ASLAK-KUNTOUTUS JA KOETTU TYÖKYKY JA PSYKOFYSIOLOGINEN KUORMITTUMINEN: tapaustutkimus Kainuun soten erikoissairaanhoidon henkilökunnassa
Ulla Parkkila
Pro gradu – tutkielma Lääketieteen laitos Terveystieteiden tiedekunta Ergonomia
Itä-Suomen yliopisto Joulukuu 2016
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos
Ergonomia
PARKKILA, ULLA: ASLAK-kuntoutus ja koettu työkyky ja psykofysiologinen kuormittuminen: tapaustutkimus Kainuun Soten erikoissairaanhoidon henkilökunnassa Opinnäytetyötutkielma, 56 sivua, 3 liitettä (8 sivua)
Ohjaajat: TtT Susanna Järvelin-Pasanen, Työterveyshuollon professori Kimmo Räsänen Joulukuu 2016 ___________________________________________________
Avainsanat: kuntoutus, työkyky, psykofysiologinen kuormitus, sairauspoissaolot
Ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus (ASLAK-kuntoutus) on työikäisille suunnattu Kelan harkinnanvaraista kuntoutusta, jonka tavoitteena on työkyvyn ylläpitäminen ja lisääminen. Työkyky on työn vaatimusten tasapainoa yksilön voimavaroihin, ammattitaitoon ja työssä jaksamiseen sekä stressinsietokykyyn ja asioiden hallintaa. Psykofysiologinen kuormitus on fyysistä ja psyykkistä kuormitusta, joka on havaittavissa autonomisen hermoston toiminnassa ja sen säätelemässä sykevälivaihtelussa.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia muutoksia kuntoutujien koetussa työkyvyssä sekä psykofysiologisessa kuormittumisessa ja palautumisessa tapahtui Aslak – kuntoutuksen aikana. Tavoitteena oli lisäksi selvittää, millaisia muutoksia tapahtui kuntoutusjakson ja sitä seuranneen seurantajakson aikana kuntoutujien työmenetelmissä, työnhallinnassa sekä sairauspoissaoloissa.
ASLAK-kuntoutuprosessin aikana kuntoutujat kokivat työkyvyn lisääntyneen sekä ammatillisen itsetunnon ja –varmuuden kohentuneen. Kuntoutujien henkilökohtaisesti asettamat tavoitteet olivat toteutuneet hyvinvoinnin osalta ja he kokivat voimaantuneensa kuntoutusprosessin aikana. Sen sijaan psykofysiologisessa kuormituksessa ei todettu tapahtuneet muutoksia kuntoutusprosessin aikana ja kuntoutujien sairauspoissaolot olivat lisääntyneet.
ASLAK-kuntoutusprosessin aikana kuntoutujat kokivat yksilötasolla hyötyneensä kuntoutuksesta ja he kokivat työkykynsä muuttuneen positiivisempaan suuntaan.
Kuntoutusprosessin aikana kuntoutujien sairauspoissaolot eivät vähentyneet ja psykofysiologisessa kuormittumisessa muutokset olivat vähäisiä. Kuntoutujat kokivat positiivia muutoksia tapahtuneet työpaikalla ja työmenetelmissä. Näiden toteutumisen edellytys on työnantajan kanssa tehty yhteistyö.
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Health Sciences School of Medicine
Ergonomics
PARKKILA, ULLA ASLAK-rehabilitation and Experienced Work Ability and Psychophysiological Strain: A Case Study of Kainuu Social Welfare and Health Care Joint Authorit y’s Specialized Care Personnel
Thesis, 56 pages, 3 appendixes (8 pages)
Tutors: Doctor of Health Sciences Susanna Järvelin-Pasanen, Professor of occupational health care Kimmo Räsänen
December2016
_________________________________________________________
Key words: rehabilitation, work ability, psychophysiological strain, sickness absences
Vocational recessed medical rehabilitation (ASLAK) is a discretionary rehabilitation offered to the working age population by Kela. The goal of ASLAK is to maintain and increase work ability. Work ability means balancing the individual’s resources, professional skills and stress tolerance with the demands of the profession.
Psychophysiological strain is physical and mental strain that affects the functions of the autonomic nervous system and heart rate variability.
The aim of the study was to investigate the changes the rehabilitees experienced in their work ability and psychophysiological strain and recovery during the ASLAK- rehabilitation. In addition, the goal was to determine what kind of changes took place in the rehabilitees’working methods, work management and sickness absences after the rehabilitation and the follow-up period.
During the ASLAK-rehabilitation process the rehabilitees experienced increased work ability and improved professional self-esteem. The rehabilitees achieved their personal goals for well-being and they felt more empowered during the rehabilitation process.
However, there were no changes in psychophysiological strain during the process, and the rehabilitees’sickness absences had increased.
On individual level the the rehabilitees felt that they had benefitted from the rehabilitation and experienced a positive change in their work ability. During the ASLAK-rehabilitation process the rehabilitees, sickness absences did not decrease and there were no significant changes in the psychophysiological strain. The rehabilitees experienced positive changes in the workplace and in working methods. The premise for these changes is cooperation with the employer.
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO ... 4
2 KIRJALLISUUSKATSAUS ... 5
2.1 ASLAK -kuntoutus ... 5
2.2. Työkyky ja työhyvinvointi ... 7
2.2.1 Hoitotyöntekijöiden työkyky ja työhyvinvointi ... 12
2.3 Psykofysiologinen kuormittuminen hoitotyössä ... 15
2.3.1 Työkuormitus ... 15
2.3.2 Psykofysiologinen kuormittuminen ja palautuminen ... 16
2.3.3 Psykofysiologisen kuormittumisen ja palautumisen arviointi sykevälivaihtelun avulla ... 18
2.3.4 Psykofysiologinen kuormittuminen ja palautuminen hoitotyöntekijöillä ... 20
3. TUTKIMUKSEN TAVOITTEET ... 22
4. AINEISTO JA MENETELMÄT ... 24
4.1 Tutkimusasetelma ja tutkimusaineisto... 24
4.2 Tutkimusmenetelmät ... 26
4.2.1 Työkykyindeksi ... 26
4.2.2. Sairauspoissaolojen määrä ... 27
4.2.3. Sykevälivaihtelumittaus ... 27
4.2.4 Haastattelu ... 29
4.3 Tilastolliset menetelmät ... 32
5. TULOKSET ... 33
5.1 Tutkittavien taustatiedot ... 33
5.2 Tutkittavien koettu työkyky alku- ja seurantamittauksessa ... 33
5.3 Tutkittavien sairauspoissaolot alku- ja seurantamittausmittausvuosina 2012 ja 2013 ... 35
5.4 Tutkittavien psykofysiologinen kuormittuminen ASLAK-kuntoutus-prosessin aikana ... 37
5.4.1 Tutkittavien stressireaktioissa tapahtuneet muutokset ... 37
5.4.2 Tutkittavien palautumisreaktioissa tapahtuneet muutokset ... 38
5.5 Kelan asettamien ASLAK-kuntoutuksen tavoitteiden toteutuminen kuuden kuukauden kuluttua ... 39
5.5.1 Yksilön työ- ja toimintakykyyn sekä terveyteen kohdistuvat tavoitteet... 39
5.5.2 Yksilön työhön ja työympäristöön kohdentuvat tavoitteet ... 41
5.6 Seurantahaastattelu puhelimitse keväällä 2015 ... 43
6. POHDINTA ... 45
6.1 Tulosten pohdinta ... 45
6.2 Menetelmien pohdinta ... 51
7. JOHTOPÄÄTÖKSET ... 56
LÄHTEET ... 57
1 JOHDANTO
Ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus eli ASLAK-kuntoutus on Kelan harkinnanvaraista kuntoutusta työikäisille. ASLAK-kuntoutuksen tavoitteena on kuntoutujan työkyvyn säilyminen ja parantuminen sekä työnhallinnan ja työssä jaksamisen tukeminen ja lisääminen yhdessä työnantajan ja työterveyshuollon kanssa (Kela 2012). ASLAK-kuntoutuksen pitkäkestoista vaikutusta kuntoutujien työkykyyn ja työhyvinvointiin ei ole voitu tutkimuksissa osoittaa. Tästä huolimatta monet kuntoutuksessa olevat kokevat siitä olevan subjektiivista hyötyä (Tirkkonen 2009).
Työkyky muodostuu työntekijän voimavarojen ja työn välisten tekijöiden tasapainon ja yhteensopivuuteen liittyvistä seikoista. Työntekijän henkilökohtainen kokemus työstä ja työn motivaatiosta ovat osa työkykyä. Työn ulkopuolisten asioiden hallinta ja stressinsietokyky vaikuttavat koettuun työkykyyn. Työkykyyn liittyy oleellisesti työn vaatimustason tasapaino suhteessa työntekijään, yksilöllisiin voimavaroihin, ammattitaitoon ja työssä jaksamiseen (Ilmarinen 2005, Gould ym. 2006).
Psykofysiologia tarkastelee ärsykkeen aikaan saamia fysiologisia reaktioita yksilöissä (Turner 1994). Psykofysiologinen kuormitus on sekä fyysistä että psyykkistä kuormittumista, joka on havaittavissa esimerkiksi muutoksina autonomisen hermoston toiminnassa ja sen säätelemässä sykevälivaihtelussa (Kinnunen 2009). Työkuormitus on työolosuhteiden, työn sisällön, työjärjestelyiden ja työssä tapahtuvan vuorovaikutukseen vaikuttavia tekijöitä, jotka heijastuvat työtä tekevään ihmiseen. Negatiiviset vaikutukset näkyvät työn tuloksessa ja sujuvuudessa ja ne voivat ilmetä työntekijän terveysongelmina (Ilmarinen 2006, Lindström ym. 2006).
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia muutoksia kuntoutujien koetussa työkyvyssä sekä psykofysiologisessa kuormittumisessa ja palautumisessa tapahtui Aslak – kuntoutuksen aikana. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia muutoksia tapahtui kuntoutusjakson ja sitä seuranneen seurantajakson aikana kuntoutujien työmenetelmissä, työnhallinnassa sekä sairauspoissaoloissa. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa työterveyshuollon asiakkaiden kuntoutukseen ohjaamisen toiminnan tueksi.
2 KIRJALLISUUSKATSAUS
2.1 ASLAK -kuntoutus
ASLAK-kuntoutus on Kelan järjestämää harkinnanvaraista kuntoutusta.
