Alkoholi- ja korvikealkoholi-intoksikaatiosta kärsivä, voimakkaasti humaltunut aikuinen henkilö tarvitsee sairaalaseurantaa, jos hän on nauttinut nopeasti suuren määrän alkoholia, puhekontaktia häneen ei saada, alkoholipitoisuus veressä on yli 3 promillea, tai jos potilaan tajunnantason asteen ja alkometrilu-keman kanssa on epäsuhta. (Väkeväinen & Jokelainen 2011.)
4.1 Esitiedot ja anamneesi
Diagnostiikan perustana on yleensä vahva epäily siitä, että potilas on juonut muutakin, kuin etanolia. Sillä potilaalla ei ole aina välttämättä suurkuluttajan anamneesia. Suomessa merkittävä osa potilaista on sairaalaan tullessaan niin
huonokuntoisia, että anamneesi jää usein niukaksi ja vasta täydentyy seuraa-vien päiseuraa-vien kuluessa. Hoidon varhainen aloittaminen on tärkeää sekä tulee myös pyrkiä luotettavaan diagnostiikkaan. Kohtalokkaan diagnoosin myöhäs-tymiseen saattaa johtaa alkometrin näyttämä vahva humalatila. (Lapatto-Rei-niluoto & Ikäheimo 2012.)
Tullessa potilas saattaa olla vielä melko hyväkuntoinen, sillä etanoli estää me-tanoli myrkytyksen oireiden ilmaantumista. Näköhäiriöiden ilmaantuessa, olisi hyvä miettiä metanolin käytön mahdollisuutta. Oikeille jäljille johtavat tajutto-muus, kouristukset sekä syvä metabolinen asidoosi. Epäilyn herättyä potilaalle tehdään verikaasuanalyysi sekä mielellään määritetään myös seerumin osmo-laarisuuspitoisuus. Potilaalta myös otetaan rutiinilabrakokeet, jotka ovat esi-merkiksi kreatiini, natrium, kalium, kloridi. Näiden ohella otetaan myös luonnol-lisesti veren myrkkyalkoholipitoisuus. Taulukko kaikille intoksikaatiopotilaille suositeltavista tutkimuksista sekä mahdollisista lisätutkimuksista on tämän opinnäytteen liitteenä 1. (Liite 1.) Metanolipitoisuuden määritys, asidoosin osoittaminen ja muiden asidoosin syiden sulkeminen pois sekä anioni- ja os-molaarivajeen osoittaminen mahdollisimman varhain on tärkeää. Etyleenigly-kolimyrkytyksen diagnostiikassa sekä hoidossa voidaan käyttää samoja asi-oita kuin metanolimyrkytyksessä (Lapatto-Reiniluoto & Ikäheimo 2012).
Epätyypillisissä tilanteissa, jossa potilas ei ole alkoholin suurkuluttaja, voi seu-raukset olla kohtalokkaat. Lievässä tai kohtalaisessa etanolimyrkytyksessä oi-reita ja löydöksiä voivat olla fyysisen ja psyykkisen suorituskyvyn heikkenemi-nen, kivuntunnon, reaktiokyvyn ja kuulon huonontuminen sekä tajunnantason alentuminen. Kuitenkin vakavan alkoholimyrkytyksen merkkejä ovat kipureak-tion puuttuminen, matala verenpaine sekä verensokeri, hengityksen katko-naisuus tai hengityspysähdys ja vaikea alilämpöisyys. (Lapatto-Reiniluoto &
Ikäheimo 2012.)
4.2 Hoitotoimenpiteet ja lääkehoito
Intoksikaatioiden hoidon pääperiaatteita ovat imeytymisen estäminen maha- ja suolihuuhtelulla sekä spesifisten antidoottien käyttö. Korvikealkoholeissa hoi-don kulmakiviä ovat antidootin anto, hemodialyysi ja mahdollisen asidoosin
hoito. Nämä toteutetaan yleensä teho-osastolla. Tavallisin antidootti on eta-noli-infuusio. (Lapatto-Reiniluoto & Ikäheimo 2012.) Eliminaation nopeuttami-nen dialyysillä tai hemoperfuusiolla ja oireenmukainopeuttami-nen hoito. Oireenmukai-seen hoitoon kuuluu muun muassa suonensisäinen nesteytys, peruselintoi-mintojen turvaaminen ja lääkehoito. (Rimon 2018.)
