Aineiston kuvaus

Jussi Valtosen He eivät mitä tekevät miljöinä toimivat Suomi ja Yhdysvallat. Teoksessa on kolme päähenkilöä: Alina, Joe ja Samuel, joiden kautta teoksen temaattista kokonaisuutta rakennetaan. Henkilöiden keskinäinen yhteys tulee esiin heti teoksen alussa, sillä Alina ja Joe ovat Samuelin vanhempia. Teoksessa käsitellään kaikkien henkilöiden mietteitä kolmannen persoonan kaikkitietävän kertojan ja henkilöiden välisten dialogien kautta. Teos koostuu 15. luvusta, jotka sivumäärällisesti poikkeavat toisistaan melko paljon. Luvut eivät ole numeroituja, mutta ne ovat otsikoituja yhtä lukuun ottamatta. Aivan teoksen alussa ennen ensimmäisen otsikoidun luvun alkua on kaksisivuinen otsikoimaton luku, joka toimii viittauksena teoksen myöhempiin tapahtumiin. Muiden paitsi teoksen aloittavan kaksisivuisen luvun kohdalla mainitaan ensisijaiseksi tapahtumapaikaksi joko ”Helsinki, Suomi” tai ”Baltimore, MD, USA”. Määrällisesti Yhdysvaltoihin viittaavia otsikointeja on yhdeksän ja Suomeen viisi. Pääasiallinen tapahtumapaikka otsikoinnissa ei tarkoita sitä, ettei päähenkilöiden ajatuksissa mentäisi mantereelta toiselle.

Teoksen alku sijoittuu vuoden 1994 Helsinkiin. Se keskittyy kuvaamaan suomalaisen Alinan ja yhdysvaltalaisen Joen elämää vasta syntyneen Samuelin kanssa. Joe ja Alina ovat tutustuneet ja rakastuneet ulkomailla. Melko nopeasti Joe päättää muuttaa Suomeen saadessaan Helsingistä vuoden määräaikaisen työn tutkijana, eläinfysiologisen laitoksen

post-doc:ina. Suomen yliopistomaailma paljastuu Joelle – hänen näkökulmastaan – takapajuiseksi, eikä hän koe voivansa toteuttaa työtään Suomessa samoin kuin kotimaassaan.

Tutkijan työ on hänelle kaikki kaikessa. Vuoden post-doc:in jälkeen töitä ei 1990-luvun Suomessa yhdysvaltalaiselle tutkijalle löydy. Heikko työtilanne ei koske ainoastaan Joeta.

Alinan ja Joen yhteiselämä alkaa ajan kuluessa hankaloitua muun muassa heidän kulttuuristen näkemyserojensa ja työllisyystilanteen vuoksi. Lisäksi Samuelin syntymä muuttaa odotettua enemmän heidän parisuhde-elämäänsä. Kulttuurisia ristiriitoja ja yhteentörmäyksiä sattuu puolin ja toisin. Lopulta Alina ja Joe eroavat. Suomalaisen ja yhdysvaltaisen kulttuurin vastakkainasettelusta muodostuu henkilöiden välille ristiriita, joka kantaa läpi teoksen. Pariskunnan erottua Joe muuttaa takaisin Yhdysvaltoihin ja Samuel jää äitinsä kanssa Suomeen. Yhdysvaltojen ja Suomen vastakkainasettelussa lienee lopulta kyse myös muusta kuin kulttuurien ja yhteiskuntien vastakkainasettelusta.

Teoksen ensimmäisen luvun jälkeiset tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen. Tuolloin Joe työskentelee professorina Baltimoren yliopistossa. Joella on myös uusi perhe: vaimo Miriam sekä tyttäret Rebecca ja Daniella. Heitä kuvataan pitkälti Joen näkökulmasta kolmannessa persoonassa. Pitkin teosta Joe ja Alina palaavat takaumina heidän yhteisiin hetkiinsä Suomessa. Joe tuntee huonoa omatuntoa olemattomasta yhteydenpidosta poikaansa. Alina taas on kasvattanut Samuelia yksinhuoltajana laman muokkaamassa Suomessa tuntien syyllisyyttä esimerkiksi äitiydestään ja työstään. Lopulta Alina löytää uuden miehen, psykologina työskentelevän, ajattelevan ja keskustelevan Henrin. Heillä on kaksi lasta: Ukko ja Taisto. Lopulta Alinasta tulee menestyvä kirjailija. Menestyksen myötä hän kiertää asiantuntijana puhumassa erilaisissa maahanmuuttoon liittyvissä istunnoissa. Sekä Joen että Alinan kohdalla problematisoituvat oman uransa edistämiseen ja perheestä huolehtimiseen liittyvät kysymykset.

