Apuyhtiön käyttäminen

Yrityskauppa toteutetaan usein apuyhtiön lukuun. Tämä tarkoittaa sitä, että ostajana toimii luonnollisten henkilöiden sijaan näiden omistama yhtiö. Immonen ja Lindgren (2013, luku 10.4) erittelevät tähän joitakin käytännön syitä: ensinnäkin, vastuunjakoa uusien omistajatahojen välillä voidaan säädellä tehokkaasti osakassopimuksen avulla.

Toisekseen, luotottajat myöntävät helpommin rahoitusta yhtiömuotoiselle ostajalle.

Kolmas merkittävä etu ko. toimintamallissa liittyy verotukseen – jos ajatellaan, että luonnollinen henkilö hankkii yhtiön henkilökohtaisella velalla, niin silloinhan hän maksaa lainan lyhennykset ja korot yleensä korkeasti verotetuista tuloista kuten palkasta tai osingoista. Apuyhtiön kautta erät voidaan puolestaan rahoittaa liiketoiminnan tuloilla. Verotus on silloin usein kevyempää, sillä apuyhtiö maksaa tuloista vain yhteisötuloveron (vuodesta 2014 lähtien 20 %). Näiden syiden lisäksi rajat ylittäviin tapauksiin liittyy erityispiirteitä: apuyhtiön käyttö voi olla korkojen vähennysoikeuden ja valtioiden välisten yhteisöverotasojen epäsymmetrian vuoksi hyvinkin verotehokasta. Yrityskaupan jälkeen syntyy tyypillisesti joko konsernirakenne (emo- ja tytäryhtiö) tai sitten ostettu yhtiö sulautetaan tai puretaan ostavaan yhtiöön (Immonen & Lindgren 2013, luku 10.4). Viimeksi mainitut ovat yleisiä strategioita, jotka esitellään seuraavaksi.

Ensinnäkin, kohdeyhtiö voidaan sulauttaa apuyhtiöön. Tällöin kyseessä on yhtiöoikeudessa määritelty sulautuminen, joka on ikään kuin jakautumisen (kts. luku 2.3) vastakohta. OYL 16:1 §:n mukaan sulautumisessa "sulautuvan yhtiön varat ja velat siirtyvät vastaanottavalle yhtiölle ja sulautuvan yhtiön osakkeenomistajat saavat sulautumisvastikkeena vastaanottavan yhtiön osakkeita" tai muuta omaisuutta.

Sulautuminen voi tapahtua joko absorptiosulautumisena, jossa yksi tai useampi sulautuva yhtiö sulautuu vastaanottavaan yhtiöön (OYL 16:2.1 § 1. kohta) tai kombinaatiosulautumisena, jossa vähintään kaksi sulautuvaa yhtiötä sulautuu perustamalla yhdessä vastaanottavan yhtiön (OYL 16:2.1 § 2. kohta). Lisäksi mahdollisia ovat tytäryhtiö- ja kolmikantasulautuminen (OYL 16:2.1 § 3. ja 4. kohta).

Kuten jakautuminen, myös sulautuminen on määrämuotoinen prosessi. Sen tulee noudattaa osakeyhtiölain mukaista menettelyä. Kun sekä yhtiö- että näitä tiukemmat vero-oikeudelliset vaatimukset täytetään, kyseessä on EVL 52 b §:n mukainen veroneutraali yritysjärjestely. Tämä tarkoittaa sitä, että sulautuvan yhtiön ei katsota purkautuvan verotuksessa vaan sen vähennyskelpoiset menot sekä hankintamenot

siirtyvät vastaanottavalle yhtiölle jatkuvuusperiaatetta noudattaen. Sulautumisesta ei täten aiheudu välittömiä veroseuraamuksia.