Potilaalla voi esiintyä metabolisen asidoosin lisäksi ketoasidoosia tai hypogly-kemiaa. Etanoli estää maksaa muodostamasta glukoosia, sen vuoksi altistaa hypoglykemialle. (Kuisma ym. 2017). Elektrolyyttihäiriöt ovat myös tavallisim-pia alkoholin pitkäaikaisessa käytössä (Mäkijärvi ym. 2018). Elimistön happa-moituminen voi johtua munuais- ja keskushermostovaurioista. Se voi johtaa virtsantulon estymiseen sekä aiheuttaa potilaalle hyperventilaatioita. (Kuisma ym. 2017). Munuaisvaurion ennuste on hyvä hoidettuna (Mäkijärvi ym. 2018.) Kuitenkin pysyvän munuaisvaurion mahdollisuus on hyvä muistaa, etyleenigly-koli-intoksikaation hoidossa tämä on yleistä (Soininen ym. 2019.) Munuaisvau-rion lisäksi aivovauriokin on mahdollinen seuraus intoksikaatiosta.
Kaikista vaarallisimpia oireita intoksikaatiossa on kouristelu, tajunnantason häiriöt, vakavat rytmihäiriöt, verenkiertovajaus ja hengityslama. Potilaan pe-ruselintoiminnot, hengitys ja verenkierto on ensisijaisesti varmistettava. Yleis-ten periaatteiden mukaisesti hoidetaan kouristuksia, rytmi- ja johtumishäiriöitä.
Kriittisesti sairaan myrkytyspotilaan auttamiseksi asennetaan väliaikainen sy-dämentahdistin ja hemodynamiikan romahduksessa kehonulkoista happeutta-mista eli ECMO-hoitoa voidaan käyttää. (Rimon 2018.) Monesti hoidoksi kui-tenkin riittää nesteytys sekä seuranta, jos kyseessä on lievästi tai kohtalaisesti humaltunut aikuinen. On kuitenkin hyvä ensiksi tarkistaa tajunnan taso puhu-malla kovaäänisesti ja kipuärsykkeellä. Jos humaltunut henkilö reagoi kohta-laisen järkevästi, riittää hoidoksi kiristävien vaatteiden avaaminen ilmateiden turvaamiseksi sekä potilaan asettaminen kylkiasentoon. Jos humalatila ei ala korjaantua 3–4 tunnissa, on arvioitava uudelleen sairaalahoidon tarve. (Väke-väinen & Jokelainen 2011.) Kaikille itseään tahallisesti vahingoittaneille psyki-atrinarvio on aiheellinen (Rimon 2018).
Aiheita mahahuuhtelulle on hengenvaarallinen intoksikaatio, yliannostus, josta on kulunut enintään 1–2 tuntia tai jos potilaan tajunnan taso on alentunut
(Karlsson ym. 2017). Mahahuuhtelu oli aikaisemmin yleinen keino estää myr-kyllisten aineiden imeytymistä, siitä on kuitenkin vähitellen luovuttu. Se vaatii osaavan henkilökunnan. Kuitenkin sitä voidaan harkita, jos kyseessä on hii-leen sitoutumaton aine, altistuksesta on vähän aikaa ja annos on henkeä uh-kaava. (Rimon 2018.)
Voidaan harkita suolihuuhtelua esimerkiksi, jos toksisen aineen poistuminen on hidastunut antikolinergisen vaikutuksen vuoksi. Se toteutetaan antamalla makrogoliliuosta joko juottamalla tai sitten nenämahaletkun kautta n. 1000–
1500 ml/h. Tätä ei kuitenkaan suositella, jos kyseessä ei ole henkeä uhkaava myrkytys tai huuhtelusta ei katsota olevan erityistä hyötyä esimerkiksi voimis-tuvien vakavien oireiden vuoksi. (Rimon 2018.)
Kaikki vähäiset proteiineihin sitoutuvat myrkyt ovat teoriassa dialysoitavissa.
Kuitenkin kliinisesti merkityksellisiä dialysoitavia aineita esimerkiksi ovat ety-leeniglykoli ja metanoli. (Rimon 2018.)
4.3 Valvonta ja tehohoito
Alkoholi- ja korvikealkoholi-intoksikaatiopotilas tulisi hoitaa valvonta- ja teho-hoidossa silloin, kun tajunta on alentunut, potilas kouristelee, kärsii vaikeasta rytmihäiriöstä tai niiden uhka on suuri, ilmenee verenkiertovajautta, munuais-ten tai maksan vajaatoimintaa. Näiden lisäksi tehovalvonta saattaa olla tar-peen, jos potilaalla on vaikeat vieroitusoireet, hoidossa käytetään harvinai-sempia antidootteja tai ei olla täysin varmoja potilaan nauttineista aineista (Karlsson ym. 2017.)
Valvontatasoista sairaalaseurantaa vaaditaan myös, jos epäillään mahansisäl-lön joutumista hengitysteihin, selkeästi potilas on alilämpöinen, hänellä on kuumetta, merkkejä pään vammasta tai jos epäillään potilaan nauttineen kor-vikealkoholeja. Tulee epäillä korvikealkoholien käyttöä, jos selittämättömästi huonokuntoinen potilas alkaa kouristella ja hänellä todetaan laboratorioko-keissa selkeä asidoosi. (Väkeväinen & Jokelainen 2011.)
