Kansainvälistyminen on prosessi, jossa yrityksen operaatiot mukautetaan kansainväliseen ympäristöön (Crick, 2009). Toivasen et al. (2009) mukaan yritysten kansainvälisen toiminnan muotoja on perinteisesti tarkasteltu kahtena päämuotona: vientinä ja ulkomaisina investointeina. Vienti tarkoittaa sitä, että tavaroita tai palveluja myydään ulkomaille siitä maasta, jossa ne on tuotettu. Ulkomaiset investoinnit tarkoittavat puolestaan suorien sijoitusten ja niihin perustuvan kokonais- tai osasuorituksen avulla saavutettua läsnäoloa ulkomailla.
Tämän lisäksi Toivanen et al. (2009) erottavat kansainvälisestä toiminnasta ne toimintamuodot, joilla on selkeä liityntä kansainvälisiin aktiviteetteihin, mutta jotka eivät ole vielä varsinaista kansainvälistä myyntiä. Ne saattavat kuitenkin johtaa kansainväliseen liiketoimintaan tai tukea sitä. Tällaisia toimintamuotoja ovat ulkomaisten asiakkaiden palveleminen kotimaassa, toimiminen osana ulkomaista ketjua tai kansainvälistä verkostoa, kansainvälisten asiantuntijoiden rekrytointi omaan organisaatioon ja palvelujen ostaminen ulkomailta eli ns. offshoring. Näin ollen kansainvälinen liiketoiminta voidaan jakaa kolmeen ryhmään: vientiin, ulkomaisiin investointeihin ja kolmansien osapuolten kautta tapahtuvaan kansainvälistymiseen.
Se, miten kansainvälistä toimintaa päädytään harjoittamaan, riippuu yrityksestä ja toimialasta.
Kansainvälistymiskirjallisuudessa on tunnistettavissa erityisesti kaksi suuntausta
kansainvälistymisen etenemisestä. Nämä ovat vaihemalli eli omaehtoinen vaiheittainen kansainvälistyminen ja ”born global” -kansainvälistyminen (Johanson ja Vahlne, 1977;
Knight ja Yaprak, 1997; Rialp ja Rialp. 2006). Näitä kansainvälistymisen muotoja tarkastellaan seuraavaksi tarkemmin.
3.1.1 Omaehtoinen vaiheittainen kansainvälistyminen
Kansainvälistymiskirjallisuudessa useimmiten viitataan jo 1970-luvulla kehitettyyn Uppsala- tai vaihemalliin (Johanson ja Vahlne, 1977). Tällaisen omaehtoisen kansainvälistymisen on aiemmin ajateltu tapahtuvan vaiheittain ja varovaisesti. Kansainvälistymisen vaiheet voi olla esimerkiksi seuraavat (Toivanen et al., 2009):
1. Yritys tarjoaa tuotteita/palveluita vain kotimaisille yrityksille kotimaassa 2. Yritys tarjoaa tuotteita/palveluita kansainvälisille yrityksille kotimaassa 3. Yritys alkaa harjoittaa kansainvälistä toimintaa viennin muodossa 4. Yritys perustaa toimiston ulkomaille myyntiä ja toimittamista varten 5. Yritys laajentaa myös tuotantoa ulkomaille
Vaihemallin mukaan yritykset aloittavat viennin, kun ne ovat luoneet vakaan markkina- aseman kotimarkkinoilla (Johansson ja Vahlnen, 1977). Vaiheittaisuus voi koskea sekä markkinavalintoja että toiminnan muotoja. Markkinoiden valinta ja kansainvälistyminen tapahtuvat asteittain eli yritykset aloittavat viennin markkinoille, jotka ovat psyykkisesti läheisiä, ja myöhemmin vasta laajennetaan psyykkisesti etäisempiin markkinoihin (Johansson ja Vahlnen, 1977). Toiminnan muotojen osalta vaiheittaisuus tarkoittaa sitä, että yritykset aloittavat toimintansa pieniriskisistä aktiviteeteista, sitovat vähitellen kohdemaahan enemmän resursseja ja lopulta perustavat oman toimiston (Toivanen et al., 2009; Chetty ja Campbell- Hunt, 2004).
Vaihemalliin liittyy myös se, että monissa tutkimuksissa yrityksen koolla ja vientimenestyksellä näyttää olevan selkeä yhteys. Bonaccorsi (1992) esittää, että todennäköisyys vientiin kasvaa yrityksen koon kasvaessa ja viennin intensiivisyys korreloi positiivisesti yrityksen koon kanssa. Sousa et al. (2008) toteavat, että monissa tutkimuksissa yrityksen koko viittaa käytettävissä oleviin resursseihin, jotka taas vaikuttavat yrityksen markkinastrategian valintaan. Katsikeas et al. (1996) havaitsivat, että kansainvälisen
liiketoiminnan kirjallisuudessa uskotaan suurempien yritysten omistavan enemmän rahallisia ja henkilöstöresursseja, kuten myös tuotantokapasiteettia, jolloin ne saavuttavat suurempia tuotantoetuja ja havaitsevat pienempiä riskejä ulkomaisilla markkinoilla. Resurssit näyttävät olevan merkittävä tekijä siihen miksi yrityskoon oletetaan vaikuttavan vientiin.
