdeksi sosiaalityön määritelmän kansallisen tason laajennukseksi. Talentian sosiaalialan eettiset ohjeistukset on otettu tämän tutkimuksen viitekehykseen nimenomaan kansallisen tason käytännön ohjeistuksina, jotka on helppo saada ja ymmärtää. Sosiaalityöntekijällä arvot takaavat mahdollisuuden työskennellä objektiivisesti vaikeissakin tilanteissa kuitenkin suhteuttaen arvoja tilanteeseen, jotta niihin vedoten ei vahingoiteta muita. Henkilökohtaisten arvojen ei voi antaa vaikuttaa ammatillisuuteen, mutta ristiriita omien ja ammatillisten arvojen välillä saattaa estää empatian ja työskentelyn sosiaalityöntekijän ammatissa. Toisaalta instituution arvot saattavat estää omien arvojen mukaisen työskentelyn asiakkaan hyväksi. Arvosidonnaista pohdintaa tarvitaan, jotta pystytään takaamaan sekä sosiaalityöntekijöiden että erilaisten sosiaalialan instituutioiden mahdollisimman hyvä arvopohja eettisen toiminnan perustaksi. (Adams, Dominelli & Payne 2009, 22–26.)
Sosiaalityöntekijät joutuvat työskentelemään kuitenkin yksittäisten tapausten ja toisaalta erilaisten laajempien epäkohtien ristipaineessa. Keeping social justice in social work -artikkelin (Reamer, 2006) mukaan armon ajatus pohjautui raamatulliseen hyvän tekemiseen mutta muuttui 1900-luvulle tultaessa sosiaalisen hyvinvoinnin ajatukseksi. Setlementtiliike syntyi vastaamaan vaikeisiin sosiaalisiin ongelmiin aikana, jolloin yhteiskunnan ongelmat vaikuttivat myös sosiaalityöntekijöiden arvoihin. Sosiaalityö jakautui tuohon aikaan kahteen erilaiseen näkökulmaan, joista toinen oli kliininen ja psykoterapeuttinen työ ja toinen julkinen sosiaalityö sekä erilaiset huono-osaisiin ryhmiin kohdistuneet projektit. Tuosta ajanjaksosta lähtien sosiaalityön professio on ollut sekoitusta näistä molemmista. Vaikka sosiaalisen oikeudenmukaisuuden painotus on muuttunut ajan myötä, on sosiaalityössä säilynyt ideologinen sitoutuminen siihen. Sosiaalityöntekijät on koulutettu ymmärtämään henkilökohtaista kärsimystä ja sen vaikutusta sosiaalisessa kontekstissa. Työtä ohjaavat eettiset ohjeistukset, joiden mukaan sosiaalityöntekijän tulisi sitoutua sekä sosiaaliseen että poliittiseen toimintaan edesauttaakseen ihmisten tasavertaisia mahdollisuuksia erilaisiin tukiin ja palveluihin. Samojen eettisten ohjeiden mukaan sosiaalityön profession päätehtävä on edesauttaa ihmisten hyvinvointia ja auttaa niitä, jotka tarvitsevat erityistä tukea erilaisten sosiaalisten ongelmien vuoksi. Sosiaalityön haasteena onkin se, kuinka se tulee säilyttämään sosiaalisen oikeudenmukaisuuden keskeisenä arvona sosiaalityössä. (Dimitrijoska & Ilievski 2016, 49.)
Tutkittaessa yhden ammattialan perusteena olevaa arvoperustaa puhutaan pienistä asioista verrattuna valtakunnalliseen politiikkaan. Se on kuitenkin välttämätöntä voidaksemme ymmärtää toisaalta työn tarkoituksen ja toisaalta alati muuttuvan yhteiskunnan vaikutuksen sosiaalialan työhön. Olisiko myös aika ajoin tarpeellista pysähtyä miettimään sosiaalityössäkin arvojen toteutumista? Erilaiset juhlapuheet sosiaalityön arvoista ovat joutavaa puhetta, mikäli työntekijät eivät ole niitä sisäistäneet tai yhteiskunnan rakenteet estävät niiden mukaisen toiminnan. (Kärki 2015, 13.) Sosiaalityön arvot ja etiikka -teoksessa (Niemelä 2011, 13, 36–37) Pauli Niemelä tuo artikkelissaan Sosiaalityö hyvinvointietiikan toteuttajana esille sosiaalityön tehtävää kansalaisten sosiaalisiin oikeuksiin kuuluvan oikeusturvan toteutumisen varmistajana. Työn laatu perustuu hänen mukaansa sosiaalityöntekijän tiedolliseen ja työtaidolliseen osaamiseen sekä ammattietiikan toteuttamiseen.