Kun Samuel saa teoksessa äänen, hän on jo aikuinen mies: huippuarvosanoin lukiosta valmistunut nuorukainen. Hän on ajatteleva ja fiksu. Samuelin elämä kokee kolauksen, kun hänen isänsä jättää tulematta ylioppilasjuhliin. Kaiken lisäksi Samuel eroaa tyttöystävästään Kertusta. Eron ja isään kohdistuneen pettymyksen seurauksena Samuel menettää opiskelupaikkansa Helsingin yliopistossa. Samuel löytää elämälleen uuden suunnan saatuansa töitä Laajakosken Biotieteet Oy:stä. Lopulta hän kuitenkin lopettaa työnsä, sillä

sattuman kautta hänelle paljastuu yrityksen eläinkokeissa käytettävien eläinten kehnot olosuhteet ja ylipäänsä tavat, joilla tutkimustuloksia saadaan.

Eläinkokeiden paljastuminen saa hänet järjestämään mielenosoituksen yritystä vastaan.

Samuel ryhtyy Laajakosken Biotieteet Oy:ssä kokemansa vuoksi täysipäiväiseksi eläinaktivistiksi. Eläinaktivismista hän kiinnostuu jo ennen työtään Laajakosken Biotieteellisessä. Tapahtumat eivät etene teoksessa kronologisesti vaan teos poukkoilee ajasta toiseen valottaen jokaisen päähenkilön motiiveja tuntemuksilleen ja toiminnoilleen.

Ennen Samuelin näkökulman mukaan tuloa selviää, että Joe on joutunut ilkivallan ja hyökkäysten uhriksi. Hyökkäyksistä syytetään eläinaktivisteja. Myöhemmin herää epäilyksiä myös Samuelin roolista näihin hyökkäyksiin. Hyökkäysten jatkuessa ja pelon vallatessa yhä enemmän tilaa normaalilta elämältä Joen ja Miriamin välille alkaa syntyä erimielisyyksiä. Riitaa syntyy muun muassa käsiaseen hankkimisen tarpeellisuudesta ja kasvatusmenetelmistä. Eettisiä ristiriitoja etenkin Joelle aiheuttaa myös uusi teknologia ja markkinatalouden ympäröimät koulut. Joe kohtaa häneen ja hänen perheeseensä kohdistuneiden iskujen vuoksi ongelmia myös työpaikalla ja julkisuudessa. Perhe päätyy lopulta hankkimaan jopa turvamiehet ja valvontajärjestelmän kotiinsa. Hyötyä näistä ei näytä olevan. Samuelin liittyminen perheen kohtaamiin vaikeuksiin paljastuu pikkuhiljaa teoksen edetessä – epäilyjä suuntaan ja toiseen on, mutta todellisuus tulee ilmi vasta lopussa isän ja pojan kohdatessa.

He eivät tiedä mitä tekevät on kokonaisuudessaan moniulotteinen ja niinpä teoksen juonen ja pääsisällön selittäminen on haastavaa. Kerronta ei etene kronologisesti, sillä takaumat hajottavat aikakäsitystä siirtäen lukijan menneisyyteen, takaisin alkuun. Tämä on ominaista teoksen ulkopuoliselle kertoja, sillä sen asema ja näkökulma ovat kertomuksen ulkopuolella.

