Alaisten suhtautuminen: ”Aika silkkihansikkain on sen jälkeen menty”

Suurin osa haastateltavista koki työyhteisön suhtautumisen nuoren päällikön valintaan pääosin myönteiseksi. Yksi päälliköistä kertoi, että hänen valintansa julkistamisen yhteydessä aamupalaverissa taputettiin, halailtiin ja juotiin kuohuviiniä. Päällikkö tosin arveli myöhemmin, että häneen kohdistui esimiesvaihdoksen yhteydessä loputtomat paineet: kaiken odotettiin muuttuvan uuden päällikön mukana kauniiksi ja hyväksi.

”Ja sitten kun se vaihdos tuli, niin minä olin sitten se elävä merkki muutoksesta. Silloin kaikki muuttuu paremmaksi, kauniimmaksi, täällä suurin piirtein makaillaan sohvilla ja syödään viinirypäleitä tertuista, eihän täällä enää kukaan mitään töitä tee. Ja sitten kun se menikin niin, että jumalauta toihan määrää kans, ja täällähän on työlistalla taas tavaraa ja tää lehti nyt kuitenkin tehään joka päivä, niin --” (H9)

Noin puolet haastateltavista kertoi, että heidän valintansa oli herättänyt toimituksessa myös ristiriitaisia tunteita. Työyhteisön suhtautumisesta ei ollut välttämättä helppoa kertoa, sillä saman päällikön vastaus saattoi vaihdella kysymyksenasettelusta riippuen. Eräs haastateltava vastasi suoraan kysymykseen, että työyhteisö oli ottanut hänet vastaan ”todella hyvin”, mutta kertoi toisessa yhteydessä huomattavista vaikeuksista. Lähes kaikilla päälliköillä oli kokemusta muiden negatiivisesta suhtautumisesta, mutta taso vaihteli ”pienestä ja kesystä” testaamisesta lähelle työpaikkakiusaamista. Haastateltavat raportoivat muun muassa epäilystä, ohituksesta, tytöttelystä ja virheiden kyttäämisestä. Työyhteisön ristiriitainen tai negatiivinen suhtautuminen ilmeni esimerkiksi alaisten tirskumisena aamupalaverissa, puhumasta kieltäytymisenä työasiassa, auktoriteetin kyseenalaistamisena ja jatkuvana huomauttelemisena virheistä julkisen foorumin kautta.

”Että kukaan ei oo tullu mulle päin naamaa sanomaan, että helvetti sä oot paska. Joka tietysti on varmaan auttanut

mutta...(naurahdus). Kyl mä sen tavallaan rivien välistä huomaan.” (H2)

Osa tuoreista päälliköistä oli odottanut muiden suhtautumisen olevan kielteisempää, mitä todellisuudessa osoittautui, kun taas toisille ikävät reaktiot tulivat täysin yllätyksenä.

Haastateltavien tulkinnan mukaan eniten alaisia ärsytti tuoreen päällikön ikä ja sukupuoli.

Pahimmillaan valinta oli alaisille ”shokki” (H2), sillä he olivat odottaneet johtajakseen vanhempaa ja kokeneempaa toimittajaa. Myös muiden haastateltavien arvion mukaan nimenomaan päällikön nuoruus oli ärsyttänyt alaisia, joiden huolena oli se, ”miten tämmönen nuori ihminen pystyy näitä asiantuntijoita johtamaan” (H6). Päälliköt arvioivat, että alaisten ärsyyntyneestä mielialasta johtuen heidän tekonsa saattoivat harmittaa, olivat ne sitten hyviä tai huonoja. Asenteet olivat toisinaan henkilöön meneviä, sillä haasteltavien tulkinnan mukaan toisen päällikön tekeminä samat asiat olisivat voineet herättää jopa päinvastaisen reaktion.

Osa päälliköistä koki työnsä alkuvaiheen raskaana alaisten kielteisen suhtautumisen takia:

pahimmillaan ensimmäiset viikot oli mentävä mieli matalana hammasta purren. Mahdollisesti työpaikkakiusaamiseksi luokiteltava tilanne oli eräällä päälliköllä, joka joutui alussa työtoverinsa silmätikuksi. Päällikön mukaan työtoveri kyttäsi hänen jokaista virhettään ja huomautti niistä henkilökohtaisesti, sähköpostitse tai julkisen foorumin kautta. Palaute oli hänen mielestään asiatonta ja henkilökohtaista. Tilanne laukesi siihen, kun päällikkö otti asian suoraan puheeksi sähköpostitse ja ehdotti keskustelua kasvokkain.

K: No luuleksä, että siinä oli jotain tekemistä sun iän tai sukupuolen kanssa?

H6: Mä kuulin myöhemmin, mä luulen, että se oli nimenomaan tää nuori nainen, koska olen nuori nainen.

Toinen päällikkö oli saanut alaiselta murskaavaa palautetta ensimmäisessä kehityskeskustelussa.

Alaisen mukaan päällikkö oli sekä ”vittumainen ihminen” että ”piilovittumainen ja ilkeä ihmisiä kohtaan”. Näin puhuttiin alaisen mukaan käytävillä, mutta muut eivät uskaltaneet tulla sitä sanomaan. Päällikkö kykeni suhtautumaan palautteeseen neutraalimmin keskusteltuaan tilanteesta esimiehensä kanssa. Esimies kertoi, että toimittajalla oli ollut samankaltaisia ongelmia myös muiden kanssa.