Kuntoutusprosessi käynnistyy työterveyshuollon tai jonkun muun terveydenhuollon tahon tekemästä yksilöllisestä kuntoutustarpeen arvioinnista. Esimerkiksi työterveyshuolto voi hakea ASLAK-kuntoutuskurssia tietylle ammattiryhmälle tai työpaikan henkilöstölle. Kuntoutuksen toteuttamiseen osallistuu Kelan ja kuntoutujan työterveyshuollon tai muun terveydenhuollon tahon lisäksi työnantaja sekä kuntoutuksen toteuttava kuntoutuslaitos (Kela 2012).
ASLAK-kuntoutuksen standardeisssa määritellään kuntoutuskurssin tavoitteeksi esimerkiksi kuntoutujan työnhallinnan, työssä jaksamisen ja henkisen hyvinvoinnin lisääntyminen. Lisäksi tavoitteena on terveellisten elämäntapojen omaksuminen ja itsehoitokeinojen sisäistäminen. Työn tekemiseen ja työyhteisöön kohdistuvat tavoitteet ovat työn ja työprosessien käynnistyminen kuntoutujan työpaikalla. ASLAK- kuntoutuksen standardeissa on tarkastettu työnantajan ja työterveyshuollon roolia ja tavoitteeksi on asetettu yhteistyön lisääminen ja osallistuminen kuntoutusprosessiin aktiivisesti. Standardeissa on määritelty myös kuntoutuksen sisältö ja vastuualueet sekä kuntoutuksen jälkeinen seuranta, jonka toteutuksesta vastaa työterveyshuolto (Kela 2012).
ASLAK-kuntoutuksen haasteena on sen oikea-aikaisuus ja kohdentuminen niihin työntekijöihin, joiden oma motivaatio herännyt hyvinvointinsa ylläpitämiseen ja parantamiseen. ASLAK-kuntoutus on 2000-luvulla painottunut enemmän työyhteisötason hyvinvointiin kuin yksilötason hyvinvointiin kuten se oli 1990-luvulla.
Kuntoutujalta odotetaan innostusta ja kiinnostusta kehittää omaa työkykyään. Yksittäisen kuntoutujan on vaikea kehittää työtapoja ja työmenetelmiä ilman työyhteisönsä tukea.
Sen vuoksi ASLAK-kuntoutuksen myönteisten tulosten toteutuminen edellyttää sekä työyhteisöjen että työterveyshuollon yhteistyötä pitkällä aikajänteellä (Tirkkonen 2009).
ASLAK-kuntoutuksen vaikutusta kuntoutukseen osallistuneiden työhyvinvointiin ja työkykyyn on tutkittu 2000-luvun aikana. Turjan (2009) tutkimukseen osallistui 79 kuntoutujaa ja 141 verrokkiryhmäläistä pienistä ja keskisuurista miesvaltaisista työpaikoista. Kyselytutkimus toteutettiin vuosina 1996 ja 1998 ja seurantakysely kaikille osallistuneille vuonna 2002. Tutkimuksessa todettiin ASLAK-kuntoutuksen työhön ja työn kehittämiseen kohdistuneiden toimenpiteiden näkyvän kuntoutujan työyhteisössä harvoin. Työnantajan ja työterveyshuollon tekemät toimenpiteet eivät olleet riittäviä kuntoutuksen jälkeen. Lisäksi kuntoutuksen jälkeistä tukiprosessia pidettiin vähäisenä.
Puolet tutkimukseen osallistuneista kuntoutujista oli saanut jatkotoimenpideohjeet työarkeen, mutta vain viidesosalla seurattiin niiden toteutumista (Turja 2009).
Tirkkosen (2012) tutkimuksessa tuli esille työhyvinvoinnin voimistuminen 72 %:lla ASLAK-kuntoutukseen osallistujista. Heidän kokemuksensa mukaan tulokset näkyivät etenkin koetun työkyvyn lisääntymisenä. Työhyvinvoinnin kehittyminen olisi tutkimuksen mukaan vaatinut laajempia toimenpiteitä ja enemmän aikaa niillä kuntoutujilla, joilla työhyvinvoinnin kehittymisen kokemukset olivat alhaiset tai niitä ei ollut lainkaan. Yli 80 %:a kuntoutujista koki kuntoutuksen vaikuttaneen positiivisesti heidän koettuun hyvinvointiin, terveyteen ja työkykyyn. Tutkimuksen mukaan työhyvinvoinnin kehittyminen edellyttää kuntoutuksen oikea-aikaisuutta, selkeitä tavoitteita ja työpaikan tukea kuntoutusprosessin aikana, koska muutokset työssä ja työolosuhteissa vaativat sitoutumista sekä kuntoutujalta että työyhteisöltä (Tirkkonen 2012).
Saltychevin (2012) tutkimuksessa kohderyhmänä olivat vuonna 1997 – 2005 ASLAK- kuntoutukseen osallistuneet kymmenen Suomen kunnan ja kuuden sairaanhoitopiirin työntekijät. Tutkimuksessa havaittiin, että ASLAK-kuntoutukseen hakeutui ja tuli valituksi kuntoutujia, joilla ei ollut työkyvyttömyyden riskiä. Kuntoutuksella ei saatu myönteisiä vaikutuksia kuntoutujien elämäntapamuutoksiin, kuten liikunnan harrastamisen lisääntymiseen, alkoholin käytön vähentämiseen tai tupakoinnin lopettamiseen. Tutkimuksen mukaan kuntoutukseen hakeutui henkilöitä, joilla ei ollut kuntoutuksen tarvetta. Tästä johtuen työterveyshuoltojen ja Kelan yhteistyön merkitystä korostettiin ja suositeltiin valintakriteereiden tarkistamista. ASLAK-kuntoutus on harkinnanvaraista ennaltaehkäisevää kuntoutusta, joten kuntoutuksen ns. oikea-aikaisuus
suhteessa työntekijän työ- ja toimintakykyyn, työkokemukseen ja työelämän vaatimuksiin on osattava kohdentaa oikein (Saltychev 2012, Saltychev ym. 2012).
Kela on uudistanut kuntoutusjärjestelmäänsä ja vuoden 2016 aikana on aloittanut uuden ammatillisen kuntoutuksen eli Kiila-kuntoutuksen. Se korvaa ASLAK- ja TYK- kuntoutukset (työkykyä ylläpitävä kuntoutus). Kiila-kuntoutus voidaan toteuttaa joko yksilöllisenä tai ammattiryhmä tai työnantajakohtaisena kuntoutuksena. Kiila- kuntoutuksen tavoitteena on työntekijän työkyvyn parantaminen ja ylläpitäminen sekä mahdollistaa työntekijän pysyminen työelämässä. Kiila-kuntoutuksen piiriin kuuluvat työssä olevat alle 67-vuotiaat työntekijät. Kiila-kuntoutus edellyttää aikaisempaa tiiviimpää yhteistyötä työterveyshuollon ja työnantajan välillä. Kuntoutuksen oikea- aikaisuuteen pyritään vaikuttamaan aikaisempien tutkimuksen perusteella varhaisemmassa vaiheessa, jotta työkyvyn säilyminen olisi turvattu. Kuntoutustarve ja – mahdollisuudet tulee olla tarkasti selvitty sekä aikaisemmat tukitoimenpiteet ja niiden tulokset (Kela 2016).
2.2 Työkyky ja työhyvinvointi
Työkyvyllä tarkoitetaan työn vaatimusten tasapainoa yksilön voimavaroihin ammattitaitoon ja työssä jaksamiseen sekä stressinsietokykyyn ja asioiden hallintaan.
Yksilön voimavaroja ovat terveys, ammatillinen osaaminen, arvot ja asenteet ja näiden kaikkien tekijöiden yhteensovittamisen kyky. Yksilön asettamat arvot ja tavoitteet ovat merkittävä osa työkykyä ja ne heijastuvat hänen työmotivaatioon ja työhyvinvointiin.
Yksilön terveyden lisäksi on nykypäivän työkykykäsityksessä enemmän painoarvoa työn asettamilla vaatimuksilla, työn organisoinnilla sekä fyysisellä ja psyykkisellä ympäristöllä. Työn kuormittavuus sekä työn ja työajan hallinta sekä työssä kehittymisen mahdollisuudet ovat myös oleellinen osa työkyvyn laaja-alaista käsitettä (Ilmarinen 2005, Gould 2006).
Työhyvinvointi-käsitettä on aloitettu käyttämään työkyky-käsitteen rinnalla ja sen sijasta 2000-luvulla. Työhyvinvointi on työntekijöiden elämän laatua ja työssä viihtymistä. Sillä on merkittävä vaikutus työkyvyn säilymiseen ja työssä jaksamiseen. Työhyvinvointi
käsittää laajemmin työntekijän ja työn välisen yhteyden. Sillä ymmärretään työntekijän selviytymistä työn fyysisistä, psyykkistä ja sosiaalista vaatimuksista. Siinä huomioidaan lisäksi työorganisaation sisäiset tekijät kuten työilmapiiri, esimiehen ja työnjohdon osuus sekä työn hallinnan väliset yhteydet ja vaikutukset työntekijän työkykyyn. Työntekijän henkilökohtainen terveys, fyysinen ja psyykkinen ja sosiaalinen kunto ja niistä huolehtiminen terveellisillä elämäntavoilla ovat pohjana työhyvinvoinnille (Sosiaali- ja terveysministeriö 2005).
Työkyky (TYKY) -käsite on muuttunut vuosikymmenten aikana lääketieteellisestä ja terveydellisestä lähestymistavasta enemmän työn aikaansaamaan vaikutukseen, joka kohdistuu yksilöön ja työyhteisöön. Työkykyä kuvaamia malleja on useita ja yksi niistä on TYKY-paradigma (kuvio 1), joka sisältää työntekijän, työ- ja työolot, työyhteisön ja työntekijän ammattitaidon (Ilmarinen 2003, 2005).
Työntekijään kohdistuvien toimenpiteiden tavoitteena on vahvistaa hänen voimavaroja ja terveyttä parantamalla toimintakykyä, ohjata liikunnalliseen ja terveelliseen elämäntapaan sekä motivoida omatoimisuutta itsestä huolehtimiseen. Työntekijän ammattitaidon ja osaamisen vahvistaminen on tärkeää koko työuran ajan. Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi uuden oppimisen mahdollistaminen, omien taitojen hyväksi käyttäminen sekä uuden teknologian hyödyntäminen (Ilmarinen 2005, Gould ym.