Kaikkitietävä kertoja tietää ”kaiken” ja voi tämän vuoksi tarkastella eri henkilöhahmojen ajatuksia ja tunteita sekä hyppiä tilasta tai ajasta toiseen (Hallila 2011: 407.) Näin on asianlaita myös Valtosen teoksessa. Tällaisen kertojan avulla lukijan on mahdollista päästä syventymään Alinan, Joen ja Samuelin henkilöhahmoihin teoksen eri tilanteista. Vapaa epäsuora esitys on Samuli Häggin mukaan yksi kaikkitietävän kertojan puheen esittämisen malli. Sen avulla referoidaan henkilöhahmoja ja jäljitellään heidän kielellistä tyyliään, johon liittyy useimmiten tyylillisesti värittyneen kieliaineksen – esimerkiksi huudahdusten – säilyttäminen. Tämän vuoksi ei ole selvää kenen diskurssia puhe esittää, henkilöhahmon vai

kertojan. (Hägg 2011: 431.) Lukijan tulkinta siis vaikeutuu ja kerronta vaikuttaa objektiiviselta, kuten tarkastelemani teoksen kohdalla. Lisäksi teoksessa sekoittuvat diegeettinen – vapaa epäsuora esitys – ja mimeettinen – esim. vuorosanojen hyödyntäminen – kerronta. (vrt. Hallila 2011: 407.)

Ilman kaikkitietävää kertojaa teos ei ehkä pystyisi tarjoamaan temaattisesti niin kirjavaa teosta kuin mitä se nyt on. Helsingin Sanomien Jukka Petäjä (2014) on arvostelussaan luonnehtinut Valtosen teosta isoksi uudeksi aikalaisromaaniksi. Teoksen temaattisen kirjon on nähty pitävän sisällään yleisiä ja ajankohtaisia teemoja, kuten moraaliset kysymykset, etiikka tieteessä ja teknologiassa, aktivismi, yksityisyyden häilyvyys, kasvatus ja vanhemmuus sekä kaupallisuuden, markkinatalouden, ilmestyminen jokaiselle elämänalueelle (Silvonen & Sisättö: 114). Nykykirjallisuuden edustajana Valtosen teoksen voi nähdä Pertti Karkaman mukaisesti perinteisen realistisen romaanin sijasta jälkirealistiseksi. Tällöin kaikkitietäväkertoja kyseenalaistuu, sillä ihmisen minuus muodostuu ilman johdonmukaisuutta, satunnaisista tapahtumista ja kokemuksista, joihin henkilö elämänsä aikana törmää. (Karkama 1988: 243.) Tätä näkökulmaa tukee se, että kertoja on vaillinaisesti kaikkitietävä, sillä se on jossain määrin rajoittunut käsittelyssä olevan henkilön näkökulmiin, vaikka muutkin henkilöt saisivat äänen. Tarkastelemani teoksen kertojalta on tavallaan kadonnut yksi paikkansa pitävä tarkastelupiste ja kaikkien henkilöiden mietteet vaikuttavat yhtä tosilta tai vääriltä: ”kaikkitietäväkertoja näyttäytyy aina jonkin henkilön ajatuksiin rajoittuneelta” (vrt. Karkama 1998:243; vrt. Peltonen 208:

36).

Toisaalta realismin poetiikalle on ylipäänsä tyypillistä todellisuutta korostava kerronta, joka luo ambivalenssia ja tuo esiin yksilön ristiriitaisen todellisuussuhteen. Ristiriitaisen todellisuussuhteen esiin nostaminen realistisessa kirjallisuudessa ilmentää teosten yhteiskuntakriittistä asennetta. (Hallila 2011: 107.) Näin voi olla myös tarkastelemani teoksen kohdalla. Toisaalta teos on ajateltavissa näine kaikkine ominaisuuksineen ja poukkoilevine ajanhahmottamisineen postmoderniksi, etenkin juuri moniäänisyydessään, sillä lukijan on käännettävä katsettaan eri näkökulmiin ja niiden peittämiin seikkoihin.

(Karkama 1994: 303). Lisäksi Valtosen teoksen voisi temaattisessa runsaudessaan mieltää jopa ensyklopediseksi. Ensyklopedian käsitettä on käyttänyt Markku Eskelinen tarkastellessaan Janne Nummelan, Tommi Nupposen ja Jukka Viikkilän teosta Ensyklopedia

(2011) osana 2010-luvun suomalaisen kokeellisen nykykirjallisuuden kenttää. Eskelinen viittaa ensyklopedialla teoksen sisällölliseen rikkauteen ja tarkkuuteen (Eskelinen 2016:

571.) Valtosen teoksen voisi mahdollisesti liittää omanlaisenaan teoksena suomalaisen kokeellisen proosan kirjavaan joukkoon, johon Eskelinen (2016: 572–573) luettelee jo mainitun Ensyklopedian lisäksi muun muassa Jaakko Yli-Juonikkaan Neuroromaanin (2012) ja Maria Matinmikon Valkoisen (2012). En tutkimuksessani ota kantaa Valtosen teoksen ensyklopedisuuteen ja kokeellisuuteen, sillä se ei tämän työn puitteissa ole mahdollista. Toki Valtosen teoksen temaattiselta kirjoltaan ja laajuudeltaan voisi katsoa osaksi ensyklopedista kirjallisuutta, joskin eri tavoin kuin Ensyklopedia.