Toisaalta, kohdeyhtiö voidaan ottaa haltuun myös purkamisella. Tällöin kohdeyhtiö puretaan selvitysmenettelyn kautta ja sen toiminta lakkaa. Sen jälkeen apuyhtiö ottaa haltuunsa kohdeyhtiön omaisuuden. Verotuksellisesti menettely eroaa sulautumisesta siten, että jatkuvuusperiaate ei tule lainkaan sovellettavaksi. Sen sijaan verotuksessa realisoituu luovutus – kohdeyhtiön osakkeenomistajat saavat yhtiön velat ylittävästä varallisuudesta osat omistusosuuksiensa suhteessa. Jos osakkaan jako-osuuden arvo ylittää vaihdossa luovutettavien osakkaan osakkeiden hankintamenon, syntyy luovutukseen rinnastettavaa purkuvoittoa (TVL 27 §, EVL 51 d §).

Päinvastaisessa tilanteessa voi syntyä purkutappiota. Etenkin elinkeinoverolain puolella tappiolajin vähennyskelpoisuuteen liittyy kuitenkin poikkeuksia: esimerkiksi tilanteessa, jossa purkuvoitto olisi EVL 6 b §:n nojalla käyttöomaisuusosakkeiden verovapaa luovutus, on purkutappio vastaavasti vähennyskelvoton (VH DNro A84/200/2012). Tappiota ei hyväksytä vähennettäväksi myöskään silloin, kun osakkeet on omistettu alle yhden vuoden ajan (VH DNro A84/200/2012). Näin ollen purkutappio on EVL:n mukaan pääsääntöisesti vähennyskelpoinen luovutustappio silloin, kun osakkeet on omistettu vähintään yhden vuoden ajan ja omistusosuus on alle 10

%:a osakepääomasta.

Sekä sulautuminen että purkaminen ovat joka tapauksessa varteenotettavia vaihtoehtoja silloin, kun kohdeyhtiö integroidaan apuyhtiöön (Immonen & Lindgren 2013, luku 10.6.2). Toimintamalli vaatii aina tilannekohtaista harkintaa. Sulautuminen voi olla tehokkaampi ratkaisu esimerkiksi tapauksessa, jossa kohdeyhtiöllä on paljon käyttämättömiä elinkeinotoiminnan tappioita. TVL 123 §:n nojalla vastaanottava yhteisö voi nimittäin vähentää sulautuneen yhteisön tappiot, jos se tai sen osakkaat ovat tappiovuoden alusta lukien omistaneet yli puolet sulautuneen yhteisön osakkeista. Jos yhtiö puolestaan puretaan, tappiot eivät siirry lainkaan. On kuitenkin muistettava, että aiemmissa omistajanvaihdoksissa menetetyt veroerät eivät siirry vastaanottavalle yhtiölle sulautumisen yhteydessä – näin ollen vanhat tappiot tulisi hakea Verohallinnon poikkeuslupahakemuksella ennen sulautumista (Kukkonen &

Walde´n 2010, luku 6.4.2). Tällaista poikkeuslupaa haetaan silloin, kun yli puolet yhteisön osakkeista on vaihtanut omistajaa ja se on tästä syystä TVL 122 §:n nojalla menettänyt oikeuden vähentää edellisten vuosien tappiot tai yhtiöveron hyvitykset.

Poikkeusluvalla anotaan oikeutta hyödyntää nämä erät (VH Dnro A15/200/2013).

Myös sukupolvenvaihdokseen pätee yllä mainitut apuyhtiön käytön piirteet. On kuitenkin syytä huomata, että apuyhtiölle tehtyyn sukupolvenvaihdosluovutukseen ei voida soveltaa tuloverolain huojennussäännöstä (kts. luku 4.2.2). Tämä johtuu siitä, että TVL 48.1 §:n 3. kohdan mukainen edellytys sukulaissuhteesta ei täyty jos kaupan toisena osapuolena on yhtiö. Näin on, vaikka apuyhtiön ainoana osakkaana olisi lainkohdan mukainen sukulainen (Immonen & Lindgren 2013, luku 10.4).

