Tiistaina Joulukuun 23 Mk.
mnen.
Toimittajat:
V.
H:o 102
Tilaushinta:
Suomessa: Koko vuodelta 4m. Venäjillä: \ v.
2\
rupi h,'.' 2j;
Amerikassa:|„lidoll.l" 1
„
Vaasassa kuukaudelta 35 p. Kotiinkanto ilmaiseksi.
Yksityisnumero 10 p.
Lehti
ilmestyykahdestiviikossa,jokaarki tiistaijaperjant.k:lo4 i.p.
Toimisto ja kontto»?! Raastuvankatu19, Toimisto avoinna k:lo11—1 a.p., Konttooriavoinna klo 10—1 ap.ja 4—6 i.p.paitsi tiistaijaperjantai iltapäivällä.
Puhelangan numero122.
Ilmoitushißta:Kirjoitustenedellä 15 jajälessä 10j?.
ja käytöllisiä joululahjoja.
Uudessa Rautakaupassa.
Uudessa Rautakaupassa:
NUVV.!
Suomen Viikkolehti
Antti Mäkinen
ilmestyy tulevana vuonna 1891 samanlaisenakuin tänäkin vuonna sekä kool- taan että sisällykseltään. Joka numerossa tulee olemaankuva,esittäväjonkun ta- pauksen tai henkilönRaamatustataihistooriasta Suomen Viikkolehtitahtoo erit- täin pitää silmälläkansamme syvimpiähengentarpeita, mitkänykyisissävai- keissa oloissaovatelinehtonamme. Myöskinvaltiopäiväasioita seuraammesentäh- den tarkkuudella. Paitsi suorastaan hengellistä lukemista tahtoo S V. tarjota tietoja javalaiseviakirjoituksia:raittiuden, siveellisyyden,kristillisten yhdistysten,sun- nuntaikoulun, kirjallisuuden, lähetystön sekä kotinaisen ettäulkomaisen,varsinkin Kiinan lähetyksenaloilta Sen lisäksi toivomme saavamme tilaauseanJumalanvaltakun- nantyössäeläneen henkilön elämäkerralle.
Tilaushinta on Helsingissä Lähetyskirjakaupassaja Wickströminkirjakau- passa (kotiinkannettuna)koko vuodelta3 mk.50p.,puoleltavuodelta 2mk.,ja neljännes vuodelta1mk.25 p. Maaseuduilla(postimaksuineen)kokovuodelta'3
mk. 88 p., puolelta vuodelta 2 mk. 27p., ja neljännes vuodelta 1mk. 32 p.
Venäjällä jaAmerikassatilaajatkääntyköötsuorastaan Toimituksen puoleen,lähet- tämällä 3mk. vuosikerraltasekä 2mk.50 p ristisidemaksuksi. Joka lähettää Toimitukselle 35mk
,
saa11kpl luoksensalähetetyksiristisiteessä,jokalähet- tää 26mk. saasamoin 8kpl.,jokalähettää 20mk.saa6kpl.,ja jokalähettää 15 mk saa4kpl. Kirjeet lähetettäköönSuomen Viikkolehden Toimitukselle Helsingissä Merikatu14". TilausHelsingissä voimyöskintapahtuaTelefoonilla, n:o1,157.Tilausilmoitus.
""Os»><
Sanoin hi Vaasasta ja Pohjanmaalta,
tarjoutuu täten tilattavaksi vuodeksi 1891.
POHJALAINEN,
Kun Pohjalainen nyt uudeksi
vuodeksi
tarjoutuupalve- lemaan
suomalaisia kansalaisia,tapahtuu
se siinä lujassavakuutuksessa että sen tähänastinen työ ei ole ollut turha.