Työn laatua voidaan tarkastella päättelysäännön mukaan, josta Niemelä tuo esille Von Wrightin käytännöllisen syllogismin käsitettä. Päättelysäännön mukaan ammattieettisten periaatteiden vakavasti ottamista ja noudattamista voidaan kuvata esimerkiksi seuraavasti:
“Ammattilainen haluaa tehdä hyvinvointieettisesti korkeatasoista sosiaalityötä.
Voidakseen tehdä moraalisesti korkeatasoista sosiaalityötä ammattilaisen on
noudatettava ihmisoikeuksia ja sosiaalityön ammattieettisiä arvoperiaatteita. Niinpä ammattilainen ottaa työssään hyvin vakavasti ihmisoikeudelliset vaatimukset ja
sosiaalityön ammattieettiset periaatteet.” (Niemelä 2011, 37.)
Käytännön tasolle vielä enemmän kirjattu päättelysääntö sosiaalityössä noudatettavista arvoista menee Niemelän (2011, 37) mukaan seuraavasti:
“Jokaisella ihmisellä on ihmisarvon mukaiset ihmisoikeudet hyvinvointiin eli
kohtuulliseen toimeentuloon, turvallisiin ihmissuhteisiin ja itsensä kehittämiseen.
Jokaisella ihmisellä on samanlaiset hyvinvointia koskevat perustarpeet. Niinpä ammattilaisen on turvatta avun tarpeessa oleville hyvinvointia koskeva
perustarpeentyydytys, jotta heidänkin ihmisarvonsa ja ihmisoikeutensa voivat toteutua.”
Niemelän mukaan edellisen kaltaisia päättelyketjuja voisi kuvata hyvinkin pitkälle, mutta se ei ole tarpeellista, mikäli sosiaalityön ammattilaiset toteuttavat yleisperiaatteenaan sosiaalityön arvoja.
Tämä tarkoittaa vastuullisuutta työssään, jolloin lähtökohtana on tapauskohtaisuuden tunnistaminen
(case study), tapauskohtainen työskentely (case work) ja lopuksi tapauskohtainen arviointi (case evaluation) työn laadun varmistamiseksi tapauskohtaisesti kullekin yksilölle sopivaksi palveluksi.
(Niemelä 2011, 37.)
James P. Mulvale (2021, 3, 11–13) artikkelissaan Journal of Social Work Values & Ethics -lehdessä kirjoittaa sosiaalityön kuudesta periaatteesta, joihin sosiaalityön pitäisi perustua. Näitä ovat:
sosiaalisen tasa-arvon, taloudellisen tasa-arvon, ympäristön kestävyyden, moraalisen koskemattomuuden, oikeudenmukaisuuden ja kuntoutumisen periaatteet. Mulvalen mukaan toista ihmistä on kohdeltava kuin itseään haluaa kohdeltavan eikä koskaan välineenä johonkin tai jossakin toimenpiteessä. Tähän perustuu sosiaalityön tehtävä oikeudenmukaisuuden edistäjänä. Pystyäkseen täyttämään tuon tehtävän sekä professiona että arkipäiväisessä sosiaalityössä olisi tutkijoiden sekä sosiaalityöntekijöiden pohdittava perusteellisemmin sitä, miten asiakkaille ja yhteisöille pystytään takaamaan oikeudenmukainen ja arvopohjaisuuteen perustuva sosiaalityö. Mulvalen mukaan tämä koskee yhtä lailla kaikkia sosiaalityön kentällä toimivia ihmisiä riippumatta tehtävästä.
