Ammatillinen opettajuus ei pysy samanlaisena, vaan se muuttuu ajan kuluessa. Se nähdään kuitenkin opettajan yksilöllisenä kasvuprosessina, johon vaikuttavat yhteiskunnalliset, kulttuuriset ja historialliset tekijät. (Tiilikkala 2004, 13.)
Sosiaalistaja /
kansankynt-tilä 1960-luku
Hyvän opetustaidon
omaaja 1970-luku
Asiantuntija 1980-luku Reflektoiva
tutkija 1990-luku
Yhteiskun-nallinen vaikuttaja /
kasvattaja 2000-luku
Opettajuus-käsite muodostuu useista tekijöistä. Siihen vaikuttavat mm. ympäröivä kulttuuri ja opettajan työn sisältö. Kulttuurisidonnaisuuden vuoksi opettajuus on myös hyvin erilaista eri yhteiskunnissa. Opettajuus voidaan määritellä lyhyesti kuvaksi opettajan työstä ja käsitykseksi opettajan tehtävistä yhteiskunnassa. Opettajuus ei ole sama asia kuin opettaminen, joka on kuitenkin edelleen keskeinen osa opettajan työtä.
Nykyaikana opettajan työhön sisältyy paljon muutakin, mm. projekteihin ja kehittämishankkeisiin osallistumista. (Luukkainen 2004, 47; 2005, 17–18.) Opettajuus on myös yhteiskuntalähtöinen käsite, jota kukin yksilö toteuttaa oman näkemyksensä mukaisesti. Ei ole siis olemassa kahta samanlaista opettajuutta.
Luukkainen (2005, 17–18) on määritellyt opettajuuden muodostuvan kahdesta ulottuvuudesta:
1. yhteiskunnan edellyttämä suuntautuminen opettajan tehtäviin 2. yksilön eli opettajan suuntautuminen opettajan tehtäviin.
Yhteiskunnan muuttuessa opettajuuskin muuttuu. Opettajuus on siis sidottu myös aikaan. Se voidaankin nähdä yhteiskunnan opettajalta edellyttämänä orientaationa opettajan tehtävään. Se ilmenee yksilön orientaationa opettajan tehtävään, joka toteutuu opettajan työnä. Opettajuuden tiedostamisprosessi tiivistyy kunkin opettajan henkilökohtaiseksi käyttöteoriaksi. Yleensä yhteiskunnan edellyttämä opettajuus on sisällöltään laajempi kuin opettajan oma näkemys (kuvio 2). (Luukkainen 2004, 91–
92; 2005, 18–19.)
KUVIO 2. Opettajuuden ulottuvuudet (Luukkainen 2005, 19).
Opettajuudessa keskeisenä on yksilö, joka kasvaa ja elää oman työnsä mukana.
Opettajuuden muodostumiseen vaikuttavat kunkin yksilön oma elämänkokemus ja persoona. Kahta samanlaista kuvaa opettajuudesta ei ole. Yksilön käsitys opettajan tehtävästä ja tavasta toimia muodostuu vuorovaikutuksessa ympäristön,
ammatillisuuden ja oman elämän kanssa. (Vertanen 2002, 95–96.)
Ratkaisevaa opettajuuden muuttumisessa on, mitä opettaja itse ajattelee ja tekee.
Luukkainen (2004) on kuvannut väitöskirjassaan opettajuutta vuonna 2010, ja hänen mukaansa tulevaisuuden opettajuus muodostuu seuraavista osatekijöistä (kuvio3):
1. sisällön hallinta
2. oppimisen edistäminen 3. eettinen päämäärä 4. tulevaisuushakuisuus
5. yhteiskuntasuuntautuneisuus 6. yhteistyö
7. itsensä ja työnsä jatkuva kehittäminen eli jatkuva oppiminen.
Nämä osa-alueet eivät ole rinnakkaisia, ja ne menevätkin osittain päällekkäin.
(Luukkainen 2004, 265–266 ; 2005, 54.)
KUVIO 3. Opettajuuden osatekijät vuonna 2010 (Luukkainen 2005, 54).
Opettajan työssä on hallittava oman ammattialan sisältö sekä teoreettisesti että käytännöllisesti. Pelkästään teoreettinen sisällön hallinta ei riitä, vaan opettajan on tiedettävä ja tiedostettava, miksi opetettava asiasisältö on tärkeää osata ja minkä päämäärän saavuttamiseksi opetettava asia on tärkeä oppia. Opetettavan alan sisällön hallinta on kaiken opetustyön onnistuminen edellytys. (Luukkainen 2004, 267–268;
2005, 55–56.)
Oppimisen edistäminen on opetustyön ydin. Opettajan työ on muuttunut perinteisestä tiedonjakajasta suunnittelijan, ohjaajan, kannustajan ja tukijan työksi. Hän ohjaa oppijaa tiedonhankintaan, sen jäsentämiseen ja reflektointiin. Nykyinen työelämä vaatii ammattitaitoa, jonka edellytyksinä ovat tiedollinen ja taidollinen joustavuus, luovuus, ennakoiva oppimiskyky ja kyky käsitellä tietokokonaisuuksia. Lisäksi
tarvitaan soveltamistaitoja sekä laaja-alaisia ja monikäyttöisiä perustietoja.
