Aikaisempia tutkimuksia Ankkalinnasta ja sen hahmoista

Juha Herkman kirjoitti vuonna 1998, että sarjakuvatutkimus on saanut akateemisissakin piireissä enemmän suosiota kuin aikaisempina vuosikymmeninä. Näin 20 vuotta myöhemmin tilanne on entistä parempi sarjakuvien näkökulmasta. Sarjakuvat ovat varsinkin media- ja kulttuuritutkimuksen puolella sopivia tutkimuskohteita. Ei olekaan kovin suuri yllätys, että myös Suomessa suosituista Aku Ankka tarinoista on tehty niin lopputöitä kuin väitöskirjojakin. Varsinkin pro gradu -tutkielmien tutkimuskohteena Aku Ankka -sarjakuvat eivät ole kovinkaan harvinaisia. Ankkalinnan Pamaus on suomalainen Ankistit ry:n julkaisu, jossa ruoditaan Ankkalinnan tapahtumia ja ilmiöitä.

Esimerkiksi heidän omassa blogissaan listataan yli 15 erilaista akateemista tutkimusta, joiden tutkimuskohteena ovat olleet Ankkalinna ja sen hahmot (Ankkalinnan pamaus, 2011).

Petra Kotro on esimerkiksi omassa pro gradu -työssään pohtinut yhden tunnetuimman ankkapiirtäjän, Don Rosan, tarinoissa ilmenevää historian representointia. Kotron työ pyrkii selvittämään, kuinka Rosa on kuvannut historiaa Roope Ankan elämä ja teot -sarjakuvaromaanin tietyissä tarinoissa. (Kotro 2011, 3-5.) Kotron pro gradu -tutkielma on hyvä esimerkki siitä, kuinka Ankka-sarjakuvia voidaan lähestyä yli oppiainerajojen: tutkielman aihe on vahvasti historiallinen, vaikka lopputyö on tehty kulttuuritutkimuksen alalta. Laura Laamanen on perehtynyt Ankka-sarjakuvissa nähtävään naiskuvaan lehdessä käytettyjen sanavalintojen kautta. Laamanen selvittää, millainen naiskuva syntyy eri-ikäisistä naisista, kun tarkastellaan heistä käytettyjä ilmaisuja erilaisissa tarinoissa. Tähän vaikuttaa oleellisesti myös se, että millaisia ilmauksia naishahmot käyttävät itsestään, tai millaista kommentointia he kuulevat mieshahmojen suusta. (Laamanen 2000, 2-5.) Vielä yhtenä esimerkkinä Ankkamaailman taipumisesta monien hyvin erilaisten tutkimusasetelmien alle voidaan pitää Maarit Koposen pro gradu -tutkielmaa. Koponen käsittelee omassa lopputyössään Ankka-sarjakuvia kääntämisen näkökulmasta. Aku Ankassa julkaistavat tarinat on useimmiten kirjoitettu jollain muulla kielellä kuin suomella, joten niiden kääntäminen on yksi keskeisimmistä Aku Ankan toimituksen tehtävistä. Koponen on keskittynyt omassa pro gradu -tutkielmassaan ennen kaikkea Aku Ankassa nähtäviin sanaleikkeihin, joiden kääntäminen saattaa välillä vaatia luovuutta kielimuurin takia. (Koponen 2004, 2.) Viimeisenä on syytä mainita Katja Kontturin väitöskirjatutkimus, joka sekin keskittyy Don Rosan tuotantoon. Kontturi on omassa tutkimuksessaan tarkastellut Rosan tapaa yhdistellä perinteistä fantasiaa postmoderniin historiankuvaukseen. Rosa on tunnettu tarinoistaan, joissa ankkahahmot seikkailevat maailmoissa, jotka yhdistelevät historiallisia tapahtumia lukijoiden maailmasta Ankkalinnan omaan fantasiamaailmaan. (Kontturi 2014, 14–15.)