Parhaimmillaan sosiaalityö on toiminut oikeudenmukaisesti ja edistänyt tasa-arvoa, mutta toisaalta se on usein myös tukenut kapitalistisen yhteiskunnan sortotoimia, rasismia, sosiaalista syrjäyttämistä ja heikkoja palveluita ollen näin yksi osapuoli yhteiskunnallisessa rakenteellisessa väkivallassa.
Suunnan muuttamiseksi sosiaalityön olisi kartoitettava mahdollisuuksia positiivisempaan työskentelytapaan, haastettava nykyiset näkemykset ja toimintatavat sekä sitouduttava tasa-arvon kunnioittamiseen ja asiakkaiden osallisuuden edistämiseen. Sosiaalityö olisi nähtävä työnä, jolla on keskeinen rooli asiakkaiden elämän laadun paranemisessa ja vaikutusvaltaa oikeudenmukaisempien sosiaalisten olojen järjestymiseen ja resurssien jakamiseen. Tämän mahdollistamiseksi olisi pidettävä jatkuva ja laaja sosiaalityön teoreettinen tutkimus sosiaalityön kentällä sekä huolellinen pohdinta siitä, miten sosiaalityötä käytännössä toteutetaan sen arvopohjan mukaisesti. (Mulvale 2021, 3, 11–
13.)
Sosiaalityön toimiessa keskellä taloudellista ja poliittista muutosta siihen vaikuttavat yhteiskunnassa vallitsevat arvot. Edellisessä kappaleessa James P. Mulvale peräänkuuluttaa sosiaalityön vastuuta toimia ammattieettisen arvojen mukaisesti, vaikka sosiaalityössä vaikuttavat tällä hetkellä konservatiivisen aikakauden uusliberalistiset käsitteet yksilön vapaudesta ja henkilökohtaisesta vastuusta. Debbie Skerretin (2000, 64) mukaan sosiaalityö ei pysty toimimaan umpiossa vaan yhteistyössä ihmisen ja yhteiskunnan muutoksille alttiin ympäristönsä kanssa. Arvot ohjaavat kuitenkin ammatillista toimintaa sosiaalityön eettisten periaatteiden mukaisesti. Tästä muodostuu ammattikunnan kannanotto siihen, millaista toiminnan perustavien lähtökohtien tulisi olla. Kyösti
Raunio (2009, 82) kirjoittaa, että sosiaalityön arvojen ja etiikan keskustelu on kuitenkin keinotekoista, sillä lähtökohtana olevat arvot ovat yleisesti käytössä olevia modernin yhteiskunnan arvoja.
Sosiaalityössä tiedon merkitys korostuu eikä pelkästään arvojen varassa pysty toimimaan objektiivisesti. Sosiaalityöntekijän tulisi olla kykenevä erottamaan arvot ja sosiaalityön käytännön tietopohja toisistaan. Arvot määrittelevät sen, mikä on tavoiteltavaa, kun taas tieto perustuu aikaisempiin empiirisiin tutkimuksiin (Dimitrijoska & Ilievski 2016, 51).
Käytännössä sosiaalityöntekijän työhön vaikuttaa vuorovaikutus arvojen, lainsäädännön ja menetelmien välillä (Skerret 2000, 64). Arvoja tarvitaan erityisesti silloin, kun pitää valita empiirisesti tutkituista keinoista ja toimenpiteistä eettisesti oikeat sosiaalityön kannalta. Ammatilliset arvot myös auttavat sosiaalityöntekijää luomaan ja ylläpitämään laadukasta vuorovaikutusta työskennellessään asiakkaansa kanssa (Dimitrijoska & Ilievski 2016, 51). Raunion (2009, 88–89) mukaan sosiaalityön arvojen mukaisesti toimiminen on vaikeutunut, mutta arvot toimivat siitä huolimatta yhteiskunnallisena muistuttajana huono-osaisten tilanteesta ja yhteiskunnan moraalisesta perustasta. Arvojen mukaan ei välttämättä toimita käytännön työssä, mutta olennaisempana pidetään arvojen periaatteellista itsestäänselvyyttä.
