Näkökulmia kirjallisuuteeN
301 AikuiskAsvAtus 4’2014
2000-luvun alussa ilmestyivät ensimmäiset suomenkieliset yleis- teokset ohjauksesta, joka vielä tuol- loin määriteltiin pääasiassa sen kaut- ta, mitä ohjaus ei ole. Suhde ja erot muun muassa neuvontaan, opetuk- seen ja terapiaan paikannettiin ylei- sesti kansainvälisestikin omaksutun määritelmän mukaisesti ”ajan, huo- mion ja kunnioituksen” antamisek- si asiakkaalle. Hieman pidemmälle tarkennettuna ohjaus käsitettiin elä- mänsuunnittelun neuvotteluksi.
Sanna Vehviläinen osallistui itse jo vuonna 2001 suomalaiseen ohjauksen määrittelyyn kirjallaan Ohjaus vuorovaikutuksena. Teos ra- kensi käsitystä siitä, mitä ohjauk- sessa kohtaamisten tasolla tapah- tuu analysoimalla puhetilanteita ja tulkitsemalla keskustelun kielellis- tä kommunikaatiota.
Uudessa kirjassaan Vehviläi- nen liikkuu samalla vuorovaiku- tuksen tasolla ja nostaa sen kautta esille yleisempiä ja periaatteellisia ohjauksen käytäntöön liittyviä ky-
Erinomainen yleisopas ohjaajalle
Sanna Vehviläinen (2014): Ohjaustyön opas – yhteistyössä kohti toimijuutta.
gaudeamus. Helsinki University Press. Painopaikka Tallinna. 239 s.
ISBN 78-952-495-344-3.
symyksiä – ja tietenkin tulkintoja sekä ohjeita. Nyt tässä teoksessa mennään edellistä paljon pidem- mälle, laajemmalle ja syvemmälle.
esimerkit käytännöstä
Vehviläinen korostaa voimakkaas- ti, että ohjaus on institutionaalista toimintaa, joka aina kytkeytyy jo- honkin suurempaan toimintaan ja jolla aina on suhteensa ja tarkoi- tuksensa. Tällä tavoin määrittyy myös ohjauksen kenttä, ohjausti- lanteissa olevien tiedolliset erot ja myös valta, jonka kautta eettiset kysymykset nousevat luontevasti esille.
Kenen asialla ohjaus ja ohjaajat ovatkaan silloin kun se kytkeytyy tulostavoitteisten instituutioiden toimintaan? Kirjan opastuksen mukaisesti ohjauksen täytyy joka tapauksessa tarkastella asiaa mo- nipuolisesti ja dialogissa eri toimi- joiden kanssa.
Teos muodostuu kolmesta osasta. Ensimmäisessä määritel-
lään ohjausta, toisessa keskitytään siihen, ketkä ohjaavat ja kolman- nessa kuvataan sitä, miten ohja- taan käytännöllisellä toiminnan tasolla. Kolmas osa on opaskir- jalle tyypillisesti kaikkein laajin ja muodostaa yli puolet kirjan sivu- määrästä.
Lähes jokainen teoksen 11 ala- luvusta sisältää lopuksi joko har- joituksia tai muistilistoja sisältä- vän tietolaatikon.
Myös runsaat esimerkit oh- jaustilanteista erilaisissa konteks- teissa kytkevät teoksen hienosti käytäntöön. Ohjauksen metodeja ja käytäntöjä lähestytään neljän erilaisen, mutta toisiaan tukevan ohjausorientaation kautta: kan- natteleva, tutkiva, ongelmanrat- kaisu- ja opettamisorientaatio.
tutkimuksellinen ote vAkuuttAA
Teoksen mukaan ohjaus on yti- meltään oppimis-pedagogista toimintaa, joka rakentuu vahvasti
kirja-arviot
302
humanistisille arvoille ja eettisille periaatteille.
Vaikka etenkään ohjauksen teorioiden kehityskaarta ei tuo- da eksplisiittisesti esille, viitataan teoksessa ohjauksen ja pedagogii- kan sosiokonstruktiiviseen kään- teeseen. Sen myötä myös tarpeet ohjauksellisen työtavan käytölle ovat kasvaneet. Teos on uskollinen idealleen toimia käytännöllisenä oppaana ja niinpä myös ohjauksen määrittelyä tehdään terapeuttisen työn, työnohjauksen ja opiskelun ohjauksen toimintojen kautta.
Kun teos yrittää tavoittaa paik- kaansa yleisenä ohjauksen oppaa- na, se onnistuu siinä erinomaises-
ti ottaessaan erilaisia käytännön ohjaustyön ilmiöitä pohdinnan ja toimintaan ”opastuksen” kohteiksi.
Teoksen erityinen vahvuus muodostuu sen vakuuttavasta otteesta ohjausvuorovaikutuksen ilmiöihin. Sen perustana puoles- taan on Sanna Vehviläisen syste- maattinen tutkimustyö ohjauksen erilaisilla kentillä – ohjaustoimin- nan konkreettiset tilanteet eivät ole jääneet henkilökohtaiseen kokemusmaailmaan, vaan ovat nousseet rikkaalla tavalla tutkivan toiminnan kohteiksi. En edes yri- tä tässä arviossa lähteä kuvaamaan sitä kokonaissuutta yksityiskohti- neen, joita teos lukijalle tarjoaa.