On ymmärrettävää, että Aku Ankka -lehdessä esiintyvien tarinoiden tutkimus on lähestulkoon yksinomaan suomalaisissa korkeakouluissa toteutettua. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei Disney-sarjakuvia tutkittu muuallakin maailmassa. Tunnetuimpiin teoksiin kuuluu johdannossakin mainittu Dorfmanin ja Mattelartin kirjoittama kirja Disney-sarjakuvien sisältämistä imperialistista viesteistä. Oma oletukseni on, että Ankkauniversumia on tutkittu myös muissa maissa, joissa Disney-sarjakuvien kulutus on suhteellisen suurta väestön kokoon nähden, kuten esimerkiksi Alankomaissa ja Italiassa. Katja Kontturi valottaa ankkamaailmaan liittyvän tutkimuksen kansainvälistä tilaa myös omassa väitöskirjassaan. Disney-sarjakuvien suosio on ollut jo pitkään laskussa omassa synnyinmaassaan Yhdysvalloissa, minkä takia paikallinen akateeminen tutkimus on keskittynyt tarkastelemaan lähinnä Disneyn tuottamia kokopitkiä animaatioelokuvia, jotka ovat saavuttaneet klassikko-statuksen. Näihin klassikoihin kuuluvat esimerkiksi Lumikki ja Prinsessa

Ruusunen. Sen sijaan Euroopassa julkaistaan usein yksittäisiä artikkeleita, jotka keskittyvät lähinnä analysoimaan kääntämistä ja siihen liittyviä kulttuurillisia eroavaisuuksia. (Kontturi 2014, 22.) Yksittäiset tutkimukset sen sijaan keskittyvät usein yhden piirtäjän tuotantoon tai hahmoihin, joista suosituimpia ovat Suomessakin suurta suosiota nauttivat Carl Barks ja Don Rosa. Tästä huolimatta useissa Euroopan maissa toimii aktiivisia faniyhteisöjä, jotka julkaisevat säännöllisesti hyvinkin laajoja artikkeleita liittyen Ankkalinnaan ja sen hahmoihin. Kontturi kuitenkin muistuttaa, että nämä artikkelit eivät useimmiten ole vertaisarvioituja, joten niihin on suhtauduttava akateemisesta näkökulmasta katsottuna varauksella. (Emt, 23–25.) Kontturi on omassa väitöskirjassaan listannut tutkimuksia, jotka käsittelevät juuri ankkoja ja heihin keskittyneiden piirtäjien tuotantoa. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että Disneyn tuotantoon keskittyvällä tutkimuksella on oma sivuhaaransa. Alun perin vuonna 1973 julkaistun norjalaisen Jon Gislen tutkimusparodian Donladismenin tarkoituksena oli satirisoida yliopistoissa vaikuttanutta marxilaisväritteistä yhteiskunta- ja kulttuurintutkimusta.

Teos pyrki käsittelemään Ankkalinnaa ja sen hahmoja akateemisen tutkimuksen vakavuudella, vaikka sen tarkoitus olikin satiirinen. Kirja saavutti kuitenkin suuren suosion ja sai monet tutkijat innostumaan eri tieteenalojen käyttämisestä Ankkalinnan tutkimiseen. Ankismilla viitataan Disneyn tuotannon tutkimiseen ja tutkijat nimittävät itseään ankisteiksi (eng. Donaldist).

Ankkalinnan pamauksen artikkelin mukaan ankismilla on hyvinkin tukevat juuret Keski-Euroopassa, jossa järjestetään vuotuisia konferensseja, joihin ankistit kokoontuvat kuulemaan tuoreimmista tutkimuksista ja vaihtamaan ajatuksiaan. (Ankkalinna Pamaus, 2006.) Luonnollisesti tutkimuksiin tulee suhtautua varauksella, mutta niiden läsnäolo kielii suuresta kiinnostuksesta ankkauniversumia kohtaan ja sen tutkimiseen.

Tutustuttuani aikaisempaan Aku Ankka -sarjakuvista tehtyyn tutkimukseen olin positiivisesti yllättynyt. Ensinnäkin on mielestäni pelkästään positiivinen asia, että näin suurta ja laajalle levittäytynyttä mediatuotetta tutkitaan akateemisista lähtökohdista. Näin ollen Herkmanin vuonna 1998 tehdyt huomiot sarjakuvatutkimuksen yleistymisestä näyttäisivät pitävän paikkaansa ainakin Ankkalinnan osalta. Samalla myös huomasin, että omalle tutkimukselleni löytyy myös oma lokeronsa tältä kentältä. Aku Ankkaa on tutkittu monesta näköyökulmasta, mutta työn näkökulma vaikuttaisi vielä uupuvan. Tutkijana onkin mielenkiinoista päästä tutkimaan sellaista aihetta, josta löytyy jo aiempaa tutkimusta, mutta samalla pystyy myös itse tarjoamaan jotain uuttaa tietoa vanhan seuraksi.