2006).
Kuvio 1. Tyky-paradigma Ilmarisen (2003) mukaan
TYKY-paradigmassa työ- ja työolojen tekijöitä ovat ergonomia, työhygienia ja työturvallisuus. Hoitotyössä ergonomia sisältää mm. työn fyysiset kuormitustekijät kuten potilassiirrot, potilaan avustamisen, pitkäkestoisen sekä runsaan kävelyn osastolla.
Työtehtäviin liittyvien vaatimuksien mukaisesti hoitotyötekijä sovittaa omat yksilölliset edellytyksensä, tietonsa ja taitonsa työ- ja toimintakykynsä sekä terveytensä säilyttämiseksi (Tamminen-Peter 2005). Työturvallisuuteen kuuluvat asianmukaiset työtilat ja työvälineet sekä työjärjestelyt. Näiden tekijöiden tulee olla kunnossa. Työn ja työolojen parantaminen tukee työntekijän työ- ja toimintakykyä koko työuran ajan (Ilmarinen 2005, Gould 2006).
Työyhteisön hyvinvointi lisää työkykyä ja tuottavuutta. Hyvinvointia voidaan parantaa keskittymällä vuorovaikutuksen ja johtamisen parantamiseen sekä lisäämällä avoimuutta työyhteisössä. Työn organisoinnilla ja työaikajärjestelyin on mahdollista tukea työntekijää jaksamaan työssään. Työnorganisoinnilla voidaan vaikuttaa esimerkiksi vuorotyön aiheuttamaan psyykkiseen ja fyysiseen kuormittumiseen. Työvuorojen aiheuttaman kuormittumisen seurauksena voi työntekijällä olla univaikeuksia ja työvuorosta palautumisen heikentymistä, koska lepo ja unen määrä sekä laatu ovat mahdollisesti heikentyneet. Epäsäännölliset työvuorot voivat myös vaikuttaa heikentävästi työntekijän työn ulkopuolisiin sosiaalisiin suhteisiin, koska yhteisen ajan löytäminen voi olla vaikeaa (Ilmarinen 2005, Gould 2006).
Hyvä työkyky toimii voimavarana ja mahdollistajana arjen työssä. Hyvä terveys ja ammattitaito toimivat voimavarana sekä yksilölle että työyhteisölle. Osaamisen ja taidon ylläpitäminen ja kehittäminen koko työuran ajan ovat edellytys hyvälle työkyvylle.
Vaikutukset tulevat esille myös työn laadun ja tuottavuuden lisääntymisenä sekä yksilön että työyhteisön hyvinvoinnin lisääntymisenä. Näiden kaikkien tekijöiden kautta myös elämänlaatu työelämän jälkeen, ns. kolmannessa iässä - eläkeiässä, on hyvän fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin ansioista laadukasta ja mielekästä (Ilmarinen 2005).
Työhyvinvoinnin kolmen keskeisimmän tekijän (kuvio 2) eli yksilön, työyhteisön ja työympäristön lisäksi työhyvinvointiin vaikuttaa välillisiä ja välittömiä terveysriskejä ja kuormitustekijöitä (fyysisiä, psyykkisiä ja henkisiä) sekä työ- ja toimintakykyyn
vaikuttavia tekijöitä. Työntekijän työsuhde, palkkaus- ja toimeentulotaso sekä työsopimus vaikuttavat osaltaan työhyvinvointiin. Perhetilanne ja yksityisasiat sekä elämäntilanne ovat myös vaikuttamassa työhyvinvointiin (Sosiaali- ja terveysministeriö 2005).
Kuvio 2. Työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät (mukaillen Sosiaali- ja terveysministeriö 2005)
Laine (2013) esittää tutkimuksissaan työhyvinvoinnin sisältävän subjektiivisen, dynaamisen ja kontekstuaalisen tekijän. Subjektiivisuus esiintyy yksilön kokemuksina ja tunnetiloina ja –reaktioina erilaisissa työhön liittyvissä sosiaalisissa yhteyksissä.
Dynaamisuus yhdistyy muutoksiin työ- ja arkielämässä. Jatkuvat muutokset voivat olla sekä positiivisia että negatiivisia kuormitustekijöitä. Osa kokee muutokset mahdollisuutena ja kokevat näin niistä positiivisia vaikutuksia, kun taas osa kokee ne haitallisina ja kuormittavina. Nämä reaktiot heijastuvat työhyvinvointiin.
Kontekstuaalisuus tuo esille työyhteisöön vaikuttavat erilaiset hyvinvointitekijät ja voimavarat. Esimerkiksi miten aikaisemmin on onnistuneesti tai epäonnistuneesti ratkaistu ongelmatilanteita työyhteisössä. Aikaisemmat tilanteet ja kokemukset
muokkaavat työyhteisöä ja vaikuttavat uusien haasteiden vastaanottokykyyn (Laine 2013).
2.2.1 Hoitotyöntekijöiden työkyky ja työhyvinvointi
Hoitotyö on hoitotyöntekijöiden (esim. sairaanhoitajat, lähihoitajat) tekemää ammatillista työtä, jonka tavoitteena on edistää ja säilyttää terveyttä sekä ehkäistä sairauksia. Hoitotyö on ihmisen auttamista, tukemista, tarkkailemista ja ohjaamista. Hoitotyöntekijä on alansa asiantuntija, jonka päätehtävä on potilaiden hoitaminen; heidän terveyden, elämänlaadun ja selviytymisen tukeminen ja turvaaminen. (Kristoffersen ym.2006, Rautava-Nurmi ym.
2012).
Hoitotyöntekijöitä oli vuonna 2014 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan erilaisissa terveydenhuollon palveluiden työntekijöinä 132 387. Työntekijöiden keski-ikä oli 44,7 vuotta. Yli 90 % hoitotyöntekijöistä oli naisia (THL 2015). Vuonna 2014 Kainuun soten työntekijöistä erityyppisissä sairaan- ja terveydenhuollon tehtävissä työskenteli 2147 työntekijää. Heidän keski-ikänsä oli 45,6 vuotta, joka oli hieman korkeampi kuin THL:n mukainen keskiarvo (Kainuun sote 2014).
Terveyden- ja sosiaalipalveluiden toimialalla työskenteli vuonna 2013 16 %:a työtekijöistä. Heistä oli naisia yhdeksän kymmenestä ja he työskentelivät julkisella sektorilla. Terveyden- ja sosiaalihuollon työntekijöillä oli sairauspoissaoloja enemmän kuin muilla työtekijöillä ja eniten sairauspoissaoloja aiheuttivat tuki- ja liikuntaelin sairaudet sekä mielenterveyden häiriöt. Työntekijät kokivat työn fyysisen rasituksen, asiakkaiden moniongelmallisuuden lisääntymisen sekä väkivallan uhan kasvamisen työssä kuormittaviksi tekijöiksi. Selvityksen mukaan työntekijät kokivat kuitenkin itsensä terveeksi ja työkykynsä melko hyväksi (Kauppinen ym. 2013). Karhulan ja työryhmän (Karhula ym. 2011) teettämän tutkimuksen mukaan myös vuorotyö on yksi hoitoalan keskeinen kuormitustekijä ja vuorotyö merkittävä työhön liittyvä sairauksien riskitekijä.
Sosiaali- ja terveysministeriön ”Hoitotyöntekijä työssään ja ympäristössään” hankkeessa todettiin mm. hoitotyöntekijöiden työhyvinvointiin vaikuttavan myönteisesti heidän mahdollisuutensa osallistua työn kehittämiseen työyhteisöissä. Myönteistä oli lisäksi
työntekijöiden tarpeiden ja asiantuntemuksen kuuleminen ja huomioiminen.
Hoitohenkilökunta koki tärkeäksi mahdollisuuden osallistua heitä koskeviin päätöksentekoihin (Kivimäki ym. 2004).
Hoitohenkilökunnan mielipiteiden ja ehdotusten kuuluminen työyhteisöä koskevissa asioissa koettiin merkitykselliseksi Mäkitalon (2005) tutkimuksessa, jossa selvitettiin vanhainkotityön muutosta. Tutkimuksessa selvitettiin työhyvinvointiin vaikuttavia työssä tapahtuvia muutoksia ja kuinka työntekijät kokivat muutokset. Tutkimuksessa havaittiin, että työntekijöiden mahdollisuus olla mukana vaikuttamassa työssä tapahtuvaan muutokseen työn kehittämisen avulla on tärkeä työhyvinvoinnin tekijä. Lisäksi työntekijän yksilölliset voimavarat vaikuttivat myönteisesti työhyvinvointiin.
Yksityiselämän hyvä tasapaino, työn hallinta kiireettömyyden hallinnan osalta sekä hyvä yöuni tukivat työssä jaksamista ja vähensivät näin myös uupumisen vaaraa (Mäkitalo 2005).
Esimiesten oikeudenmukaisuus työyhteisössä tukee työhyvinvointia (Kauppinen ym.
2013). Työ ja terveys Suomessa 2012 – selvityksen mukaan työntekijät kokevat organisaatioiden ja esimiesten tukevan työntekijöitään enemmän kuin aiemmin ja henkilöstön hyvinvointi koetaan tärkeäksi. Kunnallisten ja yksityisten organisaatioiden työntekijöillä on enemmän vaikutusmahdollisuuksia heitä koskeviin päätöksiin ja he kokevat näin oikeudenmukaisuuden lisääntyneen. Työntekijöillä on selvityksen mukaan motivaatio ja kiinnostus työnsä kehittämiseen, mutta siihen ei ole ollut useillakaan työpaikoilla mahdollisuutta. Työntekijöistä alle viidennes koki saavansa mahdollisuuden vaikuttaa ja kehittää työpaikkansa toimintaa. Esimiesten toiminnan koetaan vaikuttavan työtyytyväisyyteen ja työhön sitoutumiseen sekä sairauspoissaoloihin. Vaikka johtamisen oikeudenmukaisuudessa koetaan vielä epäjohdonmukaisuutta, on yli puolet tutkimukseen vastanneista sitä mieltä, että esimiehet ovat kiinnostuneempia työntekijöiden terveydentilasta ja hyvinvoinnista kuin vuonna 2003 tehdyn kyselyn aikaan. Erilaiset varhaisen tuen toiminta- ja pitkältä sairauslomalta paluun tukemisen -mallit olivat puolelle tutkimukseen osallistuneista tuttuja toimenpiteitä omalta työpaikaltaan (Kauppinen ym. 2013).