Tässä kappaleessa esille tuodut sosiaalityön arvojen merkitykset kuvaavat hyvin sosiaalityön arkeen vaikuttavia ristiriitaisuuksia. Sosiaalityö elää jatkuvassa ristipaineessa yhteiskunnan, yksilön ja eettisten arvojen keskellä, minkä vuoksi eettisen pohdinnan tulisi toteutua käytännön tasolla myös sosiaalityön arjessa. Seuraavissa kappaleissa on käsitelty yksityiskohtaisemmin sosiaalityön arvoperustan keskeiset arvot: ihmisarvo, ihmisoikeudet ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus.
2.4.2 Ihmisarvo
Ihmisyyden kunnioittamista pidetään sosiaalityön lähtökohtana. Ihmisyyden perusteella ihmisillä on oikeutensa ja arvonsa. Sosiaalityön eettisen ohjeistuksen (NASW 2021) mukaan eettinen periaate ihmisarvon kunnioittamisesta toteutuu, kun jokaista ihmistä kohdellaan kunnioittavasti ja hänestä huolehditaan huomioiden yksilölliset, kulttuuriset ja etniset erot. Ihmisarvon tunnustaminen edellyttää sitä, että edistetään asiakkaiden sosiaalisesti vastuullista itsemääräämisoikeutta ja pyritään parantamaan mahdollisuuksia muutokseen ja asiakkaan kykyjä vastata omiin tarpeisiinsa.
Ammatillisen sosiaalityön kehittymisen alkuvuosina Jane Addamsin näkemyksen mukaan sosiaalityöllä oli vastuu ihmisoikeuksien ja ihmisarvon toteutumisesta: Mikäli köyhyyden katsottiin olevan yhteiskunnallisen systeemin aikaansaamaa, tuli systeemiä muuttaa. Jos köyhyys oli yksilön omaa syytä, tuli yksilöä ja hänen perhettään auttaa. (Brown 1999, 2, Toikko 2005, 104–106, 114.)
Pauli Niemelä (2014, 5) kirjoittaa Talentia-lehden artikkelissa ihmisarvon kysymyksen olevan monella tapaa kriittinen sosiaalityössä, koska työssä vaaditaan aivan erityistä ihmisarvon kunnioittamista ja se luo pohjan monille sosiaalityön keskeisille toimintaperiaatteille. Ihmisarvo merkitsee sitä, että kaikki ihmisarvo ansaitaan pelkän ihmisyyden perusteella eikä ketään arvioida tai tuomioita ominaisuuksien tai tekojen perusteella (Raunio 2009, 89). Ihmisarvon ja -oikeuksien toteutumiseksi näiden merkitystä painotetaan sosiaalihuoltolaissa ja monissa erityislaeissa.
Käytännön sosiaalityössä ihmisarvo näkyy siinä, miten asiakas tulee kohdatuksi ja miten hän kokee voivansa säilyttää ihmisarvonsa käsitellessään oman elämänsä vaikeita asioita. (Niemelä 2014, 5.) Raunio (2009, 89) toteaa sosiaalityössä kuitenkin tapahtuvan tekojen ja ominaisuuksien perusteella arvioimista ja leimaamista. Asiakkuus problematisoidaan ja asiakkaille asetetaan ongelmaisen leima, jolla vahvistetaan enemmän vaikeuksia kuin voimavaroja ja vahvuuksia. Kielenkäyttöön siirtyvä ongelmakeskeisyys voi johtaa myös asiakkaiden pitämiseen vähempiarvoisina ihmisinä.
Ongelmakeskeisyydestä huolimatta on kuitenkin tärkeää, ettei ihmisiä leimattaisi vähempiarvoiksi, vaikka he olisivat itse aiheuttaneet ongelmansa. Sosiaalityöntekijän ei tarvitse olla samaa mieltä asiakkaidensa kanssa, mutta hänen tulisi pyrkiä ymmärtämään asiakkaan tapaa käsittää oma elämänsä ja ilmaista ymmärryksensä asiakasta vahvistavasti ja tukevasti. (Raunio 2009, 89.)