Pyrkimyksenäni ei siis ole tutkia Valtosen teoksen rakennetta ja kerrontaa postmodernina tai ensyklopedisena, vaikka teos siihen mahdollisuuden tarjoaisi. Teoksen moniäänisyys ja kertojan teoretisointi tässä vaiheessa helpottaa tulevan analyysin seuraamista.

Tarkastelemani representaatiot kuitenkin rakentuvat kerronnan kautta. Kaikkitietävän kertojan näkökulmaan rajoittumisen esiin tuominen liittyy myös tapaani tarkastella päähenkilöiden subjektiuden ilmaisuja heidän ”ominaan” kolmannen persoonan kertojan representoimana. Jokaisella päähenkilöllä on ikään kuin oma kolmannen persoonan kertoja, joka kuitenkin kaikkitietävänä koostaa teoksen lopussa näkökulmista yhtenäisen kertomuksen. Teoksen He eivät tiedä mitä tekevät luonnehtiminen aikalaisromaaniksi (ks.

Petäjä 2014) tukee pohdintaani teoksen realistisesta luonteesta ja sen taas voisi ajatella tukevan väitettä siitä, että nykykirjallisuus palaa jossain määrin maailmallisuuteen (vrt.

Hallila 2011: 425). On myönnettävä, ettei teos todennäköisesti asetu täsmällisesti realistiseen kirjallisuuteen, sillä nykykirjallisuudelle on tyypillistä yhdistellä eri aikakausien kirjallisia konventioita (vrt. Hallila 2011: 426). Joka tapauksessa, mikäli Valtosen teos on tällä tavoin nähtävissä realistisen tradition jatkeena, ainakin kerronnan puolesta, niin voihan teoksen sosiologisen tarkastelun aikalaisromaanin näkökulmasta nähdä varsin varteen otettavana näkökulmana.

Luvun lopuksi on huomioitava myös mahdolliset tutkimuseettiset kysymykset. Julkisen kaunokirjallisen teoksen ottaminen tutkimuskohteeksi ei suoranaisesti aiheuta eettisiä ongelmia. Joka tapauksessa tutkijana minun on tärkeä muistaa, että teoksen tulkintatapani ja teoksesta esittämäni väitteet on oltava perusteltavissa aineistostani käsin. Lisäksi tutkimukseni eri vaiheiden tulee olla läpinäkyviä ja minun tulee sitoutua määrittelemiini

metodologisiin asetelmiin siten, että menetelmät ja suorittamani analyysi ovat yhdistettävissä toisiinsa. Tutkimusta tehdessä on tärkeää, että pystyy osoittamaan analyysin eri vaiheet, jotta tuloksia voi perustella. 2000-luvun kirjallisuudentutkimuksessa tärkeintä ei ole niinkään tulkinnan yleispätevyys, vaan ennemminkin sen pätevyys tutkijan antamien ehtojen puitteissa (Ruohonen 2011: 85–86). Lähdeaineistoihin on myös viitattava asianmukaisella ja järjestelmällisellä tavalla, jotta lukijalla on mahdollisuus palata käyttämilleni lähteille.

Suurimpana tutkimuseettisenä kysymyksenä pidän työni kohdalla sitä, ettei Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät -teosta ole tutkittu lainkaan. Tämä ei sinänsä ole ongelma, mutta minun on tehtävä työni kunnolla, jotta siitä voisi olla jotain hyötyä tulevaisuudessa. Lisäksi teoksen tutkimattomuus on aiheuttanut haasteita etenkin näkökulman rajaamisen suhteen.

Niinpä minun on tärkeä muistaa oman työni rajoitukset ja pyrkiä tiiviiseen näkökulmaan ja tarkasteluun, jotta pystyisin tuottamaan valitsemastani näkökulmasta mahdollisimman tarkan analyysin.