Emmekä suinkaan aio millään tapaa siitähellittää,vaanvast- edeskin jatkaa sitä kaikkien voimiemme mukaan. Siihen vii- taten ja kansan kasvavaan kannatukseen ja luottamukseen nojaten, pyydämme saada yleisölle vakuuttaa että Pohjalai- nen yhä
on Pohjalainen laajennettunakin yhtä halpa kuin tähänkin asti,maksaen koko vuodelta kaikkialla Suomessa
Hengeltänsä tulee olemaan supisuomalainen, va- paamielinen, kansanvaltainen,ja
Sisällöltänsä
vaihteleva, tarjoten runsaasti sitä varten kirjoitettuja, omatakeisia kirjoituksia valtiolliselta, yhteiskunnalliselta ja kaunokirjalliseltakin alalta.Toimitukseltaan tulee Pohjalainenedelleenkin ole- maan allekirjoittaneittcnkäsissä,jonka ohessa hra
Antti
Kron- man yhä antaameille tehokasta apuaan. Maamme mainio kir- jailija,rouvaMinna Canth,
on myöskin ensi vuodeksi luvan- nut meille uuden alkuperäisen kertomuksen. Valtiopäiväivillä tulee meidän erityisenä kirjeenvaihtajanamme olemaan hra A.W.
Heikkilä,jonkakäsialan tämänvuotisetkin tilaajamme hy- vin tuntevat. Täten toivomme tarkimmiten voivamme seu- rataniiden kansallemme tärkeitä keskusteluja japäätöksiä, jota paitse tulemme antamaan kuvia etevimmistä kansan- edustajista y. m. Ne muut nuoret ja tuoreetkirjailijakyvyt, jotka ovatmeitä tänä vuonna avustaneet, joista tässä mai- nittakoon ainoastaan nimimerkitE.
E. T. ja0.
E. K., tule-vatmyöskin ensi vuonna olemaan meille avullisina. Sähkö- sanomiakin tulemme yhä saamaansekä koti- että ulkomaan
tärkeimmistä tapauksista.
Kooltansa tulee Pohjalainen yhä olemaan G-pals- täinen, jommoisena se koko
Mamman
puolen vuotta on il-mestynyt. Mutta senohessa tulee se tarpeen mukaan laa- jennettavaksi 7-palstaiseksi. kuten tämä numeroosottaa.Il- mestymispäivinä pysyvät
edelleenkin
tiistai ja perjantai, tahi pyhän näiksi sattuessa jokoedellinen
taiseuraavalYlllCll.
Niilo kW
ainoastaan4 markkaa
. Ansas.
ja vuollen osalta samassa mitassa. Venäjällä on hinta
2'/
ruplaa ja Amerikassa
l'/
2 dollaria. Kuukausihinta kaupun- gissa on35 p. Kotiiukanto ilmaiseksi.Vaasassa joulukuun 1p:nä 1890.
Waasan työväen- yhdistys.
Ylimääräinen
kuukausikokous
pi-detään sunnuntaina t. k. 28 p:na klo 4 j. pp.
Keskustelukysymys:
Tarkastetaan
jahyväksytäänsairas-
jahautaas-apukassain
sääntö-ehdotus. A
Saapukaa, jäscmt,niiehissii.
11)72 Puilt^fciiiyÄ
Suomet^maakäuppiaitterf Palo^
vakuutus-yhtiön
perustavaKokous
pidetään
TampereellaHerraFredr.
Ingelbergin
luona tammikuun 27 p. 1891.
Kehoitetaan kaikkein kuntain
maakauppiaita valitsemaan
jalähet- tämään eanst&jia tähänkokoukseen.Siis miehissä!
Säantöehdotuskomiteean
puolesta: 1704J.
Koskinen.rpäkäläiset pankkikonttorimme ovat
¦
suljetut joulukuun 24 ja 31 VNK
j älkeenpuolenpäivän.
Suomen Yhdys-Pankki.
Waasan Osake-Pankki.
pankki.
Vaasan Säästö-
Korkoja Waasan Säästöpan- kista otetuista lainoista kanne- taan säästöpankinkonttoorissa Kunnallistaiossa maanantaina 29 ja tiistaina 30 p:nä tätä joulu- kuuta klo 5—7 j. pp.
Tallviliike.
Somasti
sisustettu
ja nopeakulkuinen matkustajahöyrylaiwaDet Forenede Dampslibs Helstab Kööpenhaminassa.