2.4.3 Ihmisoikeudet
Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille ihmisille ja ovat yleismaailmallisia. Tämä tarkoittaa sitä, että ne kuuluvat jokaiselle ihmiselle maailmassa ja ovat voimassa kaikkialla samanlaisina. Ihmisoikeuksien perimmäisenä tarkoituksena on suojella yksilöä julkisen vallan tai esimerkiksi yhteisössä vallalla olevan enemmistön mielivaltaa vastaan (Suopohja 2019, 329). Lähes kaikissa maailman yhteisössä on tehty määritelmät yksilön ja ihmisryhmien oikeuksista. Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksessa vuonna 1948 hyväksyttiin ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus.
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus sisältää 30 artiklaa, joissa ohjeistetaan ihmisen oikeuksista ja niiden toteutumisesta (Ihmisoikeusliitto.fi, 2021). Ihmisoikeudet ovat luovuttamattomia, mikä tarkoittaa sitä, että jokaisella ihmisyksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja omaisuuteen eikä niitä voi ottaa pois valtiovallan tai edes henkilön omalla suostumuksella.
Ihmisoikeudet ovat perustavanlaatuisia, mikä tarkoittaa sitä, että vain tärkeät oikeudet tulee olla kutsuttuina ihmisoikeuksina ja niiden tulee toteutua jokaisen ihmisen kohdalla.
Ihmisoikeussopimukset ovat kansainvälisiä sopimuksia, joita valtiot sopivat ja sitoutuvat näin ottamaan vastuulleen sopimuksessa määritellyt velvoitteet. Näiden sopimusten toteutumista valvovat kansainväliset valvontaelimet, joihin kuuluvat esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin.
Suomessa kansallisella tasolla ihmisoikeuksien toteutumista valvoo usea eri taho kuten eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri. (Ihmisoikeusliitto.fi, 2021)
Ihmisoikeudet perustuvat ihmisarvon tunnustamiseen (Niemelä 2014, 5). Sosiaalialan ammattilaisen eettisten ohjeiden mukaan (Talentia, 2017) sosiaalialan ammattihenkilön työ perustuu ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Ohjeissa korostetaan sitä, että ihmisoikeudet eivät ole riippuvaisia ihmisen omasta käytöksestä ja toiminnasta. Työntekijöiden tulee ohjeistuksen mukaan kunnioittaa ja edistää asiakkaidensa ihmisoikeuksia. Talentian ohjeistukseen (2017) on eritelty YK ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen seuraavat artiklat:
1. artikla
Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.
2. Artikla
Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.
Mitään erotusta ei myöskään pidä tehdä sen maan tai alueen valtiollisen, hallinnollisen tai kansainvälisen aseman perusteella, johon henkilö kuuluu, olipa tämä alue itsenäinen, huoltohallinnossa, itsehallintoa vailla tai täysivaltaisuudeltaan minkä tahansa muun rajoituksen alainen.
3. Artikla
Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.
Sosiaalialan ammattilaisen eettisten ohjeiden mukaan (Talentia, 2017) ihmisoikeuksien toteutumista on määritelty myös Suomen perustuslaissa, ja siitä on nostettu ohjeistukseen seuraavat pykälät:
1§ Valtiosääntö
Suomi on täysivaltainen tasavalta.
Suomen valtiosääntö on vahvistettu tässä perustuslaissa. Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.
7§ Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen.
Jokaisella ihmisellä on oikeus elämään ja henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.
Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti.
Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.
22§ Perusoikeuksien turvaaminen
Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.
(Finlex.fi)
2.4.4 Sosiaalinen oikeudenmukaisuus
Sosiaalityön perinteeseen on kuulunut alusta asti sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymys ja se on keskeinen arvoperiaate sosiaalityössä. Suomessa oikeudenmukaisuuden kysymys perustuu myös Suomen perustuslain 1 §:ään, joka edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa (Niemelä 2014, 5).