Verolainsäädäntömme toisessa sukupolvenvaihdoksen huojennuksessa – eli perintö- ja lahjaverolain säännöksessä (kts. tutkimuksen luku 4.1.2) – ei ole sukulaisuuteen liittyviä edellytyksiä. Näin ollen apuyhtiön käyttö ei ole esteenä ko. huojennuksen soveltamiselle. Perintö- ja lahjaverotuksessa esiin voi kuitenkin nousta kysymys lahjan saajasta: katsotaanko lahjansaajaksi yhtiö vai lahjasta hyötyvä yhtiön osakas? Tällä on merkitystä, koska osakkaita ja yhtiötä saatetaan verottaa eri veroluokan (I. ja II.

veroluokka) mukaan. Verovelvollisen määrittelyssä ratkaisevaa on pääsääntöisesti se, onko luovutuksen saajaksi määrätty osakkaat vai nimenomaisesti itse osakeyhtiö.

Ensimmäisessä tapauksessa omaisuuden katsotaan siirtyvän luopuvan osakkaan lähipiiriin kuuluville osakkeenomistajille heidän osakeomistustaan vastaavassa

suhteessa (VH DNro A67/200/2013). Osakeyhtiö on sitä vastoin itsenäinen oikeushenkilö, jonka lahjaverovelvollisuus määräytyy erikseen.

KHO on ottanut kantaa apuyhtiön käyttöön ja lahjansaajaan vuosikirjaratkaisussaan 18.5.2011/1324. Tapauksessa A on ollut toteuttamassa sukupolvenvaihdosta ja pyytänyt ennakkoratkaisut tapauksista, joissa toisessa lahjansaajana olisi hänen poikansa B ja toisessa pojan perustama ja kokonaan omistama osakeyhtiö. Nyt käsitellään toiseksi mainittua apuyhtiön tapausta. Se on ensin ratkaistu Verohallinnon ennakkoratkaisussa siten, että lahjansaajana olisi tapahtuman taloudellisen luonteen mukaan poika, jonka hyväksi varallisuuden katsotaan siirtyvän.

Sen vuoksi vero on määrätty ennakkoratkaisussa kevyemmän I. veroluokan perusteella. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on valittanut ko. päätöksestä hallinto-oikeuteen vedoten siihen, että lahjansaaja tulisi ratkaista nimiperiaatteen ja lahjanantajan tarkoituksen mukaan. Tällöin saajana olisi todellisuudessa yhtiö.

Hallinto-oikeus on todennut, että lahjaverotus seuraa lähtökohtaisesti luovutuksen siviilioikeudellista muotoa ellei lahjoittajan tarkoituksesta tai PerVL 18.3 §:n tai 33 a §:stä muuta johdu. Niin muodoin hallinto-oikeus on katsonut, että lahjaverovelvollinen on osakeyhtiö ja muuttanut veroviraston ennakkoratkaisua todeten veron määrättäväksi II. veroluokan mukaan. A on valittanut päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

KHO:n pääsääntöiseksi perusteluksi voidaan katsoa se, että omaisuuden lahjoittaminen osakeyhtiölle on sinänsä mahdollista, vaikka kirjanpidon näkökulmasta nämä varat koituisivatkin osakkaiden hyväksi. Näin ollen pelkästään hyötyjän perusteella lahjoitusta osakeyhtiölle ei voida pitää vastoin siviilioikeudellista muotoa lahjoituksena B:lle.

Rinnakkaisen ennakkoratkaisuhakemuksen olemassaolo korosti lopputulosta. KHO piti täten hallinto-oikeuden johtopäätöksen voimassa. Ratkaisun perusteella apuyhtiön käyttö johtanee II. veroluokan soveltamiseen silloin, kun lahjansaajaksi on määrätty nimenomaisesti osakeyhtiö (Juusela & Tuominen 2012, luku 5).