I id a r o s"
wälittää
(jollet luonnon-esteitä kohtaa)säännöllistä
liikettä KööpenhaminanjaHankoniemen wälillä,
ottaenwiedakseen
matkustajia ja tawaroitakaikkiin
Euroopan jaAtlantin takaisiin By satamiin. H^^^^^^^^^^^H
a
1) töpa
ttuätfl
3Karta^f. ¦
¦12,
19,2GI
mii,
2--\_2uß
Joulut.
10, 17, 24 13, 20, 27 Kööpenhaminasta
Hankoniemestä
K. M. Malm.
1525
Turutzsa^
Matka Hankoniemestä
Kööpenhaminaan kestäänoin
40tuntia Lähemmin ilmoittamat:
>M^ Paras ja halloin tie siirtolaisille.
Huom.l Rautatie-rahdista
joulukuun 15 p:stä toukokuun 15 päi- wäänluetaan
luokkain 6, 7 ja 8 mukaan 25"/« hinncmalemnis
luokitus-taulujen mukaan.
Pilettihinnat
Kööpenhaminaan:I:nenluokka Smk.
50, 2:nenluokka
Smk.35.
kansipaikkaSmk.
20. Paluupiletti, joka onwoimassa
6kuukautta,saadaan I:llä
ja 2:lla luokalla 25 prosentinalennuksella.
Viktor Ek.
Helsingissä ja
Hankoniemessä
1i12t1122
Vaasan Lehteä,
H2282N II2UPUNI»N V2nkm BUoMenllielineN 82N0M2lellti, jllll2 M2>l-
322
koko
M223822M028t22N 3 mk. 13 p:i2.
WW- W2232332: 3 Bmk. koko vuoöelt2.
Xotiink2Nto ilm2l3ek3z.
Hjalmar Selander.
Maan ostajat hoi!
Oulaisissa
olewactaJuntin
maasta,joka wiime syyskuilla kuulutettiin
t&6»
sä lehdessä
myytäwäksi,saaw.it halulli- set
ostajatsuusaiialliscoti tchda
kaup^paa aßeFtrjotttaneen faneja
Vaasassa Naastuwankatu
-)l:o 51tämän
joulukuun
28 ja 2'.» päivänä.Takri Maunu,
17t)!l
Toholammilla.
Teaatteri,
Perjantaina jouluk. 26
p:nä
(toisena joulupäivänä)täsmälleen
klo 7 j.pp.
Useitten pyynnöstä
Aran,
(Kunnia)
näytelmä 4 näytöksessä.
Lauantaina 27 p.nii seuraavanäy-
17-20¦
Allekirjoittaneet ovat suostuneet tästä
päivästä alkaen lakata antamasta kau-
panpäällisiä vähittäiskaupassa.
Waasassa joulukuun 18 p:nä 1890.
Emil Asplund. K. M. Johansson.
Victor Sten. A. Blomqvist
I. Jakkara. Albert Sundqvist.
Hugo V. Dahlstedt. E. Kervinen.
John Talonen. Jakob Pinnilä.
A. Lassel H Kumpp. Frans L. Wiik.
Carl Finnilä. C. V. Lahtinen.
Carl V. Vallin Alfred Hedman.
A. J. Qvist. M. Haglund.
Jakob Sandås.
ie%19" Tätä numeroa
seuraa,li- sälehtenä mikäli meille
lähetettykappalemäärä riittää Päivä--
lehde n"
näytenumerovuodelle 1891.
Allekirjoittanut ostaa
Siemenriiktita
Kauroja
korkeimpiinkäypähintoihin.
1666
A. E. Hultin
100:Ita
Toimittaa kaikenlaisiaasioita,sisään- jättää jaulosottaaasiakirjojavirastoissa
y.m halvalla.
______
J. Wahtera Waasassa,
23
Rauhakatu 23.
VAASAN OSAKE PANKKI,
jolla on pääkonttoori Vaasassa sekä Osastokonttooreja Helsingissä, Turussa, Kristiinankaupungissa ja
Uudessakaarlepyyssä, vastaanottaa rahoja talletustodistuksella ja juoksevalle tilille.
Ostaa vekseleitä ulkomaiselle rahalle sekä myypi niitä mak- sukäypiä
Amsterdamissa, Mainin Frankfurtissa, INewyorkissa, Tukholmassa?