Sosiaalityön tehtävänä on huolehtia oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon toteutumisesta niiden ihmisten kohdalla, jotka eivät siihen itse kykene tai tarvitsevat näiden toteutumiseksi tukea. Vasta perustarpeiden täyttymisen jälkeen on ihmisen mahdollista kehittää itsessään olevaa potentiaalia.
Sosiaalialan ammattilaisen eettisten ohjeiden mukaan (Talentia, 2017) sosiaalinen oikeudenmukaisuus on sosiaalialan eettinen velvoite ja työkäytäntöjen laatukriteeri. Sosiaalista oikeudenmukaisuutta voidaan ohjeistuksen mukaan tarkastella esimerkiksi ihmisarvon, tasa-arvon, yhdenvertaisuuden, resurssien jakautumisen, asiakasryhmien ja ihmisten erilaisten tarpeiden näkökulmista. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäminen katsotaan ammattihenkilön velvollisuudeksi asiakasryhmän etuja ajaessa. Ohjeistukseen on listattu seuraavat näkökulmat, joita ammattihenkilöllä on velvollisuus noudattaa:
1. Negatiivisen syrjinnän vastustaminen
Sosiaalialan ammattihenkilön velvollisuus on estää sellainen syrjintä, joka kohdistuu ihmisen kykyihin, ikään, kulttuuriin, sukupuoleen, siviilisäätyyn, yhteiskunnalliseen tai taloudelliseen asemaan, poliittisiin mielipiteisiin, sukupuoliseen suuntautumiseen, fyysisiin ominaisuuksiin, uskontoon tai muuhun vakaumukseen. Positiivisen diskriminaation käsite tunnetaan vähemmistöjä tukevana toimintana, jolla pyritään vaikuttamaan eri väestönosiin, jotta heillä
olisi yhdenvertaiset ja tasapuoliset oikeudet valtaväestöön verrattuna. Positiivista diskriminaatiota on käytetty sellaisilla alueilla, joissa on muita alueita enemmän köyhyyttä, lastensuojelun tarvetta tai kouluvaikeuksia sekä tarvetta mukauttaa palveluja vammaisuuden perusteella, viitattuina Sosiaalihuoltolaki, 30 § Keskeiset periaatteet, YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista.
2. Erilaisuuden ja monimuotoisuuden tunnustaminen
Sosiaalialan ammattihenkilön on tunnistettava ja otettava huomioon työssään yksilöiden, perheiden, ryhmien ja yhteisöjen väliset erot. Asiakkaalle on annettava tilaa heidän omaan kulttuuriin ja sen arvoihin perustuville näkemyksille. Ammattieettinen ristiriita voi syntyä asiakkaan kulttuurin ja suomalaiseen kulttuuriin yleisesti kuuluvien piirteiden ja ominaisuuksien tai lain välisestä ristiriidasta, viitattuna Suomen perustuslaki 6 § Yhdenvertaisuus.
3. Resurssien ja voimavarojen tasapuolinen jakaminen
Sosiaalialalla ammattihenkilön on varmistettava, että voimavarat jaetaan tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti eri asiakkaiden ja asiakasryhmien kesken. Työntekijöiden velvollisuus on, että asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin vastataan ja otetaan huomioon hänen erityiset tarpeensa.
4. Epäoikeudenmukaisen politiikan ja käytäntöjen vastustaminen
Sosiaalialan ammattihenkilön velvollisuus on saattaa työnantajan, poliittisten päättäjien ja yhteiskunnan tietoon sellaiset epäkohdat, jotka ovat haitallisia ihmisten turvallisuudelle ja hyvinvoinnille. Sosiaalialan henkilöstön on kerrottava avoimesti havaitsemistaan ja tai muuten tietoon tulleista epäkohdista, kuten köyhyydestä ja väkivallasta. Tarkoituksena on turvata kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien asiakkaiden huolenpito ja hyvinvointi.
Ammattihenkilö vastustaa väkivaltaa ja kaltoinkohtelua. Viitattuna Sosiaalihuoltolaki 48 § Henkilökunnan ilmoitusvelvollisuus, 49 § Toimenpiteet ilmoituksen johdosta.