Vaikka kysymys onkin samas- ta nimityksestä eli ohjauksellises- ta työtavasta, tässä oppaassa sitä on hyvin pystytty erottelemaan erilaisina ammatillisen kohtaami- sen käytäntöinä juuri kontekstin- sa määrääminä. Tällöin voidaan puhua palvelukohtaamisista, te- rapeuttisista kohtaamisista ja oh- jauksellisista kohtaamisista, joilla kullakin on omat toisistaan poik- keavat intentiot, vaikka kaikki voi- vatkin ottaa oppia toisiltaan.
Vehviläisen mittava ohjaus- vuorovaikutuksen tutkimustyö on luonut teokseen myös näiltä osin laajan näkökulman.
Näyttää kuitenkin siltä, että teoksen alkupuolella ohjauksen ja ohjaussuhteen määrittelyä ohjaa enemmän terapeuttiseen autta- mistyöhön kiinnittynyt suhde ja teoksen loppupuolella puolestaan enemmän ohjauksellisen ja peda- gogisen työskentelyn dialoginen suhde.
tyyppilukijoinA yliopisto- opettAjAt
Yleisoppaalla on myös kääntö- puolensa etenkin silloin, kun jopa korostetaan aina hyvin tarpeellis- ta institutionaalista kytkentää, jol- loin yleismäärittely ei toimikaan.
Nyt teos tavoittaa ohjauksen yleisorientaation terapeuttisen auttamistyön puitteissa, työnoh- jauksellisen kontekstin sekä lähin- nä akateemisen korkea-asteen eli opinnäytetyön ohjaustilanteet.
Vehviläinen toteaakin, että
”kirjoittaessani minulla on ollut usein mielessäni yliopisto-opet- taja” (s. 216). Muut ohjaukselliset toimintaympäristöt ja -kehykset jäävät sivuun eikä teos tavoita monia sellaisia käytännöllisiä ky-
KIRJA-ARvIot
303 AikuiskAsvAtus 4’2014
symyksiä, joita esimerkiksi am- matinvalintapsykologit, opinto- ohjaajat tai nuorten kanssa työs- kentelevät joutuvat ohjauksen käytännön toiminnoissaan usein ratkaisemaan.
Myöskään esimerkiksi verkko- tai mobiiliohjaukseen, erilaisiin ohjauksellisiin rakenteisiin, mo- niammatilliseen toimintaan tai kiireen keskellä työskentelyyn ei löydy käytännöllistä sanaa.
Ohjaukseen liittyviä vallan ky- symyksiä pohditaan rajatusti juuri vuorovaikutuksen suhteen, mutta muutoin ohjauksen kriittiset insti- tutionaaliset tekijät jäävät käsittele- mättä. Ohjauksen resurssit ja rajat on otettu tärkeän, mutta lyhyek- si jääneen pohdinnan kohteiksi, vaikka suurimmat ongelmat liene- vät käytännössä juuri siinä, kuinka ohjaustoiminta saadaan silloitet- tua ja ankkuroitua jokaisen insti- tuution arkikäytäntöihin kunkin eriytyvien tarpeiden mukaisesti.
moniA määreitä ohjAuskäsitykseen
Paikoin kirjassa on yksittäisiin kohtiin kylläkin sopivia, mutta ka- pea-alaisia tulkintoja ohjauksesta (opinto-ohjauksen roolina on auttaa oppijaa koulutuspolulla, s. 16; ope- tuksen keinona ohjaus on toimiva rat- kaisu vasta, kun joitain perustietoja on hankittu, s. 25; sekä terapiassa että ohjauksessa ammattilainen käyttää asiantuntemustaan tulkitakseen asi- akkaan tilannetta ja kuvausta koke- muksestaan, s. 51).
Näihin esimerkkeihin löytyy muitakin käsityksiä ja osin lukija törmää tekstin edetessä saman- kaltaiseen ongelmaan myös pe- ruskäsitteessä eli ohjauksen mää- rittelyssä. Jos 2000-luvun alussa määrittely tehtiin ulossulkien, niin nyt Vehviläinen rakentaa ohjaus- käsitykseen hyvin monia määreitä.
Ne eivät toki ole keskenään ristirii- dassa ja samalla käy niin, että kuva ohjausvuorovaikutuksesta valottuu
monesta perspektiivistä, mikä on lukijan ajattelutoiminnalle eduksi.
Opaskirja on vaikea lajityyp- pi ja usein oppaat ovat monessa suhteessa rajoittuneita, vaikkakin markkinahenkisyydessään laajasti lupaavia. Tämä teos on kuitenkin erinomainen opas ohjaajalle, joka haluaa saada tietoa ohjausvuoro- vaikutuksesta ja pohtia mitä ohjaus on kohtaamisten tasolla. Samalla se johtaa hyvin herkästi tunnistamaan omia ohjaustilanteita ja toimii näin ilman teokseen sisältyviä harjoituk- sia ja tehtäviäkin itsereflektioon pa- mauttavana välineenä.
Vaikka harjoitukset ja tietolaa- tikot on kohdistettu yksittäiselle lukijalle, toivon tämän teoksen nostattavan työyhteisöjen tai oppi- misryhmien yhteisessä käsittelyssä pitkällisiä pohdintoja.
Heikki Pasanen FT, yliopettaja
HAAGA-HELIA ammatillinen opettajakorkeakoulu