4.4 Työturvallisuus intoksikaatiopotilaan hoidossa
Työväkivallan vakavuus ja yleisyys terveydenhuollossa on alkanut vaatimaan toimenpiteitä sen ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Väkivallan hallin-taan ja ennaltaehkäisyyn on kehitetty erilaisia apuvälineitä ja ohjeita. Silti työ-tapaturmatilastoiden ja toteutettujen haastattelututkimusten mukaan Suo-messa terveyden- ja sairaanhoitotyö on toimialoista yksi riskialttiimmista väki-vallan suhteen. (Vasara ym. 2012.) Eniten potilasväkivaltaa työssään kokee ensiavun, päivystyksen, psykiatrian sekä vanhusten hoidossa työntekijät. Kai-kista eniten nuoret työntekijät joutuvat kohtaamaan työssään potilasväkivaltaa.
(Kivimäki ym. 2019.) Lähes kaikissa sairaanhoitopiireissä 2000-luvulla väkival-tatilanteiden määrä on kasvanut sekä samalla niiden luonne on muuttunut. Ti-lanteita on vaikeampi ennakoida sekä ne ovat mielivaltaisempia. Viime vuo-sien aikana asiaan on vasta alettu kiinnittää enemmän huomiota. (Vasara ym.
2012.) Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei väkivaltatilanteet sekä uhkatilanteet ei-vät vähene ollenkaan (Kumpulainen ym. 2017).
Yksi keskeisistä työturvallisuusriskeistä sairaaloissa on väkivalta. Se uhkaa hoitohenkilökunnan turvallisuutta ja heikentää turvallisuuden tunnetta. Tarvi-taan toimenpiteitä, jottei hoitohenkilökunta joutuisi pelkäämään oman, potilai-den, työtovereiden tai omaisten turvallisuuden puolesta. (Vasara ym. 2012.) Eri ammattiryhmissä, työpaikoilla ja toiminnoissa vaihtelee väkivallan riski. Uh-kaavat tilanteet ovat yleisempiä joillakin työpaikoilla, toisissa niitä on harvem-min. Aina ei voida ennustaa niiden syntymistä. Kuitenkin poikkeavat tilanteet tulisi ennakoida, jotta voidaan mitoittaa turvatoimet oikein. Vaativaa siitä tekee se, että toiminnan tulisi olla joustavaa ja taloudellisesti kestävällä perustalla.
(Kumpulainen ym. 2017.)
Hoitohenkilökunta kohtaa työssään myös sanallista väkivaltaa, näitä ovat esi-merkiksi haistattelu, nimittely, huutaminen, perheellä uhkailu, tappouhkaukset tai kostotoimilla uhkaaminen. Sanallisen väkivallan lisäksi hoitohenkilökuntaa kohtaa fyysistä väkivaltaa, mitä on töniminen, huitominen, lyöminen, raapimi-nen, sylkemiraapimi-nen, nipistäminen tai muuten kiinni käyminen. Väkivallan toteut-taja ei aina ole potilas, vaan saattoteut-tajat ja omaiset voivat aiheuttaa väkivaltaisia tilanteita, uhkailu on näistä yleisin. Väkivaltaiseen käyttäytymisen taustalla on
usein päihteet, kuten alkoholi. Sairaus tai tyytymättömyys hoitoon tai hoidon odottamiseen voivat olla väkivallan syitä. (Vasara ym. 2012.)
Sairaanhoitopiireissä on myös alettu ottamaan väkivalta-asiat mukaan yhtenä osana uuden työntekijän perehdytystä sekä toimintaohjeita ja -malleja on tehty erilaisten tilanteiden varalle niin työntekijä osaa toimia oikein tilanteissa. Hoito-henkilökunnalle on alettu tarjoamaan koulutusta väkivaltatilanteiden kohtaami-seen. Työntekijöille tarjotaan MAPA-(koulutus haastaviin asiakastilanteisiin), AHHA-(Aggression hoidollinen hallinta), AVEKKI-(aggressio, vuorovaikutus, ennaltaehkäisy, kehittäminen, koulutus, integraatio)-koulutuksia sekä itsepuo-lustusta ja potilaan sanallista rahoittamista. (Vasara ym. 2012.)
Terveydenhuollossa syntyy uhkatilanteita potilaiden, omaisten, ulkopuolisten ja joskus jopa työtovereiden aiheuttamana. Hoitohenkilökunnan ja potilaiden turvallisuutta on päätetty lisätä ottamalla yksityisiä turvallisuuspalveluiden toi-mijoita sairaalaan valvomaan. (Kumpulainen ym. 2017.)
5 TUTKIMUKSEN TARKOITUS, TAVOITE JA TUTKIMUSKYSYMYS