Vaihemallin on kritisoitu olevan liian deterministinen, sillä usein yritykset ohittavat yhden tai useamman vaiheen. Lisäksi mallia on kritisoitu siitä, että se yksinkertaistaa monimutkaista prosessia, eikä ota huomioon ostoja tai yrityksen ulkoisia tekijöitä. Asteittaisen mallin yleispätevyys kävi entistä kyseenalaisemmaksi, kun tutkijat 1980-luvun lopussa alkoivat kiinnittää huomiota kansainvälistymisprosessin nopeuteen korkean teknologian yrityksissä (Toivanen et al., 2009). Vaihemalli toimii joissakin tapauksissa, mutta enenevissä määrin on todettu yritysten kansainvälistyvän hyvinkin nopeasti perustamisen jälkeen ilman vaihemallissa esitettyjä vaiheita. Tällaisia syntymästään asti globaaleja yrityksiä on yhä enemmän (Rialp, Rialp ja Knight, 2005).
3.1.2 Omaehtoinen nopea kansainvälistyminen
Nuoria, pieniä, nopeasti perustamisen jälkeen kansainvälistyviä yrityksiä kutsutaan born global -yrityksiksi. Kansainvälistymisen born global -malli tarjoaa vastakohtaisen lähestymismallin vaihe-ajattelulle. Mallin mukaan yritykset eivät kansainvälisty vaiheittain vaan lähtevät kansainvälisille markkinoille pian perustamisen jälkeen, vaikkakin ne omaavat puutteelliset rahoitus-, henkilöstö- ja muut resurssit (Chetty ja Campbell-Hunt, 2004). Toisin kuin vaihemallissa, born global -yrityksellä ei välttämättä ole myyntiä ollenkaan kotimarkkinoilla ja ne saattavatkin aloittaa liiketoimintansa ulkomailta ennen kotimaata. Born global -yritykset eivät lähde siitä ajatuksesta, että valtakunnantasoinen toiminta kotimaassa olisi kansainvälistymisen edellytys, vaan nopeasti kansainvälistyvät yritykset ovat jo alkujaan globaalisti orientoituneita, ja ne kehittävät kykyjään heti perustamisesta lähtien saavuttaakseen kansainväliset tavoitteensa. Nopeasti kansainvälistyvät yritykset ovat yleensä kooltaan pieniä aloittaessaan vientiä, joten vaihemallin mukaisessa ajattelutavassa, jossa yrityksen koko nähdään kansainvälistymisen edellytyksenä, ei näytä olevan merkitystä näissä alkujaan kansainvälisissä yrityksissä.
Nopeasti kansainvälistyville yrityksille on ominaista, että kansainvälistyminen toteutuu usein samanaikaisesti monissa eri muodoissa (Toivanen et al., 2009). Yhtäaikaisesti voidaan
aloittaa vienti erityisesti sähköisiä kanavia hyödyntäen, perustaa tytäryhtiöitä, suorittaa yritysostoja ja fuusioita sekä verkostoja ja sopimuspohjaista yhteistyötä hyödyntäen. Lisäksi laajentuminen tapahtuu usein samanaikaisesti useisiin eri maihin tai jopa eri mantereille.
Born global -yritykset ovat yleisiä erityisesti maissa, jossa pienet kotimaan markkinat ajavat yritykset etsimään kasvua ulkomailta, ja kansainvälisten markkinoiden koko ja avoimuus vetävät yrityksiä puoleensa (Luostarinen ja Gabrielsson, 2006). Tämän lisäksi myös muut ympäristötekijät, kuten muuttuvat toimiala- ja markkinaympäristöt sekä toimialan kansainvälistyminen, luovat ideaalisen perustan born global -yritysten synnylle. Myös kaupan vapautuminen ja markkinoiden globalisoituminen tekevät kansainvälistymisestä helpompaa, kun tuotekehitystä voidaan yksinkertaistaa ja asemoida ulkomaisille markkinoille (Knight ja Cavusgil, 2004). Toisaalta kansainvälistymistä helpottaa tieto- ja viestintätekniikan kehittyminen. Erityisesti internetin kehittyminen on avannut yrityksille helpon pääsyn kansainvälisiin asiakkaisiin, toimittajiin, jakelijoihin ja yhteistyökumppaneihin (MCDougall ja Oviat, 2000).
Born global -yritysten kansainvälistyminen on tutkimuksen kannalta mielenkiintoista, sillä monet suomalaiset muotoiluyritykset ovat selkeästi tällaisia syntymästään asti globaaleja yrityksiä. Vaikka ympäristön trendit ja muutokset helpottavat kansainvälistymistä, ne eivät yksinään riitä selittämään yritysten nopeaa kansainvälistymistä. Siksi onkin mielenkiintoista perehtyä niihin tekijöihin, jotka tutkimusten mukaan tekevät born global -yrityksistä menestyneitä globaaleilla markkinoilla.