Kvist ym. (2012) tutkivat erään suomalaisen yliopistollisen sairaalan hoitohenkilökunnan työtyytyväisyyttä. Sen todettiin olevan suhteellisen korkea, koska työntekijät kokivat työnsä tyydyttäväksi ja työhön kohdistuva motivaatio oli korkea. Laadukas hoitotyö koettiin palkitsevammaksi kuin työnvaativuuden elementit. Tutkijoiden mukaan tutkimuksen tulokset ovat yleistettävissä suomalaisiin hoitohenkilöihin ja ne antavat todellisen kuvan hoitohenkilökunnan työhyvinvoinnin kokemuksista (Kvist ym. 2012).
Irlantilaisessa tutkimuksessa havaittiin hoitajien työtyytyväisyyteen puolestaan vaikuttavan enemmän ammattiasema, työyhteisön vuorovaikutus sekä työn itsenäisyys.
Tutkimuksen mukaan työhyvinvoinnin kehittäminen vaatii työnjohdon sitoutumista ja osallistumista työn suunnitteluun ja kehittämiseen. Palkkaus ja työnvaativuus sekä organisaation käytännöt eivät olleet merkittäviä tekijöitä työhyvinvoinnin kannalta (Curtis ym. 2007).
Sairaanhoitajien työolobarometrin 2014 mukaan työpaikoilla toteutetut työhyvinvointihankkeet eivät olleet näkyneet työpaikoilla. Vastaavalaiset tulokset ovat olleet aikaisemmin toteutetuissa työolobarometrikyselyissä vuosina 2003 ja 2009.
Positiivisia muutoksia oli tapahtunut eniten hoitajien työelämän ja yksityiselämän yhteensovittamisessa. Työpaikoilla oli pystytty enemmän huomioimaan yksilölliset tarpeet eri elämäntilanteissa. Muilla osa-alueilla kuten toimivilla työtavoilla, johtamisella, työn palkitsevuudella ja asiantuntijuuden kehittämisellä vastaajat kokivat, ettei positiivista kehitystä ollut tapahtunut. Hoitajien antaman palautteen mukaan työpaikoilla pitäisi kiinnittää enemmän huomioita hoitotyön perustehtävän määrittämiseen, yhteisten toimintatapojen ja työprosessien kehittämiseen ja arvioimiseen.
Lisäksi vastanneet kokivat tarvetta rekrytoinnin tehostamiseen ja työhyvinvoinnin suunnitelmalliseen kehittämiseen. Esimiesten rooli ja johtajuus koettiin merkittäväksi ja etenkin luottamuksellisuus ja avoimuus yhteisten asioiden edessä (Hahtela 2015).
2.3 Psykofysiologinen kuormittuminen hoitotyössä
2.3.1 Työkuormitus
Työkuormituksella tarkoitetaan työn aikaan saamaa kuormittumista työntekijässä.
Työkuormitus sisältää työolosuhteiden, työn sisällön, työjärjestelyiden sekä työssä tapahtuvan vuorovaikutukseen vaikuttavia tekijöitä. Kuormitustekijöitä ovat työn ja työympäristön aiheuttamat fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset tekijät sekä työajat ja työturvallisuuteen vaikuttavat tekijät. Työ voi kuormittaa optimaalisesti tai kuormitus voi olla haitallista ali- tai ylikuormitusta. Alikuormittavana työ ei ole työntekijälle riittävän haastavaa ja sitä voi olla liian vähän tai se voi liian rutiininomaista. Ylikuormittavana työtä on liikaa, kiire vaikuttaa työntekemiseen haitallisesti ja työntekijä ei koe hallitsevan työtään (Ilmarinen 2005, Lindström ym. 2006).
Työkuormituksen ollessa työntekijälle sopivaa, työntekijän voimavarat ja työn vaatimukset vastaavat toisiaan. Työntekijän kokee itsensä työkykyiseksi ja hyvinvoivaksi ja se vaikuttaa hänen työnsä tulokseen positiivisesti Työkuormituksen negatiiviset vaikutukset näkyvät työn tuloksessa ja sujuvuudessa ja ne voivat ilmetä työntekijän kohdalla terveysongelmina (Laine ym.2006, Kantolahti 2010).
Sosiaali- ja terveydenhuoltoalaa pidetään fyysisesti ja psyykkisesti kuormittavana työnä.
Tästä huolimatta työntekijät ovat tyytyväisiä työhönsä ja kokevat saavansa työstään palkkiota muutoinkin kuin rahapalkan muodossa. Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työntekijät kokevat terveydentilansa hyvänä, mutta siitä huolimatta sairauspoissaoloja on enemmän kuin muilla aloilla (Laine ym. 2006).
Työ mielletään fyysisesti kuormittavaksi, kun siinä on paljon fyysistä ponnistelua vaativaa työtehtävää ja työssä on kiirettä. Hoitotyön fyysinen kuormitus syntyy dynaamisesta ja staattisista työasennoista, joita esiintyy potilaan hoitotilanteissa toistuvasti. Huonosti järjestetty ja organisoitu työ koetaan myös kuormittavaksi, ennen kaikkea sen vuoksi, että siinä koetaan joutuvan tekemään omien töiden lisäksi muiden töitä tai muuten ylimääräistä työtä. Osastotyötä tekevien hoitajien työvuoroista aamuvuorot ovat kiireisempiä työvuoroja kuin iltavuorot. Hoitohenkilöstön kokemaan
työn kuormittavuuteen vaikuttaa myös potilaiden moniongelmaisuus. Hoitotyössä näitä tilanteita koetaan esimerkiksi vuodeosastotyössä sekä vanhusten hoidossa (Mäkitalo 2005, Kantolahti ym. 2010, Järvelin-Pasanen 2014).
Työntekijän hyvinvoinnin kannalta on merkittävää työvuorojen ajoittuminen ja työvuorojen pituus. Aikaiset aamuvuorot, jotka alkavat esimerkiksi kello 4.00 - 5.00 vähentää edeltävän yön nukkumisen aikaa ja lisäävät mahdollisesti työntekijän stressin tunnetta. Aikainen aamuvuoro lisää myös työvuoron aikana väsymystä ja voi vaikuttaa alentavasti suorituskykyyn työvuoron aikana. Työvuorojen välinen aika vaikuttaa palautumiseen ja unen laatuun ja siten työvuorojen aikaiseen suorituskykyyn ja työtehoon. Työvuorojen kiertosuunta myötäpäivään ja työvuorojen määrä vaikuttavat myös työntekijän hyvinvointiin. Vuonna 2014 julkaistun tutkimuksen mukaan työvuorojen välisten nopeiden siirtymien vähentymisellä oli myönteisiä vaikutuksia hoitohenkilöstön autonomisen hermoston palautumiseen seuraavaan työvuoroon mennessä. Unenaikainen palautuminen lisääntyi myös ja sillä oli positiivista vaikutusta seuraavaan vuorokauteen. Myötä päivään kiertävän työvuorolistan todettiin tuottavan riittävästi palautumisaikaa työvuorojen väliin (Hakola ym. 2007, Järvelin-Pasanen 2014).
2.3.2 Psykofysiologinen kuormittuminen ja palautuminen
Psykofysiologia tarkastelee ärsykkeen aikaan saamia fysiologisia reaktioita yksilössä (Turner 1994). Psykofysiologinen kuormitus on sekä fyysistä että psyykkistä kuormittumista, joka on havaittavissa esimerkiksi muutoksina autonomisen hermoston toiminnassa ja sen säätelemässä sykevälivaihtelussa. Psykofysiologinen kuormittuneisuus ilmenee esimerkiksi yksilön huonona palautumisena työkuormituksesta. Työntekijän kokemuksena se tarkoittaa esimerkiksi väsymystä työpäivän jälkeen, haluttomuutta, motivaation heikentymistä ja univaikeuksia.
Psykofysiologisen palautumisen aikana työntekijän elimistö palautuu työpäivän aikaisesta kuormituksesta ja stressistä sille tasolle, millä se oli ennen työpäivää tai kuormitustilannetta. Palautumisen jälkeen työntekijän elimistö on palautunut fysiologisesti ja työntekijä kokee olevansa valmis uuteen työpäivään ja työtehtäviin voimistuneena. Kun palautuminen on tapahtunut ennen seuraavaa kuormitustilannetta, on kuormituksen ja palautumisen suhde tasapainossa. Toistuva kuormitus tai huono
palautuminen kuormituksesta ovat merkkejä elimistön palautumisen epätasapainosta ja ne lisäävät terveysriskien syntymistä (Kinnunen 2009).
Työkuormitus vaikuttaa työntekijän psykofysiologiseen kuormittumiseen.
Työkuormituksen arvioinnissa keskeisintä on huomioida työntekijöiden kokema työkuormitus riittävän pitkällä aikavälillä, jotta kaikki kuormitustilanteisiin vaikuttavat tekijät tulisivat esille. Kuormituksen arvioinnissa on huomioitava työpäivän ja työviikon kuormitustilanteet sekä niistä palautuminen. Työn sisällön tunteminen on tärkeää ja tulosten analysoinnin kannalta välttämätöntä. Arvioinnissa on tarkasteltava tilannetta yksilön kannalta huomioiden hänen yksilölliset ominaisuudet ja valmiudet sekä ammattitaito (Lindström ym. 2006, Kantolahti ym. 2010).
Palautuminen on vastakkainen ilmiö elimistössä kuin työn kuormitus. Työntekijän on huolehdittava palautumisesta ja omasta hyvinvoinnistaan. Palautumisen tarve ilmenee usein ylikuormittumisen tunteena, ärtymyksenä sekä töissä että kotona, sosiaalisten kontaktien välttelynä ja energian puutteena. Työntekijä voi joutua ponnistelemaan tavanomaista enemmän selvitäkseen työpäivän kuormituksesta. Väsymisen tunne, univaikeudet ja muut psykosomaattiset oireet voivat olla merkkejä epäonnistuneesta palautumisesta (Siltaloppi ja Kinnunen 2007).