Antve rpissfi, Hampurissa, Pariisissa ja Pietarissa, Barcelonassa, Kööpenhaminassa, Ranskan Trondhjeniissa, Berliinissä, Lontoossa,
useimmissa suunm-Harsovassa, Breemissä, Lyypekissä,
missakaupungeissa.Wienissä, Brysselissä, Madridissa, Bäävelissä, y. m. paik- Dresdenissä, Moskovassa, Riiassa, koissa.
Kristiaaniassa,
Diskonttaa vekseleitä Suomen markoissa, maksuluvalliset muillakin paikkakunnilla maassa;
Myöntää hypoteekkilainoja ja kassalaina-laskuja;
Myypi postilähetys-vekseleitä;
Ostaa ja myy obligatiooneja;
Ostaa kupongeja koti- ja ulkomaisiin valtion-obligatioo- neitiin;
Ostaa ja myy ulkomaista rahaa;
404Toimittaa rahannostoja ja lunastuksia.
Pankin kanssa saadaan toimia suoranaisesti kirjeessä
Kurssit.
Suomen Pankki 23 p.Joulukuuta 1890.
Pietari I.a 291:
—
286:—
100:ltaj.
Lontoo 1.a. 25: 40
—
90v 25: 14 25: 03 Ia.100: 50 90p. 99: 80 99 00 Pariisi
Hampuri 1. a. 124: 60
—
90p.123: 40122: 50-%
Lyypekki 1. a.124:30
— —
90p.123: 20122: 49 Berliini 1. a. 124: 30
— —
¦ilOi).123:20 122: 45 Mn Frankf I,a.124: 30
—
90p. 123: 20122:4Ä 90 p.208.-
—
206: 4«l. a 100: 30
— — !
„
90 p. 99: 60 98: 80 Kristiania 139: 70138: 50 1. a. 139: 70 138: 60liöv.namina1.2.139: 70138: 50>
a 9 mk. 2V2 litralta.
Ilman kilpailua!
a 12 mk. 2V
2litralta.
Hienoa Samppanja-Konjakkia
A. Blomqvistin Väkijuomakaupassa.
Uno ni.! 2y
2litraa noin 1 kannu.
Ttansalaiset! Jos olette Pohjalaisen
1/
huomanneet etevämmin toimite-\k
tuksi kuinpaikkakunnanedelliset11
suomal. sanomalehdet, niin kan-I \
nattakaasitä yhä. Ainoastaansi-¦*-"*-
ten voitte>tällä paikkakunnalla saadakelvollisen äänenkannattajan.
Pohjalainen >
K tantajiaaneihyödyttämään. Se tah-ole toimeenpantukus-!f
too hyödyttääkansaa. Senhintal on senmukaan mitä nykyajan sa-
!
nomalehden toimituskustannukset vaativat. Kun sen allemennäänon saksilla toimittaminenainoana neuwna.Tilatkaa >
> lehtennekaikissa tapauksissa sanoma-hyvissäajoin. Sitenteet- l te palvelusta sekä itsellenneettä l toimituksille. Myöhästynyt tilaus>
onyhtä kallis ja tuottaavaankum-^- mankinpuolistaikävyyttä.
Laki- ja raha-asioita
asiakirjainsisäänjättämistäsekä ja ulosotta- mista toimittaa
Waasan
lääninhallituksessa
S. R. Jernström,
Senaatin ylimäär. kopisti.
1369 Osoite:Hietasaarenk. N:o 5.
S. F. Sundholmilla
Suuri varasto kulta- jahopea-teoksia.
965 Kauppapuistikko11:0 7.
A. Kiven
Seuranäytelmät.
»Nummisuutarit"
toimeen pannaan Lapualla
ren talossa, sunnuntaina tammik.
4 p 1891. Ovet avataanklo
'^6
Huom ! Loppiaisena toisen ker- ran. Lopuksi tanssia.non Toimikunta.
Kirkollisia tietoja:
Joulu-aattona saarnaapastoriHeikel.
Joulupäivänä.
AamusaarnanpastoriHeikel.
Ruots. puolipäiväsaarnanprovastiNy- holm.
Suomalaisenpuolipäiväsaarnan provas- tiNyholm.