”Niin sillon tuli mieleen, että tää ei ehkä johdukaan minusta, että ehkä tää johtuukin siitä ihmisestä tai ehkä meidän välillä on tällainen hierarkia-asia. Että hän ei ehkä pidä siitä, että olen esimies. Tai siitä, että nuori nainen on esimies, en tiedä. - - Mutta se kyllä vaikutti suhtautumiseen siihen ihmiseen, että aika silkkihansikkain on menty sen jälkeen.” (H9)

Useimmilla haastateltavilla vanhemmat kollegat kyseenalaistivat heidän valintaansa ja toimintaansa toimituksen päällikkönä. Nuorilta päälliköiltä herui myös ymmärrystä vanhempien toimittajien käyttäytymistä kohtaan, sillä he ajattelivat, että myös alaisille saattaa olla kova paikka, jos heillä on itseään 20–30 vuotta nuorempi esimies. Ei ole myöskään välttämättä ongelmatonta nousta

esimieheksi ihmisille, joiden alainen on itse aikaisemmin ollut – näinkin oli tapahtunut joissakin tapauksissa esimerkiksi organisaatiomuutoksen ja tehtäväkierron lopputuloksena. Tästä päälliköt puhuivat kuitenkin yllättävän vähän.

Jotkut kertoivat yllättyneensä siitä, että samanikäisten työtoverien olikin vaikeampi suhtautua heihin päälliköksi tulon jälkeen kuin vanhempien kollegoiden. Tämän he uskoivat johtuvan siitä, että samanikäisten on helppo peilata omia toiveita toiseen ja vertailla uriaan keskenään, vaikka vertailijoilla itsellään ei olisikaan ollut halua hakeutua syystä tai toisesta esimieheksi. Suhteet toimituksen ulkopuolisten tahojen kanssa eivät nousseet aineistossa paljon esiin. Joillakin haastateltavilla oli ollut hankaluuksia hankkia nuorena naispäällikkönä uskottavuutta toimituksen ulkopuolisten henkilöiden kanssa esimerkiksi ”patruunoiden tapaamisessa” tai kun ”oikeaa toimittajaa” etsivä lukija oli poikennut toimitukseen. Tapaukset olivat kuitenkin marginaalisia.

Haastatteluissa nousi esiin myös päälliköiden kokemukset naisten välisestä vertailusta ja kateudesta. Asiattomalla palautteella erästä päällikköä kiusannut naispuolinen kollega oli ottanut päällikön kuuleman mukaan aiemmin silmätikukseen kaksi muuta nuorta naista. Naiskollegoiden negatiivinen suhtautuminen nuoriin päälliköihin saattaa kertoa myös naisten laajemmasta tyytymättömyydestä tai pettymyksestä omaan työuraansa: siitä, ettei naisilla ole välttämättä ollut omasta motivaatiosta huolimatta tarpeeksi etenemismahdollisuuksia. Erästä haastattelemaani päällikköä viimeaikaisessa sukupuolikeskustelussa oli häirinnyt se, että muut naiset kutsuvat johtotehtäviin valittuja naisia ”kiintiönaisiksi”.

”...Mikä on musta kauheen epäreilua niitä valittujakin naisia kohtaan. Naisethan itse tekee hallaa koko asialle, että valitetaan ensin, että ei oo naisia johtotehtävissä ja sitten kun on, niin ne on vaan niitä kiintiönaisia. Se on mun mielestä ihan absurdia ja täysin pöljää.” (H7)

Naisjohtajia tutkineen Kaisa Kauppisen (2006, 35) mukaan naiset eivät koe saavansa tukea työyhteisönsä toisilta naisilta, vaikka sinänsä naisverkostot koetaan tärkeiksi. Työyhteisöön liittyvistä ihmissuhdekonflikteista voi tällöin muodostua miinakenttiä naisten urakehitykselle.

Yleistettynä voi sanoa, että aineistoni poikkeaa Pauliina Penttilän (2001, 105) aineistosta siinä, että toimittajien suhtautuminen hänen haastattelemiinsa päälliköihin ei ollut juurikaan muuttunut päälliköksi tulemisen jälkeen. Tähän voi olla syynä se, että Penttilän päälliköt olivat omia haastateltaviani vanhempia, kokeneempia, työpaikallaan ja tehtävässään kauemmin olleita. Heistä monilla oli toimituksessa työtovereiden lisäksi hyviä ystäviä ja henkilöitä, joille he saattoivat purkaa mieltään.

Joitakin haastateltaviani oli hämmentänyt yksinäisyyden kokemus päällikön asemassa. Torkkolan ja

Ruohon (2009, 40-41) tutkimuksen mukaan naisten päällikköys näyttäytyy yksinäisempänä kuin miesten, mikä saattaa osaltaan karkottaa naisia. Erään haastateltavani mukaan

”kaverikäytäväjutustelu” päättyi työpaikalla hänen noustessaan esimiesasemaan kuin veitsellä leikaten, eikä häntä pyydetty enää mukaan lounaille. Myös suhde aiemmin läheiseen toimittajakollegaan muuttui, eikä kollega esimerkiksi uskaltanut enää lähettää päällikölle huumoripitoisia ketjusähköposteja. Päällikkö joutui kestämään alaisten huonoja päiviä, muttei voinut itse purkautua kenellekään.

”Et se asema vaan tekee sen. Ja se oli kyl kans sellanen yllätys, ylipäätänsä, että kaikki tällainen sosiaalinen, pieni hauska, piristys, niin se häviää ihan totaalisesti.” (H5)

Aineistoni perusteella ristiriitaiset suhteet työyhteisön jäsenten, erityisesti alaisten kanssa vaikuttivat tuottavan stressiä nuorille päälliköille ainakin tehtävässä olon alkuaikoina. Stressiä ja epävarmuutta vastavalituille päälliköille voi aiheuttaa myös kommunikaation ja palautteen puute omien esimiestensä kanssa. Tätä käsittelen seuraavassa kappaleessa.