(Luukkainen 2004: 268–273; 2005, 57–73.)
Opettajan työhön ovat aina kuuluneet myös eettiset kysymykset. Opettajuuteen liittyy pyrkimys välittää oppijoille arvoja ja arvostuksia, jotka muodostavat eettisen
pohdinnan perustan. Eettisyyteen kuuluukin sitoutuminen toisiin ihmisin ja
toimintaan. Siihen sisältyy toisen kunnioittamista, vastuun kantamista ja auttamista.
Opettajuudessa on mukana myös kirjoittamattomia periaatteita auttamisesta, erilaisuuden kohtaamisesta ja ryhmän huomioon ottamisesta. Opettajan työssä ammatilliset ja eettiset haasteet ovatkin jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään.
(Luukkainen 2004: 273–278; 2005, 74–93.)
Yhteiskunnassa ja koulumaailmassa eletään jatkuvien muutosten aikaa. Muutosten kohtaamisessa on tärkeää pyrkiä toimimaan tulevaisuushakuisesti. Viime kädessä nykyiset päätökset ja toiminnat vaikuttavat siihen, millaiseksi tulevaisuus muodostuu.
Turvallisuuden tunnetta ei voi enää etsiä pysyvyydestä. Jatkossa se edellyttää sen ymmärtämistä, että eletään jatkuvassa muutoksessa ja muutosten ennakoimisen sekä muutosprosessin kohtaamisessa. Tulevaisuudessa opettaja toimii myös
yhteiskunnallisena muutosvoimana. Pelkästään tulevaisuuden pohtiminen ja visioiden luominen eivät riitä, vaan tarvitaan arvotietoista toimintaa toivotun tulevaisuuden saavuttamiseksi. ( Luukkainen 2004, 278–288; 2005, 94–125.)
Tulevaisuudessa myös yhteistyön merkitys tulee kasvamaan. Yhteistyötä tehdään oppijoiden ja heidän kotiensa lisäksi oman työyhteisön sisällä ja ulkopuolisten
yhteistyötahojen kanssa. Oppimisympäristönä toimii koko maailma. Opettajan työssä keskeisenä tavoitteena on oppimisen ja kehittymisen edistyminen. Käytännön
opetustyö edellyttääkin itsensä ja työnsä jatkuvaa kehittämistä. Opettajan
ammatillinen kasvu voidaan nähdä jatkumona, jossa opettajalla tulee olla reflektoiva työote. Oman työn yksilöllinen ja yhteisöllinen arviointi onkin ammatillisen
kehittymisen keskeinen osa. (Luukkainen 2004, 288–301; 2005, 126–189.)
Tiilikkala (2004, 221–222) on väitöskirjassaan määritellyt ammatillisen opettajuuden kulmakiviksi ammatillisuuden, kasvatuksellisuuden, vuorovaikutuksellisuuden ja persoonallisuuden (kuvio 4).
KUVIO 4. Ammatillisen opettajuuden kulmakivet (Tiilikkala 2004, 221–222).
Ammatillisuus tarkoittaa opettajuuden kytkemistä työhön ja ammatilliseen elämään, millä tarkoitetaan esimerkiksi ammatillisen koulutuksen ja työkokemuksen
korostamista. Tähän sisältyvät lisäksi mm. oman ammattialan seuraaminen,
ammatilliseen työhön osallistuminen sekä opettajan tietämys oman alansa ammatissa tarvittavista valmiuksista ja opetettavista sisällöistä. Kasvatuksellisuus liittyy
ammatillisuuteen, ja siinä pohditaan mm., ketä ja mitä varten opetetaan ja mikä on koulun ja opettajan tehtävä suhteessa opiskelijaan kasvavana ja oppivana ihmisenä.
Vuorovaikutus on opetuksen keskeinen alue. Vuorovaikutusta on opiskelijoiden, kollegojen ja työelämän kanssa. Se on yhteydessä kasvatuksellisuuteen ja
ammatillisuuteen. Persoonallisuus liittyy kulttuuriseen yhteyteen. Persoonallisuudella tarkoitetaan mm. sitä, kuka opettaja itse on opettajana, miten opettaja on
persoonallisesti läsnä työssään ja mikä on hänen persoonallinen tapansa opettaa.
Persoonallisuus onkin yhteydessä kaikkiin edellä mainittuihin opettajuuden elementteihin. (Tiilikkala 2004, 221–222.)
Vertanen (2002) on väitöskirjassaan todennut ammatillisen opettajuuden keskeisiksi alueiksi opettajan oman persoonallisuuden, sosiaalisuuden ja ammatilliset
toimintavalmiudet. Neljännestä alueesta hän käyttää eri lähteissä hiukan eri termejä eli hän puhuu samassa yhteydessä kognitiivisista prosessista, professionaalisuudesta ja vuorovaikutustaidoista (kuvio 5). Tässä yhteydessä siitä käytetään nimitystä
professionaalisuus. (Vertanen 2002, 6, 114; Tampereen yliopisto 2002.)