Tapaninpäivänä.
Ruotsalaisenpuolipäiväsaarnan pastori Heikel.
Suomal. puolipäiväsaarnanpatalj.-saar- naaja Ingman.
saarnanprovastiNyholm.
ja myydään.
Amerikkaan!
Parhaat linjatjahalvat hinnat.
Cairenius
ja KumppAmerikan ja Ruotsin rahaaostetaan
Setailmoiiutsia.
v' John Svanljnng,
nimituomari
*£¦..«
Lakiasiaintoimisto.«ej*
» l Helsinki, Wladimirinkatu2. t
% f
Sähköosoite:Svanijung, Helsinki, imfatthews Fidler, Voinvienti-
jlLkanppias. Eonttoori:
Koulu-v n:ro 3
SUOMI
Henkivakuutus-Osakeyhtiö Amanda Ahlströmillä.
JOULUNÄYTTELY
Paketti-iltama
Lapaan
Naisyhdistyksenhyväksi
pidetäänAntilan talossa
Lapualla Asianajaja jaAsioitsijn
Vaasassa:
KarlEskelin,
V,Lääninkamreeri.
Osoite:Pitkänlahdenkatu 07,
(Rautatieaseman ääressä).
Hjalmar Sjömanin 18 lioulukatu 18.
Valokuvaamo
Seuranäytelmät.
Perälän
lukuyhdistyksenhyväksitoimeen paneePerälännuoriso Laihial- la, kirkonkylässä, Jaakko Alanyystin talossa joulukuun 28 p:näklo 5 j. pp.
Esitetään Minna Canthin kirjoittama näytelmä
»Työmiehen vaimo"
sekäR.Kiljanderinkirjoittamahuvi- näytelmä
».Pahassa pulassa".
Huom.! Torvisoittoajatanssia. 1705
Raittiusjuhla
W. L. 1 k.1s
liunn2!!iBVBl>l,lluittBjz
enin leviuuvt lenti on
8HV««,
jokailmestyy Kuopiossa ja leviää2,800 kpl. painoksessa. Hinta postissa5: 80
vuodelta. 1166
Tilansilmoitns.
Koti ja Yhteiskunta
ilmestyy V. 189] Helsingissäkunkin kuukauden 15 p:nä.
Tilaushinta
koko vuosikerralta
on
maamme postitoimistoissa ti- lattaissa 2 markkaa,
WenäjälläA. Lindebergin kirjakaupassa Pie- tarissa
l rapia, Amerikassa 80 cent., postimaksut
siihen luettuina.Helsinkiläiset
tilatkoon lehteäG.
W. Edlundin kirjakaupassa, hinta
2 Mk. Maaseutulaiset
saavatmyös tilata suorastaan Toimitukselta,jol- loin hinta unlähetyskulunkineen2
mk. 25 p.
Aleksandra
Gripenberg.Päätoimittaja.
Huom.!
Joka tahtoo lehden
le-vittämistä edistää kokoomalla
ti- laajia,saapi, hankittuansa (itilaa- jaa, 1kappaleen
K. ja T.ilmai- seksi,
kun lähettää lehden Toimituk- selle asianomaisen postitoimiston kui- tin hänen tekemistään tilauksista.antaa Hetki-, Elinkorko-, Pääoma-,Jälkeenelo- ja lyötäjäisTakuutiksia
edulli- simmilla
ehdoilla jahuokeimpiin
maksuihin.Prospekteja ja tarkempia tietoja antaa ja
vakuutusilmoituksia
vas-taanottaa^^ Manttelin. Einar Rancken. S. S. Sirén.
pidetään 3:tenä joulupäivänäklo 5 alkaen, talossa N:o 44 Kauppapuis- tikan varrella tässä kaupungissa.
Teetä ja muita raittiusjuomia, pu- heita y.m. Kaikki tervetulleita.
Raittiusyhdistys 11.
tiistaina joulukuun30 p:nä.
Ohjelmaan kuuluu:
Seuranäytelmät
»Pahassa pulassa
1'
«Savon
Esitelmä,Jääkäri'
1.
Lausuntoa, Laulua.
Lopuksi tanssia.
Huvit alkavat klo 5j. pp.