Riittävä unen määrä on palautumisen kannalta oleellista (Zijlstra ja Sonnentag 2006, Feldt ym. 2007). Unen määrä on yksilöllistä ja kuormitustilanteesta riippuvaista, mutta yleisten suositusten mukaan riittävä määrä on vähintään 7 tuntia. Kuormituksen lisääntyessä unentarve lisääntyy. Riittävän pitkän unen aikana elimistön voimavarat palautuvat (Härmä ja Sallinen 2004). Hoitotyöntekijöihin kohdistuneessa tutkimuksessaan Karhula työryhmineen totesivat, että pitkien työvuorojen jälkeen huono palautuminen ja nukkuminen altistavat stressille. Stressioireet ilmenivät esimerkiksi siten, että työntekijöillä oli vaikeuksia nukkua päiväunia ennen yövuoroa. Huonon nukahtamisen ja nukkumisen syynä saattoi olla myös ennakkoon stressaavat ajatukset tulevista työvuoroista ja työn vaatimuksista (Karhula ym. 2011).
Smith ym. (1998) totesivat tutkimuksessaan 12 tunnin työvuoron jälkeen tutkittavilla olevan matalampia stressitasoja, unenlaadun ja unenkeston olevan parempia sekä
sosiaalisen elämänlaadun olevan parempaa. Myös fyysisessä ja psyykkisessä hyvinvoinnissa todettiin olevan myönteisiä vaikutuksia. Toisaalta negatiivisina tuloksina oli väsymyksen lisäksi esimerkiksi työtehokkuuden ja työaktiivisuuden tason laskua (Smith ym. 1998).
Sympaattinen hermosto lisää fyysistä suorituskykyä ja parasympaattinen hermosto aktivoituu levossa ja palautumisen aikana. Työssä kuormittumista ja työstä palautumista on mahdollista tunnistaa objektiivisesti mittaamalla työntekijöiden sykevälivaihtelua.
Sykevaihtelua analysoimalla voidaan päätellä sympaattisen ja parasympaattisen hermoston toimintojen välistä suhdetta. Suuri sykevaihtelu liitetään hyvään terveydentilaan ja vastaavasti pienempi sykevaihtelu yhdistetään stressiin ja heikentyneeseen homeostaattiseen säätelyyn (Laitinen ja Hartikainen 2003, Tahvanainen ym. 2003, Acharya ym. 2006).
2.3.3 Psykofysiologisen kuormittumisen ja palautumisen arviointi sykevälivaihtelun avulla
Sykevälivaihtelulla tarkoitetaan sydämen peräkkäisten lyöntien välisen ajan vaihtelua, joka on autonomisen eli tahdosta riippumattoman hermoston säätelemää toimintaa.
Autonominen hermosto jakaantuu sympaattiseen ja parasympaattiseen osaan. Ne toimivat samanaikaisesti ja ne vaikuttavat elimistön toimintaan vastakkaisesti. (Laitinen ja Hartikainen 2003, Archarya ym. 2006).
Sympaattisen hermoston vaikutuksesta sydämen sykintätaajuus ja supistusvire kasvavat ja sykevälivaihtelu pienenee. Sympaattinen hermosto valmistelee yksilöä toimimaan ja kuluttamaan energiaa Sympaattisen hermoston ollessa aktiviinen, verenpaine nousee ja luurankolihasten verisuonet sekä keuhkoputket laajenevat. Lisäksi veren sokeritaso nousee, ruuansulatus hidastuu ja suoliston ja virtsateiden sulkijalihakset supistuvat.
Parasympaattinen hermosto toimii päinvastaisesti eli sydämen sykintätaajuus ja supistusvire laskevat ja sykevälivaihtelu kasvaa. Parasympaattisen hermoston ollessa aktiivinen verenpaine laskee, keuhkoputket supistuvat ja insuliinin sekä ruuansulatusentsyymien eritys lisääntyy, ruuansulatuskanavan ja virtsateiden
sulkijalihakset rentoutuvat. Elimistö valmistautuu lepoon ja energiankulutus laskee ja energiavarastot täyttyvät (Laitinen ja Hartikainen 2003 Acharya ym. 2006).
Autonomisen hermoston tehtävänä on säädellä verenkiertoa ja hengitystä sekä ruuansulatuskanavan ja virtsarakon toimintaa. Lisäksi se osallistuu lämmönsäätelyyn.
Sydämen sileän lihaksen sekä rauhasten toiminnan kautta välittyy viesti autonomiseen hermostoon, jonka toiminta on automaattista ja tiedostamatonta. Keskushermostossa sijaitsee esimerkiksi verenkierron ja hengityksen keskus ja se säätelee elimistön toimintaa autonomisen hermoston vievien hermosyiden välityksellä. Autonomiseen hermostoon kuuluu hypothalamus, jonka toimintaan vaikuttaa vireystila, tunteet ja tuntemukset (Laitinen ja Hartikainen 2003, Hautala 2004).
Autonomisen hermoston toiminnassa tapahtuvia muutoksia voidaan arvioida esimerkiksi sykevälivaihtelun avulla (Archarya ym. 2006). Sympaattinen hermosto lisää fyysistä suorituskykyä ja parasympaattinen hermosto aktivoituu levossa ja palautumisen aikana.
Työssä kuormittumista ja työstä palautumista on mahdollista tunnistaa objektiivisesti mittaamalla työntekijöiden sykevälivaihtelua. Sykevaihtelua analysoimalla voidaan päätellä sympaattisen ja parasympaattisen hermoston toimintojen välistä suhdetta. Suuri sykevaihtelu liitetään hyvään terveydentilaan ja vastaavasti pienempi sykevaihtelu yhdistetään stressiin ja heikentyneeseen homeostaattiseen säätelyyn (Laitinen ja Hartikainen 2003, Tahvanainen ym. 2003, Acharya ym. 2006).
Suurimman vaihtelun sykevälivaihteluissa aiheuttaa vuorokauden aikojen vaihtelu. Ne johtuvat sykkeen yö- ja päivävaihteluista sekä valveillaolon aikaisesta toiminnasta esimerkiksi asennon muutoksista sekä henkisestä ja fyysisestä kuormituksesta.
Sykevälivaihteluun vaikuttavat myös sukupuoli, ikääntyminen ja terveydentila.
Esimerkiksi erilaiset sydänsairaudet, diabetes ja neurologiset sairaudet alentavat sykevaihtelua (Huikuri 1995, Laitio ym. 2001, Tahvanainen ym. 2003)
Parasympaattisen hermoston vaste näkyy sykevälivaihtelussa muutamassa millisekunnissa, sympaattisen hermoston vaste muutamassa sekunnissa. Sykevälivaihtelu on suurimmillaan 15-39 vuotiaana, jonka jälkeen se alkaa laskea. Naisilla korkeataajuuksinen sykevälivaihtelu suurempaan ja matalataajuuksinen vähäisempää
kuin miehillä. Sykevälivaihtelu on todettu useissa suomalaisissa ja kansainvälisissä tutkimuksissa luotettavaksi mittariksi, kun tavoitteena on tutkia autonomisen hermoston toiminnan muutoksia (Archarya ym. 2006, Hynynen 2011, Koskinen 2014).
Sykevaihtelun analyysissä käytetään aika- ja taajuuskenttäanalyysia. Aikakenttäanalyysi mittaa sykevälin keston ajallista vaihtelua ja siinä käytetään arvioinnissa sykevälien keskihajontaa (SDRRI Standard deviation of heart beat intervals) sekä peräkkäisten sykevälien keskimääräistä vaihtelua (RMSSD Square root of the mean squared differences of successive R-R intervals). Taajuuskenttäanalyysissa (spektrianalyysi) mitataan sykevälivaihtelua tehoa eri syketaajuusalueilla. Autonomisen hermoston haaroilla on omat erilliset taajuusalueet, joissa sykkeen säätely tapahtuu.
Taajuuskenttäanalyysissa on yleensä kolme taajuusaluetta: korkeataajuus 0,15 – 0,40 Hz (HF, High frequency), matalataajuus 0,04 – 0,15 Hz (LF, low frequency) ja erittäin matalataajuuksinen 0 – 0.04 Hz (VLF, very low frequency). Parasympaattinen aktiivisuus pystyy säätelemään sykettä tehokkaasti 0 – 0,50 Hz taajuusalueella. Sympaattinen aktiivisuus on sen sijaan tehokasta alle 0,10 Hz:n taajuuksilla. Aikuisilla on korkeataajuuksinen sykevaihtelu tulkinnallisesti selkein sen ollessa samalla taajuudella hengityksen kanssa. Parasympaattiseen ja sympaattiseen aktiivisuuteen vaikuttavat hengitysliikkeisiin osallistuvat ja hengityksen säätelyyn ja mekaanisiin liikkeisiin osallistuva tekijät. Hengitystaajuudella oleva sykevaihtelu on vagushermon inhibition seurausta sisäänhengityksen aikana (Task Force 1996, Tahvanainen ym. 2003).
2.3.4 Psykofysiologinen kuormittuminen ja palautuminen hoitotyöntekijöillä
Hoitotyöntekijöiden korkea työstressi on suomalaisen tutkimuksen (2011) mukaan yhteydessä työvuorojärjestelmään, työn fyysiseen kuormittavuuteen ja muihin negatiivisiin ilmiöihin, joita työssä saattaa esiintyä. Työvuoro ”ilta-aamu” koettiin korkean stressitason tutkimusryhmällä huomattavasti rasittavammaksi ja stressaavammaksi ja nukahtamisvaikeuksia esiintyi selvästi enemmän kuin matalan stressitason ryhmällä. Kiire, työn fyysinen kuormitus, riittämätön henkilöstöresursointi ja epätasainen työtehtävien jakaminen sekä ylimääräiseksi koettujen työtehtävien tekeminen olivat myös koetun työstressin tekijöitä (Karhula ym. 2011).
Chung ym. (2009) ovat todenneet vuorotyötä tekevillä hoitajilla olevan enemmän unihäiriöitä kuin päivätyötä tekevillä. Vuorotyötä tekevillä hoitajilla oli myös enemmän sydänperäisiä oireita. Yötyötä tekevillä hoitajilla oli unen aikana enemmän sympaattisen hermoston aktiviteettia kuin päivävuoroa tekevien hoitajien yöunessa. Chungin tutkijaryhmä (2006) on havainnut ns. aamu- ja ilta –ihmisen välisen eron näkyvän etenkin yöunen laadussa. Vaikuttavaksi tekijäksi ei noussut työvuorojen jaksotus tai yksittäin työvuoro vaan työntekijän henkilökohtainen ominaisuus. Runsas uni ja hyvä unen laatu eivät heijastuneet suoraan hoitajien kokemaan työkykyisyyteen (Chung ym. 2006, Camerino ym. 2008, Chung ym. 2009).