Seuraavassa luvussa käyn läpi aineistoni Aku Ankka -lehdet vuosikymmen kerrallaan ja niissä huomioni herättäneet tarinat. Tätä ennen on kuitenkin hyvä vielä kerrata tutkimuksen

tutkimuskysymykset ja niiden merkitys esitellyn teoreettisen viitekehyksen valossa. Ensimmäinen tutkimuskysymys on: ”Miten jälkifordismi näkyy Aku Ankka -sarjakuvalehdessä?” Tähän kysymykseen voidaan vastata usealla eri tavalla. Yksi tapa on tunnistaa sellaiset tarinat, joissa on selvästi jälkifordismiin viittaavia piirteitä ja laskea niiden määrä. Tällä tavalla ilmiöstä voidaan tehdä kvantitatiivinen todennus. Toisaalta ennen tätä pitää määritellä se, mikä on jälkifordistista ja mikä ei. Tämän takia olen käynyt teoriaosuudessa laajasti läpi jälkifordismin erilaisia piirteitä ja sen ympärillä käytyä akateemista keskustelua. En oleta, että yksikään hahmo toteaisi suoraan työnsä olevan jälkifordistista. Sen sijaan minua kiinnostaa se, millaista työtä hahmot tekevät. Ovatko he töissä liukuhihnan ääressä tai selvästi sidottuja työaikoihin, jolloin heidän työnsä voitaisiin olevan fordistista. Vai ovatko hahmot sittenkin päätyneet vapaampien työaikojen pariin ja saavat luvan käyttää luovuuttaan, jolloin heidän työnsä voitaisiin yhdistää jälkifordismiin? Se miten hahmot suhtautuvat työhön, on liitoksissa toiseen tutkimuskysymykseen. Ovatko he myöntyväisiä uusiin työnmuotoihin, vai vastustelevatko he niitä? Voiko heidän mielensä muuttua tarinan edetessä ja kehittyä hahmoina, vai ovatko he tuomittuja toistamaan samoja kaavoja tarinasta toiseen?

Semiotiikan avulla on mahdollista tunnistaa sarjakuvista löytyviä merkkejä, jotka auttavat tekemään tulkintoja. Esimerkiksi jos Aku nähdään naama punaisena liukuhihnan ääressä, voidaan tästä esittää tulkinta, että joko hän työskentelee vimmaisesti, tai sitten hän jo lähes kiehuu raivosta. Toiseen tutkimuskysymykseen: ”Miten hahmot suhtautuvat jälkifordismiin?”, voidaan vastata myös kiertotien kautta. Vaikka lehdissä esiintyisi pelkästään perinteisiä ammatteja ja pelkkää liukuhihnatyöskentelyä, se ei välttämättä vielä kerro suoraan sitä, että toiseen kysymykseen ei voida vastata. Akun turhautuminen liukuhihnan ääressä voidaan tulkita merkiksi siitä, että hän kaipaa jotain muuta elämäänsä. Jos tarinassa on tarpeeksi viitteitä siitä, että hänen kaipaamansa muutos on juuri jälkifordismin mukanaan tuomat muutokset, voidaan Akun suhtautuvan myönteisesti jälkifordismiin. Tästä syystä jälkifordismin ympärillä käyty keskustelu tunteiden merkityksestä työnteossa ovat tärkeitä, koska ne auttavat myös tässä tutkimuksessa tunnistamaan semiotiikan avulla hahmojen suhtautumisen jälkifordismiin. Prekarisaatio on myös läsnä tutkimuksen aikana, koska se linkittyy vahvasti juuri ihmisten tuntemuksiin työnteosta ja heidän arjestaan. Ankkalinnan hahmojen mahdollisesti kokema prekaarius on syytä noteerata, vaikka tutkimuksen tarkoituksena ei ole tutkia juuri prekarisaatiota. Prekarisaatio mielletään kuitenkin vahvasti juuri jälkifordistisen ajan ilmiöksi. Samalla toisen tukituskysymyksen ohessa tullaan vastamaan kysymykseen siitä, mitkä hahmot tekevät työtä Ankkauniversumissa. Näin ollen toinen tutkimuskysymys linkittyy lopulta ensimmäiseen. Se, miten hahmot suhtautuvat jälkifordismiin, on myös lopulta näyte siitä, miten jälkifordismi näkyy Aku Ankka -sarjakuvalehdessä. Seitsemännessä luvussa käyn tarkemmin läpi

erilaisia syitä tavoille, joilla jälkifordismi ilmenee julkaisussa. Luvussa kahdeksan käyn vielä tiivistäen läpi tutkimustulokset.