5. Yhteisvastuu
Sosiaalialan ammattihenkilön tulee vastata niihin haasteisiin, jotka ovat seurausta yhteiskunnan syrjivistä rakenteista. Hänen on tuettava heikommassa asemassa olevien oikeuksia siten, että asiakkaiden leimaantuminen ja huono-osaisuus vähenevät. Lisäksi hänen on vahvistettava asiakkaan oikeuksien toteutumista ja toimittava asiakkaan puolesta puhujana. Viitattuna Sosiaalihuolto 7 § Rakenteellinen sosiaalityö.
Sosiaalista oikeudenmukaisuutta tutkittaessa on mahdollisuus etsiä tilanteita sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden toteutumisen kautta. Sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden
määritteleminen ei ole välttämättä yksinkertaista. Toisaalta tilanteet ovat selkeästi luokiteltavissa epäoikeudenmukaisiksi, mutta toisaalta epäoikeudenmukaisuutta saattaa esiintyä tilanteissa ja ilmiöissä, jotka koetaan normaaleiksi toimintatavoiksi tai vakiintuneiksi tavoiksi.
Epäoikeudenmukainen toimija ei välttämättä ole tietoinen päätöstensä ja toimintansa vahingollisesta vaikutuksesta eikä koe olevansa henkilökohtaisesti vastuullinen asiassa. Vastuu siirretään rakenteisiin, jotka määrittävät toimintaa. Horejsi (2002, 11) kirjoittaa artikkelissaan sosiaalisen ja taloudellisen epäoikeudenmukaisuuden juuren sijaitsevan yhteiskunnallisissa rakenteissa mutta vastuun toimia epäoikeudenmukaisuutta vastaan olevan yksilöllä. Hän viittaa Martin Luther King, Jr sanoneen, että se, joka hyväksyy pahan toimimatta sitä vastaan, on todellisuudessa yhteistyössä sen kanssa. Horejsi näkee uskonnollisten johtajien olevan usein liittolaisia sosiaalityöntekijöiden kanssa tavoitellessaan sosiaalista oikeudenmukaisuutta, sillä teologialla on vahva näkemys sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, jonka eteen sosiaalityöntekijät työskentelevät.
2.5 Ammattietiikka ja arvojen toteutuminen
Sosiaalityössä arvot ohjaavat henkilökohtaista ja ammatillista eettistä toimintaa. Ne tukevat normeja, jotka varmistavat, että työntekijät toimivat eettisesti ja työskentelevät vastuullisesti sekä muodostavat moraalisen pohjan yksilötasolla ja ammatillisesti. Eettisillä ohjeistuksilla ei välttämättä ohjata tarkasti käytännön työn tekemistä, vaan ne ilmaisevat ideaaleja ja pyrkimyksiä, joita kohti tulisi pyrkiä, vaikka niitä ei käytännössä pystyisi saavuttamaan. Tarkoitus on ensisijaisesti suojata asiakasta väärinkäytöksiltä ja toisaalta vahvistaa sosiaalityön ammattitaitoa sekä ylläpitää ammatillista identiteettiä. Sosiaalityössä yhteisesti omaksuttujen arvojen kautta mahdollistuu keskustelu ja
Sosiaalityössä arvot ohjaavat henkilökohtaista ja ammatillista eettistä toimintaa. Ne tukevat normeja, jotka varmistavat, että työntekijät toimivat eettisesti ja työskentelevät vastuullisesti sekä muodostavat moraalisen pohjan yksilötasolla ja ammatillisesti. Eettisillä ohjeistuksilla ei välttämättä ohjata tarkasti käytännön työn tekemistä, vaan ne ilmaisevat ideaaleja ja pyrkimyksiä, joita kohti tulisi pyrkiä, vaikka niitä ei käytännössä pystyisi saavuttamaan. Tarkoitus on ensisijaisesti suojata asiakasta väärinkäytöksiltä ja toisaalta vahvistaa sosiaalityön ammattitaitoa sekä ylläpitää ammatillista identiteettiä. Sosiaalityössä yhteisesti omaksuttujen arvojen kautta mahdollistuu keskustelu ja