Ito ym. (2001) eivät tutkimuksessaan todenneet päivä- ja yötyön välillä olevan sykevälivaihtelussa eroavaisuuksia vuorotyötä tekevillä hoitajilla. Tutkimuksen mukaan sekä päivä- että yövuorossa oli sympaattisen hermoston aktiviteetti suurimmillaan ja matalammillaan uniaikaan. Työvuorojen pituudella ei tutkimusten mukaan myöskään ole niin suurta vaikutusta työntekijään kuin ehkä yleisesti ajatellaan olevan (Ito ym. 2001).
Vuorotyötä tekevillä on todettu kohonnutta verenpainetta sekä alentunutta sykevälivaihtelua. Nämä tulokset voivat viitata työntekijän stressiin sekä ne voivat lisätä riskiä sairastua sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksiin. Tutkimusten mukaan vuorotyötä tekevän verenpaine säilyy kohonneena vielä seuraavaan päivään saakka, vaikka muutoin elimistö on jo palautunut (Lo ym. 2010).
3 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET
Pro gradu-tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia muutoksia kuntoutujien koetussa työkyvyssä sekä psykofysiologisessa kuormittumisessa ja palautumisessa tapahtui Aslak – kuntoutuksen aikana. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia muutoksia tapahtui kuntoutusjakson ja sitä seuranneen seurantajakson aikana kuntoutujien työmenetelmissä, työnhallinnassa sekä sairauspoissaoloissa. Tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa tietoa työterveyshuollon asiakkaiden kuntoutukseen ohjaamisen toiminnan tueksi.
Tutkimuskysymykset olivat
1. Millaisia muutoksia tapahtui kuntoutujien koetussa työkyvyssä ASLAK- kuntoutusprosessin aikana?
2. Millaisia muutoksia tapahtui ASLAK-kuntoutusprosessin aikana osallistuneiden sairauspoissaoloissa?
3. Millaisia muutoksia tapahtui osallistujilla ASLAK-kuntoutusprosessin aikana psykofysiologisessa kuormittumisessa ja palautumisessa sykevälivaihtelun avulla mitattuna?
4. Miten Kelan asettamat ASLAK-kuntoutusprosessin tavoitteet toteutuivat seurantajakson aikana?
Tutkimuksen viitekehyksenä käytettiin modifioitua kuorma-kuormittuminen mallia (Louhevaara ja Kilbom 2005), joka on mukaeltu Rutenfranzin (1981) esittämästä mallista. Kuorma-kuormittuminen mallin avulla voidaan arvioida työn kuormitustekijöitä ja työntekijän kuormittumista työssä (kuvio 3). Tässä tutkimuksessa kuormana on hoitotyö. Yksilön ominaisuuksista ovat koettu terveys ja työkyky sekä sairauspoissaolot.
Työstä johtuvaa psykofysiologista kuormittumista arvioidaan sykevaihtelumittauksen avulla.
Kuvio 3. Kuorma-kuormittuminen malli (mukailtu Louhevaara ja Kilbom 2005).
4 AINEISTO JA MENETELMÄT
4.1 Tutkimusasetelma ja tutkimusaineisto
Tässä tapaustutkimuksessa tarkasteltiin yhden ASLAK-kuntoutuskurssin prosessia, joka alkoi tutkittavien esivalinnasta kuntoutuskurssia varten. Prosessi päättyi kuntoutuksen seurantakäyntiin, joka oli noin kuuden kuukauden kuluttua kuntoutuksen päättymisestä.
Kuntoutusprosessin päätyttyä osaa tutkittavista haastateltiin puhelimitse puolentoista vuoden kuluttua.
Tutkimusta varten pyydettiin tutkimusluvat Kainuun sotelta, Kainuun Työterveys – liikelaitokselta, Kelan tutkimusosastolta, Kelan terveysosaston kuntoutusryhmältä ja tutkimusosaston ylilääkäriltä sekä ASLAK-kuntoutuksen toteuttavalta kuntoutuslaitokselta. Tutkittavilta eli ASLAK-kuntoutujilta pyydettiin kirjallinen suostumus tutkimukseen osallistumisesta.
Tutkimusaineiston muodostivat Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän erikoissairaanhoidon hoitohenkilöstöön kuuluvat hoitajat (n=10), jotka olivat osallistuneet ASLAK – kuntoutukseen vuosina 2012 – 2013. Heidät oli valittu kuntoutukseen työterveyshuollon tekemän esivalinnan kautta. Tutkittavien kuntoutustarvetta ja –motivaatiota oli kartoitettu työterveyshuollon vastaanotoilla Hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaisesti. Tutkittavat olivat työterveyshuollonkäynnin yhteydessä täyttäneet ”Esitietokaavake kuntoutusta varten” -kaavakkeen tai lähettäneet kaavakkeen ASLAK-kuntoutuksen hakuilmoituksen julkaisemisen jälkeen. ASLAK- kuntoutuksesta tiedotettiin noin kuusi kuukautta ennen ASLAK-kuntoutuksen ensimmäistä jaksoa Kainuun soten intranetin välityksellä sekä työterveyshuollon vastaanottokäyntien yhteydessä.
Esitietokaavakkeiden tietojen perusteella työterveyshuollon kuntoutuksesta vastaavat työterveyshoitaja ja työfysioterapeutti valitsivat 13 henkilöä, jotka täyttivät Kelan ASLAK-kuntoutujan vaatimukset. Heille varattiin työterveyslääkärin vastaanottoaika, jossa työterveyslääkäri teki lääkärintarkastuksen ja aikaisempien terveystarkastustietojen
perusteella Kelalle B-lausunnon kuntoutusta varten. Lisäksi tutkittava teki Kelalle oman kuntoutushakemuksen (KU132). Noin kuukausi ennen kuntoutuksen alkamisaikaa Kela lähetti kirjeen ASLAK-kuntoutukseen valituille 10 tutkittavalle hyväksymiskirjeen ja kolmelle hylätyksi tulleen kirjeen. ASLAK-kuntoutus alkoi infotilaisuudella noin viikko ennen ensimmäistä kuntoutusjaksoa. Sen jälkeen tutkittavat osallistuivat neljälle kuntoutusjaksolle Oulun Vervessä vuosina 2012 - 2013. Tutkittavat kävivät seurantakäynnillä vuonna 2013 työterveyshuollossa sekä työterveyshoitajan että työfysioterapeutin vastaanotoilla kuuden kuukauden kuluttua ASLAK-kuntoutuksen päättymisestä (kuvio 4).
Kuvio 4. ASLAK-prosessikuvaus Kainuun Työterveys –liikelaitoksessa
Tutkittaville lähetettiin postitse ennen 6 kuukauden seurantakäyntiä tiedote tutkimuksesta (liite 1) sekä suostumuslomake tutkimukseen (liite 2). Tutkittavat palauttivat suostumuslomakkeen työterveyshuoltoon postitse tai suljetussa kirjekuoressa henkilökohtaisen käynnin yhteydessä.
ASLAK-kuntoutuksen seurantakäynnillä työfysioterapeutin vastaanotolla kävi yhdeksän (seitsemän naista ja kaksi miestä) tutkittavaa. Tutkittavista kuusi kävi myös työterveyshoitajan luona vastaanotolla. Yksi tutkittavista oli syksyn 2013
seurantakäyntiajanjakson aikana sairauslomalla, minkä vuoksi hän jäi pois viimeisestä mittauskerrasta. Yksi tutkittavista oli muuttanut paikkakuntaa ja työpaikkaa kuntoutuksen aikana, mutta hän osallistui tästä huolimatta vielä seurantakäyntiin.
4.2 Tutkimusmenetelmät
Tutkimusmenetelmät muodostuivat työkykyindeksikyselystä, sykevälivaihtelu- mittauksesta sekä avoimesta haastattelusta. Sairauspoissaolot selvitettiin työterveyshuollon sekä Kainuun soten henkilöstöhallinnon rekistereistä.
4.2.1 Työkykyindeksi
ASLAK – kuntoutuksen hakuvaiheessa keväällä 2012 tutkittavat täyttivät Työterveyslaitoksen Työkykyindeksi – kyselyn (TKI). Kysely toteutettiin toisen kerran seurantakäynnillä puolen vuoden kuluttua kuntoutuksen päättymisestä syksyllä 2013.
Työkykyindeksi on kehitetty laajassa Työterveyslaitoksen seurantatutkimuksessa, jossa kohderyhmänä olivat ikääntyvät kuntatyöntekijät. Työkykyindeksin validiteetti on todettu luotettavaksi eri tutkimuksissa, joissa siitä saatuja arvoja on vertailtu esimerkiksi tuki- ja liikuntaelin ja sydäntautien lääkäreiden sekä psykologin tekemiin toimintakykyarvoihin (Gould 2006).
Työkykyindeksiä käytetään työssä olevien henkilöiden työkyvyn arvioinnissa, seurannassa ja työkykyä ylläpitävien toimintojen aloittamisen apuna. Sen on todettu osoittavan luetettavasti pitkänajan seurannalla mahdollisen työkyvyttömyyden uhan sekä mittaavan riskiä sairauspäivärahan saamiseen tai työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen riskiä (Ilmarinen 2005,Gould 2006, Gould ym. 2015).
Kaksiosaisessa kyselyssä kysymykset sisältävät työkykyisyyteen ja objektiiviseen terveyteen liittyviä kysymyksiä. Kysymyksiä on työn ruumiillista ja henkisistä vaatimuksista sekä työntekijän terveydestä ja voimavaroista. Työkykyindeksi koostuu seitsemästä osioista:
1. Nykyinen työkyky verrattuna elinaikaiseen parhaimpaan työkykyyn 2. Työkyky työn vaatimusten osalta
3. Lääkärin toteamien nykyisten sairauksien määrä 4. Sairauksien arvioitu haitta työssä
5. Sairauspoissaolot viimeisen vuoden (12 kk) aikana
6. Oma arvio kykenevyydestä työhön terveyden puolesta kahden vuoden kuluttua 7. Psyykkiset voimavarat
Työkykyindeksipistemäärä saadaan laskemalla yhteen osa-alueiden pistearvot.