KUVIO 5. Ammatillisen opettajuuden alueet (Vertanen 2002, 6, 114).
Vertasen mukaan yleinen opettajuus muodostuu opettajan työhön liittyvästä
professiosta, sosiaalisuudesta ja opettajan persoonasta. Ammatilliseen opettajuuteen liittyvät lisäksi opettajan aiempi työhistoria ja työhön kasvaminen. (Vertanen 2002, 115.)
Ammatilliselta opettajalta edellytetään tulevaisuudessa seuraavia osaamisvaatimuksia (Vertanen 2002, 214-219):
1. Opettajan on oltava hyvä substanssiosaaja, eli hänen on hallittava alansa, ja hänen on osattava nostaa esille opiskelun ja oppijoiden ammattitaidon kehittymisen kannalta keskeisimmät ydinalueet.
2. Opettajan on oltava oppimisen asiantuntija, pedagogi ja oman työnsä tutkija, eli koulutuksen järjestäminen joustavasti huomioon ottaen oppijoiden
yksilöllisyyden vaatii opettajalta uudenlaista pedagogista ajattelua.
3. Opettaja on ohjaaja, kasvattaja ja oppimisympäristöjen luoja.
4. Opettaja on moniosaaja: yhteyksien luoja, kouluttaja, markkinoija ja konsultti.
5. Opettajan on oltava tietotekniikkaosaaja.
6. Opettajan on oltava tiimityöläinen.
7. Opettajan on oltava yrittäjähenkinen.
8. Opettajan on oltava kansainvälistynyt.
Vertasen mukaan tulevaisuudessa korostuvat erityisesti opettajan ammatillinen ja pedagoginen moniosaaminen, ajanhallinta, oman työn organisointi ja
yrittäjähenkisyys. Lisäksi jokainen opettaja tarvitsee nykyistä enemmän
erityisopettajan ja ohjaajan taitoja. Yksin työskentely ei riitä, vaan tarvitaan
yhteistyötä ja ulospäin suuntautumista sekä tehtävien johtamisen taitoja. (Vertanen 2002, 229.)
Jyväskylän ammatillisen opettajakorkeakoulun ammatillisessa opettajankoulutuksessa opettajan osaamisen osaamisalueiksi on määritelty oppimisen ohjaaminen,
toimintaympäristöjen kehittäminen, yhteistyö ja vuorovaikutus sekä jatkuva oppiminen. (Kuvio 6). (Opinto-opas 2005–2006, 8-25.)
KUVIO 6. Opettajan osaamisalueet (Opinto-opas 2005–2006, 8).
Oppimisen ohjaaminen vaatii opettajalta tietoa työelämän toimintaympäristöistä ja niiden kehittymisestä sekä näkemystä siitä, mitä ammatillista osaamista
tulevaisuudessa tarvitaan. Lisäksi opettajalta edellytetään valmiuksia etsiä oppimisen ohjaamiseen uudenlaisia toiminnallisia ratkaisuja. Opettajan työhän liittyy nykyään oppimisen ohjaamisen lisäksi strateginen työskentely erilaisissa
toimintaympäristöissä. Oppilaitoksen sisäisen toiminnan kehittämisessä tarvitaan jokaisen opettajan yhteisöllisiä kehittämisvalmiuksia ja ymmärrystä organisaation toiminnasta. Tämä edellyttää hyviä ja toimivia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.
Näitä taitoja tarvitaan oman työyhteisön lisäksi yhteistyösuhteissa työelämään niin alueellisesti, kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Jatkuva oppiminen liittyy opettajan kaikkiin osaamisalueisiin, ja kaikkien osaamisalueiden yhdistävänä tekijänä on
reflektiivisyys, joka toteutuu sekä yksilötasolla että yhteisöllisenä. (Opinto-opas 2005–2006, 8-10.)
Jyväskylän ammatillisen opettajakorkeakoulun opetussuunnitelman toiminta-ajatukseen on kirjattu oppilaitoksen tehtäväksi ammattipedagogisen osaamisen ja innovaatioiden tuottaminen koulutuksen ja työelämän tarpeisiin (Ammatillisen opetta jakorkeakoulun opetussuunnitelman perusteet 2005–2006, 1). Kehittämisen
painopisteet ovat verkostoituva oppimisympäristö, työelämäyhteistyö, e-oppiminen, kansainvälistyminen ja monikulttuurisuus sekä oppimisen ja ohjauksen
henkilökohtaistaminen (Opinto-opas 2005–2006, 7).
Lämsä & Saari (2000) ovat korkeakoulujen arviointoneuvoston arvioinnissa kiteyttäneet Jyväskylän ammatillisen opettajakorkeakoulun toimintafilosofian keskeisiksi käsitteiksi moniammatillisuuden, yhteisöllisyyden, itseohjautuvuuden ja praktisen osaamisen näkökulman (Lämsä & Saari 2000, 44–45).