Työkykyindeksin vaihteluväli on 7 – 49 pistettä, joka saadaan laskemalla yhteen osa- alueiden pistearvot. Työkykyindeksin pistemäärän perusteella työkyky voidaan jakaa neljään luokkaan: alentunut (7 – 27 pistettä), kohtalainen (28 – 36 pistettä), hyvä (37 – 43) ja erinomainen työkyky (44 – 49 pistettä) (Gould 2006).
4.2.2 Sairauspoissaolojen määrä
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin sairauspoissaolojen määrän muuttumista ASLAK- kuntoutusprosessin aikana. Tiedot sairauspoissaololoista saatiin tutkittavien työnantajan henkilöstöhallinnon järjestelmästä sekä henkilöstöraportista (Kainuun sote 2013, 2014).
Seurantamittaukset tehtiin vuoden 2013 syksyllä, joten vertailussa käytettiin vuosien 2011 ja 2013 sairauspoissaolotietoja.
4.2.3 Sykevälivaihtelumittaus
Sykevälivaihtelumittauksella selvitettiin psykofysiologista kuormittumista ja palautumista kahden työpäivän ja yhden vapaa päivän aikana. Ennen ASLAK–
kuntoutuksen ensimmäistä kuntoutusjaksoa tutkittaville tehtiin ensimmäinen sykevälivaihtelumittaus ja mittaus toistettiin kolme kertaa tutkimusjakson aikana (kuvio 5). Mittaus aloitettiin aamulla ennen työvuoron alkamista kotona ja se päättyi kolmen vuorokauden kuluttua. Mittaukset sisälsivät kolme yönaikaista mittausta. Mittauksen tavoitteena oli saada 72 tuntia mahdollisimman häiriötöntä sykedataa.
Kuvio 5. Sykevaihtelumittaukset ASLAK-kurssin aikana ja seurantajaksolla
Sykevälivaihtelun mittaus toteutettiin Firstbeat Bodygard-mittarilla tai Suunnon sykepannalla. Bodygard-mittari kiinnitetään tutkittavan rinnalle kahdella elektrodilla.
Suunnon sykepanta kiinnitetään rinnan ympärille elastisella vyöllä. Molempien mittareiden keräämä syketieto siirrettiin tietokoneelle ja tulosten käsittelyssä käytettiin Firstbeatin kehittämää Hyvinvointianalyysia (versiot 3.0, 3.1 ja 5.6.1.3), joka perustuu sydämen syketietoa analysoivaan tietokoneohjelmaan (Firstbeat 2013 ja 2014).
Hyvinvointianalyysiohjelmalla voidaan arvioida tutkittavan fyysistä ja psyykkistä kuormitusta sekä kuormituksen jälkeistä palautumisen määrää.
Hyvinvointianalyysiohjelman tuloksista tarkastellaan sykintätaajuuden ja sykevälivaihtelun keskiarvoja ja vaihteluvälejä. Stressin ja palautumisen tuloksia arvioidaan ajalla (h min) ja suhteellisella osuudella (%). Hyvinvointianalyysiohjelmassa stressireaktioiden osuutta pidetään normaalia vähäisempänä, jos niitä esiintyy alle 40 %:a vuorokaudessa. Normaalisti arvot ovat 40 – 60 % ja stressireaktioiden määrä on normaalia suurempaa, kun reaktioiden määrä on yli 60 %. Palautuminen on ollut heikkoa, jos sitä on ollut vähemmän kuin < 20 %:a vuorokaudessa. Palauttavien reaktioiden määrää pidetään kohtalaisena, kun niitä esiintyy 20 – 30 % ja hyvänä, kun tulos on enemmän kuin 30 %:a vuorokaudessa. Unen aikainen palautumisen osuus tulisi olla noin 75 % unijaksosta (Firsbeat 2014).
Mittausajanjakson aikana tutkittavat kirjasivat kolmen vuorokauden tapahtumat avoimeen päiväkirjaan. Päiväkirjaan kirjattiin työpäivän ja vapaa-ajan tapahtumat sekä nukkuma-ajat, mahdolliset öiset heräämiset sekä aamuheräämisen ajankohdan. Nämä tiedot siirrettiin hyvinvointianalyysiohjelmaan, mikä mahdollisti kerätyn syketiedon yhdistämisen mittausjakson tapahtumiin kuten esimerkiksi nukkumiseen.
4.2.4 Haastattelu
ASLAK-kuntoutuksen standardissa on määritelty seurantakäynnin velvoite työterveyshuollolle (Kela 2012). Tälle seurantakäynnille työterveyshoitaja kutsui tutkittavat syksyllä 2013, joka oli noin puolen vuoden päästä viimeisestä kuntoutusjaksosta. Työterveyshoitajan käynnin jälkeen tutkittavat tulivat työfysioterapeutin vastaanotolle, jossa heille annettiin henkilökohtainen palaute sykevälivaihtelumittauksen tuloksista ja selvitettiin ASLAK-kuntoutuksen toteutumisesta ja koetusta hyödystä haastattelulla. Tutkittavat eivät olleet tutustuneet haastattelukysymyksiin etukäteen. He saivat lukea kysymykset ensin rauhassa läpi ja sen jälkeen työfysioterapeutti kertoi heille haastattelun etenemisestä.
Haastattelussa selvitettiin fyysiseen kuntoon, psyykkisiin voimavaroihin sekä työelämän valmiuksiin liittyviä kokemuksia selvitettiin kysymyksillä (liite 3). Haastattelu teemat mukailivat Kelan ASLAK-kuntoutuksen standardeja. Kelan asettamat ASLAK- kuntoutukset standardin tavoitteet olivat yksilön työ- ja toimintakykyyn, terveyteen sekä yksilön työhön ja työympäristöön kohdentuvien tavoitteita (Kela 2012):
Pääteema 1. Yksilön työ- ja toimintakykyyn sekä terveyteen kohdistuvat tavoitteet
terveyden edistäminen ja siihen liittyvä neuvonta ja ohjaus
fyysisen kunnon kohentaminen ja tukeminen
psyykkisten voimavarojen tunnistaminen ja niiden vahvistaminen
elämänhallinnan tukeminen ja parantaminen
tiedollisten ja taidollisten valmiuksien lisääminen eli ns. työelämävalmiuksien parantaminen
työssä jaksamisen tukeminen ja sen vahvistaminen
ergonominen neuvonta ja ohjaus
Pääteema 2. Yksilön työhön ja työympäristöön kohdentuvat tavoitteet
omien työmenetelmien arviointi ja kehittäminen
ammatillisten valmiuksien lisääminen ja voimavarojen vahvistaminen
työnhallinnan parantaminen
osallisuuden vahvistaminen ja yhteisöllisyyden korostaminen
työnantajan ja työterveyshuollon sitoutuminen kuntoutusprosessiin
työterveyshuollon tuen ja seurannan vakiinnuttaminen
tukiverkoston hyödyntäminen kuntoutuksen aikana, esim. välitehtävien avulla
Neljälle satunnaisesti valitetulle tutkittavalle tehtiin toinen puhelinhaastattelu helmi- maaliskuussa 2015 eli noin 1,5 vuotta ASLAK-kuntoutuksen jälkeen. Haastateltavat valikoituivat sen perusteella, joita tavoiteltiin puhelimitse työpäivän aikana ja joilla oli aikaa vastata vapaisiin kysymyksiin. Kysymykset olivat ASLAK-kuntoutuksen tavoitteisiin liittyviä ja vastaavia kuin ensimmäisessä haastattelussa.
Tutkittavien anonymiteetti säilytettiin tulosten analysoinnin alkuvaiheesta lähtien antamalla kuntoutujille satunnaisessa järjestyksessä aakkosten kymmenen ensimmäistä kirjainta (A-I). Näitä annettuja kirjaintunnuksia käytettiin mittaustulosten sekä haastatteluiden analysoinneissa.
Seurantakäynnin ja puhelimessa tehtyjen haastattelun tallenteet nauhoitettiin kahdella eri puhelimen ääninauhuritoiminnolla tallenteiden turvaamiseksi. Tallenteet kuunneltiin läpi kahteen kertaan, jotta voitiin varmistaa tallenteiden onnistuminen ja riittävän hyvä laatu.
Tuon jälkeen haastattelutallenteet kirjoitettiin sanasta sanaan (litteroitiin) erilliseksi tietokannaksi tutkittavien luvalla. Kirjoitettua aineistoa kertyi yhteensä 30 sivua A4 arkkia Times New Roman 12 kirjasinkoolla ja 1,5 rivivälillä.
Haastattelun analyysissä toteutettiin fenomenologista lähestymistapaa. Kyseinen lähestymistapa sopii esimerkiksi hoitotieteen erilaisiin tutkimuksiin, joissa tutkitaan tai tarkastellaan kuvailevin menetelmin tutkimusaineistoa. Tutkimusstrategia painottuu kokemukseen, aistihavaintoihin ja ymmärryksen kautta muodostuneeseen käsitykseen
tutkimuskohteesta, tutkijan omien kokemusten kautta. Fenomenologinen tutkimusote voi olla muiden ihmisten kokemusten ja havaintojen pohjalta tuettua tutkimustietoa, jolloin pääpaino on tutkittavien ymmärtämisessä ja heidän kokemusten analysoinnissa pyrkien ns. unohtamaan omat olettamukset ja ennakkokäsitykset asiasta. Tutkimusaineiston käsittelyssä tutkija tulkitsee, valitsee ja järjestelee uudelleen aineistoa siten, että aineistosta voi muodostaa kokonaisuuden käsiteltävästä aiheesta. Tutkijan ote on aineiston käsittelyssä kriittinen ja hänen tulee ulkoistaa omat käsitykset ja odotukset aineistoa käsiteltäessä. Aineistolähtöisen sisältöanalyysimenetelmä sisältää seuraavat vaiheet: aineiston pelkistäminen, ryhmittely ja aineiston käsitteiden luominen (Laine 2001, Tuomi ym. 2013, Koskinen 2011) (kuvio 6).
Kuvio 6. Aineistolähtöisen sisältöanalyysin eteneminen (mukailtu Tuomi ja Sarajärvi 2009)
Haastatteluaineisto järjestettiin kahden pääteeman mukaan. Ensimmäinen pääteema käsitteli ASLAK-kuntoutuksen yksilön työ- ja toimintakykyyn sekä terveyteen kohdistuvia tavoitteita (fyysisen kunnon kohentaminen ja tukeminen, psyykkisten voimavarojen tunnistaminen ja niiden vahvistaminen, tiedollisten ja taidollisten valmiuksien lisääminen eli ns. työelämävalmiuksien parantaminen). Toinen pääteema sisälsi kysymyksiä yksilön työhön ja työympäristöön kohdentuvista tavoitteista (omien työmenetelmien arviointi ja kehittäminen, ammatillisten valmiuksien lisääminen ja voimavarojen vahvistaminen, työnhallinnan parantaminen). Haastateltavien vastauksista tutkija poimi jokaiseen osakysymykseen oleellisen ja merkityksellisen vastauksen.
Seurantahaastattelussa (keväällä 2015) kysyttiin neljältä satunnaisesti valitulta tutkittavalta kahdella kysymyksellä, jotka olivat pääteeman mukaisia, miten he olivat kokeneet ASLAK-kuntoutuksen tavoitteiden toteutuneen yksilöllisten ja työhön liittyvien tavoitteiden tasolla. Vastaukset ryhmiteltiin kahteen luokkaan ja niitä tarkasteltiin suhteessa pääteeman kysymykseen.
4.3 Tilastolliset menetelmät
Tutkimuksen luokitteluasteikollisten muuttujien kuvailussa käytettiin kuvailevia tunnuslukuja (frekvenssi, prosettiosuudet). Jatkuvista muuttujista laskettiin keskiarvo (ka) ja vaihteluväli. Muita tilastollisia analyyseja ei toteutettu pienen tutkimusaineiston vuoksi.
5 TULOKSET
5.1 Tutkittavien taustatiedot
Tutkimuksen kohteena olleeseen ASLAK-kuntoutusryhmään kuului kahdeksan naista ja kaksi miestä. He työskentelivät eri työyksiköissä; poliklinikoilla (n=3), psykiatrisilla (n=2), somaattisella (n=2), leikkaus-anestesialla (n=2) ja varahenkilöstössä (n=1).
Kuntoutujaryhmän keski-ikä vuotta ASLAK-kuntoutuksen alkaessa oli 49 vuotta (taulukko 1).
TAULUKKO 1. Tutkittavien taustatiedot (n=10) alkumittaustilanteessa vuonna 2012
Muuttuja ka (vaihteluväli)
Ikä (vuosina) 49 (41 – 57)
Paino (kg) 76 (61 – 100)
Pituus (cm) 167 (152 – 184)
Painoindeksi (kg/m2) 30 (24,6 - 38,9)
5.2 Tutkittavien koettu työkyky alku- ja seurantamittauksessa
Alkutilanteessa tutkittavien (n=10) työkykyindeksin kokonaispistemäärän keskiarvo oli 35 pistettä, mikä tarkoittaa kohtalaista työkykyä. Seurantamittauksessa tutkittavien (n=6) työkykyindeksin keskiarvo oli 39 pistettä, mikä tarkoittaa hyvää työkykyä. Yhdellä tutkittavalla työkyky parani lähtötilanteen alentuneesta työkyvystä hyvään ja kahdella tutkittavalla muutos tapahtui kohtalaisesta työkyvystä hyvään. Kolmella kuntoutujalla nousi työkykyindeksin kokonaispistemäärä alkumittaukseen verrattuna työkykyluokan pysyessä ennallaan (kuvio 7).
Kuvio 7.Työkykyindeksin kokonaispistemäärä alku- ja seurantamittauksessa
Koetun työkyvyn keskiarvo oli suurempi alkumittauksesta seurantamittaukseen.
Kahdella tutkittavalla oli selvä parannus koetussa työkyvyssä alkumittauksesta seurantamittaukseen koetun työkyvyn muuttuessa arvosta 5 arvoon 8 (kuvio 8).
Kuvio 8. Koettu työkyky alku- ja seurantamittauksessa vuosina 2012 ja 2013
5.3 Tutkittavien sairauspoissaolot alku- ja seurantamittausmittausvuosina 2012 ja 2013
Alkumittauksessa tutkittavilla (n=10) oli sairauspoissaolopäivien keskiarvo 11,3 päivää/tutkittava henkilöstöhallinnon rekisteristä (HR) saatujen tietojen mukaan.
Seurantamittauksessa sairauspoissaolojen keskiarvo oli 13,7 päivää/tutkittava.
Seurantamittauksessa yhdellä tutkittavalla olivat sairauspoissaolopäivät vähentyneet ja seitsemällä tutkittavalla olivat sairauspoissaolot lisääntyneet. Yhden tutkittavan sairauspoissaolopäivien lukumäärä ei ollut saatavilla hänen vaihdettua työpaikkaa kuntoutusjakson aikana vuonna 2013. Sairauspoissaoloissa tarkasteltiin päivien lukumäärää, ei sairauspoissaolojen syitä (kuvio 9).
Kuvio 9. Sairauspoissaolot henkilöstöhallinnon rekisterin (HR:n) mukaan vuosina 2012 ja 2013
Työterveyshuollon (TTH) rekisterin mukaan sairauspoissaolot olivat alkumittauksessa 0 – 13 päivää (keskiarvo 3,4 päivää/tutkittava). Seurantamittauksessa sairauspoissaoloja oli 0 – 35 päivää, keskiarvo 5,9 päivää/tutkittava. Työterveyshuollon rekisterin mukaan kahden tutkittavan kohdalla sairauspoissaolot olivat lisääntyneet 12 - 35 päivällä alkumittauksesta seurantamittaukseen. Kahdella tutkittavalla sairauspoissaolot olivat vähentyneet 5 – 13 päivää (kuvio 10).
Kuvio 10. Sairauspoissaolot työterveyshuollon (TTH) rekisterissä vuosina 2012 ja 2013
Alkumittauksessa sairauspoissaolojen diagnoosit olivat työterveyshuollon rekisterin mukaan tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvia (23 päivää) tai hengitystie- elinsairauksista johtuvia (11 päivää) sairauspoissaoloja. Seurantamittauksessa tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvat sairauspoissaolot olivat lisääntyneet 28 sairauspäivällä ja hengitystie-elinsairauksista johtuvat poissaolot vähentyneet yhdeksällä sairauspäivällä (Kuvio 11).
Kuvio 11. Sairauspoissaolot diagnoosiluokittelun mukaan työterveyshuollon rekisterissä vuosina 2012 ja 2013
5.4 Tutkittavien psykofysiologinen kuormittuminen ASLAK-kuntoutusprosessin aikana
Tutkittavien kolmen vuorokauden sykintätaajuudessa oli havaittavissa vain pieniä muutoksia mittauskertojen välillä. Alkutilanteessa tutkittavien (n=10) sykintätaajuuksien keskiarvo oli 75 lyöntiä/min (vaihteluväli 30 – 165 lyöntiä/min). Seurantamittauksessa (n=9) sykintätaajuuksien keskiarvo oli 76 lyöntiä/min (vaihteluväli 40- 166 lyöntiä/min) (Taulukko 9).
TAULUKKO 9. Sydämen sykintätaajuus alku- (n=10) ja seurantamittauksessa (n=9) vuosina 2012 ja 2013
5.4.1 Tutkittavien stressireaktioissa tapahtuneet muutokset
Tutkittavien stressireaktioiden määrässä esiintyi pientä vaihtelua alkumittauksen (n=10) ja seurantamittauksen (n=9) välillä. Alkumittauksessa yhdellä tutkittavalla oli stressireaktioiden määrä normaalia korkeampi (> 60 %), viidellä tutkittavalla määrä oli normaaliarvoissa (40 - 60 %) ja neljällä normaalia alhaisempi (< 40 %).
Seurantamittauksessa stressireaktioiden määrä oli normaalia korkeampi kahdella tutkittavalla, normaaliarvoissa neljällä ja kolmella tutkittavalla normaalia alhaisempi määrä (Kuvio 12).
Tutkittavat
Alkumittaus keskiarvo
(lyöntiä/min) vaihteluväli
Seurantamittaus keskiarvo
lyöntiä/min vaihteluväli
A 69 48 -156 75 49 -166
B 90 57 – 141 93 62 -139
C 71 56 – 181 73 52 – 181
D 74 53 – 119 74 48 – 123
E 85 56 – 165 79 54 – 148
F 75 51 – 154 79 49 - 183
G 65 42 – 159 64 40 – 113
H 60 30 – 112 68 49 – 107
I 76 56 – 154 80 58 – 158
J 81 56 – 142 - -
Kuvio 12. Stressireaktioiden prosentuaaliset osuudet alku- ja seurantamittauksessa 2012 ja 2013
5.4.2 Tutkittavien palautumisreaktioissa tapahtuneet muutokset
Tutkittavilla oli muutoksia palautumisessa alkumittauksessa (n=10) ja seurantamittauksessa (n=9). Alkumittauksessa palautuminen oli hyvää (>30 %) kolmella tutkittavalla ja kohtalaista (20-34 %) neljällä tutkittavalla. Kolmella tutkittavalla palautuminen oli heikkoa (0-19 %). Seurantamittauksessa palautuminen oli hyvää yhdellä tutkittavalla, kohtalaista kuudella tutkittavalla ja kahdella tutkittavalla heikkoa (Kuvio 13).
Kuvio 13. Palautumisen osuus alku- ja loppumittauksessa 2012 ja 2013
5.5 Kelan asettamien ASLAK-kuntoutuksen tavoitteiden toteutuminen kuuden kuukauden kuluttua
5.5.1 Yksilön työ- ja toimintakykyyn sekä terveyteen kohdistuvat tavoitteet
Tutkittavat (n=9) kokivat fyysisen hyvinvoinnin säilyneen ennallaan tai parantuneen ASLAK-kuntoutusprosessin aikana. Liikunnan määrä oli lisääntynyt ja laatu oli parantunut seitsemällä tutkittavalla. Kahden tutkittavan kohdalla kuntoutus ei ollut muuttanut heidän liikuntatottumuksiaan. Molemmat tutkittavat liikkuivat jo ennen kuntoutusta jonkin verran, mutta kuntoutuksessa asetetut tavoitteet liikuntamäärän lisäämisestä eivät olleet toteutuneet.
”… Niin siihen sen … siihen muutosta on tullu sillä lailla että … tavoitteiden osalta, että sitä on nyt tullu … pääsääntöisesti kerran viikkoon jopa enemmänkin tulee liikuttua … elikkä käyn siellä kahvakuulassa kerran viikossa tunnin … tunnin verran ja sitten koiran kans lenkkeilen ja …” (F)
